Ge utlåtande
Lausuntopyyntö kipsiasetuksen voimassaolon jatkamisesta
Svarstiden går ut: 28.10.2024
Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Asetusluonnoksessa ehdotetaan, että maatalousmaan kipsikäsittelyyn vuosina 2020–2025 myönnettävästä tuesta annettua valtioneuvoston asetusta (510/2020) muutettaisiin jatkamalla asetuksen voimassaoloa; muutos kohdistuisi asetuksen nimikkeeseen ja voimassaolopykälään.
Muutos on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian antamisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 1.12.2024.
Bakgrund
Fosforikuormitus rehevöittää Itämerta ja aiheuttaa sinileväkukintoja. Maatalouden typen ja fosforin hajakuormitus on nykyisellään merkittävin ravinnekuormituksen lähde Itämereen. Pelloilta päätyy mereen myös kiintoainesta.
Fosfori- ja kiintoainesvalumien ehkäisemiseksi valtio tukee rannikkoalueiden peltojen kipsikäsittelyjä. Kipsi sitoo fosforia ja kiintoainesta ja estää niiden joutumista vesistöihin ja sitä kautta Itämereen. Kipsikäsittelyllä on tutkimuksissa saatu noin 30:n, jopa 50 prosentin vähennys fosfori- ja kiintoaineskuormaan.
Kipsikäsittelyä on tehty vuodesta 2020, ensin Saaristomeren valuma-alueella ja vuodesta 2022 myös muilla kipsikäsittelyyn soveltuvilla rannikkoalueilla. Kipsikäsittelyn fosforivalumia vähentävä vaikutus kestää noin viisi vuotta.
Målsättningar
Sändlista:
Elävä Itämeri säätiö sr | ||
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | ||
Etelä-Savon ELY-keskus | ||
Hämeen ELY-keskus | ||
John Nurmisen säätiö sr | ||
Kaakkois-Suomi ELY-keskus | ||
Kainuun ELY-keskus | ||
KEHA-keskus | ||
Keski-Suomen ELY-keskus | ||
Kierrätysteollisuus ry | ||
Lapin ELY-keskus | ||
Luonnonvarakeskus LUKE | ||
Maa- ja metsätalousministeriö | ||
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry | ||
Natur och Miljö rf | ||
Oikeusministeriö | ||
Pirkanmaan ELY-keskus | ||
Pohjanmaan ELY-keskus | ||
Pohjois-Karjalan ELY-keskus | ||
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus | ||
Pohjois-Savon ELY-keskus | ||
ProAgria Keskusten liitto | ||
Pyhäjärvi-instituutti | ||
Ruokavirasto | ||
Satakunnan ELY-keskus | ||
Suomen luonnonsuojeluliitto ry | ||
Suomen Vesiensuojelun Keskusliitto ry | ||
Suomen Vesiyhdistys ry | ||
Suomen ympäristökeskus | ||
Svenska lantbruksproducenternas centralförbund rf | ||
Uudenmaan ELY-keskus | ||
Valonia | ||
Valtiovarainministeriö | ||
Varsinais-Suomen ELY-keskus | ||
WWF Suomi |
Svarsanvisningar för mottagare
Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivuilta Ohjeet > Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta [email protected].
Kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Jos ette voi antaa lausuntoanne Lausuntopalvelu.fi:ssä, lausunto voidaan toimittaa myös sähköpostitse osoitteeseen [email protected].
Tämä lausuntopyyntö on lähetetty vain sähköisesti.
Tidtabell
Beredare
Ämnesord
maatalous
vesienhoito
vesien tila
vesiensuojelu
Länkar:
https://www.ely-keskus.fi/web/kipsinlevitys - Kipsi-hanke (Varsinais-Suomen ELY-keskus)
https://finlex.fi/fi/laki/smur/2020/20200510 - Kipsiasetus Finlex.fi palvelusta
https://ym.fi/vesien-ja-meren-tilan-parantaminen - Vesien ja meren tilan parantaminen 2023-2027 Ahti-ohjelma
https://ym.fi/-/ymparistoministerio-haluaa-jatkaa-vuosilla-kipsikasittelyja-peltojen-fosforivalumien-vahentamiseksi - Ympäristöministeriön tiedote
Bilagor:
Kipsiasetus muutos_FI.docx - Asetusluonnos
Kipsiasetus muutos_SV.docx - Utkast till förordning
Luonnos Perustelumuistio_kipsiasetuksen muutos 2024.docx - Muistioluonnos
-
-
-
Lisää tähän aputeksti liitteiden lisäämiselle. Vastaajat voivat liittää tiedostomuotoja: pdf, doc, docx, xls, xlsx, ppt, pptx, csv, txt, rtf, zip, jpg, jpeg, png, gif ja tif. Tiedostojen yhteenlaskettu koko saa olla korkeintaan 50 Mb.
-
-
-
Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään
-
Suomen ympäristäkeskus2.10.2024
-
Suomen ympäristökeskus ilmoittaa, ettei sillä ole lausuttavaa aiheesta.
-
-
-