Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen

Diarienummer för begäran om utlåtande: OKM/47/040/2016

Svarstiden gick ut: 3.11.2017

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa liitteenä olevasta työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen.
 
Bakgrund
Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 29 päivänä syyskuuta 2016 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella hallituksen esitysluonnos elokuvalain uudistamiseksi. Ehdotuksen tuli sisältää muun muassa esitykset elokuvien ja muiden kuvaohjelmien valmistamista, jakelua ja audiovisuaalisen kulttuurin edistämistä koskevasta valtiontukijärjestelmästä sekä siitä, miten valtiontukien myöntämiseen liittyvä julkisen vallan käyttö järjestetään lain tasolla. Valmistelussa tuli huomioida Suomen elokuvasäätiön asema yksityisoikeudellisena säätiönä. Valmistelussa oli lisäksi otettava huomioon valtiontalouden tarkastusviraston laillisuustarkastuskertomuksessa esitetyt kannanotot, eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu sekä lainuudistusta varten teetetyt selvitykset. Työryhmän jäseninä olivat opetus- ja kulttuuriministeriön ja Suomen elokuvasäätiön edustajat.
 
Målsättningar
Esityksen tavoitteena on uudistaa elokuvakulttuurin edistämistä ja elokuvan valtion rahoitusta koskeva lainsäädäntö vastaamaan elokuva-alan toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia ja voimassa olevan perustuslain säännöksiä. Esityksen tarkoituksena on selkeyttää Suomen elokuvasäätiön asema ja rooli elokuvaa koskevissa valtionavustusasioissa. Esityksen tavoitteena on lisäksi osaltaan edistää ja vahvistaa Suomen elokuvasäätiön ja elokuva-alan toimijoiden keskinäistä vuorovaikutusta.
 
Linkit

https://hankeikkuna.vnv.fi/app#/hanke/22299/kuvaukset - Linkki hanketta koskevalle Hankeikkunan sivulle

Liitteet:
Tidtabell
Kirjalliset lausunnot selvityksestä pyydetään toimittamaan lausuntopalvelu.fi-sivuston kautta ministeriölle viimeistään perjantaina  3.11.2017.
 
Svarsanvisningar för mottagare
Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssa julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.
 
Lausuntopalautteen käsittelyn helpottamiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää, että lausunto jaotellaan mahdollisuuksien mukaan lausuntopyynnössä ilmoitettujen väliotsikoiden mukaisesti.
 
 Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivuilta
 Ohjeet > Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausunto.om@om.fi.
 
 Huom! Kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä. 
 
 
 
Valmistelijat
Kulttuuriasiainneuvos Laura Mäkelä, puh. 0295 330222
Johtaja Jorma Waldén, puh. 0295 330338
 
Sändlista:
Aalto-yliopisto/ Taik/ ELO    
Audiovisual Finland    
AVEK/Kopiosto ry    
AV-Tuottajien Tekijänoikeusyhdistys Tuotos    
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti(KAVI)    
Käsikirjoittajien Kilta    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
MTV MEDIA Oy    
Oikeusministeriö    
Sanoma Media Finland Oy    
Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat SATU ry    
Suomen Elokuvaohjaajaliitto, SELO ry    
Suomen elokuvasäätiön hallitus    
Suomen Filmikamari    
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry    
Suomen Näyttelijäliitto - Finlands Skådespelarförbund ry    
Taiteen edistämiskeskus    
Teatteri- ja mediatyötekijöiden liitto    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Valtion audiovisuaalisten taiteiden toimikunta    
Valtiontalouden tarkastusvirasto    
Valtiovarainministeriö    
Yleisradio Oy