• Remissinstanser: 33
    Lausunnonantajan lausunto
      • Mitkä ovat pienten ja keskisuurten yritysten merkittävimmät esteet sovittelumenettelyjen käytölle riidanratkaisussa
      • Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, Anmari Brink Pacius, Brink Pacius Anmari
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry (EK) kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. Lausuntonaan EK esittää seuraavaa. Oikeusministeriön selvityksessä on pääasiallisesti ansiokkaasti nostettu esille haasteita ja esteitä sovittelumenettelyjen käytölle riidanratkaisumuotona. EK yhtyy näkemykseen, jossa pienien ja keskisuurten yrityksien (PK-yrityksien) tietämys sovittelumenettelystä on puutteellista. PK-yrityksien tiedon lisääminen sovintomenettelystä voisi tapahtua monin keinoin oikeustieteenharjoittaja lähtöisesti, esimerkiksi sopimuksissa riidanratkaisusta sovittaessa, riidanratkaisussa tuomioistuimen tiedottaminen ja avustajan kanssa valmistautumisen yhteydessä.
      • Etelä-Suomen oikeusapu ja edunvalvonta, Liljemark Essi
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiriltä on pyydetty lausuntoa ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä. Kiitämme mahdollisuudesta lausunnon antamiseen. Oikeusavussa ei lähtökohtaisesti hoideta yritysten välisiä riita-asioita ja asiakaskuntaan tai sen välittömään vaikutuspiiriin ylipäänsä kuuluu (edes pieniä tai keskisuuria) yrityksiä varsin rajoitetusti. Alla on siten asiasta lausuttu lähinnä yleisellä tasolla, ja siinä määrin kuin ao. viiteryhmän asioita työssämme on tullut esille. Tuomioistuimen ulkopuolisen sovittelumenettelyn osalta yhdymme selvityksessä esitettyyn näkemykseen siitä, että keskeisiä esteitä pk-yritysten sovittelumenettelyn käyttämiselle ovat tietämättömyys käytettävistä olevista menettelyistä, sovittelumenettelyn sääntelemättömyys, sovittelulle myönteisen kulttuurin kehittymättömyys sekä sovittelumenettelystä aiheutuvat kustannukset. Edellä todetut esteet liittyvät kuitenkin ensisijaisesti vain tuomioistuimen ulkopuolisiin menettelyihin. Kaupallisia asioita hoitavilla asianajajilla ja lupalakimiehillä on yleisesti tieto tuomioistuinsovittelun käyttömahdollisuudesta, ja myös (harvat) itse asiansa tuomioistuinkäsittelyyn tuovat yritykset saavat riita-asiansa vireillepanon yhteydessä automaattisesti tiedon sovittelumenettelyn mahdollisuudesta. Tuomioistuimessa tapahtuva sovittelumenettely on säänneltyä, helposti saavutettavissa ja edullista. Lisäksi tuomioistuinsovittelun etuna verrattuna tuomioistuimen ulkopuolisiin riidanratkaisumenettelyihin on ratkaisun täytäntöönpantavuus, myös rajat ylittävästi. Tuomioistuimessa tapahtuvan sovittelumenettelyn käyttämättä jättämisen voitaneenkin arvioida johtuvan siitä, etteivät osapuolet koe sovittelua mielekkääksi tavaksi edetä, esimerkiksi asian pitkittymiseen liittyvistä syistä. Sovintoa ei myöskään ehkä pidetä mahdollisten aiempien sovintoyritysten epäonnistuttua todennäköisenä, taikka ylipäänsä mahdollisena. Samat syyt voivat heikentää myös tuomioistuimen ulkopuolisten sovittelumenettelyjen houkuttelevuutta. Pk-yritysten kannalta tuomioistuimessa tapahtuvan sovittelun koettuun mielekkyyteen saattavat myös vaikuttaa kielteinen julkisuus, pelko liikesalaisuuksien julkitulosta sekä ennakkoluulot sovittelijana toimivan tuomarin asiantuntemukseen ko. liiketoiminta-alasta. Lisäksi sillä, miten asianajaja tai muu lainopillinen avustaja eri menettelyvaihtoehtoisin suhtautuu, voidaan arvioida olevan keskeinen vaikutus osapuolten suhtautumiseen sovittelumahdollisuuden käyttöön. Sovittelulle myönteisemmän kulttuurin kehittymistä voidaankin pitää merkittävänä tekijänä sovittelumenettelyn käytön lisäämisessä.
      • Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus, Lausunnon on valmistellut käräjätuomari Kirsikka Linnanmäki
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tätä tulisi selvittää ja tutkia erityisesti yrityksille ja sovittelijoille suunnatuin kyselyin, mutta oletettavasti esteitä voivat olla ainakin kustannusriski sekä julkisuus- ja maineriski (koskevat luonnollisesti myös oikeudenkäyntiä), sovitteluvaihtoehtoa koskeva tiedonpuute, vakuutuskysymykset sekä mahdollisten avustajien suhtautuminen sovitteluun. Sovittelun aloittamisen esteitä puolestaan voivat olla esimerkiksi osapuolten välinen vallan epätasapaino. Tiedonpuutteen merkitys on varmasti suuri. Tältä osin onkin erityisesti nostettava esille ns. suoran sovitteluhakemuksen käyttö. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan se olisi pienille ja keskisuurille yrityksille nopea ja kustannustehokas tapa riitojen ratkaisuun.
      • Oulun käräjäoikeus, Tämän lausunnon valmistelusta on vastannut Oulun käräjäoikeuden sovitteluasioiden vastuutuomari, käräjätuomari Henna Luomaranta. Hän toimii myös käräjäoikeuksien riita-asioiden sovittelijoiden vastuutuomariverkoston puheenjohtajana.
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Käräjäoikeuden näkemys vastaa tältä osin selvityksessä esitettyä: merkittävin este pienten ja keskisuurten yritysten sovittelumenettelyn käytölle lienee tiedon puute. Tietoisuutta sovittelumenettelystä tulee edelleen lisätä. Sovittelumenettelyä koskevan tietoisuuden lisääminen on kaikkien toimijoiden vastuulla. Avustajien rooli on keskeinen sovittelumenettelyn markkinoinnissa myös pk-yritysten osalta. Käräjäoikeuden käsitys on myös, että pk-yritykset saattavat usein turvautua oikeudellisen avun käyttämiseen suhteellisen myöhään. Näin ollen sovittelun mahdollisuudesta tiedottaminen esimerkiksi keskuskauppakamarien tai yrittäjäjärjestöjen kautta voisi lisätä yleistä tietoisuutta käytettävissä olevista vaihtoehdoista. Myös kustannukset tai tiedon puute kustannusten määrästä voivat olla myös yhtenä esteenä sovittelumenettelyn käytölle. Syksyllä 2022 on perustettu valtakunnallinen riita-asioiden sovittelun vastuutuomarien verkosto. Verkostossa on tunnistettu sovittelumenettelyä koskevan tiedon tarve ja verkosto pyrkii osaltaan lisäämään sovittelua koskevaa yleistä tietoisuutta.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Camilla Rauma-Sehm ja Mari Vanhanen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Merkittävimmät esteet sovittelumenettelyjen käytölle riidanratkaisussa ovat sovittelukulttuurin kehittymättömyys yrityksissä, tiedonpuute ja käräjäoikeuden kokemuksen mukaan joissain tapauksissa oikeudenkäyntiavustajat, jotka eivät suosittele sovittelumenettelyn käyttöä. Mikäli yrityksen edustajilla ei ole kokemusta sovittelumenettelystä, oikeudenkäyntiavustajan kanta sovitteluun muodostuu useimmiten ratkaisevaksi. Tuomioistuinmaksut eivät muodostane estettä sovittelumenettelyn käytölle. Sovittelua saatetaan kuitenkin pitää turhana kustannuksena etenkin, jos sovittelun lisäarvoa suhteessa sovintoneuvotteluihin ei riittävällä tavalla sisäistetä. Riidanratkaisulausekkeet voivat joissain tapauksissa muodostaa esteen sovittelumenettelyn käytölle. Kynnys harkita sovittelua vaihtoehtona voi nousta, mikäli riidanratkaisulausekkeen mukainen välimiesmenettely tai muu prosessi laitetaan vireille. Kääntäen, sovittelun käyttöä olisi mahdollista lisätä, mikäli sovittelu tulisi enenevissä määrin huomioiduksi myös yritysten riidanratkaisulausekkeissa.
      • Tuomioistuinvirasto, Kehitysosasto / johtaja Pasi Kumpula
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Selvityksessä on tunnistettu tärkeimmät syyt sovittelumenettelyjen vähäiselle käytölle.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Oikeuskansleri
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Selvityksessä kohdassa 3.1 on tunnistettu merkittäväksi esteeksi sovittelumenettelyjen käytölle tiedon puuttuminen ja kulttuuri-ilmapiiri. Sovittelumenettelyjä ei käytetä, jos yrityksiä edustavilla asiamiehillä ja etenkin yritysten edustajilla ei ole riittävää tietoa sovittelun mahdollisuuksista. Yhdyn selvityksessä esitettyyn näkemykseen, että asianajajien, muiden oikeudellisten avustajien ja erityisesti yritysten tietoisuutta vaihtoehtoisen riidanratkaisun keinoista olisi hyvä lisätä sovittelukulttuurin edistämiseksi. Lisäksi osa nykysääntelyyn perustuvista tuomioistuimen ulkopuolisista sovittelumenettelyistä on kalliita ja voi siten muodostaa kustannusesteen etenkin pienille yrityksille. Selvityksen kohdassa 5.2 on pohdittu kustannusesteiden poistamisen keinoina muun ohella oikeusturvavakuutuksien ja oikeusapujärjestelmän kehittämistä sovittelumyönteisimmiksi. Oikeusturvavakuutusten ehdot voivat yksittäistapauksessa olla merkittäviäkin esteitä sovitteluperusteiselle ratkaisulle.
      • Pohjanmaan käräjäoikeus, Allén Daniel
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Suomen yhteiskunnallinen ja oikeudellinen perinne ei tue sovinnollisia ratkaisumalleja. Ajattelu on yleensä ollut varsin mustavalkoinen ja jäykkä, tyyliin "en vaadi mitään muuta kuin oikeuttani". Kehittymistä on tältä osin toki tapahtunut viime vuosina sekä yleisessä asenteessa että tuomioistuinten valmiudessa sovitteluihin. Yritysmaailma on meillä hyvin jättiläispainotteinen ja pienempien yritysten toimintaedellytykset kehnot. Tämä vaikuttaa myös oikeudelliseen toimintaan niin, että isojen yhtiöiden isot riidat ratkaistaan välimiesmenettelyssä kun taas pienten ja keskisuurten riidat ovat jääneet erilaisten järjestelyjen varaan. Oikeussaleihin niillä ei ole aina varaa eivätkä ne aina luota käräjätuomarikunnan perehtyneisyyteen yritysmaailman kuvioihin, ehkä syystäkin.
      • Itä-Uudenmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tiedon puute tuomioistuinsovittelun mahdollisuudesta, avustajien riittämättömät suositukset, epätietoisuus menettelyn sisällöstä ja osapuolten epäileväinen suhtautuminen menettelyä kohtaan. Lisäksi kustannukset, koska jos yrityksellä ei ole oikeuskuluja kattavaa vakuutusta, voivat sovittelumenettelyn kulut olla ongelma ainakin tuomioistuimen ulkopuolisessa sovittelussa, jossa osapuolet vastaavat sovittelijan palkkiosta. Tuomioistuinsovittelun etuna voidaan pitää tässä suhteessa sen edullisuutta.
      • Juristiliitto - Juristförbundet (rek. Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry)
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Juristiliitto – Juristförbundet (rek. Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry) kiittää oikeusministeriötä lausuntopyynnöstä koskien selvitystä tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi. Juristiliitto lausuu kunnioittavasti seuraavaa: Juristiliitto toteaa, että selvityksessä on kattavasti esitetty huomiot niistä yleisimmistä esteistä, jotka liittyvät sovittelumenettelyiden käyttöön. Selvityksessä korostetut tiedon puute, kustannuksiin liittyvät esteet ja järjestelmän pirstaloituneisuus vaikuttavat halukkuuteen hyödyntää erilaisia niin tuomioistuimissa tapahtuvia kuin sen ulkopuolisiakin sovittelumenettelyitä. Haasteena on myös nk. kaupallisten ad hoc -sovittelujen henkilöityminen hyvin pitkälti tiettyihin henkilöihin. Pahimmillaan tämä voi aiheuttaa haasteita palvelujen saatavuudessa. Juristiliitto korostaa, että tuomioistuinsovittelun haasteiden voidaan todeta olennaisilta osin liittyvän tuomioistuinten rahoitukseen puutteellisuuteen. Juristiliitto korostaa, että muiden tehtävien ohessa myös sovitteluun liittyvien tuomioistuimille kuuluvien tehtävien hoitaminen edellyttää oikeudenhoidon resurssien merkittävää lisäystä oikeudenhoidon selonteossakin esitetyllä tavalla. Ilman merkittävää panostusta oikeudenhoidon mahdollisuuksiin toimia tehtäviensä edellyttämällä tavalla, ei sovittelutoiminnassakaan ole mahdollista päästä asianosaisten oikeusturvan kannalta tyydyttäviin käsittelyaikoihin tai menettelytapoihin, kuten riittävään määrään asiantuntevia sovittelua hoitavia virkatuomareita. Lisäksi riittävät resurssit ja riittävä henkilöstön määrä mahdollistaa myös tuomareiden jatkokouluttautumisen, joka tasaa mahdollisia laatuun ja osaamiseen liittyviä tuomioistuinten välisiä eroja.
      • Helsingin hovioikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Sovittelumenettelyn käytön merkittävimpinä esteinä voidaan pitää sovittelumenettelyjä koskevaa tiedon puutetta, sovittelun hyödyntämiseen liittyvää kulttuurimuutoksen tarvetta ja asianosaisille sovittelumenettelyistä aiheutuvia kustannuksia. Kuten selvityksessä on kuvattu, yritykset suosivat sitä riidanratkaisukeinoa, jota oikeudelliset avustajat suosittelevat. Siksi asianajajien ja muiden oikeudellisten avustajien sekä myös yritysten tietoisuutta vaihtoehtoisen riidanratkaisun keinoista tulee lisätä. Sovittelukulttuurin muutoksen tulisi johtaa siihen, että asianosaiset herkemmin suostuisivat asian sovittelemiseen, jolloin sovittelumenettelyyn sopivat riita-asiat myös ohjautuisivat sovittelumenettelyyn. Riidan osapuolten etu olisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa selvittää sovinnon edellytykset, mikä tarkoituksenmukaisimmin tapahtuisi ammattitaitoisen sovittelijan myötävaikutuksella siten, että oikeudellisten avustajien lisäksi myös yritysten edustajat olisivat läsnä sovittelussa. Sovittelumenettelystä ei tulisi aiheutua merkittäviä kustannuksia asianosaisille, jotta sovittelun aloittamisen kynnys olisi mahdollisimman matalalla.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon ovat valmistelleet hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen sekä hovioikeuden esittelijä Tiitus Hiivanainen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Keskeisimmät esteet ovat sovittelumenettelyn aiheuttama asian käsittelyn pitkittyminen ja siitä aiheutuvat lisäkustannukset, jos asiaa ei saada sovintomenettelyssä ratkaistuksi. Lopullisen ratkaisun viivästyminen lienee näistä merkityksellisempi. Tämä omiaan korostumaan tilanteissa, joissa on kyse yrityksen tuotannon alkuvaiheeseen liittyvästä riidasta. Yrityksillä ja ainakin niiden avustajilla on ajankohtainen tieto tuomioistuinten keskimääräisistä käsittelyajoista. Sovintomenettelyllä ei haluta entisestään pitkittää asian tuomioistuinkäsittelyn aloittamista. Pelkästään avustajien ja sovittelijan aikataulujen yhteensovittaminen voi aiheuttaa viivästymistä. Fasilitatiivisessa sovintomenettelyssä osapuolen vaatimuksen perusteet ja sen myötä vaatimuksen sekä vastauksen perusteena olevat todisteet ja niiden luotettavuus eivät tule kuin vastapuolen arvioimaksi. Sovittelija ei ota kantaa, miten asia ratkaistaisiin tuomioistuimessa. Osapuolen ollessa varma näytöstään ja vaatimustensa oikeellisuudesta sillä ei ole juurikaan halua saattaa asiaa sovittavaksi muilla ehdoilla kuin täysin sen esittämien vaatimusten mukaisesti. Näissä tilanteissa fasilitatiivinen sovittelu ei tee sovintomenettelystä houkuttelevaa. Omien oikeudenkäyntikulujensa kattamiseksi yrityksillä on lähes poikkeuksetta käytettävissään oikeusturvavakuutus. Se ei pääsääntöisesti korvaa sovintomenettelystä vakuutuksenottajalle aiheutuvia kustannuksia. Jos vakuutusyhtiö katsoo oikeusturvavakuutuksen kattavan sovintomenettelystä aiheutuvat kustannukset se voi edellyttää pääasian ratkaisusta huolimatta tai juuri sen vuoksi, että oikeudenkäyntikulujen osalta joka tapauksessa hankitaan tuomioistuinratkaisu. Yrityksillä voi olla etenkin välimiesmenettelyn kustannusten perusteella käsitys, että sovittelumenettelystä niille aiheutuvat kustannukset ovat merkittävästi suuremmat kuin tuomioistuinkäsittelystä aiheutuvat kustannukset. Vaikka osapuolen omat kustannukset itsessään voivat olla hyväksyttävissä, niin sovittelijan palkkio voi muodostua esteeksi sovintomenettelyn aloittamiselle. Yrityksiltä ja ehkä osin heidän avustajiltaan voi puuttua tarkempi tieto sovintomenettelyn lopullisista kustannuksista ja niiden jakautumisesta. Yrityksillä voi olla myös luottamuspula sovittelijaa kohtaan varsinkin jos sovittelijaa on esittänyt niiden vastapuoli. Yrityksen edustajat suhtautuvat helposti epäilevästi esimerkiksi asianajajien kollegaan sovittelijana verrattuna tuomioistuinlaitoksen riippumattomaan tuomariin sovittelijana, vaikka tähän ei mitään perusteltua syytä olisi olemassa. Tämän myötä asian saattaminen kanteella vireille tuomioistuimessa ja sen myötä tuomioistuinsovittelu voi olla yrityksille houkuttavampi vaihtoehto. Samalla asianosainen saa asiansa vireille tuomioistuimessa.
      • Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Selvityksessä on käynyt ilmi, että merkittävimmät esteet pienyritysten ja keskisuurten yritysten sovittelumenettelyn käytölle ovat tietämättömyys muun muassa käytettävissä olevista sovittelumenettelyistä sekä tuomioistuimen ulkopuolella tapahtuvan sovittelun korkeat kustannukset. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudella ei ole lisättävää selvityksen kerrottuun lopputulokseen esteiden osalta. Huomionarvoista sen sijaan on selvityksessä todettu siitä, ettei kaupallisia riitoja voitaisi sovitella, jos asianosaiset tai heidän avustajansa eivät tiedä sovittelumenettelyn saatavuudesta tai jos he eivät osaa mieltää sovittelua riidanratkaisukeinona. Tältä osin tulee kiinnittää huomiota siihen, että nimenomaisesti avustajilla itsellään on merkittävä rooli ensinnäkin sovittelua koskevan tiedon välittämisessä päämiehilleen ja toiseksi kerrotun riidanratkaisukeinon suosimisessa ensisijaisena ratkaisukeinona. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus korostaa, että tuomioistuimissa tapahtuva sovittelu on kustannustehokasta, nopeaa ja edullista, minkä vuoksi sen käyttöä tulisi suosia myös pienyritysten ja keskisuurten yritysten riitojen sovittelussa tuomioistuimen ulkopuolisen sovittelun sijasta.
      • Suomen Sovittelufoorumi ry, Heikinheimo Antti
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Sovittelu ei ole riittävän tunnettu pienten ja keskisuurten yritysten eikä edes riita-asioita hoitavien juristin keskuudessa. Siksi yritykset eivät osaa sitä pyytää eikä sitä uskalleta suositella asiakkaille. Tuiomioistuinsovittellut eivät ole riittävän yhtenäisiä käräjäoikeuksien sisällä eivätkä niiden välillä. Monien käräjäoikeuksien sovittelukulttuuri on kehittymätön. Monissa käräjäoikeuksissa ei ole esimerkiksi asianmukaista tiloja sovitteluille. Asiakkaat eivät tiedä millaiseen prosessiin he ovat menossa sovitteluun ryhtyessään. - konfliktinratkaisukulttuurimme on vahvasti painottunut lainkäyttömenettelyiden hyödyntämiseen - Juristeja ei ole yliopistossa koulutettu konfliktinratkaisijoiksi vaan prosesssijuristeiksi ja tuomareiksi. Yhteisöllisten konfliktinratkaisumenettelyjen kuten sovittelumenettelyiden ja lainkäyttömenettelyn eroja ei tunneta.
      • Itä-Suomen yliopisto, Tolvanen Matti
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Varmaan ei ole kaikilla yrityksillä tiedossa, mitä sovintomenettelyjä on käytettävissä. Yritykset eivät osaa hakea sovintomenettelyä. Voi myös olla, että riidan jo pitkityttyä sovintomenettelylle ei katsota olevan edellytyksiä. Kustannuskysymys tämä ei todennäköisesti ole.
      • Länsi- ja Sisä-Suomen oik.apu ja edunval
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Oikeusaputoimistot eivät lähtökohtaisesti hoida yritysten välisiä riitoja, joten oikeusapu- ja edunvalvontapiirillä ei ole syvällistä näkemystä asiaan. Joissakin tilanteissa on kuitenkin tullut esille, että etenkin yritysten vastuuvakuutus, mutta myös oikeusturvavakuutus, voivat hankaloittaa sovittelumenettelyn käyttöä.
      • Päijät-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä ei ole välttämättä tietoa sovittelumenettelystä. Tiedon puute on suurinta sellaisilla pienillä yrityksillä, joilla ei ole omaa lakimiestä ja jotka eivät käytä myöskään asianajo- tai muita lakimiespalveluja. Vaikka haasteasiakirjoihin liitetään tuomioistuinsovittelusta kertova esite, avustajan suosituksella ja asenteella sovittelua kohtaan on suuri merkitys. Tuomioistuinsovitteluun ohjautuvien riita-asioiden suhteellisissa määrissä eri tuomioistuimissa on suuria eroja. Eroja selittänee ainakin osaksi, missä määrin tuomiopiirin asianajajat ja muut lakimiehet ovat perehtyneet tuomioistuinsovitteluun ja missä määrin ovat halukkaita suosittelemaan sovittelua päämiehilleen. Joissakin tapauksissa sovittelun käyttöä rajoittaa pelko yrityssalaisuuksien julkitulosta. Tulisi harkita, voidaanko asianosaisen pyynnöstä nykyistä helpommin määrätä jutun asiakirjat ja vahvistettu sovinto salassa pidettäviksi. Oikeusturvavakuutuksen korvausmäärää rajoittavat ehdot eivät välttämättä tue tuomioistuinsovittelun käyttämistä. Mikäli asia ei etene pääkäsittelyyn asti, vakuutuksesta maksettavan korvauksen määrä saattaa olla varsin matala.
      • Suomen Yrittäjät ry
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Suomen Yrittäjät yhtyy selvityksessä ilmi tulleeseen ja katsoo, että pienten ja keskisuurten yritysten merkittävimmät esteet sovittelumenettelyjen käytölle riidanratkaisussa ovat ensinnäkin tiedon puute ja toiseksi mahdollisen sovittelun kustannukset. Pk-yrityssektorin tietoisuus vaihtoehtoisista riidanratkaisu- ja sovittelumenettelyistä on puutteellista. Pk-yritysten väliset riidat pyritään ratkaisemaan ensi-sijaisesti osapuolten välisissä neuvotteluissa ilman ulkopuolista sovittelijaa. Pk-yritysten sopimuksissaan käyttämät valmiit sopimusehtolausekkeet eivät juurikaan tunnista sovittelujärjestelmiä. Lähes poikkeuksetta sopimusten riidanratkaisun vakiolausekkeena on riita-asian käsittely tuomioistuimessa. Niin tuomioistuinsovittelu kuin tuomioistuimen ulkopuoliset sovittelujärjestelmät ovat tuntemattomia pk-yrityssektorille. Yritysten tietoisuutta olemassa olevista sovitteluvaihtoehdoista tulee pyrkiä lisäämään. Toinen pk-yrityksille merkittävä este niin tuomioistuin- kuin sovittelumenettelyjen käytölle riita-asioissa ovat niiden kustannukset. Sekä yrityksen oman edustajan että sovittelijan palkkio nousevat pk-yrityksen kannalta liian korkeiksi, usein jopa riidan intressiä suuremmaksi. Kuten selvityksessäkin todetaan, yritysten oikeusturvavakuutukset korvaavat harvemmin tuomioistuimen ulkopuolisten sovitteluprosessien kustannuksia. Pk-yrityksien hyvin rajalliset taloudelliset resurssit eivät useinkaan mahdollista tällaisia maksullisia vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä. Suomen Yrittäjät toteaa, että pk-yritykset pyrkivät ratkaisemaan kaupalliset riitansa ensisijaisesti neuvotteluissa omin voimin yhdessä sopimusosapuolen kanssa. Mikäli molempia tyydyttävään ratkaisuun ei neuvotteluilla päästä, ovat osapuolten välit usein siinä vaiheessa jo niin tulehtuneet, että tuomioistuimen antama ratkaisu nähdään ainoana vaihtoehtona. Tämä tarkoittaa, että kynnys lähteä sovittelun kautta avaamaan uudelleen neuvotteluja voi olla henkisesti korkea. Sovittelijan mukaan ottaminen ja saaminen yritysten väliseen neuvotteluprosessiin jo huomattavan aikaisemmassa vaiheessa, ennen riidan kulminoitumista, olisi ensiarvoisen tärkeää.
      • Pirkanmaan käräjäoikeus, Nuotto Antero
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Pirkanmaan käräjäoikeudelta on pyydetty lausuntoa tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä, jonka on laatinut asianajaja Lasse Tirronen. Lausuntopyynnössä on pyydetty vastausta etukäteen asetettuihin kysymyksiin. Tirrosen laatiman selvityksen mukaan merkittävimmät esteet pienten ja keskisuurten yritysten sovittelumenettelyn käytölle ovat tietämättömyys käytettävissä olevista sovittelumenettelyistä, tuomioistuimen ulkopuolisen sovittelumenettelyn sääntelemättömyys, sovittelumyönteisen ilmapiirin ja kulttuurin kehittymättömyys sekä tuomioistuimen ulkopuolisen sovittelumenettelyn kalleus. Selvityksessä esitetyt näkemykset ovat hyvin perusteltuja ja niihin voidaan yhtyä. Sovittelumenettelyjen käytön esteet vaikuttaisivat Tirrosen selvityksenkin mukaan liittyvän pikemminkin tuomioistuimen ulkopuolisiin sovittelumenettelyihin. Tuomioistuimissa tapahtuvan sovittelumenettelyn merkittävinä etuina suhteessa sen ulkopuolella toteutettaviin sovittelumenettelyihin ovat sen edullisuus, helppo saavutettavuus, menettelyn sääntely, tuomioistuininstituution riippumattomuus ratkaisun täytäntöönpantavuus myös rajat ylittävästi sekä myös sen parempi tunnettuus. Saattaessaan riita-asiansa vireille käräjäoikeuteen asianosaisille tarjotaan tietoa tuomioistuinsovittelusta ja mahdollisuutta saattaa asiansa siinä soviteltavaksi. Käräjäoikeuteen vireille saatetuissa riita-asioissa sovittelumenettelyn käyttö myös pienten ja keskisuurten yritysten osalta vaikuttaisikin estyvän lähinnä siitä syystä, etteivät asianosaiset koe asiassaan olevan edellytyksiä sovittelulle tai sovinnolle. Vaikka tietoisuutta tuomioistuinten ulkopuolisista sovittelumenettelyistä saataisiin lisättyä ja sovittelumyönteistä kulttuuria parannettua, niiden käytön esteeksi todennäköisesti kuitenkin jäisivät menettelyyn liittyvät kustannukset sekä niiden sääntelemättömyys. Tuomioistuinten ulkopuolisten sovittelumenettelyjen käytön lisääntyminen vaikuttaisikin edellyttävän ennen muuta sen selvittämistä, miten niihin liittyvät kustannukset saadaan minimoitua (mahdollisesti oikeusturvavakuutusten keinoin tai valtion varoin) ja tulisiko tai voisiko näitä menettelyitä jollakin tapaa muodollistaa sääntelemällä. Tuomioistuinsovitteluun liittyvät edut huomioiden tuomioistuimen ulkopuolisten sovittelumenettelyiden käytön merkittävä omaehtoinen lisääntyminen vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä.
      • Satakunnan käräjäoikeus, Helander Jaana
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Käytettävissä olevista sovittelumenettelyistä ei ole riittävästi tietoa pienten ja keskisuurten yritysten edustajilla eli niillä henkilöillä, jotka tekevät yrityksen puolesta ratkaisut riitaisen asian ratkaisukeinoista. Tiedon puute on todettu tehdyssä selvityksessä. Toisaalta pienten ja keskisuurten yritysten juridisia asioita hoitavilla lakimiehillä ja yritysten asioita hoitavilla asianajajilla tieto sovittelumenettelyn käyttömahdollisuudesta täytyy olla olemassa. Esteenä sovittelumenettelyn käyttämättömyyteen voi olla tämän tahon haluttomuus ohjata riita-asia sovitteluun. Haluttomuus voi johtua siitä, että sovittelumenettely supistaa toimeksiantoa ja vaikuttaa ainakin yritysten ulkopuolisten juristien palkkioiden suuruuteen.
      • Etelä-Karjalan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Käräjäoikeudella ei ole aihetta epäillä selvitysmiehen loppupäätelmässä esittämää näkemystä siitä, että tietoisuuden puute sovittelusta sekä kustannustekijät muodostavat keskeisimmät esteet sovittelumenettelyn käytölle. Tietoisuuden lisäämisen merkitystä osoittaa omalta osaltaan esimerkki Etelä-Karjalan käräjäoikeudesta: Ennen vuotta 2017 tuomioistuinsovitteluiden määrä muissa kuin lapsiasioissa oli hyvin vähäinen. Käräjäoikeuden järjestettyä sovittelua koskevan koulutuspäivän (johon selvitysmieskin osallistui kouluttajana) paikallisille avustajille sovitteluiden määrä lisääntyi merkittävästi avustajien tultua tietoiseksi tuomioistuinsovittelusta ja sen suomista mahdollisuuksista.
      • Kymenlaakson käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Esteitä ovat ainakin (ajantasaisen) tiedon puute niin yrityskentällä kuin osin avustajallakin (asianajajat ja lupalakimiehet), pelot menettelyn kalleudesta, yrityssalaisuuksien julkitulosta sekä erityisesti tuomioistuinsovittelussa epäluottamus tuomioistuinsovittelijoiden tietotaitoon liiketoiminta-asioissa.
      • Kanta-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        23.2.2023
        • Selvityksessä esitetty käsitys siitä, että tiedon puute sovittelumenettelyistä on este sovittelumenettelyjen käytölle, pitänee paikkansa yleisellä tasolla. Sen sijaan asianajajat ja muut asioita säännöllisesti tuomioistuimissa hoitavat ovat niistä varmuudella laajasti tietoisia. Asianajajien ja muiden oikeudenkäyntiavustajien palkkaaminen on kallista, mikä vähentää ylipäätään halukkuutta ryhtyä minkäänlaisiin oikeudellisiin menettelyihin. On harvinaista, että asianosaiset tekevät itse sovitteluhakemuksia ilman oikeudellista apua. Asianajajat ja muut oikeudenkäyntiavustajat eivät vaikuta olevan erityisen halukkaita ohjaamaan asioita sovittelumenettelyihin vallitsevaa tilannetta laajemmin, ainakaan erillisillä sovitteluhakemuksilla. Tähän saattaa osaltaan vaikuttaa se, että oikeudenkäyntikulujen painopiste on asiaan valmistautumisessa ja haastehakemuksen laatimisessa.
      • Turun hovioikeus, Hovioikeudenlaamanni, Turun hovioikeuden 1. osasto, Nurmi Asko
        Uppdaterad:
        22.2.2023
        • Hovioikeudella ei ole kosketuspintaa ongelmaan eikä siten kokemukseen perustuvaa tietoa asiasta. Hovioikeudella ei ole kuitenkaan syytä epäillä selvitysmiehen tiivistelmässä mainittujen tiedon puutteen ja kustannusten vaikutusta tilastoitujen sovittelu-menettelyjen vähäiselle käytölle. Sen sijaan, kun tuomioistuimet jo tarjoavat tuomarin johtamaa sovittelumenettelyä, ei ”institutionaalisen sovittelijajärjestelmän puuttuminen” ole ehkä paras ilmaisu esteestä sovittelun käytölle. Ottaen huomioon selvityksessäkin mainittujen (kohdat 2.2-2.4) vaihtoehtoisten riidanratkaisumenetelmien lukuisuus verrattuna niiden verraten vähäiseen käyttöasteeseen (lukuunottamatta kohdan kohdassa 2.2 mainittuja osapuolten suoria sopimuksia, joiden määrästä tietoa ei ole saatavissa), voidaan olettaa ensin mainitun seikan eli tiedon puutteen vaihtoehtojen olemassaolosta olevan, kustannusten ohella, keskeinen este ohjattujen sovittelumenettelyjen käytön lisääntymiselle.
      • Etelä-Savon käräjäoikeus, Lausunnon laatimiseen ovat osallistuneet käräjätuomarit Ismo Kovanen ja Eeva Hyötylä sekä käräjänotaari Sini Järvi
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Merkittävin este sovittelumenettelyjen käytölle riidan ratkaisussa kaiken kaikkiaan on tuomioistuimen näkökulmasta se, että asianosaiset eivät ole kovin hyvin tietoisia koko sovittelumahdollisuuksista. Tämä koskee kaikkia asianosaistahoja, pienet ja keskisuuret yritykset, joiden keskinäisten riita-asioiden määrä käräjäoikeuden juttukannasta on pikaisen arvion mukaan suhteellisen pieni, eivät poikkea muusta vertailuaineistosta.
      • Pohjois-Savon käräjäoikeus, Lausunnon ovat valmistelleet sovitteluasioiden vastuutuomari, osastonjohtaja Liisa Laatikainen ja käräjätuomari Markus Kemppainen
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Lausunnonantaja on samaa mieltä raportissa tältä osin esitetyistä päätelmistä. Kuten selvityksessä todetaan, tietoisuuden puute on iso este sovittelumenettelyjen käytön vähäisyydelle. Yritysten edustajien tieto vaihtoehtoisista riidanratkaisukeinoista lienee yleisesti ottaen vähäistä, minkä vuoksi yritykset ovat avustajien tarjoamien neuvojen varassa. Myös avustajien asenteet sovittelun suhteen vaihtelevat.
      • Rovaniemen hovioikeus, Hovioikeuden lausunnon ovat valmistelleet hovioikeudenneuvos Seppo Hyartt ja hovioikeuden esittelijä Meriel Koppström.
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Selvityksestä ilmenevin tavoin ja hovioikeuden käsityksen mukaan merkittävin este pienten ja keskisuurten yritysten sovittelumenettelyn käytölle on tiedon puute käytettävissä olevista sovittelumenettelyistä. Asianosaisilla itsellään ei useinkaan ole tietoa eri vaihtoehdoista, mikä korostaa avustajien merkitystä sovittelumenettelyjen aktiiviselle käytölle. Avustajien tietoisuuden lisääminen ja myönteiset kokemukset sovittelumenettelyistä lisäisivät myös avustajien halukkuutta suositella sovittelua päämiehilleen. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Rovaniemen hovioikeuden hovioikeuspiirin käräjäoikeuksista Oulun käräjäoikeudessa tehty pitkäjänteinen työ sovittelulle myönteisemmän kulttuurin kehittymisessä. Oulun käräjäoikeudessa vuonna 2020 tuomioistuinsovitteluun oli mennyt 139 laajaa riita-asiaa (21,37 prosenttia laajoista riita-asioista), joista 22 suoralla hakemuksella. Vuonna 2021 tuomioistuinsovitteluun oli mennyt 150 laajaa riita-asiaa (22,93 prosenttia laajoista riita-asioista), joista 37 suoralla hakemuksella. Vuonna 2022 tuomioistuinsovitteluun oli mennyt 141 laajaa riita-asiaa (25,6 prosenttia laajoista riita-asioista), joista 20 suoralla hakemuksella. Merkille pantavaa kuitenkin on, että niin sanottujen suorien sovitteluhakemusten osuus on varsin vähäinen.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Uppdaterad:
        17.2.2023
        • Suomen Asianajajaliitolta (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on pyydetty lausuntoa tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä (”Selvitys”). Selvityksen on tehnyt asianajaja Lasse Tirronen, joka toimii myös Asianajajaliiton sovitteluvaliokunnan puheenjohtajana. Lausunnossa esitetyt kuvaukset nykytilasta ovat Asianajajaliiton näkemyksen mukaan paikkansa pitäviä, ja toimintaehdotukset sovittelun käytön lisäämiseksi ovat oikeansuuntaisia. Tässä lausunnossa keskitytään vastaaman lausuntopyynnössä esitettyihin kysymyksiin ja samalla kommentoimaan ja täydentämään Selvitystä tarpeellisilta osin. Mitkä ovat pienten ja keskisuurten yritysten merkittävimmät esteet sovittelumenettelyjen käytölle riidanratkaisussa? Asianajajaliiton näkemyksen mukaan pienten ja keskisuurten yritysten keskeisimpänä esteenä sovittelumenettelyjen käytölle on se, etteivät sovittelumenettely tai sen edut ole riittävän tunnettuja Suomessa. Sovittelumenettelyä ei usein mielletä riidanratkaisun vaihtoehdoksi. Pienet ja keskisuuret yritykset käyttävät hyvin tyypillisesti riita-asioidensa ratkaisemiseen osapuolten välisiä neuvotteluita, mutta eivät tunne varsinaisia sovittelumenettelyjä. Tuomioistuinsovittelu on sovittelumenettelyistä tunnetuin ja eniten käytetty, mutta sekin on monille pienille ja keskisuurille yrityksille tuntematon. Sovittelua ei usein mielletä varteenotettavaksi tai hyödylliseksi riidanratkaisukeinoksi, jos osapuolet ovat jo neuvotelleet ja neuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina. Sovittelun osalta ei ole vakiintunutta kulttuuria tai toimintatapaa, jota noudatettaisiin.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen
        Uppdaterad:
        15.2.2023
        • Selvityksestä tarkemmin ilmenevin tavoin sekä yleisellä tasolla arvioituna merkittävimmät esteet pienten ja keskisuurten yritysten sovittelumenettelyn käytölle lienevät tietämättömyys käytettävissä olevista vaihtoehdoista, tuomioistuimen ulkopuolisen sovittelumenettelyn sääntelemättömyys, sovittelumyönteisen ilmapiirin ja kulttuurin kehittymättömyys sekä tuomioistuimen ulkopuolisesta sovittelumenettelystä aiheutuvat kustannukset. Suurin este selvityksen perusteella (s. 28) vaikuttaa olevan oikeusavustajien tietämättömyys käytettävissä olevista vaihtoehdoista sekä ylipäätänsä sovittelumyönteisen ajattelutavan puuttuminen suomalaisesta oikeuskulttuurista. Tuomioistuinmenettelyn ulkopuolinen sovittelu on sääntelemätöntä, eikä tarjolla olevista vaihtoehdoista juurikaan tiedoteta tai käydä yleistä keskustelua. Oikeusavustajien tietoisuuden lisääminen sovitteluvaihtoehdoista voisi kasvattaa eri vaihtoehtojen kysyntää ja edesauttaa sovittelumyönteisemmän kulttuurin kehittymisessä. Oikeusavustajien myönteiset kokemukset ja innostus tukisivat heitä suosittelemaan sovittelua myös päämiehille. Sovittelu tulisi pyrkiä näkemään tuomioistuinprosessia edeltävänä tai sille vaihtoehtoisena menettelynä, eikä yksinomaan siihen kiinteästi liittyvänä, kuten nykyisin saatetaan ajatella. Avustajien tulisi pyrkiä aktiivisesti edistämään sovintoa jo ennen asian vireille laittoa tuomioistuimeen, ei vasta tuomioistuimen toimittaman valmisteluistunnon yhteydessä. Kuten edellä todettiin, suomalainen sovittelukulttuuri vaikuttaa vielä olevan kehittymässä, vaikkakin selvityksen mukaan (s. 15) tuomioistuinsovittelu vaikuttaisi lisänneen sovintoja. Kuitenkin sovittelumyönteisyyden lisääntyessä esteeksi saattaa muodostua se, ettei olemassa ole säätelyä tai menettelytapaohjeita sovittelun käynnistämiseksi jossain vaihtoehtoisessa sovittelumenettelyssä. Vaikka asianosaisilla olisikin tietämystä erilaista vaihtoehdoista riidan sovittelulle tuomioistuimen ulkopuolella, ongelmaksi voi muodostua se, mikä tarjolla olevista vaihtoehdoista olisi sopivin ja miten menettely saataisiin käyntiin. Myös selvityksessä mainitut, vaihtoehtoisten sovittelumenettelyiden kustannukset voivat erityisesti pienille yrityksille olla este ryhtyä selvittämään sovinnon edellytyksiä toisen osapuolen kanssa. Tältä osin selvityksessä nostettiinkin esiin tarve arvioida sitä, voisivatko vakuutusyhtiöt laajentaa oikeusturvavakuutuksiaan kattamaan myös sovittelusta aiheutuvia kustannuksia tai voitaisiinko valtion varoista antaa oikeusapua sovittelusta aiheutuviin kustannuksiin (s. 41). Nykyisin voimassa olevan oikeusapulain soveltamisalan ulkopuolelle on nimittäin rajattu yhtiöt ja yhteisöt.
      • Tulisiko riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyä kehittää sovittelumenettelyjen nykyistä suuremman hyödyntämisen suuntaan? Jos, niin millä tavalla?  
      • Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, Anmari Brink Pacius, Brink Pacius Anmari
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • EK kannattaa kehityssuuntaa, jossa sovittelumenettelyä hyödynnettäisiin enemmän. EK arvostaa tuomioistuinsovitteluun jo käytettyä panosta ja pitää erinomaisena kehityssuuntana sitä, että siihen panostetaan jatkossakin ja sovittelevaa kulttuuria levitetään tuomioistuimissa entistä laajemmalle samalla harmonisoiden sovittelukäytäntöjä. EK:n käsityksen mukaan käräjäoikeuksissa on tälläkin hetkellä erimäärä virkatuomareita, joilla on edellytykset toimia sovittelijoina. EK ehdottaa yhtenä vaihtoehtona, että sovittelijana toimivien virkatuomarien määrä olisi suhteessa sama jokaisessa käräjäoikeudessa. Tuomareita yhdenmukaisesti kouluttamalla sovittelijaresurssit nousisivat tuomioistuimissa ja sovittelukulttuuri vahvistuisi. Kun kerran oikeustieteen alalla vallitsee konsensus siitä, että sovittelumenettely on kustannustehokas riidanratkaisumuoto ja sitä tulisi hyödyntää enemmän, niin oikeustieteenharjoittajien keskuudessa tulisi olla konsensus myös aktiivisesti suosittaa menettelyä riidan osapuolille. Siten sovittelumenettelystä tulisi jakaa tietoa ja sitä tulisi tarjota aktiivisemmin vaihtoehtona avustajien ja tuomioistuimien toimesta. Tällöin menettelyn käyttö lisääntyisi.
      • Etelä-Suomen oikeusapu ja edunvalvonta, Liljemark Essi
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Osapuolten kannalta keskeinen merkitys on riita-asian käsittelyn nopeudella, kustannuksilla ja lopputuloksen koetulla mielekkyydellä. Viimeksi mainittu ei tarkoita, että lopputuloksen tulisi olla osapuolen alkuperäisten vaatimusten mukainen, vaan ratkaisun syiden ymmärrettävyyttä ja hyväksyttävyyttä. Sovittelumenettelyn voidaan arvioida antavan mm. suuremman vuorovaikutteisuutensa ja joustavuutensa johdosta lähtökohtaisesti perinteistä riita-asian oikeudenkäyntiä paremmat edellytykset kaikkien edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiselle, joten sovittelumenettelyjen nykyistä suuremman hyödyntämisen lisäämistä voidaan pitää perusteltuna. Osapuolten pakottamista sovittelumenettelyyn ei kuitenkaan voida pitää tarkoituksenmukaisena. Sovittelun hyödyt voivat toteutua järkevästi vain, mikäli sekä menettelyyn osallistuminen että sen lopputulos perustuvat osapuolten vapaaseen tahtoon. Näin ollen sovittelumenettelyn itsessään tulee olla sellainen, että sen käyttäminen näyttäytyy osapuolille mielekkäänä (mielekkäämpänä) vaihtoehtona riidan ratkaisemiselle oikeudenkäyntimenettelyssä. Tuomioistuimessa tapahtuvalla sovittelulla on lukuisia etuja tuomioistuimen ulkopuolisiin sovittelumenettelyihin verrattuna, kuten edellä on tullut todetuksi. Menettelyn kehittäminen sen käytettävyyttä heikentävien, haasteellisina koettujen puolien osalta edesauttaisi pk-yritysten riitojen ratkeamista nopeasti, kustannustehokkaasti sekä mielekkäällä tavalla. Tuomioistuimen ulkopuolisten sovittelumenettelyjen linkittäminen osaksi riita-asian oikeudenkäyntiä on sen sijaan selvästi ongelmallisempaa, mm. menettelyjen kirjavuuden, palvelujen saatavuudessa olevien alueellisten erojen, sääntelemättömyyden sekä ratkaisujen täytäntöönpanokelpoisuuteen liittyvien ongelmien vuoksi. Sen sijaan, että kehitetään säädösperustaisesti uusi(a) sovittelumenettely(jä) ja/tai säädetään erillisen ulkopuolisen sovittelumenettelyn asemasta riita-asian oikeudenkäyntiä edeltävänä vaiheena, tulisikin keskittyä siihen, miten voitaisiin kehittää käytännön tarpeita entistä paremmin vastaavaksi nykyistä, jo varsin toimivaa ja hyvin tunnettua tuomioistuimessa tapahtuvaa sovittelumenettelyä.
      • Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus, Lausunnon on valmistellut käräjätuomari Kirsikka Linnanmäki
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Sovittelua koskevat hankkeet ovat paitsi tuomioistuinten myös riitojen osapuolten kannalta tärkeitä ja kannatettavia. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa onkin jo nyt nykyisen lainsäädännön puitteissa omaksuttu työtapa, jossa asianosaisia informoidaan tuomioistuinsovittelusta ja heiltä tiedustellaan aktiivisesti halukkuutta sovitteluun prosessin eri vaiheissa. Tuomioistuinsovittelua siis "markkinoidaan", sitä käytetään ja siinä sovitaan laajoja riita-asioita valtakunnallista keskitasoa enemmän. Lainsäädäntö nykymuodossaan tarjoaa siis jo keinot sovinnon edistämiselle osana oikeudenkäyntiä sekä tuomioistuinsovittelun tehokkaalle ja toimivalle käytölle käräjäoikeuden näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa on toimiva järjestelmä sovitteluun siirrettyjen asioiden nopeaan käsittelyyn. Suorat sovitteluhakemukset ovat tällä hetkellä mahdollisia ja suoria sovitteluhakemuksia tulee vireille, mutta niiden käyttöastetta voisi pyrkiä lisäämään. Tehokkain tapa tähän on tätä mahdollisuutta koskevan tietoisuuden lisääminen niin asiamiesten piirissä kuin yhteiskunnassa muutoinkin. Sovittelun täysi potentiaali on tärkeää saada käyttöön valtakunnallisesti sekä selvittää, olisiko sovittelun aloittamista mahdollista lisätä ja nopeuttaa nykyisestä. Yhtenä mahdollisuutena ja tietoisuuden lisäämisenä voisi olla sovitteluhalukkuuden ilmoittamisen edellyttäminen osana haastehakemusta (OK 5:2). On tärkeää ottaa huomioon se selvityksessäkin todettu seikka, että tuomioistuinsovittelun käyttöaste vaihtelee tuomioistuimittain. Mahdollisen lainsäädäntömuutoksen ohella kouluttamisella ja tiedottamisella voi olla keskeinen rooli. Sovittelun käyttöaste vaikuttaa tilastojen valossa olevan korkein niissä käräjäoikeuksissa, joissa on panostettu sovittelumenettelystä tiedottamiseen.
      • Oulun käräjäoikeus, Tämän lausunnon valmistelusta on vastannut Oulun käräjäoikeuden sovitteluasioiden vastuutuomari, käräjätuomari Henna Luomaranta. Hän toimii myös käräjäoikeuksien riita-asioiden sovittelijoiden vastuutuomariverkoston puheenjohtajana.
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Ainakin tuomioistuinsovittelua hyödynnetäänkin nykyään jo merkittävässä määrin. Esimerkiksi vuotta 2022 koskevat tilastot osoittavat, että noin puolessa käräjäoikeuksista sovittelujen määrä riita-asioissa on noin 20 prosenttia riita-asioista tai enemmän. Tämän lisäksi vuoden 2022 tilastoista ilmenee, että lähes 15 käräjäoikeudessa ns. riitaantuneista riita-asioista on mennyt sovitteluun noin 40 prosenttia tai jopa selvästi sen yli. Riitaantuneilla asioilla on tilastossa tarkoitettu asiaa, jossa asia on ratkaistu istuntokäsittelyssä. Edellä mainittu tarkoittaa sitä, että sovittelua hyödynnetään suuressa osassa käräjäoikeuksia jo hyvinkin aktiivisesti. Suomen Asianajajaliitto on lausunnossaan todennut, että tuomioistuinsovittelun soveltuminen riita-asian ratkaisemiseen tulisi selvittää oikeudenkäyntimenettelyssä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Käräjäoikeus on samaa mieltä tästä ja lausuu, että useimmissa käräjäoikeuksissa vakiintuneena menettelytapana onkin sovittelumahdollisuuden selvittäminen jokaisen riita-asian vireille tulon yhteydessä. Lisäksi useissa käräjäoikeuksissa on vuosien varrella ollut sovittelumenettelyn aktivointiprojekteja, jotka ovat johtaneet sovittelujen määrän huomattavaankin lisääntymiseen. Selvityksessä on tuotu esille, että käräjäoikeuksissa olisi suuri määrä juttuja vain odottamassa sopimista. Käräjäoikeus ei pidä tätä paikkaansa pitävänä väitteenä. Oikeudenkäynnin aikana useassa vaiheessa tuomioistuin pyrkii siihen, että asia sovittaisiin. Suurin osa sovinnoista syntyykin joko valmisteluistunnossa tai sovittelussa. Se, että sovinto ajoittain syntyy tätä myöhemmin, liittyy pääasiassa muihin kuin tuomioistuimesta johtuviin seikkoihin - esimerkiksi asian luonteeseen, asianosaisten tarpeeseen selvittää keskeneräisiä asioita, ajan kulumiseen ja/tai ”asian kypsymiseen” sopimista varten. Sinänsä sovittelujen määrän lisääminen on yleisellä tasolla hyvä tavoite, ja siihen jatkuvasti pyritäänkin. Toisaalta sovittelumenettely on nimenomaan vaihtoehto oikeudenkäynnille ja myös oikeudenkäyntivaihtoehdon on oltava asianosaisille olemassa, vaikka asia oikeudenkäynninkin kuluessa sovittaisiin.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Camilla Rauma-Sehm ja Mari Vanhanen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Olemassa olevat menettelysäännökset lähtökohtaisesti mahdollistaisivat sovittelumenettelyjen nykyistä suuremman hyödyntämisen. Sovittelumääriä voidaan kasvattaa konfliktinratkaisukulttuurin muutoksella. Kulttuurin muutos taas vaatii aikaa ja keskeisten toimijoiden positiivisia käytännön kokemuksia sovittelusta. Muutoksen aikaansaamisessa oikeudenkäyntiavustajat ja tuomioistuimet ovat keskeisessä asemassa. Tämän lisäksi sovittelutiedon ja koulutuksen olisi hyvä tavoittaa myös yritysten päätöksentekijöitä. Käräjäoikeudessa on aika ajoin aloitettu sovittelu jo ennen kirjallisen vastauksen antamista. Menettely säästää kustannuksia ja soveltuu erityisesti asioihin, jotka ovat yksinkertaisia ja joissa osapuolet tuntevat toistensa kannat pääpiirteissään etukäteen. Menettely ei kuitenkaan sovellu kaikkiin asioihin. Helsingin käräjäoikeudessa on ollut hyviä kokemuksia riita-asioiden käsittelijöiden kouluttamisesta ja kannustamisesta tiedustelemaan sovittelumahdollisuutta riidan aikaisessa vaiheessa. Mitä helpommaksi sovittelun markkinointi on käräjäoikeuksissa tehty, ja mitä useammat riita-asioita käsittelevät tuomarit tuntevat menettelyn ja luottavat siihen, sitä suuremmalla todennäköisyydellä osapuolet saavat oikea-aikaista tietoa sovittelusta ja kehotuksen harkita menettelyä. Oikeudenkäyntimenettely on joustava ja sovittelulle voidaan varata aikaa heti menettelyn alkuvaiheessa. Laki mahdollistaa suorien sovitteluhakemusten tekemisen. Kuitenkin suoria hakemuksia jätetään harvoin, vaikka sillä olisi monia etuja. Oikeudenkäyntiavustajilta aika ajoin kuulee käsityksiä, joiden mukaan sovittelumenettelyn ehdottaminen ja suoran sovitteluhakemuksen jättäminen voidaan tulkita heikkouden merkiksi. Suorien sovitteluhakemusten määrän lisääminen edellyttää käräjäoikeuden käsityksen mukaan ensisijaisesti oikeudenkäyntiavustajien kulttuurin muuttumista. Lainsäädännön keinot lisätä suoria sovitteluhakemuksia ovat rajalliset. Oikeudenkäyntimaksu jo nykyisellään on yrityksille niin edullinen, että suoran sovitteluhakemuksen alhaisempi taksa ei sisältäne merkittävää ohjausvaikutusta.
      • Tuomioistuinvirasto, Kehitysosasto / johtaja Pasi Kumpula
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Riita-asioiden sovinnollisella ratkaisemisella on monia etuja sekä riitapuolille että yhteiskunnalle laajemmin. Sovinnon edistämisellä on ollut jo pitkään keskeinen osa suomalaisessa oikeudenkäyntimenettelyssä. Tuomioistuimilla on nimenomainen velvollisuus edistää kaikkien riita-asioiden sovinnollista ratkaisua valmisteluvaiheessa ja käytettävissä on myös erillinen menettely tuomioistuinsovitteluun. Tuomioistuimissa tapahtuvan sovittelutoiminnan kehittämiseksi ja menettelytapojen yhtenäistämiseksi on jo vuosien ajan tehty määrätietoista työtä erityisesti tuomioistuinsovittelijoiden verkostoissa sekä Tuomioistuinviraston yhdessä tuomarinkoulutuslautakunnan kanssa järjestämässä koulutuksessa. Tuomioistuinviraston arvion mukaan pitkäjänteinen verkostotyö on edistänyt ja tulee myös jatkossa edistämään sovittelukulttuurin kehittymistä. Sovitteluun ohjautuvien asioiden suhteellisissa osuuksissa on vielä merkittäviä eroja tuomioistuinten välillä, eivätkä nämä erot ole kokonaisuudessaan selitettävissä eri käräjäoikeuksiin saapuvien asioiden laadullisilla eroilla. Lainsäädäntömuutokset eivät kuitenkaan ole ensisijainen keino tuomioistuinkohtaisten erojen tasoittamiseksi ja sovittelukulttuurin kehittämiseksi. Muutoksiin tarvitaan ennen muuta asenteiden ja toiminnan kehittämistä niin, että kaikki riidanratkaisun parissa työskentevät suhtautuvat sovinnon tavoitteluun ja sovittelumenettelyihin olennaisena osana riitojen ratkaisemista. Riitapuolia avustavilla ja edustavilla juristeilla on tässä aivan keskeinen rooli. On perusteltua pyrkiä myös tehostamaan tuomioistuinten viestintää sovitteluvaihtoehdoista sekä sovittelulla saavutettavista eduista. Uuden rinnakkaisen sovittelumenettelyn kehittämisen sijaan voimavarat kannattaa suunnata jo olemassa olevien menettelyiden nykyistä laajemman käytön edistämiseen. Samalla on huolehtittava siitä, että sovittelun edistäminen nivoutuu tarkoituksenmukaisella tavalla oikeudenkäyntimenettelyn yleiseen kehittämiseen, eikä kehittäminen pirstoudu erillisiin saarekkeisiin.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Oikeuskansleri
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tuomioistuin voi ja sen pitääkin jo nykyisen lainsäädäntömme mukaan edistää oikeudenkäynnin osapuolten sovinnollisuutta. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 26 §:n mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomioistuimen on pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asia. Katsoessaan sen sovinnon edistämiseksi aiheelliseksi tuomioistuin voi, huomioon ottaen asianosaisten tahdon, asian laadun ja muut seikat, myös tehdä asianosaisille ehdotuksensa asian sovinnolliseksi ratkaisuksi. Edelleen 27 §:n mukaan valmistelussa voidaan vahvistaa sovinto. Selvityksessä kuitenkin hyvin tuodaan esille, että sovinto olisi järkevää prosessiekonomisesta näkökulmasta saada aikaan jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lisäksi varsinaisesta tuomioistuinsovittelusta säädetään laissa riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (394/2011). Lakia sovelletaan paitsi riita-asioiden sovitteluun tuomioistuimessa, mutta siinä säädetään myös tuomioistuimen ulkopuolisessa sovittelussa tehdyn sovinnon vahvistamisesta täytäntöönpanokelpoiseksi.
      • Pohjanmaan käräjäoikeus, Allén Daniel
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Sovittelumenettelyn hyödyntämisaste vaihtelee huomattavasti käräjäoikeuksien kesken. Laajoista riita-asioista iso osa ratkaistaan prosessin valmisteluvaiheessa, nk:n sovinnon edistämisen kautta. Sovittelumenettelyn käyttöaste lienee tähän verrattuna pienempi, kun lasketaan saavutettuja sovintoja. Monelle käräjätuomarille tuntuu edelleen turvallisemmalta lähteä sovittelemaan selkeästä juridisesta lähtökohdasta kun heittäytyä toisenlaiseen ajattelumaailmaan, jossa tarvitaan muita taitoja kuin mitä perinteinen tuomarirooli edellyttää. Resurssien käytön kannalta olisi kuitenkin suositeltavaa, että suoraan sovitteluun menisi suurempi osa laajoista riidoista. Kyse on pitkälti sidosryhmäyhteistyön ja markkinoinnin tehostamisesta sekä kouluttautumisesta, ei niinkään säädösten muuttamisesta.
      • Itä-Uudenmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Kyllä. Tuomioistuinsovittelun käyttöä voisi edistää säätämällä riita-asian osapuolten velvollisuudeksi haastehakemuksessa ja siihen annettavassa vastauksessa ottaa oma-aloitteisesti kantaa tuomioistuinsovittelun aloittamiseen esimerkiksi niin, että sovitteluun kielteinen kanta olisi perusteltava. Säännökset tulisi liittää oikeudenkäymiskaareen (5 luku 2 § ja 5 luku 10 §).
      • Juristiliitto - Juristförbundet (rek. Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry)
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Juristiliitto kannattaa lainsäädännön kehittämistä suuntaan, jossa sovittelumenettelyjä voidaan pitää riita-asioissa vielä nykyistäkin selvempänä lähtökohtana. Tärkeää on myös lisätä tietoisuutta sovittelumenettelyistä sekä madaltaa kynnystä hakeutua riitatilanteessa sovittelun piiriin tilanteessa, jossa sovittelulle on edellytykset asian laatu ja kokonaisuus huomioiden. Samalla Juristiliitto toteaa, että yksittäisten lainmuutosten sijaan oikeudenkäyntimenettelyä koskevaa lainsäädäntöä tulisi arvioida kokonaisuudessaan uudelleen, jotta vältytään päällekkäisiltä, ristiriitaisilta ja epäselviltä säännöksiltä ja menettelyiltä. Juristiliitto kannattaa oikeudenkäymiskaaren kokonaisuudistusta, jonka yhteydessä myös sovittelua koskevaa sääntelyä voidaan arvioida mahdollisimman laajasti.
      • Helsingin hovioikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 19 §:n 4 kohdan nojalla riita-asian valmistelussa on selvitettävä, onko asiassa edellytyksiä sovinnolle. Saman luvun 26 §:n 1 momentin nojalla tuomioistuimen on pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asia. Säännösten soveltamisen myötä sovinnon mahdollisuus ja sovinnon edellytysten selvittäminen ovat tuomioistuimessa esillä riita-asian eri käsittelyvaiheissa. Sovittelun näkökulmasta riita-asian oikeudenkäyntimenettelyn kehittämistä olennaisempaa olisi siten pyrkiä poistamaan edellä mainittuja merkittävimpiä esteitä sovittelumenettelyn käytölle niin, että asianosaiset haluaisivat laajemmassa määrin myös oma-aloitteisesti hyödyntää tuomioistuinsovittelua.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon ovat valmistelleet hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen sekä hovioikeuden esittelijä Tiitus Hiivanainen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Riitojen lähtötilanteet poikkeavat merkittävissä määrin toisistaan. Osa riidoista tulee joka tapauksessa päätymään tuomioistuinten käsiteltäväksi ja mahdollisesti siellä tuomioistuinsovittelun kohteeksi. Tuomioistuinten ulkopuolista sovintomenettelyä kehittämällä voisi olla mahdollisuus saada silti merkittävä osa riita-asioista sovintomenettelyn piiriin ja sovituksi. Vaikka riita saataisiin sovittua tuomioistuinsovittelussa, niin se on jo työllistänyt selvityksen mukaisesti tuomioistuinta. Tuomioistuimen ulkopuolisen sovintomenettelyn tulisi olla kuitenkin riittävän tehokas, nopea sekä kustannuksiltaan suhteellisen kohtuullinen. Silloin se houkuttelisi osapuolet käyttämään sitä silläkin riskillä, ettei menettely johda sovintoon. Nopeus ja tehokkuus itsessään jo pienentävät osapuolten kuluriskiä. Tuomioistuinsovittelun mukainen kulujärjestely, että osapuolet vastaavat itse omista sovintomenettelyn kuluista voi alentaa halua aloittaa tuomioistuimen ulkoinen sovintomenettely. Toisena vaihtoehtona voisi olla Norjan tyyppinen järjestely, jossa sovintomenettely olisi pakollinen yritysten välisissä riidoissa ennen kanteen nostamista ja siitä voitaisiin poiketa vain tietyn tyyppisissä jutuissa. Tämä edellyttäisi laajempaa riita-asioiden käsittelyn selvittämistä ja uudistamista. Hovioikeus tulee lausumaan tästä kysymyksestä myös pienriitamenettelyä koskevassa lausunnossaan. Sovintomenettelyn hyötyjä arvioitaessa on myös huomattava, että kanteen nostamista edeltävissä sovintomenettelyssä osapuolille suurelta osin selviävät asian riidattomat sekä riitaiset seikat ja tätä myöten todistelun sekä vastatodistelun tarve. Näin varsinainen riidan kohde/kohteet täsmentyvät ja sitä myöten asian valmistelu ja mahdollinen pääkäsittely tuomioistuimessa lyhenevät. Osapuolilla on myös mahdollisuus jo ennen valmisteluistuntoa arvioida tuomioistuinsovittelua. Näin tuomioistuinkäsittelyn kesto lyhenee ja osapuolten kustannukset pienenevät.
      • Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Kuten edellä on todettu, tuomioistuimessa tapahtuva sovittelu on kustannustehokasta, nopeaa ja edullista. Tuomioistuinsovittelussa on mahdollista saada täytäntöönpanokelpoinen ratkaisu kohtuullisessa ajassa ja pienillä kustannuksilla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tuomioistuinsovitteluiden määrä on lisääntynyt ja tuomioistuimet ovat kehittäneet sisäisesti sovittelumenettelyä monella eri tapaa sekä kouluttaneet tuomareita sovittelijoiksi. Tarjolla oleva tuomioistuinsovittelukoulutus on laadukasta ja monipuolista. Tuomioistuimet jakavat informaatiota sovittelusta pääsääntöisesti heti riita-asian vireille tulon jälkeen ja monesti vielä uudelleen sekä riita-asian kirjallisessa että suullisessa valmistelussa. Tiedustelut myös usein johtavat siihen, että osapuolet ilmoittavat suostuvansa sovitteluun ja että he myös usein ratkaisevat riitansa sovittelumenettelyn aikana. Toisaalta on muistettava, että sovinnon syntyminen ja sen ajankohta ovat kuitenkin aina riippuvaisia asianosaisten omasta tahdosta ja sovintohalukkuudesta, eikä asianosaisia voi pakottaa tuomioistuinsovitteluun, saati sovintoon. Kuten Pirkanmaan käräjäoikeuden lausunnossa todetaan, käräjäoikeuksien yhteistyöverkosto on perustanut työryhmän selvittämään valtakunnallisen ohjeistuksen tarvetta tuomioistuinsovitteluissa sekä vastuutuomariverkoston yhteistyön muotoja lisätäkseen. Edellä kerrottu on omiaan parantamaan entisestään tuomioistuinsovittelun laatua eri käräjäoikeuksissa.
      • Suomen Sovittelufoorumi ry, Heikinheimo Antti
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Oikeudenkäyntimenettelyä kehitettäessä tulisi pohtia sitä, tulisiko vasta suullisen valmisteluistunnon yhteydessä tapahtumasta sovinnonedistämisestä siirtyä varhaisempaan sovinnollisuuden ja sovittelumahdollisuuksien selvittämiseen ja tehdä alustavaan keskusteluun osallistumisesta pakollista. Tällainen alustava keskustelu ei olisi sovittelua, vaan tuomarin ja asianosaisten välinen epämuodollinen suhteellisen lyhyt keskustelu, jossa kartoitettaisiin riidan osapuolten ajatuksia heidän konfliktistaan ja sen vaihtoehtoisista ratkaisumalleistaan. Alustava keskustelu ei korvaisi tuomarin toimesta valmisteluistunnossa tapahtuvaa sovinnonedistämistä.
      • Itä-Suomen yliopisto, Tolvanen Matti
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Lainsäädännössä ei ole ainakaan sanottavia kehittämistarpeita. Jos puutteita on, niitä on lähinnä tuomareiden ammattitaidossa, joka sekin on ajan saatossa kehittynyt merkittävästi. Siitä on todisteena tuomioistuinsovittelun yleistyminen.
      • Länsi- ja Sisä-Suomen oik.apu ja edunval
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Oikeusaputoimistoissa jo nyt asioita ratkaistaan sovinnollisin keinoin, jolloin merkittävä osa riitaisista asioista ei ohjaudu lainkaan tuomioistuinten ratkaistavaksi. Jo nykyiset menettelyt antavat mahdollisuuden oikeusaputoimistoissa ”sovitteluun” ennen kuin asia on edennyt tuomioistuinvaiheeseen. Sovittelumenettelyjen tunnettavuuden lisääminen (asiakkaat, avustajat ja tuomioistuimen henkilöstö) ja yleisen ammatillisen osaamisen kehittäminen (avustajat ja tuomioistuimen henkilöstö) mm. koulutus ja vuoropuhelu edistäisivät jo nyt käytettävissä olevien ”sovittelukeinojen” käyttöä monipuolisemmin ja matalammalla kynnyksellä.
      • Päijät-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelu säästää tuomioistuinten resursseja. Tuomioistuinsovittelussa asianosaiset voivat saada nopeasti ja kohtuullisin kustannuksin lopullisen ja täytäntöönpanokelpoisen ratkaisun. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tuomioistuinsovitteluun päädytään, sitä suuremmat ovat sen hyödyt. Asia etenee nopeimmin suoralla sovitteluhakemuksella, jolloin kantajan ei ole tarvetta käyttää runsaasti resursseja täysimittaisen haastehakemuksen laatimiseen eikä vastaajalla ole tarvetta perusteelliseen vastaamiseen. Tämä edellyttää, että asianajajat ja asioita hoitavat lakimiehet tarjoavat tuomioistuinsovittelua vaihtoehtona päämiehilleen. Tuomioistuinten jakama informaatio ja yhteydenpito avustajakuntaan edistävät asiaa. Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa on tapana liittää vastaajalle tiedoksi annettaviin haasteasiakirjoihin tuomioistuinsovittelua koskeva esite. Vastaajan vastauksen saapumisen jälkeen asiaa käsittelevä tuomari tiedustelee osapuolien halukkuutta tuomioistuinsovitteluun. Tiedustelu johtaa varsin usein siihen, että osapuolet ilmoittavat suostuvansa sovitteluun. Tällainen menettely on osoittautunut toimivaksi.
      • Suomen Yrittäjät ry
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Suomen Yrittäjät katsoo, että pk-yritysten mahdollisuutta saattaa riita-asiat tuomioistuimen käsiteltäväksi tulee helpottaa. Yksi merkittävä este pk-yrityksille oikeudenkäyntimenettelyjen käyttöön on tuomioistuinprosessin julkisuus. Riita-asian viemisen kynnys tuomioistuimen ratkaistavaksi niin riita- kuin sovitteluprosessiinkin on korkea menettelyjen ja ratkaisun julkisuuden vuoksi. Oikeudenkäyntimenettelystä aiheutuva mainehaitta on pk-yrityksille merkittävä este myös sovittelumenettelyn käytölle. Pk-yrityksillä on aivan aiheellinen huoli asian julkisuudesta aiheutuvasta vaikutuksesta tuleviin liiketoimintaneuvotteluihin ja yrityksen asemaan markkinoilla. Riskiä mainehaitasta ei haluta ottaa. Tuomioistuinsovittelumenettelyn käytön edistämiseksi ja lisäämiseksi tulisi ratkaista kysymys yrityksille aiheutuvasta julkisuushaitasta. Suomen Yrittäjät katsoo myös, että tuomioistuinsovittelujärjestelmän rinnalla olisi syytä selvittää riita-asioiden kevennettyä menettelyä, jossa oikeudenkäynnin kuluja voidaan hillitä normaalia tuomioistuinmenettelyä paremmin. Sellaiset intressiltään pienemmät riidat, jotka eivät osapuolisen suostumuksen tai sovinnon edellytysten puutteesta joko sovellut sovitteluun, tai joihin sovittelussa ei saavuteta ratkaisua, voitaisiin ohjata kevennettyyn ”pienriitamenettelyyn”. Kevennetty menettely pienentäisi pk-yrityksille aiheutuvaa kuluriskiä. Kevennetty menettely säästäisi lisäksi käsittelyyn kuluvaa aikaa, joka vie resursseja yrityksen liiketoiminnalta.
      • Pirkanmaan käräjäoikeus, Nuotto Antero
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelussa saavutettavat sovinnot säästävät merkittävällä tavalla tuomioistuimen resursseja. Myös asianosaisten kannalta jutun sopiminen tuomioistuinsovittelussa on kannattavaa ennen muuta sen pienempien kustannusten, selvästi lyhyemmän käsittelyajan ja ratkaisun täytäntöönpantavuuden vuoksi. Tuomioistuinsovittelusta saavutettava hyöty on luonnollisesti sitä suurempi, mitä varhaisemmassa käsittelyvaiheessa se voidaan aloittaa. Näistä syistä johtuen olisi tärkeää, että tuomioistuin pyrkisi heti valmistelun alkuvaiheessa informoimaan asianosaisia tuomioistuinsovittelusta sekä siitä koituvista hyödyistä sekä aktiivisesti selvittämään osapuolilta näiden halukkuutta saattaa asiansa tuomioistuinsovittelussa soviteltavaksi. Tuomioistuimen aktiivinen rooli tuomioistuinsovittelun käytön edistämisessä on toteutettavissa jo voimassa olevien oikeudenkäyntimenettelyä koskevien säännösten nojalla eikä lainsäädännöllistä muutostarvetta vaikuttaisi tältä osin olevan. Menettelytavat ja käytännöt tältä osin vaihtelevat kuitenkin eri käräjäoikeuksien ja tuomareiden välillä. Tuomioistuinviraston ylläpitämistä asioiden käsittelytilastoista ilmenee, että tuomioistuinsovitteluun ohjautuvien riita-asioiden suhteellisissa määrissä on huomattavia eroja eri käräjäoikeuksien välillä. Tuomioistuinsovittelumenettelyn kehittämiseksi olisi tärkeää selvittää, mistä nämä erot johtuvat. Joissakin käräjäoikeuksissa (ainakin Helsinki ja Länsi-Uusimaa) on käynnistetty ns. sovitteluprojekteja tuomioistuinsovittelutoiminnan tehostamiseksi ja kehittämiseksi. Tuomioistuinviraston ylläpitämistä tilastoista on nähtävissä, että näissä sovitteluprojektiin kuuluvissa käräjäoikeuksissa tuomioistuinsovitteluun ohjautuu saapuneiden riita-asioiden määriin suhteutettuna keskimääräistä selvästi enemmän riita-asioita. Tuomioistuinsovittelumenettelyn mahdollisimman laajan hyödyntämisen kannalta olisi tärkeää, että tuomioistuimet tekisivät nykyistä enemmän yhteistyötä tuomioistuinsovittelun kehittämiseksi ja että sovitteluprojekteissa saadut kokemukset ja toimivat käytännöt omaksuttaisiin myös muissa käräjäoikeuksissa. Käräjäoikeuksien yhteistyöverkosto onkin 2.11.2022 perustanut työryhmän selvittämään valtakunnallisen ohjeistuksen tarvetta sekä vastuutuomariverkoston yhteistyön muotoja riitasovitteluasioissa. Työryhmän asettamispäätöksessä on todettu, että tuomioistuinsovittelun yleisyys ja menettelytavat vaihtelevat eri käräjäoikeuksien välillä. Eri tuomioistuimissa saattaa olla käytössä joko omia tai toisen käräjäoikeuden laatimia käsikirjoja taikka ohjeita. Lisäksi käräjäoikeuden panostavat eri tavoin viraston sisäiseen koulutukseen sovitteluasioissa. Tirrosen selvityksessä esiin tuotu huoli tuomioistuinsovittelun epätasalaatuisuudesta ja tuomareiden sovittelukokemuksen ja osaamisen epätasaisesta jakautumisesta (s. 32) on huomioitu kuten edellä lausutusta ilmenee. Tuomioistuinsovittelun mahdollisimman laajan hyödyntämisen sekä sen tasalaatuisuuden turvaamiseksi oikeudenkäyntimenettelyä olisi tarpeellista kehittää ainakin tuomioistuinten välisellä yhteistyöllä, valtakunnallisella ohjeistuksella sekä sovittelijoiden tasavertaisella kouluttamisella.
      • Satakunnan käräjäoikeus, Helander Jaana
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyä tulisi kehittää siten, että jo ennen asian valmisteluvaihetta olisi velvollisuus selvittää asianosaisille, mitä vaihtoehtoja olisi käytettävissä riita-asian sopimiseksi. Myös muusta kuin tuomioistuinsovittelusta tulisi olla tietoa jaettavana.
      • Etelä-Karjalan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelun volyymia saadaan lisättyä, jos lainsäädäntö velvoittaisi laajoissa riita-asioissa aina selvittämään ensin asianosaisen suostumuksen tuomioistuinsovitteluun. Tämä on toki nytkin mahdollista ja esimerkiksi Etelä-Karjalan käräjäoikeus noudattaa säännönmukaisesti menettelyä, jossa osapuolten suostumusta tuomioistuinsovitteluun tiedustellaan välittömästä kanteen saapumisen jälkeen. Selvitysmiehen ehdottaman pakkosovittelun suuntaan ei tule edetä, sillä tiettyihin juttuihin se ei sovellu ja pakollisuus voisi jopa entisestään lisätä oikeudenkäyntikulujen määrää.
      • Kymenlaakson käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Kyllä, oikeudenkäyntimenettelyä tulisi kehittää, vaikka nykyinen lainsäädäntö mahdollistaakin verraten hyvät toimintamahdollisuudet sovitteluun, kuten po. selvityksestä ilmenee. Tältä osin viitataan po. selvitykseen sovittelun kehittämiseksi, joka on tervetullut puheenvuoro juurikin tähän liittyen. On harkittava lainsäädännön muuttamista "kannustavammaksi" ainakin siten, että laissa painotettaisiin sovitteluhakemusten ensisijaisuutta yhdistettynä dispositiivisissa riita-asioissa edellytettyyn menettelyltään kevyeen ja asianosasisille maksuttomaan esisovitteluvelvollisuuteen. Voidaan arvioida, että useat riidat ratkeaisivat jo tässä vaiheessa, mikä muun ohessa säästäisi asianosaisten kustannuksia, aikaa ja pelkoja verrattuna riita-prosessin jatkumiseen muodossa tai toisessa. Lainsäädännön tasolla olisi velvoitettava sovittelijoiksi haluavat tuomarit kouluttautumisvelvollisuuteen, vaikka nykyinen koulutusjärjestelmä onkin ollut melko toimiva ja osaltaan mahdollistanut nykyisin melko hyvin toimivan tuomioistuinsovittelujärjestelmän. Samalla olisi harkittava sovittelukoulutukseen osallistuminen yleiseksi edellytykseksi myös tuomioistuimissa toimiville asianajajille ja lupalakimiehille. Oikeudelle järjestää po. sovittelukoulutusta olisi säädettävä riittävät kriteerit, jotta tuomioistuinlaitoksen lisäksi po. koulutusta voisivat järjestää myös yksityiset tahot.
      • Kanta-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        23.2.2023
        • Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn kehittäminen sovittelumenettelyjen nykyistä suuremman hyödyntämisen suuntaan on tarkoituksenmukaista. Sovintomenettelyjen kehittäminen ei silti saa olla vaihtoehto varsinaisten riita-asioiden oikeudenkäyntimenettelyn ongelmien poistamispyrkimyksille. Ei ole eettisesti kestävää, että oikeusriidan osapuolet sopivat asian merkittävässä määrin sen vuoksi, että varsinainen oikeudenkäynti on liian kallis ja kestää kohtuuttoman kauan.
      • Turun hovioikeus, Hovioikeudenlaamanni, Turun hovioikeuden 1. osasto, Nurmi Asko
        Uppdaterad:
        22.2.2023
        • Sovittelun merkitystä vähättelemättä on vaihtoehtoisten riidanratkaisukeinojen käyttöalaa laajennettaessa lähtökohtaisesti aina muistettava, että sovittelun lähtökohta on vapaaehtoisuus eli se edellyttää molempien osapuolten suostumusta. Tätä ei aina ole saatavissa eikä ns. rauhaanpakottaminen, josta joskus joitain voimakkaasti sovinto-orientoituneita tuomareita on moitittu, ole koettua oikeudenmukaisuutta kohottava tilanne. On myös muistettava, että lukuisat riidat eivät luonteeltaan sovellu sovittelumenettelyyn. Tuomioistuinsovittelua koskevissa lain esitöissä mainittujen (HE 114/2004 vp, s. 28-29) sovitteluun sopimattomien asioiden lisäksi on mainittava ne riita-asiat, joissa kyse on oikeudellisten kysymysten ratkaisemisesta kuten reklamaation oikea-aikaisuus, valtuutuksen voimassaolo, lunastusoikeuden olemassaolo, osakeyhtiölain säännösten vastainen osingonjako jne jne, joiden ns. 1-0 -luonteesta johtuen sovittelulle käyttöalaa ei ole. Tuomioistuintilastoista saatavan tiedon mukaan tuomioistuinsovittelussa saavutettu onnistumisprosentti riita-asioiden osalta on korkea (70 %, jossa luvussa ei lapsen huoltoa jne koskevia ns. follosovitteluja, joissa sovittelujen onnistumisaste edellistä alhaisempi). On vaikea uskoa, että tätä prosenttiosuutta voitaisiin kasvattaa. Hovioikeuden käsityksen mukaan ongelma saattaa olla siinä, että tuomioistuinsovittelun käyttöasteessa on merkittäviä eroja eri käräjäoikeuksien kesken. Esimerkiksi Oulun käräjäoikeudessa laajoista riita-asioista 14 % ohjautuu tuomioistuinsovitteluun, Helsingissä vain 5 %. Olettaen, että helsinkiläiset eivät ole sen hanakampia riitelemään kuin oululaisetkaan, kyseessä täytyy olla vain erot vakiintuneissa menettelytavoissa tämän vaihtoehdon tarjoamaisen tai käytön osalta. Koska kulttuurinmuutoksen aikaansaaminen lainsäädännöllä saattaa olla verraten raskasta ja ehkä tehotonta, voisi asia olla yksinkertaisimmin järjestettävissä edesauttamalla tuomioistuimia tehostamaan toimintaansa tällä sektorilla. Motivaatio muutokseen saattaisi olla luotavissa luontevammin vuotuisissa tuomioistuinten tulosneuvotteluissa, joissa tuomioistuinsovitteluun ohjautuvien asioiden määrää voitaisiin tarkastella osana asetettavia tavoitteita. Edellytettäessä tuomioistuinsovittelun käytön tasapäistämistä käräjäoikeuksien kesken on luonnollisesti huolehdittava siitä, että kullakin käräjäoikeudella on käytettävissään asianmukaiset tilat sovittelulle. Turun hovioikeuspiirissä esimerkiksi Pirkanmaan käräjäoikeudessa tuomioistuinsovittelut joudutaan käytettävissä olevien toimitilojen vuoksi järjestämään riita-asioiden valmistelusaleissa, jotka eivät ole asianmukaisia sovitteluympäristöjä. Edelliseen käräjäoikeuteen monin osin rinnasteisessa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa sovittelut järjestetään erillisessä tuohon tarkoitukseen sisustetussa neuvottelutilassa. Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa sovitellaan noin kolme kertaa enemmän laajoja riita-asioita tuomioistuinsovittelussa kuin Pirkanmaan käräjäoikeudessa. On vaikea olla olettamatta, etteikö asianmukaisten tilojen puute ole osaltaan vaikuttanut tuohon eroon näiden kahden käräjäoikeuden välillä.
      • Etelä-Savon käräjäoikeus, Lausunnon laatimiseen ovat osallistuneet käräjätuomarit Ismo Kovanen ja Eeva Hyötylä sekä käräjänotaari Sini Järvi
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyä tulisi kehittää nimenomaan siihen suuntaan, että sovittelumenettelyjä – myös tuomioistuinsovittelun alaa – saataisiin hyödynnettyä enemmän. Tämä tulisi ottaa kattavasti kaikkia riita-asioita ja asianosaistahoja koskevaksi menettelyksi, joka edeltäisi varsinaista oikeudenkäyntivaihetta. Erityisesti ns. ”riitautuneiden summaaristen asioiden” kohdalla – silloin kun riitautus vaikuttaa asiallisesti perustellulta - voisi sovittelumenettelymahdollisuutta priorisoida.
      • Pohjois-Savon käräjäoikeus, Lausunnon ovat valmistelleet sovitteluasioiden vastuutuomari, osastonjohtaja Liisa Laatikainen ja käräjätuomari Markus Kemppainen
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Raportista ilmenee, että tuomioistuinsovittelussa ratkaistavien asioiden määrä suhteessa pelkästään laajalla haastehakemuksella vireillä tulevien riita-asioiden määrään on alle 10 prosenttia. Sovintoja tehdään kuitenkin riitaprosessien kuluessa varsin paljon ja alle kolmasosa vireille tulevista asioista ratkaistaan tuomiolla. Alioikeudessa valmisteluistunnossa tai vasta pääkäsittelyssä tehdyt sovinnot ovat jo sitoneet merkittävän määrän tuomioistuimen työpanosta, koska oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 19 §:ssä mainittujen asioiden ja relevanttien oikeusohjeiden selvittäminen on valmisteluistuntoon mennessä vienyt yleensä jo suurimman osan asian vaatimasta työpanoksesta. Tällä on kuitenkin yleensä vaikutus asianosaisten sovintohalukkuuteen. Oikeudenkäynnin etupainotteisuuden vuoksi sovittelumenettelyn nykyistä suuremman hyödyntämisen selvittäminen olisi sekä asianosaisten itsensä että kustannussäästöjen kannalta perusteltua.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Uppdaterad:
        17.2.2023
        • Riita-asioiden käsittelyssä käräjäoikeuksissa on tapahtunut muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tuomioistuinsovittelujen määrä on lisääntynyt ja käräjätuomarit tiedustelevat useimmissa asioissa tuomioistuinsovittelun mahdollisuutta riidan osapuolilta käsittelyn kuluessa. Asianajajaliiton näkemyksen mukaan tuomioistuinsovittelun soveltuminen riita-asian ratkaisemiseen tulisi selvittää oikeudenkäyntimenettelyssä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Näin säästettäisiin todennäköisesti käräjäoikeuden resursseja ja vähennettäisiin oikeudenkäynneistä osapuolille aiheutuvia kustannuksia. Tuomioistuinsovittelujen yleistyminen on positiivinen kehityskulku, ja sen voidaan olettaa vaikuttavan positiivisesti tuomioistuinten resurssitilanteeseen, kun suurempaa osaa riidoista ei viedä täysimittaisen oikeudenkäyntimenettelyn lävitse.  Sovittelun käytön lisääntymisen vaikutuksista käräjäoikeuksien työtilanteeseen ei ole vielä olemassa tilastotietoja. Selvityksen perusteella yhtenä ongelmakohtana ovat riita-asiat, jotka saatetaan vireille käräjäoikeuksiin, mutta sovitaan myöhemmin kirjallisen tai suullisen valmistelun jälkeen. Olisi toivottavaa, että myös näiden asioiden osalta sovitteluvaihtoehto tuotaisiin osapuolten tietoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta resursseja vievää ja kustannuksia kerryttävää oikeudenkäynnin valmistelua ei tarpeettomasti tehtäisi ennen sovittelua. Toisaalta joissain tapauksissa esimerkiksi asian laajempi selvittäminen on edellytyksenä onnistuneelle sovittelulle ja sovinnollisen ratkaisun löytymiselle. Siten on tärkeää, että mahdollisuus sovittelulle säilyy myös asian käsittelyn myöhemmissä vaiheissa.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen
        Uppdaterad:
        15.2.2023
        • Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 26 §:ssä säädetään tuomioistuimelle velvollisuus pyrkiä aikaansaamaan sovinnollinen ratkaisu. Edelleen luvun 27 §:n mukaan sovinto voidaan vahvistaa jo valmistelussa. Lisäksi laissa riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa säädetään tuomioistuimessa tapahtuvasta sovittelusta sekä myös tuomioistuinsovittelun ulkopuolisessa sovittelussa tehdyn sovinnon vahvistamisesta täytäntöönpanokelpoiseksi. Näin ollen katsoisin riita-asian oikeudenkäyntimenettelyn nykyisessä muodossaankin olevan varsin sovittelumyönteinen, varsinkin kun tuomareita on aktiivisesti ohjeistettu informoimaan asianosaisia sovinnon mahdollisuudesta, sovittelusta tuomioistuimissa sekä siitä mahdollisesti koituvista hyödyistä. Edellä mainitusta johtuen lainsäädäntö ei vaikuttaisi olevan puutteellinen. Lainsäädäntö ei muodosta estettä sille, että asianosaiset käyvät jo ennen asian vireille laittamista sovintoneuvotteluita ja pääsevät sopuun. Lainsäädäntö ei myöskään estä sitä, että osapuolet sopivat asian käsittelyn aikana käräjäoikeudessa tai vasta mahdollisen hovioikeuskäsittelyn yhteydessä. Selvityksessäkään ei nostettu esille lainsäädännöllisiä esteitä tai erityisiä muutostarpeita, vaan siinä mainitut kehittämiskohdat liittyvät muun muassa käräjäoikeuksissa sovintoneuvotteluita varten oleviin tiloihin sekä tuomioistuinsovittelun tasalaatuisuuteen. Selvityksessä nostettiin esiin myös tarve riidan kohteena olevan alan substanssiosaamiselle tuomioistuinsovittelussa. Tähänkin laissa (laki riita-asioiden tuomioistuinsovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa 5 §) on varauduttu, sillä sovittelija voi käyttää tarvittavan asiantuntemuksen omaavaa avustajaa. Lähtökohtaisesti näkisin tarpeellisena ja perusteltuna tietoisuuden lisäämisen käytettävissä olevista sovitteluvaihtoehdoista sekä sovittelulla mahdollisesti saavutettavista eduista (nopeus, joustavuus, oikeudenkäyntikulujen minimointi). Tietoisuuden lisäämisessä tärkeää olisi saada oikeudenkäyntiavustajat suhtautumaan sovitteluun ja sovintoneuvotteluihin myönteisesti ja pitämään niitä riidan ratkaisun ensivaiheena ennen tuomioistuinprosessia. Avustajat lienevät tässä avainasemassa.
      • Pitäisikö alustavaan sovitteluistuntoon osallistumisesta säätää laissa? 
      • Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, Anmari Brink Pacius, Brink Pacius Anmari
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Mikäli sovitteluistuntoon osallistumisesta säädettäisiin lailla, niin säädöksessä tulisi osapuolilla säilyä mahdollisuus myös kieltäytyä sovittelumenettelystä. Sovinnonsaavuttaminen perustuu osapuolten tahtoon sopia asia ja päättää riita. EK näkee merkityksettömänä sovitteluistunnon, jossa osapuolilla ei ole tahtoa sopia asiaa eikä lailla velvoittaminen muuta osapuolten tahtotilaa. Asenne- tai kulttuurinmuutos riitaprosessin käsittelyssä, jossa sovittelumenettelyä tarjottaisiin ja siitä tiedotettaisiin aktiivisesti jo haastehakemuksen jättö- ja lausuma-vaiheessa voisi tuottaa yhtä hyvän lopputuloksen kuin lailla velvoittaminen.
      • Etelä-Suomen oikeusapu ja edunvalvonta, Liljemark Essi
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Sovittelun hyödyt voivat toteutua järkevästi vain, mikäli sekä menettelyyn osallistuminen että sen lopputulos perustuvat osapuolten vapaaseen tahtoon. Laissa ei tule siten säätää ainakaan sovitteluistuntoon osallistumisen pakollisuudesta. Turhan sovitteluistunnon järjestäminen ainoastaan lisää kustannuksia ja pitkittää asian ratkaisemista.
      • Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus, Lausunnon on valmistellut käräjätuomari Kirsikka Linnanmäki
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Sovittelun käytön edelleen edistäminen tuomioistuimissa on sinällään kannatettavaa ja sopii tuomioistuimen tehtävään riidan- ja konfliktienratkaisijana. On kuitenkin muistettava, että asiat ja asianosaiset ”kypsyvät” sovitteluun ja sopimiseen eri tahdissa. Kaikissa asioissa pakollinen alustava sovitteluistunto ei välttämättä ole sovinnon syntymisen kannalta optimaalinen ajankohta, ja sovinnon ja sovittelun tarjoaminen eri vaiheissa on tärkeää. Myös oikeudenkäynnin laadukas valmistelu voi olla keskeinen sovinnon syntymisen kannalta. Myös pakollinen sovittelu on sovittelun lähtökohtaisen vapaaehtoisuuden kannalta ongelmallinen. Pääsy oikeuteen ei saa myöskään estyä tai liiaksi hidastua. Pakollinen sovittelu voi myös aiheuttaa lisävaiheen oikeudenkäyntiin kokonaisuutena. Pakollisen sovittelun osalta tulisi voida ottaa huomioon aivan ilmeisesti sovitteluun sopimattomat tapaukset. Käytännössä tällaisia lienee riita-asioiden puolella kuitenkin varsin vähän mutta esimerkiksi lapsia koskevissa asioissa tilanne voi olla toinen (ks. alla oleva näkemys siitä, että menettelyn kehittämisessä tulisi ottaa tuomioistuinsovittelun soveltamisala kokonaisuutena huomioon). Lisäksi on huomattava, että myös ”alustavan sovitteluistunnon” pitäminen edellyttää käsittelijältä perehtymistä asiaan sekä itse istunto riittävästi aikaa. Sitä, millaisia hyötyjä ja haasteita pakolliseen sovitteluun liittyy niissä maissa, joissa se on käytössä, tulisi edelleen selvittää. Menettelyn määritelmä olisi joka tapauksessa mietittävä huolella, jotta se antaa menettelystä ja sen tavoitteista oikean kuvan suhteessa muihin sovinto- ja sovittelumenettelyihin. Sovittelua koskevaa tutkimustietoa on tärkeää hyödyntää.
      • Oulun käräjäoikeus, Tämän lausunnon valmistelusta on vastannut Oulun käräjäoikeuden sovitteluasioiden vastuutuomari, käräjätuomari Henna Luomaranta. Hän toimii myös käräjäoikeuksien riita-asioiden sovittelijoiden vastuutuomariverkoston puheenjohtajana.
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelu perustuu ns. intressipohjaiseen sovitteluteoriaan ja sovittelun vapaaehtoisuus on yksi sovittelumenettelymme perusteita. Tämä vastaa myös kansainvälisesti vallitsevia sovittelun perusperiaatteita. Avoimeksi jää, millainen istunto ”alustava sovitteluistunto” olisi ja mitä pakollisuus tosiasiassa tarkoittaisi. Ammattitaitoisesti ja oikein hoidettu sovittelu riita-asiassa vie tunteja, usein koko päivän. Nopeassa sovinnon tunnustelussa olisi väistämättä kyse eri menettelystä kuin nykyisessä sovittelussa. Alustava sovitteluistunto epäonnistuessaan todennäköisesti hankaloittaisi mahdollista sovinnon saavuttamista jatkossa, pidentäisi käsittelyaikoja sekä lisäisi kuluja. Alkuvaiheen pakollinen sovinnon tunnustelu veisi pohjaa myös varsinaiselta sovittelulta. Käräjäoikeus huomauttaa myös, että mikäli osapuolet haluavat sovitteluun, sovitteluun pääsee muutamassa kuukaudessa lähes kaikkialla Suomessa. Sovittelun pakollisuus ei myöskään korreloi sen kanssa, että on kyse dispositiivisista riita-asioista. Selvityksessä on myös tuotu esille myös riski tuomarin tulemisesta esteelliseksi aktiivisella sovinnon edistämisellä. Käräjäoikeus ei pidä tätä ongelmana ja pitää sovinnon edistämisestä syntyvää esteellisyystilannetta erittäin harvinaisena. Selvityksessä on viitattu muun muassa ns. Italian malliin. Käsityksemme on, että pakollisuuden täyttää Italian mallissa jo se, että osapuoli jättää saapumatta sovitteluistuntoon eli tosiasiassa kieltäytyy sovittelusta. On todennäköistä, että tällainen menettely aiheuttaisi edellä mainituin tavoin lisätyötä, pidentäisi käsittelyaikoja, lisäisi kustannuksia sekä voisi viedä osapuolia entistä kauemmaksi toisistaan. Käräjäoikeus ei siten kannata sitä, että pakollisesta sovitteluistunnosta säädettäisiin laissa.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Camilla Rauma-Sehm ja Mari Vanhanen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Selvityksessä (s. 31) on pidetty tehokkaana menettelyä, jossa säännönmukaisesti selvitettäisiin ensin esimerkiksi alustavan sovittelutapaamisen kautta osapuolten edellytykset sovitella riitaa ja saavuttaa sovinto, ja vasta tämän jälkeen asia siirtyisi oikeudenkäyntimenettelystä vastaavalle puheenjohtajalle, joka aloittaisi riita-asian varsinaisen valmistelun oikeudenkäyntiä varten. Selvitys näyttäisi jättävän auki, missä riita-asian käsittelyn vaiheessa alustava sovittelutapaaminen järjestettäisiin. Käräjäoikeus ei pidä mahdollisena, että käräjäoikeuteen vireille tulevassa asiassa ei olisi nimettyä puheenjohtajaa. Käräjäoikeus kannattaa menettelyä, jossa osapuolten edellytykset sovitella riitaa kartoitettaisiin sovittelijan johdolla säännönmukaisesti ja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Menettely antaisi kaikille riita-asioiden osapuolille yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tietoa sovittelusta ja harkita sovittelua riittävin tiedoin. Sovittelua koskevat keskustelut on mahdollista järjestää tehokkaasti esimerkiksi videoyhteyden välityksellä. Tarkoituksenmukaisin ajankohta keskustelulle on siinä vaiheessa, kun haastehakemus on annettu tiedoksi ja vastaus on annettu. Käräjäoikeus ei kannata varsinaiseen sovitteluistuntoon osallistumisen säätämistä pakolliseksi. Sovitteluun osallistumisen tulisi jatkossakin olla vapaaehtoista. Sovittelulle on parhaat lähtökohdat, mikäli kaikki osapuolet ovat menettelyyn suostuneet ja osallistuvat sovitteluun positiivisella asenteella ja avoimin mielin.
      • Tuomioistuinvirasto, Kehitysosasto / johtaja Pasi Kumpula
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tuomioistuinvirasto ei pidä perusteltuna säätää sovitteluistuntoa pakolliseksi. Tuomioistuimissa nykyisin käytössä oleva tuomioistuinsovittelu ja toisaalta sovinnon edistäminen muutoinkin jutun valmistelun yhteydessä ovat osapuolten ja tuomioistuinten näkökulmasta tarkoituksenmukaisempia keinoja edistää riidanratkaisun kustannustehokkuutta ja joutuisuutta. Tuomareiden sovitteluosaaminen on nykyisin jo varsin hyvällä tasolla ja heillä on taitoa tunnistaa asiat, joissa sovittelua kannattaa yrittää. Epäonnistunut sovittelumenettely aiheuttaa vain viivettä ja ylimääräisiä kustannuksia. Pakollisen sovitteluistunnon sijaan sovittelumenettelyyn tulee tapauskohtaisen arvion perusteella ohjata asiat, joissa sovinto on realistinen vaihtoehto.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Oikeuskansleri
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Toimiva ja tehokas sovittelumenettely perustuu kaikkien osapuolten vapaaehtoisuuteen. Tämän vuoksi suhtaudun jossain määrin varauksella selvityksen kohdassa 5.3 pakollisesta sovitteluistunnosta esitettyyn. Kuitenkin Norjan sääntelyä ja kokemuksia sen soveltamisesta olisi perusteltua selvittää Suomessakin tarkemmin varteenotettavana vaihtoehtona. Norjassahan riita-asian käsittelyn alkuvaiheessa on prosessinedellytystä muistuttavana seikkana selvitys siitä, että riitaa on yritetty ratkaista sovittelun keinoin.
      • Pohjanmaan käräjäoikeus, Allén Daniel
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Emme tunnista yleiseksi käytännöksi, että tuomarit laiskuuttaan odottaisivat osapuolten sopivan asiansa ja siten pidentäisivät juttujen käsittelyaikoja. Tuemme kuitenkin sellaista mallia, että jokaisessa laajassa riita-asiassa olisi säädettynä velvollisuutena käydä jo prosessin alkuvaiheessa jonkinlainen "sovittelukierros". Tämä olisi mielestämme omiaan tehostamaan riitojen käsittelyä ja välttämään turhaa työtä järkevällä tavalla. Vastaus otsikkokysymykseen on siis kyllä.
      • Itä-Uudenmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Ehdotusta voisi selvittää tarkemmin. Pakollinen sovitteluistunto voisi olla hyödyllinen, mutta se vaatisi tuomioistuinten resurssien lisäämistä. Sovitteluistunto tulisi järjestää hyvin nopeasti riidan vireille tulon jälkeen, jotta se olisi merkityksellinen. Toisaalta on tilanteita, joissa osapuolet eivät ole kohdanneet saman pöydän ääressä aikaisemmin ja sovinnon selvittäminen aikaisessa vaihteessa olisi tehokasta. Alustava sovitteluistunto voisi sopia pieniin riitoihin, joissa oikeudenkäyntikulujen kasvu voi muuten riidan myöhemmässä vaiheessa muodostua sovinnon esteeksi. Sovitteluistunto myös yhdenmukaistaisi prosessia, koska nyt sovittelun tarjoaminen vaihtelee sen mukaan, kuka käräjätuomari juttua käsittelee ja kuinka aktiivinen hän on sovitteluvaihtoehdon tarjoamisessa. Käräjäoikeuksissa on vireillä melko paljon sellaisia riitoja, joissa pakollinen sovitteluistunto olisi todennäköisesti tarpeeton. Tämän takia sovitteluistunnon pakollisuuteen tulisi säätää poikkeus eli sitä ei olisi syytä järjestää, jos se arvioidaan tarpeettomaksi. Pakollisen sovitteluistunnon sijasta riita-asioissa voisi ainakin nykyistä useammin järjestää ns. alustavan valmisteluistunnon (esimerkiksi etävälinein), jossa sovittaisiin jutun aikataulusta ja mahdollisista tarvittavista valmistelutoimista kuten vielä nimeämättömän todistelun toimittamisesta. Prosessin alkuvaiheessa pidettävän istunnon nimitys voisi siksi olla muukin kuin ”sovitteluistunto”. Alustavan istunnon järjestämisen tulisi olla tehokkuuden näkökulmasta juttua käsittelevän tuomarin tehtävä, joten siinä ei voisi käyttää sovittelun kaikkia keinoja, mutta siinä voitaisiin päättää jutun siirtämisestä varsinaiseen tuomioistuinsovitteluun. Tällaisen kokoontumisen joustavan järjestämismahdollisuuden turvaaminen voisi vaatia muutenkin tarkempaa pohdintaa, jotta oikeudenkäyntien julkisuusperiaate ei esimerkiksi vaikeuttaisi mahdollisuuksia järjestää tätä alustavaa istuntoa/ keskustelutilaisuutta joustavasti esimerkiksi etävälinein.
      • Juristiliitto - Juristförbundet (rek. Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry)
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Juristiliitto ei kannata pakollista sovitteluistuntoa, sillä tällaisella ei todennäköisesti olisi saavutettavissa merkittäviä etuja suhteessa siitä seuraavaan oikeudenkäyntikulujen kasvuun, etenkään jos asia on selvästi riitaisa, eikä edellytyksiä sovittelulle ole. Mikäli alustavan sovitteluistunnon säätämistä harkitaan, tulee tällaisessa esityksessä arvioida tarkoin keinojen ja tavoitteiden välistä suhdetta nimenomaisesti sen kannalta, että nykytilaa muutetaan suuntaan, jossa asianosaiset hyötyvät uudistuksesta. Lähtökohdan tullee olla, että riidan sopiminen ja sovitteluun ryhtyminen perustuu edelleen vapaaehtoisuuteen. Sovinnollisen ratkaisun löytämistä voidaan joka tapauksessa edistää oikeudenkäynnin yhteydessä jo nyt tuomarin toimesta.
      • Helsingin hovioikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Selvityksessä tuodaan esille menettely, jossa säännönmukaisesti selvitettäisiin ensin alustavan sovittelutapaamisen kautta osapuolten edellytykset sovitella riitaa ja saavuttaa sovinto, ja vasta tämän jälkeen asia siirtyisi oikeudenkäyntimenettelystä vastaavalle puheenjohtajalle, joka aloittaisi riita-asian varsinaisen valmistelun oikeudenkäyntiä varten. Edellä esitetty menettely on sinänsä mahdollista toteuttaa asianosaisten toimesta riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 2 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla suoralla sovitteluhakemuksella. Alustavan sovitteluistunnon järjestäminen ei siten edellytä uutta sääntelyä, vaan ensisijaisesti menettelytapojen muuttamista siten, että asianosaiset hyödyntäisivät jo riidan varhaisessa vaiheessa mahdollisuutta saattaa asia vireille tuomioistuinsovitteluun. Kaikki riita-asiat eivät sovellu soviteltavaksi. Lisäksi asianosaisilla on aina oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva asia tuomioistuimen päätettäväksi. Pakollinen sovittelu voisi siten heikentää asianosaisten kokemusta menettelyn oikeudenmukaisuudesta. Mikäli alustavasta sovitteluistunnosta säädettäisiin laissa, olisi asianosaisille sovittelusta aiheutuvien tarpeettomien kustannusten välttämiseksi tarkoituksenmukaista selvittää edellytyksiä edistää riita-asian jatkokäsittelyä tilanteessa, jossa asiaa ei sovittaisi alustavassa sovitteluistunnossa. Riita-asian käsittelyä edistäisi esimerkiksi jo alustavassa sovitteluistunnossa asianosaisten myötävaikutuksella laadittava luettelo asian riidattomista ja riitaisista seikoista.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon ovat valmistelleet hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen sekä hovioikeuden esittelijä Tiitus Hiivanainen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tätä voidaan pitää perusteltuna. Mikäli omaksuttaisiin Norjan järjestelmän mukainen malli, niin se olisi välttämätöntä. Joka tapauksessa sovittelumallista riippumatta, kun sovittelumenettely on lakisääteinen, se lisää siihen osallistuvien niin osapuolten kuin sovittelijan luottamusta ja sitoutumista sovintomenettelyyn. Osapuolten avustajien on lähtökohtaisesti helpompaa tarjota sovitteluun epäröivää asiakastaan osallistumaan sovitteluun. Sovittelija voi osaltaan todeta osapuolille, että menettely perustuu lakiin siinä missä varsinainen tuomioistuinmenettely ja siinä vahvistettava sopimus on täytäntöönpanokelpoinen siinä missä tuomioistuimen ratkaisu. On myös todennäköisempää, että menettelyn perustuessa lakiin vakuutusyhtiöiden olisi helpompi hyväksyä menettelyn vaikutus oikeusturvavakuutuksen perusteella korvattavien asiakkaittensa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen ja muokata oikeusturvavakuutustensa ehtoja tuomioistuinten ulkopuoliseen sovintomenettelyyn soveltuviksi. Kaikista oikeudenkäynneistä aiheutuvien yhteenlaskettujen kustannusten pienentäminen lienee niin vakuutusyhtiön kuin sen asiakkaan edun mukaista.
      • Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelun keskeinen periaate on vapaaehtoisuus ja sellaisena sen myös tulee pysyä. Laissa ei tule säätää pakollisesta alustavaan sovitteluistuntoon osallistumista. Pakollinen sovittelu harvemmin on tuloksellista, eikä se ole myöskään omiaan lisäämään asianosaisten sovintohalukkuutta. Pakollinen sovittelu päinvastoin olisi omiaan pitkittämään entisestään oikeudenkäyntien kestoa sekä lisäisi niistä aiheutuvia kustannuksia.
      • Suomen Sovittelufoorumi ry, Heikinheimo Antti
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tätä olisi syytä harkita korkeintaan asioissa joissa on pieni rahallinen vaatimus tai muita sellaisia seikkoja, joiden johdosta asia sopii huonosti lainkäyttömenettelyyn. Nykyään käräjäoikeuksissa tulee vireille suuri määrä sellaisia riita-asioita joissa ei ole todellista oikeudellista tulkintakysymystä ratkaistavana tai jotka monesta muusta syystä sopivat huonosti raskaaseen lainkäyttöprosessiin, mutta sopisivat hyvin sovitteluun, johon osapuolten on kuitenkin ollut haastavaa siirtyä ilman ulkopuolisen tahon väliintuloa ja perusteltua ehdotusta. Sinänsä pakollisuus sopii huonosti sovitteluun.
      • Itä-Suomen yliopisto, Tolvanen Matti
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Ei pitäisi, en kannata pakkosovittelua. Pakko on sovitteluajatukselle vierasta. Tuomari voi edistää sovintoa riita-asian valmistelussa. Kun riita-asioissa osapuolilla on asianajajat, edellytykset sovintoon tulevat pääsääntöisesti punnituiksi. Kuluriski on paras sovinnon edistäjä. Asianajajilla on velvollisuus edistää asian sovinnollista ratkaisua. Jos asia on niin riitainen, ettei sovintoa synny avustajienkaan avulla, on hyvin epätodennäköistä, että sovinto löytyisi pakollisessa sovittelussa.
      • Länsi- ja Sisä-Suomen oik.apu ja edunval
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Lähtökohtaisesti osapuolia ei tulisi velvoittaa sovitteluistuntoon, koska pakottamalla sovintoa ei saada aikaiseksi. Joissain asiatyypeissä, esimerkiksi lapsen huoltoa ja elatusta koskevissa asioissa päämiehiä voisi ohjata vuorovaikutteisella keskustelulla avustajan kanssa nykyistä enemmän sovitteluun ja saada päämiehet ymmärtämään asian sovinnollisella ratkaisulla saatavat hyödyt pitkällä aikavälillä. Laissa voitaisiin velvoittaa tuomioistuimille tällaisissa asioissa aktiivisempaa roolia sovittelumenettelyn tarjoamiseksi niin, että menettelyn tarjoaminen ei perustuisi yksittäisen tuomarin harkintaan.
      • Päijät-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelun lähtökohtana on vapaaehtoisuus. Kaikkia asioita ei voida ratkaista sovintoteitse. Lisäksi asianosaisella on oikeus saada asialleen tuomioistuimen ratkaisu, eikä asianosaista voida painostaa sovinnon tekemiseen. Vastentahtoisen asianosaisen pakottaminen sovintoistuntoon ei todennäköisesti johda sovintoon ja siitä aiheutuu prosessin pitkittymistä ja tarpeettomia kustannuksia. Selvityksen mukaan tuomioistuimeen vireille tulevat, mutta menettelyn kestäessä sovittavat riita-asiat sitovat tuomioistuimen resursseja. Tältä osin on todettava, että riita-asian valmistelun yhtenä nimenomaisena tarkoituksena on selvittää sovinnon edellytykset. Mikäli riita- tai hakemusasia siirretään tuomioistuinsovitteluun, asialle määrätään sovittelija. Sovittelijana toimii eri tuomari kuin oikeudenkäyntiasiassa. Mikäli sovittelu ei johda sovintoon, asia siirtyy takaisin oikeudenkäyntiasiaan määrätylle tuomarille. Asian sovitteluvaiheen aikana oikeudenkäyntiasiaa käsittelevä tuomari ei tee mitään toimenpiteitä asian osalta. Tuomioistuinsovittelu ei siten aiheuta ainakaan merkittävästi päällekkäistä työtä.
      • Suomen Yrittäjät ry
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Tällä hetkellä tuomioistuinsovitteluun osallistuminen perustuu osapuolten vapaaehtoisuuteen ja edellyttää, että riidan osapuolet pyytävät riidan ohjaamista sovitteluun. Suomen Yrittäjät katsoo, että alustavaan sovitteluistuntoon osallistuminen edellytyksenä tuomioistuinprosessin aloittamiselle olisi syytä huolellisesti selvittää. Prosessin tarpeettoman pitkittymisen ja yrityksille aiheutuvien tarpeettomien lisäkustannusten välttämiseksi olisi syytä kuitenkin pohtia, olisiko sovitteluistunnon edellyttäminen kaikissa tapauksissa tarpeellista ja asianmukaista. Pakollinen sovitteluistunto tilanteissa, joissa osapuolten tulehtuneiden välien vuoksi ei keskusteluyhteyttä eikä sovinnon halukkuutta enää ole, voisi pakollinen sovitteluistunto olla niin yritysten kuin tuomioistuimenkin resurssien tuhlaamista.
      • Pirkanmaan käräjäoikeus, Nuotto Antero
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Sovittelun keskeinen periaate ja lähtökohta on sen vapaaehtoisuus. Sovinnon saavuttaminen sovitteluistunnossa olisi varsin epätodennäköistä, mikäli osapuolet osallistuisivat siihen vastentahtoisesti. Tuloksettomien sovitteluistuntojen lisääntyminen lisäisi työmäärää käräjäoikeuksissa ja se vaikeuttaisi entisestään haastavaa istuntosalitilannetta. Sovitteluistuntoa ei näistä syistä johtuen ole perusteltua säätää lailla pakolliseksi. Mahdollisuudet tuomioistuinsovittelulle ja riidan sopimiselle ovat riittävän tehokkaasti selvitettävissä kohdassa 2 kuvatulla tavalla siten, että tuomioistuin heti valmistelun alkuvaiheessa informoi asianosaisia tuomioistuinsovittelusta sekä siitä koituvista hyödyistä sekä aktiivisesti selvittää osapuolilta näiden halukkuutta tuomioistuinsovitteluun.
      • Satakunnan käräjäoikeus, Helander Jaana
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Sovinnon edistämisestä ja alustavaan sovitteluistuntoon osallistumisesta ei tulisi säätää menettelytapoja osana riita-asiain prosessia. Jo nyt OK 5 luvun 26 §:n säännös velvoittaa puheenjohtajaa saamaan asianosaiset sopimaan asian. Lisäksi säännöksen 2 momentin mukaan asianosaisille voidaan tehdä ehdotus asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi. Nykyiset säännökset ovat riittäviä. Alustavaan sovitteluistuntoon osallistuminen pitkittäisi prosessia ja saattaisi aiheuttaa lisäkustannuksia yrityksille. Asian siirtäminen sovittelumenettelyyn tulisi aina olla vapaaehtoista. On lisäksi lukuisia asioita, jotka eivät riidan kohteen luonteen vuoksi sovellu lainkaan sovittelussa ratkaistaviksi. Pakollinen sovitteluistuntoon osallistuminen olisi turha ja toisaalta aiheuttaisi uudenlaisen ratkaisutarpeen siitä, soveltuuko asian lainkaan sovittelussa käsiteltäväksi vai ei. Riita-asian prosesseja ei tulisi nykyisestä pitkittää millään tavoin.
      • Etelä-Karjalan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Etelä-Karjalan käräjäoikeus yhtyy tämän kysymyksen osalta Turun hovioikeuden vastaukseen.
      • Kymenlaakson käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Tästä olisi hyvä säätää lailla, kuten edellä on todettu. Tämä uudistus todennäköisesti lisäisi tuomioistuimen resurssitarvetta, mutta kokonaisuuden voidaan luotettavasti arvioida säästävän tuomioistuinten ja koko oikeudenhoidon kokonaismenoja.
      • Kanta-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        23.2.2023
        • Laissa ei tulisi säätää alustavaan sovitteluistuntoon osallistumista pakolliseksi. Voimassa olevat säännökset sovinnon edistämisestä valmistelussa ovat riittävät. Suuret määrät tuloksettomia sovitteluistuntoja lisäisivät kustannuksia ja oikeudenkäynnin kestoa.
      • Turun hovioikeus, Hovioikeudenlaamanni, Turun hovioikeuden 1. osasto, Nurmi Asko
        Uppdaterad:
        22.2.2023
        • Hovioikeus suhtautuu perin epäillen selvityksessä viitatun pakollisen sovittelun tuloksellisuuteen ja tehokkuuteen. Kuten edellä on todettu, sovittelun ehdoton lähtökohta on sen vapaaehtoisuus. Tämä huomioon ottaen, ja kun kaikki asiat eivät niinikään edellä todetuin tavoin sovellu soviteltavaksi, ei pakkosovittelu vaikuta lähtökohtaisesti perustellulta riidanratkaisumallilta. On myös pidettävä perin todennäköisenä, että tällaisen pakollisen vaiheen luominen keskimäärin sekä kasvattaisi oikeudenkäyntikulujen määrää että pitkittäisi prosessia. Sovitteluistunnon ollessa pakollinen vaihe myös niille, jotka eivät voi tai halua asiaa sopia, ei onnistumisprosentti voisi olla sovitteluun soveltuvienkaan asioiden osalta sama kuin nykyisessä sovittelussa. Ja kun jokainen epäonnistunut sovittelu jäävää asiaa sovitelleen tuomarin, seuraisi epäonnistuneesta pakkosovittelusta tuomarin vaihto ja siltä osin kaksinkertaista työtä ja tehottomuutta. Selvityksessä viitataan (kohta 4.5) siihen tosiasiaan, että Italiassa on selkeimmin Eu-roopassa käytössä pakkosovittelu. Kyseessä on sama valtio, joka on saanut mitä suurimmassa määrin huomautuksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta oikeudenkäyntien viivästymisistä ja josta useinkaan oikeudenhoidon sujuvuuden malleja ei ole etsitty. Selvityksessä todetuin tavoin (kohta 5.4) pakkosovittelu voi myös vaarantaa pääsyä oikeuteen.
      • Etelä-Savon käräjäoikeus, Lausunnon laatimiseen ovat osallistuneet käräjätuomarit Ismo Kovanen ja Eeva Hyötylä sekä käräjänotaari Sini Järvi
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Pakollinen alustavaan sovitteluistuntoon velvoittaminen ei kuitenkaan tunnu toimivalta mallilta, koska on asetelmia, joissa on etukäteen selvää, että sovittelun kautta asialle ei saada joutuisasti ja tehokkaasti ratkaisua. Tämä välivaihe pakollisena olisi omiaan lisäämään asianosaisten oikeudenkäyntikuluja ja osaltaan hidastamaan prosessia.
      • Pohjois-Savon käräjäoikeus, Lausunnon ovat valmistelleet sovitteluasioiden vastuutuomari, osastonjohtaja Liisa Laatikainen ja käräjätuomari Markus Kemppainen
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Kannatetaan tämän vaihtoehdon tarkempaa selvittämistä. Se, millaisella menestyksellä tällaisessa menettelyssä voitaisiin saavuttaa sovintoja, olisi ainakin aihetta tutkia. Oikeudenkäyntikulut voivat erityisesti vähäisemmissä asioissa muodostua riidan intressiin nähden merkittäviksi. Aikaisessa vaiheessa saavutettu sovintoratkaisu on asianosaisille täysimittaista oikeudenkäyntiä merkittävästi edullisempi.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Uppdaterad:
        17.2.2023
        • Asianajajaliiton näkemyksen mukaan on hyvä lähtökohta, että sovittelu perustuu vapaaehtoisuuteen, kuten Suomessa käytössä olevassa tuomioistuinsovittelussa tai Selvityksessä mainitussa ja lyhyesti esitellyssä Tanskassa käytössä olevassa mallissa. Vastaavasti Ruotsissa tuomioistuimen mahdollisuus määrätä asialle ulkopuolinen sovittelija perustuu osapuolten suostumuksiin. Asianajajaliitto näkee kuitenkin perusteltuna pohtia ja selvittää tarkemmin, tulisiko valmistelun yhteydessä tapahtuvasta sovinnon edistämisestä siirtyä säänneltyyn sovittelumahdollisuuksien selvittämiseen, eli tehdä alustavaan sovitteluistuntoon osallistumisesta pakollista. Mahdollinen vaihtoehto olisi myös Selvityksessä mainittu ”First meeting of the parties”, jossa käytäisiin läpi prosessin kulku ja sovinnon mahdollisuus sekä käytettävissä olevat sovittelumenettelyt. Yksi vaihtoehto voisi olla myös sellaisesta prosessista säätäminen, jossa dispositiivinen riita-asia oletetusti sisältäisi sovitteluistunnon, ja vain osapuolten nimenomaisilla ilmoituksilla tämä erillinen istunto voitaisiin jättää järjestämättä. Kategorinen velvoite osallistua sovitteluistuntoon aiheuttaa osapuolille turhia kustannuksia ja vie tarpeettomasti tuomioistuimen resursseja sellaisissa asioissa, joissa ei jostain syystä selvästikään ole edellytyksiä sovintoratkaisulle tai osapuolet ovat voimakkaasti haluttomia sovittelemaan asiaa.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen
        Uppdaterad:
        15.2.2023
        • Koko sovittelu perustuu vapaaehtoisuuteen, joten tästä näkökulmasta en näkisi välttämätöntä tarvetta säätää pakollisesta alustavasta sovitteluistunnosta laissa. Ilman yleistä, myönteistä suhtautumista sovitteluun, kyseinen istunto voisi muodostua vain muodon vuoksi järjestettäväksi ennen asian etenemistä valmisteluistuntoon. Mikäli kuitenkin katsottaisiin vielä perustelluksi selvittää tätä asiaa tarkemmin ja selvityksen myötä vaikuttaisi oikeuteen pääsyä edistävältä säätää alustavasta sovitteluistunnosta laissa, pitäisin perusteltuna järjestää sovitteluistunto mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja mahdollisimman joutuisasti.
      • Näettekö tarvetta kehittää tuomioistuinsovittelua koskevaa lainsäädäntöä ja millä tavalla, jotta siitä tulisi nykyistä toimivampi vaihtoehto pienten ja keskisuurten yritysten riidanratkaisuun?
      • Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, Anmari Brink Pacius, Brink Pacius Anmari
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • EK:n näkemyksen mukaan tuomioistuinsovittelumenettelyn pääasiallinen haaste on se, että se soveltuu jo nyt riidanratkaisumuodoksi, mutta sen käyttö ei ole tarpeeksi tunnettua ja yleistä. Käytön yleistyminen nykyisessä muodossa ei suoranaisesti vaadi sääntelyllä velvoittamista vaan tavan vakiinnuttamista osaksi oikeudenkäynti- ja riidanratkaisukulttuuria.
      • Etelä-Suomen oikeusapu ja edunvalvonta, Liljemark Essi
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Nykyisen mallin mukainen tuomioistuinsovittelu on monilta osin toimiva jo sellaisenaan, mutta sen käytettävyyden esteinä pk-yritysten riidanratkaisun keinona voidaan arvioida olevan erityisesti sovittelun ja sovinnon vahvistamisen lähtökohtainen julkisuus sekä osapuolten huoli sovittelijana toimivan tuomarin asiantuntemuksen riittävyydestä liiketoiminta-alaa tms. riitaan liittyviä substanssiasioita koskien. Kuten Turun hovioikeuden lausumassa on todettu, tuomioistuimessa tapahtuva sovittelu ei ole tosiasiassa kaikilta osin julkista, vaikka julkisuus lähtökohtana onkin (esimerkkinä ulkopuolisten poistaminen sovittelutilasta osapuolten pyytäessä). Lisäksi laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisessa yleisissä tuomioistuimissa mahdollistaa jo nykyisellään sovittelutuomarin valintaan vaikuttamisen (4 §) sekä asiantuntevan avustajan käyttämisen (5 §). Näitä mahdollisuuksia ei ehkä tunneta riittävästi. Lisäämällä tietoisuutta em. mahdollisuuksista sekä kehittämällä vapaaehtoisen tuomioistuinsovittelun julkisuuden rajoittamismahdollisuuksia entistä paremmin käytännön tarpeita vastaavaksi voitaisiin lisätä luottamusta sovittelumenettelyn toimivuuteen ja käyttökelpoisuuteen riidan ratkaisemisessa. Sovittelumenettelyyn osallistumisen kynnystä voisi madaltaa myös mahdollistamalla asiantuntijasovittelijoiden osallistuminen sovitteluun tuomarisovittelijan rinnalla (ei pelkästään avustajana). Mahdollisuutta ulottaa tuomioistuinsovittelu myös erityistuomioistuimissa käsiteltäviin asioihin tulisi selvittää, jotta sovittelumenettely soveltuisi yritysten välisten riita-asioiden ratkaisemiseen nykyistä laajemmin. Lainsäädännön kehittäminen on tärkeää, mutta ei sellaisenaan riittävä keino sovittelumenettelyn käytön lisäämiseksi. Säädösten ohella tulisi huomioida muut keinot, erityisesti sovittelumyönteisemmän kulttuurin kehittämiseksi. Sovittelumenettelyn käyttöä tulevaisuudessa voitaneen lisätä esimerkiksi suuntaamalla ja kehittämällä oikeustieteellisen koulutuksen sisältöä (opintokokonaisuuksien sisältö ja määrä, erikoistumispolut jne.).
      • Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus, Lausunnon on valmistellut käräjätuomari Kirsikka Linnanmäki
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden - jossa tuomioistuinsovittelu on jo vakiintunut osa riita-asian oikeudenkäyntimenettelyä - näkökulmasta tarvetta tuomioistuinsovittelua koskevan lainsäädännön uudistamiselle ei ole. Nykysääntelyllä tuomioistuinsovittelu toimii Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa varsin tehokkaasti, joutuisasti ja hyvin. Ehdotus siitä, että tuomioistuinsovitteluun voitaisiin nimetä myös tuomioistuimen ulkopuolinen sovittelija, on monisyinen. Yhtäältä sovittelijoiden pooli saataisiin näin laajemmaksi ja esimerkiksi tiettyyn aiheeseen erikoistuneen sovittelijan valitseminen mahdollistuisi. Toisaalta sovittelijoiden saama kokemus voisi samalla vähentyä, ellei sovitteluiden määrät selvästi nousisi. Olisi myös pyrittävä selvittämään asianajajien keskuudesta tällaisen menettelyn houkuttelevuutta. Olisi myös pohdittava, erotetaanko tällöin sovittelijan ja mahdollisen sovinnon vahvistajan roolit kokonaan eri henkilöille. Sovitteluteoreettisista lähtökohdista tämä voisi tukea paremmin sovittelun tavoitteita konfliktin ratkaisemisesta ja varsinainen lopputuloksen arviointi ja lainkäyttötoimi siirrettäisiin sovittelijaan nähden toiselle henkilölle. Tuomioistuinsovittelun tulisi menettelyvaihtoehtona kuitenkin olla johdonmukainen kokonaisuus, ja asiaa olisi arvioitava laajemmin kuin vain pienten ja keskisuurten yritysten osalta – ottaen huomioon myös asiantuntija-avusteiset tuomioistuinsovittelut.
      • Oulun käräjäoikeus, Tämän lausunnon valmistelusta on vastannut Oulun käräjäoikeuden sovitteluasioiden vastuutuomari, käräjätuomari Henna Luomaranta. Hän toimii myös käräjäoikeuksien riita-asioiden sovittelijoiden vastuutuomariverkoston puheenjohtajana.
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Selvitysmies on todennut, että tuomioistuinsovittelu on toimiva ja tehokas menettely. Käräjäoikeus on tästä samaa mieltä. Käräjäoikeus ei näe tarvetta lainsäädännön kehittämiseen kysymyksessä mainitulla tavalla. Laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa ei ole vanhentunut tai puutteellinen. Sovittelumenettely ei myöskään ole luonteeltaan sen tyyppistä menettelyä, että lain tasoinen yksityiskohtainen sääntely olisi tarkoituksenmukaista. Menettelyn kehittäminen on täysin mahdollista nykyisen lainsäädännön puitteissa: Esimerkiksi suorien sovitteluhakemusten käytön lisäämisellä voitaisiin saada sovittelusta yhä sujuvampaa. Edellä mainittu riita-asioiden vastuutuomariverkosto pyrkii osaltaan aktivoimaan suorien sovitteluhakemusten käyttämistä ja tietoisuutta niistä. Vuoden 2022 tilastotiedot osoittavat, että muutamissa käräjäoikeuksissa suoria sovitteluhakemuksia käytetään jo aktiivisesti. Sovittelun julkisuudesta Selvityksen mukaan sovittelun julkisuus voi olla ongelmallista osapuolten kannalta. Voimassa olevan sovittelulain 12 §:n mukaan osapuolten pyynnöstä sovittelu voidaan toimittaa yleisön läsnä olematta, jos luottamus sovittelun asianmukaisuuteen tai muu painava syy ei edellytä asian julkista käsittelyä. Säännöksen perusteella kynnys sovittelun toimittamiseen yleisön läsnä olematta on siten hyvinkin matala. Sinänsä käräjäoikeuden tiedossa on vain yksittäisiä tilanteita, jossa sovitteluun olisi ollut ulkopuolinen yleisön edustaja seuraamaan sovittelua. Näissäkin tilanteissa seuraamaan tullut henkilö on ymmärtänyt sovittelun luonteen ja poistunut paikalta ilman, että tilanne olisi vaatinut edes ratkaisun tekemistä sovittelun julkisuudesta. Mikäli menettely olisi sellainen, että tuomioistuin määräisi tuomioistuimen ulkopuolisen sovittelijan, diaaritiedot olisivat tässäkin tilanteessa julkisia. Osapuolten niin sopiessa sovittelun päätteeksi ei myöskään ole välttämätöntä vahvistaa sovintoa, missä tilanteessa myöskään vahvistetusta sovinnosta ei tule julkista asiakirjaa. Sovittelijan erityisosaamisesta Sovittelun intressilähtöisyys ei edellytä sovittelijalta substanssiosaamista, vaan lähtökohtaisesti osapuolet ovat soviteltavan asian asiantuntijoita. Sovittelija on ensisijaisesti sovittelumenettelyn asiantuntija. Käräjäoikeus ei myöskään tunnista ongelmaa siitä, että sovittelijoiden erityisasiantuntemuksen puute olisi aiheuttanut haasteita. Toisaalta laissa on myös mahdollisuus pyytää tiettyä sovittelijaa, mikä vastaa myös kansainvälisiä sovittelun perusoppeja ja liittyy osapuolten sovittelijaa kohtaan tuntemaan luottamukseen. Esimerkiksi Oulun käräjäoikeudessa suhteellisen usein esitetään pyyntöjä tietyn tuomarin määräämisestä sovittelijaksi. Sovittelulaissa on myös säännös siitä, että asiantuntemuksen turvaamiseksi sovittelija voi käyttää avustajaa. Laki siten mahdollistaa jo nykyään asiantuntijan käytön. Säännöksen soveltaminen on riita-asioissa jäänyt hyvin vähäiseksi, mutta ainakin Oulun käräjäoikeudessa yksittäisissä sovitteluissa osapuolet ovat ottaneet sovitteluun mukaan avustajansa lisäksi rakennusalan asiantuntijan. Aloite tähän on tullut osapuolten avustajilta.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Camilla Rauma-Sehm ja Mari Vanhanen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelua koskeva lainsäädäntö on käräjäoikeuden näkökulmasta pääsääntöisesti toimiva. Nykyisen lainsäädännön mukaan sovittelun kohteena olevassa asiassa tarvittavan asiantuntemuksen turvaamiseksi tai sovittelun edistämiseksi muuten sovittelija voi osapuolten suostumuksella käyttää avustajaa (5 §:n 2 momentti). Lainsäädäntöä voisi kehittää siten, että erityistä asiantuntemusta vaativissa jutuissa sovittelijana voisi toimia ennalta määritetyt kriteerit täyttävä koulutettu ja kokenut sovittelija joko yhdessä tuomarisovittelijan kanssa tai itsenäisesti. Osapuolet suorittaisivat yksityisen sovittelijan palkkion ja korvauksen hänen kuluistaan. Yritysten näkökulmasta tuomioistuinsovittelun julkisuus voi muodostaa esteen sovitella asiaa. Tuomioistuinsovittelu voisi olla nykyistä toimivampi vaihtoehto pienten ja keskisuurten yritysten riidanratkaisuun, mikäli sovittelumenettely olisi lainsäädännön tasolla luottamuksellista.
      • Tuomioistuinvirasto, Kehitysosasto / johtaja Pasi Kumpula
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tuomioistuinviraston käsityksen mukaan lainsäädäntö ei ole esteenä tuomioistuinsovittelun nykyistä suuremmalle käytölle myös pk-yritysten riidanratkaisussa.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Oikeuskansleri
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Katson, että voimassa oleva lainsäädäntömme on jo varsin sovittelumyönteinen. Eri asia on, kuinka laajasti tuomioistuinsovittelua tosiasiassa käytetään. Selvityksen kohdassa 2.3.7 on todettu, että käräjäoikeuksissa on eroja tuomareiden sovitteluosaamisessa ja -kokemuksessa. Osassa käräjäoikeuksia työskentelee pitkän sovittelukokemuksen omaavia tuomareita, kun taas osassa käräjäoikeuksista menettely on jäänyt vähäiselle käytölle eikä osaajakuntaa ole syntynyt. Voisikin olla hyvä lisätä myös tuomareiden sovittelutietoisuutta ja -koulutusta, mikä osaltaan kannustaisi laajempaan tuomioistuinsovittelun käyttöön ja sovittelukulttuurin kehittymiseen. Kiinnitän lisäksi huomiota siihen, että oikeudenkäymiskaareen on harkinnassa useita oikeudenkäyntien kestoon ja kuluihin vaikuttavia yksittäisiä uudistuksia kuten ns. pienriitamenettely. On tärkeää, että yksittäisten uudistusten ohella riita-asiain oikeudenkäyntiä tarkastellaan kokonaisuutena.
      • Pohjanmaan käräjäoikeus, Allén Daniel
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Suomessa käsitellään vuosittain muita kuin lasten huoltoa ja elatusta koskevia sovitteluja n. 700 kpl. Näistä korkeintaan pari sataa koskevat yritysten välisiä riitoja. Kysyntää voisikin olla paljon suurempi, jos yritykset mieltäisivät tätä vaihtoehtoa järkeväksi. Tarvetta uuteen lainsäädäntöön ei kuitenkaan ole.
      • Itä-Uudenmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Asiaa tulisi selvittää tarkemmin, jos kohdassa 3 mainittu alustava sovitteluistunto (tms.) toteutuu. Tuomioistuinsovittelua koskeva laki soveltuu muuten jo nykyisin hyvin pienten ja keskisuurten yritysten riidanratkaisuun ja sitä käytetään yritysten välisten riitojen sovittelussa.
      • Juristiliitto - Juristförbundet (rek. Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry)
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Juristiliitto korostaa, että selvityksestäkin ilmenevästi tuomioistuinsovittelu koetaan toimivaksi ja tehokkaaksi. Se on myös osapuolille edullinen, koska asianosaisten ei tarvitse maksaa sovittelijan palkkiota. Tuomioistuinsovittelun tulisi jatkossa olla myös ensisijainen sovittelun tapa. Juristiliitto toistaa sen lähtökohdan, että sovittelumenettelyiden kehittäminen edellyttää ensisijaisesti riittäviä resursseja, jotta sovittelutoiminnassa on riittävästi – ja riittävän asiantuntevia – tuomareita käytettävissä. Tämä myös turvaa sovitteluosaamisen tasalaatuisuuden eri tuomioistuinten välillä. Juristiliitto toteaa, että tuomioistuinten ulkopuolisten sovittelumenettelyiden esteitä tulee poistaa, mutta samalla Juristiliitto suhtautuu kriittisesti siihen, että sovittelutoiminta säädettäisiin yksinomaan tai ensisijaisesti tuomioistuinten ulkopuoliseksi toiminnaksi. Riita-asian oikeudenkäyntiin liittyy sovinnon ja sovittelun mahdollisuus olennaisesti ja sovittelutehtävien siirtäminen kokonaisuudessaan virkatuomareiden tehtävien ulkopuolelle merkitsisi merkittävää asiantuntemuksen poistumista sovittelumenettelyistä.
      • Helsingin hovioikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelua koskevan lainsäädännön voidaan katsoa olevan riittävällä tasolla. Selvityksessä on tuotu esille ongelma siitä, että yrityksillä ei ole etukäteen tietoa sovittelijan liiketoiminnallisesta osaamisesta tai tietyn kaupallisen alan erityisosaamisesta. Riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 2 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla sovittelija voi kuitenkin osapuolten suostumuksella käyttää asiantuntemuksen turvaamiseksi avustajaa. Osapuolten suostumuksella menettelyssä voidaan myös kuulla osapuolten lisäksi muitakin henkilöitä ja esittää muuta selvitystä. Lisäksi asianosaisilla on sovittelulain 2 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla mahdollisuus pyytää sovittelua koskevassa hakemuksessa tuomioistuimen tietyn tuomarin määräämistä sovittelijaksi. Näin ollen tuomioistuinsovittelua koskevat säännökset mahdollistavat asian erityispiirteiden huomioimisen ja tarvittaessa sovittelijan asiantuntemuksen turvaamisen, mikäli esimerkiksi yritysten välisen riita-asian sovittelu sitä edellyttäisi.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon ovat valmistelleet hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen sekä hovioikeuden esittelijä Tiitus Hiivanainen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Lainsäädäntö on näiltä osin toimiva jo nykyisellään. Edellä esitetyn perusteella, kyse on sen täydentämisestä erillislailla tai oikeudenkäymiskaaren täydentämisellä.
      • Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelua koskevassa lainsäädännössä ei ole muutostarpeita ja voimassa oleva lainsäädäntö soveltuu hyvin myös pienyritysten ja keskisuurten yritysten riidanratkaisuun. Tarvetta luoda uutta riidanratkaisumenettelyä jo olemassa olevien lisäksi tai niiden sijaan ei ole.
      • Suomen Sovittelufoorumi ry, Heikinheimo Antti
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Lainsäädäntö ei muodosta estettä sille, etteikö tuomioistuinsovittelu olisi toimiva. Ongelmat ovat kulttuurillisia ja käytännöllisiä. Tuomioistuimissa tulisi syventää sovittelukulttuuria ja -osaamista sekä varmistaa sovittelutoiminnan tasalaatuisuus ja yhdenmukaisuus sekä yksittäisessä käräjäoikeudesssa että valtakunnallisesti.
      • Itä-Suomen yliopisto, Tolvanen Matti
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Lainsäädäntö on toimiva. Tietoa sen sisällöstä pitää levittää tehokkaammin yrityksille.
      • Länsi- ja Sisä-Suomen oik.apu ja edunval
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Vastuuvakuutusta ja oikeusturvavakuutusta tulisi kehittää niin, että nämä eivät muodostu sovittelumenettelyn esteeksi.
      • Päijät-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelua koskevan lainsäädännön osalta ei ole välittömiä muutostarpeita. Tuomioistuinsovittelu on tehokas ja toimiva menettelytapa erilaisten riitojen ratkaisemiseksi. Se soveltuu myös pienten ja keskisuurten yritysten riidanratkaisuun. Uuden riidanratkaisumenettelyn luominen pienten ja keskisuurten yritysten tarpeita varten tuntuu tarpeettomalta. Tällaisten riitojen sovittelijoiden substanssiosaamista voidaan parantaa koulutuksella. Useissa käräjäoikeuksissa tuomarit ovat erikoistuneet käsittelemään oikeudenkäyntimenettelyssä tiettyjä riita-asioita. Tyypillinen erikoistumismalli on, että osa tuomareista käsittelee kiinteistö- ja asuntokauppariitoja ja osa puolestaan työsuhderiitoja. Vastaavanlainen erikoistuminen voisi tulla kysymykseen myös tuomioistuinsovittelujen osalta.
      • Suomen Yrittäjät ry
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Suomen Yrittäjät pitää ensisijaisen tärkeänä tuomioistuinsovittelun käyttöön ottamista soveltuvin osin myös markkinaoikeudessa. Tällä hetkellä tuomioistuinsovittelu soveltuu vain yleisissä tuomioistuimissa käsiteltäviin riita-asioihin. Markkinaoikeus erityistuomioistuimena ratkoo kuitenkin toimivaltansa puitteissa useita yritysten välisiä riitatilanteita, kuten esimerkiksi IPR-asioita. Mikäli asia sen laadun vuoksi tulee käsiteltäväksi markkinaoikeudessa, ei sovittelu ole mahdollinen. Tämän lisäksi markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksut tulee saattaa yleisten tuomioistuimien oikeudenkäyntimaksujen tasolle. Markkinaoikeuden korkeat oikeudenkäyntimaksut estävät käytännössä pk-yrityksiä saattamasta asiaansa markkinaoikeuden ratkaistavaksi. Suomen Yrittäjät katsoo myös, että tuomioistuinsovittelun edistämiseksi olisi syytä selvittää mahdollisuutta sovittelun, sen asiakirjojen sekä sovittelun vahvistamisen salaamiseksi. Tuomioistuinsovittelun, kuten tuomioistuinkäsittelyn muutoinkin, käytön merkittävänä esteenä pk-yrityksille on sovittelun ja sovinnon vahvistamisen julkisuus. Julkinen merkintä luo väistämättä yritykselle mainehaitan ja on merkittävä kynnys tuomioistuinprosessiin lähtemiselle. Salassapito voisi myös osaltaan kannustaa pk-yrityksiä sovinnon saavuttamiseen julkisen riita-asian käsittelyn välttämiseksi. Suomen Yrittäjät pitää myös harkittavana, olisiko tuomioistuinsovittelussa syytä mahdollistaa osapuolien suostumuksella ja/tai pyynnöstä sovittelijana myös muut kuin virkatuomarit. Tällöin esimerkiksi erityistapauksissa sovittelijan tarpeellinen substanssiosaaminen aiheesta voitaisiin huomioida paremmin. Mahdollisuus käyttää tuomioistuimen ulkopuolista sovittelijaa voisi myös osaltaan mahdollistaa sovittelun saatavuuden ja resurssoinnin eri paikkakunnilla.
      • Pirkanmaan käräjäoikeus, Nuotto Antero
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Lainsäädännöllisiä välittömiä muutostarpeita ei ole. Tuomioistuinsovittelun kehittämisen osalta muutoin viitataan kohdassa 2 lausuttuun.
      • Satakunnan käräjäoikeus, Helander Jaana
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelua koskeva lainsäädäntö on sellaisenaan sovellettavissa pienten ja keskisuurten yritysten riidanratkaisuun. Tuomioistuimissa koulutetaan sovittelutuomareita vuosittain. Lisäksi tuomioistuinten sisällä tietoa sovittelusta jaetaan muun muassa kansallisen vastuutuomariverkoston kautta, mikä lisää tuomioistuinten valmiutta sovitella myös pienien ja keskisuurten yritysten välisiä riitoja. Lainsäädäntö on tällä hetkellä toimiva.
      • Etelä-Karjalan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Kehittämisen tarvetta olisi käräjäoikeuden toiseen kysymykseen antaman vastauksen mukaisesti. Sen sijaan käräjäoikeus pitää lähtökohtaisesti poissuljettuna, että luotaisiin vielä kaikkien selvityksessä mainittujen riidanratkaisumenettelyiden lisäksi jokin uusi menettely koskien pelkästään pienten ja keskisuurten yritysten välisten riitojen ratkaisua. Tähän ei ole tarvetta, sillä tuomioistuinsovittelu on pätevä ja kustannustehokas menettelytapa myös näiden riitojen ratkaisuun. Jos jutun osapuolet nimenomaisesti haluaisivat, että sovittelijaksi määrätään tuomioistuimen ulkopuolinen sovittelija, tämä ehkä voitaisiin lainsäädännöllisesti mahdollistaa.
      • Kymenlaakson käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Tämän osalta viitataan edellä lausuttuun.
      • Kanta-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        23.2.2023
        • Prosessioikeudellisen lainsäädännön kohdentaminen tiettyihin asianosaisryhmiin on ongelmallista ja aiheuttaa lainsäädännön kasuistisuutta. Lausunnonantaja suhtautuu siihen torjuvasti. Voimassa oleva laki on avoin ja vastaa vallitsevia käsityksiä sovittelumenettelystä. Tuomioistuimilla on hyvät valmiudet sovitella asioita, kun niitä saatetaan niiden käsiteltäviksi. Sovitteluasiat sitovat tuomioistuinten resursseja huomattavasti vähemmän kuin varsinaiset riita-asiat.
      • Turun hovioikeus, Hovioikeudenlaamanni, Turun hovioikeuden 1. osasto, Nurmi Asko
        Uppdaterad:
        22.2.2023
        • Hovioikeuden käsityksen mukaan tuomioistuinsovittelulaissa ei ole sellaisia puutteita, jotka muodostaisivat esteen sen nykyistä suuremmalle käytölle myös yritysten välisten riitojen ratkaisuihin. Turun hovioikeuteen saapui vuonna 2022 yhteensä 1800 asiaa. Niistä noin 450 eli 25 % oli S-diaarin asioita eli ns. laajoja riita-asioita. Näistä vain hieman yli 30 eli 7 % oli yritysten välisiä riita-asioita. Saapuneiden asioiden määrästä nämä muodostivat siis 1,7 %:n osuuden. Määrää voitaneen pitää verraten alhaisena ottaen huomioon, että käytettävissä olevien julkisten tilastojen mukaan Suomessa on (vuoden 2020 tilastot) noin 295.000 yritystä, josta määrästä pieniä ja keskisuuria yrityksiä (alle 250 työntekijää) oli yli 99 % ja että Turun hovioikeuspiirin tuomioalueella (Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Ahvenanmaa) näiden yritysten lukumäärä ei ole valtakunnan vähäisin. Johtopäätöksenä edellisestä voidaan todeta, että hovioikeuksissa (vuonna 2022 yhteensä 7.900 asiaa) käsitellään vuosittain yritysten välisiä riita-asioita 100-150 kappaletta eli hyvin vähäinen määrä. Tilastotietoa ei ole, mutta oletettavaa on, että muutoksenhakuvalmius on tämänkaltaisissa riidoissa enemmin keskiarvon yläpuolalla kuin alapuolella, mistä voidaan johtaa se päätelmä, että näiden riitojen kokonaismäärä myös käräjäoikeuksissa on perin maltillinen. Edellisen perusteella voitaneen siis todeta, että niiden riitojen lukumäärä, joihin mahdollinen lainsäädännön muutostarve kohdistuisi ei ole suuri, ja voitaneen perustellusti kysyä millaiseen tarpeeseen muutos siis olisi semminkin kun aiemmin todetuin tavoin nykyiselläänkin oikeudenkäynnille vaihtoehtoisia riidanratkaisumenetelmiä on jo useita. Jos keskeisenä ongelmana on tiedon tai tiedottamisen puute vaihtoehtoisten riidanratkaisujen olemassaolosta, ei yhden uuden vaihtoehdon lisääminen ole ehkä paras ratkaisu ongelmaan.
      • Etelä-Savon käräjäoikeus, Lausunnon laatimiseen ovat osallistuneet käräjätuomarit Ismo Kovanen ja Eeva Hyötylä sekä käräjänotaari Sini Järvi
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelua koskevaa lainsäädäntöä on syytä kehittää osana muuta sovittelulainsäädännön kehittämistä. On kyseenalaista, onko tarpeen ylipäätään lähteä kehittämään sovittelusäännöstöä, joka koskisi pelkästään pienten ja keskisuurten yritysten välisten riitojen ratkaisua. Säännöskehittelyn tulisi olla kokonaisvaltaisempaa. Kovin yksityiskohtainen sääntely menettelytavoista tai sovittelun sisällöstä ei ole tarpeen, koska se herkästi olisi omiaan toimimaan itse sovitteluideologian perusajatuksia vastaan.
      • Pohjois-Savon käräjäoikeus, Lausunnon ovat valmistelleet sovitteluasioiden vastuutuomari, osastonjohtaja Liisa Laatikainen ja käräjätuomari Markus Kemppainen
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Vaikka pääpaino on oikeudenkäynnissä, tuomioistuinsovittelu tarjoaa asianosaisille mahdollisuuden päästä joustavasti asianosaisten intressit huomioon ottavaan ja kustannuksiltaan laajamittaista oikeudenkäyntiä huomattavasti edullisempaan lopputulokseen. Tuomioistuinsovittelu säästää myös tuomioistuimen resurssia. Tuomioistuinsovittelu on koettu toimivaksi ja onkin syytä pohtia, mitä voitaisiin saavuttaa pelkästään tietoisuuden lisäämisellä ja toimijoiden asenteisiin vaikuttamalla, koska jo olemassa oleva järjestelmä on koettu toimivaksi. Selvityksessä on tuotu esille, että Suomessa tulisi pohtia, voisiko sovittelijana toimia muitakin riittävät valmiudet omaavia tuomioistuimen ulkopuolisia henkilöitä. Lausunnonantaja ei näe estettä asian selvittämiselle ja järjestelmän kehittämiselle tältä osin. Sellainen voisi toteutuessaan ainakin vapauttaa tuomarisovittelijoiden työpanosta tuomioistuimen päätehtävän eli oikeusriitojen ratkaisemiseen. Kuitenkin tuomioistuinsovittelu nykyisellään on koettu toimivaksi menettelyksi ja on syytä ensisijaisesti pohtia keinoja, jolla siitä saataisiin nykyistä houkuttelevampi vaihtoehto asianosaisten näkökulmasta.
      • Rovaniemen hovioikeus, Hovioikeuden lausunnon ovat valmistelleet hovioikeudenneuvos Seppo Hyartt ja hovioikeuden esittelijä Meriel Koppström.
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Hovioikeuden näkemyksen mukaan riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyä tulisi kehittää sovittelumenettelyjen nykyistä suuremman hyödyntämisen suuntaan. Avustajien tulisi pyrkiä aktiivisesti edistämään sovintoa jo ennen asian vireille panoa tuomioistuimeen. Riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 4 §:n mukaan asia, joka ei ole tuomioistuimessa oikeudenkäyntiasiana käsiteltävänä, voidaan ottaa soviteltavaksi riidan osapuolen tai osapuolten hakemuksesta. Hovioikeuden näkemyksen mukaan suorien sovitteluhakemusten käytön lisäämiseen tulisi kiinnittää huomiota. Suorien sovitteluhakemusten käytöllä olisi mahdollista vähentää asianosaisten kustannuksia merkittävästi ja se säästäisi myös tuomioistuimen resursseja siten, että asia jaettaisiin suoraan sovittelutuomarille. Avustajien tietoisuuden lisäämisellä suorien sovitteluhakemusten mahdollisuudesta ja menettelytavoista voitaisiin lisätä niiden käyttöä. Suoraan kanteella vireille tulevissa dispositiivisissa asioissa tulisi harkita lainsäädännön uudistamista sovinnon edellytysten ensisijaisen selvittämisen mahdollistamiseksi. Hovioikeuden käsityksen mukaan laajan riita-asian jakaminen ensin sovittelutuomarille, joka selvittäisi sovinnon edellytykset esimerkiksi alustavassa sovittelutapaamisessa tai vastaavassa, nopeuttaisi asian käsittelyä tuomioistuimessa ja säästäisi kustannuksia. Tällä menettelyllä vältettäisiin myös saman asian osaksi päällekkäinen käsittely yhtä aikaa kahdella eri tuomarilla. Sovittelun päämäärän saavuttamiseksi olennaista on, että osapuolet ovat sovittelussa itse läsnä avustajiensa kanssa ja pääsevät sovittelijan avustuksella keskusteluyhteyteen. Tähän nähden hovioikeuden käsityksen mukaan tulisi selvittää mahdollisuutta uudistaa säädöksiä asianosaisen henkilökohtaisesta läsnäolosta. Myös sovittelutuomarille tulisi antaa mahdollisuus tarvittaessa velvoittaa asianosainen saapumaan henkilökohtaisesti paikalle. Etäyhteyden käyttömahdollisuus voi toisaalta lisätä asianosaisten halukkuutta sovittelun käyttöön. Sovittelua koskevin säännösten tulee muutoinkin mahdollistaa eri tilanteisiin ja asianosaisten tarpeisiin soveltuvat menettelytavat sovittelun käytön lisäämiseksi. Yhtenä esteenä riidan sopimiselle ja sovittelun käytön yleistymiselle näyttäytyy avustajien tuntiperusteinen laskutus. Oikeudenkäynnissä riidan osapuolten maksettavaksi jää asian lopputuloksesta riippuen sekä omat että vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten välisissä riidoissa intressit saattavat olla pieniä ja oikeudenkäyntikulujen määrä suhteessa intressiin voi olla kohtuuton. Tähän nähden oikeudenkäyntikuluja koskevaa sääntelyä tulisi mahdollisesti kehittää esimerkiksi siihen suuntaan, että vähäisempiä intressejä sisältävissä riita-asioissa voitaisiin vastapuolelle korvattavien oikeudenkäyntikulujen enimmäismäärää rajoittaa intressipohjaisesti. Selvityksessä nähtiin ongelmakohtina tuomioistuin sovittelun laadullinen epätasaisuus sekä sovittelijoiden substanssiosaamisen puute. Sovittelutuomareiden koulutukseen on lisääntyvästi panostettu ja koulutuksen ja kokemuksen myötä sovittelijoiden tietotaito lisääntyy. Myös sovittelijoiden erityisosaamista tietyiltä aloilta kehittämällä ja tuomareiden jo tapahtuneen erikoistumisen hyödyntämisellä sovittelutoiminnassa voitaisiin lisätä sovittelun käyttöä. Riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 4 §:n mukaan tuomiotuinsovittelua koskevassa hakemuksessa voidaan myös pyytää tuomioistuimen tietyn tuomarin määräämistä sovittelijaksi, mikä antaa asianosaisille mahdollisuuden saada sovittelijakseen tuomarin, jolla on substanssiosaamista tietyltä alalta. Lisäksi lain 5 §:ssä on säädetty mahdolliseksi, että sovittelija voi tarvittavan asiantuntemuksen turvaamiseksi tai sovittelun edistämiseksi muuten käyttää osapuolten suostumuksella avustajaa. Yhtenä ongelmakohtana nähtiin myös tuomioistuinsovittelun julkisuus. Riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 12 § mukaan sovitteluistunnot ovat lähtökohtaisesti julkisia ja myös käräjäoikeuden antama päätös sovinnon vahvistamisesta on julkinen. Sovittelijalle on kuitenkin mahdollisuus osapuolten pyynnöstä toimittaa sovittelu yleisön läsnä olematta. Lisäksi sovittelija voi tarvittaessa tehdä sovitteluistunnossa asiakirjajulkisuutta koskevan ratkaisun soveltuvin osin oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain mukaisesti. Mikäli lainsäädännöllisiin uudistuksiin ryhdytään, tulisi harkita, voitaisiinko nykyistä laajemmin määrätä asianosaisten pyynnöstä sovittelu, siinä käsiteltävät asiakirjat sekä vahvistettu sovinto salassa pidettäviksi. Edellä mainittu olisi omiaan kannustamaan sovinnon syntymistä ja asian käsittelyä sovittelumenettelyssä myös pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Uppdaterad:
        17.2.2023
        • Asianajajaliiton näkemyksen mukaan tuomioistuinsovittelu menettelynä on toimiva vaihtoehto pienten ja keskisuurten yritysten riidanratkaisuun. Keskisenä ongelmana on sovittelukulttuurin puute. Kuten edellä on todettu tuomioistuinsovittelun osalta, olisi keskeistä saada tuomioistuinsovittelusta tietoa myös pienille ja keskisuurille yrityksille. Vastaavasti aikaisempaan viitaten tuomioistuinsovittelun soveltuminen riita-asian ratkaisemiseen tulisi selvittää oikeudenkäyntimenettelyssä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Olisi tärkeää edistää tuomioistuinsovittelun tasalaatuisuutta siten, että laadukasta sovittelua on saatavilla riippumatta paikkakunnasta ja soviteltavan asian laadusta. Tulisi selvittää lainsäädännöllisiä keinoja vaihtoehtoja laajemmille mahdollisuuksille valita sovittelijan henkilö. Olisi syytä selvittää mahdollisuuksia saada sovittelijaksi toisessa tuomioistuimessa toimiva tuomari tai jopa tuomioistuimen ulkopuolinen henkilö.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen
        Uppdaterad:
        15.2.2023
        • Lainsäädäntö on tällä hetkellä riittävällä tasolla. Selvityksessäkään ei ole tuotu esiin merkityksellisiä puutteita. Selvityksessä mahdollisina ongelmina pienten ja keskisuurten yritysten kannalta esiintuodut tarve sovittelun salassapidolle ja sovittelijan substanssiosaaminen on jo lainsäädännössä huomioitu. Sinällään totean vielä, etten pidä merkittävänä ongelmana selvityksessä esiin nostettua tuomioistuinsovittelun tasalaatuisuutta tai oikeammin sen puutetta. Myöskään mahdollisen riita-asian ratkaisevalla tuomarilla ei välttämättä ole erityistä erikoisosaamista riidan kohteen alalta. Siten tämä tuskin muodostuu ongelmaksi tuomioistuinsovittelussakaan. Lisäksi kuten todettu, laki tarjoaa mahdollisuuden hankkia tietyn alan asiantuntijuutta omaava avustaja sovitte-luun.
      • Pitäisikö Suomeen luoda selvityksessä esitetty tuomioistuimen ulkopuolinen institutionaalinen sovittelumenettely? Jos, niin millainen?
      • Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, Anmari Brink Pacius, Brink Pacius Anmari
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • EK kannattaa tuomioistuimen ulkopuolisten sovittelumenettelyiden harmonisointia ja keskittämistä oikeusvarmuuden lisäämiseksi. EK kannattaa myös sitä, että tuomioistuinsovittelu ja tuomioistuimen ulkopuolinen institutionaalinen sovittelumenettely olisivat yhdenmukaisia ja tasalaatuisia. Yleinen luottamus sovittelumenettelyä kohtaan lisääntyisi, mikäli toiminta, ohjeistus ja kouluttautuminen olisivat keskitettyä. Myös sovittelumenettelyn ja sovittelijoiden laatua olisi näin helpompi kontrolloida. EK:n näkemyksen mukaan tuomioistuimen ulkopuolisen institutionaalisen sovintomenettelyn käyttöönotto edellyttäisi sääntelyä lailla, kuten laki asianajajista tai laki luvansaaneista oikeudenkäyntiavustajista osoittaa. Edellä mainituista syistä EK näkee tarpeellisena myös, että tuomioistuinsovittelu sekä institutionaalinen sovintomenettely kävisivät vuoropuhelua keskenään, kun ne olisivat rinnakkainen vaihtoehto ja tarkoitus olisi myös jakaa resursseja näiden kesken. EK katsoo, ettei tuomioistuimen ulkopuolisen institutionaalisen sovittelijan tarvitse olla asianajaja vaan hän voi olla muukin oikeustieteellisen koulutuksen ja sovittelijan koulutuksen saanut henkilö ja lisäksi esimerkiksi tietyn toimialan tai asian asiantuntija.
      • Etelä-Suomen oikeusapu ja edunvalvonta, Liljemark Essi
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Toimivien sovittelumenettelyjen syntymiseen yksityisen sektorin tai kolmannen sektorin omaehtoisen kehittämistyön tuloksena ei luonnollisesti ole syytä vastustaa. Ei ole kuitenkaan perusteita ryhtyä säädöspohjaisesti luomaan etenkään valtion rahoitukseen pohjautuvaa uutta, tuomioistuimen ulkopuolista sovittelumenettelyä taikka antaa tällaista erityistä asemaa jollekin yksittäiselle olemassa olevalle tuomioistuimen ulkopuoliselle sovittelumenettelylle säännönmukaisena saati pakollisena ”oikeudenkäyntiä edeltävänä asteena”. Tuomioistuimessa tapahtuva sovittelumenettely on jo nykyisellään monilta osin toimiva, lisäksi se on kohtuullisen hyvin (muita sovittelumenettelyjä paremmin) tunnettu sekä kustannuksiltaan osapuolille edullinen. Pelkästään tuomioistuimen ulkopuolella toimiminen ei aiheuttane sellaista etua, jota tuomioistuimessa tapahtuvaa sovittelumenettelyä kehittämällä ei olisi saavutettavissa. Selvityksessä on esitetty, että Suomen Asianajajaliiton sovittelumenettely voisi toimia pohjana uudelle institutionaaliselle sovittelumenettelylle. Tältä osin todettakoon, että vaikka sovitteluosaamista asianajajakunnassa on, ainakaan nykyisellään Suomen Asianajajaliiton sovittelumenettelyä ei ole merkittävässä määrin käytetty eikä menettelyn kautta ole siten ehtinyt kertyä erityistä kokemusta sovittelusta sellaisenaan. Kuten selvityksessäkin todetaan, menettelyn haasteiksi on myös tunnistettu sen kustannukset sekä vähäinen tunnettuus asianajajakunnan ulkopuolella. Lisäksi selvityksessäkin todetusti Asianajajaliiton koulutus vastaa pitkälti käräjätuomareiden saamaa sovittelijakoulutusta ja metodologialtaan menettely on yhtenevä tuomioistuinsovittelun kanssa. Erityisiä perusteita nimenomaan Asianajajaliiton mallin ottamiseksi lähtökohdaksi mahdollista uutta järjestelmää luotaessa ei siten nähdäksemme ole. Erityisesti tämä koskee mallia, jossa sovittelusta aiheutuvat kustannukset osaksikaan kuuluisivat valtiolle, sillä yritysten välisissä asioissa riitojen ratkaisemiseksi tarpeellisten kustannusten tulee lähtökohtaisesti kuulua osapuolten itsensä kannettaviksi, samoin kuin muidenkin liiketoimintaan kuuluvien normaalien riskien. Yhdymme myös Suomen Yrittäjien esittämään näkemykseen siitä, ettei sovittelijan pätevyyttä muutenkaan tule sitoa minkään yhdistyksen tai liiton jäsenyyteen, jossa jäsenyyden edellytyksenä ovat muut kuin sovitteluun ja sovittelujärjestelmään liittyvät tekijät. Mahdollisessa uudessa sovittelumenettelyssä olisi tärkeää varmistaa, että sovittelijan kelpoisuus määräytyy sovittelussa tarvittavan pätevyyden ja ammattitaidon pohjalta, ei itse sovittelumenettelyyn tai käsiteltävänä olevan asian sisältöön liittymättömien edellytysten pohjalta. Uusien menettelyjen luomisen sijaan tulisikin ennemmin keskittyä siihen, miten nykyisen tuomioistuimessa tapahtuvan sovittelumenettelyn vahvuuksia pystyttäisiin tarjoamaan entistä paremmin osapuolten hyödynnettäviksi ja miten toisaalta menettelyyn liittyviä tiedossa olevia käytön esteitä pystyttäisiin poistamaan menettelyä kehittämällä.
      • Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus, Lausunnon on valmistellut käräjätuomari Kirsikka Linnanmäki
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Maanlaajuisesta sovittelijoiden verkostosta voi olla monia hyötyjä sovittelun saavutettavuuden, koulutuksen ja valvonnan sekä käytäntöjen kehittämisen kannalta. Hyötyjen saavuttamiseksi jo olemassa olevat instituutiot olisi kuitenkin otettava kiinteäksi osaksi uutta ”kokoavaa” instituutiota. Jo nykyisin on olemassa varsin laaja kirjo eri sovittelumenettelyitä. Toisin kuin selvityksessä on arvioitu (s. 44), ei tuomioistuimen ulkopuolisella sovittelija- tai sovitteluinstituutiolla olisi kuitenkaan saavutettavissa merkittävää säästöä tuomioistuinten resursseihin. Selvityksessä on esitetty, että 350 riita-asian tuomioistuimen ulkopuolella tapahtuvan sovittelemisen vuosittainen kustannus olisi 420 000 euroa ja että käräjäoikeuksissa vapautuisi näin 350 sovitteluihin käytettävää käräjätuomarin henkilötyöpäivää. Tältä osin on kuitenkin huomattava, että yhden käräjätuomarin henkilötyöpäivän kustannus on noin 400-500 euroa ja että 350 käräjätuomarin henkilötyöpäivän kustannus on siten noin 140 000 - 175 000 euroa. Tämä ero on merkittävä, tuomioistuinsovittelu nykyisellään erittäin kustannustehokas.
      • Oulun käräjäoikeus, Tämän lausunnon valmistelusta on vastannut Oulun käräjäoikeuden sovitteluasioiden vastuutuomari, käräjätuomari Henna Luomaranta. Hän toimii myös käräjäoikeuksien riita-asioiden sovittelijoiden vastuutuomariverkoston puheenjohtajana.
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Suomessa on jo olemassa useita erilaisia tuomioistuimen ulkopuolisia sovittelujärjestelmiä mukaan lukien Suomen Asianajajaliiton sovittelujärjestelmä. Myöskään tuomioistuinsovittelujärjestelmä ei ole poikkeuksellinen järjestelmä, vaan myös Euroopassa on useita valtioita, jossa myös tuomarit toimivat sovittelijoina. Käräjäoikeuden näkemys on, että noin 15 vuodessa tuomioistuinsovittelu on vakiinnuttanut paikkansa. Sadat tuomarit ovat käyneet sovittelukoulutuksen ja myös sovittelevat aktiivisesti. Sovittelutuomarit ovat useimmiten hyvin kiinnostuneita sovittelijan työstä ja pyrkivät kehittämään työtään. Järjestelmä on mahdollistanut myös laajan sovittelukokemuksen ja sovitteluosaamisen kartuttamisen. Uusi järjestelmä aiheuttaisi sen, että sovittelijoiden lisääntyessä kaikille sovittelijoille tulisi kokemusta aiempaa vähemmän. Tämä ei luonnollisestikaan olisi omiaan syventämään osaamista. Tuomioistuinsovittelu ei sido kahden tuomarin työpanosta, kuten selvityksessä esitetään. Kun asia on sovittelussa, asia ei ole jaettuna asiaa mahdollisesti myöhemmin oikeudenkäynnissä asiaa käsittelevälle tuomarille, vaan sovittelutuomarille. Käräjäoikeus ei yhdy selvityksessä esitettyyn käsitykseen siitä, että ehdotettu järjestelmä tuottaisi säästöä. Selvityksessä esitetty laskelma ei vaikuta perustellulta eikä se ilmeisesti koske erityisesti selvityksen kohteena olevia pk-yrityksiä. Uuden järjestelmän perustaminen johtaisi siihen, että järjestelmää olisi hallinnoitava tavalla tai toisella, mikä taas aiheuttaisi lisää kustannuksia. Käräjäoikeus huomauttaa, että uuden järjestelmän perustamisella myös jo olemassa olevaan järjestelmään vuosien varrella pannut kustannukset jäisivät osin tarpeettomiksi. Oulun käräjäoikeus kuitenkin katsoo, että jatkoselvittelyä voitaisiin tehdä sovittelijoiden yleisen akkreditointijärjestelmän osalta. Akkreditointi voisi palvella sovittelun laatua koskevia kysymyksiä. Haasteelliseksi tältä osin kuitenkin voi muodostua, mikä taho järjestelmää pitäisi yllä. Oulun käräjäoikeus ei siten kannata uuden sovittelujärjestelmän luomista, vaan pitää parempana ratkaisuna nykyjärjestelmien ylläpitämistä ja edelleen kehittämistä. Tätä kehitystyötä tehdäänkin jatkuvasti.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Camilla Rauma-Sehm ja Mari Vanhanen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Helsingin käräjäoikeus ei kannata uuden institutionaalisen sovittelumenettelyn luomista. Käräjäoikeuksissa on kehitetty tuomioistuinsovittelua jo vuosia, ja kehittämistyötä jatkavat valtakunnallisesti useat työhön sitoutuneet ammattilaiset. Tuomioistuinsovittelijoita on koulutettu runsaasti ja sovittelijoille on kertynyt merkittävä määrä sovittelukokemusta. Käsityksemme mukaan tuomioistuinsovittelijoilla keskimäärin on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta enemmän sovittelukokemusta kuin yksityisillä riita-asioiden sovittelijoilla, mikä johtuu tuomioistuinsovittelujen suuremmista määristä. Marraskuussa 2022 perustettiin käräjäoikeuksien riitasovitteluasioiden vastuutuomariverkosto, joka edelleen helpottaa osaamisen ja kokemusten jakamista ja toiminnan kehittämistä valtakunnallisesti. Valtion varoista rahoitetun tuomioistuinten ulkopuolisen sovitteluinstituution perustaminen ei ole perusteltua resurssien säästämisen näkökulmasta. Sen sijaan resurssit tulisi kohdistaa toimivan järjestelmän kehittämiseen. Toisin kuin selvityksessä esitetään, tuomioistuinsovittelu ei käytännössä sido kahden tuomarin työpanosta. Asiat siirtyvät sovitteluun tyypillisesti jo siinä vaiheessa, kun haastehakemukseen on annettu kirjallinen vastaus. Mitä aikaisemmassa vaiheessa sovittelu aloitetaan, sitä pienempi on asian valmistelusta vastaavan puheenjohtajan työpanos. Haastehakemuksen ja sen tiedoksiannon välillä tapahtuvan työn määrään ulkopuolisen sovitteluinstituution luomisella ei olisi mitään vaikutusta. Riita-asian vastauksen vastaanottaminen ja tiedustelu sovittelusta eivät työllistä merkittävästi. Päällekkäistä työtä ei synny, sillä asia siirtyy sovittelijalle sovittelun aloituspäätöksen tekemisen jälkeen. Riita-asioiden sovittelun ulkoistamisella ei ole saavutettavissa merkittäviä säästöjä käräjäoikeuksien resursseissa. Suurimmassa osassa asioista sovittelun toteuttamiseen riittää yksi päivä, minkä lisäksi sovittelun valmisteluun ja mahdollisen sovinnon vahvistamiseen ei tyypillisesti kulu yhtä päivää enempää. Sovittelutehtävät ovat monille virkatuomareille mieluisia ja tuovat työhön lisää sisältöä ja mielekkyyttä. Tuomioistuimen ulkopuolisen sovitteluinstituution ja esimerkiksi tilojen ja palkkioiden hallinnointi vaatisi omat lisäresurssinsa. Resurssien ja kokonaistehokkuuden kannalta toivottavaa kuitenkin olisi, että yritysten välisiä laajoja, monimutkaisia ja erityistä asiantuntemusta vaativia riita-asioita ohjautuisi enemmän yksityiseen sovitteluun. Pienten ja keskisuurten yritysten tavanomaisia riita-asioita voidaan tehokkaasti ja edullisesti sovitella tuomioistuimissa. Yksityisen sovittelun lisäarvo taas korostuu laajoissa ja monimutkaisissa asioissa, joissa sovitteluprosessi edellyttää useamman päivän työmäärää. Yritykset voivat maksaa erityisasiantuntijan palveluista, mikäli riidan rahamääräinen intressi on riittävän suuri, riita yritystoiminnan kannalta muuten hyvin merkittävä, ja luottamuksellisuus keskeisessä roolissa. Mikäli yritysten räätälöity sovittelupalvelu kustannetaan valtion varoin, on vaarana vesittää yksityisen sovittelumarkkinan kehittämisen edellytyksiä.
      • Tuomioistuinvirasto, Kehitysosasto / johtaja Pasi Kumpula
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tuomioistuimen johdolla tapahtuva valmistelu on usein keskeinen tekijä asian myöhemmälle sovinnolliselle ratkaisulle, koska usein vasta tuomioistuimen laatiman yhteenvedon jälkeen osapuolilla on selkeä käsitys siitä, miten riita oikeudellisesti hahmottuu. Lisäksi tuomioistuinsovittelusta kertyneiden kokemusten perusteella riippumattoman ja puolueettoman tuomioistuimen arvovalta ja riitapuolten luottamus tuomioistuinten toimintaan ovat tärkeitä osatekijöitä sovittelun onnistumisessa. Nämä edut menetettäisiin tuomioistuimen ulkopuolisessa sovittelumenettelyssä. Tuomioistuinvirasto ei pidä perusteltuna uuden insitutionaalisen sovittelumenettelyn luomista. Sen sijaan oikeudenkäyntimenettely kaipaa laajemmin kehittämistä niin, että asiat saadaan ratkaistua joutuisasti ja kohtuullisin kustannuksin. Lainsäädäntö asettaa jo nykyisin sovinnon tavoitteeksi kaikkien asioiden valmistelussa ja lisäksi käytettävissä on erillinen tuomioistuinsovittelu. Lainsäädännössä omaksuttu järjestely on joustava ja mahdollistaa asian tarkoituksenmukaisen käsittelyn. Olennaista on kehittää käytännön toimintaa niin, että lainsäädännön jo nyt antamat mahdollisuudet saadaan hyödynnettyä nykyistä tehokkaammin.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Oikeuskansleri
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Selvityksessä on esitelty useita jo nykyisin käytössä olevia tuomioistuimen ulkopuolisia sovittelu- ja riidanratkaisumenettelyjä. Selvityksen perusteella voi katsoa, ettei ongelmana ole niinkään se, ettei vaihtoehtoisia sovittelu- ja riidanratkaisumenettelyjä ole, vaan kuten todettu, etenkin tiedon puuttuminen näistä menettelyistä.
      • Pohjanmaan käräjäoikeus, Allén Daniel
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Asennoidumme kielteisesti tähän ajatukseen. Sen taustalla lienee tietynlainen tuomioistuinresurssien säästötarve, mutta käytännössä tulisi ulkopuolinen sovittelumenettely kokonaisuudessaan lisäämään valtiollisia menoja. Tehokkaampaa on kehittää tuomioistuinsovittelua niin, että siitä voidaan saada optimaalinen hyöty laajalla rintamalla, myös yritysasiakkaille. Pirstaleisuutta on jo ihan riittävästi tällä alalla.
      • Itä-Uudenmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Emme näe olennaista tarvetta seuraavilla perusteilla. Nykyisessä tuomioistuinsovittelua koskevassa laissa on säädetty mahdollisuudesta nimetä sovittelijana toimivalle käräjätuomarille avustaja asiantuntemuksen turvaamiseksi tai sovittelun edistämiseksi muuten (tuomioistuinsovittelulaki 394/2011, 5 § 2 mom). Avustajan palkkion ja korvauksen maksamisesta vastaavat osapuolet. Tätä lainkohtaa ei käytännössä ole sovellettu. Lainkohta jo nykyisin tarjoaisi mahdollisuuden avustajan käyttöön erikoisosaamista vaativissa jutuissa ja sen käyttö lisääntyisi, jos avustajan palkkion voisi kattaa valtion varoista. Arvioitaessa tuomioistuimen ulkopuolisen sovittelijainstituution luomista on otettava huomioon, että tuomioistuinsovittelu toimii varsin hyvin, määrät ovat kasvaneet tasaisesti, toiminnan tuloksellisuus on hyvä ja sovittelijoiden ammattitaito on kasvanut sovittelumäärien lisääntyessä. Kuten selvityksestä ilmenee, muiden sovittelumahdollisuuksien (asianajajasovittelu, RIL-sovittelu ja FAI sovittelu) käyttö on jäänyt vähäiseksi. Käräjäoikeuksissa toimii useita sovittelusta innostuneita ja siihen erikoistuneita taitavia käräjätuomareita, joista osalla on kokemusta ammattiuraltaan esimerkiksi liike-elämästä. Tuomioistuinsovittelun eduksi on katsottava lisäksi sen edullisuus ja kustannustehokkuus. Emme katso edellä lausutun perusteella järkeväksi korvata nykyistä tuomioistuinsovittelujärjestelmää ulkoistamalla sovittelu tuomioistuinten ulkopuolille. Tätä tosin selvityksessä ei ole suoranaisesti ehdotettukaan. Emme näe estettä luoda järjestelmää, jossa käräjäoikeus voisi osapuolten pyynnöstä nimetä ulkopuolisen sovittelijan ennen kuin riita tulee käräjäoikeuteen vireille. Riidan tultua vireille, sen sovittelu olisi tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa ainakin pääsääntöisesti tuomioistuinsovittelussa. On epäselvää, missä määrin kerrottu mahdollisuus ns. virallisen ulkopuolisen sovittelijan nimeämiseen vaikuttaisi tuomioistuinten ulkopuolisia sovitteluita lisäävällä tavalla. Selvää on, että valtion mahdollisesti vastatessa sovittelijan palkkiosta kokonaan tai osittain, tuomioistuimen ulkopuolinen sovittelu voisi saavuttaa paremman suosion. Sovittelujen määrä voisi toisaalta olla varsin vähäinen, jolloin näiden ulkopuolisten sovittelijoiden ammattitaito ei välttämättä pääsisi sovittelukokemuksen lisääntymisen myötä karttumaan. Kustannuksia arvioitaessa on tarkoin selvitettävä, miten oikeudenhoidon nykyisinkin liian niukkaa resurssia on järkevintä suunnata.
      • Juristiliitto - Juristförbundet (rek. Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry)
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Juristiliitto toteaa, että erilaisia vaihtoehtoja tehokkaiden, edullisten ja osapuolten näkökulmasta käyttökelpoisten sovittelumenettelyjen kehittämiseen voidaan selvittää. Tällaisella institutionaalisella tuomioistuinten ulkopuolisella sovittelumenettelyllä on kuitenkin mahdollista koota olemassa olevat menettelyt yhden järjestelyn piiriin, mikä voi parantaa järjestelmän tunnettuutta. Menettelyn tulee olla myös selkeästi ja yksiselitteisesti säännelty kokonaisuus. Juristiliitto huomauttaa, että selvitystyö edellyttää hyvin tarkkoja arvioita erityisesti menettelyiden kustannuksista ja eri menettelyiden suhteesta toisiinsa. Esitysten taloudelliset vaikutukset on selvitettävä erittäin huolellisesti ja aikaisessa vaiheessa. Juristiliitto kiinnittää huomiota selvityksessä esitettyyn arvioon (s. 44), jonka mukaan ”tuomioistuimen ulkopuolisella sovittelijainstituutiolla olisi saavutettavissa merkittävää säästöä tuomioistuimien resursseihin”. Tämä arvio perustuu hyvin epämääräiseen laskelmaan sovittelussa käsiteltävistä asioista ja niiden avulla säästettävistä kustannuksista, eikä siihen voi yhtyä. Tällaisten laskelmien perusteella ei tulisi tehdä minkäänlaisia päätelmiä sovittelumenettelyn todellisista kustannusvaikutuksista tai institutionaalisen sovittelumenettelyn edistämisen puolesta. Juristiliitto suhtautuu kriittisesti malliin, jossa asianosaiset voisivat vierittää kuluriskiä valtiolle. Vaikka kuluriski ei saisikaan muodostua liian suureksi, jottei pääsy oikeuteen muodostu tosiasiassa mahdottomaksi, on samalla lähtökohtaisesti voitava pitää hyväksyttävänä, että dispositiivisissa asioissa asian riitauttamiseen liittyy aina jonkinlainen kuluriski, jotta asioita ei saatettaisi sovittelumenettelyynkään turhaan. Lähtökohtaisesti kustannusten tulisi olla samat kuin tuomioistuinsovittelussa, etenkin silloin, kun tuomioistuimen ulkopuolista sovittelijaa ei haluttaisi asiassa käyttää, mutta tämä on pakollista esimerkiksi tuomioistuinsovittelun ruuhkan takia. Tällöin valtiolla olisi osittainen kuluvastuu sovittelijan palkkiosta. Juristiliitto toteaa, että puolestaan kiinteän palkkiomallin luominen voi olla haastavaa toteuttaa, sillä jutut ovat esimerkiksi oikeudelliselta vaativuudeltaan ja asianosaisten riitaisuuden suhteen toisistaan poikkeavia. Jos kiinteää osapuolille määrättävää sovittelumaksua harkitaan, tulee myös pohtia, että tämä maksu olisi myös oikeusavun piirissä, jolloin vähävaraiset tahot maksaisivat siitä omavastuuosuutensa verran. Keskusteltaessa menettelyn kustannusvaikutuksista tulee myös ottaa huomioon tilanne, jossa sovintoa ei saadakaan aikaiseksi tai sitä ei vahvisteta ja asia tulee vireille uudestaan riita-asiana. Tällaisessa tilanteessa tulee huomioon riski kahdenkertaisiin kustannuksiin. Juristiliitto esittääkin, että lähtökohtana tulisi olla valtion varoin kustannetussa sovittelussa aikaansaadun sovinnon vahvistaminen nykyisen tuomioistuinsovittelulain mukaisesti, jolloin vältetään uusi riita samasta asiasta. Jotta esitetty ulkopuolinen institutionaalinen sovittelumenettely olisi tulevaisuudessa uskottava, tulee luotettavan viranomaistahon hallinnoida sitä ja ylläpitää sovittelijoiden rekisteriä. Juristiliitto toteaa, että tällaisessa “akkreditoidussa järjestelmässä” tulee huolehtia käytettävien sovittelijoiden osaamisesta erityisesti oikeudellisesta näkökulmasta. Juristiliitto edellyttää, että sovittelijoiksi tulisi hyväksyä lähtökohtaisesti vain OTM- ja OTK-tutkinnon suorittaneita henkilöitä. Lisäksi sovittelijana toimimiseen liittyvän määräyksen antaminen ulkopuoliselle, lähinnä sovittelukoulutuksen saaneelle asianajajalle tai juristille, tulee olla mahdollista vain asianosaisten siihen suostuessa.
      • Helsingin hovioikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Selvityksessä esitetyn perusteella tuomioistuimen ulkopuolisen institutionaalisen sovittelumenettelyn luomista tarkoituksenmukaisempaa olisi pyrkiä lisäämään laadukkaaksi ja toimivaksi havaitun tuomioistuinsovittelun käyttöä poistamalla edellä mainittuja sovittelumenettelyn käytön esteitä sekä turvaamalla riittävät resurssit tuomioistuinsovittelulle. Tämä on perusteltua ensinnäkin asianosaisille menettelystä aiheutuvien vähäisten kustannusten johdosta, mutta myös siksi, että selvityksen perusteella tuomioistuinten ulkopuoliset sovittelumenettelyt ovat jääneet tuomioistuinsovitteluun verrattuna varsin vähäiselle käytölle.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon ovat valmistelleet hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen sekä hovioikeuden esittelijä Tiitus Hiivanainen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Sovintomenettelyn käytön lisäämiseksi tätä voidaan pitää tarpeellisena. Mallina voi toimia riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain mukaista järjestelmää. Tuomioistuimen ulkopuolisen sovintomenettely voisi olla pitkälle yhteneväinen sen kanssa. Tuomioistuimen korvaisi siinä asianajajaliitto ja sovittelijoina toimisivat asianmukaisen koulutuksen saaneet asianajajaliiton jäsenet. Toisin kuin tuomioistuinsovittelun, sovintomenettelyn ei välttämättä olisi tarpeen olla metodologialtaan yksin intressipohjaista ja fasilitatiivista. Tämä erottaisi sen keskeisesti tuomioistuinsovittelusta. Lisäksi menettely olisi lähtökohtaisesti ei-julkista. Tässä menettelyssä sovittelijan asiantuntemus korostuisi. Asianajajaliitto tuntee jäsentensä erityisosaamisalueet ja pystyy määräämään osapuolia kuultuaan riitaan soveliaan sovittelijan. Edellä esitetyllä tavalla vaihtoehtona voidaan ottaa käyttöön Norjan malli, jossa sovittelu olisi pakollista yrityksen välisissä riidoissa ennen kanteen nostamista joko kaikissa tai poikkeuksena olisivat tietyn tyyppiset asiat. Sovittelijoina toimisivat ulkopuoliset tuomioistuinten hyväksymät koulutuksen saaneet sovittelijat. Vaihtoehtoisesti olisi mahdollista pyytää tuomioistuinsovittelua ennen kanteen nostamista.
      • Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Kuten edellä on todettu, Suomeen ei ole tarvetta luoda uutta tuomioistuimen ulkopuolista riidanratkaisumenettelyä, eikä sellaisen luomiselle ole myöskään esitetty perusteita. Selvityksen mukaan Suomessa on jo tuomioistuimen ulkopuolisia sovittelumenettelyjä, jotka ovat huonosti tunnettuja. On oletettavaa, että tuomioistuimen ulkopuolisten sovittelumenettelyjen käyttö jää myös tulevaisuudessa vähäiseksi. Tuomioistuimissa toteutettava sovittelu on laadukasta, toimivaa ja tehokasta, eikä se sido merkittävästi tuomioistuimien resursseja.
      • Suomen Sovittelufoorumi ry, Heikinheimo Antti
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Suomeen tulisi perustaa yhden ministeriön alla toimiva sovittelukeskus, joka olisi riittävästi resursointu ja jonka tehtävänä olisi kehittää sovittelutoimintaa kattavasti. Tuomioistuimien ulkopuoliselle institutionaalisille sovittelumenettelylle ei sitä vastoin olisi välttämättä tarvetta. Tuomioistuinsovittelua voitaisiin kehittää siten, että tuomioistuinsovitteluna vireille tullut asia voitaisiin siirtää soviteltavaksi myös muulle koulutetulle ja kokeneelle sovittelijalle joka yksin tai yhdessä tuomarisovittelijan kanssa sovittelisi tuomioistuinsovitteluna vireille tullutta asiaa. Sovittelijoina toimivien henkilöiden ammattilaista osaamista tulisi kehittää kehittämällä sovittelijoiden akreditointia jaxtapaa jolla akredidoinnin saaneiden sovittelijoiden toimintaa valvottaisiin.
      • Itä-Suomen yliopisto, Tolvanen Matti
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Nykyinen tuomioistuinsovittelu on toimiva ja sen käyttö on lisääntynyt merkittävästi. En lähtökohtaisesti kannata uusien sovintomenettelyjen luomista. On parempi tehdä yritykset tietoiseksi tuomioistuinsovittelusta. Uusi sovitteluelin ei toimisi ilmaiseksi. On syytä tarvitattaessa vahvistaa tuomioistuimia niin, että niillä on riitävät edellytykset kohtuuaikaiseen sovitteluun. Sinänsä idea siitä, että tuomioistuin voisi käyttää ulkopuolista henkilöä sovitteleijana, voisi olla toimivakin ratkaisu. Pulmana on kuitenkin se, ettei tällaisen ulkoistamisen kustannuksista ole selvyyttä. Ilmaiseksi esimerkiksi asianajajat eivät tietenkään sovittele. Uusi tuomioistuimista erillinen instituutio aiheuttaisi myös hallinnollisia kuluja. Sovittelun "ulkoistaminen" myös asianajajille tuomioistuimen päätöksellä olisi hallinnollisesti halvempi ratkaisu (jos halutaan, että muutkin kuin tuomarit sovittelevat).
      • Länsi- ja Sisä-Suomen oik.apu ja edunval
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Tuomioistuimen ulkopuolisella institutionaaliselle sovittelumenettelylle olisi tarvetta. Sovittelutoimintaa voitaisiin sisällyttää esimerkiksi osaksi oikeusaputoimistojen toimintaa asioissa, joissa yksityishenkilö on osapuolena asiassa. Sovittelumenettely soveltuisi erityisesti esimerkiksi vuokra-asumiseen liittyviin riitoihin, asunto-osakeyhtiön ja osakkaan välisiin riitoihin tai muihin asumiseen liittyviin riitoihin sekä naapurussuhdeasioihin. Oikeusaputoimistossa voitaisiin käsitellä asioita, joissa toinen osapuoli on luonnollinen henkilö, minkä lisäksi myös asioita, joissa on osapuolena oikeusapulain 2 §:n 3 momentin tarkoittama elinkeinonharjoittaja.
      • Päijät-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelu on toimiva järjestelmä ja sillä on saavutettu hyviä tuloksia. Suomen Asianajajaliiton tarjoama sovittelu on ollut useiden vuosien ajan vaihtoehto tuomioistuinsovittelulle, mutta se ei ole saavuttanut laajaa käyttöä. Siten asianajajille ei ole päässyt kertymään kokemusta sovittelijana toimimisesta. Asianajajasovittelijan palkkion kustantaisi valtio. Palkkion tulisi olla riittävä, jotta asianajajia saadaan sovittelijoiksi ja että he kohdistavat sovitteluun riittävästi aikaa. Selvityksessä on mainittu esimerkkinä, että sovittelijaksi määrätyn henkilön palkkio voisi olla 1.200 euroa. Verrattaessa sovittelukohtaista palkkiota käräjätuomarin keskimääräiseen palkkaan, voi todeta ehdotetun järjestelmän lisäävän valtion kuluja. Sovittelu tapahtuu tuomioistuimissa kustannustehokkaasti. Selvityksessä todetaan, että ehdotettu järjestelmä mahdollistaisi sovittelijan valinnan. Jutun osapuolilla on mahdollisuus myös tuomioistuinsovittelussa esittää toivomuksia sovittelijan henkilöstä. Tällaisia toivomuksia esitetään myös käytännössä ja ne huomioidaan. Uuden ulkopuolisen institutionaalisen sovittelumenettelyn luominen ei ole perusteltua.
      • Suomen Yrittäjät ry
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Suomen Yrittäjät pitää kannatettavana selvittää lisää tuomioistuimen ulkopuolisen institutionaalisen sovittelumenettelyn luomista. Sovittelumenettelyjä ja sovitteluja tarjoavia tahoja on jo useita ja järjestelmät ovat hajanaisia. Sovittelujärjestelmien pirstaloitumista tulisi välttää ja siten yhden selkeän tuomioistuimen ulkopuolisen institutionaalisen sovittelumenettelyn luominen voisi yhdenmukaistaa ja selkeyttää järjestelmää. Suomen Yrittäjät pitää kuitenkin tärkeänä, ettei sovittelijan pätevyyttä tule sitoa sellaisen sovittelujärjestelmän ulkopuolisen yhdistyksen tai -liiton, kuten esimerkiksi Asianajajaliiton jäsenyyteen, jonka jäsenyyden edellytyksenä ovat muut kuin sovitteluun ja sovittelujärjestelmään liittyvät tekijät. Tällainen jäsenyysedellytys rajaisi sovittelun ulkopuolelle sellaiset henkilöt, jotka eivät ammatikseen harjoita myös asianajajan tehtävää. Sovittelijoina tulee voida toimia myös muut asianmukaisen koulutuksen suorittaneet ja pätevyyden saavuttaneet, riippumattomat henkilöt.
      • Pirkanmaan käräjäoikeus, Nuotto Antero
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Tirrosen selvityksen mukaan tuomioistuinsovittelu on Suomessa pääsääntöisesti laadukasta ja järjestelmä toimii hyvin. Tuomioistuinsovittelun tehokkuudesta ja edellä esitetyistä siihen liittyvistä merkittävistä eduista johtuen tuomioistuimen ulkopuolisten sovittelumenettelyiden käyttöaste jäänee jatkossakin varsin vähäiseksi. Tuomioistuinsovittelu koetaan myös tuomioistuimissa hyvin mielekkääksi ja tehokkaaksi riidanratkaisukeinoksi. Tuomioistuinsovittelussa käsiteltävät asiat ovat sovittelijalle työmäärältään varsin vähäisiä, eivätkä tuomioistuinsovittelut juurikaan pidennä riita-asioiden kokonaiskäsittelyaikaa, vaikka sovittelussa ei saavutettaisi sovintoa. Tuomioistuinsovittelu ei sido tarpeettomasti tuomioistuimen resursseja, koska sovittelija ja tuomari eivät tee päällekkäistä työtä. Sovittelija ei osallistu asian valmisteluun, ja tuomari aloittaa valmistelevat toimet ja perusteellisemman asiaan perehtymisen vasta, jos sovittelussa ei ole saavutettu sovintoa. Mikäli tuomioistuinsovittelun edellytykset on selvitetty riittävän perusteellisesti jo prosessin alkuvaiheessa, eivätkä asianosaiset siitä huolimatta halua tuomioistuinsovitteluun, on varsin poikkeuksellista, että tuomioistuinsovitteluun päädytään enää valmistelun myöhemmässäkään vaiheessa. Valmistelun edetessä pidemmälle sovinnon edellytykset tulevat vielä selvitetyiksi oikeudenkäymiskaaren sovinnon edistämistä koskevien säännösten nojalla.
      • Satakunnan käräjäoikeus, Helander Jaana
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Tuomioistuimen ulkopuolisen institutionaalisen sovittelumenettelyn luominen ei ole kannatettavaa siten kuin selvityksessä esitetään. Suomen Asianajajaliiton sovittelumenettelyn käyttöala on jäänyt suppeaksi, mikä sekään ei puolla erillisen tuomioistuimen ulkopuolisen institutionaalisen sovittelumenettelyn lisäämistä. Lisäksi voimassa olevan rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain mukainen sovittelumenettely tarjoaa mahdollisuuden sovitella vähäisiä riita-asioita. Palvelua tarjoaa sovittelutoimistot, joiden verkosto on valtakunnallinen ja kattava ja joissa toimii sovittelijoina vapaaehtoissovittelijat. He ovat saaneet koulutuksen tehtävään. Myös tämä riidanratkaisutapa on käytössä sekä pienten että keskisuurten yritysten riitojen ratkaisukeinoksi. Sovittelutoimistojen mahdollisuutta ottaa soviteltavaksi em. asioita voisi vahvistaa sovittelutoimistojen resursseja lisäämällä. Ensisijaisesti tulisi harkita, onko nykyiset mahdollisuudet saattaa riita-asia sovitteluun riittävät ja tulisiko nykyisiä menettelytapoja kehittää.
      • Etelä-Karjalan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Ei pidä. Nykyinen järjestelmä (tuomioistuinsovittelu) on toimiva ja sille on olemassa selvityksessä esitetyllä tavalla myös vaihtoehtoja. Keskeinen ongelma näyttäisi liittyvänä näiden vaihtoehtoisten menettelyiden tunnettavuuteen. Vielä uuden järjestelmän luominen entisten "päälle" ei tätä ongelmaa poista.
      • Kymenlaakson käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Tuomioistuimien ulkopuolissa sovittelumenettelyjä on jo nyt olemassa. Käräjäoikeus ei näe tähän lainsäädännön muutostarvetta ainakaan lähitulevaisuudessa. Eri asia on, mikäli halutaan säätää selkeyttävästä ja/ tai yhtenäistävästä sovittelulainsäädännöstä muun kuin tuomioistuinsovittelun osalta.
      • Kanta-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        23.2.2023
        • Suomeen ei pitäisi luoda tuomioistuinten ulkopuolista institutionaalista sovittelumenettelyä. Nykyinen järjestelmä on toimiva. Suomen Asianajajaliiton tarjoama sovittelu on ollut vaihtoehto tuomioistuimissa tapahtuvalle sovittelulle, mutta se ei ole osoittautunut erityiseksi menestykseksi. Tuomioistuimissa tapahtuva sovittelu ei selvityksessä väitetyin tavoin sido kahden tuomarin työpanosta. Sovittelun onnistumisprosenteista saatujen tietojen perusteella voidaan arvioida, että sovittelu sitoo pitkälti alle yhden tuomarin työpanoksen, kun otetaan huomioon sekä sovitteluun että säästyneen täysimittaisen riita-asian käsittelyyn sitoutuva tuomariresurssi. Sovintoratkaisu säästää tuomariresurssin, joka sitoutuu tuomion kirjoittamiseen, mikä on suurin osa sitä. Muutkaan selvityksessä esitetyt perusteet eivät vaikuta realistisilta.
      • Turun hovioikeus, Hovioikeudenlaamanni, Turun hovioikeuden 1. osasto, Nurmi Asko
        Uppdaterad:
        22.2.2023
        • Selvityksessä todetuin (kohta 5.4) tavoin nykyjärjestelmä toimii hyvin ja on laadukas. Nykyiselle tuomioistuinsovittelulle rinnakkaisen järjestelmän, jossa siis tuomioistuin määräämä asianajaja pyrkisi sovittelemaan riita-asiaa, puolesta selvityksessä (kohta 5.4) esitetään lähinnä viisi seikkaa: 1) nykyjärjestelmä sitoo kahden tuomarin työpanoksen vireillä olevassa riita-asiassa, 2) kahden rinnakkaisen sovittelujärjestelmän (tuomioistuinsovittelu ja asianajajaliiton sovittelu) ylläpito ei ole tehokasta, 3) muutoksella saadaan kustannussäästöä, 4) menettely mahdollistaisi sovittelijan valinnan ja 5) menettely laajentaisi sovittelun käyttöä yritysten välisissä riidoissa. Selvityksessä (kohta 2.3.7) todetaan nykyisen tuomiosituinsovittelun ongelmiksi myös menettelyn julkisuus, tuomareiden osaamisen ja kokemuksen puute ja substanssiosaamisen vaje. Hovioikeus ei voi pitää näitä arvioita täysin oikeaan osuneina. Tuomioistuinsovitteluun ohjautuva riita-asia siirtyy sinne käsittelyn alkuvaiheessa, jolloin valmistelusta vastaavan tuomarin työpanos juttuun on ollut varsin vähäinen sen rajoittuessa käytännössä sen tutkimiseen, voidaanko haaste antaa. Asian ollessa sovittelusta vastaavalla tuomarilla valmistelusta vastaava tuomari ei juttuun koske eikä hänen työpanostaan siihen sitoudu. Mikäli asia olisi saatettu vireille suoralla sovitteluhakemuksella, ei asia vaadi edes teoreettisella tasolla toisen tuomarin työpanosta. Se, että nykytilanteen mukainen kahden sovittelujärjestelmän rakennetta moititaan selvityksessä tehottomaksi, ei liene peruste luoda kolmatta järjestelmää semminkin kun näitä järjestelmiä on aiemmin todetuin tavoin (kohdat 2.2-2.4) jo useita muitakin. Kustannussäästöjen osalta selvityksessä päädytään siihen, että uusi järjestelmä aiheuttaisi vuositasolla 430.000 euron kustannukset (1.200 € x 350 asiaa) ja säästäisi 350 työpäivää käräjätuomareilta. Näiden lukujen osalta vertailuna voidaan todeta, että jos käräjätuomarin keskipalkaksi lasketaan 6.000 euroa kuukaudessa, tulisi yhden työpäivän kuluiksi valtiolle sosiaalikuluineen (kertoimella 1,2) 342 €, jolloin 350 käräjätuomarityöpäivää aiheuttaa siis valtiolle alle 120.000 euron kustannukset. Ehdotettu järjestelmä näyttäisi lisäävän valtion kuluja siis yli 300.000 eurolla, missä määrässä ei vielä ole otettu huomioon sitä, että laskelmassa mainittu 1.200 euron palkkio on Tanskassa käytetty ”perustaksa” eikä tiedossa ole mitä lisiä tähän hinnoitteluun on liitettävissä ja kuinka usein se ylitetään. Laskennallista työnsäästöä vähentää myös se, että ulkopuolisen sovittelijan määrääminen käräjäoikeudessa uuden luo työkokonaisuuden silloinkin kun kyseessä olisi riidaton hakemusasia. Vaikutusmahdollisuutta sovittelijan henkilöön ei nykyjärjestelmässäkään ole estetty. Voimassaolevaan lakia muutettiin 2011 tältä osin nimenomaisesti sallimalla pyyntö tietyin tuomarin määräämisestä sovittelijaksi (4 § 1 mom). Osapuolilla on myös nykyjärjestelmässä mahdollisuus määrätä asian ratkaisija käyttämällä välimiesmenettelyä. Mahdollisuus, että uusi järjestelmä lisäisi sovittelua yritysten välisissä riidoissa, ei ole poissuljettu, mutta sitä ei voi pitää ilmeisenäkään. Kuten edellä on lukuisasti todettu, vaihtoehtoisia riidanratkaisujärjestelmiä on useita ja monien ongelmana lienee niiden tuntemattomuus. Paras syy uuden järjestelmän luomiselle ei liene aiempien vaihtoehtojen markkinoinnin vähäisyys. Selityksessä mainitaan nykyisen tuomioistuinsovittelun ongelmana siis myös menettelyn julkisuus. Vaikka sovittelu on teoriassa julkista muiden kuin erillisneuvottelujen osalta, ei se sitä tosiasiassa ole. Osapuolen pyynnöstä ulkopuoliset (joita käytännössä sovitteluissa on tuskin koskaan) poistetaan aina asianosaisen pyynnöstä sovittelutilasta lain 12 §:n nojalla (ks. tältä osin myös lainkohdan perustelut HE 284/2010 vp, kohta 3.2 Keskeiset ehdotukset). Siltä osin kuin selvityksessä pidetään oikeuden diaaritietojen julkisuutta sovittelumenettelyn osapuolista ongelmallisina, ei näkemykseen voi yhtyä. Diaaritietojen antama informaatio on perin rajallinen ja samat tiedot olisivat julkisia myös esitetyssä menettelyssä, jossa käräjäoikeus määräisi ulkopuolisen sovittelijan osapuolten riitaan. Tuomareiden epäillyn osaamisen ja kokemuksen puutteenkaan osalta hovioikeus ei jaa selvityksessä esitettä epäilyä. Vaikka laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisessa yleisissä tuomioistuimissa ei edellytä sovittelijana toimivalta tuomarilta erityistä koulutusta, niin ainakin Turun hovioikeuspiirin käräjäoikeuksissa kaikki sovittelijat ovat tuomioistuinviraston järjestämän sovittelijakoulutuksen käyneet. Oletettavaa ei ole, että tilanne muissa hovioikeuspiireissä olisi toisenlainen. Huomata voidaan myös, että asianajajien sovittelumenettelyssä on (kohta 2.3.2) yli 20 vuoden aikana ollut ”jotain kymmeniä” sovitteluja (jos alle sata => 5 tapausta/v) ja sovittelijaluetteloon merkittyjä asianajajia on yli 300. Lukuja vertaamalla voidaan todeta, että pääosalla luetteloon merkityistä asianajajista ei ole lainkaan kokemusta sovittelijana toimimisesta. Käräjäoikeuksissa tuomioistuinsoitteluun ohjautui viimeisen viiden vuoden aikana 1.105 – 1.341 riita-asiaa (jossa luvussa ei siis riitaisia perheoikeudellisia asioita) per vuosi. Tuomioistuinsovittelua hoitavien käräjätuomareiden määrästä ei ole saatavissa tarkkoja lukuja, mutta varmaa on, että heidän lukumääränsä on merkittävästi vähemmän kuin sovitteluluetteloon merkittyjen asianajajien. Kun käytännössä kaikki sovittelutuomarit ovat tehtäväänsä koulutettuja ja kun sovitteluun tulevien juttujen määrä vuositasolla antaa melkoisen kokemuksen aihepiiriin, ei hovioikeus epäile, etteikö tuomarikunnassa olisi ”varsinaista osaajakuntaa syntynyt”. Esitetyn substanssiosaamiseen kohdistuvan epäilyn osalta huoli voi olla todellinen. Kukaan ei ole kaikkien alojen paras asiantuntija. Tältä osin on kuitenkin huomattava, että edellä todetuin tavoin sovittelutuomarin henkilövalintaan voi vaikuttaa (4 § 1 mom.). Lisäksi juuri tämänkaltaisten ongelmien välttämiseksi lain 5 § sallii ”tarvittavan asiantuntemuksen turvaamiseksi” asiaan määrättäväksi sovittelijalle asiantuntevan avustajan. Koska tällaista vaihtoehtoa ei liene juurikaan (koskaan?) käytetty, ei ilmeisestikään tuomarin erityisasiantuntemuksen puutetta ole pidetty käytännössä ongelmallisena. Käytännössä saattaisi olla myös perin ongelmallista löytää esimerkiksi yritysjuridiikan tiettyyn erityisosaamista vaativaan asiaan pätevää sovittelukoulutuksen hankkinutta asiantuntijaa selvityksessä mainitulla 1.200 euron palkkiolla. Oletettavaa on, että tämänkaltaiset erityisosaamista vaativat tehtävät hoidetaan nykyisin ja ehdotetussa tulevaisuudessakin välimiesoikeusmenettelyn kautta.
      • Etelä-Savon käräjäoikeus, Lausunnon laatimiseen ovat osallistuneet käräjätuomarit Ismo Kovanen ja Eeva Hyötylä sekä käräjänotaari Sini Järvi
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Tuomioistuimen ulkopuolisen institutionaalisen sovittelumenettelyn kehittäminen on varmasti tarpeen osana sovittelusäännösten kokonaiskehittämistä, mutta sen rajaaminen pelkästään pienten ja keskisuurten yritysten käyttöön ei vaikuta tarkoituksenmukaiselta. On vaara, että koko sovittelujärjestelmä muodostuu sekavaksi ja hajanaiseksi. Selvityksessä esitetty malli ei välttämättä tulisi kattavasti toimivaksi, koska on paikkakuntakohtaisia eroja siinä, miten ammattitaitoista ja osaavaa sovittelijakuntaa ylipäätään olisi asianosaisten käytettävissä. Asianajajat monin paikoin ovat ylityöllistettyjä. Selvityksessä esitetyn mallin priorisointi suhteessa olemassa olevaan tuomioistuinsovitteluun olisi lähtökohtaisesti omiaan toki vaikuttamaan tuomioistuinten resursseihin. Kuitenkin selvityksessä esitetyssä resurssihaarukoinnissa on olettamuksena, että puolet nyt tuomioistuimissa vuosittain soviteltavista muista kuin elatusapua koskevista riita-asioista soviteltaisiin tuomioistuimen ulkopuolella. Selvityksessä tehdyn arvion mukaan käräjäoikeuksista siirtyisi pois ainakin 350 sovitteluiin käytettyä käräjätuomarin henkilötyöpäivää. Tämä arvio perustuu virheelliseen perusolettamaan. Kuten edellä jo on todettu, vain murto-osa käräjäoikeuden sovittelemista riita-asioista on ollut pienten ja keskisuurten yritysten välisiä riita-asioista. Selvästi merkittävämpi osa jutuista on ollut sellaisia, joissa ainakin yhtenä asianosaisena on ollut luonnollinen henkilö.
      • Pohjois-Savon käräjäoikeus, Lausunnon ovat valmistelleet sovitteluasioiden vastuutuomari, osastonjohtaja Liisa Laatikainen ja käräjätuomari Markus Kemppainen
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Sovittelua tarjoavia tahoja on jo nyt useita. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaa rikos- ja riita-asioiden sovittelupalveluiden järjestämisestä valtakunnallisesti. Rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain (2005/1015) mukaisessa sovittelumenettelyssä voidaan sovitella muun muassa vähäisiä riita-asioita. Toiminta on valtiorahoitteista. Tällaisia palveluita tarjoavia sovittelutoimistoja, joissa on myös asianmukaiset tilat sovittelulle, on laajalti eri puolilla Suomea. Mahdollisia uudistuksia pohtiessa on otettava huomioon nykyinen sovittelukenttä ja sen mahdollinen hyödyntäminen uudistuksia rakennettaessa. Lausunnonantaja kannattaa kuitenkin ensisijaisesti nykyisten järjestelmien edelleen kehittämistä.
      • Rovaniemen hovioikeus, Hovioikeuden lausunnon ovat valmistelleet hovioikeudenneuvos Seppo Hyartt ja hovioikeuden esittelijä Meriel Koppström.
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Selvityksestä ilmenevällä tavalla tuomioistuimissa tapahtuvan sovittelun lisäksi on jo olemassa useita erilaisia vaihtoehtoja sovitella riita-asioita. Mikäli tuomioistuimen ulkopuoliselle sovittelulle nähdään tarvetta, voidaan jo olemassa olevien vaihtoehtojen käyttöä lisätä. Tämän vuoksi hovioikeus ei näe tarpeellisena uuden tuomioistuimen ulkopuolisen sovittelumenettelyn luomista. Mikäli kuitenkin tällaisen tuomioistuimen ulkopuolisen institutionaalisen sovittelumenettelyn luomista päädyttäisiin harkitsemaan, hovioikeuden käsityksen mukaan siitä aiheutuvia kustannuksia olisi syytä selvittää tarkemmin. Ottaen huomioon, että valtio osallistuu tuomioistuin sovittelun kustannuksiin, ulkopuolisen sovittelun lähtökohtana tulisi olla, että asianosaiset vastaavat sovittelijan palkkiosta.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Uppdaterad:
        17.2.2023
        • Asianajajaliiton näkemyksen mukaan vaihtoehtoa tulee selvittää jatkossa lisää. Menettelylle olisi jo olemassa hyvä pohja Asianajajaliiton sovittelumenettelyssä, johon on hyväksytty 300 koulutettua sovittelijaa. Selvityksessä mainittu ja lyhyesti esitelty Tanskassa käytössä oleva malli on mielenkiintoinen ja lisäselvityksen arvoinen. Kuten selvityksessä on todettu, Suomessa tulisi pohtia, voisiko tuomioistuinsovittelua jatkossa kehittää sellaiseksi, että myös muut kuin virkatuomarit voisivat toimia sovittelijoina.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen
        Uppdaterad:
        15.2.2023
        • Kuten selvityksestä ilmenee, jo tällä hetkellä tuomioistuimessa käytävien sovintoneuvotteluiden lisäksi on useita vaihtoehtoja sovitella riitaa. Tähän nähden en näe välttämättä tarpeellisena uuden sovittelumenettelyn luomista. Pidän tärkeämpänä sovittelusta ja sovitteluvaihtoehdoista tiedottamista sekä asennemuutoksen aikaansaamista avustajissa, joiden asenne sovitteluun on varsin merkittävässä asemassa sovinnollisten ratkaisujen lisäämisen näkökulmasta. Kuitenkaan en näe estettä selvittää tätä mahdollisuutta sekä siitä eri tahoille mahdollisesti aiheutuvia kustannuksia ja saatavia hyötyjä muun muassa säästyvien resurssien muodossa vielä tarkemmin.
      • Näettekö tarvetta sille, että pienten ja keskisuurten yritysten välisiä riitoja voitaisiin käsitellä jossakin ratkaisusuosituksia antavassa lautakunnassa kuten kuluttajariitalautakunnassa?
      • Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, Anmari Brink Pacius, Brink Pacius Anmari
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • EK katsoo, että oikeat resurssit turvaamalla ja panostamalla tuomioistuimiin ja mahdolliseen tuomioistuimen ulkopuoliseen institutionaaliseen sovintomenettelyyn erillinen lautakunta olisi tarpeeton. Se pikemminkin saattaisi pidentää käsittelyaikoja, jos PK-yritys joutuisi kahteen eri menettelyyn, lautakuntaan ja tuomioistuimeen, yhden keskitetyn sijaan.
      • Etelä-Suomen oikeusapu ja edunvalvonta, Liljemark Essi
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Pääsääntöisesti osapuolet ovat jo käyneet neuvotteluja asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi, ennen kuin vievät asiansa tuomioistuimeen, sovittelumenettelyyn tai muunkaan ulkopuolisen tahon ratkaistavaksi. Tällaista käsittelyä edeltää lähes poikkeuksetta myös oikeudellisen aseman laaja selvittäminen asianajajan tai muun oikeudellisen asiantuntijan avulla. Pelkästään ratkaisusuosituksia antavan lautakunnan käsittely ei johda asian ratkeamiseen täytäntöönpanokelpoisella tavalla, eikä näin ollen tuota merkittävää lisäarvoa erimielisille osapuolille. Lautakunnasta aiheutuvan hyödyn voidaan siten arvioida olevan varsin rajallinen, emmekä siten näe tarvetta sellaisen perustamiselle.
      • Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus, Lausunnon on valmistellut käräjätuomari Kirsikka Linnanmäki
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Ehdotus ja sen jatkoselvittäminen on kannatettavaa, jos tällaiselle katsotaan olevan tarvetta. Tarve tulisi selvittää esimerkiksi kyselyin tai muin kokemusperäisin tutkimusottein.
      • Oulun käräjäoikeus, Tämän lausunnon valmistelusta on vastannut Oulun käräjäoikeuden sovitteluasioiden vastuutuomari, käräjätuomari Henna Luomaranta. Hän toimii myös käräjäoikeuksien riita-asioiden sovittelijoiden vastuutuomariverkoston puheenjohtajana.
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Emme näe tarvetta tälle.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Camilla Rauma-Sehm ja Mari Vanhanen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Yleiset tuomioistuimet tuottavat täytäntöönpanokelpoisia ratkaisuja pienille ja keskisuurille yrityksille. Esimerkiksi kuluttajariitalautakunnassa käsittelyajat ovat jo nykyisellään pitkiä, eikä lautakuntakäsittelyllä ole saavutettavissa mainittavia hyötyjä pienten ja keskisuurten yritysten riitojenratkaisuun. Ratkaisusuositus ei ota huomioon yritysten intressejä ja tarpeita. Sovittelu tuottaa lautakuntakäsittelyyn verrattuna enemmän lisäarvoa ja yritysten kannalta parempia ratkaisuja.
      • Tuomioistuinvirasto, Kehitysosasto / johtaja Pasi Kumpula
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tällaisen uuden valtakunnallisen toimielimen perustamiseen on syytä ryhtyä vasta, jos se arvioidaan parhaaksi keinoksi ratkaista tunnistetut ongelmat. Toistaiseksi tällaiseen arvioon ei ole perusteita. Lisäksi on syytä todeta, että mahdollisen uuden lautakunnan toimintakyvy ja lautakuntamenettely käyttökelpoisuus kaatuvat helposti riittämättömään resurssointiin. Kuluttajariitalautakunnan tulisi siitä annetun lain mukaan ratkaista asia kolmessa kuukaudessa, mutta asioiden ruuhkautumisen vuoksi keskimääräinen käsittelyaika lautakunnassa on venynyt jo 14 kuukauteen.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Oikeuskansleri
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • En näe estettä sille, että pienten ja keskisuurten yritysten riitoja käsiteltäisiin lautakuntamenettelyssä. Olen aiemmin antamassani lausunnossa koskien oikeudenkäyntikuluja riita-asioissa (OKV/1342/21/2021) katsonut, että vaihtoehtoisen riidanratkaisun kehittäminen on hyödyllistä, mutta se edellyttää, että vaihtoehtoiset menettelyt ovat riittävän tasapuolisia ja lisäksi, että niiden käsittelyaika ei eri syistä johtuen veny kohtuuttoman pitkäksi. Esimerkiksi juuri kuluttajariitalautakunta on kampaillut ruuhkautumiseen liittyvien ongelmien kanssa.
      • Pohjanmaan käräjäoikeus, Allén Daniel
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Ei kuulosta käräjäoikeuden näkökulmasta tarpeelliselta.
      • Itä-Uudenmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Pienten riitojen ratkaisu- tai sovittelumahdollisuus kuluttajariitalautakunnan tyyppisessä elimessä olisi positiivinen mahdollisuus, mikäli oikeudenhoidon resurssit olisivat huomattavasti korkeammat kuin nyt. Ottaen huomioon esimerkiksi kuluttajariitalautakunnan ratkaisujen käsittelyajat, on erittäin vaikea nähdä, että vastaavan järjestelmän luominen yrityksille palvelisi yritysten tarpeita ja saavuttaisi suosiota. Yritykset suosivat jo nykyisin välimiesmenettelyä, koska tuomioistuinmenettely on hidas. Riitojen sovittelumahdollisuuden luominen kuluttajariitalautakunnan tapaiseen elimeen sen sijaan voisi mahdollisesti palvella mainittujen yritysten tarpeita.
      • Juristiliitto - Juristförbundet (rek. Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry)
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Juristiliitto toteaa, että tulevissa teemaan liittyvässä selvityksissä on mahdollista arvioida myös ratkaisusuosituksia antavan lautakunnan edellytyksiä. Tässä selvitystyössä tulee jälleen huomioida keinojen suhde tavoitteisiin sekä kustannusvaikutukset. Lähtökohtaisesti kysymyksessä olevan lautakunnan perustaminen ainoastaan pienten ja keskisuurten yritysten välisiin riita-asioihin vaikuttaisi kuitenkin hankalasti perusteltavissa olevalta, joten jatkovalmistelussa tulisi joka tapauksessa miettiä, mikä tällaisen lautakunnan tehtävien sisältö olisi. Lisäksi tällaista lautakuntaa perustettaessa tulee huomioida sen jäsenten osaaminen ja kyky oikeudellisesti vaikuttavien ratkaisujen antamiseen. Näin ollen tulee huolehtia, että lautakunnan jäsenet ovat lähtökohtaisesti OTM- ja OTK-tutkinnon suorittaneita henkilöitä.
      • Helsingin hovioikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Ratkaisusuositusten ongelmana voidaan pitää sitä, ettei asianosaisilla ole varmuutta noudattaako riidan toinen osapuoli ratkaisusuositusta. Lautakuntakäsittely voisi siten aiheuttaa tarpeettoman viiveen riitaisen asian etenemiselle, mikäli ratkaisusuositus ei johtaisi riidan päättymiseen. Samalla voidaan todeta, että tuomioistuinsovittelussa sovittelija voi osapuolten pyynnöstä tai suostumuksella tehdä ehdotuksen asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi sovittelulain 2 luvun 7 §:n nojalla. Riittävänä voidaan siten pitää asianosaisten mahdollisuutta saada tuomioistuinsovittelussa sovintoon pyrkivä ratkaisuehdotus.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon ovat valmistelleet hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen sekä hovioikeuden esittelijä Tiitus Hiivanainen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Pienten ja keskisuurten yritysten välisiä riitoja ei liene järkevää siirtää kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Kuten selvityksessä todetaan, niin esimerkiksi kuluttajariitalautakunnat ovat jo nyt ruuhkautuneita. Edellä esitetyt sen kanssa vaihtoehtoiset menettelyt varmistavat toimiessaan lyhyemmän asian käsittelyn. On myös huomioitava mahdollinen osapuolten ennakkokäsitys kuluttajariitalautakunnista. Jos nykyisellään vain ratkaisusuosituksia antava lautakunta toimisi asian lopulliseen sovintoon auttavana lautakuntana, se ei olisi omiaan lisäämään osapuolten luottamusta asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi.
      • Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Ei ole tarvetta perustuu erityistä lautakuntaa käsittelemään pienyritysten ja keskisuurten yritysten välisiä riitoja.
      • Suomen Sovittelufoorumi ry, Heikinheimo Antti
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Näemme pieniä ja keskisuuria yrityksiä palvelevan sovittelun kehittämisen ensisijaisena. Mikäli yritysten välisiä riitoja ryhdyttäisiin käsittelemään ja antamaan niihin ratkaisusuosituksia esimerkiksi kuluttajariitalautakunnassa, sinne tulisi rakentaa laajaa, uudenlaista asiantuntemusta ja uusia prosesseja, joka ovat jo käräjäoikeuksissa. Mikäli yritysten välisiin riitoihin olisi tarvetta tuottaa ratkasisusuosituksia erilaisessa prosessissa kuin nykyinen siviiliprosessi mahdollistaa tulisi kyky niiden antamiseen keskittää käräjäoikeuksiin tai johonkin niistä.
      • Itä-Suomen yliopisto, Tolvanen Matti
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Tämä voisi olla toimiva idea. Kuluttajariitalautakunnan menettely on kuitenkin kirjallista, eivätkä sen suositukset ole sitovia. Tässä suhteessa parempi vaihtoehto olisi erillinen institutionaalinen sovittelu, jonka käyttöönottoa olen epäillyt lähinnä siksi, ettei menettelyn kustannuksia ole arvioitu. Jos kustannuksista saataisiin luotettava arvio, tuomioistuimen ulkopuolisen sovitteluinstituution perustamista voisi harkita.
      • Länsi- ja Sisä-Suomen oik.apu ja edunval
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Tietyissä asiaryhmissä lautakuntamenettely soveltuisi myös yritysten välisiin riitoihin. Esimerkiksi erilaisia auto- tai laitekauppoja koskevia erimielisyyksiä voitaisiin käsitellä lautakunnassa. Tarvetta lautakuntamenettelylle olisi myös toiminimiyritysten (yksityishenkilöiden) välisten oikeustoimien, esim. autokauppojen käsittelyyn.
      • Päijät-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Oman lautakunnan perustaminen pelkästään pienten ja keskisuurten yritysten välisiä riitoja varten ei vaikuta tarpeelliselta.
      • Suomen Yrittäjät ry
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Suomen Yrittäjät katsoo, että pk-yritysten välisten riitojen ratkaisusuosituksia antava lautakunta olisi erittäin tervetullut lisä viralliselle tuomioistuinprosessille. Tällä hetkellä Kuluttajariitalautakunta antaa ratkaisusuosituksia ainoastaan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiin riitoihin. Yritykset noudattavat lautakunnan ratkaisuja hyvin. Vastaavanlaisen menettelyn mahdollisuus yritysten välisissä riidoissa on kannatettava. Yritysten valinnanvapaus, haluavatko he saattaa asian lautakunnan ratkaistavaksi vai suoraan tuomioistuinkäsittelyyn, tulee taata. Lisäksi asian sujuva ja viivytyksetön käsittely edellyttää asianmukaista resursointia. Lautakuntamenettelyä ei kuitenkaan tulisi rajoittaa ainoastaan pk-yritysten välisiin riitoihin. Menettelyn tulisi olla mahdollista myös sellaisissa elinkeinonharjoittajien välisissä riita-asioissa, joissa ainoastaan riidan toinen osapuoli täyttää pk-yrityksen määritelmän. Siten voitaisiin turvata pk-yrityksen mahdollisuus saattaa asia puolueettoman lautakunnan ratkaistavaksi sopimuskumppanin koosta riippumatta.
      • Pirkanmaan käräjäoikeus, Nuotto Antero
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Lautakuntien ratkaisut ovat suositusluonteisia eikä yrityksien välisten riitojen käsittelemiseen perustettava lautakunta näin ollen oletettavasti ainakaan merkittävällä tavalla vähentäisi niiden tarvetta saattaa riita-asiansa sovittelumenettelyyn soviteltavaksi tai oikeudenkäynnissä ratkaistavaksi. Yritysten välisiin riitoihin perustettavan lautakunnan tarpeellisuuden asettaa arveluttavaan valoon myös se, että myöskään kuluttajariitalautakunnan toimintaedellytyksiä ei ole kyetty turvaamaan riittävällä tavalla. Kuluttajariitalautakunta on jo pitkään toiminut vajain resurssein ja sen käsittelyajat ovat huomattavan pitkät. Näistä syistä johtuen yritysten välisiä riitoja varten perustettavalle lautakunnalle ei nähdä tarvetta.
      • Satakunnan käräjäoikeus, Helander Jaana
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Tarvetta luoda erillinen järjestelmä, jossa pienten ja keskisuurten yritysten riidat ratkaistaisiin jossakin suosituksia antavassa lautakunnassa ei ole.
      • Etelä-Karjalan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan tällaista tarvetta ei ole.
      • Kymenlaakson käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Mikäli tuomioistuinsovittelua kehitetään kuvatulla tavalla, ei tähän liene merkittävää tarvetta.
      • Kanta-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        23.2.2023
        • Lausunnonantaja ei näe tällaista tarvetta.
      • Turun hovioikeus, Hovioikeudenlaamanni, Turun hovioikeuden 1. osasto, Nurmi Asko
        Uppdaterad:
        22.2.2023
        • Aiemmin jo lausutuin tavoin nykyinen yritysten välisten riitojen sovittelukenttä on perin moninainen: riidat voi ratkaista tuomioistuimen ulkopuolella suorilla yhteydenotoilla kaksin tai asiamiesten avustuksella, asianajajaliitolla on oma sovittelumenettelynsä, Keskuskauppakamari tarjoaa välimiesmenettelyn mahdollisuutta, lisäksi paikalliset kauppakamarit (ainakin Turun hovioikeudessa Turun kauppakamari) määräävät pyynnöstä välimiehen yritysten välisiin riitoihin (kustannukset murto-osa keskuskauppakamarin kuluista), rakennusalan toimijoille on oma sovitttelumenettelymahdollisuutensa ja kansainvälisille riidoille omat vaihtoehtonsa. Yritykset voivat saada sovitteluratkaisun myös tuomioistuinsovittelussa joko suoralla hakemuksella tai kanteen nostamalla. Kummassakin menettelyssä asianosaiset voivat saada tuomariksi henkilön, jonka asiantuntemukseen he luottavat ja tarvittaessa tälle asiantuntevan avustajan. Tuomioistuimen on vielä ennen pääkäsittelyä pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asian (oikeudenkäymiskaari 5:26 §). Kun edellä kuvatussa tilanteessa nykytarjonta vaihtoehtoista riidanratkaisumenettelyistä on jo perin monimuotoinen ja kiistan eri vaiheet kattava ja niin harva asia sovitteluun tai välimiesmenettelyyn päätyy, on ensisijainen olettama, että muu kuin murto-osa yritysten välisistä riidoista sovitaan osapuolten välisissä neuvotteluissa suoraan tai lainopillisen avustajien avulla. Esiin nousee tällöin kysymys siitä, onko perusteltua lisätä nykyisiä vajaakäyttöisiä sovittelumahdollisuuksia vielä yhdellä vaihtoehtoisella (päällekkäisellä?) sovintomenettelyllä ja millaiseen tosiasialliseen tarpeeseen se vastaisi. Kannanotto ”yritysriitalautakunnan” perustamisen tarpeellisuuden osalta vaatisi edellä kuvatussa tilanteessa selvityksen teettämistä uuden sovittelujärjestelmän tosiasiallisesta tarpeesta, sen tosiasiallisista kustannuksista ja hyödyistä sekä kansainvälistä vertailua mahdollisten vastaavien valtiollisten toimielinten olemassaolosta muualla Euroopassa. Mainita voidaan, että ainakin Euroopan komission suositus tuomioistuimen ulkopuolista riidanratkaisuista 98/257/EY koski vain kuluttajariitoja. Joka tapauksessa ennen uuden valtiollisen toimielimen perustamisen harkitsemistakaan tulisi huolehtia siitä, että nykyisten toimielimien toimintakyky on turvattu. Kuluttajariitalautakunnasta annetun lain 17a §:n mukaan ratkaisusuositus tulee antaa muiden kuin erittäin monimutkaisten riita-asioiden osalta 90 päivässä. Asioiden keskimääräinen käsittelyaika lautakunnassa on kuitenkin 14 kuukautta (kohta 2.4.2). Eduskunnan oikeusasiamies on kiinnittänyt ongelmaan huomiota jo kuusi vuotta sit-ten (EOAK/4079/2017).
      • Etelä-Savon käräjäoikeus, Lausunnon laatimiseen ovat osallistuneet käräjätuomarit Ismo Kovanen ja Eeva Hyötylä sekä käräjänotaari Sini Järvi
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Etelä-Savon käräjäoikeus kiinnittää huomiota siihen, että selvityksessä, joka on otsikoitu ”Selvitys tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi” ei ole tuotu esiin vapaaehtoista sovittelumenettelyä, joka perustuu rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annettuun lakiin. Sen mukaan ”sovittelu voi kohdistua myös sellaisiin riita-asioihin, joissa ainakin yksi osapuoli on luonnollinen henkilö. Tuon lain mukaan riita-asia voidaan ottaa soviteltavaksi, jos sen käsittelemistä sovittelussa voidaan pitää tarkoituksenmukaisena. Sovittelijana voi toimia henkilö, joka on suorittanut sovittelutoimintaan perehdyttävän koulutusjakson ja jolla muutoin on sellainen koulutus, taito ja kokemus, jota tehtävän asianmukainen hoitaminen edellyttää ja joka muutoin on tehtävään soveltuva.” On ilmeistä, että edellä kuvatusta sovittelutoiminnasta asianosaisille sekä myös valtiolle aiheutuvat kustannukset olisivat vähäisemmät kuin nyt selvityksessä esitetty malli. Tiedossa on, että edellä mainitun lain mukainen sovittelutoiminta on siirtymässä sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudesta oikeusministeriön alaisuuteen. Tämäkin huomioon ottaen olisi perusteltua avata otsikon ”Selvitys tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi” alainen selvitystyö koskemaan myös tätä sektoria, jossa mukana on myös muu vapaaehtoissovittelu ja kohderyhmänä pienten ja keskisuurten yritysten lisäksi myös ainakin luonnolliset henkilöt. Tällä valmistelulla koko sovittelusektoria voisi koordinoida nykyistä hallitumpaan ja eheämpään suuntaan. Asiasta säätäminen pelkästään pienten ja keskisuurten yritysten ollessa asianosaisia, olisi omiaan hajaannuttamaan ja pilkkomaan tätä kokonaisuutta.
      • Pohjois-Savon käräjäoikeus, Lausunnon ovat valmistelleet sovitteluasioiden vastuutuomari, osastonjohtaja Liisa Laatikainen ja käräjätuomari Markus Kemppainen
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • -
      • Rovaniemen hovioikeus, Hovioikeuden lausunnon ovat valmistelleet hovioikeudenneuvos Seppo Hyartt ja hovioikeuden esittelijä Meriel Koppström.
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Pienten ja keskisuurten yritysten välisissä riidoissa intressit eivät yleensä ole kovin suuria, mikä puoltaa niiden käsittelyä muussa kuin täysimittaisessa oikeudenkäynnissä, jossa kustannukset voivat nousta hyvinkin suuriksi. Riita-asioiden käsittely ratkaisusuosituksia antavassa lautakunnassa saattaisi kuitenkin suositusluontoisena pitkittää käsittelyjä. Ottaen huomioon nykyiset jo olemassa olevat vaihtoehtoiset sovittelumenettelyt, joita kehittämällä voidaan turvata mahdollisuus riitojen ratkaisemiseen hovioikeus ei näe perustelluksi erillisen lautakunnan perustamista.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Uppdaterad:
        17.2.2023
        • Asianajajaliiton näkemyksen mukaan erillisen lautakunnan tarvetta tulisi pohtia. Pohdinnassa tulee ottaa huomioon oikeusturvanäkökulmat, kuten järjestelmän ymmärrettävyys ja selkeys, sekä vaikutukset kustannuksiin ja käsittelyaikoihin. Näiden seikkojen perusteella tuleekin harkita, olisivatko sovittelukulttuurin lisääminen ja sovittelumenettelyiden kehittäminen parempia vaihtoehtoja kuin uuden ja erillisen ratkaisusuosituksia antavan lautakunnan perustaminen. Lisäksi Asianajajaliitto kannattaa pienriitamenettelyn kehittämistä tuomioistuimiin.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen
        Uppdaterad:
        15.2.2023
        • Sinänsä pienten intressien riitoja voisi olla perusteltua käsitellä lautakuntamenettelyssä. Tällaisella menettelyllä voitaisiin vähentää pienten ja keskisuurten yritysten sovitteluun liittyviä kustannusriskejä sekä tarjota oikeussuojaa. Lautakuntamenettelyssä voitaisiin myös sovitella riitoja tai pitää yllä luetteloa sovittelijoista. Katson kuitenkin mahdollisen lautakuntamenettelyn vaativan asianmukaisten toimintaedellytysten turvaamista, jotta vältyttäisiin kuluttajariitalautakunnan toiminnassa ilmenneen kaltaisilta ongelmilta. Kuluttajariitalautakunnan toimintaa ovat jo vuosien ajan vaikeuttaneet määrärahojen vähäisyys suhteessa juttumääriin ja pitkät käsittelyajat. Mikäli vaihtoehtoisia sovittelumenettelyjä koskevaa lainsäädäntöä lähdettäisiin kehittämään edelleen, näkisin perusteltuna selvittää myös lautakuntakuntakäsittelyn järjestämistä institutionaalisen sovittelumenettelyn sijasta tai sen rinnalle.
      • Muita kommentteja selvityksestä?
      • Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, Anmari Brink Pacius, Brink Pacius Anmari
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • EK pitää selvitystä ansiokkaana ja ajankohtaisena. EK kiinnittää huomiota asian jatkovalmistelun osalta, että on tärkeää pitää kirkkaana selvityksen ja mahdollisen lainsäädäntöuudistuksen tavoitteet ja esittää selvitystä tuomioistuimen resursseista ja oikeudenkäyntien kustannuksista, jotta konkretisoidaan sovittelumenettelyn hyötyjä.
      • Suomen velalliset ry, Wasenius Mirja
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Suomen velalliset ry Pl 102 01201 Vantaa suomenvelalliset.toimisto@gmail.com Suomen velalliset ry on valtakunnallinen velallisten vertaistukiyhdistys, joka toimii pääasiassa some-ympäristössä. Yhdistyksessä on nykyisellään yli 1000 jäsentä ja sen aktiiviseen rinnakkaistukiryhmään kuuluu noin 20.000 jäsentä. - - - Lausunto tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä VN/17577/2022 Suomen velalliset ry edustaa velkojensa kanssa painiskelevia yksityisiä henkilöitä ja pienyrityksiä, joille riitojen tuomioistuinkäsittely on tullut tutuksi. Siksi tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kysymykset koskettavat yhdistyksen jäseniä läheisesti ja sovittelun kehittäminen sekä parempi tavoitettavuus ratkaisisivat lukuisia ongelmia. Suomen velalliset ry lausuu otsikon asiasta seuraavaa: Mitkä ovat pienten ja keskisuurten yritysten merkittävimmät esteet sovittelumenettelyjen käytölle riidanratkaisussa Suurimpana sovintomenettelyä estävänä seikkana on pienten ja keskisuurten yritysten tiedonpuute sovittelumenettelystä sekä sovittelukulttuurin kehittymättömyys. Tietoa on pyrittävä lisäämään. Sovintomenettelyn pitäisi olla ensisijainen riidanratkaisumuoto. Sovittelun tulisi olla pakollinen ennen varsinaista riita-asian oikeudenkäyntiä ja se voitaisiin pitää oikeusistuimesta erillisenä käsittelynä. Toisena esteenä on kustannuskysymys: yritysten vastuuvakuutus ja oikeusturvavakuutus eivät korvaa sovintomenettelyä nykyisellään, vaikka menettelytapa toisi myös vakuutusyhtiöille kustannussäästöjä. Olisikin selvitettävä, voitaisiinko oikeusapua sovittelun kustannuksiin antaa valtion varoista, kuten tapahtuu yksityishenkilöiden sovittelutoiminnassa. Riitatilanteessa juristit eivät riittävästi ohjaa sovintomenettelyyn, koska se leikkaa niiden palkkioita. Tirrosen selvitys sinällään ei ole puolueeton, vaan näyttää olevan Asianajajaliiton tilaustyö. Heikompien taloudellisten resurssien vuoksi yksinyrittäjä, kevytyrittäjä, elinkeinonharjoittaja on aina alakynnessä ja korvausriskissä joutuessaan sopimusriitaan suuremman yrityksen juristien kanssa. Siksi on tärkeää, että sovitteluun osallistuu puolueeton taho. Sovittelumenettelyn kustannuksien olisi oltava linjassa tuomioistuinkäsittelyn kustannusten kanssa. Kaupallisten sovintomenettelyjen kalleus estää sovitteluun turvautumisen. Sovittelun kustannuksista pitäisi tehdä kattava selvitys. Kenties sääntely toisi asiaan korjausta. Tulisiko riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyä kehittää sovittelumenettelyjen nykyistä suuremman hyödyntämisen suuntaan? Jos, niin millä tavalla?  Tuomioistuinsovittelu säästää tuomioistuinten resursseja: varsinkin kevennetyssä menettelyssä asianosaiset voivat saada pienien intressien riidoissa nopeasti ja kohtuullisin kustannuksin lopullisen ja täytäntöönpanokelpoisen ratkaisun. Kevennettyä menettelyä olisikin sen vuoksi kehitettävä. Se toisi kustannussäästöjä asianosaisille ja tuomioistuimille. Kokonaisuuteen katsottuna sovittelu on kaikille osapuolille nopeampi, kustannustehokkaampi ja joustavampi menettely kuin täysmittainen oikeudenkäynti. Edellytyksenä on, että koko yhteiskuntaan luodaan sovittelulle myönteinen ilmapiiri. Pitäisikö Suomeen luoda selvityksessä esitetty tuomioistuimen ulkopuolinen institutionaalinen sovittelumenettely? Jos, niin millainen? Sovittelumenettelyn olisi lähtökohtaisesti oltava vapaaehtoinen, mutta siihen kannustaminen olisi tuomioistuimessa ensisijainen tehtävä varsinkin pienyritysten kyseessä ollen. Jos riidan ratkaisemiseen tarvitaan oikeudellinen menettely, osapuolien sovittelussa on siihen johdateltava. Sovittelumenettely pitäisi saada ensisijaiseksi riidanratkaisukeinoksi ja sitä pitäisi hyödyntää nykyistä enemmän, koskien kaikenlaisia riita-asioita. Erityisesti vähäväkiset pienyrittäjät joutuvat tietämättömyyttään tai varojen puutteesta usein summaaristen asioiden kohteiksi. Tällaisten asioiden riitauttaminen kohottaa kustannuksia ja on juridisen avun puutteesta johtuen riskialtista. Riidan ratkaisu sovittelun keinoin hyödyttäisi kaikkia osapuolia ja tuomioistuinten resursseja säästettäisiin. Lainsäädäntö nykyiselläänkin kannustaa sovittelun mahdollisuutta. Laki rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta mahdollistaa valtion kustantaman sovittelun silloin, kun yksi osapuoli on luonnollinen henkilö. Lakia voisi laajentaa/ soveltaa koskemaan myös pieniä yrityksiä, joissa on yksi yrittäjä sekä toiminimi- ja kevytyrittäjiä jne. Ratkaisevaksi kysymykseksi sovittelun onnistumisessa muodostuu avustajien käyttö ja valinta. Riidat voivat koskea kaikkea mahdollista tekijänoikeuskysymyksistä rikoksiin. Miten luoda sellainen asiantunteva avustajaorganisaatio, joka pystyisi sovittelemaan kaikenlaisia tapauksia kohtuullisin kustannuksin? Yksityishenkilöden sovittelu tapahtuu vapaaehtoisvoimin, joiden kulut maksetaan valtion varoista. Kenties olisi mahdollista yhteiskunnan varoin luoda samanlainen organisaatio myös pienyrittäjiä varten tai sitten laajentaa olemassa olevaa. Pitäisikö alustavaan sovitteluistuntoon osallistumisesta säätää laissa?  On luotava sellainen positiivinen ilmapiiri, jossa sovinto on ensisijainen ja mahdollinen riidan ratkaisukeino. Lakiin voidaan kirjata sovintoyrityksen ensisijaisuus, mutta pakottava laki voitaisiin säätää koskemaan intressiltään pieniä riitoja. Voisi myös harkita säädettäväksi prosessi, jossa dispositiivinen riita-asia aina ensin yritettäisiin ratkaista molempien osapuolien suostumuksellla sovitteluistunnossa. Laki myös toisi sovintomenettelyn paremmin kaikkien osapuolien tietoon. Tuomioistuin voisi määrätä ulkopuolisen avustajan Ruotsin malliin. Asian tätä puolta kannattaa selvittää. Onhan kaikkien osapuolien etu saada ratkaisu kohtuullisin kustannuksin ja joutuisasti. Näettekö tarvetta kehittää tuomioistuinsovittelua koskevaa lainsäädäntöä ja millä tavalla, jotta siitä tulisi nykyistä toimivampi vaihtoehto pienten ja keskisuurten yritysten riidanratkaisuun? Tuomioistuinsovittelua voitaisiin kehittää koskemaan kaikkia tuomioistuimia, kuten markkinaoikeutta. Pienyrittäjillä ei ole nykyisellään mahdollisuutta kustannussyistä tehokkaasti valvoa etujaan mm tekijänoikeus-, tavaramerkki-, patentti-, keksintö- ym riidoissa. Pienyrittäjien liiketoiminta kuitenkin usein pääosin perustuu näiden immateriaalioikeuksien hallintaan ja niiden loukkaukset tyrehdyttävät liiketoiminnan. Sovintomenettelyssä käytettävien avustajien ja sovittelijoiden saatavuus ja asiantuntijuus on saatava selvitettyä. Voiko tuomioistuin määrätä ulkopuolisen sovittelijan, riittääkö tuomarin asiantuntijuus erilaisten asioiden sovitteluun, miten määräytyvät sovittelijoiden ja avustajien palkkiot, missä määrin valtio voi osallistua sovittelutoiminnan kustannuksiin… On paljon käytännön kysymyksiä, joita ei välttämättä voida suoraan lailla ratkaista, sillä sovittelua koskevien säännösten on sovelluttava erilaisiin tilanteisiin, tapauksiin ja tarpeisiin. Mikäli tavoitellaan kaikkien osapuolien kustannussäästöjä, on erityisesti tarkasteltava avustajien palkkioiden määräytymistä. Pienyrityksiä koskevissa riidoissa intressit ovat yleensä pieniä ja oikeudenkäyntikulut voivat suistaa yrityksen jopa lopetusuhan alle. Siksi olisi tärkeä rajoittaa sovittelun ja mahdollisen oikeudenkäynnin kuluja intressipohjaiseksi, asiakohtaisesti sovittavaksi kiinteäksi toimenpidemaksuksi, josta vastaavat riidan molemmat osapuolet yhteisesti, ellei muuta sovita. Tuntiperusteinen laskutus ei sovellu sovintoasiain käsittelyyn. Selvityksen perusteella kannustetaan Asianajajaliiton hyödyntämistä sovittelutoiminnassa. Tällainen vaihtoehto ei luo pohjaa kustannusten pitämiseksi matalina. Mahdollisuutta valtion osallistumisesta sovittelun kustannuksiin on harkittava. Selvityksen mukaisen, tuomioistuimen ulkopuolisen, erillisen institutionaalisen sovittelymenettelyorganisaation perustaminen ei ole kannatettavaa. Jo valmiina olevaa oikeusaputoimisto-organisaatiota sen sijaan tulisi tukea ja vahvistaa toimimaan sovittelujen järjestänä koskien myös pienyrittäjiä. Nykyään lisäksi valtakunnallinen, lain rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta mukainen sovittelujärjestelmä olisi laajennettavissa ja resurssoitavissa koskemaan myös elinkeinonharjoittajien välisiä riita-asioita. Näettekö tarvetta sille, että pienten ja keskisuurten yritysten välisiä riitoja voitaisiin käsitellä jossakin ratkaisusuosituksia antavassa lautakunnassa kuten kuluttajariitalautakunnassa? Kuluttajariitalautakunta sekä ESAVI, joka käsittelee mm velallisten riitoja, ovat nykyisellään niin tukossa, etteivät asiat niissä lainkaan etene. Ellei niihin resurssoida lisää, työtaakan lisäämiselle ei ole perusteita. Periaatteessa olisi hyvä, että niistä saisi ennakkopäätöksiä ja suosituksia usein esiintyvistä, monia tahoja koskevista riita-asioista. Näillä päätöksillä ei kuitenkaan ole oikeusvoimaa, joten yksittäistapauksissa pitäisi ratkaisu hakea tuomioistuimesta. Muita kommentteja selvityksestä? Selvitys oli kohtalaisen suppea ja pintapuolinen, mutta herätti ajatuksia sovittelutoiminnan järjestämisestä pienyrityksille. Erityisesti jäi askarruttamaan kustannusvaikutusten puute. Täysmittaisen oikeudenkäynnin kuluriski ja voimavarojen tarve ovat usein pienelle ja keskisuurelle yritykselle ylivoimaiset, erityisesti tapauksessa, jossa joudutaan varojen puutteessa olemaan käyttämättä avustajaa, jätetään siksi vastaamatta ja päädytään yksipuoliseen tuomioon. Tällaiset tuomiot voivat kaataa yksin- tai kevytyrittäjän kertalaakista. Siksi sovittelumahdollisuuden kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää kaikille osapuolille. Olemassa olevia, yllä mainittuja lakeja kehittämällä ja laajentamalla sekä jo olevia organisaatioita tukemalla voidaan saada entistä paremmin toimiva tuomioistuimen ulkopuolinen sovintomenettely aikaan. Sovittelumenetelmien tunnettuuteen pitää kiinnittää enemmän huomiota ja niiden käyttöön kannustettava. Sovittelijoiden ja avustajien koulutusta on merkittävästi lisättävä riidan osapuolien oikeusturvan takaamiseksi. Yleistä Suomen velalliset ry kiittää mahdollisuudesta lausua tästä yhdistyksen ja sen vertaistukiryhmän jäseniä koskevasta asiasta. Vantaalla, 28. helmikuuta 2023 Suomen velalliset ry Jari Kaikkonen Mirja Wasenius puheenjohtaja sihteeri
      • Etelä-Suomen oikeusapu ja edunvalvonta, Liljemark Essi
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • (ei muita kommentteja)
      • Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus, Lausunnon on valmistellut käräjätuomari Kirsikka Linnanmäki
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Selvitykseen kirjatut sovittelun tilastointia koskevat huomiot ovat tärkeitä. Tuomioistuinsovittelusta ja asian käsittelyn eri vaiheista tuomioistuimessa kestoineen olisi tärkeää kerätä ja julkaista tarkemmin tilastoitua tietoa. Tämän tiedon hyödyntäminen hankkeen jatkovalmistelussa on avainasemassa. Jatkovalmistelussa on tärkeää tuntea tuomioistuimen menettelyt erityisen hyvin niin lainsäädännön kuin käytäntöjenkin tasolla sekä hyödyntää alan tutkimustietoa. Ja edelleen olisi tärkeää olisi myös selvittää syitä, joiden vuoksi laajojen riita-asioiden määrät käräjäoikeuksissa vähenevät. Pitkät käsittelyajat ja oikeudenkäynnin kustannukset sekä kuluriski ovat sellaisia, mutta muitakin syitä on varmasti olemassa. Se, että riita-asioiden määrä on vähitellen vähentynyt, ei tarkoita sitä, etteikö erilaisia riitoja ja konflikteja yhteiskunnassa edelleen olisi.
      • Oulun käräjäoikeus, Tämän lausunnon valmistelusta on vastannut Oulun käräjäoikeuden sovitteluasioiden vastuutuomari, käräjätuomari Henna Luomaranta. Hän toimii myös käräjäoikeuksien riita-asioiden sovittelijoiden vastuutuomariverkoston puheenjohtajana.
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Käräjäoikeudella ei ole tietoa siitä, mihin taustatietoihin tai -oletuksiin perustuu selvityksen toimeksiannossa mainittu tarve kehittää riidanratkaisumenettelyjä pk-yritysten kohdalla. Näkemyksemme on, että nykyinen tuomioistuinsovittelujärjestelmä on vakiinnuttanut asemansa suuressa osassa Suomea ja sen kehittämisestä ollaan kiinnostuneita. Lisäksi pk-yritysten asioita voidaan sovitella useassa muussakin jo olemassa olevassa sovittelujärjestelmässä. Selvityksessä on myös lausuttu, että on varmistettava, että tuomioistuimen ulkopuoliset sovittelut ovat oikeusavun piirissä. Selvitys koskee pk-yrityksiä. Oikeusapu ei liity yritystoimintaan, mikä on ollut lainsäätäjältä tietoinen ratkaisu. Käräjäoikeus ei näe perusteita oikeusavun muuttamista koskevalle esitykselle.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Camilla Rauma-Sehm ja Mari Vanhanen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Pienten ja keskisuurten yritysten määritelmän sisälle mahtuu laaja joukko erilaisia yrityksiä (vähemmän kuin 250 työntekijää, vuosiliikevaihto enintään 50 miljoonaa euroa). Samaten pienten ja keskisuurten yritysten riita-asiat ovat monimuotoisia, vaihdellen intressiltään hyvin pienistä riidoista laajoihin kokonaisuuksiin. Tämä tulisi ottaa huomioon asian jatkokäsittelyssä. Selvityksessä ei mainita sovittelua hovioikeuksissa, vaikka myös hovioikeuksissa sovittelu on lisääntymässä.
      • Tuomioistuinvirasto, Kehitysosasto / johtaja Pasi Kumpula
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tuomioistuinviraston käsityksen mukaan sovittelumenettelyiden käyttöä voidaan lyhyellä tähtäimellä edistää tehokkaimmin aktiivisella viestinnällä sovittelumenettelyistä ja riita-asioiden sovinnollisen ratkaisemisen eduista. Pidemmällä tähtäimellä on tärkeää, että oikeudenkäyntimenettelyä kehitetään kokonaisuutena ja sovinnon edistäminen osana oikeudenkäyntiä sekä erilliset sovittelumenettelyt nivoutuvat selkeäksi ja jänteväksi kokonaisuudeksi. Erityisesti on syytä välttää tarpeettomien rinnakkaisten menettelytapojen luomista. Pakollisen sovitteluistunnon tai laajasti käytetyn institutionaalisen sovittelumenettelyn sijaan Tuomioistuinvirasto pitää selvittämisen arvoisena sitä, voitaisiinko lainsäädännössä mahdollistaa erityisestä syystä ulkopuolisen sovittelijan määrääminen asiassa, joka ei sovellu tuomioistuinsovitteluun, mutta jossa sovinto voisi olla saavutettavissa tuomioistuimen ulkopuolisessa sovittelussa. Samalla voitaisiin selvittää mahdollisuutta asiantuntijan nimeämisen sovittelijan työpariksi tuomiostuinsovittelussa. Tällöin ratkaisu tehtäisiin yksittäisissä tilanteissa harkiten ja asianosaiset voisivat esimerkiksi itse esittää haluamaansa asianajajaa tai muuta arvostamaansa asiantuntijaa tuomioistuimen määräämäksi sovittelijaksi. Mikäli menettely rajoitettaisiin vain joihinkin erityisiin tapauksiin, voisi sovittelijan ja asiantuntijan kohtuullisen palkkion korvaamista valtion varoilla pitää myös kustannuksiltaan perusteltuna ratkaisuna.
      • Kuluttajariitalautakunta
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Oikeudenkäyntikulut estävät usein oikeuden toteutumisen riita-asioissa. Kuluriskin vuoksi oikeuteen ei uskalleta mennä. Epäkohta on tunnettu, mutta sitä ei ole saatu korjattua. Pääministeri Marinin hallitusohjelman yhdeksi tavoitteeksi asetettiin toimivat oikeusprosessit ja oikeusturva. Ohjelman mukaan sovittelun käyttöä tuli vahvistaa oikeudenkäyntien vähentämiseksi. Oikeusministeriössä laaditussa selvityksessä Tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi ehdotetaan uuden sovitteluinstituutin perustamista. Sen sijaan lautakuntamenettelyä ei ehdoteta laajennettavan. Lautakuntamenettely on kuitenkin edullisin tapa tuottaa oikeusturvaa, kun se vain on riittävästi resursoitu. Kuluttajariitalautakunnasta tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan (Tommi Bergman: Kuluttajariitalautakunta – menettelystä aiheutuvat kustannukset ja ratkaisusuositusten vaikuttavuus, Lapin yliopisto 2022) 40 %:lle asianosaisista ei aiheutunut menettelystä lainkaan kuluja. Jos kuluja oli aiheutunut, ne olivat kuluttajilla keskimäärin alle 130 euroa. Elinkeinonharjoittajienkin mediaanikulu oli vain 700 euroa. Jos asiamiestä oli käytetty, heidän mediaanipalkkionsa oli alle 1 000 euroa. Tutkimus kohdistui riitoihin, joissa intressit olivat 500 eurosta yli 100 000 euroon eli ne olisi periaatteessa voitu viedä myös tuomioistuimeen. Oikeudenkäyntikulut vastaavissa asunto- ja autokauppa-asioissa ovat vähintään tuhansia euroja. Tutkimus tehtiin kyselytutkimuksena ja vastauksia saatiin lähes kahdelta sadalta kuluttajalta ja elinkeinonharjoittajalta. Tutkittuja suosituspäätöksiä oli noudatettu 80 %:ssa tapauksista. Käräjäoikeuksien tuomioihin varsinaisissa riita-asioissa tyydytään vain 60 %:ssa tapauksista ja 40 %:iin haetaan muutosta hovioikeudesta. Lautakuntien jäsenet ja sihteeristö ovat alan asiantuntijoita. Käräjäoikeuksissa erikoistuminen on heikompaa. Tutkimukseen vastanneet kuluttajat ja elinkeinonharjoittajat pitivätkin lautakuntaa luotettavampana kuin tuomioistuimia. Lautakuntamenettely on edullista myös yhteiskunnalle. Yhden lautakuntapäätöksen kustannus yhteiskunnalle on alle 400 euroa. Tuomioistuimessa käsitellyn varsinaisen riita-asian kustannus on varovaisestikin arvioiden vähintään tuhansia euroja. Selvityksessä keskitytään yksinomaan sovittelumenettelyn kehittämisen arviointiin. Päätöksiin perustuva riidanratkaisu ei juurikaan saa huomiota, vaikka nimenomaan lautakuntamenettely on osoittautunut varsin tehokkaaksi ja taloudelliseksi keinoksi ratkaista riitoja. Yksityisiä lautakuntia, kuten pankki-, vakuutus- ja sijoituslautakuntaa ei edes mainita. Selvityksen ehdotukset sovittelun kehittämiseksi tuovat mukanaan paljon kustannuksia joko osapuolille tai ainakin valtiolle. Toisaalta tuomioistuinten resursseja vapautuisi. Osapuolten kuluja se ei kuitenkaan vähentäisi. Käsityksemme mukaan suurin kuluerä olisi edelleen avustajien (lakimiesten) palkkiot. Kuten edellä on todettu, esimerkiksi kuluttajariitalautakunnassa asianosaisten kulut ovat varsin pienet. Lautakuntamenettely onkin alun perin luotu sellaiseksi, ettei lainoppinutta avustajaa tarvita asian saattamiseksi lautakuntakäsittelyyn. Vaikka sovittelu sopii useiden riita-asioiden ratkaisemiseen, sen käyttö on suhteellisen vähäistä. Esimerkiksi vuonna 2021 käynnistyneissä sovittelulain mukaisissa sovitteluissa sopimukseen päästiin 176 riita-asiassa (THL, Riita- ja rikosasioiden sovittelu 2021). Tuomioistunsovittelussa taas ratkaistiin 860 riita-asiaa. Kuluttajariitalautakunnassa päätettiin samaan aikaan lähes 7 000 asiaa, joista yli 4 000 päätöksellä. Sovittelua on pitkään pyritty kehittämään, mutta sillä ei ole saatu kuluongelmaa ratkaistua. Se ei ole kilpailukykyinen lautakuntamenettelyn kanssa. Lautakuntamenettely on maksutonta, mutta tuomioistuinsovittelussa pelkästään jo oikeudenkäyntimaksu on 270 euroa. Se ei myöskään tarjoa ulkopuolisen tahon antamaa päätöstä, miten riita pitäisi ratkaista. Kuluttajariitalautakunnasta saatujen kokemusten mukaan riidan osapuolet kuitenkin haluavat juuri sitä. Sovittelussa he joutuvat tinkimään perusteltuina pitämistään vaatimuksista ja näin itse kantamaan vastuun siitä, että lopputulos ei ole se, mitä he pitävät oikeana. Ulkopuolisen antaman arvion kanssa on helpompi elää, vaikka se ei vastaisikaan omaa käsitystä asiasta. Koska sovittelussa ei tehdä varsinaista päätöstä, se ei kerrytä oikeuskäytäntöä. Lautakuntapäätöksillä tehdään linjauksia, jotka ennaltaehkäisevät muita vastaavia riitoja. Lautakuntamenettelyä on arvosteltu käsittelyajoista. Ne eivät kuitenkaan johdu systeemistä vaan resursseista. Esimerkiksi kuluttajariitalautakunnan keskimääräiset käsittelyajat saataisiin laskemaan 6-8 kuukauteen, juttutyypistä riippuen, noin puolen miljoonan euron vuosittaisella lisärahalla. Juttumäärät ovat kuluttajariitalautakunnassa kasvaneet. Yksi syy on, että kuluriskin vuoksi lautakuntaan tuodaan laajoja riitoja, jotka muutoin käsiteltäisiin tuomioistuimessa. Tuomioistuimissa taas varsinaisten riitajuttujen määrä on vähentynyt ollen nykyään vain marginaalinen osa kaikista asioista. Lautakunnat eivät nykyään pelkästään täydennä tuomioistuimia vaan toimivat paljolti niiden sijasta. Varojen ollessa rajalliset on kaikki keinot käytettävä. Sen vuoksi olisikin nyt tehdyn selvityksen lisäksi tarpeen kartoittaa, mitä eri lautakuntia Suomessa jo toimii, mikä on niiden tehokkuus, kustannusrakenne ja toimintamalli. Samalla olisi selvitettävä, millä eri alueilla lautakuntamenettelyä voitaisiin hyödyntää, joissa sitä ei jo ole. Tällaisia ovat mahdollisesti esimerkiksi asunto-osakeyhtiön sisäiset ja monet perheoikeudelliset riidat. Vaikka monilla alueilla lautakunnan jäsenistöä ei voitaisikaan rakentaa sillä tavoin, että riidan osapuolet tulisivat edustetuiksi etutahoin tai vastaavalla tavalla kuten kuluttajariitalautakunnassa (kuluttajat ja elinkeinonharjoittajat), ei se ole este lautakunnan toimivuudelle. Kuluttajariitalautakunnassakaan kyseisen tyyppinen edustettavuus ei ole selväpiirteistä ja kattavaa. Edustettavuuden sijasta tärkeintä lautakunnan toimivuudessa on jäsenten ja sihteeristön asiantuntemus sekä riidan kohdeympäristöstä esim. asunto-osakeyhtiöistä että sitä koskevasta juridiikasta.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Oikeuskansleri
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta tuon vielä esille, että olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota siihen, että laajojen riita-asioiden oikeudenkäyntien kesto samoin kuin riita-asioiden oikeudenkäyntien kuluriski ovat oikeuden saatavuuteen ja siten myös oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiseen liittyvä ongelma (katso esim. yllä mainittu lausunto OKV/1342/21/2021). Tämän vuoksi pidän vaihtoehtoisen riidanratkaisun ja sovittelumenettelyjen kehittämistä tarpeellisena.
      • Pohjanmaan käräjäoikeus, Allén Daniel
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Käräjäoikeuden valmiutta sovittelumenettelyyn yritysten välisissä asioissa voitaisiin parantaa, vaikkapa tähän räätälöidyllä koulutuksella. Vaikka käräjätuomarin työ on yleisluontoinen olisi ehkä syytä isompien yksikköjen aikakautena vahvistaa jotain väyliä erikoistumiseen. Usein kuulee keskusteluja siitä, miten syyttäjät ja avustajat erikoistuvat, mutta tuomarit jäävät osaamiskehityksessään hyvin yleiselle tasolle. Tuomareiden erikoistuminen onkin laaja ja ristiriitainen kysymys, mutta mikäli sovittelijan tehtävä mielletään tuomarin "erikoistumisena" voisi sen jatkeena olla myös yritysriitoihin paneutuminen, ainakin isoimmissa yksiköissä.
      • Itä-Uudenmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Tällä hetkellä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa noin 12,5 prosenttia vireille tulevista laajoista riita-asioista ohjautuu tuomioistuinsovitteluun. Muissa pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksissa (Helsinki ja Länsi-Uusimaa) vastaava prosentti on yli 15 prosenttia. Sovittelumenettelyn edelläkävijänä pidettävässä Oulun käräjäoikeudessa noin 25 prosenttia vireille tulevista riidoista menee tuomioistuinsovitteluun. Tuomioistuinsovittelun käytön edistämiseksi kaikissa pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksissa on toteutettu ns. sovitteluprojekti. Tyypillisesti sovitteluprojektissa on pyritty sopimaan yhteisistä menettelytavoista, joilla vireille tulleen riita-asian osapuolille viestitetään tuomioistunsovittelusta ja pyritään ohjaamaan juttuja soviteltavaksi (ks. selvitys s. 30). Tyypillisesti tuomioistuinsovittelua tarjotaan riita-asian vireillepanon jälkeen; joko haastehakemuksen tultua vireille tai sen jälkeen, kun siihen on annettu kirjallinen vastaus. Käytössä on toisaalta ns. moniovinen toimintatapa ja juttuja voi ohjautua sovitteluun myös kirjallisen valmistelun jatkuessa, valmisteluistunnon jälkeen tai lähellä sovittua pääkäsittelyä. Myös hovioikeuksissa sovitellaan jonkin verran valitusvaiheessa olevia riita-asioita. Oikeudenkäynnin osapuolet ovat pääsääntöisesti sovittelumyönteisiä, mutta edelleen asenteet sovitteluun vaihtelevat. Myös osa tuomari- ja asianajokunnasta ei pidä sovittelua relevanttina riidanratkaisukeinona ja voi suhtautua siihen negatiivisesti. Kuten selvityksestä hyvin ilmenee, sovittelukulttuurin luominen on pitkä prosessi, joka vie vuosikausia aikaa. Sovitteluun osallistuvat riidan osapuolet ovat pääsääntöisesti erittäin tyytyväisiä tuomioistuinsovitteluun ja antavat siitä positiivista palautetta. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa tuomioistuinsovitteluista noin 75 prosenttia johtaa sovintoon (tilasto vuodelta 2022). Oikeudenkäyntiin palautuvista jutuistakin osa sovitaan myöhemmin tai niissä voidaan saavuttaa osittainen sovinto. Yleensä tuomioistuinsovittelu koetaan osapuolten taholta hyödylliseksi, vaikka menettely ei johtaisi sovintoon. Myös yritysten välisiä riitoja sovitellaan tuomioistuinsovittelussa. Selvityksen ehdotus lisätä koulutusta (kohta 3.1., s. 28) on tärkeä. Lakimieskunta, erityisesti asianajajat, ovat avainasemassa sovittelumyönteisyyden lisäämisessä (kohta 5.1.). Selvityksessä mainittu yrityskulttuurin muutos ja sovittelulausekkeiden ottaminen osaksi sopimuksia ovat myös kannatettavia tavoitteita. Viestintää sovittelusta voisi muutenkin tehostaa. Esimerkiksi kouluissa käytettävät vertaissovittelut voivat edistää yhteiskunnan sovittelumyönteisyyttä, mikäli sovitteluprosessit ovat laadukkaita ja ne koetaan positiivisina. Tärkeää olisi jakaa tietoa siitä, mitä sovittelu on ja miten asiantuntijan (sovittelijan) avustuksella vedetty sovitteluprosessi poikkeaa osapuolten keskinäisistä sovitteluneuvotteluista. Viranomaistenkin sovittelutietoisuutta ja myönteisyyttä tulisi parantaa. Nykyisin esimerkiksi kunnan tai kaupungin ollessa riita-asian osapuoli, viranomaisosapuoli on usein haluton viemään asian sovitteluun ja haluaa siis mieluummin saada asiaan tuomioistuimen ratkaisun. Tämä voinee johtua myös vaikeudesta ottaa asian ratkaisun lopputulos sovittelussa omiin käsiin. Selvityksen kohdassa 3.5.3. on käsitelty oikeudenkäyntiavustajien palkkiorakennetta, joka perustuu tuntilaskutukseen. Selvityksessä viitataan siihen mahdollisuuteen, että nopea sovinto ei kerrytä lasketettavia tunteja samoin kuin riitely ainakin siihen saakka, kunnes oikeusturvavakuutuksen kattoraja on saavutettu. Voitaneen pitää kuitenkin varsin harvinaisena, että avustajan oman edun tavoittelu menisi sovinnollisuuden edelle. Intressiperusteisten palkkioiden käytön lisäämiselle voi silti olla perusteita (kohta 5.2.). Tuomioistuinsovittelun käyttöä voisi edistää kysymyksen 2 vastauksessa mainitulla tavalla ja lisäksi käräjäoikeuksiin tulisi rakentaa sovitteluun paremmin soveltuvia tiloja, esimerkiksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden nykyisissä toimitiloissa tilat ovat sovittelun kannalta huonot. Viihtyisät tilat kohtuullisine tarjoiluineen ovat omiaan edistämään sovittelujen tuloksellisuutta. Sovittelijoina toimivien käräjätuomarien sovittelutaitoa tulee edelleen kehittää ja avainasemassa ovat riittävät sovittelumäärät ja jatkuva koulutus. Uusille sovittelijoiksi tähtääville käräjätuomareille on oltava tarjolla riittävän usein koulutusta. Myös palautejärjestelmän luomista tulisi harkita. Osapuolten mahdollisuuksia saada etukäteen tietoja eri sovittelijoina toimivien käräjätuomarien erityisosaamisesta voisi pyrkiä parantamaan. Tiedotusta ja yleistä tietoisuutta tuomioistuinsovittelusta tulisi lisätä ja oikeudenkäyntiavustajien, tuomareiden ja muiden viranomaisten sovittelumyönteisyyttä edistää.
      • Juristiliitto - Juristförbundet (rek. Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry)
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Juristiliitto katsoo, että sovittelua koskevat ehdotukset ja muutokset tulisi toteuttaa samaan aikaan muiden, suurempien muutosten yhteydessä, kuten mahdollisten pienriita-asioiden käyttöönoton yhteydessä. Tällöin sovittelun epäonnistuessa, asia ei välttämättä automaattisesti siirtyisi laajan riita-asian käsittelyyn, vaan sitä voitaisiin mahdollisesti jatkaa edellytysten täyttyessä pienriita-asiana. Lisäksi Juristiliitto kiinnittää huomiota siihen, ettei selvityksessä ole otettu huomioon ollenkaan FAI:n nopeutettua välimiesmenettelyä, joka ei myöskään aina nouse kustannuksiltaan merkittävän kalliiksi verrattuna täysimittaiseen välimiesmenettelyyn. Lisätietoja nopeutetusta menettelystä: https://arbitration.fi/wp-content/uploads/keskuskauppakamarin-nopeutettua-valimiesmenettelya-koskevat-saannot-2020.pdf
      • Helsingin hovioikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Sovittelu on oikeudenkäynnin vaihtoehto myös hovioikeudessa käräjäoikeuden ratkaisemissa riita- ja hakemusasioissa, joissa sovinto on sallittu. Tuomioistuinsovittelu on täysimittaiseen valitusasian käsittelyyn verrattuna nopeampi menettely riita-asian ratkaisemiseksi, joten asianajajien ja muiden oikeudellisten avustajien tietoisuutta tulisi lisätä myös hovioikeudessa tapahtuvan sovittelun osalta.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon ovat valmistelleet hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen sekä hovioikeuden esittelijä Tiitus Hiivanainen
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Ei muita kommentteja.
      • Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • ---
      • Suomen Sovittelufoorumi ry, Heikinheimo Antti
        Uppdaterad:
        28.2.2023
        • Selvitys on hyvä pohjapaperi siinä tarkasteltujen asioiden edelleen tarkasteluun ja jatkotyöstämiseen.
      • Itä-Suomen yliopisto, Tolvanen Matti
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Suurin pulma on se, ettei esitysten kustannusvaikutuksia ole arvioitu. Hyvää on se, että selvityksessä on kiinnitetty huomiota siihen, että oikeusturvavakuutuksen ja oikeusavunkin tulisi kattaa sovintomenettelyt kauttaaltaan. Sopiminen on kuitenkin halvempaa kuin asian käsittely riita-asiana. Sovittelulla on myös muita hyötyjä. Näin ollen kannattaa panostaa siihen, että sovitteluun olisi kannistinta myös vakuutuspuolelta ja oikeusavusta.
      • Länsi- ja Sisä-Suomen oik.apu ja edunval
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Vaihtoehtoisten riidanratkaisukeinojen kehittäminen on kannatettavaa. Usein asian oikeudelliseksi ratkaisemiseksi ainoaksi vaihtoehdoksi jää asian saattaminen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tällöin kuluriski voi nousta merkittäväksi suhteessa riidan kohteeseen nähden ja asian käsittely saattaa kestää tuomioistuimessa useita vuosia. Kuluriskin vuoksi asioita ei saateta tuomioistuimen ratkaistavaksi, jolloin oikeussuoja ei toteudu ja usko oikeusjärjestelmän toimivuuteen kärsii.
      • Päijät-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Tuomioistuinsovittelu toimii varsin hyvin. Tuomioistuinsovittelua tekevät tuomarit ovat koulutettuja ja suurimmalla osalla heistä on runsaasti kokemusta tuomioistuinsovittelusta. Tuomioistuinsovittelu johtaa varsin usein sovintoon. Tuomioistuinsovitteluun osallistuneiden asianosaisten kokemus on saadun palautteen perusteella hyvä. Tuomioistuinsovittelun tunnetuksi tekeminen on tärkeää. Sovinnon syntyminen missä vaiheessa tahansa prosessia on hyvä vaihtoehto. Suullisen valmisteluistunnon yhtenä nimenomaisena tavoitteena on selvittää sovinnon edellytykset. Valmisteluistunnossa käytävät keskustelut muun muassa todistustaakan jaosta edistävät sovinnon syntymistä. Sovinnon syntyminen ennen pääkäsittelyn aloittamista on hyvä vaihtoehto, koska siten vältytään pääkäsittelyltä ja tuomion kirjoittamiselta.
      • Suomen Yrittäjät ry
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • -
      • Korkein oikeus
        Uppdaterad:
        27.2.2023
        • Oikeusministeriölle Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 20.1.2023 (VN/17577/2022) Lausunto tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä 1. Aluksi Oikeusministeriö on pyytänyt korkeimmalta oikeudelta lausuntoa tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä (Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:5). Selvitystä ja julkisella lausuntokierroksella kerättävää palautetta käytetään tulevista lainvalmisteluhankkeista päättämiseen. Korkein oikeus on käsitellyt asiaa täysistunnossa. Tässä vaiheessa Korkein oikeus esittää lausuntonaan vain yleisiä huomautuksia. 2. Yleistä Selvityshenkilölle annetun toimeksiannon keskeisenä tarkoituksena on ollut selvittää tuomioistuinmenettelyä kevyempiä riidanratkaisumalleja pienten ja keskisuurten yritysten välisiin riitoihin. Selvityksessä ehdotetaan useita erilaisia toimenpiteitä sovittelumenettelyjen käytön lisäämiselle. Selvityksessä on muun ohella katsottu, että oikeudenkäymiskaarta uudistettaessa tulisi säätää osapuolille pakollinen velvollisuus osallistua alustavaan sovitteluistuntoon. Tuomioistuinsovittelun rinnalle tulisi luoda institutionaalinen sovittelujärjestelmä, jossa tuomioistuimen määräämä henkilö eli muu kuin virkatuomari toimisi sovittelijana ja hänen palkkionsa maksettaisiin valtion varoista. 3. Ehdotusten arviointi Korkein oikeus toteaa, että riita-asian päättyminen asianosaisten väliseen sovintoon säästää merkittävästi niin asianosaisten kuin tuomioistuintenkin kustannuksia ja aikaa. Sovintoratkaisu luo osaltaan edellytyksiä myös asianosaisten yhteistyölle tulevaisuudessa. Tuomioistuinten velvollisuuksiin on vakiintuneesti kuulunut sovinnon edistäminen, mikä ilmenee oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 26 §:n säännöksistä. Tähän nähden menettelyt, joilla voidaan edistää riitojen sovinnollista ratkaisua, ovat lähtökohtaisesti kannatettavia. Sovittelumenettelyissä on myös perusteltua säilyttää joustavuus ja kustannustehokkuus. Sovittelu ei kuitenkaan saa olla itsetarkoitus: Asianosaisella tulee olla oikeus ja myös tosiasialliset mahdollisuudet saada vaatimuksensa suoraan tutkituksi tuomioistuimessa ja riitaan täytäntöönpanokelpoinen ratkaisu kohtuullisessa ajassa. Tähän nähden selvityksessä ehdotettua pakollista sovittelumenettelyä ei voida pitää perusteltuna. Sovittelumenettelyyn tulee ohjata vain ne asiat, joissa sovinto on realistinen vaihtoehto. Tämä arviointi on tehtävä tapauskohtaisesti. Yleisesti ottaen tuomareiden sovitteluosaaminen on varsin hyvällä tasolla ja heillä on sovittelijana toimimisen lisäksi osaamista myös arvioida, missä jutuissa ja millä tavoin sovittelua kannattaa yrittää. Epäonnistunut sovittelumenettely viivästyttää asian käsittelyä ja aiheuttaa asianosaisille vain ylimääräisiä kustannuksia. Tuomioistuimissa nykyisin käytössä oleva tuomioistuinsovittelu ja toisaalta sovinnon edistäminen jutun valmistelun yhteydessä ovat tässä suhteessa asianosaisten ja tuomioistuinten näkökulmasta kustannustehokkaampia ja edistävät oikeudenkäyntien joutuisuutta paremmin kuin kaavamainen, kaikissa asioissa osapuolille pakollinen sovittelumenettely. Ehdotuksessa esitetyt perustelut sille, että tuomioistuimet voisivat määrätä valtion varoista palkkion saavaksi sovittelijaksi muun henkilön kuin virkatuomarin, eivät ole vakuuttavia. Resurssien säästämismahdollisuuksia arvioitaessa on otettava huomioon, että tuomioistuinsovittelu on työmäärältään tuomioistuimen näkökulmasta yleensä huomattavasti yksinkertaisempi kuin kyseisen riita-asian valmistelu. Toisin kuin selvityksessä on arvioitu, jutun sopiminen vielä normaalin oikeudenkäyntimenettelyn yhteydessäkin ennen pääkäsittelyä säästää usein merkittävästi tuomioistuinten resursseja verrattuna siihen, että tuomioistuin ottaisi näytön vastaan ja ratkaisisi jutun näyttö- ja oikeuskysymykset sekä laatisi asianmukaisesti perustellun tuomion. Selvityksessä arvioidun mukaan menettely, jossa tuomioistuin määräisi sovittelijaksi esimerkiksi asianajajan sen sijaan, että sovittelua hoitaisi virkatuomari, tuottaisi merkittäviä kustannussäästöjä tuomioistuimille. Arvion mukaan kustannukset valtiolle olisivat vuosittain noin 420.000 euroa ja tällä voitaisiin säästää 350 käräjätuomarin työpäivää. Ottaen huomioon, että kyseinen 420.000 euroa vastaa noin 4–5 käräjätuomarin vuosittaisia palkkakustannuksia, ehdotettu menettely merkitsisi samojen asioiden käsittelyä nykyiseen verrattuna huomattavasti korkeammilla kustannuksilla. Tuomioistuimella ei myöskään välttämättä ole riittävää tietopohjaa arvioida, olisiko sen nimeämä ulkopuolinen sovittelija paras vaihtoehto kaikista käytettävissä olevista sovittelijoista juuri kyseiseen riitaan. Tällöin asianosaisten näkökulmasta menettelyn hyöty voi rajoittua lähinnä siihen, että sovittelijan kustannukset maksetaan valtion varoista. Koska sovintoratkaisuja saadaan aikaiseksi tuomioistuimissa jo nykyisillä menettelyillä kustannustehokkaammin ja tavalla, joka mahdollistaa riita-asian siirtämisen joustavasti aikaa säästäen täysimittaiseen oikeudenkäyntiin, ehdotetun menettelyn kehittämistä ei voida pitää tarkoituksenmukaisena. Tuomioistuinten resurssien säästämistavoite ei siten puolla tuomioistuimissa käsiteltävien riita-asioiden siirtämistä ulkopuolisille sovittelijoille. 4. Lopuksi Selvityksen ehdotuksissa on pitkälti keskitytty siihen, miten tuomioistuimiin jo nykyisellään ohjautuvaa juttukantaa voitaisiin ohjata toisenlaiseen menettelyyn. Korkein oikeus ei pidä tällaista suuntausta tuomioistuinten eikä yleisemmänkään oikeudenhoidon kannalta positiivisena, sillä laajojen riita-asioiden määrät ovat muutoinkin olleet tuomioistuimissa viime vuosina laskussa. Se, että Suomen Asianajajaliiton ja Keskuskauppakamarin tarjoamiin sovittelumenettelyihin verrattuna tuomioistuimissa sovitellaan huomattavasti suurempi määrä selvityksessä tarkoitettuja kaupallisia riitoja osoittaa osaltaan tuomioistuimiin kohdistuvaa luottamusta myös näiden asioiden käsittelyssä. Selvityksen taustalla on ollut havainto, ettei pienillä ja keskisuurilla yrityksillä useinkaan ole täysimittaisen oikeudenkäyntimenettelyn edellyttämiä voimavaroja. Selvityksessä olisi voitu tarkastella syvällisemmin, kuinka laajalti erityisesti pk-yritykset kokevat riita-asioiden hoitamisen edellyttämän ajankäytön ja kuluriskin esteeksi oikeuksiinsa pääsylle. Mahdollisia ratkaisumalleja on perusteltua pohtia sen jälkeen, kun ongelmatilanteet ja niiden yleisyys on riittävästi selvitetty. Kysymys on siitä, missä määrin näihin tilanteisiin tarvitaan mahdollisesti uusia palveluita vai ovatko ongelmat hoidettavissa jo nykyisin käytössä olevilla palveluilla lisäämällä tietoisuutta niistä. On huomattava, että jo nykyisellään lainsäädännössä asetetut edellytykset tuomioistuinsovittelun aloittamiselle ovat matalalla. Välttämättä tämänkään palvelun käyttömahdollisuudet eivät ole siten pk-yritysten parissa riittävän tunnettuja. Mahdollisessa jatkovalmistelussa olisi syytä arvioida sovittelumenettelyjen tunnettuuden lisäämisen ohella myös sitä, millä tavoin oikeudenkäyntimenettelyä ja tuomioistuinten toimintaedellytyksiä yleisemminkin voitaisiin kehittää siten, että yritysten oikeuksiin pääseminen helpottuisi. Korkein oikeus Tatu Leppänen Presidentti Karri Tolttila Hallinnollinen lakimies Esittely täysistunnossa 15.2.2023 Läsnä Presidentti Leppänen sekä oikeusneuvokset Häyhä, Sippo, Koponen, Kantor, Huovila, Antila, Uusitalo, Engstrand, Mäkelä, Tammi-Salminen, Tapani, Ojala, Guimaraes-Purokoski, Turpeinen, Pulkkinen ja Hakamies.
      • Pirkanmaan käräjäoikeus, Nuotto Antero
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Kehittämällä olemassa olevia huolellisesti aikanaan valmisteltuja ja käytännössä toimivia mekanismeja kuten sovittelumenettelystä annetun lain säännöksiä ja välimiesmenettelystä annetun lain säännöksiä saavutetaan parhaiten ja tehokkaimmin Sanna Marinin hallitusohjelman yksi oikeusvaltion kehittämistavoitteista eli toimivat oikeusprosessit ja oikeusturva. Sovittelun käytön vahvistamiseen tuomioistuimissa jo on olemassa välineet. Sovittelun lisäämiseksi ja menettelyjen yhdenmukaistamiseksi on vain tehtävä työtä ja yhteistyötä. Tuomioistuinten ulkopuoliseen sovitteluun on olemassa hyvä aihio välimiesmenettelyssä. Jos välimiesmenettelystä annettuun lakiin saadaan sovittelusta tarkat säännökset ja jos kustannuksille saadaan järkevä hinnoittelu, joka kilpailee tuomioistuinsovittelun kustannusten kanssa, voidaan menettelyuudistuksella tavoittaa paremmin myös pienet ja keskisuuret yritykset.
      • Satakunnan käräjäoikeus, Helander Jaana
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Yksi tärkeimmistä tekijöistä sovittelun lisäämiseksi on sovittelun tekeminen tunnetuksi sekä sovittelijoina toimivien juristien koulutuksen lisääminen jo yliopisto-opiskeluvaiheessa. Tuomioistuinsovittelun kehittäminen tulisi olla ensisijainen keino riita-asioiden sovittelumenettelyssä. Näin asianosaisille voitaisiin taata ammattimainen ja yhdenmukainen menettely sovittelussa.
      • Etelä-Karjalan käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        24.2.2023
        • Tuomioistuimissa tapahtuva sovittelu ei selvityksessä esitetyn mukaisesti todellakaan sido kahden tuomarin työpanosta. Työpanoksen tekee onnistuneessa sovittelussa ainoastaan sovittelijatuomari, ja toinen tuomari jatkaa asian käsittelyä vain, jos tuomioistuinsovittelu ei johda sovinnon vahvistamiseen. Vain aivan poikkeuksellisissa tilanteissa sovitteluun siirrytään jutun siinä vaiheessa, että sitä olisi toisen tuomarin osalta jo käsitelty pitkälle. Tämän lausunnon laatija on sovitellut kymmenittäin riita-asioita eikä näin ole käynyt koskaan. Tuomioistuinsovittelut (jotka pääosin päättyvät sovintoon) säästävät huomattavasti tuomariresurssia, joka oikeudenkäyntiin johtavassa prosessissa sitoutuu muun ohella tuomion kirjoittamiseen. Käräjäoikeus pitää suorastaan käsittämättömänä selvityksessä monessa kohtaa esille tuotua ajatusta tuomareiden osaamisen (ja kokemuksen) puutteesta. On erikoinen ajatus, että virkansa puolesta myös pienten ja keskisuurtenkin yritysten riitoja aineellisoikeudellisesti säännöllisesti ratkovat tuomarit eivät olisi substanssiosaamisensa puolesta kykeneviä toimimaan sovittelijoina. Sovittelukokemusta tuomareilla on joka tapauksessa enemmän kuin muilla tahoilla huomioon ottaen muiden riidanratkaisumenettelyiden käytön vähäisyys. Vaikka lainsäädäntö ei edellytä sovittelijana toimivalta tuomarilta erityistä koulutusta (lainsäädännössä kyllä voisi tällainen edellytys olla), kaikki sovittelijat ovat käyneet oikeusministeriön ja sittemmin tuomioistuinviraston järjestämän sovittelijakoulutuksen, ja tämän lisäksi ratkoneet mainitulla tavalla pienten ja keskisuurtenkin yritysten riitoja oikeudenkäynneissä. Selvityksessä on todettu (s. 32), että kaupallisissa riidoissa on tärkeää, että asianosaiset voivat saattaa riitansa soviteltavaksi alan substanssiosaamista osaavalle sovittelijalle ja että tämä ei tällä hetkellä ole tuomioistuinsovittelussa lähtökohtaisesti mahdollista, koska sovittelijana voivat toimia vain virkatuomarit. Näkemys on väärä. Vastoin selvitysmiehen näkemystä tuomioistuimissa on paljonkin substanssiosaamista myös kaupallisista riidoista. Lisäksi riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 4 §:n perusteella hakemuksessa voidaan pyytää tuomioistuimen tietyn tuomarin määräämistä sovittelijaksi. Osapuolet voivat aivan hyvin kysyä tuomioistuimesta tietyn erityisalan osaajaa (jokaisessa tuomioistuimessa on kuitenkin erikoistuneita tuomareita) ja pyytää tällaista tuomaria sovittelijaksi. Toki tuomioistuimet voisivat omilla kotisivuillaankin tällaista osaamistaan markkinoida.
      • Kanta-Hämeen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        23.2.2023
        • Selvitys ei lausunnonantajan mielestä anna tasapainoista kuvaa vallitsevasta tilanteesta. Siinä on väitetty, että tuomioistuinten resurssien kannalta tehottominta on riita-asioiden päättyminen sovintoon juuri ennen pääkäsittelyn aloittamista. Kuten edellä on todettu, suurin osa tuomariresurssista sitoutuu nimenomaan tuomion kirjoittamiseen. Riita-asian käsittelyn päättyminen sovintoon juuri ennen pääkäsittelyn aloittamista on itse asiassa erittäin kustannustehokasta. On myös vaikea ymmärtää sitä selvityksessä esitettyä näkemystä, että tuomioistuimissa roikkuisi "vaihteleva määrä" riita-asioita, jotka käytännössä vain odottaisivat myöhempää sopimista.
      • Turun hovioikeus, Hovioikeudenlaamanni, Turun hovioikeuden 1. osasto, Nurmi Asko
        Uppdaterad:
        22.2.2023
        • Mahdollisuus määrätä tuomioistuimessa tuomioisituimen ulkopuolinen henkilö sovittelijaksi oli jo esillä nyt voimassa olevaa tuomioistuinsovittelulakia (394/2011) edeltävää lakia (663/2005) edeltävässä työryhmämietinnössä (OM 2003:2). Saadun kielteisen lausuntopalautteen johdosta tämä vaihtoehto hylättiin. Samojen syiden vuoksi nyt voimassa olevaa lakia (394/2011) ei tältä osin muutettu (ks. HE 284/2010 vp, yk-sityiskohtaiset perustelut 5 §). Hovioikeus ei näe tilanteen muuttuneen aiemmasta.
      • Etelä-Savon käräjäoikeus, Lausunnon laatimiseen ovat osallistuneet käräjätuomarit Ismo Kovanen ja Eeva Hyötylä sekä käräjänotaari Sini Järvi
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • Käräjäoikeuden arvio on, että sovittelutoiminnan kehittämisen painopiste pitäisi säilyttää tuomioistuinsovittelussa. Onnistuessaan se toimii joutuisasti ja kustannustehokkaasti ja tilanteessa, jossa sovittelu ei päädy sovintoon, se antaa mahdollisuuden luontevasti siirtyä riitaoikeudenkäyntiin. ¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬¬____________________________________________________
      • Pohjois-Savon käräjäoikeus, Lausunnon ovat valmistelleet sovitteluasioiden vastuutuomari, osastonjohtaja Liisa Laatikainen ja käräjätuomari Markus Kemppainen
        Uppdaterad:
        21.2.2023
        • -
      • Suomen Asianajajaliitto
        Uppdaterad:
        17.2.2023
        • -
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen
        Uppdaterad:
        15.2.2023
        • Selvityksen perusteella sovittelu on mahdollistettu lainsäädännöllisesti ja tuomioistuinsovittelussa käsiteltävien asioiden määrä on kasvussa (s. 15). Järjestelmän toimivuudessa ei vaikuta olevan ongelmia. Lisäksi Suomessa on useita tuomioistuimen ulkopuolisia sovittelumekanismeja. Vaikka ne ovat maksullisia, osa lienee kustannuksien puolesta käytettävissä myös pienille ja keskisuurille yrityksille. Riita-asian osapuolten tulisi sanottujen mekanismien maksullisuutta pohtiessaan myös havaita se, että oikeudenkäynnistä aiheutuu kustannuksia oikeudenkäyntikulujen muodossa. Kulut voivat olla varsin huomattavia. Lisäksi asian hävinnyt osapuoli pääsääntöisesti joutuu maksamaan voittaneenkin osapuolen oikeudenkäyntikulut. Tähän nähden tuomioistuinsovittelun ulkopuoliset mekanismit, maksullisuudestaan huolimatta, voivat olla varsin huokeita. Kuitenkin, mikäli kustannusten ajatellaan olevan merkittävä este ja tuomioistuimen ulkopuolinen sovittelumenettelyn kehittäminen katsotaan tärkeäksi, tulisi vielä laatia lisäselvitystä mahdollisesta sovittelumenettelystä sekä sen järjestämisestä. Selvityksen perusteella jo yksin sovittelusta ja eri sovittelumekanismeista tiedottamisella sekä erityisesti oikeudellisten avustajien tietämyksen ja kokemuksen lisäämisellä voisi olla huomattava merkitys sovittelumyönteisen kulttuurin kehittymiselle. Edelleen tulisi myös huomata se, että suomalaisiin tuomioistuimiin tulee vireille vähemmän riitaisia siviiliasioita kuin muissa Euroopan unionin jäsenmaissa1. Mikäli riitojen määrä lähtee kasvuun, sovittelumekanismien säätäminen laissa tai niiden järjestäminen esimerkiksi lautakuntamuodossa voisi olla perusteltua. Kuitenkin varsin yleisesti vallalla on näkemys siitä, etteivät vaihtoehtoiset riidanratkaisumenetelmät voi kokonaan korvata oikeudenkäyntiä oikeussuojan lähteenä oikeusvaltiossa2 . Lisäksi selvitettävänä oleva pienriitamenettely voi olla merkityksellinen, sillä sen arvioidaan hyödyttävän erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä3. 1The 2022 EU Justice Scoreboard, s. 18 (saatavilla https://commission.europa.eu/system/files/2022-05/eu_justice_scoreboard_2022.pdf) 2Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 2023:1, s. 141. 3Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 2023:1, s. 130.
      • Keski-Suomen käräjäoikeus
        Uppdaterad:
        14.2.2023
        • Keski-Suomen käräjäoikeus Lausunto Asia: VN/17577/2022 Lausuntopyyntö tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä Lausunnonantajan lausunto Asia: Tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehty selvitys, oikeusministeriön lausuntopyyntö 20.1.2023 Dnro VN/17577/2022 Oikeusministeriö on varannut käräjäoikeudelle mahdollisuuden antaa lausunto riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä. Käräjäoikeus kiittää mahdollisuudesta ja toteaa, että lausuntopyynnössä on pyydetty vastauksia etukäteen asetettuihin kysymyksiin. Käräjäoikeus ottaa kuitenkin laajemmin kantaa selvitykseen ja siinä esille tuotuihin aiheisiin. Lausunnolla on myös liittymäkohta käräjäoikeuden ns. pienriitamenettelystä (OM:n lausuntopyyntö 18.1.2023 Dnro VN/28937/2021) antamaan lausuntoon. Toivomme toki, että pystymme samalla vastaamaan myös tätä asiaa koskevassa lausuntopyynnössä esitettyihin kysymyksiiin. Käräjäoikeuden lausunnon keskiössä ovat: 1. ”Pakollinen sovittelu” riita-asioissa 2. Nimenomaan tuomioistuinsovittelun kehittäminen, ei muiden sovittelujärjestelmien 3. Asianajajien mukaantulo sovittelijoiksi 4. Asianajajien palkkion muuttaminen tuntiperusteisesta asiakohtaiseksi. SIVIILIPROSESSIN PROSESSIKAAVIO ELI ”PAKOLLINEN SOVITTELU” Sovittelun hyödyt tuomioistuimille ja erityisesti osapuolille ovat laajasti tiedossa. Osapuolten tyytyväisyys sovitteluun on korkealla tasolla, osapuolten vastakkainasettelu lievenee ja kustannussäästöt kaikille ovat huomattavat. Silti sovittelua käytetään sekä Suomessa että ulkomailla aivan liian vähän siitä saatavaan hyötyyn nähden. Suomen tuomioistuinsovittelun juttumäärät eivät valitettavasti ole lisääntyneet viimeisten vuosien aikana toivotulla tavalla, vaikka sovittelua on pyritty edistämään monin tavoin. Lakimiesten suhtautuminen tuomioistuinsovitteluun on 16 vuoden aikana muuttunut selväksi paremmaksi, mutta kaivattua sovittelukulttuurin läpimurtoa ei ole vieläkään tapahtunut. Sovittelun edellytyksenä on perinteisesti pidetty osapuolten vapaaehtoisuutta. Tämä perustuu käsitykseen siitä, että vain silloin osapuolet ovat niin sitoutuneita sovitteluun, että se voi ylipäätään onnistua. Kuten myös selvityksestä ilmenee (s. 41-42), käräjäoikeuden mielestä nyt on tullut aika kriittisesti pohtia sitä, voitaisiinko sovittelun vapaaehtoisuudesta luopua ja siirtyä ainakin joltain osin riita-asioiden ”pakolliseen sovitteluun”. Käytännössä kysymys olisi uudenlaisesta ajattelutavasta eli prosessista, jossa sovittelu on osa oikeudenkäyntiä. Muutos sovittelun vapaaehtoisuudesta ainakin ”puolipakolliseen” sovitteluun on tietysti suuri. Sovittelu osana oikeudenkäyntimenettelyä on kuitenkin eri asia kuin sovintoon pakottaminen sovittelussa. Sosiaalipsykologian mukaan asian esittämistavalla on erittäin suuri merkitys sen käyttämiselle. Jos riidan osapuoli pitää normaalina asiana, että osana oikeudenkäyntiä yritetään sovittelua, niin sovittelujen määrät tulevat todennäköisesti lisääntymään huomattavasti. Käräjäoikeus viittaa tutkimukseen EU-maiden elintenluovutuksesta (ks. Adam Noakes: Mandatory Early Mediation: A Vision For Civil Lawsuits Worldwide. Ohio State Journal On Dispute Resolution 2020 s. 425). Niissä maissa, joissa elintenluovutus perustui vapaaehtoisuuteen (”opt-in”), luovutusprosentti oli selvästi pienempi kuin niissä maissa, joissa luovutus tapahtui automaattisesti, ellei henkilö nimenomaan kieltänyt sitä (”opt-out”). ”Pakollista sovittelua” (mandatory mediation) käytetään jo nyt useissa Euroopan maissa, joko kaikissa asioissa tai vain tietyissä asioissa. Yleensä pakolliseen sovittelujärjestelmään kuuluu ”opt-out” -mahdollisuus eli osapuoli voi kieltäytyä sovittelusta joko kokonaan ilman syytä tai perustellusta syystä, kuten jo toimitettu osapuolten välinen vakava sovintoneuvottelu tai vastapuolen moitittava menettely. Osapuolen kieltäytymisestä sovitteluun voisi seurata erityinen kuluvastuu vastapuolen kuluista lopputuloksesta riippumatta (selvityksen s. 42). Selvityksessä puhutaan pakollisesta osallistumisesta ”alustavaan sovitteluistuntoon”, mutta käräjäoikeuden mielestä yksinkertaisinta olisi puhua suoraan ”sovittelusta”. Olennaista on, että sovittelussa osapuolet ovat itse läsnä (avustajien kanssa) ja pääsevät sovittelijan avustuksella keskustelemaan konfliktista ja sen mahdollisesta ratkaisemista. Vaikka sovitteluun osallistuminen olisi pakollista, osapuoli voi sovittelun alkamisen jälkeen keskeyttää ja lopettaa sovittelun. Sovitteluun osallistumisen tulisi olla mahdollista myös etäyhteydellä. Useiden tutkimusten mukaan sovittelujen sovintoprosentit ovat yleisesti 50 -60 %:a. Huomattava on, että määrä on samaa luokkaa sekä pakollisissa että vapaaehtoisissa järjestelmissä. TUOMIOISTUIMEN ULKOPUOLISET JÄRJESTELMÄT Selvityksen mukaan muita sovittelujärjestelmiä kuin tuomioistuinsovittelua on käytetty Suomessa erittäin vähän. Käräjäoikeuden mielestä sovittelun kehittämisen painopisteen tulee olla nimenomaan tuomioistuinsovittelussa (”court-connected” tai ”court-annexed” mediation), joka myös selvityksen mukaan toimii hyvin (s. 43). Selvityksessä mainittuihin tuomioistuimen ulkopuolisiin sovittelujärjestelmiin ei tule tässä vaiheessa panostaa. Lautakuntamenettely ei ole myöskään käyttökelpoinen menettely pienille ja keskisuurille yrityksille. Usein yrityksillä on sellaisia intressejä (tarpeita), jotka eivät liity lain soveltamiseen, vaan esimerkiksi tulevaan taloudelliseen toimintaan, maineeseen ja yritysten väliseen yhteistoimintaan. Tällaiset intressit sopivat erittäin hyvin sovittelussa käsiteltäväksi. Käräjäoikeuden käsitys perustuu siihen, että käräjäoikeuksissa on jo nyt merkittävä sovittelukulttuuri. Sadat käräjätuomarit ovat käyneet sovittelukoulutuksen ja hankkineet useiden vuosien sovittelutyöllä vankan kokemuksen ja osaamisen. Myös sovittelujen valmistelutyötä tehneet käräjäsihteerit ovat tärkeä voimavara. Tätä käräjäoikeuden sovitteluosaamista tulee hyödyntää jatkossakin. Lisäksi sovittelukoulutuksesta on paljon hyötyä myös muussa tuomarintyössä, esimerkiksi oikeudenkäyntien valmistelussa ja johtamisessa. Käräjäoikeus kummeksuu selvityksen sivun 16 toteamaa, jonka mukaan riita-asian valmistelussa sovittavat riita-asiat sitoisivat tuomioistuimen resursseja tarpeettomasti. Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan myös sen työpanoksella on merkitystä näissä valmistelussa sovittavissa asioissa siten, että käräjäoikeuden aktiivisen ja huolellisen (evaluatiivisen) valmistelun ansiosta saadaan sovittua muuten pääkäsittelyssä ratkaistava riita-asia. Selvityksessä myös liioitellaan puheenjohtajien varovaisuutta selvittää asiaa (s. 31). Näin ollen ei ole käytännössä olemassa vain kahta tapaa ratkaista riitaa eli sovittelu tai täysimittainen oikeudenkäynti. Selvityksen mukaan (s. 43) ulkopuolisen sovittelujärjestelmän luomista puoltaa se, että riita-asian ja tuomioistuinsovittelun käsittely käräjäoikeudessa ”sitoo käytännössä kahden tuomarin työpanoksen”. Sovittelijan ei kuitenkaan tarvitse perehtyä soviteltavan asian tosiseikastoon samalla tarkkuudella kuin tuomarin, koska sovittelijalla ei ole asian valmisteluvastuuta (esim. kirjallista yhteenvetoa sovittelija ei tee). Sovittelijan tehtävänä ei ole arvioida, kuka on konfliktissa enemmän oikeassa ja kuka enemmän väärässä. Siten sovittelija ja tuomari eivät käytännössä tee päällekkäistä työtä. MITÄ RIITOJA PAKOLLINEN SOVITTELU KOSKISI ? Selvityksen kohteena ovat olleet pienten ja keskisuurten yritysten riidat, mutta käräjäoikeuden mielestä pakollisen sovittelun pitäisi koskea kaikkia (tai lähes kaikkia) riita-asioita. Alkuvaiheessa sovittelu voitaisiin kuitenkin kytkeä mahdollisessa pienriitamenettelyssä (arviomuistio OM 2023:1) käsiteltäväksi arvioituihin riita-asioihin, joissa riidan kohteen arvo olisi enintään 5.000 euroa (ks. arviomuistio s. 104) tai maksimissaan 10.000 euroa ja joita värittää arviomuistiosta ilmenevin tavoin osapuolten haluttomuus käyttää oikeudellista asiantuntija-apua oikeudenkäyntikulujen sekä asioiden pitkän käsittelyajan vuoksi. Näissä asioissa juuri sovittelu tarjoaisi edullisen ja usein tehokkaan sekä nopean pääsyn tuomioistuimeen ennen arvioitua varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä (arviomuistio s. 139). Vaikka sovittelu ei ”johtaisi tulokseen”, se kuitenkin lähes aina edistää asian käsittelyä eli sovittelu ei välttämättä ”jää tarpeettomaksi” (s. 140). Mikäli pakollinen sovittelu osoittautuisi näissä asioissa toimivaksi, voitaisiin harkita sen laajentamista kaikkiin asioihin. Joka tapauksessa riita-asioiden pakollinen sovittelu lisäisi tuomioistuinsovittelujen määrää huomattavasti. Nykyisin riita-asioista sovitteluun menee noin 10 - 15 %:a (noin 700 kpl/vuosi), kun pakollinen sovittelu (opt-out -mahdollisuudella, lähes kaikki riidat) nostaisi määrän ehkä nelin- tai viisinkertaiseksi (2.800 – 3.500 kpl/vuosi). Käräjäoikeus pitää selvityksen lukuja (s. 44) liian pieninä. Vaikka sovittelukustannukset siis lisääntyisivät huomattavasti, myös tuomioistuinten kustannussäästöt lisääntyisivät vastaavasti, kun todennäköisesti noin puolet riidoista päättyisi sovitteluun. Tuomareiden työpanos pystyisi kohdistumaan entistä enemmän vaikeampiin asioihin, joiden käsittelyajat mahdollisesti lyhentyisivät. ASIANAJAJAT SOVITTELIJOIKSI Suomi on ilmeisesti harvoja Euroopan maita, jossa tuomioistuinsovitteluja tekevät vain virassa olevat tuomarit, eikä esimerkiksi asianajajat. Tämä lainsäädäntöratkaisu tehtiin jo vuonna 2004 (HE 114/2004 s. 21-22). On selvää, että sovittelujen määrän lisääntyessä olennaisesti tuomioistuinten resurssit eivät enää riittäisi, vaan silloin tarvitaan lisää sovittelijoita ja sovittelusaleja. Ensivaiheessa ja varsinkin, jos sovittelua kokeillaan ensin ehdotettuun pienriitamenettelyyn sopivissa asioissa, pitäisi lisätä käräjäoikeuksien tuomareiden määrää vastaamaan pyrkimystä alentaa nyt kohtuuttoman korkeaksi muodostunutta prosessikynnystä. Pitkällä tähtäyksellä ja jos sovittelun pakollisuus laajennetaan kaikkiin asioihin, käräjäoikeus pitää hyvänä ratkaisuna (selvityksen s. 43) sitä, että tuomioistuinsovitteluja ohjattaisiin myös tietyille asianajajille, jotka voisivat jatkossa käyttää myös ”sovittelija” -ammattinimikettä. Monella asianajajalla on jo nyt laadukas sovittelukoulutus sekä merkittävää kokemusta tuomioistuinsovitteluista avustajana, joskaan ei sovittelijana. Toisaalta sovittelijan rooli ei sovi kaikille asianajajille, kuten ei tuomareillekaan. Olennaista on henkilön oma motivaatio ja kyky oppia uusia menettelytapoja. Sovittelija-asianajajia ei kuitenkaan saisi olla liikaa, jotta yhdellä sovittelijalla olisi riittävästi soviteltavia asioita. Sovittelutaito kehittyy koulutuksen kautta, mutta erityisesti käytännön sovittelukokemuksen karttuessa. Paras tuntemus sovittelijoiden määrän tarpeesta on varmasti kullakin käräjäoikeudella sekä asianajajaliiton paikallisosastolla. Tuomioistuinsovittelujen käytännön organisointi pitäisi olla edelleen paikallisella käräjäoikeudella, joka ylläpitäisi listaa sovittelijoista (tuomarit ja asianajajat), jakaisi sovittelut sattumanvaraisesti ja tasaisesti tuomareiden sekä sovittelijana toimivien asianajajien kesken sekä tekisi muut tarvittavat toimenpiteet. Sovitteluista kerättäisiin osapuolilta palautetta, ja sovittelijat pitäisivät kokouksia säännöllisesti. Erittäin tärkeää olisi huolehtia koko ajan sovittelijoiden ammattitaidosta ja sovittelujen laadusta, esim. siitä, ettei sovittelija painosta osapuolia sovinnon tekemiseen. Sovintojen vahvistaminen täytäntöönpanokelpoisiksi olisi kuitenkin edelleen käräjäoikeuden asiana. SUURIMMAT ESTEET SOVITTELUN KÄYTÖLLE Sovittelun kustannusesteitä (selvityksen s. 41) on syytä poistaa. Kuten selvityksestä ilmenee, nykyinen asianajajan tuntiperusteinen laskutus ei valitettavasti toimi kannustimena riidan aikaiseen sopimiseen. Erittäin tärkeää olisi siten muuttaa laskutusperuste toimenpide- ja asiakohtaiseksi eli suhteellisen kiinteäksi palkkioksi, joka ei riipu käytettyjen tuntien määrästä. Esimerkiksi Saksassa lakimiesten palkkiot kussakin riitatyypissä on tarkasti määritelty lain tasolla (Rechtsanwaltsvergütungsgesetz – RVG). Muistettakoon, että Suomessa oli aiemmin voimassa Asianajajaliiton palkkiosuositus, joka kuitenkin kumottiin vuonna 1992 kilpailuviraston vaatimuksesta. Käräjäoikeuden havaintojen mukaan osapuolten sovintohalukkuus lisääntyy siinä vaiheessa, kun oikeusturvavakuutuksen enimmäismäärä (yleensä 8.500 euroa) on täyttymässä. Sen vuoksi riita-asioita sovitaan paljon myös oikeudenkäynnin aikana valmistelun loppuvaiheessa tai juuri ennen pääkäsittelyä. Lisäksi on huomattava, että monesti sovinto voi syntyä jonkin aikaa sovittelun päättymisen jälkeen (ks. Keski-Suomen sovitteluprojektin 2016 - 2017 loppuraportti s. 4-5). Toisaalta jotkut konfliktit ovat luonteeltaan sellaisia, että järkevä sovintoneuvottelu edellyttää ensin jotain lisäselvitystä, esimerkiksi asiantuntijalausuntoa kiinteistön virheistä. Tällöin riidan aikainen sopiminen ei yleensä ole mahdollista, vaan sovinto vaatii oikeasti toimenpiteitä ja aikaa. Käräjäoikeuden mielestä on edellä todetusti tärkeää, että sovinnon edistäminen (oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 26 §) säilyy tuomarin velvollisuutena koko riidan käräjäoikeuskäsittelyn aikana. Tuomareiden jo nykyisin harjoittama aktiivinen toiminta sovinnon aikaansaamiseksi esimerkiksi sovintoehdotuksen tekemisellä ei pitäisi johtaa tuomarin esteellisyyteen (selvityksen s. 31). Käräjäoikeus ei pidä resurssien kannalta ongelmana sitä, että riita on samaan aikaan vireillä sekä oikeudenkäyntinä että tuomioistuinsovitteluna (selvityksen s. 41). Sovittelun aikana oikeudenkäynti on keskeytettynä eli se ei silloin työllistä käräjätuomaria. Myöskään käräjäoikeuksissa käsittelyvuoroaan odottavat (”roikkuvat”) asiat eivät vie odotusaikana käräjäoikeuden työpanosta. Lähes kaikissa käräjäoikeuksissa on erityisiä sovittelu- tai neuvottelusaleissa, joten sovitteluja ei yleensä toimiteta isoissa pääkäsittelysaleissa (selvityksen s. 32). TIEDON PUUTE Sovittelutietoisuuden lisäämiseen tulee panostaa kaikilla tasoilla. Oikeustieteellisessä koulutuksessa Helsingin yliopiston Vaasan yksikössä sekä Itä-Suomen yliopistossa on jo vuosien ajan järjestetty noin 20 tunnin käytännön kurssi konfliktien käsittelystä. Tuomioistuinsovittelujen tilastointia on syytä parantaa merkittävästi. SOVITTELUN KUSTANNUKSET Sovittelun käyttö ei tule lisääntymään, jos osapuolten maksettavaksi tulisi sovittelija-asianajajan palkkio, vaan se tulisi maksaa valtion varoista kiinteänä palkkiona. Sovittelun kannustimena toimisi sekin, että käräjäoikeuden käsittelymaksu olisi sovittelussa selvästi pienempi kuin oikeudenkäynnissä. OIKEUSVERTAILUA Selvityksessä on viitattu mm. Italian, Norjan ja Tanskan ”pakollisiin” tuomioistuinsovittelujärjestelmiin. Eri maiden järjestelmistä ja kokemuksista olisi hyvä saada lisää tietoa. Erityisen laaja pakollinen sovittelu riita-asioissa on ollut Italiassa jo yli kymmenen vuoden ajan. Englannissa ollaan siirtymässä pakolliseen ”puhelinsovitteluun” alle 10.000 punnan riita-asioissa. Käräjäoikeus nostaa esiin myös Slovenian järjestelmän, jossa sovittelu on vielä vapaaehtoista, mutta siellä valtaosa sovittelijoista on asianajajia (ks. tarkemmin Topi Kilpeläinen: Tuomioistuinsovittelu Sloveniassa sekä muutamia vertailuja Suomeen. Edilex 2013/25). SOVITTELUJEN JULKISUUS Sovitteluistunnot ovat tällä hetkellä julkisia ja tämän tulisi olla pääsääntö ottaen huomioon, että sovittelu kytkettäisiin kiinteästi osaksi tuomioistuinmenettelyä. Näin ollen sovittelija voisi tarvittaessa tehdä sovitteluistunnossa julkisuutta koskevan ratkaisun riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 12 §:n ja soveltuvin osin oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain mukaisesti. Tämä johtaisi myös siihen, että sovitteluja käräjäoikeuden määräyksestä toimittavat asianajajat toimisivat sovittelijoina käräjäoikeuden tiloissa SOVITTELUN LUONNE JA SOVITTELIJAN ROOLI Tuomioistuinsovittelun tulee olla jatkossakin ”fasilitatiivista”, ei ”evaluatiivista”. Erityisesti on huolehdittava siitä, että sovittelussa kunnioitetaan osapuolten itsemääräämisoikeutta (self-determination) ja että sovittelija ei painosta osapuolia sovintoon. Tuomioistuinsovittelun laatua ja asiakaskokemusta on syytä tarkkailla jatkuvasti. Sovittelijoille pitäisi laatia eettinen ohjeistus. Sovittelijan ei tarvitse olla riidan sisältökysymysten asiantuntija, vaan hän on sovittelumenettelyn asiantuntija. Toisin kuin selvityksessä (s. 23) mainitaan, tuomioistuinsovittelulain 5 §:n 2 momentti antaa mahdollisuuden käyttää kaikissa riidoissa sovittelijan avustajaa, joka voi olla esimerkiksi rakennusalan asiantuntija. Sovittelua on myös mahdollista kehittää siten, että sovittelijoina toimii riidan laatu huomioon ottaen kaksi käräjätuomaritaustaista sovittelijaa tai jopa asianaja- ja käräjätuomaritaustainen sovittelija yhdessä. ”PAKOLLISEN” SOVITTELUN MAHDOLLINEN PILOTOINTI Huoltoriitojen asiantuntija-avusteista sovittelua (Follo) kokeiltiin ensin neljässä käräjäoikeudessa, ja vasta sen jälkeen, kun kokemukset olivat hyviä, se laajennettiin koko maahan. Myös tässä kannattaisi harkita pakollisen sovittelun pilotointia joissakin käräjäoikeuksissa. Tämä lausunto perustuu käräjätuomari Topi Kilpeläisen laatimaan alustavaan lausuntoluonnokseen, mikä on käsitelty käräjäoikeuden sovittelijatuomareiden kokouksessa 8.2.2023. Lausunto on saanut lopullisen muotonsa käräjäoikeuden johtoryhmässä 13.2.2023. Jyväskylässä 13.2.2023 Tomi Vistilä Laamanni Keski-Suomen käräjäoikeus Lausunto Asia: VN/17577/2022 Lausuntopyyntö tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä Lausunnonantajan lausunto Asia: Tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehty selvitys, oikeusministeriön lausuntopyyntö 20.1.2023 Dnro VN/17577/2022 Oikeusministeriö on varannut käräjäoikeudelle mahdollisuuden antaa lausunto riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä. Käräjäoikeus kiittää mahdollisuudesta ja toteaa, että lausuntopyynnössä on pyydetty vastauksia etukäteen asetettuihin kysymyksiin. Käräjäoikeus ottaa kuitenkin laajemmin kantaa selvitykseen ja siinä esille tuotuihin aiheisiin. Lausunnolla on myös liittymäkohta käräjäoikeuden ns. pienriitamenettelystä (OM:n lausuntopyyntö 18.1.2023 Dnro VN/28937/2021) antamaan lausuntoon. Toivomme toki, että pystymme samalla vastaamaan myös tätä asiaa koskevassa lausuntopyynnössä esitettyihin kysymyksiiin. Käräjäoikeuden lausunnon keskiössä ovat: 1. ”Pakollinen sovittelu” riita-asioissa 2. Nimenomaan tuomioistuinsovittelun kehittäminen, ei muiden sovittelujärjestelmien 3. Asianajajien mukaantulo sovittelijoiksi 4. Asianajajien palkkion muuttaminen tuntiperusteisesta asiakohtaiseksi. SIVIILIPROSESSIN PROSESSIKAAVIO ELI ”PAKOLLINEN SOVITTELU” Sovittelun hyödyt tuomioistuimille ja erityisesti osapuolille ovat laajasti tiedossa. Osapuolten tyytyväisyys sovitteluun on korkealla tasolla, osapuolten vastakkainasettelu lievenee ja kustannussäästöt kaikille ovat huomattavat. Silti sovittelua käytetään sekä Suomessa että ulkomailla aivan liian vähän siitä saatavaan hyötyyn nähden. Suomen tuomioistuinsovittelun juttumäärät eivät valitettavasti ole lisääntyneet viimeisten vuosien aikana toivotulla tavalla, vaikka sovittelua on pyritty edistämään monin tavoin. Lakimiesten suhtautuminen tuomioistuinsovitteluun on 16 vuoden aikana muuttunut selväksi paremmaksi, mutta kaivattua sovittelukulttuurin läpimurtoa ei ole vieläkään tapahtunut. Sovittelun edellytyksenä on perinteisesti pidetty osapuolten vapaaehtoisuutta. Tämä perustuu käsitykseen siitä, että vain silloin osapuolet ovat niin sitoutuneita sovitteluun, että se voi ylipäätään onnistua. Kuten myös selvityksestä ilmenee (s. 41-42), käräjäoikeuden mielestä nyt on tullut aika kriittisesti pohtia sitä, voitaisiinko sovittelun vapaaehtoisuudesta luopua ja siirtyä ainakin joltain osin riita-asioiden ”pakolliseen sovitteluun”. Käytännössä kysymys olisi uudenlaisesta ajattelutavasta eli prosessista, jossa sovittelu on osa oikeudenkäyntiä. Muutos sovittelun vapaaehtoisuudesta ainakin ”puolipakolliseen” sovitteluun on tietysti suuri. Sovittelu osana oikeudenkäyntimenettelyä on kuitenkin eri asia kuin sovintoon pakottaminen sovittelussa. Sosiaalipsykologian mukaan asian esittämistavalla on erittäin suuri merkitys sen käyttämiselle. Jos riidan osapuoli pitää normaalina asiana, että osana oikeudenkäyntiä yritetään sovittelua, niin sovittelujen määrät tulevat todennäköisesti lisääntymään huomattavasti. Käräjäoikeus viittaa tutkimukseen EU-maiden elintenluovutuksesta (ks. Adam Noakes: Mandatory Early Mediation: A Vision For Civil Lawsuits Worldwide. Ohio State Journal On Dispute Resolution 2020 s. 425). Niissä maissa, joissa elintenluovutus perustui vapaaehtoisuuteen (”opt-in”), luovutusprosentti oli selvästi pienempi kuin niissä maissa, joissa luovutus tapahtui automaattisesti, ellei henkilö nimenomaan kieltänyt sitä (”opt-out”). ”Pakollista sovittelua” (mandatory mediation) käytetään jo nyt useissa Euroopan maissa, joko kaikissa asioissa tai vain tietyissä asioissa. Yleensä pakolliseen sovittelujärjestelmään kuuluu ”opt-out” -mahdollisuus eli osapuoli voi kieltäytyä sovittelusta joko kokonaan ilman syytä tai perustellusta syystä, kuten jo toimitettu osapuolten välinen vakava sovintoneuvottelu tai vastapuolen moitittava menettely. Osapuolen kieltäytymisestä sovitteluun voisi seurata erityinen kuluvastuu vastapuolen kuluista lopputuloksesta riippumatta (selvityksen s. 42). Selvityksessä puhutaan pakollisesta osallistumisesta ”alustavaan sovitteluistuntoon”, mutta käräjäoikeuden mielestä yksinkertaisinta olisi puhua suoraan ”sovittelusta”. Olennaista on, että sovittelussa osapuolet ovat itse läsnä (avustajien kanssa) ja pääsevät sovittelijan avustuksella keskustelemaan konfliktista ja sen mahdollisesta ratkaisemista. Vaikka sovitteluun osallistuminen olisi pakollista, osapuoli voi sovittelun alkamisen jälkeen keskeyttää ja lopettaa sovittelun. Sovitteluun osallistumisen tulisi olla mahdollista myös etäyhteydellä. Useiden tutkimusten mukaan sovittelujen sovintoprosentit ovat yleisesti 50 -60 %:a. Huomattava on, että määrä on samaa luokkaa sekä pakollisissa että vapaaehtoisissa järjestelmissä. TUOMIOISTUIMEN ULKOPUOLISET JÄRJESTELMÄT Selvityksen mukaan muita sovittelujärjestelmiä kuin tuomioistuinsovittelua on käytetty Suomessa erittäin vähän. Käräjäoikeuden mielestä sovittelun kehittämisen painopisteen tulee olla nimenomaan tuomioistuinsovittelussa (”court-connected” tai ”court-annexed” mediation), joka myös selvityksen mukaan toimii hyvin (s. 43). Selvityksessä mainittuihin tuomioistuimen ulkopuolisiin sovittelujärjestelmiin ei tule tässä vaiheessa panostaa. Lautakuntamenettely ei ole myöskään käyttökelpoinen menettely pienille ja keskisuurille yrityksille. Usein yrityksillä on sellaisia intressejä (tarpeita), jotka eivät liity lain soveltamiseen, vaan esimerkiksi tulevaan taloudelliseen toimintaan, maineeseen ja yritysten väliseen yhteistoimintaan. Tällaiset intressit sopivat erittäin hyvin sovittelussa käsiteltäväksi. Käräjäoikeuden käsitys perustuu siihen, että käräjäoikeuksissa on jo nyt merkittävä sovittelukulttuuri. Sadat käräjätuomarit ovat käyneet sovittelukoulutuksen ja hankkineet useiden vuosien sovittelutyöllä vankan kokemuksen ja osaamisen. Myös sovittelujen valmistelutyötä tehneet käräjäsihteerit ovat tärkeä voimavara. Tätä käräjäoikeuden sovitteluosaamista tulee hyödyntää jatkossakin. Lisäksi sovittelukoulutuksesta on paljon hyötyä myös muussa tuomarintyössä, esimerkiksi oikeudenkäyntien valmistelussa ja johtamisessa. Käräjäoikeus kummeksuu selvityksen sivun 16 toteamaa, jonka mukaan riita-asian valmistelussa sovittavat riita-asiat sitoisivat tuomioistuimen resursseja tarpeettomasti. Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan myös sen työpanoksella on merkitystä näissä valmistelussa sovittavissa asioissa siten, että käräjäoikeuden aktiivisen ja huolellisen (evaluatiivisen) valmistelun ansiosta saadaan sovittua muuten pääkäsittelyssä ratkaistava riita-asia. Selvityksessä myös liioitellaan puheenjohtajien varovaisuutta selvittää asiaa (s. 31). Näin ollen ei ole käytännössä olemassa vain kahta tapaa ratkaista riitaa eli sovittelu tai täysimittainen oikeudenkäynti. Selvityksen mukaan (s. 43) ulkopuolisen sovittelujärjestelmän luomista puoltaa se, että riita-asian ja tuomioistuinsovittelun käsittely käräjäoikeudessa ”sitoo käytännössä kahden tuomarin työpanoksen”. Sovittelijan ei kuitenkaan tarvitse perehtyä soviteltavan asian tosiseikastoon samalla tarkkuudella kuin tuomarin, koska sovittelijalla ei ole asian valmisteluvastuuta (esim. kirjallista yhteenvetoa sovittelija ei tee). Sovittelijan tehtävänä ei ole arvioida, kuka on konfliktissa enemmän oikeassa ja kuka enemmän väärässä. Siten sovittelija ja tuomari eivät käytännössä tee päällekkäistä työtä. MITÄ RIITOJA PAKOLLINEN SOVITTELU KOSKISI ? Selvityksen kohteena ovat olleet pienten ja keskisuurten yritysten riidat, mutta käräjäoikeuden mielestä pakollisen sovittelun pitäisi koskea kaikkia (tai lähes kaikkia) riita-asioita. Alkuvaiheessa sovittelu voitaisiin kuitenkin kytkeä mahdollisessa pienriitamenettelyssä (arviomuistio OM 2023:1) käsiteltäväksi arvioituihin riita-asioihin, joissa riidan kohteen arvo olisi enintään 5.000 euroa (ks. arviomuistio s. 104) tai maksimissaan 10.000 euroa ja joita värittää arviomuistiosta ilmenevin tavoin osapuolten haluttomuus käyttää oikeudellista asiantuntija-apua oikeudenkäyntikulujen sekä asioiden pitkän käsittelyajan vuoksi. Näissä asioissa juuri sovittelu tarjoaisi edullisen ja usein tehokkaan sekä nopean pääsyn tuomioistuimeen ennen arvioitua varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä (arviomuistio s. 139). Vaikka sovittelu ei ”johtaisi tulokseen”, se kuitenkin lähes aina edistää asian käsittelyä eli sovittelu ei välttämättä ”jää tarpeettomaksi” (s. 140). Mikäli pakollinen sovittelu osoittautuisi näissä asioissa toimivaksi, voitaisiin harkita sen laajentamista kaikkiin asioihin. Joka tapauksessa riita-asioiden pakollinen sovittelu lisäisi tuomioistuinsovittelujen määrää huomattavasti. Nykyisin riita-asioista sovitteluun menee noin 10 - 15 %:a (noin 700 kpl/vuosi), kun pakollinen sovittelu (opt-out -mahdollisuudella, lähes kaikki riidat) nostaisi määrän ehkä nelin- tai viisinkertaiseksi (2.800 – 3.500 kpl/vuosi). Käräjäoikeus pitää selvityksen lukuja (s. 44) liian pieninä. Vaikka sovittelukustannukset siis lisääntyisivät huomattavasti, myös tuomioistuinten kustannussäästöt lisääntyisivät vastaavasti, kun todennäköisesti noin puolet riidoista päättyisi sovitteluun. Tuomareiden työpanos pystyisi kohdistumaan entistä enemmän vaikeampiin asioihin, joiden käsittelyajat mahdollisesti lyhentyisivät. ASIANAJAJAT SOVITTELIJOIKSI Suomi on ilmeisesti harvoja Euroopan maita, jossa tuomioistuinsovitteluja tekevät vain virassa olevat tuomarit, eikä esimerkiksi asianajajat. Tämä lainsäädäntöratkaisu tehtiin jo vuonna 2004 (HE 114/2004 s. 21-22). On selvää, että sovittelujen määrän lisääntyessä olennaisesti tuomioistuinten resurssit eivät enää riittäisi, vaan silloin tarvitaan lisää sovittelijoita ja sovittelusaleja. Ensivaiheessa ja varsinkin, jos sovittelua kokeillaan ensin ehdotettuun pienriitamenettelyyn sopivissa asioissa, pitäisi lisätä käräjäoikeuksien tuomareiden määrää vastaamaan pyrkimystä alentaa nyt kohtuuttoman korkeaksi muodostunutta prosessikynnystä. Pitkällä tähtäyksellä ja jos sovittelun pakollisuus laajennetaan kaikkiin asioihin, käräjäoikeus pitää hyvänä ratkaisuna (selvityksen s. 43) sitä, että tuomioistuinsovitteluja ohjattaisiin myös tietyille asianajajille, jotka voisivat jatkossa käyttää myös ”sovittelija” -ammattinimikettä. Monella asianajajalla on jo nyt laadukas sovittelukoulutus sekä merkittävää kokemusta tuomioistuinsovitteluista avustajana, joskaan ei sovittelijana. Toisaalta sovittelijan rooli ei sovi kaikille asianajajille, kuten ei tuomareillekaan. Olennaista on henkilön oma motivaatio ja kyky oppia uusia menettelytapoja. Sovittelija-asianajajia ei kuitenkaan saisi olla liikaa, jotta yhdellä sovittelijalla olisi riittävästi soviteltavia asioita. Sovittelutaito kehittyy koulutuksen kautta, mutta erityisesti käytännön sovittelukokemuksen karttuessa. Paras tuntemus sovittelijoiden määrän tarpeesta on varmasti kullakin käräjäoikeudella sekä asianajajaliiton paikallisosastolla. Tuomioistuinsovittelujen käytännön organisointi pitäisi olla edelleen paikallisella käräjäoikeudella, joka ylläpitäisi listaa sovittelijoista (tuomarit ja asianajajat), jakaisi sovittelut sattumanvaraisesti ja tasaisesti tuomareiden sekä sovittelijana toimivien asianajajien kesken sekä tekisi muut tarvittavat toimenpiteet. Sovitteluista kerättäisiin osapuolilta palautetta, ja sovittelijat pitäisivät kokouksia säännöllisesti. Erittäin tärkeää olisi huolehtia koko ajan sovittelijoiden ammattitaidosta ja sovittelujen laadusta, esim. siitä, ettei sovittelija painosta osapuolia sovinnon tekemiseen. Sovintojen vahvistaminen täytäntöönpanokelpoisiksi olisi kuitenkin edelleen käräjäoikeuden asiana. SUURIMMAT ESTEET SOVITTELUN KÄYTÖLLE Sovittelun kustannusesteitä (selvityksen s. 41) on syytä poistaa. Kuten selvityksestä ilmenee, nykyinen asianajajan tuntiperusteinen laskutus ei valitettavasti toimi kannustimena riidan aikaiseen sopimiseen. Erittäin tärkeää olisi siten muuttaa laskutusperuste toimenpide- ja asiakohtaiseksi eli suhteellisen kiinteäksi palkkioksi, joka ei riipu käytettyjen tuntien määrästä. Esimerkiksi Saksassa lakimiesten palkkiot kussakin riitatyypissä on tarkasti määritelty lain tasolla (Rechtsanwaltsvergütungsgesetz – RVG). Muistettakoon, että Suomessa oli aiemmin voimassa Asianajajaliiton palkkiosuositus, joka kuitenkin kumottiin vuonna 1992 kilpailuviraston vaatimuksesta. Käräjäoikeuden havaintojen mukaan osapuolten sovintohalukkuus lisääntyy siinä vaiheessa, kun oikeusturvavakuutuksen enimmäismäärä (yleensä 8.500 euroa) on täyttymässä. Sen vuoksi riita-asioita sovitaan paljon myös oikeudenkäynnin aikana valmistelun loppuvaiheessa tai juuri ennen pääkäsittelyä. Lisäksi on huomattava, että monesti sovinto voi syntyä jonkin aikaa sovittelun päättymisen jälkeen (ks. Keski-Suomen sovitteluprojektin 2016 - 2017 loppuraportti s. 4-5). Toisaalta jotkut konfliktit ovat luonteeltaan sellaisia, että järkevä sovintoneuvottelu edellyttää ensin jotain lisäselvitystä, esimerkiksi asiantuntijalausuntoa kiinteistön virheistä. Tällöin riidan aikainen sopiminen ei yleensä ole mahdollista, vaan sovinto vaatii oikeasti toimenpiteitä ja aikaa. Käräjäoikeuden mielestä on edellä todetusti tärkeää, että sovinnon edistäminen (oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 26 §) säilyy tuomarin velvollisuutena koko riidan käräjäoikeuskäsittelyn aikana. Tuomareiden jo nykyisin harjoittama aktiivinen toiminta sovinnon aikaansaamiseksi esimerkiksi sovintoehdotuksen tekemisellä ei pitäisi johtaa tuomarin esteellisyyteen (selvityksen s. 31). Käräjäoikeus ei pidä resurssien kannalta ongelmana sitä, että riita on samaan aikaan vireillä sekä oikeudenkäyntinä että tuomioistuinsovitteluna (selvityksen s. 41). Sovittelun aikana oikeudenkäynti on keskeytettynä eli se ei silloin työllistä käräjätuomaria. Myöskään käräjäoikeuksissa käsittelyvuoroaan odottavat (”roikkuvat”) asiat eivät vie odotusaikana käräjäoikeuden työpanosta. Lähes kaikissa käräjäoikeuksissa on erityisiä sovittelu- tai neuvottelusaleissa, joten sovitteluja ei yleensä toimiteta isoissa pääkäsittelysaleissa (selvityksen s. 32). TIEDON PUUTE Sovittelutietoisuuden lisäämiseen tulee panostaa kaikilla tasoilla. Oikeustieteellisessä koulutuksessa Helsingin yliopiston Vaasan yksikössä sekä Itä-Suomen yliopistossa on jo vuosien ajan järjestetty noin 20 tunnin käytännön kurssi konfliktien käsittelystä. Tuomioistuinsovittelujen tilastointia on syytä parantaa merkittävästi. SOVITTELUN KUSTANNUKSET Sovittelun käyttö ei tule lisääntymään, jos osapuolten maksettavaksi tulisi sovittelija-asianajajan palkkio, vaan se tulisi maksaa valtion varoista kiinteänä palkkiona. Sovittelun kannustimena toimisi sekin, että käräjäoikeuden käsittelymaksu olisi sovittelussa selvästi pienempi kuin oikeudenkäynnissä. OIKEUSVERTAILUA Selvityksessä on viitattu mm. Italian, Norjan ja Tanskan ”pakollisiin” tuomioistuinsovittelujärjestelmiin. Eri maiden järjestelmistä ja kokemuksista olisi hyvä saada lisää tietoa. Erityisen laaja pakollinen sovittelu riita-asioissa on ollut Italiassa jo yli kymmenen vuoden ajan. Englannissa ollaan siirtymässä pakolliseen ”puhelinsovitteluun” alle 10.000 punnan riita-asioissa. Käräjäoikeus nostaa esiin myös Slovenian järjestelmän, jossa sovittelu on vielä vapaaehtoista, mutta siellä valtaosa sovittelijoista on asianajajia (ks. tarkemmin Topi Kilpeläinen: Tuomioistuinsovittelu Sloveniassa sekä muutamia vertailuja Suomeen. Edilex 2013/25). SOVITTELUJEN JULKISUUS Sovitteluistunnot ovat tällä hetkellä julkisia ja tämän tulisi olla pääsääntö ottaen huomioon, että sovittelu kytkettäisiin kiinteästi osaksi tuomioistuinmenettelyä. Näin ollen sovittelija voisi tarvittaessa tehdä sovitteluistunnossa julkisuutta koskevan ratkaisun riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 12 §:n ja soveltuvin osin oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain mukaisesti. Tämä johtaisi myös siihen, että sovitteluja käräjäoikeuden määräyksestä toimittavat asianajajat toimisivat sovittelijoina käräjäoikeuden tiloissa SOVITTELUN LUONNE JA SOVITTELIJAN ROOLI Tuomioistuinsovittelun tulee olla jatkossakin ”fasilitatiivista”, ei ”evaluatiivista”. Erityisesti on huolehdittava siitä, että sovittelussa kunnioitetaan osapuolten itsemääräämisoikeutta (self-determination) ja että sovittelija ei painosta osapuolia sovintoon. Tuomioistuinsovittelun laatua ja asiakaskokemusta on syytä tarkkailla jatkuvasti. Sovittelijoille pitäisi laatia eettinen ohjeistus. Sovittelijan ei tarvitse olla riidan sisältökysymysten asiantuntija, vaan hän on sovittelumenettelyn asiantuntija. Toisin kuin selvityksessä (s. 23) mainitaan, tuomioistuinsovittelulain 5 §:n 2 momentti antaa mahdollisuuden käyttää kaikissa riidoissa sovittelijan avustajaa, joka voi olla esimerkiksi rakennusalan asiantuntija. Sovittelua on myös mahdollista kehittää siten, että sovittelijoina toimii riidan laatu huomioon ottaen kaksi käräjätuomaritaustaista sovittelijaa tai jopa asianaja- ja käräjätuomaritaustainen sovittelija yhdessä. ”PAKOLLISEN” SOVITTELUN MAHDOLLINEN PILOTOINTI Huoltoriitojen asiantuntija-avusteista sovittelua (Follo) kokeiltiin ensin neljässä käräjäoikeudessa, ja vasta sen jälkeen, kun kokemukset olivat hyviä, se laajennettiin koko maahan. Myös tässä kannattaisi harkita pakollisen sovittelun pilotointia joissakin käräjäoikeuksissa. Tämä lausunto perustuu käräjätuomari Topi Kilpeläisen laatimaan alustavaan lausuntoluonnokseen, mikä on käsitelty käräjäoikeuden sovittelijatuomareiden kokouksessa 8.2.2023. Lausunto on saanut lopullisen muotonsa käräjäoikeuden johtoryhmässä 13.2.2023. Jyväskylässä 13.2.2023 Tomi Vistilä Laamanni Keski-Suomen käräjäoikeus Lausunto Asia: VN/17577/2022 Lausuntopyyntö tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä Lausunnonantajan lausunto Asia: Tuomioistuimien ulkopuolisen riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehty selvitys, oikeusministeriön lausuntopyyntö 20.1.2023 Dnro VN/17577/2022 Oikeusministeriö on varannut käräjäoikeudelle mahdollisuuden antaa lausunto riidanratkaisun ja sovittelun kehittämiseksi tehdystä selvityksestä. Käräjäoikeus kiittää mahdollisuudesta ja toteaa, että lausuntopyynnössä on pyydetty vastauksia etukäteen asetettuihin kysymyksiin. Käräjäoikeus ottaa kuitenkin laajemmin kantaa selvitykseen ja siinä esille tuotuihin aiheisiin. Lausunnolla on myös liittymäkohta käräjäoikeuden ns. pienriitamenettelystä (OM:n lausuntopyyntö 18.1.2023 Dnro VN/28937/2021) antamaan lausuntoon. Toivomme toki, että pystymme samalla vastaamaan myös tätä asiaa koskevassa lausuntopyynnössä esitettyihin kysymyksiiin. Käräjäoikeuden lausunnon keskiössä ovat: 1. ”Pakollinen sovittelu” riita-asioissa 2. Nimenomaan tuomioistuinsovittelun kehittäminen, ei muiden sovittelujärjestelmien 3. Asianajajien mukaantulo sovittelijoiksi 4. Asianajajien palkkion muuttaminen tuntiperusteisesta asiakohtaiseksi. SIVIILIPROSESSIN PROSESSIKAAVIO ELI ”PAKOLLINEN SOVITTELU” Sovittelun hyödyt tuomioistuimille ja erityisesti osapuolille ovat laajasti tiedossa. Osapuolten tyytyväisyys sovitteluun on korkealla tasolla, osapuolten vastakkainasettelu lievenee ja kustannussäästöt kaikille ovat huomattavat. Silti sovittelua käytetään sekä Suomessa että ulkomailla aivan liian vähän siitä saatavaan hyötyyn nähden. Suomen tuomioistuinsovittelun juttumäärät eivät valitettavasti ole lisääntyneet viimeisten vuosien aikana toivotulla tavalla, vaikka sovittelua on pyritty edistämään monin tavoin. Lakimiesten suhtautuminen tuomioistuinsovitteluun on 16 vuoden aikana muuttunut selväksi paremmaksi, mutta kaivattua sovittelukulttuurin läpimurtoa ei ole vieläkään tapahtunut. Sovittelun edellytyksenä on perinteisesti pidetty osapuolten vapaaehtoisuutta. Tämä perustuu käsitykseen siitä, että vain silloin osapuolet ovat niin sitoutuneita sovitteluun, että se voi ylipäätään onnistua. Kuten myös selvityksestä ilmenee (s. 41-42), käräjäoikeuden mielestä nyt on tullut aika kriittisesti pohtia sitä, voitaisiinko sovittelun vapaaehtoisuudesta luopua ja siirtyä ainakin joltain osin riita-asioiden ”pakolliseen sovitteluun”. Käytännössä kysymys olisi uudenlaisesta ajattelutavasta eli prosessista, jossa sovittelu on osa oikeudenkäyntiä. Muutos sovittelun vapaaehtoisuudesta ainakin ”puolipakolliseen” sovitteluun on tietysti suuri. Sovittelu osana oikeudenkäyntimenettelyä on kuitenkin eri asia kuin sovintoon pakottaminen sovittelussa. Sosiaalipsykologian mukaan asian esittämistavalla on erittäin suuri merkitys sen käyttämiselle. Jos riidan osapuoli pitää normaalina asiana, että osana oikeudenkäyntiä yritetään sovittelua, niin sovittelujen määrät tulevat todennäköisesti lisääntymään huomattavasti. Käräjäoikeus viittaa tutkimukseen EU-maiden elintenluovutuksesta (ks. Adam Noakes: Mandatory Early Mediation: A Vision For Civil Lawsuits Worldwide. Ohio State Journal On Dispute Resolution 2020 s. 425). Niissä maissa, joissa elintenluovutus perustui vapaaehtoisuuteen (”opt-in”), luovutusprosentti oli selvästi pienempi kuin niissä maissa, joissa luovutus tapahtui automaattisesti, ellei henkilö nimenomaan kieltänyt sitä (”opt-out”). ”Pakollista sovittelua” (mandatory mediation) käytetään jo nyt useissa Euroopan maissa, joko kaikissa asioissa tai vain tietyissä asioissa. Yleensä pakolliseen sovittelujärjestelmään kuuluu ”opt-out” -mahdollisuus eli osapuoli voi kieltäytyä sovittelusta joko kokonaan ilman syytä tai perustellusta syystä, kuten jo toimitettu osapuolten välinen vakava sovintoneuvottelu tai vastapuolen moitittava menettely. Osapuolen kieltäytymisestä sovitteluun voisi seurata erityinen kuluvastuu vastapuolen kuluista lopputuloksesta riippumatta (selvityksen s. 42). Selvityksessä puhutaan pakollisesta osallistumisesta ”alustavaan sovitteluistuntoon”, mutta käräjäoikeuden mielestä yksinkertaisinta olisi puhua suoraan ”sovittelusta”. Olennaista on, että sovittelussa osapuolet ovat itse läsnä (avustajien kanssa) ja pääsevät sovittelijan avustuksella keskustelemaan konfliktista ja sen mahdollisesta ratkaisemista. Vaikka sovitteluun osallistuminen olisi pakollista, osapuoli voi sovittelun alkamisen jälkeen keskeyttää ja lopettaa sovittelun. Sovitteluun osallistumisen tulisi olla mahdollista myös etäyhteydellä. Useiden tutkimusten mukaan sovittelujen sovintoprosentit ovat yleisesti 50 -60 %:a. Huomattava on, että määrä on samaa luokkaa sekä pakollisissa että vapaaehtoisissa järjestelmissä. TUOMIOISTUIMEN ULKOPUOLISET JÄRJESTELMÄT Selvityksen mukaan muita sovittelujärjestelmiä kuin tuomioistuinsovittelua on käytetty Suomessa erittäin vähän. Käräjäoikeuden mielestä sovittelun kehittämisen painopisteen tulee olla nimenomaan tuomioistuinsovittelussa (”court-connected” tai ”court-annexed” mediation), joka myös selvityksen mukaan toimii hyvin (s. 43). Selvityksessä mainittuihin tuomioistuimen ulkopuolisiin sovittelujärjestelmiin ei tule tässä vaiheessa panostaa. Lautakuntamenettely ei ole myöskään käyttökelpoinen menettely pienille ja keskisuurille yrityksille. Usein yrityksillä on sellaisia intressejä (tarpeita), jotka eivät liity lain soveltamiseen, vaan esimerkiksi tulevaan taloudelliseen toimintaan, maineeseen ja yritysten väliseen yhteistoimintaan. Tällaiset intressit sopivat erittäin hyvin sovittelussa käsiteltäväksi. Käräjäoikeuden käsitys perustuu siihen, että käräjäoikeuksissa on jo nyt merkittävä sovittelukulttuuri. Sadat käräjätuomarit ovat käyneet sovittelukoulutuksen ja hankkineet useiden vuosien sovittelutyöllä vankan kokemuksen ja osaamisen. Myös sovittelujen valmistelutyötä tehneet käräjäsihteerit ovat tärkeä voimavara. Tätä käräjäoikeuden sovitteluosaamista tulee hyödyntää jatkossakin. Lisäksi sovittelukoulutuksesta on paljon hyötyä myös muussa tuomarintyössä, esimerkiksi oikeudenkäyntien valmistelussa ja johtamisessa. Käräjäoikeus kummeksuu selvityksen sivun 16 toteamaa, jonka mukaan riita-asian valmistelussa sovittavat riita-asiat sitoisivat tuomioistuimen resursseja tarpeettomasti. Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan myös sen työpanoksella on merkitystä näissä valmistelussa sovittavissa asioissa siten, että käräjäoikeuden aktiivisen ja huolellisen (evaluatiivisen) valmistelun ansiosta saadaan sovittua muuten pääkäsittelyssä ratkaistava riita-asia. Selvityksessä myös liioitellaan puheenjohtajien varovaisuutta selvittää asiaa (s. 31). Näin ollen ei ole käytännössä olemassa vain kahta tapaa ratkaista riitaa eli sovittelu tai täysimittainen oikeudenkäynti. Selvityksen mukaan (s. 43) ulkopuolisen sovittelujärjestelmän luomista puoltaa se, että riita-asian ja tuomioistuinsovittelun käsittely käräjäoikeudessa ”sitoo käytännössä kahden tuomarin työpanoksen”. Sovittelijan ei kuitenkaan tarvitse perehtyä soviteltavan asian tosiseikastoon samalla tarkkuudella kuin tuomarin, koska sovittelijalla ei ole asian valmisteluvastuuta (esim. kirjallista yhteenvetoa sovittelija ei tee). Sovittelijan tehtävänä ei ole arvioida, kuka on konfliktissa enemmän oikeassa ja kuka enemmän väärässä. Siten sovittelija ja tuomari eivät käytännössä tee päällekkäistä työtä. MITÄ RIITOJA PAKOLLINEN SOVITTELU KOSKISI ? Selvityksen kohteena ovat olleet pienten ja keskisuurten yritysten riidat, mutta käräjäoikeuden mielestä pakollisen sovittelun pitäisi koskea kaikkia (tai lähes kaikkia) riita-asioita. Alkuvaiheessa sovittelu voitaisiin kuitenkin kytkeä mahdollisessa pienriitamenettelyssä (arviomuistio OM 2023:1) käsiteltäväksi arvioituihin riita-asioihin, joissa riidan kohteen arvo olisi enintään 5.000 euroa (ks. arviomuistio s. 104) tai maksimissaan 10.000 euroa ja joita värittää arviomuistiosta ilmenevin tavoin osapuolten haluttomuus käyttää oikeudellista asiantuntija-apua oikeudenkäyntikulujen sekä asioiden pitkän käsittelyajan vuoksi. Näissä asioissa juuri sovittelu tarjoaisi edullisen ja usein tehokkaan sekä nopean pääsyn tuomioistuimeen ennen arvioitua varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä (arviomuistio s. 139). Vaikka sovittelu ei ”johtaisi tulokseen”, se kuitenkin lähes aina edistää asian käsittelyä eli sovittelu ei välttämättä ”jää tarpeettomaksi” (s. 140). Mikäli pakollinen sovittelu osoittautuisi näissä asioissa toimivaksi, voitaisiin harkita sen laajentamista kaikkiin asioihin. Joka tapauksessa riita-asioiden pakollinen sovittelu lisäisi tuomioistuinsovittelujen määrää huomattavasti. Nykyisin riita-asioista sovitteluun menee noin 10 - 15 %:a (noin 700 kpl/vuosi), kun pakollinen sovittelu (opt-out -mahdollisuudella, lähes kaikki riidat) nostaisi määrän ehkä nelin- tai viisinkertaiseksi (2.800 – 3.500 kpl/vuosi). Käräjäoikeus pitää selvityksen lukuja (s. 44) liian pieninä. Vaikka sovittelukustannukset siis lisääntyisivät huomattavasti, myös tuomioistuinten kustannussäästöt lisääntyisivät vastaavasti, kun todennäköisesti noin puolet riidoista päättyisi sovitteluun. Tuomareiden työpanos pystyisi kohdistumaan entistä enemmän vaikeampiin asioihin, joiden käsittelyajat mahdollisesti lyhentyisivät. ASIANAJAJAT SOVITTELIJOIKSI Suomi on ilmeisesti harvoja Euroopan maita, jossa tuomioistuinsovitteluja tekevät vain virassa olevat tuomarit, eikä esimerkiksi asianajajat. Tämä lainsäädäntöratkaisu tehtiin jo vuonna 2004 (HE 114/2004 s. 21-22). On selvää, että sovittelujen määrän lisääntyessä olennaisesti tuomioistuinten resurssit eivät enää riittäisi, vaan silloin tarvitaan lisää sovittelijoita ja sovittelusaleja. Ensivaiheessa ja varsinkin, jos sovittelua kokeillaan ensin ehdotettuun pienriitamenettelyyn sopivissa asioissa, pitäisi lisätä käräjäoikeuksien tuomareiden määrää vastaamaan pyrkimystä alentaa nyt kohtuuttoman korkeaksi muodostunutta prosessikynnystä. Pitkällä tähtäyksellä ja jos sovittelun pakollisuus laajennetaan kaikkiin asioihin, käräjäoikeus pitää hyvänä ratkaisuna (selvityksen s. 43) sitä, että tuomioistuinsovitteluja ohjattaisiin myös tietyille asianajajille, jotka voisivat jatkossa käyttää myös ”sovittelija” -ammattinimikettä. Monella asianajajalla on jo nyt laadukas sovittelukoulutus sekä merkittävää kokemusta tuomioistuinsovitteluista avustajana, joskaan ei sovittelijana. Toisaalta sovittelijan rooli ei sovi kaikille asianajajille, kuten ei tuomareillekaan. Olennaista on henkilön oma motivaatio ja kyky oppia uusia menettelytapoja. Sovittelija-asianajajia ei kuitenkaan saisi olla liikaa, jotta yhdellä sovittelijalla olisi riittävästi soviteltavia asioita. Sovittelutaito kehittyy koulutuksen kautta, mutta erityisesti käytännön sovittelukokemuksen karttuessa. Paras tuntemus sovittelijoiden määrän tarpeesta on varmasti kullakin käräjäoikeudella sekä asianajajaliiton paikallisosastolla. Tuomioistuinsovittelujen käytännön organisointi pitäisi olla edelleen paikallisella käräjäoikeudella, joka ylläpitäisi listaa sovittelijoista (tuomarit ja asianajajat), jakaisi sovittelut sattumanvaraisesti ja tasaisesti tuomareiden sekä sovittelijana toimivien asianajajien kesken sekä tekisi muut tarvittavat toimenpiteet. Sovitteluista kerättäisiin osapuolilta palautetta, ja sovittelijat pitäisivät kokouksia säännöllisesti. Erittäin tärkeää olisi huolehtia koko ajan sovittelijoiden ammattitaidosta ja sovittelujen laadusta, esim. siitä, ettei sovittelija painosta osapuolia sovinnon tekemiseen. Sovintojen vahvistaminen täytäntöönpanokelpoisiksi olisi kuitenkin edelleen käräjäoikeuden asiana. SUURIMMAT ESTEET SOVITTELUN KÄYTÖLLE Sovittelun kustannusesteitä (selvityksen s. 41) on syytä poistaa. Kuten selvityksestä ilmenee, nykyinen asianajajan tuntiperusteinen laskutus ei valitettavasti toimi kannustimena riidan aikaiseen sopimiseen. Erittäin tärkeää olisi siten muuttaa laskutusperuste toimenpide- ja asiakohtaiseksi eli suhteellisen kiinteäksi palkkioksi, joka ei riipu käytettyjen tuntien määrästä. Esimerkiksi Saksassa lakimiesten palkkiot kussakin riitatyypissä on tarkasti määritelty lain tasolla (Rechtsanwaltsvergütungsgesetz – RVG). Muistettakoon, että Suomessa oli aiemmin voimassa Asianajajaliiton palkkiosuositus, joka kuitenkin kumottiin vuonna 1992 kilpailuviraston vaatimuksesta. Käräjäoikeuden havaintojen mukaan osapuolten sovintohalukkuus lisääntyy siinä vaiheessa, kun oikeusturvavakuutuksen enimmäismäärä (yleensä 8.500 euroa) on täyttymässä. Sen vuoksi riita-asioita sovitaan paljon myös oikeudenkäynnin aikana valmistelun loppuvaiheessa tai juuri ennen pääkäsittelyä. Lisäksi on huomattava, että monesti sovinto voi syntyä jonkin aikaa sovittelun päättymisen jälkeen (ks. Keski-Suomen sovitteluprojektin 2016 - 2017 loppuraportti s. 4-5). Toisaalta jotkut konfliktit ovat luonteeltaan sellaisia, että järkevä sovintoneuvottelu edellyttää ensin jotain lisäselvitystä, esimerkiksi asiantuntijalausuntoa kiinteistön virheistä. Tällöin riidan aikainen sopiminen ei yleensä ole mahdollista, vaan sovinto vaatii oikeasti toimenpiteitä ja aikaa. Käräjäoikeuden mielestä on edellä todetusti tärkeää, että sovinnon edistäminen (oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 26 §) säilyy tuomarin velvollisuutena koko riidan käräjäoikeuskäsittelyn aikana. Tuomareiden jo nykyisin harjoittama aktiivinen toiminta sovinnon aikaansaamiseksi esimerkiksi sovintoehdotuksen tekemisellä ei pitäisi johtaa tuomarin esteellisyyteen (selvityksen s. 31). Käräjäoikeus ei pidä resurssien kannalta ongelmana sitä, että riita on samaan aikaan vireillä sekä oikeudenkäyntinä että tuomioistuinsovitteluna (selvityksen s. 41). Sovittelun aikana oikeudenkäynti on keskeytettynä eli se ei silloin työllistä käräjätuomaria. Myöskään käräjäoikeuksissa käsittelyvuoroaan odottavat (”roikkuvat”) asiat eivät vie odotusaikana käräjäoikeuden työpanosta. Lähes kaikissa käräjäoikeuksissa on erityisiä sovittelu- tai neuvottelusaleissa, joten sovitteluja ei yleensä toimiteta isoissa pääkäsittelysaleissa (selvityksen s. 32). TIEDON PUUTE Sovittelutietoisuuden lisäämiseen tulee panostaa kaikilla tasoilla. Oikeustieteellisessä koulutuksessa Helsingin yliopiston Vaasan yksikössä sekä Itä-Suomen yliopistossa on jo vuosien ajan järjestetty noin 20 tunnin käytännön kurssi konfliktien käsittelystä. Tuomioistuinsovittelujen tilastointia on syytä parantaa merkittävästi. SOVITTELUN KUSTANNUKSET Sovittelun käyttö ei tule lisääntymään, jos osapuolten maksettavaksi tulisi sovittelija-asianajajan palkkio, vaan se tulisi maksaa valtion varoista kiinteänä palkkiona. Sovittelun kannustimena toimisi sekin, että käräjäoikeuden käsittelymaksu olisi sovittelussa selvästi pienempi kuin oikeudenkäynnissä. OIKEUSVERTAILUA Selvityksessä on viitattu mm. Italian, Norjan ja Tanskan ”pakollisiin” tuomioistuinsovittelujärjestelmiin. Eri maiden järjestelmistä ja kokemuksista olisi hyvä saada lisää tietoa. Erityisen laaja pakollinen sovittelu riita-asioissa on ollut Italiassa jo yli kymmenen vuoden ajan. Englannissa ollaan siirtymässä pakolliseen ”puhelinsovitteluun” alle 10.000 punnan riita-asioissa. Käräjäoikeus nostaa esiin myös Slovenian järjestelmän, jossa sovittelu on vielä vapaaehtoista, mutta siellä valtaosa sovittelijoista on asianajajia (ks. tarkemmin Topi Kilpeläinen: Tuomioistuinsovittelu Sloveniassa sekä muutamia vertailuja Suomeen. Edilex 2013/25). SOVITTELUJEN JULKISUUS Sovitteluistunnot ovat tällä hetkellä julkisia ja tämän tulisi olla pääsääntö ottaen huomioon, että sovittelu kytkettäisiin kiinteästi osaksi tuomioistuinmenettelyä. Näin ollen sovittelija voisi tarvittaessa tehdä sovitteluistunnossa julkisuutta koskevan ratkaisun riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 12 §:n ja soveltuvin osin oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain mukaisesti. Tämä johtaisi myös siihen, että sovitteluja käräjäoikeuden määräyksestä toimittavat asianajajat toimisivat sovittelijoina käräjäoikeuden tiloissa SOVITTELUN LUONNE JA SOVITTELIJAN ROOLI Tuomioistuinsovittelun tulee olla jatkossakin ”fasilitatiivista”, ei ”evaluatiivista”. Erityisesti on huolehdittava siitä, että sovittelussa kunnioitetaan osapuolten itsemääräämisoikeutta (self-determination) ja että sovittelija ei painosta osapuolia sovintoon. Tuomioistuinsovittelun laatua ja asiakaskokemusta on syytä tarkkailla jatkuvasti. Sovittelijoille pitäisi laatia eettinen ohjeistus. Sovittelijan ei tarvitse olla riidan sisältökysymysten asiantuntija, vaan hän on sovittelumenettelyn asiantuntija. Toisin kuin selvityksessä (s. 23) mainitaan, tuomioistuinsovittelulain 5 §:n 2 momentti antaa mahdollisuuden käyttää kaikissa riidoissa sovittelijan avustajaa, joka voi olla esimerkiksi rakennusalan asiantuntija. Sovittelua on myös mahdollista kehittää siten, että sovittelijoina toimii riidan laatu huomioon ottaen kaksi käräjätuomaritaustaista sovittelijaa tai jopa asianaja- ja käräjätuomaritaustainen sovittelija yhdessä. ”PAKOLLISEN” SOVITTELUN MAHDOLLINEN PILOTOINTI Huoltoriitojen asiantuntija-avusteista sovittelua (Follo) kokeiltiin ensin neljässä käräjäoikeudessa, ja vasta sen jälkeen, kun kokemukset olivat hyviä, se laajennettiin koko maahan. Myös tässä kannattaisi harkita pakollisen sovittelun pilotointia joissakin käräjäoikeuksissa. Tämä lausunto perustuu käräjätuomari Topi Kilpeläisen laatimaan alustavaan lausuntoluonnokseen, mikä on käsitelty käräjäoikeuden sovittelijatuomareiden kokouksessa 8.2.2023. Lausunto on saanut lopullisen muotonsa käräjäoikeuden johtoryhmässä 13.2.2023. Jyväskylässä 13.2.2023 Tomi Vistilä Laamanni