Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain ja Vankiterveydenhuollon yksiköstä annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain ja Vankiterveydenhuollon yksiköstä annetun lain muuttamisesta

Diarienummer för begäran om utlåtande: VN/864/2018

Svarstiden gick ut: 13.8.2018

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Esityksessä ehdotetaan taposta ensi kertaa tuomittujen ja väkivalta- ja seksuaalirikosten uusijoiden väkivaltariskin systemaattisempaa arviointia ja vankeusaikaisten rikolliseen käyttäytymiseen vaikuttavien toimintojen tehostamista. Keskeinen muutos koskisi ehdonalaisen vapauden valvontaan asettamiselle yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetussa laissa säädettyjä edellytyksiä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi peruste, jossa valvontaan asettaminen olisi mahdollista myös taposta ja aikaisemmin samankaltaisesta väkivalta- tai seksuaalirikoksesta vankeusrangaistuksen suorittaneiden kohdalla. Edellytyksenä valvontaan asettamiselle olisi, että kyseisten henkilöiden riski syyllistyä uuteen väkivalta- tai seksuaalirikokseen on arvioitu korkeaksi.

Väkivaltariskin arviointi perustuu kokonaisvaltaiseen arvioon henkilön tilanteesta, jolloin viranomaisella tulee olla tiedonsaantioikeus arvioitavan terveystietoihin. Rikosseuraamuslaitoksen mahdollisuudesta välttämättömien tietojen saantiin ehdonalaisen vapauden valvonnan tarvetta henkilön uusimisriskin perusteella harkittaessa ehdotetaan säädettäväksi laissa Vankiterveydenhuollon yksiköstä.

 
Bakgrund

Oikeusministeriö asetti vuonna 2011 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää mahdollisuuksia vakavien väkivaltarikosten uusimisriskin vähentämiseen (nk. Vakava-työryhmä). Työryhmän oli valmisteltava ehdotus soveltuvista väkivaltariskin arviointimenetelmistä ja niiden käytöstä rangaistusten täytäntöönpanossa. Korkean uusimisriskin omaavien henkilöiden ehdonalaisen vapauden kehittämistä koskevat ehdotukset jäivät kuitenkin puuttuvan rahoituksen vuoksi toteuttamatta.
 
Pääministeri Juha Sipilän vuosille 2015-2019 asettaman hallitusohjelman mukaan hallituskaudella laajennetaan vapautuville vangeille tehtävää vaarallisuusarviota  ja vankien vapauttamista harkittaessa kiinnitetään entistä enemmän huomiota vangin vaarallisuuteen.

Oikeusministeriössä ryhdyttiin keväällä 2018 valmistelemaan nyt lausunnolla olevaa lakimuutosta  vakavan väkivallan vähentämistä pohtineen työryhmän esitysten pohjalta.

Målsättningar

Esityksen tavoitteena on vähentää tappoon syyllistyneiden ja väkivalta- ja seksuaalirikosten uusijoiden todennäköisyyttä syyllistyä uusiin väkivaltarikoksiin tehostamalla rangaistusajan suunnitelmallista työskentelyä, vankeusaikana vangin yksilöllisiin tarpeisiin vastaavia toimintoja ja ehdonalaisen vapauden aikana tarjottavia tuki- ja valvontatoimenpiteitä.

Rangaistusajan suunnittelun tehostaminen, vankeusaikaisten toimintojen lisääminen sekä onnistunut ehdonalaisen vapauden valvonta edellyttäisivät suunnitelmallista ja systemaattista yhteistyötä täytäntöönpanoviranomaisen sisällä ja suhteessa muihin julkisiin ja yksityisiin toimijoihin. Vankeusrangaistuksen kuluessa eri ”nivelkohdissa” laadittavilla asiakassuunnitelmilla on tärkeä rooli kohti avoimempia olosuhteita siirtymisessä. Väkivaltariskin arviointi ja sen seuranta sekä vankeusaikana ja ehdonalaisen vapauden valvonnan aikana järjestettyjen vangin uusimisriskiin vaikuttavien toimenpiteiden tulisi muodostaa jatkumoita rangaistuksen alussa, sen aikana ja päätyttyä.


Keskeiset ehdotukset

Väkivaltariskin arviointi
Väkivalta- ja seksuaalirikosten uusijoiden sekä ensi kertaa taposta tuomittujen väkivaltariskin arviointia esitetään tehostettavan. Riski- ja tarvearvio esitetään tehtäväksi systemaattisesti kohderyhmään kuuluvien henkilöiden rangaistusajan suunnittelun yhteydessä. Riski- ja tarvearvion perusteella laadittavassa rangaistusajan suunnitelmassa ennakoitaisiin vankeusaikaisten toimintojen lisäksi tarvetta kohonneen riskin johdosta tehtävälle väkivaltariskin arvioinnille ennen ehdonalaista vapautumista.

Kohderyhmän oikeusturvan näkökulmasta olisi tärkeää hyödyntää strukturoituja ja Rikosseuraamuslaitoksessa yhtenäisesti määriteltyjä arviointimenetelmiä. Käytettyjen menetelmien kohdalla tulisi kuitenkin huomioida, että arviointimenetelmä toimii yhtenä tietolähteenä henkilön riskiä arvioitaessa, jolloin arvioinnin tulisi perustua monipuoliseen tiedonkeruuseen ja vangin yksilöllisten olosuhteiden huomioimiseen haastatteluihin ja muunlaiseen asiantuntemukseen perustuen.

Oikeusterveystietojen saantiin

Tiedonsaantioikeudesta tulisi säätää arviointikeskuksen johtajalle taikka hänen määräämälleen Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehelle vangin terveydentilaa ja hoitoa koskeviin tietoihin, jotka ovat välttämättömiä arvioitaessa ehdotetun väkivaltarikokseen syyllistymisen riskiä valvontaan asettamisen yhteydessä. Vastaavasti tulisi säätää myös Vankiterveydenhuollon yksikön oikeudesta tiedonsaantiin terveydenhuollon toimintayksiköltä ja muulta viranomaiselta tässä tarkoituksessa.

Vankeusaikaiset toiminnot
Korkeariskisten väkivalta- ja seksuaalirikollisten rangaistusaikaisessa kuntoutuksessa olisi tehtävä uusimisriskin vähentämiseksi kohdennettua, systemaattista ja strukturoitua vaikuttavuustyöskentelyä. Työskentely voi olla yksilö- tai ryhmämuotoista, ja sille olisi luotava selkeä jatkumo vankeuden jälkeiseen aikaan, jolloin tavoitteellista työskentelyä tulisi myös jatkaa.

Ehdonalaisen vapauden valvonta
Uuden valvontaan asettamista koskevan edellytyksen johdosta valvonta olisi mahdollista taposta ja aikaisemmin samankaltaisista väkivalta- tai seksuaalirikoksista vankeusrangaistuksen suorittaneiden tuomittujen kohdalla. Edellytyksenä valvontaan asettamiselle olisi, että kyseisten henkilöiden riski syyllistyä uuteen väkivalta- tai seksuaalirikokseen on arvioitu korkeaksi. Kohderyhmän edustajien arvioidaan kuuluvan erityisen tuen ja valvonnan tarpeessa olevien valvottavien ryhmään, joskin valvontatapaamisten sisältöjä ja intensiivisyyttä olisi mahdollista suunnitella yksilöllisesti ja valvottavan tilanteen edellyttämällä tavalla valvonta-ajan kuluessa.


 

Liitteet:
Tidtabell
Aikataulu
Lausunto pyydetään toimittamaan oikeusministeriölle viimeistään 13.8.2018.






 
Svarsanvisningar för mottagare
Oikeusministeriö pyytää lausuntoanne hallituksen esitysluonnoksesta laiksi yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta ja Vankiterveydenhuollon yksiköstä annettujen lakien muuttamisesta. 

Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssa julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.

Lausuntopalautteen käsittelyn helpottamiseksi oikeusministeriö pyytää, että lausunto jaotellaan mahdollisuuksien mukaan lausuntopyynnössä ilmoitettujen väliotsikoiden mukaisesti.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivuilta
Ohjeet > Käyttöohjeet. Palveun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausunto.om@om.fi.

Huom! Kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
Lisätietoja asiasta antaa erityisasiantuntija Anni Karnaranta, 02951 50197, anni.karnaranta@om.fi ja hallitusneuvos Anne Hartoneva,  02951 50344, anne.hartoneva@om.fi
Sändlista:
A-klinikkasäätiö    
Eduskunnan oikeusasiamies    
Helsingin hallinto-oikeus    
Helsingin hovioikeus    
Helsinki Missio/ Aggredi    
Hämeenlinnan hallinto-oikeus    
Itä-Suomen hallinto-oikeus    
Itä-Suomen yliopisto    
Keskusrikospoliisi    
Kriminaalihuollon tukisäätiö Krits    
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti    
Kuntaliitto    
Oikeuspoliittinen yhdistys Demla    
Oulun käräjäoikeus    
Poliisihallitus    
Rikosseuraamuslaitos    
Sexpo    
Sisäministeriö    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Suomen Asianajajaliitto    
Suomen lakimiesliitto    
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos    
Tuomariliitto    
Turun oikeustieteellinen tiedekunta/ Jussi Tapani    
Valtakunnansyyttäjänvirasto    
Valtiovarainministeriö    
Varsinais-Suomen käräjäoikeus    
Vuolle Setlementti oy