Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Määräyksien ja ohjeiden muutos: Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Finanssivalvonnalle

Määräyksien ja ohjeiden muutos: Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Finanssivalvonnalle

Lausuntopyynnön diaarinumero: FIVA 9/01.00/2018

Vastausaika on päättynyt: 2.11.2018

Lausuntopyynnön taustatiedot
Lausuntopyynnön kieli:
Johdanto
Finanssivalvonta laajentaa määräys- ja ohjekokoelman tiedonkeruun "Vahinkovakuutuksen vakuutusluokkakohtainen tulos" (VM01c) soveltamisalaa koskemaan muiden ETA-maiden Suomessa toimivia sivuliikkeitä (jatkossa ETA-sivuliike). ETA-sivuliikkeitä pyydetään toimittamaan vuosittain toiminnan laajuutta kuvaavia vakuutusluokkakohtaisia tietoja. Samalla henkivakuutusyhtiöiden VE011-lomake laajennetaan siten, että rahastokorko raportoidaan Finanssivalvonnalle sekä koko vakuutusten juoksuajalta että ensimmäiseltä raportointivuoden jälkeiseltä vuodelta.
Tausta
Tiedonkeruun laajentaminen on tarpeen kokonaiskuvan saamiseksi Suomen vahinkovakuutusmarkkinoista. Tiedonkeruun perusteella Finanssivalvonnan on tarkoitus julkaista yhtiö- ja sivuliikekohtaista vakuutusluokkakohtaista tietoa vuosittain. Suomen vahinkovakuutusmarkkinoita kattavasti kuvaavan tiedon julkaisu edellyttää tiedonkeruun laajentamista Suomessa toimiviin ETA-sivuliikkeisiin.
VE011-lomakkeen täyttöä on ohjeistettu valvottavatiedotteella 14.2.2018 – 10/2018, mutta tiedotteen ohjeistus on katsottu riittämättömäksi.
Tavoitteet
VM01c-tiedonkeruun soveltamisalan laajennuksen ja sen perusteella julkaistavan tiedon tarkoitus on saada parempi käsitys Suomen vahinkovakuutusmarkkinoista ja parantaa Suomen vakuutusmarkkinoista julkaistavaa tietoa huomioon ottaen vakuutusmarkkinoiden muutoksen ja käyttäjien tietotarpeen.
VE011-lomakkeen ohjeistuksen tavoitteena on, että kerättävät tiedot ovat yhtiöittäin vertailukelpoisia.
Liitteet:
Aikataulu
Lausuntoaika päättyy 2.11.2018 klo 23.59. Lausuntopalaute julkaistaan arviolta joulukuussa 2018.
Vastausohjeet vastaanottajille

Tämä lausuntopyyntö on lähetetty vain sähköisenä Lausuntopalvelu.fi:n välityksellä.Lausunto pyydetään antamaan Lausuntopalvelu.fi:ssä. Myös muut kuin alla Jakelu-kohdassa mainitut tahot voivat antaa lausunnon.

Kirjatkaa lukukohtaisten alaotsikoiden alle se kohta, esim. luku 4.1, kohta (1), johon kommenttinne kohdistuu. Lisäksi merkitkää, mikä olisi toivomanne muotoilu kyseiselle kohdalle. 

Raportointilomaketta ja sen täyttöohjetta koskeviin kommentteihin kirjatkaa, mitä saraketta tai riviä kommenttinne koskee.

Kirjatkaa yleisiin kommentteihin muita luonnokseen liittyviä kommentteja samanlaisine merkintöineen.

Valmistelijat
Lisätietoja: analyytikko Kirsti Svinhufvud, kirsti.svinhufvud(at)finanssivalvonta.fi 
Jakelu:
AIG Europe S.A., branch in Finland    
Aktia Livförsäkring Ab    
Atradius Crédito y Caución S.A. de Seguros y Reaseguros, Suomen sivuliike    
Chubb European Group Limited, sivuliike Suomessa    
Euler Hermes Europe SA/NV., Suomen sivuliike    
Financial Insurance Company Limited, Suomen sivuliike    
Financial Insurance Company Limited, Suomen sivuliike    
Finanssiala ry    
Försäkringsaktiebolaget Agria (publ), filial i Finland    
Försäkringsaktiebolaget Liv-Alandia    
If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike    
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva    
Lloyd´s Insurance Company SA/NV, branch in Finland    
LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö    
Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö    
Nordea Henkivakuutus Suomi Oy    
Nordic Guarantee Försäkringsaktiebolag, Filial Finland    
OP-Henkivakuutus Oy    
Protector Forsikring ASA, filial Finland    
SHB Liv Försäkringsaktiebolag    
Solid Försäkringsaktiebolag, Suomen sivuliike    
Sp-Henkivakuutus Oy    
The Association of underwriters known as Lloyds, branch in Finland    
Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia    
Zurich Insurance plc. Suomen sivuliike    
Asiasanat

Määräykset ja ohjeet 1/2011

vakuutusluokkakohtainen tulos

keskimääräinen rahastokorko

Filial till EES-fösäkringsbolag

Förskrifter och anskrivningar 1/2011

försäkringsklass

fondräntan

ETA-maan vakuutusyhtiön sivuliike