Anna lausunto
Anna tällä sivulla lausuntosi lausuntopyyntöön. Tutustu lausuntopyynnön taustatietoihin sivun yläosassa ja anna oma lausunto sen alla olevaan osioon. Samalla kun kirjoitat omaa lausuntoasi voit tarkastaa mitä muut lausunnonantajat ovat kommentoineet välilehdellä "Lausunnot". Kun lausuntosi on valmis, voit valita lähettää sen joko toiselle henkilölle hyväksyttäväksi tai lähettää sen suoraan lausuntopyynnön valmistelijalle. Samalla kun lähetät sen valmistelijalle, lausuntosi julkaistaan myös lausuntopyynnön Lausunnot-välilehdellä muiden annettujen lausuntojen tapaan. Jos lähetät lausuntosi hyväksyjälle, hän voi joko palauttaa lausuntosi valmistelutilaan tai hyväksyä ja lähettää lausuntosi lausuntopyynnön valmistelijalle, jolloin se myös julkaistaan Lausunnot-välilehdellä.
Rikosseuramuslaitoksen ja poliisin yhteistyö vankeusaikaisen rikollisuuden estämisessä ja laitosturvallisuuden ylläpitämisesä
Vastausaika päättyy: 30.8.2019
Lausuntopyynnön taustatiedot
Johdanto
Oikeusministeriö asetti 7.3.2018 työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin selvittää Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyötä vankeusaikaisen rikollisuuden estämisessä ja laitosturvallisuuden ylläpitämisessä. Työryhmän toimikausi päättyi 31.5.2019. Työryhmän tehtävänä oli;
1) selvittää vankeuslaissa ja tutkintavankeuslaissa säädettyjen valvonta- ja tarkastustoimivaltuuksien muutostarpeet suhteessa viranomaisten tehtävänjakoon ja Rikosseuraamuslaitokselle säädettyjen tehtävien hoitamiseen;
2) selvittää, miten Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyö on jatkossa tarkoituksenmukaista järjestää;
3) laatia ehdotus turvallisuustietorekisterin sisältöä koskeviksi säännöksiksi ja
4) selvittää Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin rekisteritietojen luovuttamista koskevien säännösten muutostarpeet.
Työryhmän tuli laatia ehdotus tarvittaviksi säännösmuutoksiksi Rikosseuraamuslaitoksen
ja poliisin välisen tietojenvaihdon ja muun yhteistyön järjestämiseksi erityisesti vankeusaikaisen
rikollisuuden estämisessä ja laitosturvallisuuden ylläpitämisessä. Työryhmän tuli valmistella ehdotukset edellä lueteltujen kohtien edellyttämiksi säädösmuutoksiksi hallituksen esityksen muotoon.
1) selvittää vankeuslaissa ja tutkintavankeuslaissa säädettyjen valvonta- ja tarkastustoimivaltuuksien muutostarpeet suhteessa viranomaisten tehtävänjakoon ja Rikosseuraamuslaitokselle säädettyjen tehtävien hoitamiseen;
2) selvittää, miten Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyö on jatkossa tarkoituksenmukaista järjestää;
3) laatia ehdotus turvallisuustietorekisterin sisältöä koskeviksi säännöksiksi ja
4) selvittää Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin rekisteritietojen luovuttamista koskevien säännösten muutostarpeet.
Työryhmän tuli laatia ehdotus tarvittaviksi säännösmuutoksiksi Rikosseuraamuslaitoksen
ja poliisin välisen tietojenvaihdon ja muun yhteistyön järjestämiseksi erityisesti vankeusaikaisen
rikollisuuden estämisessä ja laitosturvallisuuden ylläpitämisessä. Työryhmän tuli valmistella ehdotukset edellä lueteltujen kohtien edellyttämiksi säädösmuutoksiksi hallituksen esityksen muotoon.
Tausta
Rikosseuraamuslaitoksesta annetun lain 2 §:n mukaan laitoksen toiminnan tavoitteena on yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpano siten, että lisätään tuomittujen valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan sekä edistetään heidän elämänhallintaansa ja sijoittumistaan yhteiskuntaan. Vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon tavoitteena on vankeuslain 1 luvun 2 §:n mukaan lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä estää rikosten tekeminen rangaistusaikana. Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 1 luvun 2 §:n mukaan yhdyskuntaseuraamuksen tavoitteena on rangaistuksen täytäntöönpanon aikana tukea tuomittua hänen sosiaalisen selviytymisensä edistämiseksi sekä lisätä hänen valmiuksiaan elää rikoksetonta elämää. Tutkintavankeuden toimeenpanon tarkoituksena on tutkintavankeuslain 1 luvun 3 §:n mukaan turvata rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistuksen täytäntöönpano sekä estää rikollisen toiminnan jatkaminen.
Poliisilain 1 luvun 1 §:n mukaan poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, kansallisen turvallisuuden suojaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten sekä yhteisöjen ja asukkaiden kanssa ja huolehtii tehtäviinsä kuuluvasta kansainvälisestä yhteistyöstä. Poliisi suorittaa lisäksi lupahallintoon liittyvät ja muut sille laissa erikseen säädetyt tehtävät sekä antaa jokaiselle tehtäväpiiriinsä kuuluvaa apua. Jos on perusteltua syytä olettaa henkilön kadonneen tai joutuneen onnettomuuden uhriksi, poliisin on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin henkilön löytämiseksi.
Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen (PTR) yhteistoiminnasta annetussa laissa säädetään siitä, kuinka mainittujen viranomaisten yhteistyö niille säädettyjen tehtävien hoitamisessa järjestetään. Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehille on aikaisemmin ollut mahdollista antaa erityiset poliisivaltuudet PTR-yksikössä toimimiseksi. Poliisilain uudistuksen myötä tämä ei enää vuoden 2017 alusta alkaen ole ollut mahdollista. Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin välinen yhteistyö vankeusaikaisen rikollisuuden estämiseksi on erityisten poliisivaltuuksien lakkaamisen jälkeen perustunut kummankin viranomaisen rekistereistä annetuissa laeissa säädettyyn rekisteritiedon luovuttamiseen. Rikosseuraamuslaitoksen osalta kyse on ollut erityisesti turvallisuustietorekisteriin kirjatuista tiedoista.
Viranomaisten välinen tietojen vaihtaminen edellyttää julkisuuslain ja muiden tietojen luovuttamista koskevien nimenomaisten säännösten mukaan pääsääntöisesti tietoja tarvitsevan viranomaisen esittämää pyyntöä eikä tietoja lähtökohtaisesti voi luovuttaa oma-aloitteisesti. Tiedonvaihdossa ongelmia on aiheuttanut erityisesti Rikosseuraamuslaitoksen turvallisuustietorekisteriin kirjattujen tietojen luovuttaminen. Muidenkin kuin turvallisuustietorekisteriin kirjattujen tietojen osalta käytännössä ongelmalliseksi on osoittautunut tilanne, jolloin Rikosseuraamuslaitoksella on tieto, joka olisi syytä saattaa poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen tietoon, mutta esitutkintaviranomainen ei tiedä Rikosseuraamuslaitoksella olevaa tietoa eikä tästä syystä osaa sitä kysyä.
Tavoitteet
Ehdotuksen keskeisiä tavoitteita ovat:
1. Rikosseuraamuslaitoksen tehtävät ja toimivaltuudet
Rikosseuraamuslaitoksen tehtävänä on huolehtia rangaistusten täytäntöönpanosta edistämällä rangaistusta suorittavan henkilön valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan. Tavoitteena on myös estää rikosten tekeminen rangaistusaikana ja huolehtia täytäntöönpanon turvallisuudesta. Esityksessä ehdotetaan, että vankeuslaissa ja tutkintavankeuslaissa säädetyt valvonta- ja tarkastustoimivaltuudet nykyistä selkeämmin ja täsmällisemmin vastaisivat mainittuja Rikosseuraamuslaitoksen tehtäviä. Muutosten tarkoituksena on täsmentää toimivaltuuksia ja koskevat säännökset vastaamaan Rikosseuraamuslaitokselle asetettuja tehtäviä ja siten edesauttaa viranomaisten välistä yhteistyötä.
2. Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin sekä muiden esitutkintaviranomaisten välinen yhteistyö
Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Myös viranomaisyhteistyön tulee perustua kattavaan ja täsmälliseen sääntelyyn. Lainsäädännöllinen perusta Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin sekä muiden esitutkintaviranomaisten välisen yhteistyön järjestämiseksi vankeusaikaisten rikosten estämiseksi on erityisten poliisivaltuuksien lakkaamisen jälkeen vuodesta 2017 lähtien osoittautunut riittämättömäksi ja yhteistyön tarve välttämättömäksi vankiloiden ja yhteiskunnan turvallisuuden kannalta. Näin ollen esityksessä ehdotetaan Rikosseuraamuslaitoksen lisäämistä yhteistyöviranomaisena lakiin poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta.
3. Rikosseuraamuslaitoksen henkilötietojen käsittelyä koskevat eräät säännökset
Esityksessä ehdotetaan Rikosseuraamuslaitoksen tiedon luovuttamista koskevia säännöksiä muutettavaksi siten, että Rikosseuraamuslaitokselle annettaisiin salassapitovelvollisuuden estämättä oma-aloitteinen oikeus ilmoittaa poliisille, Tullille ja Rajavartiolaitokselle ne tiedot, jotka sillä on voimassa olevan lain perusteella oikeus luovuttaa näille viranomaisille niiden pyynnöstä. Pyrkimyksenä on turvata poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen oikea-aikainen ja riittävä tiedonsaanti.
4. Henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 8 §:n mukaista turvallisuustietorekisteriä koskevien muutosten tarkoituksena olisi täsmentää turvallisuustietorekisterin tietosisältöä koskevat säännökset vastaamaan Rikosseuraamuslaitokselle laissa asetettuja tehtäviä ja toimivaltuuksia. Esityksessä ehdotetaan myös, että poliisille, pääesikunnalle, Tullille ja rajavartiolaitokselle on mahdollista antaa tekninen käyttöyhteys turvallisuustietorekisteriin. Turvallisuustietorekisterin teknistä käyttöoikeutta koskevien säännösten muuttamisella turvattaisiin myös esitutkintaviranomaisten asianmukainen ja oikea-aikainen tiedonsaanti Rikosseuraamuslaitokselta.
Esityksen tavoitteena on parantaa mahdollisuuksia vaikuttaa viranomaisyhteistyöllä rikosten estämiseen, vankilaturvallisuuteen sekä yhteiskunnan turvallisuuteen.
1. Rikosseuraamuslaitoksen tehtävät ja toimivaltuudet
Rikosseuraamuslaitoksen tehtävänä on huolehtia rangaistusten täytäntöönpanosta edistämällä rangaistusta suorittavan henkilön valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan. Tavoitteena on myös estää rikosten tekeminen rangaistusaikana ja huolehtia täytäntöönpanon turvallisuudesta. Esityksessä ehdotetaan, että vankeuslaissa ja tutkintavankeuslaissa säädetyt valvonta- ja tarkastustoimivaltuudet nykyistä selkeämmin ja täsmällisemmin vastaisivat mainittuja Rikosseuraamuslaitoksen tehtäviä. Muutosten tarkoituksena on täsmentää toimivaltuuksia ja koskevat säännökset vastaamaan Rikosseuraamuslaitokselle asetettuja tehtäviä ja siten edesauttaa viranomaisten välistä yhteistyötä.
2. Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin sekä muiden esitutkintaviranomaisten välinen yhteistyö
Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Myös viranomaisyhteistyön tulee perustua kattavaan ja täsmälliseen sääntelyyn. Lainsäädännöllinen perusta Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin sekä muiden esitutkintaviranomaisten välisen yhteistyön järjestämiseksi vankeusaikaisten rikosten estämiseksi on erityisten poliisivaltuuksien lakkaamisen jälkeen vuodesta 2017 lähtien osoittautunut riittämättömäksi ja yhteistyön tarve välttämättömäksi vankiloiden ja yhteiskunnan turvallisuuden kannalta. Näin ollen esityksessä ehdotetaan Rikosseuraamuslaitoksen lisäämistä yhteistyöviranomaisena lakiin poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta.
3. Rikosseuraamuslaitoksen henkilötietojen käsittelyä koskevat eräät säännökset
Esityksessä ehdotetaan Rikosseuraamuslaitoksen tiedon luovuttamista koskevia säännöksiä muutettavaksi siten, että Rikosseuraamuslaitokselle annettaisiin salassapitovelvollisuuden estämättä oma-aloitteinen oikeus ilmoittaa poliisille, Tullille ja Rajavartiolaitokselle ne tiedot, jotka sillä on voimassa olevan lain perusteella oikeus luovuttaa näille viranomaisille niiden pyynnöstä. Pyrkimyksenä on turvata poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen oikea-aikainen ja riittävä tiedonsaanti.
4. Henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 8 §:n mukaista turvallisuustietorekisteriä koskevien muutosten tarkoituksena olisi täsmentää turvallisuustietorekisterin tietosisältöä koskevat säännökset vastaamaan Rikosseuraamuslaitokselle laissa asetettuja tehtäviä ja toimivaltuuksia. Esityksessä ehdotetaan myös, että poliisille, pääesikunnalle, Tullille ja rajavartiolaitokselle on mahdollista antaa tekninen käyttöyhteys turvallisuustietorekisteriin. Turvallisuustietorekisterin teknistä käyttöoikeutta koskevien säännösten muuttamisella turvattaisiin myös esitutkintaviranomaisten asianmukainen ja oikea-aikainen tiedonsaanti Rikosseuraamuslaitokselta.
Esityksen tavoitteena on parantaa mahdollisuuksia vaikuttaa viranomaisyhteistyöllä rikosten estämiseen, vankilaturvallisuuteen sekä yhteiskunnan turvallisuuteen.
Jakelu:
| Eduskunnan oikeusasiamies | ||
| Finanssivalvonta | ||
| Helsingin yliopisto/professori Sakari Melander | ||
| Joensuun yliopisto/professori Matti Tolvanen | ||
| Keskusrikospoliisi | ||
| Kriminaalihuollon tukisäätiö | ||
| Oikeuskanslerinvirasto | ||
| Poliisihallitus | ||
| Rajavartiolaitos | ||
| Rikosseuraamuslaitos | ||
| sisäministeriö | ||
| Suomen Asianajajaliitto | ||
| Suomen Lakimiesliitto | ||
| Tietosuojavaltuutetun toimisto | ||
| Tulli | ||
| Valtakunnansyyttäjänvirasto | ||
| valtiovarainministeriö | ||
| Vankilavirkailijain liitto VVL ry |
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.
Lausunnonantajaa pyydetään toimittamaan yksi yhtenäinen organisaation lausunto mihin voidaan liittää tarvittaessa yksiköiden kannanottoja.
Rikosseuraamuslaitosta ja sisäministeriötä pyydetään lausumaan myös erillisistä etsintäkuuluttamista sekä säännöksistä ja vankilan oloista tiedottamista koskevista vankeuslain ja tutkintavankeuslain muutosehdotuksista, jotka on tarkoitus liittää Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyötä koskevan hallituksen esitykseen yhteyteen. Myös muut lausunnonantajat voivat halutessaan lausua myös näistä muutosehdotuksista.
Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.
Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Lausunnonantajaa pyydetään toimittamaan yksi yhtenäinen organisaation lausunto mihin voidaan liittää tarvittaessa yksiköiden kannanottoja.
Rikosseuraamuslaitosta ja sisäministeriötä pyydetään lausumaan myös erillisistä etsintäkuuluttamista sekä säännöksistä ja vankilan oloista tiedottamista koskevista vankeuslain ja tutkintavankeuslain muutosehdotuksista, jotka on tarkoitus liittää Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyötä koskevan hallituksen esitykseen yhteyteen. Myös muut lausunnonantajat voivat halutessaan lausua myös näistä muutosehdotuksista.
Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.
Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Aikataulu
Lausunto pyydetään toimittamaan oikeusministeriölle viimeistään perjantaina 30.8.2019.
Valmistelijat
Lisätietoa asiasta antavat erityisasiantuntija Anne Kohvakka, puh. 02951 50183, anne.kohvakka@om.fi, hallitusneuvos Anne Hartoneva, puh. 02951 50344, anne.hartoneva@om.fi, yksikön päällikkö Katariina Jahkola, puh. 02951 50246, katariina.jahkola@om.fi
Asiasanat
Rikosseuraamuslaitos, poliisi, viranomaisyhteistyö, rikosten estäminen
Liitteet:
-
-
-
Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään
-
Oikeuskanslerinvirasto, Valtioneuvoston oikeuskansleri30.8.2019
-
Yleistä Oikeusministeriö on pyytänyt lausuntoa työryhmän mietinnöstä, joka koskee Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyötä vankeusaikaisen rikollisuuden estämisessä ja laitosturvallisuuden ylläpitämisessä. Keskityn lausunnossani mietinnössä ehdotettuihin muutoksiin, jotka koskevat Rikosseuraamuslaitoksen oma-aloitteista tietojen luovuttamista ja tietojen luovuttamista teknisen käyttöyhteyden avulla. Mietinnössä todetaan, että radikalisaatio, terrorismi sekä järjestäytynyt rikollisuus asettavat omat vaatimuksensa viranomaisten väliselle tiedonvaihdolle. Rikolliseen ja vankilaturvallisuutta vaarantavaan toimintaan tulee voida tehokkaasti puuttua ennaltaehkäisemällä tällaista toimintaa vankilassa sekä saattamalla nämä tapaukset tarvittaessa poliisin käsiteltäväksi. Tavoitteena on parantaa mahdollisuuksia vaikuttaa viranomaisyhteistyöllä rikosten estämiseen, vankilaturvallisuuteen sekä yhteiskunnan turvallisuuteen. Pidän näitä mietinnössä esitettyjä tavoitteita tärkeinä ja voin yhtyä näiltä osin esitettyihin näkemyksiin. Korostan kuitenkin, että erityisesti ehdotettua Rikosseuraamuslaitoksen oma-aloitteista tietojen luovuttamista ja tietojen luovuttamista teknisen käyttöyhteyden avulla on tarkoin arvioitava perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta. Tietojen luovuttaminen teknisen käyttöyhteyden avulla Mietinnössä ehdotetaan, että henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain (1069/2015) 26 §:än lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan pykälän 1 momentin mukaiset tiedot (turvallisuustietorekisteristä) voitaisiin antaa teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Ennen henkilötietojen luovuttamista niiden vastaanottajan olisi esitettävä rekisterinpitäjälle luotettava selvitys henkilötietojen asianmukaisesta suojaamisesta. Voimassa olevan henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 24 §:n 1 momentin mukaan lain 14-23 §:ssä tarkoitetut tiedot voidaan ”antaa teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti”. Lisäksi eräät lain 28 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot voidaan 28 §:n 3 momentin mukaan ”antaa teknisen käyttöyhteyden avulla siten kuin siitä rekisterinpitäjän kanssa erikseen sovitaan”. Lakia säädettäessä lakivaliokunta (LaVM 37/2014 vp, s. 3) totesi tietojen luovuttamisesta teknisen käyttöyhteyden avulla muun ohella seuraavaa: ”Esityksen pääsääntönä on, että viranomaisten välillä tietoja voidaan luovuttaa teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Tämä periaate ei kuitenkaan koske turvallisuustietorekisterin, tapaamisrekisterin tai Rikosseuraamuslaitoksen potilasrekisterin tietoja. Tämä siitä syystä, että kyseisten rekisterien tiedot koskevat joko ulkopuolisia henkilöitä tai ovat erityisen arkaluontoisia ja käsittelyyn oikeutettuja on hyvin rajoitettu joukko Rikosseuraamuslaitoksen sisällä.” Myös mietintöön liittyvässä eriävässä mielipiteessä tuodaan esille, että turvallisuustietorekisteri sisältää erittäin arkaluonteista vankilähteiltä saatua vihjetietoa, ja että näiden tietojen käsittely edellyttää suurta varovaisuutta, koska eri rekistereistä tietoja yhdistelemällä on joissakin tapauksissa mahdollista rajata vihjetiedon antaneen vangin henkilöllisyys pieneen kohdejoukkoon. Eriävässä mielipiteessä tuodaan esille muitakin sinällään huomion arvoisia seikkoja koskien tietojen antamista teknisen käyttöyhteyden avulla. Ottaen erityisesti huomioon kerrottu turvallisuustietorekisteriin sisältyvien tietojen erityinen luonne teknisen käyttöyhteyden avulla tapahtuvaa tietojen luovutusta on tarkoin arvioitava erityisesti perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan 10 §:n kannalta. Perustuslakivaliokunta on viranomaisten tiedonsaantioikeuksia arvioidessaan useaan otteeseen katsonut, että salassapitosäännösten edelle menevässä tiedonsaantioikeudessa on viime kädessä kysymys siitä, että tietoihin oikeutettu viranomainen omine tarpeineen syrjäyttää ne perusteet ja intressit, joita tiedot omaavaan viranomaiseen kohdistuvalla salassapitovelvollisuudella suojataan. Tässä yhteydessä on syytä tuoda esille ensi vuoden alusta voimaan tulevaan julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annettuun lakiin (906/2019, jälj. tiedonhallintalaki) sisältyvät säännökset, jotka liittyvät tietojen antamiseen teknisen käyttöyhteyden avulla. Lakia koskevissa esitöissä (HE 284/2018 vp, s. 105) todetaan, että lain 22 §:n (Tietojen luovuttaminen teknisen rajapinnan avulla viranomaisten välillä), 23 §:n (Katseluyhteyden avaaminen viranomaiselle) ja 24 §:n (Tietoaineistojen luovuttaminen teknisen rajapinnan avulla muille kuin viranomaisille) tarkoituksena on säätää yleislaissa siitä, millä edellytyksillä viranomainen voi luovuttaa tietoja voimassa olevan käsitteen ”teknisen käyttöyhteyden” avulla vastaavasti teknistä rajapintaa tai katseluyhteyttä käyttäen. Tiedonhallintalain 2 §:n 11 kohdan mukaan teknisellä rajapinnalla tarkoitetaan sähköisen tietojenvaihdon mahdollistavaa tiedonsiirtoratkaisua kahden tai useamman tietojärjestelmän välillä. Pykälän 12 kohdan mukaan katseluyhteydellä tarkoitetaan puolestaan tietojärjestelmään toteutettua tietoaineistojen katselun mahdollistavaa rajattua näkymää. Tulevassa tiedonhallintalaissa ei siis säädetä viranomaisen tiedonsaantioikeuksista (Rikosseuraamuslaitoksesta luovutettavien tietojen osalta tiedonsaantioikeuksista säädetään henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetussa laissa), vaan tavasta, jolla tietoja voidaan antaa toiselle viranomaiselle teknisen rajapinnan tai katseluyhteyden avulla. Tiedonhallintalain esitöissä (HE 284/2018 vp, s. 106) korostetaan lain 22 §:n osalta, että teknisen rajapinnan avulla tietoja voidaan luovuttaa vain, jos tiedot vastaanottavalla viranomaisella on laissa säädetty tiedonsaantioikeus rajapinnan avulla luovutettaviin tietoihin. Pykälä ei mahdollista rajoittamatonta pääsyä toisen viranomaisen tietovarantoihin ja niissä oleviin tietoaineistoihin. Pykälän 2 momentissa säädetään nimenomaisesti, että tietojen luovuttaminen teknisten rajapintojen avulla on toteutettava tietojärjestelmien välillä siten, että teknisesti varmistetaan luovutettavien tietojen tapauskohtainen tarpeellisuus tai välttämättömyys tietoja saavan viranomaisen tehtävien hoitamiseksi, jos luovutettavat tiedot ovat henkilötietoja tai salassa pidettäviä tietoja. Myöskään lain 23 §:n mukainen katseluyhteyden avaaminen ei mahdollistaisi rajoittamatonta pääsyä tiedon antavan viranomaisen tietovarantoon ja siellä oleviin tietoaineistoihin. Lain esitöiden (HE 284/2018 vp, s. 108-109) mukaan säännöksen tarkoituksena on osaltaan korvata tekniseen käyttöyhteyteen liittyvää sääntelyä niissä tilanteissa, joissa teknisellä käyttöyhteydellä on tarkoitettu erillisen katseluyhteyden avaamista toiselle viranomaiselle. Pelkästään tiedonsaantioikeus ei vielä riitä katseluyhteyden avaamiseen, vaan tämän lisäksi tarvitaan tietojärjestelmiin liittyviä suojatoimia. Pykälän mukaan edellytyksenä katseluyhteyden avaamiseen on muun ohella, että katselumahdollisuus on rajattu vain yksittäisiin hakuihin, jotka voivat kohdistua tiedonsaantioikeuden mukaisesti tarpeellisiin tai välttämättömiin tietoihin ja tietojen hakemisen yhteydessä selvitetään tietojen käyttötarkoitus. Viranomaisen on lisäksi toteutettava katseluyhteys siten, että katseluyhteyden mahdollistava tietojärjestelmä tunnistaa automaattisesti poikkeavan tietojen hakemisen. Tiedonhallintalain säännöksiin sisältyvät teknisen rajapinnan ja katseluyhteyden käyttöä koskevat edellytykset turvaavat osaltaan sitä, että näitä teknisen käyttöyhteyden keinoja ei käytetä tarpeettomaan tiedonhankintaan ja estetään lainvastainen tietojen käsittely. Näistä syistä nähdäkseni suoranaisia esteitä ehdotetulle teknistä käyttöyhteyttä koskevalle sääntelylle ei ole. Totean kuitenkin, että työryhmän mietinnössä ei ylipäätään tuoda esille henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 26 §:n 2 momentissa säädettävän tietojen antamisen (teknisen käyttöyhteyden avulla) suhdetta tulevan tiedonhallintalain säännöksiin. Mietinnössä ei näin ollen esimerkiksi oteta kantaa siihen, tarkoitetaanko momentin mukaisella teknisellä käyttöyhteydellä tiedonhallintalain 22 §:n mukaista teknisen rajapinnan avulla tapahtuvaa tietojen luovuttamista vai 23 §:n mukaisen katseluyhteyden avaamista. Mielestäni tiedonhallintalain säännökset, jotka liittyvät teknisen käyttöyhteyden avulla tapahtuvaan tietojen luovuttamiseen, ovat olennaisia nyt ehdotettavan sääntelyn kannalta ja ne on syytä tuoda esille asian jatkovalmistelussa. Huomioni kiinnittyy myös siihen, että mietintöön sisältyvässä osiossa ”Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys” käsitellään teknisen käyttöyhteyden avulla tapahtuvaa tietojen luovuttamista perusoikeuksien näkökulmasta hyvin suppeasti. Tietojen oma-aloitteinen luovuttaminen Mietinnössä ehdotetaan, että henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain (1069/2015) 26 §:ä (tulevaa 1 momenttia) muutettaisiin siten, että Rikosseuraamuslaitos voisi myös oma-aloitteisesti luovuttaa poliisille, pääesikunnalle, Tullille ja rajavartiolaitokselle turvallisuustietorekisterin tietoja, jotka ovat välttämättömiä turvallisuustietorekisterin mukaisiin käyttötarkoituksiin. Mietinnössä ehdotetaan, että niin ikään lain 14 §:ä (siltä osin kuin kyse on tietojen luovuttamisesta poliisille), 20 §:ä (tietojen luovuttaminen Tullille) ja 21 §:ä (tietojen luovuttaminen Rajavartiolaitokselle), muutettaisiin siten, että Rikosseuraamuslaitos voisi myös oma-aloitteisesti luovuttaa kyseisissä säännöksissä lueteltuja tietoja säännöksissä mainituin edellytyksin. Edellä jo esitettyjen turvallisuustietorekisteriin sisältyvien tietojen erityispiirteiden vuoksi on tarkoin arvioitava lain 26 §:n (1 momentin) muutosta erityisesti perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan 10 §:n kannalta. Keskityn tämän vuoksi kyseistä säännöstä koskevaan muutosehdotukseen. Totean tässä yhteydessä selvyyden vuoksi, että mietintöön sisältyvissä lakiehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 59) ei 26 §:n kohdalla jostakin syystä lainkaan mainita ehdotettua oma-aloitteista tietojen luovuttamista, vaan selostetaan yksinomaan ehdotettua 26 §:n 2 momentin mukaista tietojen antamista teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Ehdotettu oma-aloitteinen tietojen luovuttaminen turvallisuustietorekisteristä ilmenee kylläkin mietintöön sisältyvistä yleisperusteluista ja ehdotetusta säädöstekstistä. Mietinnössä tuodaan asiamukaisesti esille tulkinta, että viranomaisten välinen tietojen vaihtaminen edellyttää julkisuuslain ja muiden tietojen luovuttamista koskevien nimenomaisten säännösten mukaan pääsääntöisesti tietoja tarvitsevan viranomaisen esittämää pyyntöä eikä tietoja lähtökohtaisesti voi luovuttaa oma-aloitteisesti. Mietinnössä mainitaan vertailuna, että sosiaalihuollon tietojen ja potilastietojen oma-aloitteista luovuttamista laajennettiin vuonna 2015. Lainmuutosten esitöissä (HE 333/2014) todettiin yleisen ongelman olevan, ettei poliisi tiedä toisella toimijalla olevista tiedoista, eikä tämän vuoksi osaa pyytää tietoja toiselta viranomaiselta. Pahimmillaan tilanne johtaa kyseisten esitöiden mukaan siihen, että vakava väkivallanteko ehtii tapahtua, ennen kuin poliisi saa mitään tietoa. Käsillä olevassa mietinnössä tuodaan tähän liittyen esille, että vastaava ongelma koskee tilannetta, jolloin Rikosseuraamuslaitoksella on tieto, joka olisi syytä saattaa poliisin tietoon, mutta poliisi ei tiedä Rikosseuraamuslaitoksella olevan tietoa eikä tästä syystä osaa sitä kysyä. Mainitut mietinnössä esitetyt lähtökohdat ja Rikosseuraamuslaitoksen oma-aloitteista tietojen luovuttamista koskevat tavoitteet ovat sinällään perusteltuja ja kannatettavia. Arvioitaessa säännösmuutosta perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten näkökulmasta suoranaista johtoa arviointiin ei ole saatavissa mainituista sosiaalihuollon tietojen ja potilastietojen oma-aloitteista luovuttamista koskevista lainmuutoksista, koska asioiden välillä on eroavaisuuksia esimerkiksi oma-aloitteisesti luovutettavien tietojen alkuperän, laadun ja luovutustarkoituksen osalta. Korostan lisäksi, että tietojen oma-aloitteinen luovuttaminen eroaa olennaisesti ”tavanomaisesta” tietojen luovuttamisesta, joka perustuu tiedonsaantioikeuden omaavan viranomaisen toiselle viranomaiselle esittämään pyyntöön. Viimeksi mainitussa tilanteessa tietojen luovuttajan on mahdollista arvioida tietopyyntöä luovuttamisen laillisten edellytysten kannalta. Tähän tietoja luovuttavalla viranomaisella on velvollisuuskin. Oma-aloitteisessa tietojen luovuttamisessa luovuttavan viranomaisen on sen sijaan ilman tietopyyntöä arvioitava tietojen antamisen laillisten edellytysten täyttymistä tietämättä tarkalleen, mikä tosiasiallinen tarve vastaanottavalla viranomaisella on tietojen saamiseen. Mietintöön sisältyvässä osiossa ”Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys” on tietojen oma-aloitteista luovuttamista koskevien säännösten osalta tuotu esille kahdessa perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 42/2010 vp ja PeVL 62/2010 vp) esitettyjä näkemyksiä. Tämän jälkeen mietinnössä todetaan, että ehdotettuja tietojen oma-aloitteista luovuttamista koskevia säännöksiä voidaan pitää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset täyttävinä. Tarkennuksena todetaan, että perustuslain 10 §:n rajoittaminen perustuisi lakiin ja rajoitusta voidaan pitää sääntelyn sisältö ja tarkoitus huomioon ottaen täsmällisenä ja tarkkarajaisena, ja että esityksen taustalla on yhteiskunnallinen tarve estää rikollisuutta, jonka perusteella perustuslain 10 §:n rajoittamista voidaan pitää hyväksyttävänä. Pidän työryhmän mietinnössä edellä kerrotuin tavoin esitettyä riittämättömänä arviona siinä esitetyn oma-aloitteisen tietojen luovuttamisen perustuslainmukaisuudesta. Mietinnössä on tosin myös muutoin tuotu esille perustuslakivaliokunnan eräissä muissa lausunnoissaan (esim. PeVL 59/2010 vp, PeVL 10/2014 vp ja PeVL 12/2014 vp) esittämiä näkemyksiä. Mietinnössä viitatuissa perustuslakivaliokunnan lausunnoissa on kuitenkin ollut kyse viranomaisten tiedonsaantioikeuksista yleisesti eikä kyse siis ole ollut viranomaisen oma-aloitteisesta tietojen luovuttamisesta. Kuten sanottu, tiedonhallintalain säännökset turvaavat osaltaan sitä, että teknisen käyttöyhteyden keinoja ei käytetä tarpeettomaan tiedonhankintaan ja estetään lainvastainen tietojen käsittely. Tässä mielessä Rikosseuraamuslaitoksen oma-aloitteinen tietojen luovuttaminen turvallisuustietorekisteristä eroaa teknisen käyttöyhteyden avulla tapahtuvasta tietojen antamisesta, kun oma-aloitteiseen tietojen luovuttamiseen ei liity edellä kerrotun kaltaisia, muusta lainsäädännöstä aiheutuvia lisäkriteerejä. Oma-aloitteisen tietojen luovuttamisen edellytyksenä on ehdotetun lain 26 §:n 1 momentin mukaan, että tiedot ovat välttämättömiä turvallisuustietorekisterin mukaisiin käyttötarkoituksiin. Säännökseen sisältyvä tietojen luovuttaminen on siis sinällään asianmukaisesti sidottu välttämättömyyskriteeriin, jota perustuslakivaliokunta on peräänkuuluttanut arvioidessaan tietojensaantioikeuksia ylipäätään. Pidän tätä sinällään perusteltua oma-aloitteisen tietojen luovuttamisen edellytystä kuitenkin yksinään riittämättömänä. Jatkovalmistelussa tulisi nähdäkseni vielä tarkemmin arvioida muun ohella sitä, kuka Rikosseuraamuslaitoksessa päättää tietojen oma-aloitteisesta luovuttamisesta. Edellä olen jo tuonut esille, että henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain esitöiden mukaan turvallisuustietorekisterin tietojen käsittelyyn oikeutettuja on ylipäätään hyvin rajoitettu joukko Rikosseuraamuslaitoksen sisällä. Lisäksi olisi syytä selkeyttää ainakin sitä, kenelle esitutkintaviranomaisen sisällä Rikosseuraamuslaitos voi tietoja oma-aloitteisesti luovuttaa. Syytä olisi myös perusteluissa selkeämmin avata, mitä turvallisuustietorekisterin mukaisilla käyttötarkoituksilla tarkoitetaan. Lopuksi Mietinnössä ehdotettuihin säännösmuutoksiin liittyy nähdäkseni sellaisia perusoikeuksien kannalta olennaisia kysymyksiä, joiden vuoksi mahdollisesta hallituksen esityksestä on syytä pyytää perustuslakivaliokunnan lausunto. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti Osastopäällikkö Esittelijäneuvos Markus Löfman
-
-
Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry30.8.2019
-
Suomen Lakimiesliitto kiittää oikeusministeriötä lausuntopyynnöstä ja lausuu kunnioittaen seuraavaa: Lakimiesliiton mielestä perusteet mietinnössä esitetyille kehitystoimenpiteille ja säännösmuutoksille ovat olemassa, huomioiden esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden roolin kasvu, ilmi tulleet rikollisliigat ja muu radikalisoituminen vankiloissa. Yleisesti ottaen tilanteet vankiloiden sisällä ovat koventuneet ja osa vankiloissa olevista vangeista on entistä valmiimpia aiempaa raaempiin ja törkeämpiin rikoksiin. Lakimiesliitto yhtyy Vankilavirkailijain Liiton esiin tuomiin huoliin henkilökunnan turvallisuudesta ja heidän itseensä ja perheenjäseniinsä kohdistuvasta uhkailusta. Tällaisissa tapauksissa on usein kyse tiettyjen vankien pyrkimyksestä ottaa valtaa vankilaympäristön sisällä. Lainsäädännöllinen perusta Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin sekä muiden esitutkintaviranomaisten välisen yhteistyön järjestämiseksi vankeusaikaisten rikosten estämiseksi on erityisten poliisivaltuuksien lakkaamisen jälkeen vuodesta 2017 lähtien osoittautunut riittämättömäksi. Myös yhteistyön tarve on osoittautunut vankiloiden ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kannalta välttämättömäksi. Oman lisänsä tuo se, että tutkintavankien osuus esitutkintavaiheen alussa on lisääntynyt vankiloissa huomattavasti tutkintavankeuslain muutoksen myötä, kun seitsemän vuorokauden jälkeen tutkintavangit on pääsääntöisesti siirrettävä poliisivankilasta vankilaan. Tutkintavangeilla on vankeusvankeihin verrattuna tiiviimpiä, vielä meneillään olevia kytköksiä rikollismaailmaan. Koska sääntely tietojen vaihdon ja yhteistyöhön osallistumisesta on toistaiseksi puuttunut laista, on perustuslain oikeusvaltioperiaatteesta johtuen syytä säätää asiasta lailla mietinnössä esitetyillä perusteilla. Vapautensa menettäneiden valvontaa koskevien säännösten tulee olla tarkkarajaisesti määritettyjä, perusoikeudet huomioon ottaen.
-
-
Rikoksettoman elämän tukisäätiö sr30.8.2019
-
Kriminaalihuollon tukisäätiö lausuu seuraavaa: Työryhmän tehtävänä on ollut selvittää Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyötä vankeusaikaisen rikollisuuden estämisessä ja laitostuvallisuuden ylläpitämisessä. Tarkemmin tehtävänä on ollut selvittää mm. vankeus- ja tutkintavankeuslaissa säädettyjen valvonta- ja tarkastustoimivaltuuksien muutostarpeet ja laatia ehdotus turvallisuustietorekisteriä koskeviksi säännöiksi. Turvallisuustietorekisteri Turvallisuustietorekisteriin kirjaamisen käsittelykynnystä esitetään muutettavaksi poliisin henkilötietolakia vastaavaksi. Tällöin turvallisuustietorekisteriin kirjattaisiin tietoja henkilöistä, joiden voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän laitosturvallisuutta vaarantavaan tekoon tai rikokseen, josta laissa säädetty ankarin rangaistus on vankeutta. Voimassa olevan lain mukaan tietoja kirjataan henkilöistä, joiden on syytä epäillä syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vankeutta tai myötävaikuttavan tai myötävaikuttaneen rikokseen, josta saattaa seurata enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta. Tarkoituksena on ehkäistä vankila-aikaista rikollisuutta ja ylläpitää laitosturvallisuutta. Esityksen mukaan turvallisuustietorekisteriin kirjattavia tietoja täsmennettäisiin siten, että kirjattavia tietoja voisivat olla tiedot, joita saadaan vankeus- ja tutkintavankeuslain toimivaltasäännösten mukaisissa Rikosseuraamuslaitoksen tehtävissä. Turvallisuustietorekisteri voisi sisältää tietoja myös poikkeuksellista turvallisuutta vaarantavista tapahtumista. Voimassa olevassa laissa ’turvallisuustietorekisteri voi sisältää tietoja myös muista poikkeuksellisista turvallisuutta vaarantavista tapahtumista ’ (laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa 8 § 2 mom). Esityksessä ei kerrota tarkemmin, miten kirjaamiskynnyksen muutos tulee vaikuttamaan tietojen kirjaamiskäytäntöihin. Vaikutelmaksi tulee, että tällä tavalla laajennettaisiin niiden tietojen alaa, joita voitaisiin kirjata turvallisuustietorekisteriin. Onko tämä perusteltua, jos näin on? Eduskunnan oikeusasiamies on kiinnittänyt huomiota siihen, että tietoja merkittäessä turvallisuustietorekisteriin ei aina ole mahdollisesti pitäydytty sen kaltaisissa poikkeuksellisissa ja laitosjärjestystä vakavasti uhkaavia tapahtumia koskevissa tiedoissa (EOAK 2474/2016), joita varten rekisteri on perustettu. Kriminaalihuollon tukisäätiön asiamiestoimintaan tulleiden vankien yhteydenottojen perusteella vaikuttaa siltä, että turvallisuustietorekisteriin on kirjattu hyvin monentasoista tietoa. Vangit tekevät toisistaan ilmoituksia esimerkiksi kiusaamis- tai hyötymistarkoituksessa. Jos tieto osoittautuu perättömäksi, poistetaanko se rekisteristä? Tiedot vaikuttavat päätöksentekoon vangin asioissa esimerkiksi vangin mahdollisuuksiin edetä vaiheittaisessa vapautumisessa eli käytännössä ne estävät usein vangin pääsyn avolaitokseen tai koevapauteen ja vaikuttavat poistumislupien saantiin. Vanki ei pääse tarkistamaan tietojaan turvallisuustietorekisteriin. On merkittävä ongelma, jos vanki ei tiedä, mitä tietoja sinne on kirjattu, mikäli kirjaamisala vielä laajenee nykyisestään. Myöskään kuntouttavalla henkilöstöllä, joka valmistelee vangin asioita, ei ole pääsyä rekisteriin. Tämän vuoksi kuntouttava erityishenkilöstö tekee paljon täysin turhaa työtä valmistellessaan kuntouttavia toimenpiteitä, joita ei ole mahdollista toteuttaa. Esityksen sivuilla 57 kerrotaan, että Rikosseuraamuslaitoksen tehtävänä vankeuden ja tutkintavankeuden aikana on estää rikosten tekeminen toisin kuin yhdyskuntaseuraamusta suorittavien osalta, jolloin tavoitteena on tukea tuomittua sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi. Vankeuslain 2 § mukaan vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä estää rikosten tekeminen rangaistusaikana. Kriminaalihuollon tukisäätiö kannattaa Sami Peltovuoman eriävässä mielipiteessä esille tuomaa näkemystä liittyen tekniseen käyttöyhteyteen. Rikosseuraamuslaitoksen nykyinen menettely, jossa rekisterin syöttöjen oikeellisuus tarkistetaan ja muiden viranomaisten tarvitsemat tiedot toimitetaan heille analysoidussa muodossa on mietinnön ehdotusta parempi ja turvallisempi. Valvonta- ja toimintarekisteri Valvonta- ja toimintarekisteri sisältää laitosjärjestyksen ylläpitämistä sekä vankien ja Rikosseuraamuslaitoksen yksikköön otettujen valvontaa ja toimintaan osallistumista varten tarpeelliset tiedot mm. sijoituksista, osallistumisvelvollisuuden täyttämisestä, sosiaalisesta tilanteesta, yhteyksistä Rikosseuraamuslaitoksen ulkopuolelle jne. Työryhmä esittää, että valvonta- ja toimintarekisteriin voitaisiin kirjata sellaisia laitosjärjestykseen ja turvallisuuteen liittyviä tietoja, jotka eivät täytä turvallisuustietorekisteriin kirjaamisen edellytyksiä. Esityksestä ei selviä, mitä nämä tiedot olisivat, millä kriteereillä niitä kirjattaisiin ja miten niiden luotettavuudesta varmistuttaisiin. Miksi näitä tietoja ei voitaisi kirjata turvallisuustietorekisteriin? Onko tarkoitus tälläkin tavalla laajentaa kirjaamisten alaa? Olisiko vangilla pääsy näihin tietoihin? Joka tapauksessa lienee selvää, että valvonta- ja toimintarekisteriin tehdyt kirjauksetkin vaikuttaisivat myös päätöksentekoon vangin asioissa, jolloin tilanne olisi entistä haastavampi yksittäisen vangin kannalta. Vankilan tilojen ja vangin tarkastaminen Esityksessä ehdotetaan, että vankilan yleisiä tiloja voidaan valvoa teknisellä valvonnalla, joka käsittää jatkuvasti kuvaa tai ääntä välittävällä tai tallentavalla teknisellä laitteella tapahtuvan katselun ja kuuntelun sekä muun teknisen apuvälinen tapahtuvan valvonnan. WC- ja peseytymistiloissa teknistä valvontaa ei saisi käyttää. Kyseessä on vankeuslain 16 luku 1 §. Yleisiä tiloja ovat mm. koulutustilat, kokoushuoneet ja selliosastojen käytävät ja kirkolliset tilat. Kaikissa näissä tiloissa järjestetään esimerkiksi järjestöjen tilaisuuksia vangeille ja usein myös kahdenkeskisiä keskusteluja, joissa vangit tuovat esiin henkilökohtaisia asioitaan. Vangeille järjestetyissä tilaisuuksissa on yleensä paikalla yksi tai useampi henkilökuntaan kuuluva henkilö, joka pystyy seuraamaan tilannetta. Eikö tämä ole riittävää? Mihin tarvitaan kameraseurantaa ja tallenteita? Vangin kanssa käytävien kahdenkeskisten keskustelujen seuraaminen kameran kautta ja tallentaminen ovat selkeästi ristiriidassa vankien tietosuojan kanssa. Tämäntyyppiset keskustelut tulisi tämän jälkeen siirtää esimerkiksi työntekijöiden huoneisiin. Mikäli kameravalvontaa ja tallentamista laajennetaan, tulisi myös määrittää, millä perusteella seuraaminen ja tallentaminen ylipäänsä tapahtuisivat. Vangeilla on oikeus yksityisyyteen ja toisten vankien kanssa käytäviin keskusteluihin ilman pelkoa seuraamisesta ja tallentamisesta. Muuta Kriminaalihuollon tukisäätiö pitää perusteltuna, että Rikosseuraamuslaitos saisi oikeuden oma-aloitteisesti ilmoittaa tarpeellisia tietoja poliisille, Tullille ja Rajavartiolaitokselle samoin kuin että yhteistyötä tiivistettäisiin. Myös maksukorttien käytön valvonnasta on tarpeellista säätää. Valvonta olisi soveltamisalaltaan suppeampi kuin poliisilla.
-
-
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia28.8.2019
-
RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN JA POLIISIN YHTEISTYÖ Oikeusministeriö on pyytänyt eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntoa julkaisusta Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyö (Mietintöjä ja lausuntoja, 2019:36). Oikeusministeriö asetti 7.3.2018 työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin selvittää Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyötä vankeusaikaisen rikollisuuden estämisessä ja laitosturvallisuuden ylläpitämisessä. Työryhmä laati mietintönsä hallituksen esityksen muotoon. Käytän seuraavassa lyhyyden vuoksi pääosin pelkästään ilmaisua ”vanki” ja viittaan sillä vankeuslakiin ehdotettujen muutosten lisäksi tutkintavankeja koskeviin vastaaviin muutosehdotuksiin. Maksukortin käytön valvonta – vankeuslaki 9 luku 3 a § ja 9 § sekä tutkintavankeuslaki 5 luku 3 a § ja 8 § – sekä oikeus saada tietoja maksulaitokselta (laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa 30 §) Työryhmä ehdottaa vankien maksuliikennettä valvottavaksi siten, että valvonnassa voitaisiin havaita, jos maksuliikenteessä on jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, esimerkiksi lukuisia pieniä rahasiirtoja tai yksittäisiä suuria maksutapahtumia. Tämä valvonta kohdistuisi mietinnön mukaan yksinomaan maksutapahtumien lukumääriin ja suuruuteen. Näiden havaintojen perusteella, tai jos se on muusta syystä tarpeen, olisi työryhmän ehdotuksen mukaan sallittua tehdä yksittäistapauksellinen päätös vangin maksukorttitilitapahtumien valvonnasta enintään kuukaudeksi kerrallaan. Maksukorttitilijärjestelmää ja Rikosseuraamuslaitoksen osuutta siinä olisi ollut perusteltua selvittää tarkemmin kuin mietinnössä on tehty. Mietinnössä todetaan useaan kertaan, että Rikosseuraamuslaitos hallinnoi vankien maksukorttitilejä. Todetaan myös, että Rikosseuraamuslaitos hoitaa sopimusperusteisesti maksulaitokselle kuuluvia tehtäviä. Mietinnössä mainitaan myös, että Rikosseuraamuslaitos suorittaa eräitä tehtäviä maksulaitoksen lukuun sopimusperusteisesti, muun muassa asiakkaan tunnistamisen. Epäselväksi kuitenkin jää, mitä kaikkea nämä hallinnointitoimet tai tehtävien hoitaminen käytännössä ovat, vaikka niillä perustellaan Rikosseuraamuslaitoksella olevaa valvontatarvetta ja ehdotettua tiedonsaantioikeutta. Vankeuslaissa säädetään suljetun vankilan osalta, että vangin haltuun voidaan antaa Rikosseuraamuslaitoksen hyväksymä maksukortti ja että vangin hallussa olevat rahat ja muut maksuvälineet otetaan vankilassa säilytettäviksi, talletetaan Rikosseuraamuslaitoksen hyväksymälle maksukortille tai talletetaan vangin kustannuksella hänen tililleen pankkiin (VL 9 luku 3 § 1 mom). Käytössäni ovat kanteluasioiden yhteydessä hankitut vangille tarkoitettu asiakirja nimeltään Kortin luovutusohje, MasterCard-maksukorttiohje, Rikosseuraamuslaitoksen tiedote vangeille (29.4.2016, Toimintatapojen muutoksia toukokuussa) sekä määräys Rikosseuraamuslaitoksen hyväksymistä maksukorteista (9.4.2018, 5/004/2018). Näistä voidaan havaita seuraavaa. Kyseessä on kullekin vangille annettava henkilökohtainen MasterCard-pohjainen saldon tarkistava kortti eli kortti toimii vain niin sanotuissa online-maksupäätteissä, jotka kykenevät tarkistamaan saldon [riittävyyden kulloiseenkin ostokseen]. Korttiin liittyy SEPA-järjestelmän mukainen henkilökohtainen IBAN-tilinumero ja BIC-koodi. Näin ollen esimerkiksi vangin omaiset voivat halutessaan toimittaa vangin käyttöön rahaa tilisiirrolla. Kortilla voi maksaa ostokset vankilan laitosmyymälässä, mutta myös vankilan ulkopuolella MasterCard-kortin hyväksyvissä liikkeissä ym. Kortilla voi nostaa rahaa pankkiautomaateista. Vangille annetaan kortin mukana vain hänen käyttöönsä tarkoitettu PIN-koodi maksamista ja käteisnostoja varten. Vankila lataa vangilla vankilaan saapuessa mukana olleet käteisvarat maksukortille. Vankila myös maksaa kortille kaikki vangin vankilalta saamat etuudet. Erääseen kanteluasiaan saadun tiedon mukaan vangille toimitetaan kerran kuussa tiliote, josta ilmenee, kuka on siirtänyt rahaa vangin tilille. Myös vankeuslain 9 luvun 3 §:n 3 momentti edellyttää, että vangille annetaan kuukausittain ote hänen rahavarojensa tilinpidosta. Kortin liikkeellelaskija on englantilainen Prepaid Financial Services Limited. Kortti on tarkoitettu suljetussa vankilassa oleville vangeille. Tarkoitus on, että avolaitoksessa vanki käyttää omaa siviilitiliään, ei Rikosseuraamuslaitoksen kautta saatavaa maksukorttia. Eräissä poikkeustilanteissa myös avolaitoksessa olevalle vangille voidaan antaa käyttöön vankilan hankkima maksukortti. Epäselväksi jää, onko Rikosseuraamuslaitoksella muuta tehtävää tai osuutta asiassa kuin se, että vankien käyttöön on keskitetysti hankittu maksukortit, jotka vankila luovuttaa vangille tunnuslukuineen sekä samalla huolehtii siitä, että vanki allekirjoituksellaan hyväksyy maksukortin käyttöehdot. Mietinnön mukaan Rikosseuraamuslaitoksen toimintaan ei sovelleta maksulaitoslakia eikä lakia rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä. Niitä sovelletaan maksukortin myöntäneeseen ja muuhun maksupalvelua tarjoavaan maksulaitokseen. Lisäksi selostetaan rahanpesun ja terrorismin estämiseen liittyviä poliisin toimivaltuuksia. Käytettävissäni olevien tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että kyseessä on tavanomainen maksukortti, jollaisia myönnetään ja käytetään vankilan ulkopuolellakin. Vankilan valvontaoikeuden tarvetta arvioitaessa on huomioitava, että suljetussakin vankilassa olevalla vangilla voi täysin vapaasti olla vankilan ulkopuolisia tilejä ja rahaliikennettä. Siten lienee epätodennäköistä, että juuri vankilan antamaan maksukorttiin liittyvää tiliä käytettäisiin ainakaan suuremmassa määrin mahdollisten vankeusaikaisten rikosten teon yhteydessä eikä sen valvonnalla siten voitane estää kuin enintään hyvin pienessä määrin mahdollista vankeusaikaista rikollisuutta. Kun ymmärtääkseni vankien osalta käytössä ovat vastaavat valvontamekanismit kuin kenen tahansa muunkin henkilön kohdalla, en ole täysin vakuuttunut, onko Rikosseuraamuslaitokselle esitetty valvonta- ja tiedonsaantioikeus välttämätön ja oikeassa suhteessa yksityiselämän suojaan ja omaisuuden suojaan kohdistuvaan puuttumiseen. Mietinnössä kerrotaan, että maksukorttijärjestelmässä on sisäänrakennettuja hälytysominaisuuksia, jotka voivat antaa automatisoidun hälytyksen erikseen määriteltyjen parametrien, kuten lukumäärän tai suuruuden, perusteella. Taloudellisena vaikutuksena kerrotaan, että maksuliikenteen poikkeamien havainnoinnin mahdollistavan automatisoidun järjestelmän kustannuksiksi on arvioitu korkeintaan viisikymmentätuhatta euroa. Maksukorttijärjestelmä on ymmärtääkseni maksukortin myöntäneen tahon rakentama ja hallinnoima järjestelmä. Se ei voine olla rikosseuraamuslaitoksen järjestelmä. Mietinnössä kerrottu tarkoittanee siten, että Rikosseuraamuslaitos voisi maksua vastaan pyytää maksukortin myöntäjältä järjestelmästä jo saatavilla olevia tietoja tai pyytää rakentamaan järjestelmään ominaisuuden, jolla voidaan havaita tietynlaisia tapahtumia. Viisikymmentätuhatta euroa on ilmeisesti kokonais- eikä esimerkiksi vuosikustannus tällaisesta tietojen hankkimisesta. Minulla ei ole tämän lausunnon yhteydessä mahdollisuutta tarkemmin perehtyä maksulaitoksilla oleviin asiakkaisiin kohdistuviin valvonta- ja ilmoitusvelvollisuuksiin. Jos edellä mainittu hälytysjärjestelmä on olemassa ja niihin perustuva, niin mahdolliset tarvittavat toimenpiteet poikkeavan tilinkäytön osalta tehnee maksulaitos suoraan asianomaisille viranomaisille. Kun asianomainen viranomainen olisi selvittänyt ilmoituksen aiheellisuutta, ja jos esimerkiksi syytä epäillä rikosta ilmenisi, voitaneen miettiä, tulisiko asianomaisella viranomaisella tällöin olla havainnosta ilmoitusvelvollisuus Rikosseuraamuslaitokselle. Onko tähän säädetty riittävät toimivaltuudet? Toisin sanoen, kun mahdollisen rahanpesun tai muun rikollisen toiminnan selvittäminen ei kuulu Rikosseuraamuslaitoksen tehtäviin, onko sillä perusteltu ja suhteellisuusperiaatteen täyttävä syy saada tietoja yhdestä vangin tilistä, sen rahaliikenteestä ja rahaliikenteen osapuolista. Jos ymmärrän oikein, Rikosseuraamuslaitoksen oikeutta saada maksukortin myöntäneeltä tai maksun välittäneeltä maksulaitokselta tietoja perustellaan paitsi sillä, että tietoja tarvittaisiin maksukortin käytön hallinnointia varten ja vangin tilinkäytön valvonnassa, myös sillä, että Rikosseuraamuslaitoksen tulisi voida antaa tällaisia tietoja esimerkiksi ulosottoviranomaiselle. Epäselväksi jää, miksi ulosottoviranomainen ei itse voi pyytää tietoja suoraan siltä taholta, jolla ne ovat. Jos ulosottoviranomaisella, tai jollakin muulla viranomaisella, ei ole oikeutta saada tietoja suoraan siltä taholta, jolla ne alun pitäen ovat, on erikoinen ratkaisu esittää, että tätä kierrettäisiin hankkimalla tiedot ensin välikädelle eli Rikosseuraamuslaitokselle, joka sitten luovuttaisi ne edelleen. Maksukortin hallinnointia varten tarvittavien tietojen saamisen osalta viittaan jo edellä lausumaani siitä, että epäselväksi jää, mitä tämä hallinnointi on ja miksi siihen tarvittaisiin maksulaitokselta tietoja ja millaisia tietoja siihen tarvittaisiin. Jos tiedot ovat välttämättömiä, kuinka hallinnointi on tähän mennessä pystytty hoitamaan, toukokuusta 2016 alkaen, kun tietoja ei ole saatu tai ainakaan oikeudesta niiden saantiin ei ole säädetty? Ehdotetun tapauskohtaisen maksukorttitilitapahtumien valvontaa koskevan päätöksen osalta ei lausuta mitään siitä, että vangille tulee ilmoittaa valvonnasta. Kuten mietinnössäkin yleisesti todetaan, Rikosseuraamuslaitoksen toimivalta ja toiminta laitosturvallisuuden takaamiseksi on lähtökohtaisesti vankien havaittavissa. Rikosseuraamuslaitokselle ei kuulu salaista tiedonhankintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että vangilla on oikeus saada tieto ja päätös valvonnasta esimerkiksi kirjeen lukemisen tai puhelun kuuntelemisen suhteen. Jos oikeutta maksukorttitilin valvontaan päädytään esittämään, selvyyden vuoksi vangille ilmoittamisesta ja päätöksestä olisi hyvä vähintään mainita myös hallituksen esityksessä. Ehdotetun tapauskohtaisen maksukorttitilitapahtumien valvontaa koskevan päätöksen osalta ei lausuta mitään vangin muutoksenhakuoikeudesta. Nähdäkseni asiaan tulee ottaa kantaa ja ratkaisu muutoksenhakuoikeuden puolesta tai sitä vastaan tulee perustella sekä vankeuslain 20 lukuun ja tutkintavankeuslain 15 lukuun tulee esittää tarvittavaa muutosta. Kirjeenvaihto, puhelut ja sähköinen viestintä (vankeuslaki 12 luku 2, 5 7 ja 8 §:t sekä tutkintavankeuslaki 8 luku 2, 5 ja 7 §:t) Työryhmä ehdottaa, että rikosten selvittäminen poistetaan niistä perusteista, jotka oikeuttavat puuttumaan vangin viestintään. Kuten mietinnössä todetaan, rikosten selvittäminen ei ole Rikosseuraamuslaitoksen tehtävä eikä se siten voi olla myöskään toimivaltuuksien perusteena. Tapaamiset ja muut yhteydet vankilan ulkopuolelle (vankeuslaki 13 luku 2 § ja tutkintavankeuslaki 9 luku 1 §) Näiden lainkohtien muuttamisessa on kyse vastaavasta muutostarpeesta kuin edellisessä kappaleessa on kerrottu. Muutos on nähdäkseni perusteltu. Valvonta vankilassa (vankeuslaki 16 luku 1 § ja tutkintavankeuslaki 11 luku 1 §) Tilojen valvontaa koskeva vankeuslain 16 luvun 1 § kuuluu seuraavasti. Vankeja ja vankien käytössä oleva tiloja on valvottava siten kuin vankilan järjestys, vankilassa pitämisen varmuus, vankien ja muiden henkilöiden turvallisuus sekä karkaamisen tai avolaitoksesta luvatta poistumisen ja rikoksen estäminen edellyttävät. Vankilassa on oltava turvallisuuden edellyttämät hälytys- ja muut tekniset turvajärjestelmät. Työryhmä ehdottaa lakia täsmennettäväksi sen suhteen, millä keinoilla vankilan yleisiä tiloja voidaan valvoa. Tällä hetkellä laissa ei ole nimenomaista mainintaa siitä, että vankilan yleisiä tiloja voidaan valvoa teknisellä valvonnalla. Sitä ehdotetaan lisättäväksi lakiin. Jo nyt vankiloiden yleisissä tiloissa on usein kameravalvonta ja kameran välittämä kuva myös tallennetaan vaihteleviksi ajoiksi. Silloinen apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen on todennut päätöksessä vuonna 2009, että vankeuslain 16 luvun 1 §:n valvontaa koskeva säännös on varsin yleisluonteinen ja on tulkinnanvaraista, mihin se oikeuttaa ja mihin ei. Hän on samassa päätöksessään todennut edelleen, että voidaan perustellusti kyseenalaistaa, onko vankeuslain 16 luvun 1 §:n tilojen valvontaa koskeva sääntely perustuslain kannalta riittävän selvä ja täsmällinen (päätös 14.12.2009, dnro 4252/4/08 ja 360/4/09). Työryhmän 16 luvun 1 §:n 2 momentiksi ehdottama lisäys on seuraavaan sisältöinen. Edellä 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa vankilan yleisiä tiloja voidaan valvoa teknisellä valvonnalla, joka käsittää jatkuvasti kuvaa tai ääntä välittävällä tai tallentavalla teknisellä laitteella tapahtuvan katselun ja kuuntelun sekä muun teknisin apuvälinein tapahtuvan valvonnan. Teknistä valvontaa ei saa käyttää WC- ja peseytymistiloissa. Teknisestä valvonnasta on ilmoitettava asianmukaisella tavalla. Teknisestä valvonnasta syntyneiden tallenteiden säilyttämisessä ja hävittämisessä noudatetaan, mitä henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetussa laissa on säädetty valvonta- ja toimintarekisteritiedoista. Yleisenä huomiona ehdotetusta säännöksestä voidaan todeta, että tietääkseni missään ei ole määritelty, mitä ovat ”vankilan yleiset tilat”. Niillä tarkoitettaneen kaikkia tiloja, joissa vangit voivat vankilassa oleskella tai asioida pois lukien sellit sekä tietyn virkamiehen käytössä oleva henkilökohtainen työhuone. ”Vankilan yleinen tila” lienee syytä määritellä. Käsittelen ensin kameravalvontaa eli kuvan reaaliaikaista välittämistä ja sen tallentamista. Ensinnäkin selvää on, että sellissä olevan vangin kameravalvonta ei lähtökohtaisesti ole sallittua, koska valvonnalla puututaan perustuslain turvaamaan yksityiselämän suojaan. Jos selliin halutaan kohdistaa kameravalvontaa, siitä tulee olla nimenomainen riittävän yksityiskohtainen lain säännös, kuten tarkkailun ja eristämistarkkailun osalta on. Muutosehdotuksessa ei olekaan kyse sellien, vaan vankilan yleisten tilojen valvonnasta. Pidän yleisten tilojen kameravalvontaa perusteltuna vankilaturvallisuuden takaamiseksi. Havaintojeni mukaan kameran välittämää kuvaa seurataan reaaliaikaisesti vankilan valvomossa, joskus sama kuva on seurattavissa useammassakin toimipisteessä. Tämä ei juuri eroa siitä, että henkilökunta on esimerkiksi osastolla tai ulkoilupihalla tai näiden tilojen yhteydessä olevassa valvomotilassa fyysisesti paikalla ja heillä on suora katsekontakti valvottavaan tilaan ja vankeihin. Kuvan tallentamiselle työryhmä ei esitä perusteita. Tulevaa hallituksen esitystä on syytä täsmentää tältä osin tallentamistarvetta perustelemalla. Kuten mietinnössä todetaan, tallennettu kuva on henkilötieto, jos yksityishenkilö on siitä tunnistettavissa. Tallentaminen on henkilötiedon käsittelyä, johon kohdistuu tarpeellisuusvaatimus. Myös yksityiselämän suojan näkökulmasta tallentamiselle tulisi kyetä esittämään perusteita. En tarkoita, etteikö niitä voisi olla, mutta ne olisi hyvä tuoda esiin. Teknisen valvonnan piiristä ehdotetaan suljettavaksi pois wc- ja peseytymistilat. Pidän rajausta liian suppeana. Vankilassa on muitakin vangeille yhteistä tiloja, joissa voi tapahtua riisuuntumista. Esimerkiksi liikuntasalien ja saunojen yhteydessä voi olla pukuhuone. Nähdäkseni myöskään pukuhuonetiloja tai vastaavia ei tule valvoa kameralla. Vangin ei tule joutua riisuuntumaan kameravalvonnassa. Tämä tulee ottaa huomioon paitsi lain säännöksessä myös asetettaessa valvontakameroita vankilan yleisiin tiloihin, jotta esimerkiksi tilat, joissa vankeja riisutetaan henkilöntarkastuksen suorittamiseksi, eivät ole kameravalvottuja. Viittaan edellä mainittuun silloisen apulaisoikeusasiamies Jääskeläisen päätökseen ja voin yhtyä jäljempänä selostettuihin kannanottoihin. Päätöksessä oli kyse muun muassa pukuhuonetilan kameravalvonnasta. Päätöksessä todettiin, että vankien kuvaaminen pukuhuoneessa oli heidän yksityisyyden suojansa, ihmisarvoisen kohtelunsa sekä myös normaalisuusperiaatteen kannalta erittäin ongelmallista. Vankilan katsottiin menetelleen virheellisesti. Samassa päätöksessä oli kyse myös vankiin kohdistetusta henkilöntarkastuksesta tilassa, jossa oli kameravalvonta. Tältä osin päätöksessä todetaan muun muassa seuraavaa. Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio on päätöksessään 17.12.2003 (dnro 1449/4/03) ottanut kantaa vankien riisuttamiseen käytävällä kameran edessä henkilöntarkastukseen yhteydessä. Rautio totesi päätöksessään, että tarkastustilanteessa ei tulisi olla ulkopuolisia henkilöitä samassa tilassa ja että ulkopuolisilla ei tulisi olla mahdollisuutta seurata riisuttamista myöskään kameran välityksellä. Voin yhtyä apulaisoikeusasiamies Raution edellä toteamaan ja suhtaudun kielteisesti vankilan mahdollisuuksiin käyttää kameravalvontaa vangin riisuttamisen valvonnassa. Vaikka riisutustilanteessa on joka tapauksessa oltava paikalla kaksi virkamiestä, kameravalvonta tuo tilanteeseen lisää loukkaavuutta vangin yksityisyyden suojan ja ihmisarvoisen kohtelun kannalta. Pidän apulaisoikeusasiamies Raution tavoin tärkeänä asiassa myös sitä, että valvomossa valvontaa suorittavat henkilöt eivät ole eri sukupuolta vangin kanssa. Yhdyn Raution kantaan myös siinä, että riisuttamisen käsittävät henkilöntarkastukset tulisi suorittaa siihen erikseen varatussa huoneessa, eikä osaston käytävällä, ellei käytävää suljeta täysin ulkopuolisilta henkilöiltä ja että vangille myös ilmoitetaan siitä. - - - Yhdyn Rikosseuraamusviraston kannanottoon siinä, että mikäli valvomossa on riisutun kanssa eri sukupuoltava olevia henkilöitä, niin on huolehdittava siitä, että he eivät seuraa riisuttamista valvontamonitoreista. - - - Rikosseuraamusviraston henkilörekistereiden tietojen käsittelyyn oikeutettuja koskevassa lain säännöksessä ei ole rajoitettu tietojen käsittelyoikeutta sukupuolen perusteella, vaan ainoastaan virkatehtävien suorittamisen kannalta. Käsitykseni mukaan riisuttamista sisältäviä tallenteita, kuten itse toimituksen suorittamistakin, saavat katsoa vain riisutettavan kanssa samaa sukupuolta olevat virkamiehet. Seuraavassa käsittelen ehdotettua äänen välittämistä, kuuntelua ja tallentamista. Tietooni ei ole tullut, että vankiloissa olisi tällä hetkellä käytettävissä tekninen mahdollisuus äänen kuuntelemiseen ja tallentamiseen muutoin kuin niiden tilanteiden osalta, joista keskustelun kuuntelemisesta ja sen edellytyksistä on laissa nimenomaisesti säädetty tai tällaiselle valvonnalle on muutoin erityinen, perusteltavissa oleva tarve. Voimassa olevan lain mukaan keskustelun kuunteleminen teknisellä laitteella ja sen tallentaminen on mahdollista kahdessa tapauksessa, vangin puhelinkeskustelun ja valvotun tapaamisen yhteydessä. Kuuntelumahdollisuudesta säädetään tarkkarajaisesti edellyttäen konkreettisia yksittäistapauksellisia perusteita kuuntelulle ja tallentamiselle. Perusteiden tulee liittyä yksittäisiin henkilöihin eli keskustelijoihin, joita kuunnellaan. Toimenpiteestä tulee ilmoitta keskustelijoille ennen kuuntelun ja tallentamisen aloittamista. Lisäksi tarkkailuselleissä on laitteistoja, jotka mahdollistavat äänen kuuntelun. Tarkkailtavaa vankia voidaan lain mukaan ympärivuorokautisesti tarkkailla teknisin apuvälinein tai muulla tavoin, jos se on välttämätöntä (vankeuslaki 18:3 ja tutkintavankeuslaki 13:3). Tavoitteena ei ymmärtääkseni ole keskustelun kuunteleminen, vaan esimerkiksi vangin hengityksen seuraaminen. Tällainen äänen kuunteleminen on tarkkailutilanteessa vangin turvallisuuden vuoksi perusteltua. En pidä mahdollisena säätää ehdotetun kaltaista oikeutta kuunteluun ja äänen tallentamiseen teknisin välinein vankilan yleisissä tiloissa. Ehdotuksessa ei esitetä mitään perusteita kuuntelutarpeelle. Tiedossani ei muutoinkaan ole tilanteita, joissa yleisten tilojen kuuntelu teknisin välien olisi koettu tarpeelliseksi. Kuuntelulle ja tallentamiselle ei ehdoteta mitään rajoituksia tai edellytyksiä, lukuun ottamatta sitä, että tekninen valvonta voidaan suorittaa ”1 momentissa mainitussa tarkoituksessa”. Työryhmä ei esitä esimerkkejä, millaisissa tilanteissa ”1 momentissa mainittu tarkoitus” voisi olla kyseessä. Nähdäkseni riittäviä ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen täyttäviä perusteita yleiselle kuunteluoikeudelle ei olekaan esitettävissä. Totean vielä 16 luvun 1 §:n 1 momentin osalta, että säännöksellä asetetaan vankiloille yleinen tilojen ja vankien valvontavelvollisuus. Siinä luetellut seikat ”vankilan järjestys, vankilassa pitämisen varmuus, vankien ja muiden henkilöiden turvallisuus sekä karkaamisen tai avolaitoksesta luvatta poistumisen ja rikoksen estäminen” kuvaavat yleisesti sitä, minkä vuoksi vankeja ja tiloja ylipäätään on tarpeen valvoa. Ne eivät sisällä täsmällisiä, konkreettisia edellytyksiä keskustelujen kuuntelemiselle. Se, minkä laatuista ja kuinka intensiivistä valvonnan tulee lueteltujen seikkojen varmistamiseksi olla, on täysin arvostuksenvaraista. Vankilan henkilökunnalla on mahdollisuus suorittaa valvontaa vankilan yleisissä tiloissa olemalla niissä läsnä haluamallaan tavalla. Tällöin voi olla mahdollista kuulla myös, mitä lähettyvillä olevat vangit keskustelevat. Henkilökunnan nykyistä tiiviimpikin läsnäolo vankilan osastoilla lienee toivottavaa ottaen huomioon, että Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on lähityön lisääminen. Teknisin välinein kuunteleminen ei kuitenkaan rinnastu siihen, että henkilökunta on paikalla yleisissä tiloissa. Se eroaa teknisin välinein kuuntelusta muun muassa seuraavin tavoin. Ensinnäkään paikalla oleva henkilö ei käytännössä voi seurata kaikkia keskusteluja, jotka ovat vankien välillä käynnissä esimerkiksi vankien ollessa sellien ulkopuolella osaston yhteistiloissa, ulkoilussa, liikuntatiloissa tai työpajoissa. Keskustelujen kuunteleminen ei ymmärtääkseni ole edes paikalla olon tarkoitus. Tietääkseni toimintaa, jota ehdotetaan nyt tehtäväksi teknisin välinein, ei siis nykyisin valvontakeinoin eli olemalla läsnä eri tilanteissa tehdä, eikä se käytännössä olisi mahdollistakaan. Toiseksi paikalla oleva henkilökunta on luonnollisesti vangin havaittavissa. Sen sijaan yleisiin tiloihin asetetun kuuntelulaitteiston käyttö ei näy vangeille samalla tavoin. Ehdotetulla ilmoitusvelvollisuudella lienee tarkoitettu vastaava kuin kameralla välitettävän kuvan osalta eli yleistä ilmoitusta siitä, että tilassa on tällainen teknisin välinein tapahtuva valvontamahdollisuus. Ilmoitus ei siten kerro mitään siitä, milloin valvonta on käytössä. Lisäksi henkilökunnan läsnäoloonkin voi liittyä joitakin rajoituksia. Oikeusasiamies on useita kertoja joutunut puuttumaan vankien yksityisyyden suojan puutteisiin puhelinkeskustelujen aikana. Vankien käyttöön tarkoitettu puhelin on saattanut olla sijoitettuna esimerkiksi vartijoiden työtilaan tai niin lähelle sitä, että henkilökunnan on ollut mahdollista kuulla vangin osuus puhelinkeskustelusta. Tämän on katsottu perusteettomasti loukkaavan yksityisyydensuojaa. Erityisen ongelmallista on, jos keskustelu oikeudenkäyntiavustajan kanssa on kuultavissa. Tilanne on sittemmin parantunut aiemmasta. Vankien käytössä olevat puhelimet ovat kuitenkin edelleen yleisissä tiloissa, mikä sinänsä on perusteltua. Tämä esimerkki kuitenkin osoittaa, että henkilökunnalla ei voi olla poikkeuksetonta oikeutta olla yleisissä tiloissa kuuloetäisyydellä vangista. Perustuslain takaaman yksityiselämän suojan piiriin kuuluu mahdollisuus olla yhdessä muiden ihmisten kanssa viranomaisten siihen puuttumatta. Esimerkiksi vankeuslakia säädettäessä perustuslakivaliokunta totesi seuraavaa (PeVL 20/2005): ”Perustuslain 10 §:n 1 momentissa suojatun yksityiselämän piiriin kuuluu muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin (HE 309/1993 vp, s. 53/I, PeVL 34/2001 vp, s. 4–5). Tämän vuoksi perustuslakivaliokunta tähdentää, ettei vangin yhteydenpito-oikeuksia pidä käytännössä rajoittaa enempää kuin on kulloisessakin yksittäistapauksessa välttämätöntä.” Kyse oli vangin yhteyksistä vankilan ulkopuolelle. Sama pätee myös vankien väliseen kanssakäymiseen vankilan sisällä. Keskustelujen kuuntelussa ja tallentamisessa on kyse myös perustuslain 12 §:n turvaamasta sanavapaudesta. Perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Vaikka kuunteleminen ja tallentaminen ei suoranaisesti ole ennalta estämistä, tosiasiassa keskustelu rajoittunee huomattavasti, jos tiedossa on, että viranomainen saattaa kuunnella ja tallentaa sen. Toiminnalla puututtaisiin laajasti ymmärrettynä myös perustuslain 7 §:ssä turvattuun henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Perustuslain 7 §:n piiriin kuuluva henkilökohtainen vapaus on yleisperusoikeus, joka suojaa paitsi ihmisen fyysistä vapautta myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan (HE 309/1993). Julkisen vallan on pidättäydyttävä loukkaamasta näitä oikeuksia. Kuten todettua, tieto mahdollisuudesta, että viranomainen jatkuvasti kuuntelee ihmisten välistä kanssakäymistä, ei voi olla vaikuttamatta rajoittavasti kanssakäymisen sisältöön. Tieto kuuntelusta on jo ajatuksena ahdistava. Siten tosiasiallisesti rajoitettaisiin myös henkilön itsemääräämisoikeutta. Vangeilla on mahdollisuus ihmiskontakteihin ja keskusteluihin usein vain vankilan yhteisissä tiloissa, koska vangit asuvat pääosin yhden hengen selleissä ja ovat toistensa kanssa tekemisissä vain yleisissä tiloissa olleessaan. Vankien, kuten kaikkien muidenkin ihmisten keskustelut, voivat sisältää esimerkiksi perhe-elämän ja muiden yksityisasioiden luottamuksellista käsittelyä, terveydentilaa koskevia seikkoja tai muita sellaisia asioita, jotka vanki ehdottomasti haluaa pitää vain itsensä ja keskustelukumppaninsa tiedossa. Mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin on muutoinkin suljetussa vankilaympäristössä hyvin tärkeä vankien psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Vangit voivat myös keskustella virkamiesten toiminnasta arvostelevaan sävyyn. Tähänkin tulee olla oikeus ja mahdollisuus tarvitsematta pelätä, että viranomainen voi kuunnella ja tallentaa keskustelun. Jos yleisissä tiloissa olisi rajaton kuunteluoikeus, johon ehdotettu säännös näyttäisi oikeuttavan, vankien mahdollisuus käydä keskusteluja viranomaisten puuttumatta olisi hyvin pieni tai sitä ei olisi lainkaan. Keskustelujen kuuntelemista harkittaessa tulee ottaa huomion oikeasuhteisuus. Perusoikeuden ydinalue tulee jättää koskemattomaksi. Vaikka on mahdollista, että vankilan yleisissä tiloissa keskustellaan jostakin laitosjärjestystä vaarantavasta toiminnasta, tällaisen keskustelun määrä suhteessa muuhun, tavanomaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen lienee pieni. Yleinen kuuntelumahdollisuus ei mielestäni ole missään suhteessa sen aiheuttamaan perusoikeusrajoitukseen. Kuten sanottua, työryhmä ei mielestäni esitä mitään perusteluja eikä todellista tarvetta äänen kuuntelemiselle ja tallentamiselle. Sille ei esitetä myöskään mitään konkreettisia edellytyksiä vaan se voisi kohdistua käytännössä mihin tahansa vankilan yleiseen tilaan ja kehen tahansa tilassa oleskelevaan yleisen ilmoituksen perusteella. Ehdotettu säännös on omiaan loukkaamaan syvästi useita perusoikeuksia. Epäilen, että tieto mahdollisuudesta tulla jatkuvasti kuunnelluksi voi olla omiaan vaikuttamaan jopa vangin mielenterveyteen. Lisäksi tieto mahdollisesta kuuntelusta lienee ennemmin vankilaturvallisuutta vaarantava kuin lisäävä, koska se vaikuttaa kielteisesti vankien asennoitumiseen ja käyttäytymiseen virkamiehiä kohtaan. Tämä on jo nyt tullut esiin kanteluissa, joissa on epäilty, että vankeja kuunnellaan tilanteissa, joissa laki ei kuuntelua salli. Jos kyetään esittämään tarve ja riittävät perustelut sille, että keskustelua riittävän täsmällisesti määritellyissä yleisissä tiloissa voitaisiin kuunnella ja tallentaa, ne tulee tuoda esiin. Toimenpiteen edellytysten tulee käydä täsmällisesti ilmi laista. Minun on hyvin vaikea nähdä, että koko vankiyhteisön eli yleisten tilojen kuuntelemiselle voisi olla löydettävissä riittäviä perusteita. Mielestäni kuuntelua ei voida kohdistaa kuin tiettyihin, nimettyihin henkilöihin, joiden kuuntelemiselle kyetään osoittamaan riittävät perusteet, mikä tällä hetkellä on lain lähtökohta. Ehdotetun lakitekstin mukaan tekninen valvonta voisi olla jatkuvasti ääntä välittävää tai tallentavaa. Kuten jo totesin ilmoitusvelvollisuudesta, ilmeisesti on ajateltu kyseessä olevan yleinen ilmoitus siitä, että tiloissa on tekninen valvonta (kuuntelu/katselu). Jos näin todella on tarkoitettu, esimerkiksi ilmoitus kuunneltavan tilan seinällä lienee riittävä. Jos ajatus sen sijaan on, että valvonta on käytössä vain ajoittain, tulee mielestäni edellyttää kuuntelukertakohtaista ilmoitusta. Vaikka kuuntelu tällöin yleisen ilmoituksen perusteella olisi periaatteessa tiedossa, käytännössä vangit eivät voi tietää, koska heitä kuunnellaan. Nähdäkseni näin ei voi olla, vaan kuunneltavien tiedossa tulee täsmällisesti olla, milloin kuuntelua tapahtuu ja milloin ei. Työryhmä ei ole käsitellyt mahdollista kuuntelua lainkaan työntekijöiden kannalta tai salassa pidon kannalta. Äänen välittäminen ja tallentaminen koskisi kuitenkin yhtä lailla kuin vankeja myös yleisissä tiloissa työskenteleviä työntekijöitä. Yleissä tiloissa työskentelee eniten vartiointia suorittavaa henkilökuntaa, mutta ainakin joissakin vankiloissa on myös osastokohtaisia tai muutoin yhteisessä käytössä olevia vastaanottotiloja muunkin henkilökunnan käyttöön. Vaikka nämä tilat voitaneen luokitella vankilan yleisiksi tiloiksi, vangin ja työntekijän keskustelut niissä voivat olla luottamuksellisia. Kameravalvonnasta työpaikalla säädetään yksityisyyden suojasta työelämässä annetussa laissa. Se koskee kuitenkin vain kuvaa välittävän tai kuvaa tallentavan teknisen laitteen käyttöä (kameravalvonta). Keskustelujen tallentamisessa on kyse henkilötietojen käsittelystä, jonka edellytyksenä on laillinen käsittelyperuste. Asia tulee tarkoin arvioida sekä kuvan että erityisesti äänen kannalta. Kaikkeen edellä esittämääni nähden on hyvin yllättävää, että mietinnön jaksossa Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys todetaan, että valvontaa vankilassa koskevalla säännöksellä ei säädetä rajoituksia vapautensa menettäneiden perusoikeuksien toteutumiseen. Samassa jaksossa todetaan myös, että teknisessä valvonnassa ei olisi kysymys merkittävästä vapautensa menettäneiden yksityiselämän suojan loukkaamisesta. Olen tästä jyrkästi eri meiltä. Ehdotettu säännös mahdollistaa pahimmillaan rajoituksetta koko vankipopulaatioon ja vankilan tiloissa työskenteleviin henkilöihin kohdistuvia syvälle käyviä perusoikeusloukkauksia. Kysymys ei, erityisesti äänen kuuntelun ja tallentamisen osalta, ole ”ainoastaan valvonnan muodosta, jossa valvonnan suorittaminen ei edellyttäisi valvontaa suorittavan henkilön fyysistä olemista vapautensa menettäneen sellin välittömässä läheisyydessä” kuten samassa jaksossa esitetään, vaan perustavaa laatua olevasta valvonnan laajentamisesta. Työryhmä viittaa poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain uudistustyöhön ja toteaa, että uudistusta valmisteltaessa on ilmennyt tarve täsmentää myös edellä mainittua lakia vastaavasti (mietinnön sivu 51). Jos tällä tarkoitetaan, että Rikosseuraamuslaitosta ja poliisia koskevien säännösten tulisi tässä suhteessa vastata toisiaan, niin en näe sille perusteita. Säilytysolosuhteet ja säilytysaika, ja osittain myös säilytysperuste, poikkeavat toisistaan. Lopuksi voidaan vielä kysyä, mitä tarkoittaa lakiin ehdotettu ”muu teknisin apuvälinein tapahtuva valvonta”? Tätä ei ole selvennetty millään tavoin sen enempää sen osalta, mitä se käytännössä olisi kuin tällaisen valvonnan tosiasiallisen tarpeenkaan osalta. Tarkkarajaisia edellytyksiä sille, missä tilanteissa ja kehen ”muuta teknistä valvontaa” voitaisiin kohdistaa, ei myöskään esitetä. Vapautensa menettäneiden oikeuksien lailla turvaamista koskeva vaatimus ja perusoikeuksien rajoittamisedellytykset huomion ottaen ei voida säätää avointa mahdollisuutta suorittaa minkälaista tahansa valvontaa minkälaisella hyvänsä teknisellä laitteella käytännössä ilman mitään edellytyksiä tälle valvonnalle. Tekniikan nopea kehittyminen ja pyrkimys säätää laki sellaiseksi, että se ei ole sidottu tietynlaiseen tekniikkaan tai laitteisiin, ei voi oikeuttaa tällaista täysin rajoituksetonta sääntelyä. Henkilönkatsastus (vankeuslaki 16 luku 6 § ja tutkintavankeuslaki 11 luku 6 §) Voimassa olevan lain mukaan vangille voidaan tehdä rikoksen selvittämiseksi henkilönkatsastus, jos vankia todennäköisin syin epäillään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta, tai huumausaineen käyttörikoksesta. Henkilönkatsastukseen määräämisen edellytyksiä ehdotetaan lievennettäviksi ja toimenpiteen tarkoituksena oleva ”rikoksen selvittämiseksi” ehdotetaan poistetavaksi laista. Kuten jo edeltä on käynyt ilmi, rikosten selvittäminen ei kuulu Rikosseuraamuslaitoksen tehtäviin eikä se siten voi olla vankin kohdistettavien toimenpiteiden perusteenakaan. Työryhmä viittaa tähän. Lisäksi työryhmä toteaa, että toisaalta henkilönkatsastus liittyy käytännössä turvaamistoimenpiteenä käytettävään eristämistarkkailuun ja esittää säännöstä muutettavaksi siten, että se vastaisi eristämistarkkailuun sijoittamisen edellytyksiä. Ehdotettu muutos on siten seuraavanlainen. Vangille voidaan tehdä henkilönkatsastus, jos on perusteltua syytä epäillä, että vangilla vankilassa tai sinne tullessaan on kehossaan 9 luvun 1 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettuja kiellettyjä aineita tai esineitä. Rikosten selvittämiseen liittyvän viittauksen poistaminen lakitekstistä olisi mahdollista ilman muita muutoksia. Työryhmä ehdottaa kuitenkin myös toimenpiteelle asetetun näyttökynnyksen muuttamista lievemmäksi. Tätä ei enemmälti pohdita, vaan tyydytään viittaamaan yhdenmukaistamiseen eristämistarkkailua koskevan sääntelyn kanssa. Henkilönkatsastukseen voi sisältyä varsin syvälle menevä perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvatun henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaus. Vanki voi joutua alistumaan esimerkiksi röntgentutkimukseen, johon liittyy säteilyaltistus, tai peräsuolen tai emättimen tutkimiseen. Itse asiassa juuri nämä toimenpiteet ovat henkilönkatsastuksen pääasiallinen käyttöala vankien ja tutkintavankien osalta, koska päihteettömyyden selvittämiseksi tehtävistä testeistä, jotka sinänsä käsitteellisesti ovat henkilönkatsastamista, on säädetty erikseen. Säädettäessä vankilan toimivallasta päättää henkilönkatsastukseen määräämisestä (HE 10/1998, LaVM 17/1998 ja PeVL 12/1998) lähdettiin siitä, että toimenpiteeseen määräämisen kynnyksen tulee olla riittävän korkea. Vankeuslakia ja tutkintavankeuslakia säädettäessä kynnys säilytettiin ennallaan. Esitöissä viitattiin vastaavuuteen sen kanssa, mitä tuolloin poliisin osalta oli pakkokeinolaissa säädetty (HE 263/2004, s. 196). On totta, kuten työryhmä toteaa, että henkilönkatsastuksella ja eristämistarkkailulla on yhteys toisiinsa. Henkilönkatsastus määrätään usein tehtäväksi ennen eristämistarkkailuun sijoittamista tai joissakin tapauksissa eristämistarkkailun aikana. Henkilönkatsastuksen on kuitenkin aiemmin arvioitu olevan syvemmin henkilökohtaista koskemattomuutta loukkaava toimi kuin eristämistarkkailun, koska toimenpiteen kynnys on asetettu korkeammalle, eikä näiden toimenpiteiden keskinäinen yhteys nähdäkseni kovinkaan vakuuttavasti perustele sitä, että henkilönkatsastuksen edellytyksenä olevaa näyttökynnystä olisi perusteltua laskea. Toisaalta ymmärrän työryhmän näkemyksen, että olisi johdonmukaista, jos kynnykset olisivat keskenään samanlaiset. Kyse on kuitenkin siitä, millä edellytyksillä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen voidaan puuttua. Näyttökynnyksen laskemisen lisäksi nyt ehdotetussa muutoksessa laajennettaisiin katsastuksella etsittävien aineiden tai esineiden alaa, mikä sekin osaltaan laajentaisi mahdollisuuksia katsastuksen suorittamiseen. Epäiltyyn rikokseen ja säädettyyn enimmäisrangaistukseen sitomisen sijasta edellytyksenä olisi minkä tahansa vankeuslain 9 luvun 1 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetun kielletyn aineen tai esineen kuljettamisepäily. Kuten 9 luvun 1 §:stä voi havaita, vankilassa kiellettyjä voivat olla hyvin monenlaiset esineet ja aineet monilla eri perusteilla. Osa esineistä ja aineista, joita ei anneta haltuun, voi olla hyvinkin vaarattomia. Tätä laajennusta ei lainkaan perustella. Henkilönkatsastuksesta alun perin säädettäessä (HE 10/1998) säännöksen soveltamisalaksi on kerrottu epäily kehon sisällä kuljetettavista huumausaineista, huumausaineiksi luokiteltavista lääkeaineista tai niiden käyttöön tarkoitetusta välineistä sekä tilanteet, joissa vanki säilyttää kehonsa sisällä ampuma-asetta, teräasetta, lyömäasetta tai muuta väkivallanteon välinettä, välikappaletta tai sellaisen välineen tai aseen osaa. En pidä perusteltuna, että katsastukseen voitaisiin määrätä minkä tahansa 9 luvun 1 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetun esineen tai aineen kuljettamisen vuoksi. Vaikka näin ei tosiasiassa tehtäisikään, ei laki saa olla kirjoitettu siten, että se mahdollistaisi tällaisen. Säännös tulee kirjoittaa niin, että muu kuin vakavaa vaara aiheuttavan aineen tai esineen salakuljetusepäily ei ole peruste henkilönkatsastukselle. Uskoakseni työryhmän tarkoitus ei ole ollut laajentaa katsastusperusteita, mutta jos tätä kuitenkin on haluttu, tulee esitykseen selvästi kirjoittaa, että tätä ehdotetaan sekä perustella, miksi se on tarpeen ja arvioida asiaa perusoikeuksien rajoittamisedellytysten kannalta. Nyt mitään tällaista ei ole tehty. Tässä yhteydessä huomiotani on kiinnittänyt myös se, että eristämistarkkailuun määräämisen peruste on tätä nykyä henkilönkatsastuksesta ehdotettua vastaavalla tavalla hyvin laaja. Vanki saadaan määrätä eristämistarkkailuun, jos on perusteltua syytä epäillä, että vangilla vankilassa tai sinne tullessaan on kehossaan 9 luvun 1 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettuja kiellettyjä aineita tai esineitä. Vankeuslain 9 luvun 1 §:n 1 momentin luetteloa perusteista, joilla esine tai aine voidaan olla antamatta haltuun, on laajennettu vankeuslain muutoksella (10.4.2015/393). Vaikka eristämistarkkailun olosuhteita ja kestoa koskevaa sääntelyä samassa yhteydessä tarkistettiin, ei viittaussäännöstä 9 luvun 1 §:ään ja tuon pykälän muuttamisien vaikutusta eristämistarkkailuun määräämisperusteisiin arvioitu. Nähdäkseni minkä tahansa vankilassa kielletyn esineen tai aineen kehonsisäisen salakuljetuksen yritys ei voi olla peruste eristämistarkkailulle, vaan kuljetettavan esineen tai aineen tulee olla sellainen, että tekoa voidaan pitää vakavana ja esinettä ja ainetta todellista vaaraa vankilaturvallisuudella aiheuttavana. Uskoakseni ei ole tarkoitettukaan säätää, että mikä tahansa esine tai aine, jota ei 9 luvun 1 §:n perustella anneta haltuun, olisi hyväksyttävä peruste eristämistarkkakiluun asettamiselle. Käytännössä tuskin myöskään pyritään salakuljettamaan muita kuin todellista vaaraa aiheuttavia aineita tai esineitä. Tiedossani ei ole, että lakia myöskään olisi sovellettu muissa kuin vakavien epäilyjen kyseessä ollessa. Tästä huolimatta oikeusministeriön on mielestäni syytä arvioida viittausta 9 luvun 1 §:ään. Ilmoitukset ja tiedon antaminen (vankeuslain 19 luku 1 ja 2 §) Vankeuslain 19 luvun 1 ja 2 §:n säännösten järjesteleminen ehdotetulla tavalla sen mukaan, mille viranomaiselle tieto annetaan, vaikuttaa perustellulta ja nykytilaa selkeyttävältä. Siltä osin kuin 19 luvun 1 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti ja momentissa on kielto luovuttaa tietoja, jos sellaisen tiedon tai asiakirjan antaminen poliisille, tai tietojen käyttö todisteena, on laissa nimenomaisesti kielletty tai rajoitettu, pitäisin perusteltuna esittää joitakin käytännön esimerkkejä tällaisista kieltotilanteista. Lainkohdassa tarkoitettuja havaintoja tehtäneen ja tietoja luovutettaneen pääosin vankiloista. Muiden kuin Rikosseuraamuslaitosta koskevien säännösten oikeudellinen osaaminen ei vankiloissa välttämättä ole kovin laajaa. Näin ollen lain esitöissä tulisi lain soveltamisen näkökulmasta selventää, mihin säännöksiin luovuttamiskiellolla viitataan. Myös säännöksen soveltamistilanteista, siitä millaisia voisivat käytännössä olla ne tapahtumat, joista 3 momentin perusteella ilmoitetaan, olisi syytä esittää soveltamisesimerkkejä. Ilman niitä on vaikea ymmärtää, mitä lainkohdalla tarkoitetaan. Säätämistarve pohjautunee todellisiin tilanteisiin ja tapahtumiin, jolloin myös joitakin esimerkkejä pitäisi olla esitettävissä. Viittaan myös siihen, mitä totean jäljempänä henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annettuun lakiin ehdotetun uuden 7 §:n 5 momentin osalta. Mietinnössä todetaan useaan kertaan, että 19 luvun 1 §:n 3 momentissa ei olisi kyse rikosilmoituksen tekemisestä säätämisestä, vaan havainnoista poliisille ilmoittamisesta. Epäselväksi jää, voisiko rikosseuraamusviranomainen kuitenkin tehdä tai miksi ei voisi tehdä tämän lainkohdan perusteella myös rikosilmoituksen, jos asian on sen laatuinen, että havainnot ja tiedot halutaan saattaa nimenomaan esitutkinnassa selvitettäviksi. Ilmoituksen tekemistä ja tiedon antamista koskevien muutosten yhteydessä työryhmä on pohtinut tarvetta säätää rikosilmoituksen tekemisestä poliisille ja päätynyt siihen, että nimenomaista säännöstä tästä ei tarvita. Tätä on perusteltu seuraavasti. Tuomitun, vangitun tai muuten vapautensa menettäneen tiedot ovat salassa pidettäviä julkisuuslain 6 luvun 24 § 28 kohdan nojalla. Virkamiehen tietoon tullut peruste epäillä rikosta ei ole tällainen tieto vaan salassapito koskee Rikosseuraamuslaitoksen tehtäviin liittyviä asiakirjoja ja tietoja. Virkamiehiä koskee myös viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki, 621/1999) 23 §:ssä säädetty vaitiolovelvollisuus. Vaitiolovelvollisuus ei kuitenkaan koske rikosepäilyä tai tietoa uhkaavasta teosta koska tällaista asiaa ei ole salassa pidettäväksi säädetty. (s. 34) Perustelu on vaikeaselkoinen. Jos henkilö, josta rikosilmoitus haluttaisin tehdä, olisi tuomittu, vangittu jne. (eli JulkL:n 24 §:n 1 mom 28 kohdassa tarkoitettu henkilö) hänen tekemäkseen epäilty rikos lienee asia, joka itsestään selvästi kirjattaisiin myös ”hallintoviranomaisen rekisteriin tai asiakirjaan”, koska asia liittyisi laitosturvallisuuteen. Tietääkseni kaikenlaiset laitosturvallisuutta koskevat asiat tulevat mainittuihin rekistereihin tai asiakirjoihin kirjatuiksi, ja mitä vakavampi rikosepäily, sitä suuremmalla varmuudella. Epäselväksi jää, miksi tieto rikosepäilystä ei siten olisi lähtökohtaisesti salassa pidettävä JulkL 24 § 1 mom 28 kohdan perusteella. Vapautensa menettäneitä henkilöitä koskevat tiedot on ylipäätään täysin vakiintuneesti ymmärretty hyvin laajasti salassapidettäviksi. Edes tietoa siitä, onko henkilö vankilassa ja missä vankilassa hän ehkä on, ei ole pidetty julkisena. Eri asia on, että 28 kohdassa tarkoitettu salassapito ei ole ehdoton. Kyse lienee siten ennemmin siitä, miten 28 kohdan tarkoittamien tietojen luovuttamiseen oikeuttavia säännöksiä sovellettaisiin rikosilmoituksen tekemisen kyseessä ollessa. Laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa Lakiin esitetään lisättäväksi uusi säännös (7 § 5 mom) siitä, että valvonta- ja toimintarekisteriin voitaisiin kirjata tietoja tapahtumista tai henkilöistä, joiden voidaan olosuhteiden taikka henkilön käyttäytymisen perusteella perustellusti arvioida liittyvän laitosjärjestyksen tai laitosturvallisuuden ylläpitoon. Tällaisen säännöksen puute kerrotaan koetun ongelmalliseksi. Mietinnössä ei kuitenkaan esitetä esimerkkejä siitä, millaista tietoja ja tilanteita tämä käytännössä koskisi. Millaisissa tilanteissa ongelma on tullut esiin? Keitä nämä henkilöt ovat olleet? Ilman ainuttakaan esimerkkiä on vaikea hahmottaa, mitä säännöksellä tarkoitetaan. Sanamuotonsa mukaan sitä voitaisiin soveltaa myös muihin kuin vankeihin ja Rikosseuraamuslaitoksen yksikköön otettuihin henkilöihin. Tätäkö on tarkoitettu? Onko säännöstä tarkoitus soveltaa myös vankeihin ja Rikosseuraamuslaitoksen yksikköön otettuihin henkilöihin? Säännöksen mukaan kirjaamisen edellytykseksi riittäisi, että henkilön voidaan ”perustellusti arvioida liittyvän laitosjärjestyksen tai laitosturvallisuuden ylläpitoon”. Kyse vaikuttaisi siten olevan tiedosta, joka voi olla myös epävarma, epäilyn tasoinen, ehkä jonkinlainen päätelmä joistakin tapahtumista tai tiedoista. Turvallisuustietorekisteriä koskevan muutosehdotuksen (8 §) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että sellaiset Rikosseuraamuslaitoksen tehtävien hoidon yhteydessä ilmenneet laitosjärjestykseen ja turvallisuuteen liittyvät tiedot, joita ei tule kirjata turvallisuustietorekisteriin, voitaisiin kirjata esitetyn 7 §:n muutoksen mukaisesti valvonta- ja toimintarekisteriin (s. 57). Tämä yleisellä tasolla oleva toteamus ei valitettavasti juurikaan selvennä asiaa. Mitä esimerkiksi ovat nämä tiedot, joita ei tule kirjata turvallisuustietorekisteriin ja miksi niitä ei tule kirjata sinne? Turvallisuustietorekisterin osalta on säädetty, että tietoja talletettaessa niihin on liitettävä arvio tietojen antajan luotettavuudesta ja tietojen oikeellisuudesta, jos se on mahdollista. Näin tullee säätää myös ehdotetun 7 §:n 5 momentin osalta, jos tarkoitus on kirjata sinne epävarmoja, epäilyn tasoisia tai päättelyyn perustuvia tietoja. Kun valvonta- ja toimintarekisterin tietoja käytetään vankeja koskevassa päätöksenteossa ja kun työryhmä toteaa, että 7 §:n 5 momentin mukaisten tietojen ilmoittamisesta poliisille [ja muille esitutkintaviranomaisille sekä syyttäjälle] säädettäisiin vankeuslain 19 luvun 1 §:ssä (ilmeisesti viitataan lainkohtaan lisättäväksi ehdotettuun uuteen 3 momenttiin), on tärkeää, että tietoja käytettäessä ja niistä Rikosseuraamuslaitoksen ulkopuolelle ilmoitettaessa ei jää epäselväksi, kuinka luotettava tai oikeellinen tieto on kyseessä. Henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetussa laissa edellytetään, että kaikkiin henkilötietojen siirtoihin on mahdollisuuksien mukaan lisättävä sellaiset tiedot, joiden avulla vastaanottava toimivaltainen viranomainen voi arvioida henkilötietojen paikkansapitävyyttä, täydellisyyttä, luotettavuutta ja ajantasaisuutta (9 § 2 mom). Valvonta- ja toimintarekisteristä on jo nyt säädetty seuraavaa. Vankien ja Rikosseuraamuslaitoksen yksikköön otettujen tietoihin voi sisältyä 1–3 momentissa tarkoitettujen asioiden käsittelemisen sekä laitosjärjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen vuoksi välttämättömiä tietoja myös vankien ja Rikosseuraamuslaitoksen yksikköön otettujen lähiomaisista tai muista henkilöistä. (Laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa 7 § 4 mom) Koska työryhmä ei esitä mitään konkreettisia esimerkkejä uuden 5 momentin tarpeellisuudesta ja käytöstä, jää epäselväksi, eikö ja miksi ei nykyinen 4 momentti ole riittävä. Ehdotetusta uudesta 5 momentista tulee mieleen myös kumottu järjestystietorekisteriä koskeva säännös. Nykyistä lakia säädettäessä todettiin, että järjestystietorekisteriä koskeva sääntely on tarpeeton eikä sitä otettu lakiin. Järjestystietorekisteristä säädettiin nykyistä lakia edeltäneessä laissa seuraavasti. Laki henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa 12 § Järjestystietorekisteri Edellä 6–11 §:ssä tarkoitettujen vankeinhoitolaitoksen valtakunnallisten rekisterien lisäksi saadaan rangaistuslaitoksessa tarvittaessa kerätä tietoja 7 §:ssä tarkoitetun valvonta- ja toimintarekisterin alaiseen järjestystietorekisteriin valvonnan järjestämiseksi ja laitosjärjestyksen ylläpitämiseksi. Rekisteriin voidaan kerätä vangin tai rangaistuslaitokseen otetun henkilön valvontaan ja toimintaan liittyviä tarpeellisia tietoja, kuten henkilön tai vankilan valvontaan liittyviä, toistaiseksi varmistamattomia tietoja. Rekisteriin talletettavan tiedon osalta on merkittävä sen luotettavuusaste. Edellä 1 momentissa tarkoitettujen tietojen tultua varmistetuiksi niitä voidaan siirtää valvonta- ja toimintarekisteriin tai turvallisuustietorekisteriin. Järjestystietorekisterin tietoja ei saa luovuttaa rikosseuraamusviraston eikä vankeinhoitolaitoksen ulkopuolelle. Uutta 5 momenttia perustellaan sillä, että siinä tarkoitetun kaltaisia tietoja ei ole säädetty rekisteröitäviksi silloin, jos tieto ei täytä edellytyksiä turvallisuustietorekisteriin kirjaamiseksi (mietinnön s. 35). Tarkoitetaanko uudella 5 momentilla sen kaltaisia tietoja, mistä järjestystietorekisterissä on ollut kyse? Kiinnitän huomiota myös siihen, että ilmeisesti oikeusturvasyistä järjestystietorekisterin tietojen luovuttaminen edelleen oli täysin kielletty. Jos 5 momentin tarkoittamissa tapauksissa on kyse vastaavista tiedoista, olisiko oikeusturvasyistä perusteltua olla luovuttamatta niitä Rikosseuraamuslaitoksen ulkopuolelle? Mikä käyttöarvo tai tarve muilla viranomaisilla lopulta olisi 5 momentin tarkoittamille tiedoille? Pidän tärkeänä, että Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin tietojenvaihto on sujuvaa. Voidaanko kuitenkaan kaiken mahdollisen Rikosseuraamuslaitoksella olevan laitosjärjestyksen ja laitosturvallisuuden ylläpitoon liittyvän tiedon, kuten 5 momentin tarkoittaman tiedon, luovuttamisen katsoa olevan henkilötietojen käsittelylle asetetun tarpeellisuusvaatimuksen mukaista? Turvallisuustietorekisteriä koskevasta säännöksestä esitetään poistettavaksi ilmaisut ”rikollisuuden selvittämiseksi” sekä ”seurantaperuste”, koska rikosten selvittäminen ei kuulu Rikosseuraamuslaitoksen toimivaltaan eikä sen toimivaltaan kuulu myöskään henkilöiden tarkkaileminen tiedonhankintatarkoituksessa. Pidän poistamista perusteltuna. Muilta osin totean ehdotuksesta seuraavan. Ehdotettu säännös kuuluu seuraavasti. 8 § Turvallisuustietorekisteri Turvallisuustietorekisteri sisältää vankilassa tai vankilasta käsin tapahtuvan taikka vankeusaikaisen rikollisuuden ehkäisemiseen ja laitosturvallisuuden ylläpitämiseen liittyviä tietoja Rikosseuraamuslaitoksen yksikköön otetuista henkilöistä, joiden voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän rikokseen, josta laissa säädetty ankarin rangaistus on vankeutta, tai vankilaturvallisuutta vaarantavaan tekoon. Rekisteri voi sisältää tietoja myös poikkeuksellisista turvallisuutta vaarantavista tapahtumista vankilassa. Turvallisuustietorekisteri voi sisältää 4 §:ssä tarkoitettujen henkilön yksilöintitietojen lisäksi 1 momentissa tarkoitettuun epäilyyn sekä 2 momentissa tarkoitettuun tapahtumaan liittyviä seuraavia henkilötietoja: 1) vankeuslain 9 luvun 3 a §:ssä sekä tutkintavankeuslain 5 luvun 3 a §:ssä säädetyn maksukortin käytön valvontaan liittyviä tietoja; 2) vankeuslain 12 ja 13 luvun sekä tutkintavankeuslain 8 ja 9 luvun kirjeenvaihtoon sekä tapaamisiin, puheluihin, internetin käyttöön ja muihin teleyhteyksiin liittyviä tietoja; 3) vankeuslain 16 ja 17 luvussa sekä tutkintavankeuslain 11 ja 12 luvussa tarkoitettuihin tarkastuksiin liittyviä tietoja; 4) vankeuslain 16 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa valvonnassa saatuja tietoja; 5) Rikosseuraamuslaitoksen muiden viranomaisten rekistereistä saamia rekisteröityyn liitettävissä olevia tietoja; 6) muulta viranomaiselta tai yksityiseltä henkilöltä saatuja vihjetietoja; Rikosseuraamuslaitos saa käsitellä muuta henkilöä kuin Rikosseuraamuslaitoksen yksikköön otettua koskevaa rekisterin käyttötarkoituksen kannalta välttämätöntä 1, 2 ja 5–kohtien mukaista tietoa, jos henkilön voidaan perustellusti epäillä syyllistyvän rikokseen, josta laissa säädetty ankarin rangaistus on vankeutta tai vaarantavan vankilan turvallisuutta. Peruste henkilön rekisteröimiselle turvallisuustietorekisteriin tulee kirjata. Tietoja talletettaessa niihin on liitettävä arvio tietojen antajan luotettavuudesta ja tietojen oikeellisuudesta, jos se on mahdollista. Ymmärtääkseni ehdotuksella laajennettaisiin huomattavasti niiden tietojen alaa, jotka voitaisiin merkitä turvallisuustietorekisteriin. Jos tätä ei ole tarkoitettu, ehdotetun säännöksen tekstiä tulee muuttaa. Jos tätä on tarkoitettu, laajennuksen syyt tulee perustella. Työryhmän mukaan säännöstä täsmennettäisiin. Mietinnössä todetaan: ”--- turvallisuustietorekisteriin kirjattavia tietoja voisivat olla tiedot, joita saadaan vankeuslain tai tutkintavankeuslain toimivaltasäännösten mukaisissa Rikosseuraamuslaitoksen tehtävissä, joissa toimivaltuuksien käyttö voi perustua rikoksen estämiseen tai vankilaturvallisuuden takaamiseen.” Nähdäkseni tämä on ennemmin rekisterin käyttöalan laajennus kuin täsmennys, koska tapahtumilta ei edellytetä poikkeuksellisuutta ja vakavuutta, kuten tällä hetkellä. Tätä edellytystä ei ole lakitekstissäkään. Tältä osin muutosehdotuksessa huomiotani on kiinnittänyt erityisesti seuraava. Turvallisuustietorekisteriin ehdotetaan sisältävän ”--- laitosturvallisuuden ylläpitämiseen liittyviä tietoja henkilöistä, --- joiden voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän vankilaturvallisuutta vaarantavaan tekoon” (8 § 1 mom). Käsittelykynnys vaikuttaa hyvin matalalta ja ehdotus on epäselvä. Vankilaturvallisuutta vaarantavat teot voivat olla monenlaisia, myös vähäisiä. Vähäisiä tai tavanomaisia tekoja koskevien tietojen merkitseminen turvallisuustietorekisteriin on vastoin turvallisuustietorekisterin alkuperäistä tarkoitusta. Nykyisessä laissa tietoja henkilöstä voidaan merkitä vain, jos on syytä epäillä syyllistymistä vankeusuhkaiseen rikokseen. Lisäksi rekisteri voi sisältää tietoja muista poikkeuksellisista turvallisuutta vaarantavista tapahtumista ja tällaisiin tapahtumiin liittyvistä henkilöistä. Kirjaamiskynnyksen muutostarvetta ei varsinaisesti perustella. Työryhmä toteaa, että poliisin henkilötietolain (616/2019) uudistuksen johdosta käsittelykynnystä koskeva muutos on perusteltua tehdä myös Rikosseuraamuslaitoksen turvallisuustietorekisteriin. Kun poliisin ja Rikosseuraamuslaitoksen tehtävät ja toimivalta kuitenkin eroavat toisistaan, tämä perustelu ei ole kovin vakuuttava. Poliisin henkilötietolaki ei myöskään enää ole rekisteriperusteinen, vaan sääntely on käsittelytarkoituksiin perustuvaa. Lisäksi edellä mainittu laitosturvallisuutta vaarantavien tekojen kirjaaminen rekisteriin ei voine perustua poliisia koskevan sääntelyn muutoksiin, vaan liittyy yksinomaan Rikosseuraamuslaitoksen omaan toimintaan. Nykyistä edeltävää lakia säädettäessä todettiin, että turvallisuustietorekisteriin talletettaisiin vain sellaisia tietoja, joita ei merkitä muihin vankeinhoitolaitoksen tietojärjestelmään kuuluviin henkilörekistereihin. Tämä parantaisi rekisterin tietoturvaa ja toimivuutta, koska rekisterissä olisi vain vähän rekisteritapahtumia. Rekisterin todettiin olevan erityisluonteinen, joten tietojen keräämisen edellytykset olivat rajoitetut. Tietojen keräämisen tarkoituksen ilmoitettiin olevan ennakoida ja torjua rangaistuslaitoksen järjestystä ja turvallisuutta uhkaavat poikkeukselliset tapahtumat. Edes kaikkia poikkeuksellisia tapahtumia koskevia tietoja ei ollut tarkoitus kirjata (HE 26/2001). Nykyistä lakia säädettäessä lakivaliokunta totesi, että turvallisuustietorekisterin tiedot olisivat poikkeuksellisia tapahtumia koskevia, eivät sellaisia tietoja, jotka rekisteröidään valvonta- ja toimintarekisteriin. Tavanomaiset tiedot olisivat aina valvonta- ja toimintarekisterissä ja siellä lähtökohtaisesti rekisteröidyn tarkastettavissa (LaVM 37/2014). Onko vaatimus poikkeuksellisuudesta siis nyt tarkoitus jättää pois? Jos on, onko tämä perusteltua? Turvallisuustietorekisteriin merkityllä henkilöllä ei ole oikeutta tarkastaa itseään koskevia tietoja eikä saada tietoa edes siitä, onko hänet merkitty turvallisuustietorekisteriin vai ei. Tähän nähden pidän selvänä, että rekisterin luonnetta ei voi aiemmasta muuttaa tai jos muutetaan, rekisteröidyn tarkastusoikeus pitänee mahdollistaa. Lain soveltamistilanteiden tueksi olisi syytä esittää joitakin konkreettisia esimerkkejä turvallisuustietorekisteriin merkittävistä ”vankilaturvallisuutta vaarantavista teoista”. Mitä turvallisuustietorekisteriin on tarkoitus merkitä? Kuten todettua, turvallisuustietorekisteriin merkitsemisen edellytyksiä ehdotetaan yhtenäistettäviksi poliisin henkilörekistereitä koskevan sääntelyn kanssa. Mietinnössä selostetaan hallintovaliokunnan kannanottoja nykyistä lakia ja sitä edeltänyttä lakia säädettäessä. Tällä lienee tarkoitus selventää myös turvallisuustietorekisterin ajateltua sisältöä ja mietinnössä huomautetaankin, että ehdotettu käsittelykynnys vastaisi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (616/2019) 7 §:ssä henkilötietojen käsittelyn edellytykseksi säädettyä. Mietinnössä selostetaan tältä osin muun muassa seuraavaa. Hallintovaliokunta on todennut poliisin henkilötietolain (761/2003) muutosta koskeneessa mietinnössään (HaVM 16/2014 vp), että kun henkilöstä syötetään tietoja epäiltyjen rekisteriin, tulee hänen osaltaan täyttyä perusteet, joiden nojalla henkilön voidaan epäillä syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen taikka myötävaikuttavan tai myötävaikuttaneen rikokseen. Sääntelyn soveltamisen vaativuutta kuvaa hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan se, että kysymys ei ole pelkästään epäillystä henkilön jo tapahtuneesta syyllistymisestä tai myötävaikuttamisesta, vaan epäillystä tulevaisuudessa tapahtuvasta syyllistymisestä tai myötävaikuttamisesta lainkohdassa tarkoitettuun rikokseen. Valiokunta on pitänyt selvänä, että epäilyn tulee tällöinkin perustua konkreettisiin havaintoihin, joista voidaan päätellä henkilön tuleva käyttäytyminen niin, että "syytä epäillä" -edellytys täyttyy hyväksyttävästi (alleviivaus tässä). Arvion tekeminen henkilön tulevasta käyttäytymisestä on sellaisen epävarman päättelyketjun varassa, että virhearvioinnin riski on varsin suuri. Hallintovaliokunta on viitannut edelleen tähän mietinnössään (39/2018 vp) hallituksen esityksestä laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 242/2018 vp). Yksityiskohtaisissa perusteluissa määritellään rekisteriin merkittäviä tietoja muun muassa seuraavasti. Turvallisuustietorekisteriin kirjattavissa tiedoissa olisikin kyse yksittäisistä, ei seurantaan tai tiedonhankintaan perustuvista tiedoista. Turvallisuustietorekisteriin voitaisiin kirjata yksittäisiä pykälässä yksityiskohtaisesti määriteltyjä tietoja, mikäli turvallisuustietorekisteriin kirjaamisen kynnys ylittyy. Tietoja voitaisiin kirjata yksittäisen rikoksen tai vankilaturvallisuutta vaarantavan teon estämiseksi. Turvallisuustietorekisteri voisi voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaavasti sisältää tietoja myös sellaisista poikkeuksellisista turvallisuutta vaarantavista tapahtumista vankilassa joita ei katsota voivan kirjata valvonta- ja toimintarekisteriin. (s. 54) Perusteluteksti vaikuttaa asianmukaiselta, jos tarkoitetaan sitä, että henkilön rekisteriin merkitseminen edellyttää yksittäistä, konkreettista rikosta tai vankilaturvallisuutta vaarantavaa tapahtumaa, johon hänen voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän. Myönteistä ehdotuksessa on, että lakiin on selvästi kirjattu edellytys, että rekisteriin merkittävien henkilötietojen, jotka mainitaan 3 momentin tietojen kohdissa 1) – 6) tulee liittyä 1 momentissa tarkoitettuun epäilyyn tai 2 momentissa tarkoitettuun tapahtumaan. Sen sijaan perusteluteksti vaikuttaa ristiriitaiselta ehdotetun säädöstekstin kanssa. Kun ehdotettu lakiteksti edellyttää, että esimerkiksi kirjeenvaihtoa, tapaamisia ja puheluja koskevat tiedot liittyvät joko 1 momentissa tarkoitettuun epäilyyn [eli yksittäisen epäiltävissä olevaan rikokseen tai tekoon] tai 2 momentissa tarkoitettuun tapahtumaan, niin perustelutekstin mukaan kohdissa 1–6 mainitut tiedot voitaisiin katsoa turvallisuustietorekisterin käytön kannalta välttämättömiksi rekisteröitävää koskeviksi tiedoiksi. Perustelutekstistä syntyy vaikutelma, että 1 momentissa tarkoitettua henkilöä koskevat kohdissa 1–6 mainitut tiedot voitaisiin merkitä rekisteriin ilman, että voidaan osoittaa niillä olevan mitään yhteyttä rekisteröinnin perusteena olevaan tekoon tai tapahtumaan, johon lakiteksti viittaa. Se, miten perusteluteksti on ymmärrettävissä, on paitsi vastoin lain tekstiä, myös vastoin sitä työryhmänkin toteamaa seikkaa, että Rikosseuraamuslaitoksen toimivaltaan ei kuulu henkilön tarkkailu tiedonhankitatarkoituksessa eikä henkilöä voida asettaa seurantaan. Jos rekisteriin merkitystä henkilöstä kootaan rekisteriin kaikki luetellut yhteys- ym. tiedot, toiminta vaikuttaa seurannalta ja tarkkailulta. Sinänsä, jos pyritään estämään rikos tai muu turvallisuutta vaarantava teko, johon henkilön voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän, voivat luetellut tiedot hyvinkin liittyä tähän, mutta näin ei aina ole automaattisesti kaikkien lueteltujen tietojen osalta. Perustelutekstissä lienee syytä korostaa lain lähtökohtaa siitä, että tietojen tulee liittyä 1 momentissa tarkoitettuun epäilyyn tai 2 momentissa tarkoitettuun tapahtumaan. Kohdissa 1) – 3) luetellut tiedot tulevat joka tapauksessa pääsääntöisesti kirjattaviksi muutoinkin, lähinnä valvonta- ja toimintarekisteriin. Kohdissa 4) ja 5) mainitut tiedot ovat erityyppisiä ja osa niistä voinee olla 1 tai 2 momentissa tarkoitettu peruste rekisteröinnille. Miten 4) ja 5) kohdissa mainittuja tietoja käsitellään silloin, kun ne eivät muodosta perustetta henkilön tai tapahtuman rekisteriin merkitsemiselle eivätkä liity 3 momentin edellyttämin tavoin jo rekisteröityyn epäilyyn (1 mom) tai tapahtumaan (2 mom)? Muiden henkilöiden kuin vankien ja Rikosseuraamuslaitoksen yksiköön otettujen osalta käsittelykynnys ehdotetaan pidettäväksi entisellään. Tietoja voitaisiin merkitä, jos henkilön voitaisiin perustellusti epäillä syyllistyvän vankeusuhkaiseen rikokseen tai vaarantavan vankilan turvallisuutta. Turvallisuustietorekisterissä olevien tietojen luovuttamista poliisille ja eräille muille 26 §:ssä mainituille viranomaisille ehdotetaan mahdolliseksi teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Perusteluna tekniselle käyttöyhteydelle esitetään, että rekisterien käytön valvonnan yhteydessä on suositeltu, että poliisin tiedonsaantitarpeet teknisen käyttöyhteyden välityksellä tulee huomioida sääntelyn uudistuessa (PTR-tietohallintotyöryhmän toimenpidesuositus). Lisäksi arvioidaan teknisen käyttöyhteyden muun muassa tehostavan yhteistyötä ja edesauttavan mahdollisuuksia kohdentaa toimenpiteitä oikein ja oikea-aikaisesti. Näin varmaankin on. Mielestäni olisi kuitenkin syytä tuoda esiin myös, miksi aikanaan on päädytty siihen, että tietoja tästä rekisteristä ei ole perusteltua luovuttaa teknisen käyttöyhteyden avulla, muista Rikosseuraamuslaitoksen rekistereistä poiketen. Tämän jälkeen tulisi arvioida, mikä on muuttunut aiemmasta tilanteesta siten, että teknisen käyttöyhteyden mahdollistaminen olisi nyt perusteltua. Onko ollut kyse tietojen mahdollisesta epäluotettavuudesta ja siten siitä, mihin toimenpiteisiin niiden perusteella voidaan ryhtyä tai miten niitä muutoin voidaan käyttää ottaen huomion niiden henkilöiden oikeusturva, joita tiedot koskevat? Jatkovalmistelussa huomioitaneen tarvittavin osin myös julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annettu laki (906/2019, voimaan 1.1.2020), tietojen luovuttamisen osalta, eritysesti lain 22 ja 23 §:t. Rikosseuraamuslaitokselle ehdotetaan myös mahdollisuutta luovuttaa rekistereistä tietoja useille eri viranomaisille oma-aloitteisesti (3 luvun 14, 20, 21 ja 26 §:t). Tämä lienee perusteltua. Tosin tästäkin olisi kiinnostava nähdä esimerkkejä todellisista tilanteista, joissa nykyinen sääntely on osoittautunut liian suppeaksi. Turvallisuustietorekisteriä koskevan 26 §:n yksityiskohtaisista perusteluista puuttuu maininta, että pykälään on teknistä käyttöyhteyttä koskevan mahdollisuuden lisäksi tarkoitus lisätä mahdollisuus oma-aloitteiseen tietojen luovuttamiseen. Laki poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta Rikosseuraamuslaitokselle ehdotetaan mahdollisuutta osallistua PTR-rikostiedusteluyksiköiden toimintaan. Yksiköiden tehtävä on hankkia, analysoida ja välittää rikostiedustelutietoa PTR-viranomaisten tarkoituksiin. Voitaneen pitää perusteltuna, että PTR-viranomaisten ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteistyötä sujuvoitetaan mahdollistamalla Rikosseuraamuslaitoksen osallistuminen rikostiedusteluyksikön toimitaan. Mietinnöstä erilliset säädösehdotukset Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyötä käsitelleen työryhmän mietinnön lisäksi lausuntopyyntöön sisältyy kaksi erillistä muutosehdotusta. Toinen ehdotus koskee etsintäkuuluttamista ja toinen vankilan toimintaa valvovista viranomaisista laadittua luetteloa koskevan asetuksessa olevan säännöksen siirtämistä lakiin. Nähdäkseni ehdotukset ovat perusteltuja. Tutkintavankeuslakiin lisättäväksi ehdotettavan etsintäkuuluttamista koskevan säännöksen osalta jää epäselväksi, miksi lisättäväksi ehdotetaan vain tilannetta, jossa tutkintavanki karkaa vankilasta, vaikka kuten esityksen perusteluissakin todetaan, myös tutkintavangille voidaan myöntää poistumislupa, vaikkakin ainoastaan saatettuna. Vartioinnista huolimatta on mahdollista, että tutkintavanki karkaa vartijoilta eikä häntä heti tavoiteta, jolloin etsintäkuuluttaminen liene perusteltua. Onko ajatuksena, että saatetulla poistumisluvallakin oleva tutkintavanki on ”vankilassa”? Jos tarkoitetaan tätä, ainakaan yleiskielen kannalta ilmaisu ei ole ymmärrettävä. Rikoslain 16 luvun 16 §:ssä mukaisen vangin karkaaminen -nimisen rikoksen tunnusmerkistö täyttyy silloinkin, vanki karkaa tai yrittää karata häntä vartioivan, saattavan tai kuljettavan henkilön huostasta, eli vankilan ulkopuolella. Onko ilmaisun ”karkaa vankilasta” ajateltu viittaavan tämän rikoksen rikosnimikkeeseen ja tunnusmerkistöön siten, että ilmaisu sisältäisi myös poistumisluvalla olevan vangin karkaamisen? Tällainen rakenne on vaikeasti ymmärrettävä. Lakitekstiä tai vähintään perusteluja voitaneen selventää tältä osin. Saatan vielä oikeusministeriön tietoon sopivassa yhteydessä huomioon otetavaksi, että mainitussa rikoslain kohdassa käytetään ilmaisua vanki, kun ilmeisesti tarkoitetaan myös tutkintavankia. Lain esitöiden mukaan (HE 6/1997, s. 64) nykyistä edeltänyttä lakia oli tulkittu siten, että karkaamista koskevaa säännöstä oli sovellettu vangin lisäksi myös tutkintavankeihin. Esitöiden mukaan ehdotettu säännös vangin karkaamisesta vastaisi pääpiirteissään voimassa olevan lain säännöstä vangin karkaamisesta (s. 92). Kun Rikosseuraamuslaitosta koskevassa lainsäädännössä kuitenkin käytetään johdonmukaisesti ilmaisuja vanki ja tutkintavanki, olisi selvintä, jos näin tehtäisiin myös rikoslaissa. Lopuksi Hallituksen esitysten laatimisohjeissa korostetaan esityksen kirjoittamista tiiviiksi ja johtopäätösten esittämistä lyhyesti. Tämä ei nähdäkseni kuitenkaan tarkoita sitä, että esityksessä ehdotettua ei tulisi sitoa konkreettisiin käytännön tilanteisiin ja esimerkkeihin. Hallituksen esitysten laatimisohjeiden mukaan esimerkiksi säännöskohtaisissa perusteluissa tulisi antaa säännösten ehdotetusta sisällöstä tietoa sekä eduskunnalle että lain soveltajalle. Ohjeissa todetaan edelleen seuraava: ”Nämä perustelut ovat merkittävimpiä lain tulkintaa ja soveltamista ohjaavia oikeuslähteitä. Tämän vuoksi on selkeästi selostettava lakiehdotukseen sisältyvien yksittäisten säännösten merkitys, muun muassa se, minkälaista muutosta vallitsevaan oikeustilaan ne merkitsevät. Selostusta on havainnollistettava esimerkein tilanteista, joihin säännöstä sovellettaisiin.” Mietintö jää mielestäni useissa kohdissa vielä liian yleiselle tasolle ja useita ehdotettuja muutoksia on perusteltu niukasti tai ei lainkaan. Hallituksen esityksen laatimisohjeissa edellytetään myös, että jos lakiehdotuksen perustuslainmukaisuudesta tai suhteesta ihmisoikeussopimuksiin on epäselvyyttä, esityksen jaksoon ”Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys” on otettava säätämisjärjestysarvion jälkeen omaksi kappaleekseen nimenomainen lausuma, jonka mukaan on suotavaa, että esitys saatetaan perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. Esitysluonnoksessa ei tätä lausumaa ole. Nähdäkseni se tulisi siihen sisällyttää. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijäneuvos Anu Rita
-
-
Tietosuojavaltuutetun toimisto28.8.2019
-
Tietosuojavaltuutetun toimisto pitää esitettyjä muutoksia perusteltuina eikä sillä ole esitykseen huomauttamista.
-
-
Syyttäjälaitos20.8.2019
-
Valtakunnansyyttäjänvirasto lausuu mietinnön johdosta seuraavaa: Laki vankeuslain muuttamisesta Vankeuslakiin lisättäisiin säännökset Rikosseuraamuslaitoksen hallinnoiman maksukorttitilin käytön valvonnasta. Säännöstä vankilan valvonnasta täsmennettäisiin siten, että siinä säädettäisiin teknisestä valvonnasta vankilan yleisissä tiloissa. Kuvaa ja ääntä voitaisiin tallentaa. Henkilönkatsastuksen tekemisen edellytyksiä täsmennettäisiin. Koska Rikosseuraamuslaitos ei ole esitutkintaviranomainen, poistettaisiin laista rikosten selvittäminen perusteena Rikosseuraamuslaitoksen eri toimivaltuuksien käyttämiselle. Rikosseuraamuslaitoksen ilmoitusvelvollisuutta epäilystä rahan ja muiden maksuvälineiden tai muun omaisuuden alkuperän laillisuudesta muutettaisiin siten, että ilmoitus voitaisiin tehdä poliisin lisäksi myös muulle esitutkintaviranomaiselle. Esityksen mukaan Rikosseuraamuslaitoksella olisi oikeus ilmoittaa esitutkintaviranomaisille tai syyttäjälle tietoja tapahtumista ja henkilöistä, joiden voidaan perustellusti arvioida liittyvän rikolliseen toimintaan. Valtakunnansyyttäjänvirasto pitää vankeuslakiin esitettäviä muutoksia perusteltuina. Laki tutkintavankeuslain muuttamisesta Tutkintavankeuslakiin tehtävät muutokset vastaisivat vankeuslakiin tehtäviä muutoksia. Valtakunnansyyttäjänvirasto viittaa edellä lausumaansa. Laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain muuttamisesta Lakia täydennettäisiin siten, että valvonta- ja toimintarekisteriin voitaisiin rekisteröidä myös tietoja tapahtumista tai henkilöistä, joiden voitaisiin arvioida liittyvän laitosjärjestykseen tai turvallisuuden ylläpitämiseen. Koska Rikosseuraamuslaitos ei ole esitutkintaviranomainen, poistettaisiin laista rikosten selvittäminen perusteena tiedon tallentamiselle turvallisuustietorekisteriin. Turvallisuustietorekisteriin kirjattavissa tiedoissa olisi kyse yksittäisistä yksityiskohtaisesti määritellyistä tiedoista, jotka olisi saatu toimivaltasäännösten mukaisissa Rikosseuraamuslaitoksen tehtävissä. Muiden kuin vankien ja Rikosseuraamuslaitoksen yksikköön otettujen osalta rekisteröimisen kynnys olisi korkeampi. Esityksen mukaan Rikosseuraamuslaitos voisi antaa esitutkintaviranomaisille salassapitosäännösten estämättä ja myös oma-aloitteisesti laissa erikseen yksilöityjä tietoja, mikäli viranomaisilla olisi lain mukaan oikeus näiden tietojen saamiseen. Voimassa olevassa laissa ongelmana on se, että Rikosseuraamuslaitos ei voi antaa esitutkintaviranomaisille tarpeellisia tietoja, jos nämä eivät ole niistä tietoisia eivätkä ymmärrä niitä siksi itse pyytää. Myös turvallisuustietorekisterin tietoja voitaisiin antaa oma-aloitteisesti. Tiedot voitaisiin antaa teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Tietojen vastaanottajan olisi esitettävä luotettava selvitys henkilötietojen asianmukaisesta suojaamisesta. Rikosseuraamuslaitoksella olisi oikeus saada salassapitovelvollisuuden estämättä maksulaitokselta välttämättömät tiedot maksukortin hallinnointia ja maksutapahtumien valvontaa varten. Valtakunnansyyttäjänvirastolla ei ole huomauttamista esitykseen. Laki poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta annetun lain muuttamisesta Esityksen mukaan PTR-rikostiedusteluyksikön toimintaan voisi osallistua myös Rikosseuraamuslaitoksen edustajia. Lakiin lisättäisiin myös, että Rikosseuraamus-laitoksen osalta henkilötietojen käsittelystä PTR-rikostiedusteluyksikössä säädet-täisiin henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetussa laissa. Valtakunnansyyttäjänvirastolla ei ole huomauttamista esitykseen.
-
-
Itä-Suomen yliopisto8.8.2019
-
Lain muuttamiseen tähtäävät ehdotukset ovat perusteltuja. On syytä täsmentää Risen toimivaltuuksia niin, ettei toimivaltuuksissa viitata rikosten selvittämiseen eli rikosten esitutkintaan, koska rikosten selvittäminen kuuluu esitutkintaviranomaisille, jollainen Rise ei ole. Pidän hyvänä myös sitä, että lakiin kirjataan Risen mahdollisuus osallistua PTR-toimintaan. Yhteistyöstä on kysymys myös siinä sääntelyssä, jossa määritellään Risen virkamiehen oikeus antaa tietoja poliisille ja muille esitutkintaviranomaisille. Pidän työryhmän esityksiä tietojen luovuttamisesta hyvin perusteltuina. En näe syytä siihen, miksi tietoja voisi antaa vain pyydettäessä. Työryhmä esittää perustellusti, että tietoja voisi luovuttaa myös oma-aloitteisesti. Työryhmän ehdotus Risen henkilötietojen käsittelyä sääntelevän lain muuttamisesta ovat kaikilta osin perusteltuja. Ylipäätään tavoitteena tulee olla se, etteivät viranomaisten keskinäiset epäselvät tietojensaantioikeudet ole esteenä tehokkaalle ja sujuvalle rikostutkinnalle. Rikosseuraamusala ei ole tässä suhteessa poikkeuksellinen ala, vastaavaa sääntelyn epämääräisyydestä johtuvaa toiminnan tehottomuutta on paikannettavssa myös esimerkiksi sosiaali- ja terveyslainsäädäntöön. Erittäin tärkeää on säätää kameravalvonnasta vankilan yleisissä tiloissa. On hämmästyttävää, ettei sitä ole aiemmin säännelty. Vangin yksityiselämän suojan piiriin kohdistuvasta valvonnastahan on sen sijaan säädetty varsin kattavasti sekä vankeuslainsäädännössä että pakkokeinolaissa. Yhtä välttämättömänä pidän sitä, että säädetään vankilasta poistuneen vangin etsintäkuuluttamisesta. Tässäkin hämmästyttää nykyisen sääntelyn aukollisuus. Tämäkin lainmuutos on välttämätön viranomaisten toimivaltuukisen selventämiseksi. Vankeusalain 4 luvun 4 §:ään ja TVL 2 luvun 3 §:ään esitetyt lisäykset ovat perusteltuja (luettelo valvontaelimistä). Kyseessä on lähinnä lakiteknisen kömmähdyksen korjaaminen. Nämä kommenttini liittyvät aineiston kohtaan Yksittäiset muutokset (joita ei ole työryhmän mietinnössä). On perusteltua myös säätää vangin maksuliikenteen valvonnasta työryhmän esittämin tavoin. Henkilönkatsastuksen edellytysten tarkentaminen on myös paikallaan, koska voimassa olevassa laissa annetaan Riselle toimivaltuus tehdä henkilönkatsastus rikoksen selvittämiseksi. Tällainen toimivaltuus kuuluu vain esitutkintaviranomaiselle. Vankeuslain 19 lukuun esitetyt täsmennykset ovat perusteltuja, enkä löytänyt ehdotetuista lakiteksteistä huomautettavaa. Henkilörekistereitä koskeva sääntely täsmentyisi. Se on myönteistä kehitystä. Eriävässä mielipiteessä on kritisoitu ehdotusta siitä, että Risen rekistereistä voisi luovuttaa tietoja teknisellä käyttöyhteydellä. Eriävässä mielipiteessä esitetty ei ole täysin perusteetonta puhetta. Tekniseen käyttöyhteyteen liittyy lausumassa esitettyjä riskejä. Lakia säädettäessä on kuitenkin punnittava uudistuksen hyötyjä ja haittoja keskenään. Teknisen käyttöyhteyden sallimisen puolesta puhuvat, mietinnössä esitetyt perusteet, painavat käsittääkseni enemmän kuin teknisen yhteyden käyttämiseen mahdollisesti liittyvät riskit.
-
-
-