Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Kuluttajaviranomaisten toimivaltuuksien uudistaminen

Kuluttajaviranomaisten toimivaltuuksien uudistaminen

Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/2586/2018

Vastausaika on päättynyt: 23.8.2019

Lausuntopyynnön taustatiedot
Johdanto

Oikeusministeriön asettaman työryhmän mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi laki kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista. Lisäksi muutettaisiin Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annettua lakia (661/2012), oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annettua lakia (100/2013), Finanssivalvonnasta annettua lakia (878/2008) sekä sakon täytäntöönpanosta annettua lakia (672/2002). Esityksen pääasiallisena tavoitteena on toimeenpanna kuluttajansuojaviranomaisten yhteistyötä koskeva asetus (EU) 2017/2394, jonka keskeisen osan muodostavat toimivaltaisten viranomaisten vähimmäistoimivaltuudet. Samassa yhteydessä parannettaisiin ennen muuta kuluttaja-asiamiehen mahdollisuuksia valvoa lain noudattamista ja puuttua lainrikkomuksiin laajemminkin.
 

Liitteet:
Aikataulu
Lausunto pyydetään antamaan viimeistään perjantaina 23.8.2019. Jatkovalmistelun kiireellisen aikataulun vuoksi lausunnon toimittamiselle ei voida myöntää lisäaikaa.
Vastausohjeet vastaanottajille
Oikeusministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta työryhmän mietinnöstä.

Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.
Valmistelijat
Lisätietoja asiasta antavat

lainsäädäntöneuvos Sofia Aspelund, puh. 02951 50554, sähköposti etunimi.sukunimi@om.fi (poissa 1.-28.7.2019)
yksikönpäällikkö Katri Kummoinen, puh. 0295 150 266, sähköposti etunimi.sukunimi@om.fi

Lisätietoja lausuntopalvelu.fi:n käytöstä voi pyytää palvelun ylläpidosta osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.
Jakelu:
4finance Oy    
Elinkeinoelämän keskusliitto    
Energiateollisuus ry    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto    
Ferratum Finland Oy    
FiCom ry    
Fimea    
Finanssiala ry    
Finanssivalvonta    
Finavia    
Finnair    
Helsingin hallinto-oikeus    
IPF Digital Finland Oy    
Kaupan Liitto    
Keskuskauppakamari    
Keskusrikospoliisi    
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry    
Kilpailu- ja kuluttajavirasto/Kuluttaja-asiamies    
Korkein oikeus    
Kuluttaja-asiamies emerita Päivi Hentunen    
Kuluttajaliitto    
Kynnys ry    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Mainostajien liitto ry    
Markkinaoikeus    
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry    
Medialiitto ry    
Oikeusrekisterikeskus    
Poliisihallitus    
Rakennusteollisuus RT ry    
Ruokavirasto    
Santander Consumer Finance Oy    
Sisäministeriö    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto ry    
Suomen Matkatoimistoalan Liitto SMAL ry    
Suomen Perimistoimistojen Liitto ry    
Suomen Varustamot ry    
Suomen Yrittäjät    
Tact Finance Oyj    
Tietosuojavaltuutetun toimisto    
Traficom    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Valtiovarainministeriö    
Valvira    
Vammaisfoorumi    
Vertaislainayhdistys ry    
VR    
Väestörekisterikeskus    
Yhdenvertaisuusvaltuutettu    
Asiasanat

Kuluttajansuoja

Valvontaviranomaiset