Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Bedömningspromemoria om behovet av att uppdatera skärgårdslagen

Arviomuistio saaristolain päivittämistarpeista

Diarienummer för begäran om utlåtande: VN/30787/2022

Svarstiden gick ut: 31.1.2023

Uppgifter om begäran om utlåtande
Språket i begäran om utlåtande:
Johdanto
Maa- ja metsätalousministeriön perustama virkamiestyöryhmä on valmistellut arviomuistion saaristolain päivittämistarpeista.

Muistiossa puhutaan lain nimen mukaisesti saaristoalueista, mutta sillä tarkoitetaan laajemmin myös vesistöalueita. Muistiossa esitellään pykäläkohtaisesti, minkälaisia muutostarpeita kyseessä olevaan pykälään kohdistuu vai kohdistuuko niitä lainkaan. Muistiossa tuodaan myös esille asioita, jotka olisi syytä ottaa huomioon, kun kyseistä pykälää mahdollisesti päivitetään. Muistiossa esitetään eri vaihtoehtoja pykälien päivittämiseksi, ei niinkään yhtä ainoaa vaihtoehtoa.

Muistio sisältää myös kansainvälisen vertailun Skotlannin ja Kroatian saaristolakeihin, jotka ovat Suomen saaristolain lisäksi ainoita saaristolakeja Euroopassa. Lisäksi muistiossa tuodaan esille saaristolain kytkeytyminen perusoikeuksiin.

Osana selvitystyötä on järjestetty alueellisia kuulemistilaisuuksia sekä lähetty sähköinen kysely saaristolaisille vastattavaksi.

Muistion tarkoituksena on toimia pohjana saaristolain päivittämistyössä, johon voidaan aikaisintaan ryhtyä vuonna 2023 alkavalla hallituskaudella.
Tausta
Laki saariston kehityksen edistämisestä annettiin vuonna 1981. Suurin osa lain kirjauksista on pysynyt muuttumattomana yli 40 vuotta.

Saaristo toimintaympäristönä sekä myös muu lainsäädäntö ovat muuttuneet viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana. Saaristolakiin kohdistuukin päivittämistarpeita niin lain rakenteeseen kuin lain sisältöön liittyen. Rakenteelliset muutospaineet liittyvät mm. vuonna 2000 voimaan tulleeseen perustuslakiin. Saaristolaki perustuu vuoden 1919 hallitusmuotoon, joka on nykyisen perustuslain edeltäjä, eikä se näin vastaa nykyisen perustuslain vaatimuksia. Toimintaympäristön yksi suurimmista muutoksista on kausiasukkaiden määrän kasvu. Saaristossa ei ole koskaan ollut näin paljon asukkaita, kun huomioidaan myös saariston kausiasukkaat. Saaristossa vietetään yhä enemmän aikaa, moni jopa ympärivuotisesti, vaikka vakituinen asuinpaikka olisi jossakin muualla. Digitalisaatio on myös yksi saaristoon vaikuttava tekijä. Se mahdollistaa työnteon saaristosta sekä tuo mahdollisuuksia palvelutarjontaan. Saaristo on myös houkutteleva matkailukohde ja sen luonto- ja kulttuuriarvot ovat merkittävät koko yhteiskunnan näkökulmasta.
Tavoitteet
Arviomuistion tarkoituksena on toimia pohjana saaristolain päivittämistyössä, johon voidaan aikaisintaan ryhtyä vuonna 2023 alkavalla hallituskaudella.

Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja saaristolain päivittämämistä arvioivaan muistioon, joka on liitteenä suomen- ja ruotsinkielisenä.

Linkki hankesivulle: https://mmm.fi/hanke2?tunnus=MMM052:00/2021
 
Liitteet:
Aikataulu
Lausunnot tulee antaa viimeistään 5.1.2023
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla Lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.

Myös jakelulistan ulkopuoliset tahot voivat antaa lausuntonsa.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua Lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät Lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta: lausuntopalvelu.om(at)om.fi.

Mikäli lausunnonantaja haluaa antaa lausuntonsa sähköpostitse (kirjaamo.mmm@gov.fi), toivomme lausunnonantajan käyttävän lausunnossaan arviomuistion mukaista rakennetta. Sähköpostitse lähetetyissä lausunnoissa pyydetään käyttämään viitteenä otsikkoa Arviomuistio saaristolain päivittämistarpeesta / VN/30787/2022.

Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan Lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
Lisätietoja asiasta antaa:
Johtava asiantuntija Elina Auri, maa- ja metsätalousministeriö, sähköposti: elina.auri@gov.fi, puh. 0295 162 041
Erityisasiantuntija Lasse Saarela, maa- ja metsätalousministeriö, sähköposti: lasse.saarela@gov.fi, puh. 0295 162 155
Jakelu:
Asikkala    
Enonkoski    
Espoo    
Etelä-Karjalan liitto    
Etelä-Savon ELY-keskus    
Etelä-Savon maakuntaliitto    
Hailuoto    
Helsinki    
Hirvensalmi    
Hämeen ELY-keskus    
Inkoo    
Joutsa    
Juuka    
Jyväskylä    
Kaakkois-Suomen ELY-keskus    
Kaarina    
Kainuu    
Kemiönsaari    
Keski-Suomen liitto    
Keski-Suomi    
Kirkkonummi    
Kitee    
Kivijärvi    
Kotka    
Kuhmoinen    
Kuopio    
Kustavi    
Kymenlaakson liitto    
Leader-ryhmät c/o Suomen Kylät ry    
Lieksa    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Liperi    
Loviisa    
Luhanka    
Luoto    
Maalahti    
Maaseutupolitiikan neuvosto MANE    
Mikkeli    
Mustasaari    
Naantali    
Närpiö    
Oikeusministeriö    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Parainen    
Parikkala    
Pirkanmaa    
Pirkanmaan liitto    
Pohjanmaa    
Pohjanmaan liitto    
Pohjois-Karjala    
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto    
Pohjois-Pohjanmaa    
Pohjois-Pohjanmaan liitto    
Pohjois-Savo    
Pohjois-Savon liitto    
Pori    
Porvoo    
Puolustusministeriö    
Puumala    
Pyhtää    
Päijät-Hämeen liitto    
Raasepori    
Ruokolahti    
Rääkkylä    
Salo    
Satakunta    
Satakuntaliitto    
Savonlinna    
Sipoo    
Sisäministeriö    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Sulkava    
Suomen Kuntaliiitto    
Suomen Kylät ry    
Taipalsaari    
Taivassalo    
Tervo    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Uudenmaan liitto    
Uusikaupunki    
Uusimaa    
Vaala    
Valtiovarainminsiteriö    
Varsinais-Suomen liitto    
Varsinais-Suomi    
Vöyri    
Ympäristöministeriö    
Asiasanat

Saaristoasiain neuvottelukunta

Saaristolaki

Saaristo