Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus

Diarienummer för begäran om utlåtande: VM066:00/2015

Svarstiden gick ut: 4.3.2016

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Nykyisin digitaalisessa muodossa olevan aineiston tallentaminen ja siihen käytettävät säilytysratkaisut ovat kunkin aineiston omistajan (arkistonmuodostaja) vastuulla. Arkistointia ohjataan erityisesti asianhallinnan kannalta mutta kaikenlaisille aineistoille, kuten rekisteritiedoille ja tutkimusaineistoille, on säilytystarpeita. Tämä on johtanut verraten pirstaleiseen toteutuskenttään, jolloin järjestelmien yhteentoimivuus ja aineistojen hyödynnettävyys on heikkoa.

Suunnittelun lähtökohtana on ollut mahdollistaa viranomaisaineistojen sähköisen säilyttämisen ja asianhallinnan kehittäminen yhtenä kokonaisuutena. Ehdotuksessa hyödynnetään arkistolaitoksen VAPA-palvelun ja opetus- ja kulttuuriministeriön PAS-palvelun kehittämisessä saatuja kokemuksia sekä olemassa olevia kotimaisia ja kansainvälisiä malleja. Suunniteltavan palvelukokonaisuuden toteutuksessa otetaan huomioon hallitusohjelman tavoitteet, julkisen hallinnon keskeiset meneillään olevat asianhallinnan kehittämisen hankkeet, yhteentoimivuuden edistäminen julkisessa hallinnossa ja tutkimuksessa sekä palvelujen koko elinkaaren digitalisoituminen, tietojen saatavuus, käyttäjien tarpeet sekä kustannustehokkuus.
 
Tässä toimeenpanosuunnitelmassa kuvataan palvelukokonaisuuden rakentamista, eri vaihtoehtoja ja vaiheistusta. Palvelukokonaisuus on määritelty tarkemmin liitteenä olevassa arkkitehtuurikuvauksessa.
 
Bakgrund

Valtiontalouden tarkastusvirasto laati vuonna 2014 tarkastuskertomuksen sähköisen arkistoinnin edistämisestä. Tarkastuksessa havaittiin, että hallinnossa syntyvän asiakirjallisen tietoaineiston sähköinen säilyttäminen ei ole useista kehittämistoimista huolimatta päässyt kunnolla vauhtiin. Kun otetaan huomioon, että valtaosa valtionhallinnon asiakirjoista on ollut digitaalisessa muodossa neljännesvuosisadan, on tilanne huolestuttava.

Valtiovarainministeriö nimitti opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana työryhmän syksyllä 2015 selvittämään sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuutta (SAPA). Tämän SAPA-työryhmän tavoitteena on suunnitella kokonaistaloudellisesta näkökulmasta kustannustehokas ja helppokäyttöinen yhteinen ratkaisu viranomaisaineistojen sähköiseen säilyttämiseen ottaen huomioon sekä valtionhallinnon että kuntien tarpeet.
 

Målsättningar
SAPA (Sähköisten viranomaisaineistojen Arkistoinnin ja säilytyksen PAlvelu-kokonaisuus) -hankkeen tavoitteena on kustannustehokas ja käyttökelpoinen julkisten toimijoiden tuottamien määräajan ja pysyvästi säilytettävien viranomaisaineistojen sähköisen säilyttämisen palvelu. Palvelun avulla organisaatio voi huolehtia lakisääteisistä säilyttämisen velvollisuuksista sekä tehostaa hallinnon aineiston avoimuutta ja hyödynnettävyyttä prosessien tukena. SAPA edistää sähköiseen asianhallintaan ja arkistointiin siirtymistä julkisessa hallinnossa ja yhteisen asianhallinnan kehittämisenä yhtenä kokonaisuutena.
 
Linkit

https://wiki.julkict.fi/julkict/sapa - SAPA-työryhmän sivut

Liitteet:

SAPA-toimeenpanosuunnitelma.pdf - SAPA Toimeenpanosuunnitelma

SAPA-arkkitehtuuriliite.pdf - Liite: SAPA arkkitehtuurikuvaus

Tidtabell
Lausunto tulee antaa viimeistään pe 4.3.
Lausuntojen perusteella työryhmä päivittää palvelukokonaisuutta ja toimeenpanosuunnitelmaa, joka julkaistaan huhtikuussa 2016.
Svarsanvisningar för mottagare
Lausunnot pyydetään antamaan tämän lausuntopalvelun kautta. Lausunnon antaminen vaatii rekisteröitymisen. Lausunnon voi antaa kuka tahansa asiasta kiinnostunut.

Lausuntoa pyydetään PDF-tiedostoina oleviin asiakirjoihin, jotka löytyvät kohdassa "Asiasanat, linkit, liitteet". Lausuntona pyydetään arviota sekä palvelukokonaisuuden toimenpanosuunnitelmasta että arkkitehtuurikuvauksesta.
 
  • Lausunto annetaan klikkaamalla tämän sivun alareunassa olevaa painiketta ”Kirjaudu ja anna lausunto”. Jos olet uusi käyttäjä lausuntopalvelu.fi:ssä, sinun tulee ensin rekisteröityä palvelun käyttäjäksi. Tarkemmat ohjeet: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Instruction/Instruction?section=Instructions. Muita annettuja lausuntoja voi selailla välilehdellä "Lausunnonantajien lausunnot".
Valmistelijat
Lisätietoja antavat:
suunnittelija Heidi Torro, valtiovarainministeriö, etunimi.sukunimi@vm.fi
neuvotteleva virkamies Jari Kallela, valtiovarainministeriö, etunimi.sukunimi@vm.fi
Sändlista:
Ahvenanmaan valtionvirasto    
Akaa    
Alajärvi    
Alavieska    
Alavus    
Asikkala    
Askola    
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus    
Aura    
Eduskunta    
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira    
ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus    
Energiavirasto    
Enonkoski    
Enontekiö    
Espoo    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto    
Eura    
Eurajoki    
Evijärvi    
Forssa    
Geologian tutkimuskeskus    
Haapajärvi    
Haapavesi    
Hailuoto    
Hallinnon tietotekniikkakeskus    
Halsua    
Hamina    
Hankasalmi    
Hanko    
Harjavalta    
Hartola    
Hattula    
Hausjärvi    
Heinola    
Heinävesi    
Helsinki    
Hirvensalmi    
Hollola    
Honkajoki    
Huittinen    
Humppila    
Hyrynsalmi    
Hyvinkää    
Hämeenkoski    
Hämeenkyrö    
Hämeenlinna    
Hätäkeskuslaitos    
Ii    
Iisalmi    
Iitti    
Ikaalinen    
Ilmajoki    
Ilmatieteen laitos    
Ilomantsi    
Imatra    
Inari    
Inkoo    
Innovaatiorahoituskeskus Tekes    
Isojoki    
Isokyrö    
Jalasjärvi    
Janakkala    
Joensuu    
Jokioinen    
Joroinen    
Joutsa    
Juankoski    
Juuka    
Juupajoki    
Juva    
Jyväskylä    
Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän kaupunki, Kaupunginvaltuusto / valtuustoryhmät, ps    
Jyväskylän kaupunki, Kaupunkirakenteen toimiala, Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö    
Jyväskylän kaupunki, konsernihallinto    
Jyväskylän kaupunki, Kulttuuripalvelut    
Jyväskylän kaupunki, Kylän Kattaus -liikelaitos    
Jyväskylän kaupunki, Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut    
Jyväskylän kaupunki, Sivistyksen toimiala, varhaiskasvatus ja perusopetus    
Jyväskylän Kristillisdemokraatit    
Jyväskylän Nuorisovaltuusto    
Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus    
Jyväskylän yliopisto    
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta    
Jyväskylän Yläkaupungin asukasydistys ry.    
Jämijärvi    
Jämsä    
Järvenpää    
Kaarina    
Kaavi    
Kajaani    
Kalajoki    
Kangasala    
Kangasniemi    
Kankaanpää    
Kannonkoski    
Kannus    
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO    
Kansallisarkisto    
Karijoki    
Karkkila    
Karstula    
Karvia    
Kaskinen    
Kauhajoki    
Kauhava    
Kauniainen    
Kaustinen    
Keitele    
Kemi    
Kemijärvi    
Keminmaa    
Kemiönsaari    
Kempele    
Kerava    
Keski-Suomen Kylät ry    
Keuruu    
Kihniö    
Kilpailu- ja kuluttajavirasto    
Kinnula    
Kirkkonummi    
Kitee    
Kittilä    
Kiuruvesi    
Kivijärvi    
Kokemäki    
Kokkola    
Kolari    
Konnevesi    
Kontiolahti    
Korsnäs    
Koski Tl    
Kotka    
Kouvola    
Kristiinankaupunki    
Kruunupyy    
Kuhmo    
Kuhmoinen    
Kuopio    
Kuortane    
Kurikka    
Kustavi    
Kuusamo    
Kyyjärvi    
Kärkölä    
Kärsämäki    
Köyliö    
Lahti    
Laihia    
Laitila    
Lapinjärvi    
Lapinlahti    
Lappajärvi    
Lappeenranta    
Lapua    
Laukaa    
Lemi    
Lempäälä    
Leppävirta    
Lestijärvi    
Lieksa    
Lieto    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Liikennevirasto    
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi    
Liminka    
Liperi    
Lohja    
Loimaa    
Loppi    
Loviisa    
Luhanka    
Lumijoki    
Luonnonvarakeskus    
Luoto    
Luumäki    
Luvia    
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maahanmuuttovirasto    
Maalahti    
Maanmittauslaitos    
Maaseutuvirasto    
Marttila    
Masku    
Merijärvi    
Merikarvia    
Miehikkälä    
Mikkeli    
Muhos    
Multia    
Muonio    
Museovirasto    
Mustasaari    
Muurame    
Mynämäki    
Myrskylä    
Mäntsälä    
Mänttä-Vilppula    
Mäntyharju    
Naantali    
Nakkila    
Nastola    
Nivala    
Nokia    
Nousiainen    
Nurmes    
Nurmijärvi    
Närpiö    
Oikeusministeriö    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Opetushallitus    
Oravasaaren kyläyhdistys r.y.    
Orimattila    
Oripää    
Orivesi    
Oulainen    
Oulu    
Outokumpu    
Padasjoki    
Paimio    
Paltamo    
Parainen    
Parikkala    
Parkano    
Patentti- ja rekisterihallitus    
Pedersöre    
Pelastusopisto    
Pelkosenniemi    
Pello    
Perho    
Pertunmaa    
Petäjävesi    
Pieksämäki    
Pielavesi    
Pietarsaari    
Pihtipudas    
Pirkkala    
Poliisihallitus    
Polvijärvi    
Pomarkku    
Pori    
Pornainen    
Porvoo    
Posio    
Pudasjärvi    
Pukkila    
Punkalaidun    
Puolanka    
Puolustushallinnon rakennuslaitos    
Puolustusministeriö    
Puumala    
Pyhtää    
Pyhäjoki    
Pyhäjärvi    
Pyhäntä    
Pyhäranta    
Pälkäne    
Pöytyä    
Raahe    
Raasepori    
Rahoitusvakausvirasto    
Raisio    
Rajavartiolaitos    
Rantasalmi    
Ranua    
Rauma    
Rautalampi    
Rautavaara    
Rautjärvi    
Reisjärvi    
Riihimäki    
Rikosseuraamuslaitos    
Ristijärvi    
Rovaniemi    
Ruokolahti    
Ruovesi    
Rusko    
Rääkkylä    
Rääkkylän kunta    
Rääkkylän kunta    
Saarijärvi    
Salla    
Salo    
Sastamala    
Sauvo    
Savitaipale    
Savonlinna    
Savukoski    
Seinäjoki    
Sievi    
Siikainen    
Siikajoki    
Siikalatva    
Siilinjärvi    
Simo    
Sipoo    
Sisäministeriö    
Siuntio    
Sodankylä    
Soini    
Somero    
Sonkajärvi    
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Sotkamo    
Sulkava    
Suomen Akatemia    
Suomen ympäristökeskus    
Suomenlinnan hoitokunta    
Suomussalmi    
Suonenjoki    
Sysmä    
Säkylän kunta    
Säkylän kunta    
Säteilyturvakeskus    
Taipalsaari    
Taivalkoski    
Taivassalo    
Tammela    
Tampere    
Tasavallan presidentin kanslia    
Tervo    
Tervola    
Teuva    
Tilastokeskus    
Tohmajärvi    
Toholampi    
Toivakka    
Tornio    
Tulli    
Turku    
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto    
Tuusniemi    
Tuusula    
Tyrnävä    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Ulkoasiainministeriö    
Ulkopoliittinen instituutti    
Ulvila    
Urjala    
Utajärvi    
Utsjoki    
Uurainen    
Uusikaarlepyy    
Uusikaupunki    
Vaala    
Vaasa    
Valkeakoski    
Valtimo    
Valtiokonttori    
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus    
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus    
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtiontalouden tarkastusvirasto    
Valtiovarainministeriö    
Vantaa    
Varkaus    
Vehmaa    
Verohallinto    
Vesanto    
Vesilahti    
Veteli    
Vieremä    
Viestintävirasto    
Vihti    
Viitasaari    
Vimpeli    
Virolahti    
Virrat    
Väestörekisterikeskus    
Vöyri    
Ylitornio    
Ylivieska    
Ylöjärvi    
Ympäristöministeriö    
Ypäjä    
Ähtäri    
Äänekoski    
Asiasanat

sähköisen asioinnin tukipalvelut

digitalisaatio

arkistointi