Luonnos valtioneuvoston periaatepäätökseksi liikenteen automaatiosta

Svarstiden går ut: 28.5.2021

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoa periaatepäätöksen luonnoksesta. Lausunnon antajilta pyydetään erityisesti näkemyksiä toimenpiteiden tärkeysjärjestyksestä sekä painoarvon että toteuttamisaikataulun mukaan arvioituina.
 
Automaatiokehitys etenee vääjäämättä kaikissa liikennemuodoissa. Tähän varautuminen edellyttää muun muassa sääntelyn, digitaalisen ja fyysisen infrastruktuurin sekä tiedon hyödyntämisen kehittämistä. Lisäksi kokeilut ja pilotit tukevat kehitystyötä. Jatkossa tarvitaan myös uudenlaista osaamista ja vaikutusten arviointia, jotta voidaan varmistaa automaation kautta saavutettavat yhteiskunnalliset hyödyt.


 

 
Bakgrund

Liikenne- ja viestintäministeriö käynnisti 8.10.2019 hankkeen liikenteen automaation toimenpide- ja lainsäädäntösuunnitelman valmistelemiseksi. Suunnitelman valmistelu jakautui kahteen osaan siten, että ensimmäisessä vaiheessa laadittiin hankkeen osa-alueista tiedon hyödyntämistä sekä automaation tarvitsemaa digitaalista ja fyysistä liikenneinfrastruktuuria koskeva arviomuistio, joka oli lausuttavana alkuvuodesta 2020. Lausuntoja saatiin 64 toimijalta. Suunnitelmaluonnos kokonaisuudessaan oli lausuttavana alkuvuodesta 2021, ja lausunnot saatiin 49 toimijalta. Lausuttavana ollut suunnitelmaluonnos sekä lausuntokierrosten lausuntokoosteet löytyvät hankeikkunasta (https://hankeikkuna.vnv.fi/app#/hanke/43777/kuvaukset). Suunnitelman lausuntopalautteen perusteella viimeistelty versio on tarkoitus julkaista samaan aikaan, kun valtioneuvoston periaatepäätös hyväksytään.

 

Hallitusohjelmaa läpileikkaava pyrkimys ihmiskeskeisyyteen on asia, joka on asetettava myös liikenteen automaatiokehityksen keskiöön. Suomella voi olla merkittävä rooli tämän läpileikkaavan näkökulman saamiseksi EU:ssa ja kansainvälisissä elimissä tehtävän automaatioon liittyvän lainsäädäntö- ja muun kehitystyön kulmakiveksi.

 
Hanke toteuttaa erityisesti seuraavia hallitusohjelman kohtia:

  • Suomi tunnetaan teknologisen kehityksen, innovatiivisten hankintojen ja kokeilukulttuurin edelläkävijänä muun muassa kehittämällä säädösympäristöä ja hallintoa siten, että ne mahdollistavat digitalisaation ja kestävän kehityksen sekä laajan kokeilukulttuurin.
  • Hallitus edistää liikenteen ja logistiikan digitalisoitumista ja automatisaatiota kohdentamalla rahoitusta kokeiluille ja vaikuttamalla alan EU- ja kansalliseen sääntelyyn.
  • Suomeen luodaan ohjeistus tekoälyn eettisestä käytöstä.
  • Vauhditetaan toimialojen kasvuhakuisuutta ja tulevaisuuden haasteisiin vastaava rohkeaa uudistumista muun muassa ottamalla huomioon digitalisaation edistämisessä ja tietopolitiikassa pk-yritysten kyky tarttua uusiin mahdollisuuksiin avoimien rajapintojen kautta.
  • Suomi kehittää säädösympäristöä ja hallintoa siten, että ne mahdollistavat digitalisaation ja kestävän kehityksen sekä laajan kokeilukulttuurin.
  • Liikenteen digitalisaation, palveluistumisen ja yhteiskäytön mahdollisuudet käytetään täysimittaisesti järjestelmän kehittämiseksi, päästöjen vähentämiseksi ja saavutettavuuden parantamiseksi.
  • Laaditaan yhteistyössä alan toimijoiden kanssa toimialakohtaiset tiekartat vähähiilisyyteen, jotka sovitetaan yhteen uusien ilmastotoimien kanssa.
  • Kaupunkiympäristöjen ja maaseutualueiden erityispiirteet sekä eri liikennemuodot ja mahdollisuudet älykkäisiin väyläratkaisuihin maalla, merellä, sisävesillä ja ilmassa otetaan huomioon.
Målsättningar
Periaatepäätös perustuu liikenne- ja viestintäministeriössä valmisteltavana olevaan liikenteen automaation lainsäädäntö- ja avaintoimenpidesuunnitelmaan. Periaatepäätöksen tavoitteena on nostaa keskeiset liikenteen automaation tämänhetkiseen kehitysvaiheeseen liittyvät linjaukset poliittisen päätöksenteon kohteiksi. Painopiste on liikenteen automaation turvalliseen edistämiseen liittyvissä toimenpiteissä, joihin on ryhdyttävä erityisesti julkisen sektorin toimijoiden pääasiallisella vetovastuulla. 
 
Toimenpiteet muodostuvat kokonaisuuksista, joiden tarkempi sisältö määritellään vuositasolla laadittavissa suunnitelmissa. Kaikkien toimenpiteiden kohdalla on tarpeen tehostaa laajamittaista eri osapuolten välistä yhteistyötä. Periaatepäätöksen avulla ei pyritä vaikuttamaan toimenpiteisiin käytettävissä olevaan valtion rahoitukseen, sillä rahoitusraami perustuu pääasiassa Liikenne 12 –suunnitelman valmistelun yhteydessä tehtyyn työhön. Lisäksi pyritään tehostamaan EU:sta saatavan tutkimus- ja pilotointirahoituksen saamista hankkeisiin.
 
Sändlista:
Aalto-yliopisto    
Aalto-yliopisto    
Aalto-yliopisto    
Aalto-yliopisto    
Aalto-yliopisto    
Aalto-yliopisto    
Aalto-yliopisto    
Aalto-yliopisto    
Aalto-yliopisto    
ABB Oy Finland    
ABB Oy Finland    
ABB Oy Finland    
ABB Oy Finland    
Aerocopters Consulting Finland    
Ahvenanmaan maakuntahallitus    
Aker Arctic    
Ammattipätevyyskouluttajat ry    
Arctia    
Arctia    
Arctic Drone Lab    
Arctic Machine    
Atlastica Oy    
Atostek    
Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT    
Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT    
Autoalan Keskusliitto AKL ry    
Autoalan Keskusliitto AKL ry    
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry    
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry    
Autoliitto ry    
Autoliitto ry    
Autosofta Oy    
Autosofta Oy    
Autotuojat ja –teollisuus ry    
Awake AI    
Awake AI    
Awake AI    
Awake AI    
Avartek    
Bittium Oyj    
Bitwise Oy    
Blue Water Shipping BWS    
Bore Oy Ab    
Business Finland    
Business Finland    
Business Finland    
Business Finland    
Cabonline    
Cargotec Oyj    
Cargotec Oyj    
CGI Suomi Oy    
CGI Suomi Oy    
CGI Suomi Oy    
Containerships    
DB Schenker    
DB Schenker    
DHL Freight (Finland) Oy    
Digia    
DIMECC Oy    
DIMECC Oy    
DIMECC Oy    
DNA Oyj    
DNA Oyj    
Eckerö Linea Oy Ab    
EcoPorts Finland Oy (Olkiluodon satama)    
Elinkeinoelämän keskusliitto EK    
Elinkeinoelämän keskusliitto EK    
Elisa Oyj    
Elisa Oyj    
Ericsson Oyj    
Ericsson Oyj    
Ericsson Oyj    
ESL Shipping    
Espoon kaupunki    
Espotel Oy    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus    
Etelä-Savon ELY-keskus    
Etlatieto    
Fenniarail    
Ficom ry    
Ficom ry    
Finavia Oyj    
Finferries    
Finferries    
Fingrid Oyj    
Finnair Oyj    
Finnair Oyj    
Finnlines    
Finnpilot    
Finnpilot    
Finnpilot    
Fintraffic    
Fintraffic    
Fintraffic    
Fintraffic    
Fleetonomy    
Forum Virium    
Forum Virium    
Geowise Oy    
GS1 Finland Oy    
HaminaKotka Satama Oy    
HaminaKotka Satama Oy    
Haminan kaupunki    
Hangon kaupunki    
Hangon satama - Hangö Hamn Oy Ab    
Helsingin kaupunki    
Helsingin Satama Oy    
Helsingin Satama Oy    
Helsingin seudun kauppakamari    
Helsingin Seudun Liikenne HSL    
Helsingin Seudun Liikenne HSL    
Helsingin Seudun Liikenne HSL    
Helsingin Seudun Liikenne HSL    
Helsingin Seudun Liikenne HSL    
Helsingin Taksipalvelu    
Helsingin yliopisto    
Helsinki Institut for Information Technology HIIT    
Hämeen ammattikorkeakoulu    
Hämeen ELY-keskus    
Hämeenlinnan kaupunki    
Ilmatieteen laitos    
Inkoo Shipping Oy Ab (Inkoon satama)    
Insta ILS    
Invalidiliitto ry    
ITS Finland    
ITS Finland    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän yliopisto    
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu    
Kaakkois-Suomen ELY-keskus    
Kainuun ELY-keskus    
Kalajoen Satama Oy    
Kaupan liitto    
Kemianteollisuus ry    
Kemin Satama Oy    
Keskuskauppakamari    
Kokkolan kaupunki    
Kokkolan Satama Oy    
Kone Oyj    
Kongsberg    
Kongsberg    
Kongsberg    
Kotkan kaupunki    
Kuntaliitto    
Kuortti Logistics Oy    
Lapin ELY-keskus    
Lappeenrannan yliopisto    
Lentola Logistics    
Liikenne- ja viestintävirasto    
Liikenneturva    
Liikennevakuutuskeskus    
Liikennevakuutuskeskus    
Liikenteen turvallisuuskouluttajat ry LIITU    
Linja-autoliitto    
Linkker Oy    
Logistiikkayritysten liitto    
Loviisan Satama Oy    
Luotsiliitto - Lotsförbundet ry    
Luotsiliitto - Lotsförbundet ry    
Luotsiliitto - Lotsförbundet ry    
Maanmittauslaitos    
MaaS Global Oy    
MaaS Global Oy    
MacGregor    
MacGregor    
Meriaura    
Meritaito    
Meritaito    
Meritaito    
Metropolia    
Metsä Group    
Metsäteho    
Metsäteollisuus ry    
Meyer Turku Oy    
Meyer Turku Oy    
Meyer Turku Oy    
Mipro    
Mipro    
Naantalin kaupunki    
Naantalin Satama Oy    
Napa    
Napa    
Napa    
Nokia Oyj    
Nokia Oyj    
Nokia Oyj    
NRC Group Finland Oy    
Nurminen Logistics    
Ohjelmistoyrittäjät    
Oikeusministeriö    
Oikeusministeriö    
Open Knowledge Finland    
Oulun kaupunki    
Oulun Satama Oy    
Oulun yliopisto    
Oulun yliopisto    
Outokumpu Oyj    
Outokumpu Oyj    
Oy Kaskisten satama - Kaskö Hamn Ab    
Oy Matkahuolto Ab    
Oy Pohjolan Liikenne Ab    
Palvelualojen työnantajat PALTA ry    
Palvelualojen työnantajat PALTA ry    
Perille Mobility Services Oy    
Pietarsaaren Satama Oy    
Pirkanmaan ELY-keskus    
Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Savon ELY-keskus    
Porin Satama Oy    
Porvoon kaupunki    
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry    
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry    
Posti Oy    
Posti Oy    
PostNord    
Postpal OÜ    
Proxion Oy    
Proxion Oy    
Proxion Oy    
Puolutusministeriö    
Pöyry Oyj    
Raahen kaupunki    
Raahen Satama Oy    
Rajavartiolaitos    
Rakennusliitto ry    
Ramboll Oy    
Ramboll Oy    
Ramboll Oy    
Ramboll Oy    
Rauman kaupunki    
Rauman Satama Oy    
Rautatiealan Unioni    
Robots Expert    
Rocla Solutions Oy    
RPAS Finland    
Rumble Tools Oy    
Salon kaupunki    
Satakunnan ELY-keskus    
Scydata Oy    
Securitas    
Sensible4    
Sharper Shape    
Shipbrokers Finland    
Sisäministeriö    
Sitowise Oy    
Sitowise Oy    
Sitra    
Sitra    
Solita Oy    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Stora Enso Oyj    
Suomen Akatemia    
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK    
Suomen Autokoululiitto ry    
Suomen Erillisverkot Oy    
Suomen Erillisverkot Oy    
Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry    
Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry    
Suomen Ilmailuliitto    
Suomen Ilmailuliitto    
Suomen Konepäällystöliitto    
Suomen Konepäällystöliitto    
Suomen Konepäällystöliitto    
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL    
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL    
Suomen kuntalogistiikka    
Suomen Laivapäällystöliitto    
Suomen Laivapäällystöliitto    
Suomen Liikkumisoperaattori Oy    
Suomen Merimies-Unioni SMU ry    
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry    
Suomen Satamaliitto    
Suomen Sokeri Oy    
Suomen Taksidata Oy    
Suomen Taksiliitto ry    
Suomen Varustamot ry    
Suomen Varustamot ry    
Suomen Varustamot ry    
Suomen Yrittäjät ry    
Synocus Oy    
Tallink Silja Oyj    
Tallink Silja Oyj    
Tampereen ammattikorkeakoulu    
Tampereen kaupunki    
Tampereen yliopisto    
Teknologian tutkimuskeskus VTT    
Teknologiateollisuus    
Teknologiateollisuus    
Teknologiateollisuus    
Telia Finland Oyj    
Third Space Auto    
Tieke    
Tieke    
TietoEVRY Finland Oy    
TietoEVRY Finland Oy    
Tietorahti Oy    
Tietosuojavaltuutettu    
Tornion kaupunki    
Tornion satama    
Traficon Oy    
Traficon Oy    
Traficon Oy    
Trafix Oy    
Tulli    
Turun kaupunki    
Turun Satama Oy    
Turun yliopisto    
Turun yliopisto    
Turun yliopisto    
Turun yliopisto    
Turun yliopisto    
Turun yliopiston Brahea-keskus, Merenkulun tutkimuslaitos    
Tuup Oy    
Tuup Oy    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Työtehoseura    
Ulkoministeriö    
Ulkoministeriö    
UPM Kymmene Oyj    
Uudenkaupungin Satama Oy    
Uudenkaupungin Satama Oy    
Uudenmaan ELY-keskus    
Uusikaupunki    
Vaasan kaupunki    
Vaasan Oy    
Vaasan satama    
Vaasan yliopisto    
Valio Oy    
Valmet Automotive Oy    
Valmet Automotive Oy    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtiovarainministeriö    
Vantaan kaupunki    
Varsinais-Suomen ELY-keskus    
Vedia Oy    
Veolia Transdev Oy    
Vertical Hobby    
Videodrone    
Viking Line    
Viking Line    
Wing LLC    
Vitomittaus Oy    
VR Group    
VR Group    
VR Group    
VR Group    
VR Group    
VR Group    
VR Transpoint    
Wärtsilä Finland Oy    
Wärtsilä Finland Oy    
Wärtsilä Finland Oy    
Wärtsilä Finland Oy    
Väylävirasto    
YIT Infra Oy    
Yleinen Teollisuusliitto ry    
Ympäristöministeriö    
Ålands sjöfartsakademi    
Ålands sjösäkerhetscentrum    
Svarsanvisningar för mottagare

Lausuntopyyntö julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet > Käyttöohjeet. Voit pyytää tukea palvelun käyttöön osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.
 
Lausunnon voi toimittaa myös liikenne- ja viestintäministeriön kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo@lvm.fi. Lausunnoissa pyydetään käyttämään viitteenä diaarinumeroa VN/15033/2019-LVM-157​. Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.

Tidtabell

Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 28.5.2021.
 

Beredare

Lisätietoja asiasta antavat Kirsi Miettinen (029 534 2570, kirsi.miettinen@lvm.fi) ja Saara Reinimäki (029 534 2087, saara.reinimaki@lvm.fi).