Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Lausuntopyyntö asetusmuutoksesta, avustus ARA-asuntojen korjaamiseen ikääntyneille soveltuviksi

Lausuntopyyntö asetusmuutoksesta, avustus ARA-asuntojen korjaamiseen ikääntyneille soveltuviksi

Diarienummer för begäran om utlåtande: VN/1492/2021

Svarstiden gick ut: 23.4.2021

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning

Asetusluonnoksessa ehdotetaan muutettavaksi avustuksista arava- ja korkotukivuokra-asuntojen korjaamiseen ikääntyneille soveltuviksi vuosina 2020–2022 annettua valtioneuvoston asetusta (1342/2019).  Avustuksen ehtoja ehdotetaan parannettaviksi nostamalla avustuksen enimmäismäärää ja tarkentamalla avustuksen muita ehtoja.

Bakgrund
Avustus toteuttaa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaa, jonka mukaan otetaan käyttöön uusi avustus ARA-asuntojen korjaamiseen ikääntyneille sopiviksi väestöltään vähenevillä alueilla. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on voinut myöntää avustusta asetuksen nojalla 1.1.2020 lähtien. Vuosina 20202022 avustusta voidaan myöntää yhteensä 25 miljoonaa euroa.
Målsättningar
Nostamalla avustuksen enimmäismäärää asuinrakennuksessa sijaitsevaa asuntoa kohti 10 000 eurosta 16 000 euroon ja muut asetukseen tehtävät täsmennykset kannustaisivat ARA-yhteisöjä korjausten tekemiseen ja avustuksen aktiivisempaan hakemiseen. 
Liitteet:
Tidtabell
Lausunto pyydetään toimittamaan lausuntopalvelu.fi-palvelun kautta viimeistään viimeistään perjantaina 23.4.2021.
Svarsanvisningar för mottagare
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoanne luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi. Myös muut kuin alla Jakelu-kohdassa mainitut tahot voivat antaa lausunnon.

Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet > Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om(a)om.fi.

HUOM! Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
Lisätietoja asiasta antaa hallitussihteeri Liisa Meritähti, p. 0295 250 376, liisa.meritahti(a)ym.fi ja ajalla 29.3.1.4. asuntoneuvos Raija Hynynen, p. 0295 250 093, raija.hynynen(a)ym.fi.

 
Sändlista:
Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät - KOVA ry    
Kuntaliitto    
RAKLI ry    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Valtiokonttori    
Valtiovarainministeriö    
Vammaisfoorumi    
Vanhustyön keskusliitto    
Vuokralaiset VKL ry