Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamisesta (siirtovelvoite)

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamisesta (siirtovelvoite)

Diarienummer för begäran om utlåtande: VN/7543/2022

Svarstiden gick ut: 2.10.2022

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jossa ehdotetaan muutettavaksi sähköisen viestinnän palveluista annettua lakia (917/2014, SVPL) siten, että lain 227 §:ssä säädetystä siirtovelvoitteesta poistettaisiin verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoavan teleyrityksen sekä yhteisantennijärjestelmän ylläpitäjän velvoite siirtää Yleisradion julkisen palvelun radio-ohjelmistot verkoissaan. Lisäksi esityksessä ehdotetaan pienempiä täydennyksiä ja teknisluonteisia muutoksia lain 49 §, 294 § ja 304 §:iin. Tavoitteena on muun muassa täydentää lupaviranomaisen radioluvan peruuttamista koskevia 49§:n toimivaltuuksia vastaamaan radioluvan myöntämisen edellytyksiä (mm. kansallisen turvallisuuden arviointi). 
Bakgrund
EU:n teledirektiivi mahdollistaa jäsenvaltioille siirtovelvoitteiden asettamisen tietyin ehdoin. Liikenne- ja viestintäministeriön 22.6.2022 julkaisema arviomuistio arvioi siirtovelvoitteen ajantasaisuutta direktiivin edellyttämällä tavalla. Arviomuistiossa esitettiin säädöshankkeen käynnistämistä Yleisradion radio-ohjelmistoja koskevan siirtovelvoitteen poistamiseksi tai keventämiseksi.
 
Radiokanavien jakelu rajoittaa kaapelilaajakaistan laadullista kehittämistä etenkin verkkoliikenteen paluusuunnan osalta. Tällä rajoitteella voi olla vaikutuksia esimerkiksi asiakkaiden palvelutasoon, videopuheluiden laatuun, pilvipalveluihin sekä vastaaviin paluusuuntaa tarvitseviin toimintoihin.
Målsättningar
Esityksen tavoitteena on mahdollistaa kaapeliverkoissa tehokkaampi verkon käyttö ja laadullisesti parempien yhteyksien tarjoaminen. Lisäksi esityksen tavoitteena on muuttaa kansallisen sääntely vastaamaan teledirektiivin asettamia vaatimuksia.
Linkit

https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=LVM010:00/2022 - Linkki julkiseen hankeikkunaan.

Liitteet:
Tidtabell
Lausunnot pyydetään toimittamaan liikenne- ja viestintäministeriöön viimeistään 2.10.2022.
 
Ruotsinkielinen lausuntomateriaali toimitetaan lausuntopalveluun mahdollisimman pian.
Svarsanvisningar för mottagare
Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla Lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.
 
Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet > Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi. Jos ette kuitenkaan voi antaa lausuntoanne lausuntopalvelu.fi:ssä, lausunto voidaan toimittaa myös sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.lvm@gov.fi.
 
Lausuntoja voivat antaa muutkin kuin jakelussa mainitut. Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
Ylitarkastaja Roosa Patrakka, roosa.patrakka@gov.fi, 0295 342 192
Yksikön johtaja Aino Sipari, aino.sipari@gov.fi, 0295 342 011
Sändlista:
Alcom    
Alcom    
Alcom    
Alfatv    
Alfatv    
Altel    
Alueradiot Sastamala Oy    
Avonline Broadband PLC    
Bauer Media Oy    
Cinia Oy    
Digita Oy    
Digita Oy    
Discovery Networks Finland    
DNA Oyj    
DNA Oyj    
DNA Oyj    
Elisa Oyj    
Elisa Oyj    
Elisa Oyj    
Etelä-Suomen Media Oy    
FiCom ry    
FiCom ry    
Finest Plus FM    
Finnet-liitto ry    
Fox Networks Group    
HSS Media Ab    
Hämeen Media Oy    
Ilonet Oy    
Isännöintiliitto    
Järviradio Oy    
Kaasilansalmi Oy    
Kairan Kuitu Oy    
Kairan Kuitu Oy    
Kaisanet Oy    
Kaleva365 Oy    
Kansan Radioliitto - Folkets radioförbund ry    
Keski-Suomen Media Oy    
Kiinteistöliitto    
Kiinteistöliitto    
Kilpailu- ja kuluttajavirasto    
Kopiosto    
Kristillinen Media Oy    
Kuluttajaliitto    
Kuluttajaliitto    
Kuuloliitto    
Kuunappi Radioliiketoiminta Oy    
Kuurojenliitto    
Laestadiernas Fridsföreningars Förbund r.f.    
Lapin Klubi ry    
Liikenne- ja viestintävirasto    
Liikenne- ja viestintävirasto    
Liikenne- ja viestintävirasto    
Livelaboratorio Oy    
Marva Media Oy    
MTV    
MTV    
Nelonen Media    
Näkövammaisten liitto    
OKM    
OM    
Osuuskunta Utakuitu    
Oy Basso Media Ltd.    
Patmos Lähetyssäätiö sr.    
Pielisen tietoverkko-osuuskunta    
Pispalan Musa Oy    
Pispalan Radioyhdistys ry    
Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy    
Radio Foni Oy    
Radio SUN Oy    
RadioMedia ry    
Sanoma    
Sanomalehti Karjalainen Oy    
Savon media Oy    
Siikaverkko Osuuskunta    
SM    
STM    
Suomen antenni- ja teleurakoitsija liitto ry    
Suomen Seutuverkot ry    
Tampereen korkeakoulusäätiö sr    
TeliaSonera Finland Oyj    
TeliaSonera Finland Oyj    
TeliaSonera Finland Oyj    
Teosto    
Tervolan Palveluverkot Oy    
Turun Lähiradioyhdistys ry    
Tähtikuitu Oy    
Ukkoverkot Oy    
Ukkoverkot Oy    
Vaaran Valo OSK    
Vammaisfoorumi    
Vammaisfoorumi    
VM    
Yleisradio    
Yleisradio    
Yleisradio    
Yleisradio