Digitalisaation edistämisen ohjelman (Digiohjelma) lainsäädäntötyöryhmän koonti ja näkemykset digitalisaation säädöstilanteesta ja muutosehdotuksista

Svarstiden går ut: 7.12.2022

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Valtiovaraiministeriön asettaman Digitalisaation edistämisen ohjelman lainsäädännön soveltamisen ja edistämisen työryhmä on laatinut loppuraportin tekemistään selvityksistä liittyen digitaalisen asioinnin kehittämisen haasteisiin. Työryhmän tavoite on tuoda soveltajien ja palvelukehittäjien haasteita tietoisuuteen kootusti ja ehdottaa ratkaisuja, joita voisi tarkastella digitalisaation edistämisen näkökulmasta. Ehdotusten tarkoitus on toimia keskustelunavaajana eikä työryhmässä ole pohdittu vaikutuksia ja mahdollisuuksia lainvalmisteluun verrattavassa laajuudessa.
Bakgrund

Digitalisaatioon liittyviä, julkisen hallinnon organisaatiota koskevia, säädöksiä on paljon. Yleislainsäädännön ja erityislainsäädännön ristiriitaisuudet ja tulkinnalliset epäselvyydet vaikeuttavat sähköisen asioinnin edistämistä ja koska olosuhteet sähköisen asioinnin ympärillä ovat muun muassa digipalvelulain voimaantulon myötä olennaisesti muuttuneet ja muuttuvat jatkuvasti, on ollut tarpeen arvioida nykylainsäädännön toimivuutta ja muutostarpeita.

Työryhmän tarkoitus on ollut selvittää sähköisen asioinnin haasteita laaja-alaisesti kuulemalla soveltajia ja palvelukehittäjiä. Käytettävissä olleen informaation pohjalta työryhmä tunnisti toimenpiteet, joilla digitaalista asiointia ja palvelujen kehittämistä ja käyttöä voidaan lainsäädännön näkökulmasta edistää. Yksi tunnistetuista toimenpiteistä oli voimassa olevan lainsäädännön muutostarpeiden arviointi, jota koskevat työryhmän näkemykset on esitetty tässä loppuraportissa.

Eri vaihtoehtoja nykytilanteen helpottamiseksi on tunnistettu ja tuodaan niitä esiin tiedostaen, että ehdotukset tarvitsevat vielä jatkovalmistelua toteutuakseen.

Huomiona, että raportissa mainittu käsikirja on lausuntovaiheessa vielä valmisteltavana.

Målsättningar
Loppuraporttia ja siitä avoimella lausuntokierroksella kerättävää palautetta voidaan käyttää mahdollisista tulevista lainvalmisteluhankkeista päättämiseen.
Sändlista:
Aalto-yliopisto    
Ahvenanmaan syyttäjäalue    
Akaan kaupunki    
Alajärven kaupunki    
Alavieskan kunta    
Alavuden kaupunki    
Asikkalan kunta    
Askolan kunta    
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus    
Auran kunta    
Celia    
Centria ammattikorkeakoulu    
Diakonia-ammattikorkeakoulu    
Digi- ja väestötietovirasto    
Eduskunnan kanslia    
Eduskunnan oikeusasiamies    
ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus)    
Energiavirasto    
Enonkosken kunta    
Enontekiön kunta    
Espoon kaupunki    
Etelä-Karjalan käräjäoikeus    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus    
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus    
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto    
Etelä-Savon ELY-keskus    
Etelä-Savon käräjäoikeus    
Etelä-Savon työ- ja elinkeinotoimisto    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto    
Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Etelä-Suomen syyttäjäalue    
Eurajoen kunta    
Euran kunta    
Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti    
Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI    
Evijärven kunta    
Forssan kaupunki    
Geologian tutkimuskeskus    
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu    
Haapajärven kaupunki    
Haapaveden kaupunki    
Hailuodon kunta    
Halsuan kunta    
Haminan kaupunki    
Hangon kaupunki    
Hankasalmen kunta    
Harjavallan kaupunki    
Hartolan kunta    
Hattulan kunta    
Hausjärven kunta    
Heinolan kaupunki    
Heinäveden kunta    
Helsingin eurooppalainen koulu    
Helsingin hallinto-oikeus    
Helsingin hovioikeus    
Helsingin kaupunki    
Helsingin käräjäoikeus    
Helsingin poliisilaitos    
Helsingin ranskalais-suomalainen koulu    
Helsingin yliopisto    
Hirvensalmen kunta    
Hollolan kunta    
Huittisten kaupunki    
Humanistinen ammattikorkeakoulu    
Humppilan kunta    
Hyrynsalmen kunta    
Hyvinkään kaupunki    
Hämeen ammattikorkeakoulu    
Hämeen ELY-keskus    
Hämeen poliisilaitos    
Hämeen työ- ja elinkeinotoimisto    
Hämeenkyrön kunta    
Hämeenlinnan hallinto-oikeus    
Hämeenlinnan kaupunki    
Hätäkeskuslaitos    
Ihmisoikeuskeskus    
Iin kunta    
Iisalmen kaupunki    
Iitin kunta    
Ikaalisten kaupunki    
Ilmajoen kunta    
Ilmatieteen laitos    
Ilomantsin kunta    
Imatran kaupunki    
Inarin kunta    
Inkoon kunta    
Innovaatiorahoituskeskus Business Finland    
Isojoen kunta    
Isokyrön kunta    
Itä-Suomen aluehallintovirasto    
Itä-Suomen hallinto-oikeus    
Itä-Suomen hovioikeus    
Itä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Itä-Suomen poliisilaitos    
Itä-Suomen syyttäjäalue    
Itä-Suomen yliopisto    
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus    
Itä-Uudenmaan poliisilaitos    
Janakkalan kunta    
Joensuun kaupunki    
Jokioisten kunta    
Joroisten kunta    
Joutsan kunta    
Juuan kunta    
Juupajoen kunta    
Juvan kunta    
Jyväskylän ammattikorkeakoulu    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän yliopisto    
Jämijärven kunta    
Jämsän kaupunki    
Järvenpään kaupunki    
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu    
Kaakkois-Suomen ELY-keskus    
Kaakkois-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Kaakkois-Suomen poliisilaitos    
Kaakkois-Suomen rajavartioston esikunta    
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto    
Kaarinan kaupunki    
Kaavin kunta    
Kainuun ELY-keskus    
Kainuun käräjäoikeus    
Kainuun rajavartioston esikunta    
Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto    
Kajaanin ammattikorkeakoulu    
Kajaanin kaupunki    
Kalajoen kaupunki    
Kangasalan kunta    
Kangasniemen kunta    
Kankaanpään kaupunki    
Kannonkosken kunta    
Kannuksen kaupunki    
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI    
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI    
Kansallisarkisto    
Kanta-Hämeen käräjäoikeus    
Karelia-AMK    
Karijoen kunta    
Karkkilan kaupunki    
Karstulan kunta    
Karvian kunta    
Kaskisten kaupunki    
Kauhajoen kaupunki    
Kauhavan kaupunki    
Kauniaisten kaupunki    
Kaustisen kunta    
Keiteleen kunta    
Kemijärven kaupunki    
Kemin kaupunki    
Keminmaan kunta    
Kemiönsaaren kunta    
Kempeleen kunta    
Keski-Suomen ELY-keskus    
Keski-Suomen käräjäoikeus    
Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto    
Keskusrikospoliisi    
Keuruun kaupunki    
Kihniön kunta    
Kilpailu- ja kuluttajavirasto    
Kinnulan kunta    
Kirkkonummen kunta    
Kiteen kaupunki    
Kittilän kunta    
Kiuruveden kaupunki    
Kivijärven kunta    
Kokemäen kaupunki    
Kokkolan kaupunki    
Kolarin kunta    
Konkurssiasiamiehen toimisto    
Konneveden kunta    
Kontiolahden kunta    
Korkein hallinto-oikeus    
Korkein oikeus    
Korsnäs kommun    
Kosken Tl kunta    
Kotimaisten kielten keskus    
Kotkan kaupunki    
Kouvolan kaupunki    
Kristiinankaupungin kaupunki    
Kruunupyyn kunta    
Kuhmoisten kunta    
Kuhmon kaupunki    
Kuluttajariitalautakunta    
Kuopion kaupunki    
Kuortaneen kunta    
Kurikan kaupunki    
Kustavin kunta    
Kuusamon kaupunki    
Kymenlaakson käräjäoikeus    
Kyyjärven kunta    
Kärkölän kunta    
Kärsämäen kunta    
LAB-ammattikorkeakoulu    
Lahden kaupunki    
Laihian kunta    
Laitilan kaupunki    
Lapin aluehallintovirasto    
Lapin ammattikorkeakoulu    
Lapin käräjäoikeus    
Lapin poliisilaitos    
Lapin rajavartioston esikunta    
Lapin työ- ja elinkeinokeskus    
Lapin yliopisto    
Lapinjärven kunta    
Lapinlahden kunta    
Lappajärven kunta    
Lappeenrannan kaupunki    
Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT    
Lapsiasiavaltuutetun toimisto    
Lapuan kaupunki    
Laukaan kunta    
Laurea-ammattikorkeakoulu    
Lemin kunta    
Lempäälän kunta    
Leppävirran kunta    
Lestijärven kunta    
Liedon kunta    
Lieksan kaupunki    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom    
Limingan kunta    
Liperin kunta    
Lohjan kaupunki    
Loimaan kaupunki    
Lopen kunta    
Lounais-Suomen aluehallintovirasto    
Lounais-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Lounais-Suomen poliisilaitos    
Loviisan kaupunki    
Luhangan kunta    
Lumijoen kunta    
Luodon kunta    
Luonnonvarakeskus    
Luumäen kunta    
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto    
Länsi- ja Sisä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Länsi-Suomen merivartioston esikunta    
Länsi-Suomen syyttäjäalue    
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus    
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos    
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maahanmuuttovirasto    
Maalahden kunta    
Maanmittauslaitos    
Maanpuolustuskorkeakoulu    
Markkinaoikeus    
Marttilan kunta    
Maskun kunta    
Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskus    
Merijärven kunta    
Merikarvian kunta    
Metropolia ammattikorkeakoulu    
Miehikkälän kunta    
Mikkelin kaupunki    
Muhoksen kunta    
Multian kunta    
Muonion kunta    
Museovirasto    
Mustasaaren kunta    
Muuramen kunta    
Mynämäen kunta    
Myrskylän kunta    
Mäntsälän kunta    
Mänttä-Vilppulan kaupunki    
Mäntyharjun kunta    
Naantalin kaupunki    
Nakkilan kunta    
Niuvanniemen sairaala    
Nivalan kaupunki    
Nokian kaupunki    
Nousiaisten kunta    
Nurmeksen kaupunki    
Nurmijärven kunta    
Närpiön kaupunki    
Oikeuskanslerinvirasto    
Oikeusministeriö    
Oikeusrekisterikeskus    
Onnettomuustutkintakeskus    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Opetushallitus    
Opintotuen muutoksenhakulautakunta    
Orimattilan kaupunki    
Oripään kunta    
Oriveden kaupunki    
Oulaisten kaupunki    
Oulun ammattikorkeakoulu    
Oulun kaupunki    
Oulun käräjäoikeus    
Oulun poliisilaitos    
Oulun yliopisto    
Outokummun kaupunki    
Padasjoen kunta    
Paimion kaupunki    
Paltamon kunta    
Paraisten kaupunki    
Parikkalan kunta    
Parkanon kaupunki    
Patentti- ja rekisterihallitus    
Pedersören kunta    
Pelastusopisto    
Pelkosenniemen kunta    
Pellon kunta    
Perhon kunta    
Pertunmaan kunta    
Petäjäveden kunta    
Pieksämäen kaupunki    
Pielaveden kunta    
Pietarsaaren kaupunki    
Pihtiputaan kunta    
Pirkanmaan ELY-keskus    
Pirkanmaan käräjäoikeus    
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto    
Pirkkalan kunta    
Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjanmaan käräjäoikeus    
Pohjanmaan poliisilaitos    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus    
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus    
Pohjois-Karjalan rajavartioston esikunta    
Pohjois-Karjalan työ- ja elinkeinotoimisto    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Savon ELY-keskus    
Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto    
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto    
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus    
Pohjois-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Pohjois-Suomen syyttäjäalue    
Poliisiammattikorkeakoulu    
Poliisihallitus    
Polvijärven kunta    
Pomarkun kunta    
Porin kaupunki    
Pornaisten kunta    
Porvoon kaupunki    
Posion kunta    
Pudasjärven kaupunki    
Pukkilan kunta    
Punkalaitumen kunta    
Puolangan kunta    
Puolustuskiinteistöt    
Puolustusministeriö    
Puolustusvoimat    
Puumalan kunta    
Pyhtään kunta    
Pyhäjoen kunta    
Pyhäjärven kaupunki    
Pyhännän kunta    
Pyhärannan kunta    
Päijät-Hämeen käräjäoikeus    
Pälkäneen kunta    
Pääesikunta    
Pöytyän kunta    
Raahen kaupunki    
Raaseporin kaupunki    
Rahoitusvakausvirasto    
Raision kaupunki    
Raja- ja merivartiokoulu    
Rajavartiolaitoksen esikunta    
Rantasalmen kunta    
Ranuan kunta    
Rauman kaupunki    
Rautalammin kunta    
Rautavaaran kunta    
Rautjärven kunta    
Reisjärven kunta    
Riihimäen kaupunki    
Rikosseuraamuslaitos    
Ristijärven kunta    
Rovaniemen hovioikeus    
Rovaniemen kaupunki    
Ruokavirasto    
Ruokolahden kunta    
Ruoveden kunta    
Ruskon kunta    
Rääkkylän kunta    
Saamelaisalueen koulutuskeskus    
Saarijärven kaupunki    
Sallan kunta    
Salon kaupunki    
Sastamalan kaupunki    
Satakunnan AMK    
Satakunnan ELY-keskus    
Satakunnan käräjäoikeus    
Satakunnan työ- ja elinkeinotoimisto    
Sauvon kunta    
Savitaipaleen kunta    
Savonia AMK    
Savonlinnan kaupunki    
Savukosken kunta    
Seinäjoen AMK    
Seinäjoen kaupunki    
Sievin kunta    
Siikaisten kunta    
Siikajoen kunta    
Siikalatvan kunta    
Siilinjärven kunta    
Simon kunta    
Sipoon kunta    
Sisäministeriö    
Sisä-Suomen poliisilaitos    
Siuntion kunta    
Sodankylän kunta    
Soinin kunta    
Someron kaupunki    
Sonkajärven kunta    
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira)    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta    
Sotkamon kunta    
Statens ämbetsverk på Åland    
Sulkavan kunta    
Suojelupoliisi    
Suomalais-Venäläinen koulu    
Suomen Akatemia    
Suomen ympäristökeskus    
Suomenlahden merivartioston esikunta    
Suomenlinnan hoitokunta    
Suomussalmen kunta    
Suonenjoen kaupunki    
Svenska handelshögskolan    
Sysmän kunta    
Säkylän kunta    
Säteilyturvakeskus    
Taideyliopisto    
Taipalsaaren kunta    
Taiteen edistämiskeskus    
Taivalkosken kunta    
Taivassalon kunta    
Tammelan kunta    
Tampereen AMK    
Tampereen kaupunki    
Tampereen yliopisto    
Tasa-arvovaltuutetun toimisto    
Tasavallan presidentin kanslia    
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos    
Tervolan kunta    
Tervon kunta    
Teuvan kunta    
Tiedusteluvalvontavaltuutetun toimisto    
Tietosuojavaltuutetun toimisto    
Tilastokeskus    
Tohmajärven kunta    
Toholammin kunta    
Toivakan kunta    
Tornion kaupunki    
Tulli    
Turun AMK    
Turun hallinto-oikeus    
Turun hovioikeus    
Turun kaupunki    
Turun yliopisto    
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto    
Tuusniemen kunta    
Tuusulan kunta    
Tyrnävän kunta    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Työneuvosto    
Työtuomioistuin    
Ulkoministeriö    
Ulkopoliittinen instituutti    
Ulosottolaitos    
Ulvilan kaupunki    
Urjalan kunta    
Utajärven kunta    
Utsjoen kunta    
Uudenkaarlepyyn kaupunki    
Uudenkaupungin kaupunki    
Uudenmaan ELY-keskus    
Uudenmaan työ- ja elinkeinokeskus    
Uuraisten kunta    
Vaalan kunta    
Vaasan AMK    
Vaasan hallinto-oikeus    
Vaasan hovioikeus    
Vaasan kaupunki    
Vaasan yliopisto    
Vakuutusoikeus    
Valkeakosken kaupunki    
Valtakunnansyyttäjänvirasto    
Valtakunnanvoudin kanslia    
Valteri-koulu    
Valtiokonttori    
Valtion koulukodit    
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus    
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus    
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtiontalouden tarkastusvirasto    
Valtiovarainministeriö    
Vanhan Vaasan sairaala    
Vantaan kaupunki    
Varastokirjasto    
Varkauden kaupunki    
Varsinais-Suomen ELY-keskus    
Varsinais-Suomen käräjäoikeus    
Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto    
Vartiolentolaivue    
Vehmaan kunta    
Verohallinto    
Vesannon kunta    
Vesilahden kunta    
Vetelin kunta    
Vieremän kunta    
Vihdin kunta    
Viitasaaren kaupunki    
Vimpelin kunta    
Virolahden kunta    
Virtain kaupunki    
Väylävirasto    
Vöyrin kunta    
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto    
Ylioppilastutkintolautakunta    
Ylitornion kunta    
Ylivieskan kaupunki    
Ylöjärven kaupunki    
Ympäristöministeriö    
Ypäjän kunta    
Yrkeshögskolan Arcada    
Yrkeshögskolan Novia    
Åbo Akademi    
Ålands tingsrätt    
Ähtärin kaupunki    
Äänekosken kaupunki    
Svarsanvisningar för mottagare
Vastausohjeet vastaanottajille: Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön.

Lausuntopyyntö noudattaa loppuraportin rakennetta. Kaikkiin lausuntopyynnössä oleviin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Lausuntoa ei lähetetä erikseen sähköpostitse tai postitse.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi -palveluun. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät www-sivulta osoitteesta lausuntopalvelu.fi > Ohjeet > Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@gov.fi.


Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
 
Lausuntoja voivat antaa muutkin kuin jakelussa mainitut.
 
Tidtabell
Lainsäädäntötyöryhmä pyytää lausuntoanne loppuraportista. Lausunto pyydetään antamaan viimeistään 7.12.2022.
Beredare
Lisätietoja asiasta antaa: Erityisasiantuntija Tiina Lokka-Lepistö, puh. 0295 530 040, tiina.lokka-lepisto@gov.fi