Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Kansainvälinen selvitys velkakonversion ulottuvuuksista yritysjärjestelyiden ja maksukyvyttömyystilanteiden näkökulmasta

Kansainvälinen selvitys velkakonversion ulottuvuuksista yritysjärjestelyiden ja maksukyvyttömyystilanteiden näkökulmasta

Diarienummer för begäran om utlåtande: OM 2/41/2018

Svarstiden gick ut: 30.4.2018

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Yritysrahoituksen kansainvälistymisen ja rahoitusjärjestelmän muutoksen johdosta on tarpeen arvioida kansallisen yrityssaneerausta ja yritysjärjestelyjä koskevan lainsäädännön kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia. Muutostarpeiden arvioimiseksi on Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta toteutettu ja tammikuussa 2018 julkaistu kansainvälinen vertailu Suomen kannalta merkityksellisten verrokkimaiden yhtiö-, maksukyvyttömyys- ja yritysjärjestelylainsäädännöstä.

Erityisesti joukkolainamarkkinoiden näkökulmasta on viime vuosina tuotu voimakkaasti esille, että yrityssaneerauslaki suosii yrityksen omistajia velkojien kustannuksella ja että tämän epäkohdan poistaminen on keskeistä monipuolisen yritysrahoituksen kehittämisen näkökulmasta. Keskeisimpänä puutteena on pidetty sitä, ettei Suomen lainsäädäntö salli velkojen muuttamista osakkeiksi (ns. velkakonversio) ja siihen liittyvää vanhojen osakkaiden omistusosuuden pienentämisestä ilman osakkaiden ja yhtiön  laajaa myötävaikutusta.

Yritysrahoituksen monipuolistumisen on arvioitu korostavan myös tarvetta kokonaan uudenlaisille yritysten rahoituksen järjestelymekanismeille. Yhtenä vaihtoehtona kansallisen sääntelyn ja käytäntöjen kehittämiseksi on ehdotettu Englannin lain mukaisen ”Scheme of Arrangement” -menettelyn käyttöönottoa (ks. OM:n arviomuistio osakeyhtiölain muutostarpeista (20/2016)). Yritysten velkojen uudelleenjärjestelyn lisäksi menettelyn on arvioitu mahdollistavan laajemmin myös muunlaisten yritysjärjestelyjen (mm. ostotarjousmenettely, liiketoiminnan siirto) toteuttamisen tuomioistuimen kontrolloimana. Menettelyn mahdollisuuksien jatkoselvittäminen on saanut kannatusta mm. osakeyhtiölain muutostarpeesta keväällä 2016 järjestetyllä lausuntokierroksella (ks. yhteenveto arviomuistiosta saaduista lausunnoista (48/2016)).

 
Linkit
Liitteet:
Tidtabell
Oikeusministeriö pyytää lausuntoanne selvityksestä. Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 30.4.2018.
Svarsanvisningar för mottagare

Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei lähetetä erikseen sähköpostitse tai postitse.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.

Valmistelijat
lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, oikeusministeriö, puh 02951 50074, etunimi.sukunimi@om.fi   
erityisasiantuntija Markus Tervonen, oikeusministeriö, puh 02951 50220,  etunimi.sukunimi@om.fi
 
Sändlista:
Akava ry    
Arvopaperimarkkinayhdistys ry    
Business Finland    
Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry    
Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry    
Euroclear Finland Oy    
Finanssiala ry    
Finanssivalvonta    
Finnish Business Angels Network (FiBAN)    
Hallitusammattilaiset ry    
Helsingin kauppakorkeakoulu    
Helsingin Ulosottovirasto    
Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta    
Keskuskauppakamari    
Kirjanpitolautakunta    
Konkurssiasiamies    
Korkein hallinto-oikeus    
Korkein oikeus    
Lapin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta    
Listayhtiöiden neuvottelukunta    
Luottomiehet ry    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
OP-ryhmä    
Osakesäästäjien Keskusliitto ry    
Osuustoimintakeskus Pellervo    
Patentti- ja rekisterihallitus    
Pörssisäätiö    
Rakli    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry    
Suomen Asianajajaliitto    
Suomen Insolvenssioikeudellinen yhdistys ry    
Suomen Itsenäisyyden juhlarahasto Sitra    
Suomen Kaupan Liitto    
Suomen Kuntaliitto    
Suomen Lakimiesliitto    
Suomen Pankki    
Suomen Perheyritysten liitto    
Suomen Pääomasijoitusyhdistys    
Suomen Sijoitusanalyytikot ry    
Suomen Taloushallintoliitto ry    
Suomen Tilintarkastajat    
Suomen Veroasiantuntijat ry    
Suomen Yhtiöoikeusyhdistys ry    
Suomen Yrittäjät    
Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta    
Tampereen yliopisto, johtamiskorkeakoulu    
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry    
Turun kauppakorkeakoulu    
Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Työeläkevakuuttajat TELA    
Vaasan yliopisto, kauppatieteiden tiedekunta    
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Arvopaperilautakunta    
Valtioneuvoston kanslia/Omistusohjausosasto    
Valtiontalouden tarkastusvirasto    
Valtiovarainministeriö    
Verohallinto    
Verohallinto/Harmaan talouden selvitysyksikkö    
Asiasanat

velkakonversio, maksukyvyttömyys, maksunsaantijärjestys, yhtiöoikeus, osakeyhtiöt, osakeyhtiölaki, yrityssaneeraus, yritysjärjes