Ge utlåtande
Taiteen edistämiskeskusta koskeva arviointi
Svarstiden gick ut: 20.5.2021
Uppgifter om begäran om utlåtande
Johdanto
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa liitteenä olevasta Taiteen edistämiskeskuksesta ja sen yhteydessä olevista luottamuselimistä tehdystä arvioinnista ja siinä esitetyistä kehittämisehdotuksista.
Arviointi osoittaa, että Taiteen edistämiskeskusta pidetään asiantuntevana, osaavana ja suorituskykyisenä taiteen edistämisen virastona. Nuorena virastona Taiteen edistämiskeskuksella on kuitenkin ollut jossain määrin vaikeuksia toimeenpanna viraston uudistuslinjauksia ja hallinnollisia prosesseja. Arvioinnissa ehdotetaan, että Taiteen edistämiskeskuksen perustehtävää, tulevaisuuden visiota ja strategista asemointia tulee terävöittää. Myös viraston ohjausta ja johtamista tulee parantaa. Lisäksi ehdotetaan toimikuntalaitoksen rakenteen ja taiteen rahoitusmallin uudistamista sekä viraston kansainvälisen toiminnan parantamista.
Tausta
Opetus- ja kulttuuriministeriö tilasi kilpailutuksen perusteella ulkoisen arvioinnin Taiteen edistämiskeskuksen ja sen yhteydessä olevien luottamuselinten, joita ovat taideneuvosto sekä valtion- ja alueelliset taidetoimikunnat, toiminnasta. Tavoitteena oli tuottaa kokonaiskuva viraston ja sen yhteydessä olevien luottamuselinten organisaatiorakenteen tarkoituksenmukaisuudesta, toiminnan laadusta sekä vaikuttavuudesta niille säädettyjen lakisääteisten tehtävien osalta. Arviointi toteutettiin 15.5.-15.12.2020 välisenä aikana.
Linkit
Liitteet:
Aikataulu
Lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 20.5.2021.
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla Lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse. Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää, että lausunto jaotellaan lausuntopyynnön otsikoiden mukaisesti.
Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi -palveluun. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet > Käyttöohjeet.
Lausuntoja voivat antaa muutkin kuin jakelussa mainitut. HUOM! Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
Jakelu:
Akaan kaupunki | ||
Alajärven kaupunki | ||
Alavieskan kunta | ||
Alavuden kaupunki | ||
Animaatioklinikka-Suomen Animaationtekijät ry | ||
Arkkitehtuurikeskus ry | ||
Asikkalan kunta | ||
Askolan kunta | ||
Audiovisual Producers Finland - APFI ry | ||
Auran kunta | ||
AV-arkki ry | ||
DOCOMOMO Suomi Finland ry | ||
Dokumenttikilta ry | ||
Enonkosken kunta | ||
ENONTEKIÖN KUNTA | ||
Espoon kaupunki | ||
Etelä-Karjalan liitto | ||
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | ||
Etelä-Pohjanmaan liitto | ||
Etelä-Savon ELY-keskus | ||
Etelä-Savon maakuntaliitto | ||
Eurajoen kunta | ||
Euran kunta | ||
Evijärven kunta | ||
Finland Festivals ry | ||
Finlands svenska Biblioteksförening rf | ||
Finlands svenska författareförening rf | ||
Finlands Svenska Sång- och Musikförbund rf FSSMF | ||
Finlandssvenskt filmcentrum rf | ||
Finnfoto - Suomen Valokuvajärjestöt ry, Finnfoto - Finlands Fotoorganisationer rf. | ||
Finnish Music Council Association ry | ||
Forssan kaupunki | ||
Forum Artis ry | ||
FRAME-säätiö | ||
Grafia ry | ||
Haapajärven kaupunki | ||
Haapaveden kaupunki | ||
Hailuodon kunta | ||
Halsuan kunta | ||
Haminan kaupunki | ||
Hangon kaupunki | ||
Hankasalmen kunta | ||
Harjavallan kaupunki | ||
Hartolan kunta | ||
Hattulan kunta | ||
Hausjärven kunta | ||
Heinolan kaupunki | ||
Heinäveden kunta | ||
Helsingin kaupunki | ||
Helsingin Taidehallin Säätiö | ||
Hirvensalmen kunta | ||
Hollolan kunta | ||
Honkajoen kunta | ||
Huittisten kaupunki | ||
Humppilan kunta | ||
Hyrynsalmen kunta | ||
Hyvinkään kaupunki | ||
Hämeen ELY-keskus | ||
Hämeen liitto | ||
Hämeenkyrön kunta | ||
Hämeenlinnan kaupunki | ||
IBBY Finland ry | ||
Iin kunta | ||
Iisalmen kaupunki | ||
Iitin kunta | ||
Ikaalisten kaupunki | ||
Ilmajoen kunta | ||
Ilomantsin kunta | ||
Imatran kaupunki | ||
Inarin kunta | ||
Inkoon kunta | ||
Isojoen kunta | ||
Isonkyrön kunta | ||
Janakkalan kunta | ||
Joensuun kaupunki | ||
Jokioisten kunta | ||
Joroisten kunta | ||
Joutsan kunta | ||
Juuan kunta | ||
Juupajoen kunta | ||
Juvan kunta | ||
Jyväskylän kaupunki | ||
Jämijärven kunta | ||
Jämsän kaupunki | ||
Järvenpään kaupunki | ||
Kaakkois-Suomen ELY-keskus | ||
Kaarinan kaupunki | ||
Kaavin kunta | ||
Kainuun ELY-keskus | ||
Kainuun liitto | ||
Kajaanin kaupunki | ||
Kalajoen kaupunki | ||
Kangasalan Kaupunki | ||
Kangasniemen kunta | ||
Kankaanpään kaupunki | ||
Kannonkosken kunta | ||
Kannuksen kaupunki | ||
Kansanmusiikki-instituutti ry | ||
Kanteleliitto ry | ||
Karijoen kunta | ||
Karkkilan kaupunki | ||
Karstulan kunta | ||
Karvian kunta | ||
Kaskisten kaupunki Kaskö stad | ||
Kauhajoen kaupunki | ||
Kauhavan kaupunki | ||
Kauniaisten kaupunki | ||
Kaustisen kunta | ||
Keiteleen kunta | ||
Kemijärven kaupunki | ||
Kemin kaupunki | ||
Keminmaan kunta | ||
Kemiönsaaren kunta | ||
Kempeleen kunta | ||
Keravan kaupunki | ||
Keski-Pohjanmaan liitto | ||
Keski-Suomen ELY-keskus | ||
Keski-Suomen liitto | ||
Keuruun kaupunki | ||
Kihniön kunta | ||
Kinnulan kunta | ||
Kirkkonummen kunta | ||
Kiteen kaupunki | ||
Kittilän kunta | ||
Kiuruveden kaupunki | ||
Kivijärven kunta | ||
Kokemäen kaupunki | ||
Kokkolan kaupunki | ||
Kolarin kunta | ||
Konneveden kunta | ||
Kontiolahden kunta | ||
Korsnäs kommun | ||
Kosken Tl kunta | ||
Kotkan kaupunki | ||
Kouvolan kaupunki | ||
Kristiinankaupunki | ||
Kruunupyyn kunta | ||
Kuhmoisten kunta | ||
Kuhmon kaupunki | ||
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry | ||
Kuopion kaupunki | ||
Kuortaneen kunta | ||
Kurikan kaupunki | ||
Kustavin kunta | ||
Kuusamon kaupunki | ||
Kuvittajat ry | ||
Kymenlaakson Liitto | ||
Kyyjärven kunta | ||
Kärkölän kunta | ||
Kärsämäen kunta | ||
Käsityö verkossa ry | ||
Lahden kaupunki | ||
Laihian kunta | ||
Laitilan kaupunki | ||
Lapin ELY-keskus | ||
Lapin liitto | ||
Lapinjärven kunta | ||
Lapinlahden kunta | ||
Lappajärven kunta | ||
Lappeenrannan kaupunki | ||
Lapuan kaupunki | ||
Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistys ry | ||
Laukaan kunta | ||
Lemin kunta | ||
Lempäälän kunta | ||
Leppävirran kunta | ||
Lestijärven kunta | ||
Liedon kunta | ||
Lieksan kaupunki | ||
Limingan kunta | ||
Liperin kunta | ||
LiveFIN ry | ||
Lohjan kaupunki | ||
Loimaan kaupunki | ||
Lopen kunta | ||
Loviisan kaupunki | ||
Luhangan kunta | ||
Lukukeskus - Läscentrum ry | ||
Lumijoen kunta | ||
Luodon kunta | ||
Luumäen kunta | ||
Maailman musiikin keskus ry | ||
Maalahden kunta | ||
Marttilan kunta | ||
Maskun kunta | ||
Merijärven kunta | ||
Merikarvian kunta | ||
Miehikkälän kunta | ||
Mikkelin kaupunki | ||
Muhoksen kunta | ||
Multian kunta | ||
Muonion kunta | ||
Music Finland ry | ||
Mustasaaren kunta | ||
Muuramen kunta | ||
Mynämäen kunta | ||
Myrskylän kunta | ||
Mäntsälän kunta | ||
Mänttä-Vilppulan kaupunki | ||
Mäntyharjun kunta | ||
Naantalin kaupunki | ||
Nakkilan kunta | ||
Neogames Finland ry | ||
Nivalan kaupunki | ||
Nokian kaupunki | ||
Nousiaisten kunta | ||
Nuoren Voiman Liitto ry | ||
Nurmeksen kaupunki | ||
Nurmijärven kunta | ||
Närpiön kaupunki | ||
Opetushallitus | ||
Orimattilan kaupunki | ||
Oripään kunta | ||
Oriveden kaupunki | ||
Oulaisten kaupunki | ||
Oulun kaupunki | ||
Outokummun kaupunki | ||
Padasjoen kunta | ||
Paimion kaupunki | ||
Paltamon kunta | ||
Paraisten kaupunki | ||
PARIKKALAN KUNTA | ||
Parkanon kaupunki | ||
Pedersöre kommun | ||
Pelkosenniemen kunta | ||
Pellon kunta | ||
Perhon kunta | ||
Pertunmaan kunta | ||
Petäjäveden kunta | ||
Pieksämäen kaupunki | ||
Pielaveden kunta | ||
Pietarsaari | ||
Pihtiputaan kunta | ||
Pirkanmaan ELY-keskus | ||
Pirkanmaan liitto | ||
Pirkkalan kunta | ||
Pohjanmaan ELY-keskus | ||
Pohjanmaan liitto | ||
Pohjois-Karjalan ELY-keskus | ||
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto | ||
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus | ||
Pohjois-Pohjanmaan liitto | ||
Pohjois-Savon ELY-keskus | ||
Pohjois-Savon liitto | ||
Polvijärven kunta | ||
Pomarkun kunta | ||
Porin kaupunki | ||
Pornaisten kunta | ||
Porvoon kaupunki | ||
Posion kunta | ||
Pudasjärven kaupunki | ||
Pukkilan kunta | ||
Punkalaitumen kunta | ||
Puolangan kunta | ||
Puumalan kunta | ||
Pyhtään kunta | ||
Pyhäjoen kunta | ||
Pyhäjärven kaupunki | ||
Pyhännän kunta | ||
Pyhärannan kunta | ||
Päijät-Hämeen liitto | ||
Pälkäneen kunta | ||
Pöytyän kunta | ||
Raahen kaupunki | ||
Raaseporin kaupunki | ||
Raision kaupunki | ||
Rantasalmen kunta | ||
Ranuan kunta | ||
Rauman kaupunki | ||
Rautalammin kunta | ||
Rautavaaran kunta | ||
Rautjärven kunta | ||
Reisjärven kunta | ||
Riihimäen kaupunki | ||
Ristijärven kunta | ||
Rovaniemen kaupunki | ||
Ruokolahden kunta | ||
Ruoveden kunta | ||
Ruskeat Tytöt ry | ||
Ruskon kunta | ||
Rytmi-instituutin kannattajayhdistys ry | ||
Rääkkylän kunta | ||
Saamelaiskäräjät | ||
Saarijärven kaupunki | ||
Sallan kunta | ||
Salon kaupunki | ||
Sarjakuvantekijät ry | ||
Sastamalan kaupunki | ||
Satakunnan ELY-keskus | ||
Satakuntaliitto | ||
Sauvon kunta | ||
Savitaipaleen kunta | ||
Savonlinnan kaupunki | ||
Savukosken kunta | ||
Seinäjoen kaupunki | ||
Sievin kunta | ||
Siikaisten kunta | ||
Siikajoen kunta | ||
Siikalatvan kunta | ||
Siilinjärven kunta | ||
Simon kunta | ||
Sipoon kunta | ||
Sirkuksen tiedotuskeskus ry | ||
Siuntion kunta | ||
Sodankylän kunta | ||
Soinin kunta | ||
Someron kaupunki | ||
Sonkajärven kunta | ||
Sotkamon kunta | ||
Stiftelsen Pro Artibus | ||
Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry | ||
Sulkavan kunta | ||
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry | ||
Suomen Arkkitehtiliitto ry SAFA | ||
Suomen Arvostelijain Liitto ry | ||
Suomen Assitej ry | ||
Suomen Big Band -yhdistys ry | ||
Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry | ||
Suomen Elokuvaohjaajaliitto, SELO ry | ||
Suomen Harmonikkaliitto ry | ||
Suomen Jazzliitto ry | ||
Suomen Kameraseurojen Liitto ry | ||
Suomen kansallisooppera ja -baletti | ||
Suomen Kansallisteatteri | ||
Suomen Kirjailijaliitto ry | ||
Suomen kirjainstituutin säätiö | ||
Suomen kirjastoseura ry | ||
Suomen Kuntaliitto ry | ||
Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry | ||
Suomen Lausujain liitto ry | ||
Suomen Musiikintekijät ry | ||
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat - Finlands Dramatiker och Manusförfattare ry | ||
Suomen Näyttelijäliitto ry | ||
Suomen OISTAT-Keskus - Finlands OISTAT-Centrum ry | ||
Suomen PEN ry | ||
Suomen Puhallinorkesteriliitto ry | ||
Suomen sarjakuvaseura ry | ||
Suomen Sinfoniaorkesterit ry | ||
Suomen Säveltäjät ry | ||
Suomen Taiteilijaseura - Konstnärsgillet i Finland ry | ||
Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry | ||
Suomen Teatterit ry | ||
Suomen tietokirjailijat ry | ||
Suomen Työväen Musiikkiliitto (Stm) R.Y. | ||
Suomen Unima ry | ||
Suomussalmen kunta | ||
Suonenjoen kaupunki | ||
Svenska litteratursällskapet i Finland rf | ||
Sysmän kunta | ||
Säkylän kunta | ||
Taideneuvosto | ||
Taipalsaaren kunta | ||
Taiteen edistämiskeskus | ||
Taivalkosken kunta | ||
Taivassalon kunta | ||
Tammelan kunta | ||
Tampereen kaupunki | ||
Tanssin Tiedotuskeskus ry | ||
Tapio Wirkkala - Rut Bryk -säätiö | ||
Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry | ||
Teatterikeskus ry | ||
Teatterin tiedotuskeskus ry | ||
Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry | ||
Tervolan kunta | ||
Tervon kunta | ||
Teuvan kunta | ||
Tohmajärven kunta | ||
Toholammin kunta | ||
Toivakan kunta | ||
Tornion kaupunki | ||
Turun kaupunki | ||
Tuusniemen kunta | ||
Tuusulan kunta | ||
Tyrnävän kunta | ||
Ulvilan kaupunki | ||
Urjalan kunta | ||
Utajärven kunta | ||
Utsjoen kunta | ||
Uudenkaupungin kaupunki | ||
Uudenmaan ELY-keskus | ||
Uudenmaan liitto | ||
Uuraisten kunta | ||
Uusikaarlepyyn kunta | ||
Vaalan kunta | ||
Vaasan kaupunki | ||
Walhalla Ry | ||
Valkeakosken kaupunki | ||
Valtiovarainministeriö | ||
Vantaan kaupunki | ||
Varkauden kaupunki | ||
Varsinais-Suomen ELY-keskus | ||
Varsinais-Suomen liitto | ||
Vehmaan kunta | ||
Vesannon kunta | ||
Vesilahden kunta | ||
Vetelin kunta | ||
Vieremän kunta | ||
Vihdin kunta | ||
Viitasaaren kaupunki | ||
Vimpelin kunta | ||
Virolahden kunta | ||
Virtain kaupunki | ||
Women in Film & Television Finland ry | ||
Vöyrin kunta | ||
Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry | ||
Ylitornion kunta | ||
Ylivieskan kaupunki | ||
Ylöjärven kaupunki | ||
Ypäjän kunta | ||
Ähtärin kaupunki | ||
Äänekosken kaupunki |
Asiasanat
kulttuuripolitiikka, kulttuuri
virasto
taidepolitiikka
Arviointi