Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Bedömningspromemoria om regleringsbehoven i fråga om äktenskap för minderåriga

Arviomuistio alaikäisavioliittojen sääntelytarpeesta

Diarienummer för begäran om utlåtande: OM 33/41/2015

Svarstiden gick ut: 7.9.2018

Uppgifter om begäran om utlåtande
Språket i begäran om utlåtande:
Johdanto
Oikeusministeriössä on valmistunut arviomuistio (OM Selvityksiä ja ohjeita 21/2018), jossa käsitellään alaikäisten avioliittoja koskevaa sääntelyä ja sen soveltamiskäytäntöä Suomessa. Muistiossa arvioidaan yhtäältä Suomessa solmittaviin alaikäisten avioliittoihin liittyvää poikkeuslupamenettelyä ja toisaalta ulkomailla solmittujen alaikäisten avioliittojen tunnustamista. Lisäksi muistiossa esitetään mahdollisia lainsäädännön kehittämisehdotuksia.
 
Tausta
Avioliittolain (234/1929) 4 §:n 1 momentin mukaan alle kahdeksantoistavuotias ei saa mennä avioliittoon. Lain 4 §:n 2 momentissa säädetään oikeusministeriön mahdollisuudesta erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle lupa avioitua. Laissa ei ole asetettu alaikärajaa poikkeusluvan hakijalle.

Ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustamisesta säädetään avioliittolain 115 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan ulkomailla pätevästi solmittu avioliitto on lähtökohtaisesti pätevä myös Suomessa. Avioliitto voidaan kuitenkin lain 139 §:n mukaan jättää tunnustamatta, jos sen pitäminen pätevänä johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen lopputulokseen.
Linkit

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-697-0 - Arviomuistio alaikäisavioliittojen sääntelytarpeesta / Bedömningspromemoria om regleringsbehoven i fråga om äktenskap för minderåriga

Aikataulu
Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 7. syyskuuta 2018
Vastausohjeet vastaanottajille
Oikeusministeriö pyytää lausuntoanne alaikäisavioliittojen sääntelytarvetta koskevasta arviomuistiosta. Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistussa lausuntopyynnössä esitettyihin kysymyksiin. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.

Huom.! Kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.  
Valmistelijat
Lainsäädäntöneuvos Laura Määttänen, sähköposti: etunimi.S.sukunimi@om.fi, puh. 02951 50332

Lisätietoja lausuntopalvelu.fi:n käytöstä voi pyytää palvelun ylläpidosta osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.
Jakelu:
Amnesty International Suomen osasto    
Ensi- ja turvakotien liitto ry    
Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO)    
Helsingin kaupunki / Sosiaali- ja terveystoimiala    
Helsingin käräjäoikeus    
Hämeen maistraatti    
Ihmisoikeusliitto    
Itä-Suomen aluehallintoviraston maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö    
Jehovan todistajat    
Katolinen kirkko Suomessa    
Lapsiasiavaltuutettu    
Lapsioikeusjuristit ry    
Lastensuojelun Keskusliitto ry    
Länsi-Suomen maistraatti    
Maahanmuuttovirasto    
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry    
Monika-Naiset liitto ry    
Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry    
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko    
Naisjärjestöjen Keskusliitto ry    
NYTKIS ry    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
OTT, tutkijatohtori Sanna Mustasaari    
Pelastakaa Lapset ry    
Professori emeritus Markku Helin    
Resalat Islamilainen Yhdyskunta    
Sisäministeriö    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Suomen Asianajajaliitto    
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus    
Suomen Islamilainen Neuvosto    
Suomen Kuntaliitto    
Suomen ortodoksinen kirkko    
Suomen UNICEF ry    
Suomen vapaakristillinen neuvosto SVKN ry    
Tampereen kaupunki / Sosiaali- ja terveyspalvelut    
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE)    
Tasa-arvovaltuutettu    
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos    
Tuomariliitto ry    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Ulkoasiainministeriö    
Uudenmaan maistraatti    
Väestöliitto    
Väestörekisterikeskus    
Yhdenvertaisuusvaltuutettu    
Asiasanat

äktenskap

avioliitto

perheoikeus

lapsen oikeudet

kansainvälinen yksityisoikeus

lapsiavioliitto

familjerätt

barns rättigheter

internationell privaträtt

barnäktenskap