• Lisää tähän aputeksti liitteiden lisäämiselle. Vastaajat voivat liittää tiedostomuotoja: pdf, doc, docx, xls, xlsx, ppt, pptx, csv, txt, rtf, zip, jpg, jpeg, png, gif ja tif. Tiedostojen yhteenlaskettu koko saa olla korkeintaan 50 Mb.
      • Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään
      • THL
        Uppdaterad:
        16.6.2023
        • Metatiedon koordinointi ja harmonisointi aineistojen kuvauksissa vaikuttaa siihen, kuinka keskitetty tietopiste linkitetään tai linkittyy alakohtaisiin tietopisteisiin. Pidemmällä aikavälillä olisi oleellista helpottaa eri toiminta- ja tieteenalojen datakokonaisuuksien yhdistämistä. Asia liittyy myös EU:n datastrategian tavoitteisiin yhdeksästä data-avaruudesta. Jotta tällainen yhdistäminen onnistuisi, tarvitaan koordinointia ja harmonisointia tavassa, jolla erilaisia tietojoukkoja tai kokoelmia kuvataan metatietojen avulla. Perustelumuistiosta ei käy ilmi, onko tämä toiminta keskitettyä palvelupistettä ylläpitävän tahon tehtävä, tai kuinka tukipisteen toiminta fasilitoisi tällaista prosessia kansallisesti. Edellä mainitussa asiassa yhteistyön merkitys eri viranomaisten sekä sidosryhmien välillä korostuu, ja sitä olisi tuettava. Sama huoli käy ilmi muidenkin tahojen lausunnoista, joten asia on merkittävä. Keskitetyn palvelupisteen toiminnan edellytys on korkeatasoisten ja harmonisoitujen aineistokuvauksien tuottaminen. Siitä johtuva työmäärä lisääntyy keskitetyn palvelupisteen myötä vaatien asiantuntemusta ja resursseja mm. THL:n aineistokuvausten ylläpitämisessä sekä kansallisen Aineistokatalogin kehittämisessä ja ylläpitämisessä, jota THL tekee yhteistyössä Findatan kanssa. Siksi on oleellista varmistaa aineistokuvaustyön edellytykset ja varautua niihin mm. rahallisesti.
      • Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom)
        Uppdaterad:
        16.6.2023
        • Lausuntopalvelu, lausuntopyyntö Liikenne- ja viestintäviraston lausunto valtiovarainministeriön asetuksesta eräiden hallinnon yhteisten sähköisen asioinnin tukipalveluiden tuottamisesta Liikenne- ja viestintävirasto kiittää mahdollisuudesta lausua Valtiovarainministeriön asetuksesta eräiden hallinnon yhteisten sähköisen asioinnin tukipalveluiden tuottamisesta (VN/27450/2022). Liikenne- ja viestintävirasto on tutustunut ehdotukseen ja esittää siitä seuraavat huomiot: Datanhallinta-asetuksen 2. luvun 7 artiklassa säädetään suojatun datan saataville asettamista tukevasta toimivaltaisesta elimestä. Asetuksen 2. luvussa tarkoitettua tukipalvelutehtävän tuottamista esitetään Tilastokeskuksen hoidettavaksi. Tilastokeskuksella on kokemusta turvatun käyttöympäristön hallinnoinnista ja tutkijapalvelun tarjoajana sillä on tarvittava kokemus suojatun datan luokkiin kuuluvien aineistojen käsittelystä. Liikenne- ja viestintävirasto katsoo, että Tilastokeskus on sopiva viranomainen asetuksen 7 artiklan mukaiseksi toimivaltaiseksi elimeksi. Datanhallinta-asetuksen 2. luvun 8 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki 5 ja 6 artiklan soveltamista koskevat merkitykselliset tiedot ovat saatavilla ja että ne ovat helposti saavutettavissa keskitetyn tietopisteen avulla. Digi- ja väestötietovirastoa esitetään datanhallinta-asetuksen 8 artiklassa säädetyksi keskitetyksi tietopisteeksi. Liikenne- ja viestintävirasto pitää esitystä kannatettavana. Digi- ja väestötietovirasto ylläpitää jo nykyisellään avoindata.fi -katalogia, jonka hyödyntäminen on datanhallinta-asetuksen soveltamisen alkuvaiheessa järkevä ratkaisu, huomioiden tiukka aikataulu. Liikenne- ja viestintäviraston näkemyksen mukaan palvelua olisi jatkossa hyvä kehittää, jotta datanhallinta-asetuksessa tarkoitettu suojatun datan luokkien uudelleenkäyttö olisi mahdollisimman tehokasta ja hyödyntäisi yhteiskuntaa täysimääräisesti. Liikenne- ja viestintävirasto nostaa myös esille, että julkisen sektorin toimijat, jotka pitävät hallussaan datanhallinta-asetuksen II luvussa tarkoitettua dataa, voivat tarvita keskitetyltä tietopisteeltä ohjeistusta ja malleja muun ohella tietoaineistojen kuvaamiseen ja uudelleenkäytön ehtojen luomiseen, jotta aineistot ovat hyödynnettävissä uudelleenkäyttöä varten.
      • CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy
        Uppdaterad:
        16.6.2023
        • Pidämme perusteltuna, että datanhallinta-asetuksen 7 artiklassa säädetty tukipalvelutehtävä osoitettaisiin Tilastokeskukselle. Samalla korostamme, että nykyisenkaltainen hajautettu järjestelmä, jossa toimii useita vahvoja alakohtaisia datanhallinnan neuvontaa ja osaamisen kehittämisen palveluja tarjoavia organisaatioita, säilyy myös jatkossa. CSC ylläpitää merkittävänä osana Suomen tutkimusjärjestelmää tietojenkäsittelypalveluita, mutta myös tukee tutkimuksen, oppimisen ja kulttuuriperinnön datan hallinnan taitoja ja kehittää osaamista tutkimusdatanhallinnan osaamiskeskuksena. Asetuksen toimeenpanon yhteydessä tulee luoda toimiva yhteistyömalli asetettavan toimivaltaisen elimen ja CSC:n kaltaisten sektorikohtaisten toimijoiden välille. Lisäksi, koska asetuksen tavoitteena on aktiivisesti edistää suojatun datan uudelleenkäyttöä, näiden toimielinten riittävä resursointi on turvattava. Keskitetyn tietopisteen tehtävien asettamista Digi- ja väestötietovirastolle pidämme tarkoituksenmukaisena ratkaisuna. Pidämme lisäksi tärkeänä keskistetyn tietopisteen linkittämistä alakohtaisiin, alueellisiin ja paikallisiin tietopisteisiin, koska se nopeuttaa sekä asetuksen tarkoittaman suojatun datan saatavuutta että alakohtaisten tietovarantojen ja niitä koskevien näkymien kokoamista yhteen.
      • Tilastokeskus
        Uppdaterad:
        16.6.2023
        • Valtiovarainministeriö pyytää virastoilta, yrityksiltä, hyvinvointialueilta, yhdistyksiltä ja muilta organisaatioilta lausuntoa VM:n asetukseen eräiden hallinnon yhteisten sähköisen asioinnin tukipalveluiden tuottamisen osalta. Lausuntopyyntö koskee EU:n datanhallinta-asetuksen (EU 2022/868, ns. DGA) toimeenpanoa Suomessa artiklojen 7 ja 8 osalta. Ehdotuksen mukaan datanhallinta-asetuksen 7 artiklassa säädetty tukipalvelutehtävä osoitettaisiin tilastokeskukselle ja datanhallinta-asetuksen 8 artiklassa säädetty keskitetyn tietopisteen ylläpitotehtävä Digi- ja väestötietovirastolle. Tilastokeskus kiittää mahdollisuudesta lausua VM:n asetukseen liittyen seuraavaa. DGA-asetuksen 7 artiklan toimeenpano/tukipalvelutehtävä: VM:n asetuksen 4§ mukaan suojatun datan uudelleenkäyttöä tarjoavien palveluiden yleinen tuki, jolla toimeenpannaan DGA-asetuksen 7 artiklan vaatimuksia, osoitetaan Tilastokeskukselle. DGA-asetuksessa säädetään, että tukipalvelun tulisi sisältää ohjausta ja teknistä tukea, turvatun käsittely-ympäristön tarjoaminen, tuki datan pseudonymisoimiseksi, tukea käyttölupaprosesseissa ja lupien myöntämiseen jne. DGA-asetuksen mukaan tukea annettaisiin toisen julkisen hallinnon elimen pyynnöstä heidän edistäessään suojatun datan uudelleenkäyttöä. Perusteluissa todetaan, että tämän tyyppistä toimintaa harjoittavat tällä hetkellä toisiolain nojalla Findata ja tilastokeskusta koskevan lain nojalla Tilastokeskus. Tilastokeskuksen tehtävänä on ylläpitää, kehittää ja parantaa tutkija- ja aineistopalveluja ja tarjota tietoaineistojen turvatun käsittely-ympäristön kautta tutkijoille. Perusteluissa arvioidaan, että tehtävän kohdentaminen tilastokeskukselle ei edellyttäisi merkittäviä investointeja. Tilastokeskus katsoo, että suojatun datan uudelleenkäytön tukipalvelun osoittaminen viraston tehtäväksi on erinomainen ratkaisu. Tilastokeskus voi toimia yleisenä toimivaltaisena elimenä, joka kattaa muut sektorit, sillä virasto kerää muiden viranomaisten aineistoja merkittävässä määrin tilastotarkoituksiin ja tilastokeskusta koskevan uusitun lain mukaan myös tutkimustarkoituksiin. Tilastokeskuksella on myös pitkäaikainen osaaminen turvatun käyttöympäristön ylläpidosta, kehittämisestä ja tarjoamisesta tutkijoiden käyttöön. Tutkijoille tarjottava suojatun datan aineiston sisältö on kuvattu ja metatiedot ovat tutkijoiden käytettävissä. Suojatun datan uudelleenkäyttö on kuitenkin viime vuosina ollut voimakkaassa kasvussa, jonka seurauksena tietoaineistojen uudelleenkäyttö on moninkertaistunut. Myös tarve tekniseen tukeen on lisääntynyt. Tilastokeskuksen näkemyksen mukaan VM:n asetuksen valmisteluissa tehdyt vaikutustenarvioinnit eivät ole oikeasuhtaisia eivätkä huomioi tapahtunutta kehitystä. Nykyresursseilla on laajenevaan kysyntään vaikea vastata asetuksen määrittämässä aikataulussa ja tukipalvelulta edellytettävällä teknisellä tuella. Tilastokeskus on TAE-2024 valmistelun yhteydessä esittänyt 3 henkilön lisärekrytointia datahallinta-asetuksen aikatauluvaatimusten toteuttamiseen sekä 1 henkilön lisäpanosta teknisen ja juridisen tuen järjestämiseen. Yhteensä lisäystä esitetään 300 000 euro Tilastokeskuksen määrärahaan. Tilastokeskus esittää että tämä tarve huomioidaan vaikutustenarvioinneissa. DGA-asetuksen 8 artiklan toimeenpano/keskitetty tietopiste: VM:n asetuksen 3§ mukaan EU-asetuksen 8 artiklan mukainen toimeenpano ehdotetaan osoitettavan Digi- ja väestötietovirastolle. Perusteluissa todetaan, että tiedot suojatun datan tietovarannoista tulisi saada samankaltaiselle alustalle kuin avoimen datan direktiivin mukaisten tietojen kuvaaminen eli Avoindata.fi portaalin tyyliselle alustalle. Tällä hetkellä portaali sisältää tietoja yli 700 organisaation avoimista tietoaineistoista. Tilastokeskus haluaa kiinnittää lainvalmistelijan huomiota siihen seikkaan, ettei Avoindata.fi portaalissa ole tällä hetkellä yhtään tietoja julkisen sektorin suojatun datan tietovarannoista. Tietojen kerääminen suojatun tiedon tietovarannoista tulee näin aloittaa täysin tyhjästä ja olemaan erittäin suuritöinen. DVV tarjoaisi tiedon tuottajille alustan, johon näiden tulisi kuvata suojatun datan tietoaineistonsa mutta kaikki kuvaukset tulisi kerätä uudelle alustalle tietoa tuottavien viranomaisten omana työnä. Pelkästään Tilastokeskuksen osalta työmäärä olisi merkittävä. Mainittuja tietoja on jo olemassa Tilastokeskuksen TAIKA-katalogissa, jonka hyödyntämistä tulisi arvioida huomioiden eri vaihtoehtojen vaatimat työmäärät. Tilastokeskuksen ratkaisun laajentaminen uusilla tietoaineistoilla olisi huomattavasti pienemmin resurssein tehtävä kokonaisuus kuin työn aloittaminen täysin alusta DVV:n alustalla. Kunnioittaen Markus Sovala pääjohtaja Ville Vertanen ylijohtaja
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtajan sijaisena ylijohtaja Petri Korpinen ja maanmittausneuvos Markku Markkula
        Uppdaterad:
        16.6.2023
        • Maanmittauslaitos kiittää mahdollisuudesta lausua Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö luonnoksesta asetukseksi eräiden hallinnon yhteisten sähköisen asioinnin tukipalveluiden tuottamisesta. Maanmittauslaitos kannattaa asetukseen sisältyviä uusia säännöksiä, joilla osoitettaisiin EU:n datanhallinta-asetuksen 7 ja 8 artiklassa säädetyt tehtävät Tilastokeskukselle sekä Digi- ja väestötietovirastolle.
      • Helsingin kaupunki, Strategiaosasto, digitalisaatioyksikkö
        Uppdaterad:
        16.6.2023
        • Helsingin kaupunki kiittää lausuntomahdollisuudesta koskien ehdotusta valtiovarainministeriön asetukseksi eräiden hallinnon yhteisten sähköisen asioinnin tukipalveluiden tuottamisesta. Helsingin kaupunki kannattaa lausuntokierroksella olevan asetuksen päivittämistä ja asetusluonnoksessa kuvattujen tehtävien kohdentamista Tilastokeskukselle ja Digi- ja väestötietovirastolle ehdotetulla tavalla. Samalla Helsingin kaupunki alleviivaa sitä, että em. virastoilla tulee aidosti olla riittävät oikeudelliset, taloudelliset, tekniset ja henkilöresurssit sekä tekninen tietämys niille annettujen tehtävien suorittamiseksi datanhallinta-asetuksen edellyttämällä tavalla ja kansallisen tahtotilan toteuttamiseksi. Perustelumuistiossa todetaan, että keskitetyn tietopisteen perustamisesta sekä tietovarantoja koskevien tietojen ylläpitämisestä katsotaan aiheutuvan kustannuksia Digi- ja väestötietovirastossa sekä niissä organisaatioissa, jotka tarjoavat mahdollisuuden käyttää datanhallinta-asetuksen soveltamisalan piiriin kuuluvia tietoaineistoja, mutta lisäkustannusten arvioidaan jäävän vähäisiksi, eivätkä ne edellytä Digi- ja väestötietovirastolle määrärahalisäyksiä. Keskitetty tietopiste on suunniteltu toteutettavan Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämän ja kehittämän avoindata.fi-palvelun laajennoksena. Tietopisteen perustaminen avoindata.fi-palvelun ja yhteentoimivuusalustan yhteyteen kuulostaa järkevältä, mutta samalla on huomioitava, että noin yhdeksän vuotta toiminut avoindata.fi-palvelu ja hieman nuorempi yhteentoimivuusalusta ovat edelleen hyvin monille tuntemattomia, eivätkä ne ole olemassa olevilla resursseillaan onnistuneet edesauttamaan viranomaisia toteuttamaan datan avaamista ja yhteentoimivuuden edistämistä laajamittaisesti ja systemaattisesti. Helsingin kaupungilla on yli 12 vuoden kokemus datan jakamisesta avoimena datana pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteisen Helsinki Region Infoshare -palvelun kautta. On käynyt selväksi, että datan jakamisessa kyse on merkittävästä toimintakulttuurin muutoksesta, jossa onnistuminen edellyttää henkilöresursseja, laajaa viestintää ja yhteistyötoimia. Näin ollen on kovin erikoista, että keskitetyn tietopisteen perustaminen, ylläpito, kehittäminen sekä tukitoiminnan tarjoaminen katsotaan Digi- ja väestötietovirastolta onnistuvan menestyksekkäästi ilman lisäresursointia. Ehdotuksen mukaan Tilastokeskukselle annettaisiin Datanhallinta-asetuksen 7 artiklan mukainen tehtävä tukea julkisen sektorin elimiä näiden myöntäessä oikeuksia suojatun datan uudelleenkäyttöön. Perustelumuistiossa tehtävään suhtaudutaan varsin kunnianhimottomasti todeten, että ” Kun vielä ottaa huomioon, että datanhallinta-asetus ei edellytä suojattua dataa sisältävien tietovarantojen käyttöön asettamista, ei näköpiirissä ole sellaista merkittävää neuvonnan ja tuen tarpeen lisäystä, joka edellyttäisi tilastokeskuksen välitöntä lisäresursointia. Neuvontatarpeen kehitystä on kuitenkin syytä seurata osana tilastokeskuksen tulosohjausta.” Suomen digitaalisen kompassin tavoitteiden mukaan Suomi haluaa muun muassa olla globaali edelläkävijä datataloudessa vuonna 2030. Helsingin kaupunki katsoo edellä kuvatun ehdotuksen resursoinnin olevan ristiriidassa kansallisen tahtotilan kanssa. Datanhallinta-asetus ja muut Euroopan datastrategian pohjalta annettavat säädökset tarkoittavat merkittävää toimintakulttuurin ja -tapojen muutosta. On selvää, että tässä muutoksessa onnistuminen menestyksekkäästi edellyttää riittäviä resursseja ja kyvykkyyksiä. Helsingin kaupungilla on kunnianhimoinen kaupunkistrategia ja datastrategia. Tavoitteena on, että Helsingin tuottama data on maailman käytettävintä ja käytetyintä kaupunkidataa vuoteen 2025 mennessä. Datanhallinta-asetus mahdollistaa osaltaan tätä tavoitetta, mutta käytännön menettely- ja toimintatapojen kehittäminen voi olla haastavaa ja edellyttää, että saatavilla on riittävästi asiantuntevaa tukipalvelua. Datanhallinta-asetuksen viranomaistehtävät ehdotetaan jaettavan usealle eri viranomaiselle. On ensiarvoisen tärkeää, että nämä viranomaiset toimivat datanhallinta-asetusta koskevissa tehtävissään saumattomasti yhteen. Tämä edellyttää, että näiden viranomaisten välinen työnjako vastuineen on selkeä ja heillä on yhteinen toimintasuunnitelma tehtävissään onnistumiseen. Toiminta tulee suunnitella avoimesti (ei pelkästään pyynnöstä) ja käyttäjälähtöisesti yhdessä sidosryhmien kanssa. Lisäksi toiminnasta ja parhaista käytännöistä tulee viestiä ilman erillispyyntöjä avoimesti ja aktiivisesti sidosryhmille sekä järjestää tarpeen mukaan koulutuksia. Helsingin kaupunki kantaa huolta siitä, että samoja metatietoja kuvattaisiin ja ylläpidettäisiin manuaalisesti useaan eri paikkaan ja ettei metatietojen kuvaamisessa huomioitaisi riittävästi yhteentoimivuutta. Toimintaprosesseissa tulisi hyödyntää mahdollisuutta metatietojen automaattiseen kopiointiin rajapintojen kautta. Asetusehdotuksesta ei käy myöskään ilmi, ovatko uudet viranomais- ja tukipalvelut maksutta käytettävissä tai mikä taho huolehtisi eri vaiheisiin liittyvistä kustannuksista.
      • Opetushallitus
        Uppdaterad:
        16.6.2023
        • Opetushallitus kiittää mahdollisuudesta lausua. Opetushallituksella ei ole asiasta lausuttavaa.
      • Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira
        Uppdaterad:
        16.6.2023
        • Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolla (Valvira) ei ole lausuttavaa asiaan.
      • Luonnonvarakeskus
        Uppdaterad:
        15.6.2023
        • Luonnonvarakeskus pitää asetusluonnosta hyvin perusteltuna. Luonnonvarakeskuksella ei ole muuta lausuttavaa asiassa.
      • Ruokavirasto
        Uppdaterad:
        15.6.2023
        • Ruokavirasto kiittää mahdollisuudesta lausua asetuksesta. Ruokavirasto pitää lakiesitystä hyvin perusteltuna ja kannattaa ehdotusta tukipalvelutehtävän osoittamisesta Tilastokeskukselle ja keskitetyn tietopisteen ylläpitotehtävien osoittamista Digi- ja väestötietovirastolle. Ruokavirastolla ei ole asiassa muuta lausuttavaa.
      • Patentti- ja rekisterihallitus
        Uppdaterad:
        15.6.2023
        • Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) kiittää tilaisuudesta lausua Valtiovarainministeriön asetuksesta eräiden hallinnon yhteisten sähköisen asioinnin tukipalveluiden tuottamisesta. PRH kannattaa uusien viranomaistehtävien osoittamista ehdotuksen mukaisesti.
      • Sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomainen Findata
        Uppdaterad:
        15.6.2023
        • Asetusluonnoksen 4 § 2 momentissa todetaan , ettei 1 momentissa säädetty estä toista viranomaista tarjoamasta tukea viranomaisille suojatun datan uudelleenkäyttöä koskevien palveluiden tuottamista ja kehittämistä varten. Aiemmin laaditussa datanhallinta-asetuksen täytäntöönpanoa koskevassa työryhmän selvityksessä todettiin selkeänä tavoitteena, että Findatan tehtävä on tarkoituksenmukaista pysyttää. Jotta on selvää myös lausuttavana olevan asetuksen sanamuodon perusteella, että Findatan nykyisiä tehtäviä ja roolia ei rajoiteta, vaan ne säilytetään em. selvityksessä todetun tavoitetilan mukaisesti, ei asetusluonnoksen 4 § 2 momentissa mainittua tulisi rajata datanhallinta-asetuksen 7 artiklan mukaisen toimivaltaisen elimen tehtävien osalta ainoastaan tuen tarjoamiseen. On oltava selvää, ettei tarkoituksena ole rajata mahdollisuutta toimia datanhallinta-asetuksen 7 artiklan mukaisena toimivaltaisena elimenä esimerkiksi siltä osin, kun Findatalle on säädetty toisiolaissa myös muita 7 artiklassa säädettyihin tehtäviin liittyviä tehtäviä kuin tuen tarjoaminen. Findatan tehtäväksi on säädetty esimerkiksi datanhallinta-asetuksen 7 artiklan 2 kohdassakin mahdollistettu muiden rekisterinpitäjien tietoja koskeva lupatoimivalta. Perustelumuistiossa on todettu, että datanhallinta-asetuksen 8 artiklan mukaisen keskitetyn tietopisteen perustamisella ei olisi välitöntä vaikutusta alakohtaisiin tietopisteisiin kuten Findataan. Toisiolaissa on kuitenkin säädetty Findatalle tehtäviä, joilla vaikuttavat vastaavan datanhallinta-asetuksen 8 artiklan 1-3 kohdissa määriteltyjä tehtäviä. Aiemmin laaditussa datanhallinta-asetuksen kansallista täytäntöönpanoa koskevassa työryhmän selvityksessä todettiin selkeästi, että Findatan tehtävät on tarkoitus säilyttää. Findata on yhtynyt sekä yhtyy edelleen tähän selvityksessä todettuun lähtökohtaan. Hallinnonaloilla tehtävissä sääntelytoimissa on varmistettava, että tätä lähtökohtaa noudatetaan. Toisiolain 16 §:ssä on säädetty Findatalle velvollisuus ylläpitää tietopyyntöjen hallintajärjestelmää, jonka välityksellä tietolupahakemus ja toisiolain mukainen tietopyyntö on toimitettava Findatalle. Tällä vaikuttaisi olevan liityntä datanhallinta-asetuksen 8 artiklan 2 kohdassa keskitetylle tietopisteelle säädettyihin tehtäviin. Sääntelytoimissa on syytä varmistaa, että uudelleenkäyttöä koskevia lupia ja tietopyyntöjä voidaan myös jatkossa käsitellä alakohtaisessa tietopisteessä, kuten Findatassa. Perustelumuistiossa on tarpeen avata tarkemmin, miten on arvioitu, että keskitetyn tietopisteen perustamisella ei olisi vaikutusta Findataan. Toisiolaissa on niin ikään asetettu siinä tarkoitetuille rekisterinpitäjille sekä Findatalle velvollisuus ylläpitää tietoaineistojen kuvauksia, ja Findatalle tehtävä antaa tarkemmat määräykset aineistokuvausten tietosisällöistä, käsitteistä ja tietorakenteista. Tällä vaikuttaisi olevan liityntä datanhallinta-asetuksen 8 artiklan 1-2 kohtien mukaisiin tehtäviin. Näyttää siltä, että 8 artiklassa mahdollistettu linkittäminen alakohtaisiin tietopisteisiin mahdollistaa sen, että vaikutukset nykytilaan jäävät tältä osin vähäisiksi. Tämä olisi kuitenkin selkeyden vuoksi hyvä kuvata perustelumuistiossa, jossa tällä hetkellä todetaan, ettei keskitetyn tietopisteen perustamisella ole välitöntä vaikutusta Findatan toimintaan.
      • Elinkeinoelämän keskusliitto EK
        Uppdaterad:
        15.6.2023
        • Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiittää mahdollisuudesta lausua Valtiovarainministeriön asetuksesta eräiden hallinnon yhteisten sähköisen asioinnin tukipalveluiden tuottamisesta (VN/27450/2022). EU:n datanhallinta-asetuksen 7 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on nimettävä yksi tai useampi elin tukemaan julkisen sektorin elimiä näiden myöntäessä oikeuksia suojattuun dataan uudelleenkäyttöä varten. Valtiovarainministeriö ehdottaa tätä tehtävää Tilastokeskukselle. EK suhtautuu asiaan myönteisesti, vaikka voisi kuvitella tehtävän sopivan myös Traficomille. Traficom on saamassa tehtäviä myös muista EU:n datatalousstrategian säädöksistä. Tilanteessa, jossa datanhallinta-asetuksen viranomaistehtävät hajaantuvat eri viranomaisille, on huolehdittava erityisesti sujuvasta yhteistyöstä. Yhteistyön järjestämistä mietittäessä on tärkeää kuunnella sidosryhmiä, kuten esimerkiksi elinkeinoelämää. EU:n datanhallinta-asetuksen 8 artikla edellyttää, että jäsenvaltiot perustavat uuden toimielimen tai käyttävät olemassa olevaa toimielintä tai rakennetta keskitettynä tietopisteenä. EK kannattaa artiklan 8 mukaisten tehtävien antamista Digi- ja väestötietovirastolle. Digi- ja väestötietovirasto ylläpitää jo nykyisellään avoindata.fi -palvelusivustoa, joten on perusteltua laajentaa sen tehtäviä koskemaan myös keskitetyn tietopisteen perustaminen sisällyttämällä se avoindata.fi -palveluun.
      • Suomen Kuntaliitto ry
        Uppdaterad:
        15.6.2023
        • Kuntaliitto kannattaa asetusluonnosta ja siihen ei ole muuta lausuttavaa.
      • Verohallinto, Konow von Taito
        Uppdaterad:
        15.6.2023
        • Verohallinto kannattaa asetusluonnosta. Verohallinnolla ei ole muuta lausuttavaa.
      • Ilmatieteen laitos
        Uppdaterad:
        15.6.2023
        • Ilmatieteen laitos suhtautuu myönteisesti ehdotukseen tukipalvelutehtävän osoittamisesta tilastokeskukselle ja keskitetyn tietopisteen ylläpitotehtävien osoittamista Digi- ja väestötietovirastolle.
      • Digi- ja väestötietovirasto, Pitkänen Mikko
        Uppdaterad:
        14.6.2023
        • Digi- ja väestötietovirasto (DVV) kiittää mahdollisuudesta lausua asetuksesta. Pidämme asetusta hyvin valmisteltuna, ja toteamme että DVV:lla on kyky toimeenpanna EU:n data-hallinta-asetuksen 8 artiklan kohtien 1-3 mukainen tehtävä tuottaa ja kehittää kansallista keskitettyä tietopistettä. Luonnos valtiovarainministeriön asetukseksi eräiden hallinnon yhteisten sähköisen asioinnin tukipalveluiden tuottamisesta kuvaa kolmannessa pykälässä tehtävää tarkoituksenmukaisesti. Yleisenä huomiona toteamme, että EU:n datahallinta-aseuksen tavoitteet, ja siten myös keskistetyn tietopisteen hyödyt, datavetoisen innovoinnin edistämisestä uhkaavat jäädä toteutumatta, jollei riittävästi varmisteta dataa hallinnoivien eli tietopistettä käyttävien organisaatioiden toimia tietopisteen käyttämiseksi. Käytännössä varmistaminen voisi tarkoittaa velvoittavaa säätelyä tai toimeenpanon tukemista rahallisesti, sillä datan tai sen kuvailutietojen avaaminen ei aina tuota sellaista suoraa hyötyä dataa tarjoavalle organisaatiolle, että se riittäisi motivoimaan tietopistettä käyttävää organisaatiota riittävästi sen oman toiminnan lähtökohdista. Asetuksen tavoitteet eivät siis toteudu yksin tietopisteen toteuttamalla vaan sinne tarvitaan myös käyttävien organisaatioiden sisältöä. Perustelumuistiossa todetaan lisäkustannusten jäävän vähäisiksi DVV:lle ja tietovarantoja tuottaville organisaatioille. Tämän osalta yhdymme näkemykseen tietopistettä koskevan tehtävän osalta vuonna 2023. Kuitenkin on syytä huomioida, että tietopiste ja sen asiakaspalvelu tulee palveluna tuottaa jatkuvasti ja tulevaisuuden kulujen kattamiseksi toiminnalle on tarpeen turvata riittävä rahoitus.
      • Kansaneläkelaitos
        Uppdaterad:
        13.6.2023
        • Datanhallinta-asetuksen 7 artiklan tukipalvelutehtävää ehdotetaan Tilastokeskukselle. Ehdotusta tukee Tilastokeskuksen kokemus tutkija- aineistopalvelun tarjoajana ja kokemus tietoturvallisista käsittely-ympäristöistä. Kelaa pitää tästä syystä ehdotusta perusteltuna. On kuitenkin selvitettävä työnjako Sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomaisen (Findatan) kanssa. Laissa sosiaali- ja terveystiedon toissijaisesta käytöstä (552/2019) vastaavia tehtäviä sote-tiedon osalta on määrätty Findatan tehtäväksi. Mm. tietoturvallisen käyttöympäristön ylläpito kuuluu olennaisena osana Findatan tehtäviin. Datanhallinta-asetuksen 8 artiklan keskitettyä tietopistettä ehdotetaan Digi- ja väestövirastolle (DVV). Avoindata.fi -palvelun kautta DVV kokoaa jo laajalti aineistojen kuvauksia samaan paikkaan, joten tämä tehtävä on perusteltua osoittaa DVV:lle. On kuitenkin huomattava, että sote-tietojen osalta tietoaineistot kuvataan jo nykyisellään Findatan Aineistokatalogiin, jossa aineistot ovat kuvattu muuttujatasolla. Tulisi välttää tilannetta, jossa rekisterinpitäjille muodostuu velvollisuus kuvata samoja tietoja useaan paikkaan. Olisi syytä arvioida, voisiko DVV toteuttaa sote-tietojen kuvaukset esim. viittauksella Aineistokatalogiin.
      • Poliisihallitus
        Uppdaterad:
        13.6.2023
        • Asia selvä. Poliisihallituksella ei lausuttavaa.
      • Puolustusministeriö
        Uppdaterad:
        12.6.2023
        • Puolustusministeriö toteaa kunnioittavasti, ettei sillä ole lausuttavaa esitysluonnoksesta.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin, esittelijänä kansliapäällikkö Jari Råman.
        Uppdaterad:
        12.6.2023
        • Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin pyynnöstä ilmoitan, että asiassa ei anneta lausuntoa.
      • Teknologiateollisuus ry
        Uppdaterad:
        8.6.2023
        • Valtiovarainministeriön ehdotus koskee Euroopan unionin datanhallinta-asetuksen täytäntöönpanoa säädöksen edellyttämien kansallisten viranomaisten asettamisen osalta. Datanhallinta-asetus pyrkii edistämään julkisen sektorin hallussa olevan muun kuin avoimena datana annettavissa olevan datan uudelleenkäyttöä sekä helpottamaan datan liikkuvuutta yksityisten toimijoiden välillä. Asetus luo oikeudellista perustaa eurooppalaisten yhteiskuntien pehmeälle infrastruktuurille eli aineettomille rakenteille, kuten ohjelmistoille, rajapinnoille ja standardeille, jotka mahdollistavat datan tehokkaan jakamisen ja hyödyntämisen eri toimijoiden välillä ja jäsenmaiden rajat ylittäen. Teknologiateollisuus ry pitää tärkeänä, että Suomi harjoittaa edistyksellistä tietopolitiikkaa, joka parantaa suomalaisten yritysten edellytyksiä menestyä taloudessa, jossa datan merkitys tuotannontekijänä ja innovaatioresurssina kasvaa vauhdilla. Tämä edellyttää osaltaan EU:n datasääntelyn tehokasta ja tarkoituksenmukaista toimeenpanoa, mukaan lukien kansallisten datanhallinnan puitteiden ja käytänteiden päivittämistä. Keskitetty tietopiste Ehdotuksen mukaan datanhallinta-asetuksen 8 artiklassa säädetty keskitetyn tietopisteen ylläpitotehtävä osoitettaisiin Digi- ja väestötietovirastolle, joka tuottaisi tietopisteen osana nykyistä avoindata.fi-palveluportaalia. Pidämme ratkaisua tarkoituksenmukaisena. Kyseisen palvelun kautta saataville asetetut suojatut tietoaineistot ovat metatietoineen löydettävissä. On kuitenkin oletettavaa, että palvelu pitäytyisi katalogimaisena ratkaisuna, ja tietoaineistojen jakaminen lupapyyntökäsittelyineen säilyisi datanhaltijaorganisaatioiden ja alakohtaisten tietopisteiden tehtävänä. Kuten asian valmistelua edeltäneessä ministeriöiden välisen työryhmän selvityksessä todetaan, avoindata.fi-tyyppinen katalogiratkaisu ei vähennä uudelleenkäyttäjien kustannuksia tai tue tiedon hyödyntämistä. Näiltä osin onkin mielestämme tarkemmin selvitettävä, miten tietopistettä ja siihen liittyviä palveluita tulisi kehittää ja miten tietopisteestä vastaava DVV yhdessä datanhaltijaorganisaatioina toimivien julkishallinnon toimijoiden kanssa voisi madaltaa kynnystä tiedon uudelleenkäyttöön. Tältä osin kyseeseen voivat tulla tietopistepalvelun toiminnallisuksien lisäksi suojattuja tietoaineistoja avaavien viranomaisten yhdenmukaiset tietomallit ja menettelyt sekä osaaminen. Tietoa avaavien viranomaisten ja sitä hyödyntävien yritysten tarpeet on otettava erityisen tarkkaan huomioon jatkoselvitystä tehtäessä. Myös verrokkimaissa tehtävät ratkaisut on hyvä kartoittaa ja huomioida ratkaisuja valmisteltaessa. Suojatun datan saataville asettamista tukeva toimivaltainen elin Datanhallinta-asetuksen 7 artiklan mukaan jäsenvaltion on nimettävä vähintään yksi toimivaltainen elin tukemaan julkisen sektorin elimiä suojatun datan saataville asettamisessa. Sikäli kuin on tarpeen vahvistaa yhden toimivaltaisen elimen asemaa ja resursseja yleisenä tuen antajana, on perusteltua rakentaa jonkun nykyisen viranomaisen tehtävien päälle. Tällöin vaihtoehtoina ovat käytännössä Tilastokeskus ja DVV, joista ensin mainitulle ehdotetaan osoitettavan mainittu tehtävä. Suhtaudumme ehdotukseen varauksellisen myönteisesti. Tilastokeskuksella vaikuttaa olevan sen osaaminen ja kokemus huomioiden parhaat edellytykset ottaa vaadittavat tehtävät hoidettavakseen. Suojatun tiedon uudelleenkäytön edistäminen on mielestämme kansallinen datatalousedellytysten kehittämisen yksi prioriteetti. Siksi on panostettava viranomaisille suunnattuun yleiseen tukeen ja organisoitava tuki siten, että se huomioi muut datanhallinta-asetuksen edellyttämät toiminnot, kuten keskitetyn tietopisteen järjestämisen, jota ehdotetaan edellä todetun mukaisesti DVV:lle. Lisäksi on huomattava, että datanhallinta-asetuksella säänneltyjen datan välityspalveluiden ja data-altruismipohjaisten organisaatioiden viranomaisvalvontatehtävien toimivaltaiseksi tahoksi on toisaalla esitetty Liikenne- ja viestintävirastoa. Olemme pitäneet tätä tarkoituksenmukaisena ratkaisuna siksi, että virastolle on tulossa tehtäviä myös muista EU:n datatalousstrategian säädöksistä. Koska käsillä oleva ehdotus hajauttaisi datanhallinta-asetuksen viranomaistehtävät usealle eri taholle, on vastuullisten viranomaisten keskinäisen yhteistyön järjestämiseen kiinnitettävä erityistä huomiota. Asiasta olisi nähdäksemme valmisteltava erillinen toimenpidesuunnitelma osana yllä mainittua keskitetyn tietopisteen jatkokehittämisen selvitystyötä. Valmisteluun on syytä osallistaa keskeiset toimijat hallinnosta ja sidosryhmistä, mukaan lukien elinkeinoelämästä, jotta niin hallinnon sisäisten kuin ulkoisten asiakkaiden näkökulmat tulevat huomioiduiksi. Teknologiateollisuus ry Joonas Mikkilä johtava asiantuntija
      • Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes
        Uppdaterad:
        7.6.2023
        • Turvallisuus- ja kemikaalivirastolla (Tukes) ei ole ehdotuksen johdosta lausuttavaa.