Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Lausuntopyyntö; luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi

Lausuntopyyntö; luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi

Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/15900/2022

Vastausaika on päättynyt: 8.7.2022

Lausuntopyynnön taustatiedot
Johdanto

Ulkoministeriö pyytää lausuntoa hallituksen esityksen luonnoksesta, joka koskee lakia kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviä lakeja.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annettua lakia siten, että lain soveltamisala kattaisi kansainvälisen avun lisäksi myös Suomen kansallisesta tarpeesta, ilman ulkopuolista pyyntöä tapahtuvan Suomen viranomaisen toiminnan itsenäisesti tai toista Suomen viranomaista tukien Suomen alueen ulkopuolella kansainvälisen oikeuden rajoitukset huomioiden (muu kansainvälinen toiminta). Lisäksi muutoksen tarkoituksena on selventää, että lakia voitaisiin soveltaa myös Suomen keskeisimpien kumppanien kanssa tapahtuvaan yhteistoimintaan.

Laissa säädetyistä päätöksentekomenettelyistä poikkeuksellisen kiireellisissä ja vakavissa tilanteissa poistettaisiin maantieteellinen rajaus. Sotilaallisia voimakeinoja koskevan kiireellisyysmenettelyn rajauksia ehdotetaan muutettavaksi vähemmän tilannekohtaisiksi kuitenkin niin, että kiireellisyysmenettely koskisi edelleen erittäin poikkeuksellisia tilanteita. Lain nimike ehdotetaan muutettavaksi siten, että se vastaisi lain soveltamisalaan tehtäviä tarkennuksia.

Ehdotetut muutokset eivät vaikuta laissa säädettyyn ylimpien valtioelinten toimivaltaan.

Esitys sisältää myös tarpeelliset muutokset ulkoministeriön, puolustusministeriön ja sisäministeriön toimialakohtaiseen lainsäädäntöön.

Kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevaa lainsäädäntöä voitaisiin soveltaa myös tilanteessa, jossa Suomi olisi Naton jäsen. Nato-jäsenyydestä johtuvia mahdollisia muita tarkennustarpeita lainsäädäntöön arvioidaan erikseen. 


Tausta
Lain tarkistustyö aloitettiin lokakuussa 2021 Afganistanin evakuointioperaation seurauksena. Kyseessä oli tilanne, jossa Suomen Puolustusvoimat tuki ulkoministeriötä evakuointitehtävässä ulkomailla. Tilanteessa tunnistettiin tarve muuttaa lain soveltamisalaa niin, että se kattaisi tarpeen päättää Suomen viranomaisen toimimisesta Suomen alueen ulkopuolella itsenäisesti tai toista Suomen viranomaista tukien ilman ulkopuolista pyyntöä. Lisäksi havaittiin, että sitä, missä tilanteissa voidaan soveltaa kiireellisyysmenettelyä avun sisältäessä sotilaallisia voimakeinoja, tulisi arvioida uudelleen. Työn edetessä turvallisuustilanne on edelleen merkittävästi muuttunut, minkä vuoksi esityksessä on laajemmin otettu huomioon toimintaympäristöön liittyvät ajankohtaiset ja ennakoitavissa olevat haasteet (VNS 1/2022 vp).
Tavoitteet
Esityksen tavoitteena on osaltaan varmistaa, että Suomella on valmius tehdä päätöksiä Suomen viranomaisten toimimisesta Suomen alueen ulkopuolella itsenäisesti tai toisen Suomen viranomaisen tukena kansainvälisen oikeuden rajoitukset huomioiden lain 1 §:ssä säädetyissä tilanteissa myös silloin, kun toimitaan ilman toisen valtion, EU:n tai kansainvälisen järjestön pyyntöä.

Lisäksi tarkoituksena on selventää, että lakia voidaan soveltaa myös Suomen keskeisimpien kumppanien kanssa tehtävään yhteistoimintaan, jossa on kyse Suomen puolustuksesta tai kaikkien osapuolten intresseistä, eikä ainoastaan toisen osapuolen avunpyynnöstä ja siihen vastaamisesta.

Lisäksi tavoitteena on tarkistaa lain 4 ja 5 §:ssä säädettyjä kiireellisyysmenettelyjä siten, että säännöksiin sisältyvät päätöksenteon rajaukset olisivat vähemmän tilannekohtaisia kuitenkin niin, että kiireellinen päätöksentekomenettely koskisi edelleen vain erittäin poikkeuksellisia tilanteita. Samalla pyrittäisiin varmistamaan se, että näissä lain soveltamisalaan kuuluvissa poikkeuksellisen kiireellisissä ja vakavissa tilanteissa kyetään tekemään tarvittavat päätökset nopeasti ja tehokkaasti. Edellä sanottu huomioiden lain 4 ja 5 §:ssä säädetyistä kiireellisyysmenettelyistä ehdotetaan poistettavaksi maantieteellisen rajaus. Sotilaallisia voimakeinoja koskevan 5 §:ssä säädetyn  kiireellisyysmenettelyn rajauksia ehdotetaan muutettavaksi siten, että   ”terrori-iskun uhka” ja ”suuri ihmismäärä” korvattaisiin  ”ihmisen henkeen ja terveyteen kohdistuvalla uhalla” sekä lisäämällä 5 §:ään ”vaikutuksiltaan vastaavat tilanteet”. Vaaran välittömyyden edellytyksestä 5 §:ssä esitetään myös luovuttavaksi ottaen huomioon, että päätöksenteon edellytyksenä on joka tapauksessa poikkeuksellinen ja kiireellinen tilanne. Lain nimike ehdotetaan muutettavaksi siten, että se vastaisi lain soveltamisalaan tehtäviä tarkennuksia.

Esityksen tavoitteena on myös tarkistaa eri hallinnonalojen toimialakohtaista lainsäädäntöä siten, että kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen, yhteistoiminta ja Suomen viranomaisen muu kansainvälinen toiminta itsenäisesti tai toisen viranomaisen tukena Suomen alueen ulkopuolella kansainvälisen oikeuden rajoitteet huomioiden mahdollistettaisiin ulkoministeriön, sisäministeriön ja puolustusministeriön toimialoilla mahdollisimman kattavasti.
Liitteet:
Aikataulu
Lausunto pyydetään antamaan viimeistään perjantaina 8.7.2022.
 
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.  

Myös muut kuin alla Jakelu-kohdassa mainitut tahot voivat antaa lausunnon. Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivuilta Ohjeet > Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta: [email protected].

Huomaattehan, että kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.

Ministeriöiden, joilla on käytössä VAHVA, tulee viedä lausuntonsa VAHVAan asialle VN/15900/2022.

Esityksen pääasiallisen sisällön ja pykälien ruotsinkieliset käännökset lisätään lausuntopalveluun niiden valmistuttua.

 
Valmistelijat
Lisätietoja asiasta antaa:
Oikeuspäällikkö Kaija Suvanto, puh. +358 295 351 159, [email protected].
Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström, PLM, puh. +
358 295 140600, hanna.nordströ[email protected]
Lainsäädäntöneuvos Tapio Puurunen, SM, + 358 295488254, [email protected]

 
Jakelu:
Ahvenanmaan maakunnanhallitus    
Aliupseeriliitto    
Ammattiliitto Pro    
Amnesty International    
Crisis Management Center CMC Finland    
Crisis Management Initiative ry    
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia    
Elinkeinoelämän keskusliitto    
Espoon pelastuslaitos    
Etelä-Karjalan pelastuslaitos    
Etelä-Savon pelastuslaitos    
Eurooppalainen Suomi ry    
Helsingin pelastuslaitos    
Huoltovarmuuskeskus    
Jokilaakson pelastuslaitos    
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry    
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry    
Jyväskylän pelastuslaitos    
Kainuun pelastuslaitos    
Kanta-Hämeen pelastuslaitos    
Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos    
Keski-Suomen pelastuslaitos    
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos    
Kuopion pelastuslaitos    
Kymenlaakson pelastuslaitos    
Laajan turvallisuuden verkosto ry    
Lapin pelastuslaitos    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Liikenne-ja viestintävirasto    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maahanmuuttovirasto    
Maanpuolustuksen Henkilökuntaliitto MPHL ry    
Maanpuolustuksen insinöörit MPI ry    
Maanpuolustuksen teknisten toimihenkilöiden liitto MTTL ry    
Oikeusministeriö    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Oulun pelastuslaitos    
Pelastusopisto    
Pikeuskanslerinvirasto    
Pirkanmaan pelastuslaitos    
Pohjanmaan pelastuslaitos    
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos    
Poliisihallitus    
Porvoon pelastuslaitos    
Puolustusministeriö    
Puolustusvoimien Diplomi-insinöörit PVDI ry (jäsenyhdistyksenä SEAL ry:ssä)    
Puolustusvoimien Pääesikunta    
Päijät-Hämeen pelastuslaitos    
Päällystöliitto    
Rajaturvallisuusunioni ry    
Rajavartiolaitoksen esikunta    
Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI    
Reserviläisliitto    
Satakunnan pelastuslaitos    
Seinäjoen pelastuslaitos    
Sisäministeriö    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Suojelupoliisi    
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry    
Suomen Konepäällystöliitto ry    
Suomen Palopäällystöliitto ry    
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL    
Suomen poliisijärjestöjen liitto    
Suomen Punainen Risti    
Suomen Rauhanliitto    
Suomen Rauhanturvaajaliitto ry    
Suomen Reserviupseeriliitto    
Suomen Toimikunta Euroopan Turvallisuuden Edistämiseksi STETE    
Suomen YK-liitto    
Sähköalojen ammattiliitto ry    
Tasavallan presidentin kanslia    
Tehy ry    
Teollisuusliitto    
Turun pelastuslaitos    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Ulkopoliittinen instituutti    
Upseeriliitto    
Valtion työmarkkinalaitos    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtiovarainministeriö    
Vantaan pelastuslaitos    
Varusmiesliitto ry    
Ympäristöministeriö