Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Avoimen hallinnon 4. toimintaohjelman luonnos 2019-2023

Avoimen hallinnon 4. toimintaohjelman luonnos 2019-2023

Diarienummer för begäran om utlåtande: VM/1229/00.01.00.01/2017

Svarstiden gick ut: 31.8.2019

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Valtiovarainministeriö on käynnistänyt Suomen Avoimen hallinnon 4. toimintaohjelman laadinnan vuosille 2019–2023. Valmistelu käynnistyi 13.3.2019 Helsingissä järjestetyssä Avoimuuden tori -tapahtumassa ja valmistelun tueksi on kerätty ideoita myös muissa tilaisuuksissa ja haastatteluissa. Avoin hallinto -hankkeen 4. toimintaohjelmaluonnos on nyt valmistunut ja kommentoitavissa 31.8.2019 asti.
Bakgrund
Suomessa avoimuuden edistämisellä on pitkä ja vahva perinne. Avoimuuden edistäminen vaatii kuitenkin jatkuvaa työtä ja kehittämistä. Suomi päätti keväällä 2012 liittyä kansainväliseen avoimen hallinnon kumppanuusohjelmaan (OGP) ja hyväksyttiin kumppanuusohjelman jäseneksi huhtikuussa 2013.
Avoimen hallinnon kansallinen toimintaohjelma laaditaan tällä kertaa nelivuotiseksi, jotta se voi parhaiten tukea hallitusohjelman tavoitteita koko hallituskauden ajan. Aiemmat kaksivuotiset ohjelmat ovat osoittautuneet aikajänteeltään lyhyiksi työn pitkäjänteisyyden ja todellisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Toimintaohjelma rakennetaan kuitenkin niin, että sen puolivälissä tehdään tarkempi arviointi tavoitteiden toteutumisesta ja siitä onko tarvetta lisätä ohjelmaan uusia sitoumuksia. 

 
Målsättningar
Avoimen hallinnon työn perimmäisiä tavoitteita on ollut alusta asti kaksi: tukea luottamuksen vahvistamista yhteiskunnan eri toimijoiden välillä ja auttaa varmistamaan kaikkien tasavertaiset osallisuusmahdollisuudet yhteiskunnan toimintaan ja sen kehittämiseen. Näitä tavoitteita korostettiin vahvasti myös neljännen toimintaohjelman laadintaprosessin eri vaiheissa ja eri tahoilta saaduissa kommenteissa, näkemyksissä ja ehdotuksissa. Myös hallitusohjelma korostaa avoimuuden ja osallisuuden lisäksi vahvasti luottamusta. 
(Pääministerin Rinteen hallitusohjelma s. 7) 
Linkit

https://avoinhallinto.fi/assets/files/2019/04/Taustamuistio-p%C3%A4ivitetty-kuva.pdf - Prosessin tueksi laadittiin muistio. Muistiossa kuvataan toimintaympäristön muutoksia ja lähtökohtia neljännen toimintaohjelman laadintaan.

Liitteet:

Avoin hallinto_IV_toimintaohjelmaluonnos.docx - Avoimen hallinnon toimintaohjelmaluonnos

Tidtabell
Toimintaohjelmaluonnos on lausuntopalvelussa 31.8.2019 asti. 
Svarsanvisningar för mottagare
Avoimen hallinnon toimintaohjelmaluonnos löytyy liitteenä. 
Valmistelijat
Katju Holkeri 
Johanna Nurmi
Sändlista:
Aki Hietanen    
Anna Lauttamus-Kauppila    
Annastiina Ali-Lekkala    
Annastiina Viertiö    
Anne Luoto-Halvari    
Anne Tamminen-Dahlman    
Anni Karnaranta    
Annika Kutilainen    
Annika Tuomala    
Ann-Mari Mäntylä    
Ann-Mari Pitkäranta    
Anu Becker    
Ari Holopainen    
Ari Wirén    
Arja Terho    
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus    
Auli Posti    
Celia    
Eduskunnan kanslia    
Eduskunta    
Eeva-Liisa Taskinen    
Eeva-Liisa Tuomi-Kyrö    
Eija Ristimäki    
Elina Autio    
ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus)    
Energiavirasto    
Eriikka Koistinen    
Erik Semenius    
Etelä-Karjalan käräjäoikeus    
Etelä-Karjalan ulosottovirasto    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus    
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus    
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto    
Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto    
Etelä-Savon ELY-keskus    
Etelä-Savon käräjäoikeus    
Etelä-Savon työ- ja elinkeinotoimisto    
Etelä-Savon ulosottovirasto    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto    
Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti    
Geologian tutkimuskeskus    
Hanna Helinko    
Hanna Matikainen    
Hannamari Helke    
Hannu Gyldén    
Harri Martikainen    
Helena Berg    
Helsingin eurooppalainen koulu    
Helsingin hallinto-oikeus    
Helsingin hovioikeus    
Helsingin käräjäoikeus    
Helsingin poliisilaitos    
Helsingin ranskalais-suomalainen koulu    
Helsingin syyttäjänvirasto    
Helsingin ulosottovirasto    
Hämeen ELY-keskus    
Hämeen maistraatti    
Hämeen poliisilaitos    
Hämeen työ- ja elinkeinotoimisto    
Hämeenlinnan hallinto-oikeus    
Hätäkeskuslaitos    
Ida Ruponen    
Iiris Patosalmi    
Iiro Clouberg    
Ilari Kurri    
Ilkka Laurila    
Ilmatieteen laitos    
Innovaatiorahoituskeskus Business Finland    
Irja Peltonen    
Itä- ja Keski-Uudenmaan ulosottovirasto    
Itä-Suomen aluehallintovirasto    
Itä-Suomen hallinto-oikeus    
Itä-Suomen hovioikeus    
Itä-Suomen maistraatti    
Itä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Itä-Suomen poliisilaitos    
Itä-Suomen syyttäjänvirasto    
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus    
Itä-Uudenmaan poliisilaitos    
Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto    
Jaana Beversdorf    
Jaana Lehtovirta    
Janne Myyry    
Janne Puhakka    
Jenni Ala-Peijari    
Jenni Leppälahti    
Johanna Leinonen    
Johanna Nurmi    
Johanna Torkkel    
Johanna Vesterinen    
Johanna Ylitepsa    
Juha Madetoja    
Kaakkois-Suomen ELY-keskus    
Kaakkois-Suomen maistraatti    
Kaakkois-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Kaakkois-Suomen poliisilaitos    
Kaakkois-Suomen rajavartiosto    
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto    
Kaija Uusisilta    
Kainuun ELY-keskus    
Kainuun käräjäoikeus    
Kainuun rajavartiosto    
Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto    
Kainuun ulosottovirasto    
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI    
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI    
Kansallisarkisto    
Kanta-Hämeen käräjäoikeus    
Kanta-Hämeen ulosottovirasto    
Kati Pärnänen    
Katju Holkeri    
Kemi-Tornion käräjäoikeus    
Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ulosottovirasto    
Keski-Suomen ELY-keskus    
Keski-Suomen käräjäoikeus    
Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto    
Keski-Suomen ulosottovirasto    
Keskusrikospoliisi    
Kilpailu- ja kuluttajavirasto    
Kimmo Kukkavuori    
Kirsi Reponen    
Konkurssiasiamiehen toimisto    
Korkein hallinto-oikeus    
Korkein oikeus    
Kotimaisten kielten keskus    
Kuluttajariitalautakunta    
Kymenlaakson käräjäoikeus    
Kymenlaakson ulosottovirasto    
Landskapsfogdeämbetet i landskapet Åland    
Landskapsåklagarämbetet i landskapet Åland    
Lapin aluehallintovirasto    
Lapin käräjäoikeus    
Lapin maistraatti    
Lapin poliisilaitos    
Lapin rajavartiosto    
Lapin syyttäjänvirasto    
Lapin työ- ja elinkeinokeskus    
Lapin ulosottovirasto    
Lapsiasiavaltuutetun toimisto    
Laura Klefbohm    
Laura Salmi    
Leealaura Leskelä    
Leena Seitovirta    
Leena Uikkanen    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom    
Liisa Raevaara    
Lounais-Suomen aluehallintovirasto    
Lounais-Suomen maistraatti    
Lounais-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Lounais-Suomen poliisilaitos    
Luonnonvarakeskus    
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto    
Länsi- ja Sisä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Länsi-Pohjan ulosottovirasto    
Länsi-Suomen maistraatti    
Länsi-Suomen merivartiosto    
Länsi-Suomen syyttäjänvirasto    
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus    
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos    
Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirasto    
Länsi-Uudenmaan ulosottovirasto    
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maahanmuuttovirasto    
Maanmittauslaitos    
Maarit Kaukonen    
Maija Pylkkänen    
Maija-Liisa Honkola    
Maire Kokko    
Maria Ojaluoma    
Markkinaoikeus    
Markku Mölläri    
Matti Arola    
Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskus    
Mervi Ukkonen    
Mikael Åkermarck    
Minna Hanhivaara    
Minna Kuisma    
Minna Mattila    
Minna Rantala    
Minna Takaloeskola    
Mirva Kipinoinen    
Museovirasto    
Niklas Wilhelmsson    
Nina Ovaska    
Niuvanniemen sairaala    
Oikeuskanslerinvirasto    
Oikeusministeriö    
Oikeusrekisterikeskus    
Olli Hyvärinen    
Olli Häkkinen    
Olli-Pekka Rissanen    
Onnettomuustutkintakeskus    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Opetushallitus    
Opintotuen muutoksenhakulautakunta    
Oulun käräjäoikeus    
Oulun poliisilaitos    
Oulun seudun ulosottovirasto    
Oulun syyttäjänvirasto    
Pasi Ontermaa    
Patentti- ja rekisterihallitus    
Pauliina Pussinen    
Pekka Alhojärvi    
Pekka Kouhia    
Pekka Pulkamo    
Pelastusopisto    
Petri Heikkilä    
Pia Happonen    
Pia Sive    
Pia Viklund    
Pirkanmaan ELY-keskus    
Pirkanmaan käräjäoikeus    
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto    
Pirkanmaan ulosottovirasto    
Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjanmaan käräjäoikeus    
Pohjanmaan poliisilaitos    
Pohjanmaan syyttäjänvirasto    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus    
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus    
Pohjois-Karjalan rajavartiosto    
Pohjois-Karjalan työ- ja elinkeinotoimisto    
Pohjois-Karjalan ulosottovirasto    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Savon ELY-keskus    
Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto    
Pohjois-Savon ulosottovirasto    
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto    
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus    
Pohjois-Suomen maistraatti    
Pohjois-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Poliisiammattikorkeakoulu    
Poliisihallitus    
Puolustushallinnon rakennuslaitos    
Puolustusministeriö    
Puolustusvoimat    
Pyry Peltonen    
Päijät-Hämeen käräjäoikeus    
Päijät-Hämeen ulosottovirasto    
Päivi Kaikkonen    
Päivi Kallioinen    
Päivi Korpiola    
Päivi Kurikka    
Päivi Laakso    
Päivi Railotie    
Pääesikunta    
Raahen seudun ulosottovirasto    
Rahoitusvakausvirasto    
Raja- ja merivartiokoulu    
Rajavartiolaitoksen esikunta    
Rauno Maaninka    
Rauno Merisaari    
Riikka Helistö    
Riikka Laitinen-Sovari    
Riitta Viikari    
Rikosseuraamuslaitos    
Ritva Kujala    
Robin Lundell    
Rovaniemen hovioikeus    
Ruokavirasto    
Saamelaisalueen koulutuskeskus    
Saara Punkka    
Salla Kalsi    
Salpausselän syyttäjänvirasto    
Sami Moksunen    
Sami Nokelainen    
Sari Hietala    
Satakunnan ELY-keskus    
Satakunnan käräjäoikeus    
Satakunnan työ- ja elinkeinotoimisto    
Satakunnan ulosottovirasto    
Seija Ahlqvist    
Sisäministeriö    
Sisä-Suomen maistraatti    
Sisä-Suomen poliisilaitos    
Sisä-Suomen syyttäjänvirasto    
Sonja Joutsenlahti-Wuoristo    
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira)    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta    
Statens ämbetsverk på Åland    
Suojelupoliisi    
Suomalais-Venäläinen koulu    
Suomen Akatemia    
Suomen ympäristökeskus    
Suomenlahden merivartiosto    
Suomenlinnan hoitokunta    
Säteilyturvakeskus    
Taiteen edistämiskeskus    
Tarja Kinnunen    
Tasa-arvovaltuutetun toimisto    
Tasavallan presidentin kanslia    
Terhi Wainio-Biese    
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos    
Tietosuojavaltuutetun toimisto    
Tilastokeskus    
Toni Perälä    
Tove Lindell    
Tulli    
Tuovi Rautjoki    
Turun hallinto-oikeus    
Turun hovioikeus    
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Työneuvosto    
Työtuomioistuin    
Ulkoministeriö    
Ulkopoliittinen instituutti    
Ulla Tiililä    
Uudenmaan ELY-keskus    
Uudenmaan maistraatti    
Uudenmaan työ- ja elinkeinokeskus    
Vaasan hallinto-oikeus    
Vaasan hovioikeus    
Vakuutusoikeus    
Valtakunnansyyttäjänvirasto    
Valtakunnanvoudinvirasto    
Valteri-koulu    
Valtiokonttori    
Valtion koulukodit    
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus    
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus    
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtiontalouden tarkastusvirasto    
Valtiovarainministeriö    
Vanhan Vaasan sairaala    
Vankiterveydenhuollon yksikkö    
Varastokirjasto    
Varsinais-Suomen ELY-keskus    
Varsinais-Suomen käräjäoikeus    
Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto    
Varsinais-Suomen ulosottovirasto    
Vartiolentolaivue    
Verohallinto    
Virpi Britschgi    
Virpi Kaukavuori    
Virpi Kukkasniemi-Leino    
Väestörekisterikeskus    
Väylävirasto    
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto    
Ylioppilastutkintolautakunta    
Ylivieska-Raahen käräjäoikeus    
Ympäristöministeriö    
Ålands tingsrätt    
Asiasanat

avoin hallinto

osallisuus

avoimuus

Julkinen hallinto

luottamus