• Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään
      • Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry, Liittohallitus, Jokela Ville-Pekka
        Päivitetty:
        4.7.2020
        • Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry lausuu ehdotukseen ulkoministeriön asetukseksi ulkoasiainhallinnon maksuista seuraavaa: Asetuksen 8 §:n kohta 7 olisi syytä muuttaa kuulumaan seuraavasti: 7) konsulipalvelulain 25 §:n mukainen palvelu vainajan kuolintodistuksen tai muun kuolemansyyn selvityksen hankkimisesta ja välittämisestä vainajan omaisille tai Digi- ja väestötietovirastolle sekä vainajan kotipaikkakunnan tai hautauspaikkakunnan poliisille ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle kuolemansyyn selvittämistä varten;
      • Kilpailu- ja kuluttajavirasto
        Päivitetty:
        2.7.2020
        • Kilpailu- ja kuluttajavirastolla ei ole lausuttavaa asiassa.
      • Suomi-Seura ry
        Päivitetty:
        29.6.2020
        • SUOMI-SEURA RY:n LAUSUNTO: Ehdotus ulkoministeriön asetukseksi ulkoasiainhallinnon maksuista Ehdotuksessa esitetään, että edustustojen väestötietojärjestelmästä annetun valtioneuvoston asetuksen (128/2010) 34 §:ssä tarkoitettujen väestötietoilmoitusten välittäminen muuttuisi maksulliseksi. Ulkoministeriön maksuasetuksen uudistus muuttaisi maksulliseksi edustustojen kautta tapahtuvan ulkosuomalaisten osoite- ja henkilötietojen muutosilmoitusten välittämisen Digi- ja väestötietovirastolle. Ulkosuomalaisten kannalta on tärkeää, että kynnys ilmoittaa muuttuneet osoite- ja henkilötiedot Digi- ja viestintävirastolle pidetään mahdollisimman matalana. Vaikka ulkomailla asuvilla Suomen kansalaisilla on lakivelvoite ilmoittaa muuttuneet henkilötietonsa, vaikuttaa ilmoitusprosessin helppous ja palveluiden kustannukset siihen, ilmoitetaanko tiedot eteenpäin Suomen viranomaiselle. On tärkeää, että ulkosuomalaisilla on tasavertaiset mahdollisuudet Suomessa asuvien kanssa toimittaa muuttuneet tiedot suoraan Digi- ja viestintävirastolle – joko postitse tai sähköisen palvelun kautta. Sähköinen palvelu edellyttää kuitenkin vahvaan tunnistautumiseen tarvittavia verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, joita ulkosuomalaisilla ei useinkaan ole. Henkilötietojen välittämistä koskevista vaihtoehdoista ja niiden maksullisuudesta on tiedotettava ulkosuomalaisille selkeästi. Suomi-Seura ry pitää erittäin hyvänä esityksen 8. pykälässä määriteltyjen julkisoikeudellisten suoritteiden maksuttomuutta, kuten avustaminen sairaanhoidon saamiseksi tai kotiuttamisen järjestämiseksi, maksuttomat elossaolotodistukset eläkettä varten tai ulkomaisen asiakirjan laillistaminen silloin, kun asiakirja on tarkoitettu väestörekisteritietojen päivittämistä varten sekä palvelu vainajan kuolintodistuksen tai muun kuolemansyyn selvityksen hankkimisesta ja välittämisestä vainajan omaisille tai Digi- ja väestötietovirastolle. Suomi-Seura pitää niin ikään erittäin tärkeänä, että esityksen 8. pykälässä kohdissa 8-12 olevien perheoikeudellisten asioitten hoitaminen edustuston kautta on maksutonta. Helsingissä 29.6.2020 Tina Strandberg Toiminnanjohtaja Suomi-Seura ry
      • Finanssiala ry, Aalto Amanda
        Päivitetty:
        22.6.2020
        • Finanssiala ry:llä ei ole huomautettavaa ehdotuksesta ulkoministeriön asetukseksi ulkoasiainhallinnon maksuista. FINANSSIALA RY Lea Mäntyniemi
      • Puolustusministeriö
        Päivitetty:
        12.6.2020
        • Puolustusministeriöllä ei ole lausuttavaa 1.9.2020 voimaantulevaan ulkoministeriön asetukseen ulkoasiainhallinnon suoritteiden maksuista. Todettakoon, että puolustusministeriön asetuksen (1263/2019) mukaan puolustustarvikkeiden vientiin liittyvät vienti-, siirto-, välitys- ja kauttakuljetusluvat ovat julkisoikeudellisia maksullisia suoritteita.
      • Kaapatut lapset ry
        Päivitetty:
        4.6.2020
        • Ei lausuttavaa. Olemme tyytyväisiä, että lapsikaappausasioissa useimmat konsulipalvelut ovat maksuttomia.
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        26.5.2020
        • Valtiokonttori pitää ulkoministeriön asetusta ulkoasiainhallinnon suoritteiden maksuista tarkoituksenmukaisena ja perusteltuna. Valtiokonttorilla ei ole lausuttavaa asetuksen yksityiskohtiin.