• Voitte tähän lausua yleisesti ehdotettujen säännösten sisällöstä.
      • Elinkeinoelämän keskusliitto EK
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Oikeusministeriö on pyytänyt Elinkeinoelämän keskusliiton lausuntoa julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä (VN/18255/2021). EK kiittää ministeriötä lausuntopyynnöstä sekä mahdollisuudesta osallistua mietinnön laatineen työryhmän seurantaryhmän työskentelyyn. EK pitää työryhmän mietintöä huolellisena ja laadukkaana ja katsoo, että se tarjoaa hyvät edellytykset jatkovalmistelulle. Työryhmä ehdottaa vahingonkorvauslakiin lisättäväksi yleistä säännöstä julkisyhteisön velvollisuudesta korvata vahinko, joka on aiheutettu Suomea sitovassa ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden ja perustuslaissa turvatun perusoikeuden loukkauksesta. EK pitää yleisellä tasolla perusteltuna, että vahingonkorvausvelvollisuudesta ja muista yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään tavallisen lainsäädännön tasolla selkeällä ja ennakoitavalla tavalla. Toisaalta valtion velvollisuus hyvittää ihmisoikeusloukkaus perustuu jo ihmisoikeusvelvoitteisiin, erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan, ja mietinnössäkin todettuna perusteltuna vaihtoehtona työryhmän ehdottamalle uudelle sääntelylle olisi se, että korvausvelvollisuudesta ei säädettäisi laissa vaan asia jäisi oikeuskäytännön varaan. Näin on menetelty Suomen lisäksi myös useissa muissa valtioissa. Vahingonkorvauslakiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös, jonka perusteella julkisyhteisö olisi korvausvelvollinen sen antamasta virheellisestä informaatiosta aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta. Jos vahinko informaatiovirheestä on aiheutunut muun yhteisön hoitaessa julkista hallintotehtävää, tämä yhteisö olisi vastaavasti korvausvelvollinen vahingosta. Korvausvelvollisuus voisi kuitenkin liittyä vain julkisen hallintotehtävän hoitamisen yhteydessä annettuun virheelliseen informaatioon. EK kehottaa jatkovalmistelussa harkitsemaan, onko kyseistä informaatiovirhettä koskevaa säännöstä lainkaan tarpeen ulottaa koskemaan myös julkista hallintotehtävää hoitavia yksityisiä. Toisaalta EK pitää tätä lähestymistapaa perustellumpana kuin vastuun laajentamista esimerkiksi kaikkiin julkista tehtävää hoitaviin yksityisiin. Tältä osin huomionarvoista on, että myös neuvontapalveluita on tietyissä tapauksissa pidetty julkisina hallintotehtävinä: perustuslakivaliokunta on pitänyt esimerkiksi verohallinnon neuvovaa puhelinpalvelua julkisena hallintotehtävänä, sillä neuvonta kuului viranomaisen lakisääteisiin tehtäviin (PeVL 11/2006 vp). Työryhmän esityksessä luovuttaisiin standardisäännöksestä, joka rajoittaa julkisyhteisön korvausvelvollisuutta julkista valtaa käytettäessä aiheutetusta vahingosta. Samalla kumottaisiin kannekieltoa koskeva säännös, jolla rajoitetaan korvauskanteen nostamista valtioneuvoston, tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen tekemästä virheellisestä päätöksestä. EK pitää ehdotusta perusteltuna. Standardisäännöksellä ei mietinnössä kuvatulla tavalla ole ollut oikeus- ja korvauskäytännössä tosiasiallista merkitystä eikä säännöksen pitäminen voimassa ole myöskään periaatteellisesta näkökulmasta perusteltua. Työryhmän esityksessä ehdotetaan, että julkisyhteisö olisi toissijaisesti vastuussa siitä vahingosta, jonka muu kuin viranomainen on aiheuttanut julkista valtaa käyttäessään. Mietinnön mukaan työssä esillä on ollut myös vaihtoehto, jossa julkisyhteisön toissijainen vastuu ulottuisi yksityisen toimijan julkista hallintotehtävää hoitaessaan aiheuttamaan vahinkoon silloinkin, kun kysymys ei ole julkisen vallan käyttämisestä. Toisaalta todetaan, että ne julkiset hallintotehtävät, jotka on annettu yksityisten hoidettavaksi ovat moninaisia ja laajoja, ja siten myöskin julkisyhteisön toissijainen korvausvastuu voisi muodostua laajaksi ja osin ennakoimattomaksi. EK pitää työryhmän esitetystä perusteltuna siltä osin, että vahingonkorvauslaissa käytetään selkeyden vuoksi nimenomaan julkisen hallintotehtävän ja julkisen vallan käytön käsitteitä. Näin siis erona esimerkiksi nykyiseen vahingonkorvauslain 2 §:än, joka käyttää myös julkisen tehtävän käsitettä. Muutos ei vaikuttane sääntelyn soveltamisalaan, sillä yksityisen käyttäessä julkista valtaa kyse on kaikissa tapauksissa myös julkisen hallintotehtävän ja julkisen tehtävän hoidosta. EK huomauttaa, että työryhmän tehtävänantoon sisällytettiin mietinnössä kattavasti arvioitujen julkisyhteisön vahingonkorvausta koskevien kysymysten lisäksi asiakkaansuojaa julkisissa palveluissa koskevia näkökohtia. Työryhmä on arvioinut siten lyhyesti myös näitä kysymyksiä. EK on työryhmän kanssa samaa mieltä siitä, että vahingonkorvauslain yleisluonteisuuteen soveltuu ilmeisen huonosti julkisen sektorin palvelutuotantoon liittyvien korvauskysymysten yksityiskohtainen ja eriytynyt sääntely, eikä asian käsittely juuri tämän työryhmätyön yhteydessä vaikuta muutoinkaan erityisen perustellulta. Asiakkaansuojan vahvistaminen julkisissa palveluissa on kuitenkin perusteltua. Ministeriössä ei siis voida nyt lausuttavana olevan mietinnön sekä siitä kerätyn lausuntopalautteen osalta tehdä johtopäätöstä, että asiakkaansuojaa koskevat kysymykset ovat tulleet riittävällä tavalla arvioiduiksi eikä tarvetta lainsäädäntötoimille ole. EK katsoo, että tällä kaudella annettua ja eduskunnassa kaatunutta kuluttajansuojalain palvelulukua (HE 48/2022 vp) koskevaa esitystä tulee jatkossa edistää vain yhdessä vastaavan sisältöisen julkisia palveluita koskevan asiakkaansuojalainsäädännön kanssa. EK viittaa lisäksi jäsenliittonsa Finanssiala ry:n lausunnossaan esittämiin huomioihin. Vahingonkorvausta koskevien säännösten tulisi olla riittävän selkeitä ja ennustettavia vastuuriskien vakuuttamiseksi.
      • Itä-Suomen hallinto-oikeus, Itä-Suomen hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Korvausvaatimuksen käsittely hallintoprosessissa (s.20–21) Työryhmä toteaa mietinnössään, että julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevissa selvityksissä ja arvioinneissa sekä asiasta annetuissa lausunnoissa on usein tarkasteltu toimivallan jakoa eri tuomioistuinlinjojen kesken korvausvaatimusten käsittelyssä. Työryhmän näkemyksen mukaan erityisesti hallintotuomioistuinten taholta on tuotu tällöin esiin mahdollisuus siihen, että hallintotuomioistuin voisi erityisesti muutoksenhaun yhteydessä tutkia vahingonkorvausvaatimuksen, jossa on kysymys siitä, että valittaja on kärsinyt vahinkoa valituksenalaisen virheellisen päätöksen vuoksi. Menettelyn etuna olisi se, että viranomais-päätöksen virheellisyys ja korvausvaatimus voitaisiin käsitellä samassa oikeudenkäynnissä. Jo Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (Komiteanmietintö 2003:3) tarkasteltiin julkisyhteisöön kohdistettujen korvausriitojen käsittelemisen siirtämistä yleisiltä tuomioistuimilta hallintotuomioistuimiin. Työryhmä on katsonut, että sen tehtävänä ei ole sen arviointi, tulisiko julkisyhteisöön kohdistuvien korvausvaatimusten käsittelyä uudistaa eri tuomiois-tuinlinjojen kesken eikä työryhmällä olisi jo käytettävissä olevan määräajankaan perusteella siihen edellytyksiä. Kysymys on työryhmän mukaan periaatteellisesti merkittävä ja monitahoinen. Työryhmä toteaa lisäksi, että tarkasteltavana tulisi olla samanaikaisesti myös muitakin yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten rajapintaan kuuluvia asiaryhmiä, kuten julkisyhteisön tekemiin sopimuksiin liittyvät korvaus- ja muut vaatimukset. Hallinto-oikeus yhtyy työryhmän näkemyksiin. Korvausvaatimusten käsittelymahdollisuus hallintoprosessissa tulisi selvittää erikseen. Tältä osin hallinto-oikeus lausuu seuraavaa. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea esitti 2000-luvun alussa kysymyksen siitä, olisiko tarkoituksenmukaista siirtää julkisyhteisöjen korvausriitojen käsitteleminen yleisiltä tuomioistuimilta hallintotuomioistuimiin. Komitea totesi kysymyksen olevan laaja ja nykytilan säilyttämistä voitiin perustella useilla syillä. Nykytilan säilyttämisen puolesta puhuvana seikkana komitea katsoi olevan sen, että tällöin vältetään vahingonkorvauslain soveltamisen jakautuminen kahdelle lainkäyttölinjalle. Lisäksi arvioitiin, että korvausvaatimukset tulisivat lisääntymään, jos vahingonkorvausvaatimusten käsittely mahdollistettaisiin hallintotuomioistuimille. Kolmas peruste oli puolestaan se, että oikeudenkäyntimenettelyt yleisissä tuomioistuimissa ja hallintotuomioistuimissa pohjautuvat erillisiin prosessilakeihin. Mikäli hallintotuomioistuimiin siirtyisi vahingonkorvausasioiden käsitteleminen, myös oikeudenkäyntimenettelyä olisi komitean mukaan näiltä osin muokattava vastaamaan vastaavantyyppisten asioiden käsittelyä yleisissä tuomioistuimissa. Tästä huolimatta komitea katsoi, että painavat syyt puolsivat nykytilan muuttamista koskevan selvittämistyön aloittamista. Selvitystyön aloittaminen oli komitean mielestä perusteltua ensinnäkin siksi, että yksityisen kannalta järjestelmä ei ole yksinkertainen. Komitea totesi myös, että nykyjärjestelmässä on jo eräitä erityissäännöksiä, joiden perusteella korvausasia käsitellään hallinto-oikeudellisesti. Komitea jatkoi perustelujaan seuraavasti. Pääasian (eli yleensä muutoksenhaun) ja korvauskanteen keskittäminen hallintotuomioistuimeen voisi olla oikeussuojajärjestelmän kokonaisuuden kannalta myönteistä, koska hallintopäätöksen lainmukaisuuden ja korvausvastuun perusteiden arvioinnissa on monia yhteisiä piirteitä. Näin asian käsittelyyn ei tarvittaisi kahta eri tuomioistuimessa toimivaa kokoonpanoa ja vahinkoa kärsineellekin menettely voisi tämän vuoksi muodostua yksinkertaisemmaksi. Oikeudellisen asiantuntemuksen turvaamisen kannalta, ja oikeusvarmuuden kannalta, olisi sitä paitsi komitean mukaan perusteltua, että esimerkiksi verotukseen liittyviä korvausasioita käsittelisivät veroasioita tuntevat hallinto-oikeustuomarit. Tällainen aineellisoikeudellisen asiantuntemuksen turvaaminen vastaisi myös niitä linjauksia, joihin komitea päätyy jäljempänä mietinnössään jaksossa IX.2.2. Tuomareiden erikoistuminen. Lisäksi komitean mukaan oli aihetta kiinnittää huomiota EY-oikeuden (nykyään EU-oikeus) vaatimuksiin, sillä oikeusturvan tehokkuuteen vaikuttaa myös se, missä laajuudessa valtio voi joutua korvaus-vastuuseen EY-oikeuden vastaisesta menettelystä. Kun EY-oikeudelliset asiat ovat tyypillisiä juuri hallintolainkäytössä, tarkoituksenmukaista komitean mukaan oli, että näihin asioihin liittyvät korvausasiatkin käsiteltäisiin hallintolainkäytössä. Komitean mietinnön jälkeen oikeuskäytäntö on kehittynyt muun muassa EU-oikeuden rikkomista koskevien vahingonkorvausvaatimusten käsittelyjen osalta yleisissä tuomioistuimissa ja EU-oikeus on muutoinkin juurtunut myös yleiseen lainkäyttöön. Komitean mietinnön jälkeen on myös säädetty laki valtion vahingonkorvaustoiminnasta. Lain mukaan Valtiokonttori on toimivaltainen käsittelemään keskitetysti valtioon kohdistuvia vahingonkorvausvaatimuksia. Sääntely ei kuitenkaan rajaa yleisten tuomioistuinten toimivaltaa vahingonkorvausasioissa. Valtiokonttorin lain mukaan tekemään päätökseen säädetystä valituskiellosta huolimatta toimivaltaa ei sinällään rajoiteta myöskään hallintotuomioistuinten osalta hallintolainkäyttöasioissa. Rajallinen ja järjestelmältään ainoastaan keskitetyn viranomaisasteen luonut laki valtion vahingonkorvaustoiminnasta ei vastaakaan suoraan komitean esittämin kehittämistarpeisiin. Ehkä nykyään myöskään toisen lainkäyttölinjan asiaryhmän (veroasiat) asiantuntemusta suhteessa toisen lainkäyttölinjan rooteliin ja asiantuntemukseen (vahingonkorvausasiat) ei ole syytä erityisesti korostaa, vaikka siinäkin on oma asiallinen perusteensa. Toisaalta komitean näkemys asiantuntemuksen keskittämisestä perustuikin olennaisesti asiayhteyteen – hallinnollinen pääasia ja siihen liittyvä korvaus – yhdenmukainen käsittely prosessiekonomisesti samassa yhteydessä. Tällöin on otettava huomioon, että pääasian ratkaisu voi jo itsessään korvata tai korjata vahingon, lieventää sitä tai vahvistaa perustellusti viranomaisen päätöksen lainmukaisuuden ja korvausvaatimuksen perusteettomuuden. Korvausvaatimus voi siten joka tapauksessa tulla jo hallintotuomioistuimessa tosiasiallisesti huomioiduksi pääasiaa käsiteltäessä. Viranomaistoiminnan virheellisyyden arviointi kuuluu keskeisesti hallinto-tuomioistuinten tehtäväkenttään. Komitean näkemyksissä keskeinen oikeusturvafunktio on joka tapauksessa siinä, että vahingonkorvausasioiden käsittelyn mahdollistaminen hallintotuomioistuimissa olisi yksityisille selkeämpää ja yksinkertaisempaa. Vahinkoa kärsinyt saisi sekä pääasian että korvausasian tutkittavaksi samassa tuomioistuimessa. Lisäksi se olisi samalla myös prosessiekonomista, koska korvausasiassa käsitellään paljolti samoja asioita kuin ratkaistaessa pääasiaa koskevaa muutoksenhakua. Niillä on usein välitön liityntä toisiinsa. Mikäli komitean tuolloin ehdottamaan selvitystyöhön lähdettäisiin, samassa yhteydessä olisi perusteltua tarkastella hallintoriitasääntelyn täsmentämistä. Kuten mietinnössä todetaan, samanaikaisesti olisi perusteltua tarkastella myös muitakin yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten rajapintaan kuuluvia asiaryhmiä, kuten julkisyhteisön tekemiin sopimuksiin liittyvät korvaus- ja muut vaatimukset.
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Valtiokonttori pitää ehdotettuja muutoksia lähtökohtaisesti kannatettavina ja hallinnossa asioivan oikeusturvaa parantavina. Valtiokonttori kuitenkin huomauttaa, että ehdotetut muutokset tulevat lisäämään valtion maksamien vahingonkorvausten määrää sekä korvausvaatimusten käsittelystä aiheutuvia kustannuksia hallintoviranomaisissa ja tuomioistuimissa.
      • Museovirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Museovirasto katsoo, että työryhmämietinnössä ehdotetut muutokset julkisyhteisöjen vahingonkorvausvastuuseen liittyen ovat pääosin hyviä ja tarkoituksenmukaisia, joskin erityisesti julkisyhteisöjen vahingonkorvausvastuuta laajentavat ehdotukset herättävät joitakin kysymyksiä.
      • Helsingin kaupunki, Pormestari 15.3.2023 § 26
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Oikeusministeriö on pyytänyt Helsingin kaupungin lausuntoa julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä (VN/18255/2021). Työryhmämietintö sisältää uusia velvollisuuksia julkisyhteisölle ja näiltä osin Helsingin kaupunki toteaa yleisenä huomiona, että nykyisessä julkisen talouden tilanteessa kunnille ei tule kohdistaa lisätehtäviä eikä lisäkustannuksia, mikä on seurauksena, jos uudistus toteutuu ehdotetun muotoisena. Korvaamiseen liittyvää laajenevaa hyvitysinstituutiota tulisi tarkastella laajasti, sillä ei ole tarkoituksenmukaista, että hyvityksen ja vahingonkorvauksen väliset rajat muodostuvat tulkinnanvaraisiksi. Vahingonkorvaussääntelyn tulee olla oikeusturvan kannalta selkeää ja helposti ymmärrettävää. Uudistus merkitsee myös sääntely-ympäristön monimutkaistumista ja samalla vahingonkorvaustilanteiden lisääntymistä ja yleistymistä julkisella toimijalla. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että on hyvä että perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista edistetään.
      • Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Oikeusministeriö on pyytänyt Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta lausuntoa (19.1.2023, VN/18255/2021) julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä. (oikeusministeriön julkaisuja, mietintöjä ja lausuntoja 2023:4;). Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue kiittää työryhmää mietinnöstä ja mahdollisuudesta lausua.
      • Finanssiala ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Finanssiala ry:n (FA) jäsenistä vakuutusyhtiöt hoitavat julkista hallintotehtäväälakisääteisten vakuutusten osalta. Lisäksi vakuutusyhtiöt toimivat julkisyhteisöjen vahingonkorvausvastuun osalta myös vakuuttajina. FA pitää mietintöä hyvin valmisteltuna ja muutosehdotuksia pääosin hyvin perusteltuina, mutta kiinnittää huomiota siihen, että vastuuvakuuttamisen näkökulmasta vahingonkorvausta koskevien säännösten tulisi olla riittävän selkeitä ja ennustettavia vastuuriskien vakuuttamiseksi.
      • Oksiala-Mäki-Petäjä Kirsi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vahingonkorvauslakia ja Yhdenvertaisuulakia ja niiden uudistamista tulee tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Yhdenvertaisuusvaltuutetun/ lautakunnan toimivaltaa tulee lisätä ja vahvistaa vahinkoa ja syrjintää koskevien hyvitysten ja korvausten - myös vahingonkorvausten maksamiseksi tai niistä sopimiseksi, jotta muutoksenhakijoiden ei tarvitse käydä kahta kokonaista tuomioistuinjärjestelmää läpi saadakseen asiassaan vahingonkorvauksia, korvauksia ja hyvityksiä. Oikaisuvaatimuksella tulisi voida hakea YVV:ltä korvauksia ja siten sillä voitaisiin korvata käräjöinti ja hovioikeus ja KKO. (Huom. missä on sähköisenä nähtävänä YVV:n omaa toimintaa säätelevä työjärjestys? Voisitteko laittaa sen YVV:n sivuille? Samoin voisi tehdä myös KHO:n oman työjärjestyksen kohdalla, jotta muutoksenhakijat näkevät, kuinka heidän asiansa jaetaan KHO:n oman työjärjestyksen eikä HE 78/2000 vp:n "sattumanvaraisesti" lain esitöiden mukaan) Voiko Suomi rajata tuomioistuinten lainkäyttötoiminnan Yhdenvertaisuuslain mukaisen valvonnan ulkopuolelle? Tällä hetkellä tällaista rajausta laissa ei ole eikä tulossa oleva rajaus perustune nykyisen Yhdenvertaisuuslain HE 19/2014 vp -esitöihin. (Ks. ajantasainen Yhdenvertaisuuslaki 18 §; 1.6.2023 voimaan astuva muutos). Julkisen vallan käytön tulee perustua tiukasti lakiin (PL 2,3 §). KHO:2019:155 -vuosikirjapäätöksen lainkäyttötoiminnan rajaus ei perustu ajantasaiseen Yhdenvertaisuuslakiin (huom. PL 2,3 §). Ja oliko rajauksesta tässä yhteydessä edes tarpeen päättää? (Yhdenvertaisuuslaki – Syrjintä – Valvonta – Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan toimivalta – Avoimien ovien päivän järjestelyt ylimmissä tuomioistuimissa – Pääsyn estyminen tilaisuuksiin) — HE 19/2014 vp:ssä sanotaan vammaisten kohdalla, että Mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa lähtökohtana on vammaisen ihmisen tarve kyseisessä yksittäisessä tilanteessa. Toisaalta etenkin laajaa toimintaa harjoittavalta tavaroiden tai palvelujen tarjoajalta voidaan edellyttää jonkinasteista, yleisen elämänkokemuksen perusteella ennakoitavissa olevaa varautumista mahdollisiin yleisimpinä pidettäviin mukautustilanteisiin, kuten esimerkiksi liikunta- ja näkövammaisten asiointiin. Koska vammaisten ihmisten mukautustarpeet ja -tilanteet vaihtelevat, mukautustarve ilmenee toimijalle usein siten, että vammainen ihminen pyytää mukautusta kun katsoo sitä tarvitsevansa. Yhdenvertaisuuslain säätämisen yhteydessä eduskunta edellytti hallituksen valmistelevan esityksen sellaiseksi yhdenvertaisuuslainsäädännöksi, jossa lähtökohtana on suomalainen perusoikeusjärjestelmä ja kaikkien syrjintäperusteiden asettaminen samanlaisten oikeussuojakeinojen ja seuraamusten piiriin (EV 95/2003 vp). Syrjintäsäännöksellä ei ole kielletty kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä. Olennaista on, voidaanko erilainen kohtelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Perustelulle asetettavat vaatimukset ovat erityisesti säännöksessä lueteltujen kiellettyjen erotteluperusteiden kohdalla kuitenkin korkeat (HE 309/1993 vp, s. 44; PeVL 14/2006 vp, s. 2; PeVL 25/2006 vp, s. 2; PeVL 46/2006 vp, s. 2). Säännös ei estä esimerkiksi niin sanottua positiivista erityiskohtelua eli tosiasiallisen yhdenvertaisuuden turvaamiseksi tarpeellisia sellaisia toimia, joilla pyritään tietyn ryhmän aseman ja olosuhteiden parantamiseen (HE 309/1993 vp, s. 44). Perustuslakivaliokunnan käytännössä on erottelun hyväksyttävyyden lisäksi kiinnitetty huomiota myös valitun keinon oikeasuhtaisuuteen (ks. esim. PeVL 38/2006 vp, s. 2; PeVL 60/2010 vp, s. 3; PeVL 23/2012 vp, s. 2). Syrjintäkielto koskee myös toimenpiteitä, jotka välillisesti johtavat syrjivään lopputulokseen. Menettelyn syrjivyyttä on arvioitava sen tosiasiallisten seurausten kannalta. Suosinta tai jonkin yksilön tai ryhmän asettaminen etuoikeutettuun asemaan on kiellettyä, jos se asiallisesti merkitsee toisiin kohdistuvaa syrjintää (HE 309/1993 vp, s. 44; PeVL 28/2009 vp, s. 2). Keskeiseksi hyväksyttäväksi perusteeksi joidenkin henkilöiden tai ryhmien erityiskohtelulle on muodostunut jonkun toisen perusoikeuden turvaaminen (ks. esim. PeVL 3/1997 vp, s. 3; PeVL 57/2001 vp, s. 2). Myös esimerkiksi kunnallisen itsehallinnon turvaaminen on katsottu hyväksyttäväksi erotteluperusteeksi (PeVL 9/2000 vp, s. 2; PeVL 43/2002 vp, s. 2). Perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Perustuslain 6 §:n 4 momentti puolestaan sisältää erityissäännöksen sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Säännös edellyttää sukupuolten tasa-arvon edistämistä yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Perustuslain yhdenvertaisuussääntely koskee lähtökohtaisesti vain ihmisiä. Yhdenvertaisuusperiaatteella voi kuitenkin olla merkitystä myös oikeushenkilöitä koskevan sääntelyn arvioinnissa etenkin silloin, kun sääntely voi vaikuttaa välillisesti luonnollisten henkilöiden oikeusasemaan. Näkökulman merkitys on sitä vähäisempi mitä etäisempi tämä yhteys on (PeVL 11/2012 vp, s. 2). Perustuslain 22 §:ssä on säädetty perus- ja ihmisoikeuksien yleisestä turvaamisvelvoitteesta. Säännös korostaa pyrkimystä perusoikeuksien aineelliseen turvaamiseen muodollisen, menettelyvaatimuksiin liittyvän perus-oikeusturvan rinnalla. Lähde: HE 19/2014 Hallituksen esitys eduskunnalle yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi – Tuleeko Suomen tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten lainkäyttötoiminnasta ulkoisen yhdenvertaisuusvalvonnan poistumisen jälkeen täysin sääntelemätön ja mielivaltaan perustuva ”pimeä alue”? Vrt. tuomioistuinten sisäinen valvonta, tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten omat työjärjestykset. Esimerkiksi KHO:ssa on tällä hetkelläkin lainkäyttöön sisältyviä toimintoja, jotka ovat ilmeisen selvästi perustuslain 21 §:n ja 22 §:n vastaisia ja samalla HE 78/2000 vp:n vastaisia, mm. esittelijöiden ja tuomareiden esteellisyydet, koska käsiteltäviä asioita ei heille jaeta sattumanvaraisesti kuten HE 78/2000 vp:ssä edellytetään, vaan ne jaetaan asian jo aikaisemmissa vaiheissa käsitelleille esittelijöille ja tuomareille. KHO:ssa (ja muissa hallinto-oikeuksissa) jaetaan esittelijöille ratkaistavaiksi heidän omista esittelyistään tehdyistä päätöksistä jätetyt ilmeisen kohtuuttomia oikeudenkäyntimaksuja koskevat oikaisuvaatimukset (vrt. EU:n estellisyystestin subjektiivinen ja objektiivinen esteellisyys). Jos Suomen oma lainkäyttötoiminta rajataan pois Yhdenvertaisuuslaista 1.6.2023 alkaen, miten voidaan valvoa, että esim. Yhdevertaisuuslain 18 §:n ja perustuslain PL 2,3 §, 6 §, 21 § ja 22 § mukainen ja HL 31 § ja 32 § (muutoksenhakuasioiden selvittämisvastuu viranomaisella) ja HL 44 § ja 45 § (muutoksenhakijan vaatimuksiin perustuva päätöksen perusteluvelvollisuus viranomaisella) on tosiasiallisesti käytännössä myös toteutettu – ja että annetut päätökset ovat samalla myös EU:n perusoikeuskirjan ja muiden Suomea sitovien kv-ihmisoikeus- ja ympäristöoikeussopimusten mukaisesti kaikkia suomalaisia – siis eu-kansalaisia – sitovia? — Lähde: Finlex.fi Yhdenvertaisuuslaki 18 § Valvontaviranomaiset Tämän lain noudattamista valvovat yhdenvertaisuusvaltuutettu, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta sekä työsuojeluviranomaiset. Tämän lain noudattamista työelämässä valvovat yhdenvertaisuusvaltuutettu ja työsuojeluviranomaiset. Mainittujen viranomaisten tehtävistä ja toimivaltuuksista säädetään lisäksi yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetussa laissa (1326/2014) ja työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa (44/2006). Eduskuntaan ja eduskunnan toimielimiin tämän lain säännöksiä valvonnasta sovelletaan vain, jos kysymys on eduskunnan tai sen toimielimen toiminnasta viranomaisena tai työnantajana. Tämän lain säännöksiä valvonnasta ei sovelleta tasavallan presidentin, valtioneuvoston yleisistunnon, valtioneuvoston oikeuskanslerin eikä eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaan. Tämän lain säännöksiä valvonnasta ei sovelleta tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten toimintaan, jos kysymys on niiden lainkäyttötoiminnasta. L:lla 1192/2022 muutettu 18 § tulee voimaan 1.6.2023. Aiempi sanamuoto kuuluu: 18 § Valvontaviranomaiset Tämän lain noudattamista valvovat yhdenvertaisuusvaltuutettu, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta sekä työsuojeluviranomaiset. Eduskuntaan ja eduskunnan toimielimiin tämän lain säännöksiä valvonnasta sovelletaan vain, kun kysymys on eduskunnan tai sen toimielimen toiminnasta viranomaisena tai työnantajana. Tämän lain säännöksiä valvonnasta ei sovelleta tasavallan presidentin, valtioneuvoston yleisistunnon, tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten eikä valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaan. Lähde: Finlex.fi (30.12.2014/1325) Yhdenvertaisuuslaki
      • Poliisihallitus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Oikeusministeriö on pyytänyt Poliisihallitukselta lausuntoa (19.1.2023, VN/18255/2021) julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä. (oikeusministeriön julkaisuja, mietintöjä ja lausuntoja 2023:4;). Poliisihallitus kiittää työryhmää selkeästä sekä kattavasta mietinnöstä. Poliisihallitus pitää työryhmän mietintöä hyvin ja laajapohjaisesti valmisteltuna. Poliisihallitus pitää esitystä kannatettavana.
      • Kansaneläkelaitos
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kela kiittää mahdollisuudesta lausua oikeusministeriön lausuntopyyntöön julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä. Yleisesti ottaen Kela pitää lain ajantasaistamista ja tavoitetta vahingonkärsijän aseman parantamiseksi myönteisenä, vaikka se tulisikin lisäämään Kelaan kohdistuvia sekä aiheellisia että aiheettomia korvausvaatimuksia. Tämä tulisi lisäämään kustannuksia ja käsittelyyn vaadittavien resurssien tarvetta. Nyt esitetyssä muodossaan työryhmämietintöön sisältyy kohtia, jotka sellaisenaan aiheuttaisivat soveltamista ja tulkintaa koskevia epäselvyyksiä. Kelan näkökulmasta jatkovalmistelussa tulisi erityisesti kiinnittää huomiota julkisen vallan käytön ja julkisen hallintotehtävän käsitteiden täsmentämiseen. Lisäksi tulisi arvioida, miten hallintolain edellyttämä riittävä neuvontavelvollisuus voitaisiin toteuttaa viranomaisen verkkosivuilla ja erilaisissa chat-palveluissa väärinkäsitysten ja korvausvastuiden välttämiseksi. Näitä näkemyksiä on avattu tarkemmin jäljempänä lausunnossa.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Tuomioistuinvirasto pitää ehdotuksen tavoitteita kannatettavina.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon valmistelivat hovioikeudenneuvos Samuli Nyblom ja hovioikeuden esittelijä Juho Rankinen.
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotusta koskevat yleiset huomiot Lausunnon kohteena oleva työryhmämietintö on hovioikeuden käsityksen mukaan etenkin mietinnössä esille tuotuihin aikataulullisiin haasteisiin nähden huolellisesti laadittu ja hyvin perusteltu. Eri alojen asiantuntijoita on kuultu monipuolisesti, ja mietinnössä on syvällisesti pohdittu niin vahingonkorvaus-, valtiosääntö- kuin hallinto-oikeuttakin. Työryhmämietinnön aihe on periaatteellisella tasolla tärkeä ja myös monitahoinen. Tältä osin siihen on tärkeää suhtautua siten kuin mietinnössä itsessäänkin painotetaan: kyse on ”pohjatyöstä jatkokeskustelulle ja -valmistelulle”, ei jonkinlaisesta valmiista ja loppuun asti mietitystä lakiehdotuksesta. Hovioikeus kannattaa sinällään työryhmämietinnössä esitettyjä uudistuksia. Mietintö sisältää kuitenkin tiettyjä yleisten tuomioistuinten näkökulmasta epäselviä ja mahdollisesti ongelmallisia vahingonkorvauslain muuttamiseen liittyviä seikkoja, jotka pyritään seuraavaksi tuomaan tarkemmin esille.
      • Suomen tuomariliitto - Finlands domareförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • 1. Ehdotusta koskevat yleiset huomiot 1.1. Yleistä Suomen tuomariliitto ry kiittää oikeusministeriötä mahdollisuudesta lausua otsikkoasiasta. Tuomariliitto käsittelee lähinnä eräitä tuomioistuimiin liittyviä menettelyllisiä näkökohtia. Kannanotot tiivistetysti: - Kannekieltoa ei tule kumota ja muutoksenhakuvaatimus tulee säilyttää ainakin osittain. - Ehdotusten taloudelliset vaikutukset on selvitettävä yksityiskohtaisesti, erityisesti pakkotoimenpiteiden, perus- ja ihmisoikeuksien hyvittämisen sekä tuomioistuimien resursoinnin osalta. Myös korvausvaatimusten tutkimiseen käytettävä viranomaisten aika ja näin ollen myös tämän ajan vaatima resurssi on pystyttävä arvioimaan tarkasti. Mahdolliset muutokset eivät saa aiheuttaa lisää kuormitusta jo nyt resurssipulasta kärsivälle tuomioistuinlaitokselle. - Ehdotukset edellyttävät merkittävää jatkovalmistelua ja erityisesti tuomioistuinten asiantuntemuksen käyttämistä jatkovalmistelussa; asiasta tulee järjestää lausuntokierros ennen esityksen antamista eduskunnalle. Voimassa olevan vahingonkorvauslain mukaan Valtiokonttori voi käsitellä kaikkia tuomioistuinten toimintaan liittyviä korvausvaatimuksia, mutta vaatimukset eivät käytännössä menesty, jos päätös ei ole tullut kumotuksi tai muutetuksi. Lisäksi kannekielto rajaa korvauskanteiden käsittelyn tuomioistuimissa muun ohella päätöksiin, joita on muutettu tai kumottu taikka henkilö on todettu syylliseksi virkarikoksiin. Korvauksia voi lisäksi saada erityislainsäädännön tai esimerkiksi EU-oikeuden perusteella. Ehdotukset tuomioistuinten toimintaan liittyvien korvausvaatimusten käsittelystä muodostavat vaikeasti hahmottuvan ja monimutkaisen kokonaisuuden. Muutoksenhakuvaatimuksen lieventäminen ja kannekiellon kumoaminen tarkoittaisivat sitä, että Valtiokonttorissa ja/tai tuomioistuimissa jouduttaisiin asiallisesti ja nykyistä laajemmin ratkaisemaan korvausvaatimuksia myös tilanteissa, joissa päätökseen ei ole haettu muutosta tai muutoksenhaku ei ole menestynyt taikka vaatimus kohdistuu virkamiehen menettelyyn. Monista korvausvaatimuksista olisi nähtävissä, että vaatimus ei voi menestyä, mutta vaatimus täytyisi silti käsitellä asianmukaisesti. Tämä edellyttäisi tuomioistuinten merkittävää lisäresursointia. Tuomariliitto katsoo, että yleisluonteiselle lainvoimaiseksi jääneiden päätösten (korvausvaatimusten perusteiden näkökulmasta tehtävän) ”uudelleentarkastelun” tarpeellisuudelle ei ole esitetty kovin vakuuttavia perusteita ottaen huomioon tästä aiheutuvat erilaiset haasteet. Jatkovalmistelussa tulisikin tarkemmin pohtia sitä, miksi tuomioistuinten päätösten oikeellisuutta pitäisi ylipäätänsä voida korvausvastuun perusteen selvittämiseksi tutkia uudelleen siltä osin kuin erityissääntely tai esimerkiksi EU-oikeuden oikeusperiaatteet eivät sitä nimenomaisesti edellytä.
      • Suomen Kuntaliitto ry, Lakiyksikkö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kuntaliitolla on ollut edustus työryhmässä. Kuntaliiton mukaan työryhmä on annetun ajan puitteissa asianmukaisesti käsitellyt toimeksiannon edellyttämiä julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön mahdollisia muutostarpeita ja tehnyt niistä mahdollista jatkovalmistelua varten tarvittavat säännösehdotukset. Kuntaliiton mukaan mietinnössä on perustellusti otettu lähtökohdaksi se, että vahingonkorvauslain yleisluonteisuuden tulee säilyä ja vältetään yksityiskohtaista ja erityisalan sääntelyä. Näin toimimalla säilytetään vahingonkorvauslain asianmukainen joustavuus myös tulevaisuudessa sen soveltamisympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Kuntaliiton mukaan on perusteltua vahingonkorvauslain kehittymisen näkökulmasta, että lain soveltamisperiaatteet jatkossakin täydentyvät käytännön tarpeen mukaan oikeuskäytännön ja tieteen vuorovaikutuksesta ja lakiin ei sisällytetä sellaista sääntelyä, mikä luonteensa perusteella paremmin sopii sektorikohtaiseen sääntelyyn.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Oikeusministeriö on pyytänyt Tullin lausuntoa julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä (VN/18255/2021). Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vahingonkorvauslain säännöksiä julkisyhteisön korvausvastuusta sekä säädettäväksi kokonaan uusi laki vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista. Tulli käsittelee sellaiset vahingonkorvausvaatimukset, jotka koskevat Tullin kantamien Tullien, verojen ja maksujen määräämisessä aiheutunutta vahinkoa (laki valtion vahingonkorvaustoiminnasta 1 § 2 momentti 5 kohta). Tullin näkemyksen mukaan ehdotetut säädösmuutokset ovat pääosin hyvin perusteltuja. Tulli pitää ehdotusta oikeustilaa selventävänä ja vaikutuksiltaan oikeusturvaa parantavana ja kansalaisten luottamusta viranomaistoimintaan lisäävänä.
      • Akava ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Akava ry kannattaa työryhmämietinnössä esitettyjä tavoitteita poistaa vahingonkorvauslaista julkisyhteisön vahingonkorvausvelvollisuutta rajoittavat tarpeettomat säännökset, edistää ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista ottamalla vahingonkorvauslakiin nimenomaiset säännökset ihmis- ja perusoikeuden loukkauksella aiheutetun vahingon korvaamisesta ja parantaa julkishallinnon asiakkaan asemaa laajentamalla julkisyhteisön korvausvelvollisuutta vahingosta, joka aiheutetaan virheellisellä viranomaisinformaatiolla.
      • Kuluttajaliitto ry, Konsumentförbundet rf
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kuluttajaliitto ry. pitää ehdotettuja säännöksiä ja niiden tavoitteita kannatettavina. Vahingonkärsijän aseman parantamiseen tähtäävät muutokset ovat tarpeellisia. Kuluttajaliitto osallistui henkilöön kohdistuvien palveluiden asiakkaansuojaa valmistelleen työryhmän työskentelyyn ja kannatti tuolloin voimakkaasti julkisten palveluiden asiakkaansuojasta erillisellä lainsäädännöllä säätämistä. Asiakkaan suoja palveluiden virhe- ja viivästystilanteissa on Suomessa puutteellinen niin yksityisten palveluiden kuin julkisten palveluiden osalta. Erityisesti tämä on havaittavissa sosiaali- ja terveyspalveluissa, kuten lasten päivähoidossa, vanhusten asumispalveluissa ja niin edelleen. Valitettavasti tuon työryhmän mietinnössään esittämät lakiehdotukset eivät edenneet. Julkisten palveluiden osalta tuossa yhteydessä todettiin, että asiakkaansuojan puutteita käsiteltäisiin julkisyhteisöiden vahingonkorvausvastuuta käsittelevän työn yhteydessä. Nyt kuitenkin työryhmä mietinnössään toteaa -sinänsä perustellusti- ettei asiakkaansuojan parantamisen kysymyksiä ole tarkoituksenmukaista käsitellä osana yleistä vahingonkorvauslainsäädäntöä vaan palveluiden erityiskysymykset tulisi säätää erityislaeissa. Kuluttajaliitto pitää varsin valitettavana sitä, ettei julkisten palveluiden asiakkaansuojaan näin ollen saada parannuksia tässäkään yhteydessä.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Työryhmän toimeksiantona on ollut valmistella ehdotus vahingonkorvauslain julkisyhteisön korvausvastuuta koskevien säännösten muuttamisesta sekä tarvittavista pakkokeinojen ja poliisin toimivaltuuksien käyttämiseen liittyvistä vahingonkorvausoikeudellisista erityissäännöksistä. Työryhmän mietinnöstä ilmenee tarkoitus uudistaa lainsäädäntöä, jotta varmistetaan vahinkoa kärsineelle oikeus korvaukseen julkisen vallan käytön yhteydessä tehdyn virheen johdosta aiheutuneesta vahingosta. Taustalla voidaan nähdä osaltaan perus- ja ihmisoikeuksien ajan myötä lisääntynyt merkitys sekä oikeusvaltion vahvistamisen tavoite. Mietintö on perusteltu ja kiitettävä selvitys, joka osaltaan toimii pohjana jatkovalmistelulle. Mietintö on laadittu hallituksen esitysluonnoksen muotoon. Ehdotusta on pidettävä yleisesti ottaen kannatettavana. Tavallisen lain tasoisten säädösten päivittäminen vastaamaan erityisesti perus- ja ihmisoikeuksien merkityksen kasvamista on kannatettavaa ja tarpeellista. Tässä lausunnossa tehdään tiettyjä tarkentavia huomioita ehdotuksen yksityiskohtiin. Lausunto seuraa pyydettyä rakennetta.
      • Työ- ja elinkeinoministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Oikeusministeriö on pyytänyt työ- ja elinkeinoministeriöltä lausuntoa työryhmämietinnöstä jul-kisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Mietinnössä ehdotetaan muutettavaksi vahingonkorvauslakia (412/1974) sekä säädettäväksi uusi laki vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista, joka korvaisi syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain (422/1974). Lisäksi ehdotetaan tehtäväksi muutoksia eräisiin muihin lakeihin. Oikeusministeriö on 17.8.2021 asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotusta julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Työryhmän toimeksiantoa laajennettiin 31.5.2022 käsittämään myös vapaudenmenetyksiä koskevan korvaussääntelyn uudistaminen. Työryhmä laati luonnosehdotuksen hallituksen esitykseksi vahingonkorvauslain ja eräiden muiden lakien muuttamiseksi. Työryhmän toimikausi päättyi 30.11.2022. Esityksen tavoitteena on poistaa vahingonkorvauslaista ne julkisyhteisön korvausvelvollisuut-ta rajoittavat säännökset, joita ei voida pitää enää välttämättöminä. Tavoitteena on myös edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ottamalla vahingonkorvauslakiin nimenomaiset säännökset perus- ja ihmisoikeuden loukkauksella aiheutetun vahingon korvaamisesta. Julkishallinnon asiakkaan asemaa pyritään parantamaan laajentamalla julkisyhteisön korvausvelvollisuutta siitä vahingosta, joka aiheutetaan virheellisellä viranomaisinformaatiolla. Muihin lakeihin kuin vahingonkorvauslakiin liittyvien uudistusten tavoitteena on laajentaa valtion ankaraa vastuuta niistä vahingoista, jotka aiheutuvat syyttömille tai muille aiheettomista rangaistuksista tai pakkokeinoista taikka viranomaisen muista pakkotoimista.
      • Ympäristöministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ympäristöministeriöllä ei ole tässä vaiheessa huomautettavaa työryhmämietinnöstä.
      • Keskusrikospoliisi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Keskusrikospoliisi suhtautuu työryhmämietinnössä kuvattuun uudistukseen lähtökohtaisesti varovaisen myönteisesti. Keskusrikospoliisi pitää perus- ja ihmisoikeuksien suojaamista ja kunnioittamista kaikessa viranomaistoiminnassa tärkeänä. On lisäksi hyvä, että Suomessa voimassa olevan vanhan vahingonkorvauslain vuosikymmenten aikana kehittynyt vakiintunut oikeuden soveltamiskäytäntö kirjataan nyt lakiin. Uusi laki selkiyttää tällä hetkellä voimassa olevan lain julkisyhteisön korvausvastuuta koskevan lain epäselvyyksiä. Keskusrikospoliisi tuo kuitenkin esiin huolensa uudistuksen vaikutuksista pakkokeinojen määräämiskäytäntöihin esitutkintaprosessissa ja korostaa asian periaatteellista merkitystä poliisitoiminnan kannalta (erityisesti vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista annetun lain 5 ja 6 §). Mikäli esitutkinnassa tehtyjen toimenpiteiden tarpeellisuutta arvioidaan sillä perusteella, johtaako rikosprosessi langettavaan tuomioon, ja tarpeettoman pakkokeinopäätöksen katsotaan edelleen johtavan ankaraan korvausvastuuseen, heikentää tämä käytännön mahdollisuuksia pakkokeinojen ja turvaamistoimien hyödyntämiseen esitutkinnassa. Uudistus saattaa ajan kuluessa johtaa pakkokeinoja koskevan päätöksenteon kynnyksen nousemiseen esitutkinnassa, jos esitutkintavaiheen päätöksentekohetkellä arvioidaan mahdollisten valtion varoista maksettavien korvausten todennäköisyyttä. Uudistus voi tuoda varovaisuutta pakkokeinoja koskevaan päätöksentekoon myös, jos on vaarana, että korvausprosessissa toteutetaan esitutkintavaiheessa tehdyn päätöksen perusteiden ja oikeellisuuden jälkikäteistä arviointia. On tärkeää huomata, että esitutkintavaiheessa tehtävät päätökset käytettävistä pakkokeinoista perustuvat sillä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Esitutkinnan tarkoituksena on selvittää, tarvittaessa pakkokeinojen avulla, onko rikosta tapahtunut. On huomioitava, että taustalla voi olla monenlaisia syitä sille, minkä vuoksi yksittäinen rikosprosessi ei johda langettavaan tuomioon. Poliisin tehtävänä esitutkinnassa ei ole näytön arviointi, vaan esitutkintalain 1 luvun 2 §:ssä säädettyjen seikkojen selvittäminen. Esitutkintaprosessissa kynnys määrätä pakkokeinoja on voimassa olevassa lainsäädännössä asetettu harkiten varsin alhaiseksi. Vastaava huoli on esitettävä myös korvausvastuun ulottamisesta salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämiseen. On epäselvää, millainen vahinko voisi näissä tapauksissa ylipäänsä tulla kyseeseen ja säännöksen soveltaminen voi tältä osin muotoutua haastavaksi. Keskusrikospoliisi näkee ongelmallisena, että vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista annetussa laissa määritelty korvausvastuu ulotetaan muiden pakkokeinojen ja salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämisen osalta kärsimykseen. Laissa tarkoitettujen muiden pakkokeinojen voidaan lähtökohtaisesti katsoa rajoittavan perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista huomattavasti vähemmän kuin varsinaisen vapaudenmenetyksen, jonka osalta myös kärsimyksen korvaaminen vahinkona voidaan katsoa olevan perusteltu. On lisäksi epäselvää, miten kärsimysvahinko ilmenee tilanteessa, jossa pakkokeinoista tai salaisista tiedonhankintakeinoista ilmoitetaan kohteelle lain nojalla vasta keinojen käyttämisen jälkeen, usein hyvinkin pitkän ajan kuluttua.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Asianajajaliitto suhtautuu erittäin lämpimästi julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamiseen. Vahingonkorvauslain osalta mietintö on hyvin pitkälti Asianajajaliiton kannattama. Sen vuoksi tässä lausunnossa keskitytään niihin seikkoihin, jotka työryhmä otti vahingonkorvauslain lisäksi käsittelyynsä, erityisesti aiheettoman vapaudenmenetyksen johdosta maksettaviin korvauksiin sekä ihmisoikeusloukkauksen johdosta maksettaviin korvauksiin. Kaiken kaikkiaan Asianajajaliitto pitää ehdotettua uudistusta erittäin odotettuna ja kaivattuna.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vammaisfoorumi on 27 valtakunnallisen vammaisjärjestön yhteistyöjärjestö, jonka tarkoituksena on YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan sopimuksen mukaisesti edistää vammaisten ihmisten tasa-arvoa ja yhdenvertaisen osallistumisen mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Vammaisfoorumi edustaa jäsenjärjestöjensä kautta noin 220 000 vammaista ja pitkäaikaissairasta ihmistä. Vammaisfoorumi haluaa kiinnittää huomiota erityisesti YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 27/2016; myöh. vammaissopimus) velvoitteisiin julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevia säännöksiä uudistettaessa. Vammaissopimuksen 13 artikla (oikeussuojan saavutettavuus) velvoittaa Suomen valtiota varmistamaan vammaisten ihmisten tehokkaan oikeussuojan saavutettavuuden yhdenvertaisesti muiden kanssa. Vammaisfoorumi pitää erityisen kannatettavana ehdotusta, että vahingonkorvauslakiin lisättäisiin säännös perus- ja ihmisoikeusloukkauksella aiheutetun vahingon korvaamisesta. Kannatamme myös ehdotettua säännöstä, jonka mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan taloudellisen vahingon, joka on aiheutettu vääriä tietoja antamalla.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Juristiliitto – Juristförbundet (rek. Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry) kiittää oikeusministeriötä lausuntopyynnöstä ja lausuu kunnioittavasti seuraavaa: Juristiliitto katsoo, että monet mietinnössä esitetyistä muutoksista selkeyttävät julkisen vallan käyttäjän vahingonkorvausvastuuta ja vahvistavat vahinkoa kärsineen oikeussuojaa. Kyseessä on tärkeä uudistus jo sen vuoksi, että oikeus vaatia vahingonkorvausta julkista tehtävää hoitavan lainvastaisella toiminnalla tai laiminlyönnillä aiheuttamasta vahingosta on kirjattu perustuslakiin (PL 118 §). Vahingonkorvaus on osa hallinnon oikeussuojajärjestelmää. Lausuntopyynnön mukaan esityksen tavoitteena on poistaa vahingonkorvauslaista säännökset, joita ei voida pitää enää välttämättöminä. Juristiliitto toteaa, ettei kyse ole pelkästään siitä, etteivätkö tietyt säännökset olisi välttämättömiä vaan lähinnä siitä, että on välttämätöntä saattaa vahingonkorvauslaki ajan tasalle vastaamaan muun muassa julkisen tehtävän hoitamista koskevassa toimintaympäristössä tapahtunutta kehitystä sekä perus- ja ihmisoikeusvelvoitteita. Juristiliitto kuitenkin toteaa, että esityksen valmistelu on työryhmän mietinnön jälkeenkin jossain määrin puutteellista. Ehdotetut pykälämuotoilut ovat osin tulkinnanvaraisia ja epäselviä sekä lakiteknisesti ongelmallisia. Juristiliitto katsookin, että esityksen periaatteellisia lähtökohtia on tämän vuoksi täsmennettävä jatkovalmistelussa. Kuten työryhmän mietinnössä on todettu (s. 12), on työryhmän käytettävissä ollut aika ollut liian lyhyt, eikä työryhmä ole voinut valmistella esimerkiksi pakkokeinoja koskevia ehdotuksia niin, että asiassa olisi riittävällä tavalla voitu valmistelun yhteydessä kuulla asiantuntijoita ja perehtyä asiaan liittyviin ongelmiin. Tästä syystä Juristiliitto toteaa, että esitys edellyttää merkittävää jatkovalmistelua ja muun muassa Tuomioistuinviraston ja tuomioistuinten asiantuntemuksen käyttämistä jatkovalmistelussa. Juristiliitto katsoo lisäksi, ettei hallituksen esitystä tule antaa eduskunnalle ilman, että siitä asian huolellisesti tehdyn jatkovalmistelun jälkeen toteutetaan uusi lausuntokierros. Juristiliitto varaa mahdollisuuden lausua uudella lausuntokierroksella vielä tarkemmin muun muassa esityksen lakiehdotuksista.
      • THL
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • THL kiinnittää huomiota siihen, että mietinnössä käytetään useassa yhteydessä termiä ”tahdonvastainen hoito”, kun mielenterveyslain mukainen oikea termi on ”tahdosta riippumaton hoito”.
      • Yhdenvertaisuusvaltuutettu
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Yhdenvertaisuusvaltuutettu kiittää työryhmää huolellisesta ja perusteellisesta valmistelusta. Yleisenä huomiona valtuutettu toteaa, että työryhmän ehdotukset ovat tarpeellisia ja kannatettavia, erityisesti ehdotukset oikeussuojan parantamisesta säätämällä ihmisoikeuden ja perusoikeuden loukkauksesta hyvitys sekä väärästä viranomaisinformaatiosta aiheutuneen vahingon korvaaminen. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on tehtävässään huomannut, että vahingonkorvauslainsäädäntömme on puutteellinen siten, ettei se sisällä yleistä velvoitetta korvata perus- ja ihmisoikeusloukkauksia. Tämä on näkynyt valtuutetun työssä muun muassa siten, että YK:n sopimusvalvontaelimen yksilövalitusratkaisusta, jossa todetaan syrjintäkiellon loukkaus, ei seuraa hyvitystä, ellei asiaa viedä yhdenvertaisuuslain 23 §:n mukaisena hyvitysasiana tuomioistuimeen tai yhdenvertaisuusvaltuutettu ei ryhdy asiassa toimenpiteisiin sovinnon aikaansaamiseksi. Tässä yhteydessä yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa lisäksi, että yhdenvertaisuuslain 5 §:n mukaan viranomaisilla on toiminnassaan velvoite edistää yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuutta tukee perustuslain 22 §:n mukainen julkisen vallan velvoite turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Lisäksi muun muassa viranomaisella ja yli 30 henkilöä palveluksessaan olevalla julkista hallintotehtävää hoitavalla toimijalla on velvollisuus laatia yhdenvertaisuussuunnitelma. Oikein toteutettuna suunnitelma toimii hyvänä välineenä sen varmistamiseksi, ettei toimija syyllisty syrjinnän kiellon vastaiseen menettelyyn ja pystyy tarjoamaan oikeasisältöistä informaatiota myös monimuotoiselle asiakaskunnalle. Yhdenvertaisuusvaltuutettu yhtyy työryhmän näkemykseen, että yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain keskenään ristiriitaiset säädökset siitä, keneltä hyvitystä voidaan vaatia, on yhdenmukaistettava. Työryhmän mietinnössä todetaan, että ”… yhdenvertaisuuslain perusteella hyvitystä voidaan periaatteessa vaatia myös ylimpien valtioelinten menettelyn perusteella, kun naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain mukaan hyvitystä voidaan vaatia vain valtioneuvoston päätöksen perusteella. […] Erilaiset syrjintäperusteet eivät voi kuitenkaan oikeuttaa siihen, että mahdollisuudet vaatia hyvitystä ylimpien valtioelinten toiminnan perusteella ovat erilaiset. Sääntelyä pitäisi tältä osin yhdenmukaistaa.” (s. 22) Yhdenvertaisuuslaki ja tasa-arvolaki ovat myös muilta osin erilaisia muun muassa oikeussuojakeinojen osalta, ja tähän on syytä palata.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitos kiittää mahdollisuudesta lausua oikeusministeriön lausuntopyyntöön julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä. Maanmittauslaitos lausuu asiassa seuraavaa. Maanmittauslaitos kannattaa, että julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan osittain työryhmämietinnössä ehdotetulla tavalla. Maanmittauslaitos kuitenkin toteaa, että työryhmämietinnössä esitetään tehtäväksi merkittäviä muutoksia, mutta perusteet esitettävillä muutoksille jäävät osittain varsin ohuiksi. Maanmittauslaitos toteaa, että julkisen vallan käytössä on usein kysymys verovaroin tehtävästä toiminnasta, joka tulisi ottaa myös huomioon säännöksiä muutettaessa.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Suomen ortodoksinen kirkko kiittää mahdollisuudesta lausua työryhmän mietinnöstä. Otamme lausunnossa kantaa valittuihin vahoingonkorvauslain muutosehdotuksiin. Huomio kiinnittyy ehdotuksessa mm. siihen, että päätöksen tehneen viranomaisen ratkaisu olisi ilmeisesti mahdollista arvioida virheelliseksi myös sellaisissa selvästi tulkinnanvaraisissa tilanteissa, joihin ei kirjoitetusta laista tai oikeuskäytännöstä löydy vastausta. Jos ylempi hallintoviranomainen tai hallintotuomioistuin ratkaisullaan toteaa alemman viranomaisen tulkinnan virheelliseksi, saattaisi tämä johtaa vahingonkorvausvelvollisuuteen riippumatta ratkaisutilanteen tulkinnallisuuden asteesta.
      • Korkein hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Oikeusministeriö on pyytänyt korkeimmalta hallinto-oikeudelta lausuntoa julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä (Oikeusministeriön julkaisuja, mietintöjä ja lausuntoja 2023:4). Korkein hallinto-oikeus tarkastelee mietintöön sisältyviä alustavia ehdotuksia tässä vaiheessa ainoastaan yleisellä tasolla. Korkein hallinto-oikeus toteaa tämä lähtökohta huomioon ottaen lausuntonaan seuraavaa: 1 Yleistä Korkein hallinto-oikeus pitää hyvänä, että työryhmä on arvioinut vahingonkorvauslain julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevien säännösten uudistamistarpeita. Nämä säännökset ovat olleet voimassa pitkään muuttamattomina. Sääntelyn ajantasaistaminen samoin kuin perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen edistäminen ovat kannatettavia tavoitteita. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin toteaa, että työryhmän mietintö ei anna riittävää pohjaa sääntelyn uudistamiselle. Mietinnön näkökulma on liian yksipuolinen. Julkisyhteisön korvausvastuu on periaatteellisesti merkittävä ja monitahoinen kysymys, jota ei tulisi tarkastella keskittyen lähinnä vain vahingonkorvausoikeuden kehikkoon. Huomioon tulee ottaa julkisen hallinnon toiminnan tuomioistuinvalvonnan ja myös muun lainmukaisuuden valvonnan kokonaisuus. Suomessa viranomaisten toiminnan lainmukaisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista yksittäisessä hallintoasiassa turvaa ennen kaikkea hallinto-oikeudellinen muutoksenhakujärjestelmä. Muutoksenhaku hallintotuomioistuimeen on ensisijainen keino puuttua perus- ja ihmisoikeuksia loukkaavaan tai muutoin lainvastaiseen viranomaisen päätökseen. Muutoksenhaun myötä lainvastainen tilanne saadaan korjattua ja loukkauksen jatkuminen estettyä, vaikka hallintolainkäytön ja hallinnon rajapinnassa voikin syntyä viivettä, koska asianomaiselle myönteinen tuomioistuinpäätös merkitsee useimmiten asian käsittelyn palauttamista viranomaiselle esimerkiksi haetun edun myöntämiseksi. Kysymys on lainmukaisen toiminnan sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta käytännössä. Toteutuneen loukkauksen jälkikäteinen korvaaminen rahalla on ainoastaan toissijainen ja täydentävä oikeussuojakeino. Vastaavasti jos tosiasiallisessa hallintotoiminnassa (esimerkiksi terveydenhuolto) menetellään lainvastaisesti ja yksilön lakiin perustuvat julkisoikeudelliset oikeudet jäävät tämän takia toteutumatta, hallintotuomioistuin voi käsitellä asiaa hallintoriita-asiana. Korjauksen tilanteeseen voi tämän tapaisissa tilanteissa saada myös kantelemalla niin viranomaiselle itselleen kuin valvontaviranomaisille tai ylimmille laillisuusvalvojille. Mietinnössä on ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön pohjalta todettu (s. 48), että ihmisoikeuksien osalta käytettävissä olevan oikeussuojakeinon tulee ensisijaisesti olla preventiivinen eli loukkauksen tai sen jatkumisen estävä. Mietinnössä näiden preventiivisten keinojen – jotka Suomessa turvaa ensisijaisesti hallinto-oikeudellinen oikeussuojajärjestelmä – suhdetta esitettyihin muutoksiin ei kuitenkaan ole juuri käsitelty. Mietinnöstä syntyy paikoin vaikutelma siitä, että vahingonkorvausta pidettäisiin hallinto-oikeudelliseen muutoksenhakujärjestelmään nähden ensisijaisena oikeussuojakeinona. Esimerkiksi nykytilan arviointia koskevassa jaksossa (jakso 2.4) todetaan, että ”vahingonkorvaus on yleinen ja keskeinen keino hyvittää perus- ja ihmisoikeuden loukkaus” (s. 96), ja muutoksenhakujärjestelmää käsitellään lähinnä seikkana, joka ilmentää yleistä vahingon minimoimisen periaatetta (s. 91–92). Korkein hallinto-oikeus korostaa, että julkisyhteisön korvausvastuun uudistamistyössä olisi olennaista analysoida, mitkä ovat ne käytännön tilanteet, joissa perus- ja ihmisoikeusloukkauksen tai viranomaisen muutoin lainvastaisen päätöksen vaikutuksia ei vahingonkärsijästä riippumattomista syistä kyetä korjaamaan hallinto-oikeudellisessa muutoksenhakujärjestelmässä. Oikeudenloukkausten hyvittäminen rahalla tulisi rajata tällaisiin tilanteisiin. On vaikea nähdä, miksi rahallista korvausta tulisi voida vaatia viranomaisen päätöksen väitetyn lainvastaisuuden perusteella myös esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa viranomaisen päätöksen lainmukaisuus on hallintotuomioistuimessa jo nimenomaisesti tutkittu ja ratkaistu. Julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevaa sääntelyä ei tule uudistaa siten, että yleisistä tuomioistuimista muodostuisi hallinto-oikeudellisen muutoksenhakujärjestelmän korvike tai jatke. Oikeudenkäytön toimivuutta ei edistä se, että hallintopäätöksen lainmukaisuus tutkitaan ensin hallintotuomioistuimessa ja tämän jälkeen – vaikka päätös olisi hallintolainkäytössä todettu lainmukaiseksi – voidaan käynnistää uusi oikeudenkäynti yleisessä tuomioistuimessa siitä, onko päätös myös ”vahingonkorvausoikeudellisesti” lainmukainen. Korkein hallinto-oikeus kiinnittää huomiota myös siihen, että korvausvaatimusten käsittelyn osalta mietinnössä on tunnistettu yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten toimivallan jakoon liittyvien kysymysten monitahoisuus (s. 20–21). Tästä huolimatta mietinnössä pidetään varsin ongelmattomana sitä, että yleiset tuomioistuimet voisivat yleisesti tutkia hallintotuomioistuinten ja hallintoviranomaisten päätösten lainmukaisuutta vahingonkorvausoikeudenkäynneissä. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että julkisyhteisön korvausvastuuseen liittyviä seikkoja on mietinnössä arvioitu liian yksipuolisesti. Korvausvastuuta koskevan sääntelyn uudistaminen edellyttää olennaisesti kattavampaa analyysia, jossa otetaan asianmukaisesti huomioon muun ohella julkisen hallinnon toiminnan tuomioistuinvalvonnan ja muun lainmukaisuuden valvonnan kokonaisuus. 2 Kannekielto Mietinnössä ehdotetaan luovuttavaksi vahingonkorvauslain 3 luvun 5 §:ssä säädetystä ns. kannekiellosta. Korkein hallinto-oikeus tarkastelee ehdotusta lähinnä tuomioistuinten päätösten osalta. Kannekiellon tarkoituksena on ollut suojata oikeusastejärjestystä ja estää se, että alempi tuomioistuin joutuisi tutkimaan ylemmän tuomioistuimen päätöksen oikeellisuuden. Kiellolla on myös voitu varmistaa se, että hallintoviranomaisten ratkaisujen oikeellisuus tutkitaan ensisijaisesti hallintolainkäytön järjestyksessä (mietintö s. 93). Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kaikki nämä perusteet kannekiellolle ovat edelleen ajankohtaisia ja puoltavat kiellon säilyttämistä laissa. Mietinnössä esitetyt perustelut kannekiellon poistamiselle eivät puolla sitä ehdotettua lopputulosta, että kiellosta luovuttaisiin tuomioistuinten osalta kokonaan. Mietinnössä esitetyt perustelut puoltavat lähinnä sitä, että kannekieltoa koskevan säännöksen osin vanhentunut sanamuoto päivitetään ajan tasalle. Lisäksi voi olla aiheellista pohtia, olisiko säännöstä ajantasaistettava myös niin, että siinä otetaan huomioon esimerkiksi unionin oikeuden rikkomiseen perustuvaa jäsenvaltion korvausvastuuta koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä johtuvat vaatimukset. Korkein hallinto-oikeus kiinnittää tältä osin huomiota myös siihen, että mietinnön mukaan Ruotsissa kannekiellon tarpeellisuudesta on hiljattain keskusteltu. Ruotsissa on kuitenkin todettu, että ”kannekiellon poistaminen edellyttäisi laajaa ja periaatteellista analyysia” (mietintö s. 140). On vaikea nähdä, miksi Suomessa kannekiellosta voitaisiin luopua ilman tällaista analyysia. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että kannekiellosta luopumiselle tuomioistuinten päätösten osalta ei ole esitetty mietinnössä riittäviä perusteita. Kaikki kannekiellon säätämiseen alun perin johtaneet perusteet ovat edelleen ajankohtaisia. Kiellon sanamuotoa on kuitenkin aiheellista ajantasaistaa. 3 Perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksen hyvittäminen Mietinnössä ehdotetaan, että vahingonkorvauslain 3 lukuun lisättäisiin uusi 7 §, jossa säädettäisiin perustuslaissa turvatun perusoikeuden ja Suomea sitovassa kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden loukkauksen hyvittämisestä. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että tavoite edistää perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksen aiempaa kattavampaa hyvittämistä on sinänsä kannatettava. Mietintöön sisältyvä ehdotus perustuu kuitenkin liian yksipuoliseen tarkasteluun. Voidaan myös kysyä, onko vahingonkorvauslaki ylipäätään oikea tai ainoa sääntelyinstrumentti asianmukaiselle hyvittämiselle. Korkein hallinto-oikeus viittaa edellä jaksossa 1 todettuun ja toteaa tätä täydentävästi vielä seuraavaa. Ehdotettua säännöstä on mietinnössä tarkasteltu ja perusteltu lähinnä yksilöiden perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Ehdotusta tulisi kuitenkin tarkastella myös esimerkiksi siltä kannalta, millaisia laajempia vaikutuksia sillä voisi olla julkisen hallinnon toimintaan ja miten mahdollisiin epäkohtiin ja laatuongelmiin julkisen hallinnon toiminnassa pyritään saamaan korjausta. Ehdotettu säännös olisi omiaan siirtämään painopistettä perus- ja ihmisoikeusnormien tarkemman sisällön määrittymisessä lainsäätäjältä ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta yleisten tuomioistuinten suuntaan niiden käsitellessä vahingonkorvausasioita. Mietinnössä tuodaan tältä osin melko vahvasti esille myös yksittäisten tuomareiden rooli perus- ja ihmisoikeuksien kehittämisessä sekä varsin pitkälle meneviä käsityksiä eri kansainvälisiin sopimuksiin perustuvien valvontaelinten kannanottojen merkityksestä kansallisessa ratkaisutoiminnassa (esimerkiksi s. 169). Hallintotoiminnassa eri aloilla (esimerkiksi sosiaalitoimi, terveydenhuolto, koulutus) samoin kuin hallinnon asiakkaiden kohtaamisessa kaikilla hallinnon aloilla esiintyy varmasti erilaisia laatuongelmia ja kehittämiskohteita. Ehdotetun kaltainen yleinen korvaussääntely yhdessä avoimien perusoikeussäännösten ja ihmisoikeusmääräysten kanssa olisi omiaan johtamaan siihen, että mitä erilaisimpia ristiriitatilanteita pyrittäisiin jäsentämään juuri perus- ja ihmisoikeusloukkauksina. Julkisen hallintotoiminnan lainmukaisuuden ja yleisen valvonnan tehtäviä saattaisi siirtyä hallintotuomioistuimilta, hallinnonalojen erityisiltä valvontaviranomaisilta (aluehallintovirastot, Valvira jne.) ja ylimmiltä laillisuusvalvojilta yleisille tuomioistuimille vahingonkorvausoikeudenkäynteihin, mitä ei voida pitää hyvänä tai toivottavana kehityksenä. Korkein hallinto-oikeus kiinnittää tältä osin huomiota myös siihen, että mietintöön sisältyvän kansainvälisen vertailun perusteella ehdotetun kaltaiset säännökset eivät ole verrokkimaissa laajemmin käytössä. Mietinnössä viitataan tältäkin osin Ruotsin melko tuoreeseen lainsäädäntöön. Ruotsissa sääntely koskee kuitenkin ihmisoikeuksien osalta vain Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen (lisäpöytäkirjoineen) perustuvia ihmisoikeuksia. Kuten mietinnöstäkin ilmenee (esim. s. 51), ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöllä on oikeudellisesti erilainen sitovuus kuin eräiden muiden valvontaelinten kannanotoilla. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksen aiempaa kattavampaa hyvittämistä on aiheellista selvittää edelleen. Selvityksessä tulee ottaa asianmukaisesti huomioon muun ohella julkisen hallinnon toiminnan lainmukaisuuden valvonnan kokonaisuus. 4 Eräitä muita näkökohtia 4.1 Korvausvaatimusten käsittely hallintoprosessissa Mietinnössä on viitattu kysymykseen korvausvaatimusten käsittelystä hallintoprosessissa (s. 20–21). Työryhmä on katsonut, että sen tehtävänä ei ole sen arviointi, tulisiko julkisyhteisöön kohdistuvien korvausvaatimusten käsittelyä uudistaa eri tuomioistuinlinjojen kesken. Tässä yhteydessä on otettu esille myös julkisyhteisöjen tekemiin sopimuksiin liittyvät korvausvaatimukset ja muut vaatimukset. Lisäksi viitataan siihen, että korvausvaatimuksia, jotka ovat perustuneet Euroopan unionin oikeuden rikkomiseen, on käsitelty niin yleisissä tuomioistuimissa kuin hallintolainkäytössäkin. Korkein hallinto-oikeus toteaa, ettei sen toiminnassa ole viime vuosina ilmennyt erityisiä tarpeita lähteä laajemmin selvittämään yleisen lainkäytön ja hallintolainkäytön välistä toimivaltajakoa julkisyhteisöihin kohdistuvien korvausvaatimusten käsittelyssä. Siltä osin kuin kysymys on hallintosopimuksiin perustuvista vaatimuksista, mukaan lukien hallintosopimukseen perustuvasta rikkomusvastuusta, toimivalta kuuluu korkeimman hallinto-oikeuden käsityksen mukaan hallintotuomioistuimille oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella. Korkein oikeus on käsitellyt tätä kysymystä ennakkopäätöksessään KKO 2022:42. Toimivaltajakoa erityisesti maankäyttösopimuksiin liittyen on puolestaan käsitelty esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisussa KHO 2016:52. Korkein hallinto-oikeus ei näe myöskään tarvetta lähteä muuttamaan Suomen oikeusjärjestyksessä vakiintunutta toimivaltajakoa, jonka mukaan yleiset tuomioistuimet ovat toimivaltaisia käsittelemään myös julkisoikeudellisten oikeushenkilöiden yksityisoikeudellisia oikeustoimia koskevat riitaisuudet. Korkein hallinto-oikeus pitää kuitenkin epätyydyttävänä sitä, että toimivaltajakoa yleisen lainkäytön ja hallintolainkäytön välillä voidaan mietinnössä todetuin tavoin pitää jossakin määrin epäselvänä unionin oikeuteen perustuvan vahingonkorvausvastuun osalta. Tämä epäselvyys olisi syytä korjata lainsäädännöllä, mikä olisi korkeimman hallinto-oikeuden käsityksen mukaan toteutettavissa esillä olevan lainsäädäntöhankkeen yhteydessä. Toimivalta on tältä osin osoitettavissa yleisille tuomioistuimille. 4.2 Julkisen vallan käytön käsitteestä ja sen sukulaiskäsitteistä Mietinnössä on tuotu yhtäältä esille, että julkinen valta olisi käsitteenä vakiintunut, mutta toisaalta mietinnössä on esitelty laajasti korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä, jossa käsitettä on tulkittu vahingonkorvauslain kontekstissa. Mietinnössä on esillä myös julkisen hallintotehtävän ja julkisen tehtävän käsitteisiin liittyvää lainvalmisteluaineistoa sekä tuomioistuinten ja laillisuusvalvojien ratkaisukäytäntöä. Ehdotetuissa säännöksissä on julkisen vallan käytön käsitteen lisäksi otettu käyttöön myös julkisen hallintotehtävän käsite. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että julkisen vallan käytön käsitettä ja sen sukulaiskäsitteitä käytettäessä ei ole kaikilta osin otettu riittävästi huomioon käsitteiden erilaisia käyttöyhteyksiä esimerkiksi yhtäältä vahingonkorvauslakiin ja toisaalta perustuslain 124 §:ään liittyen. Käsitteiden käytössä vaikuttaisi siten olevan sen tapaisia pulmia, joita on esillä korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2022:21. 4.3 Julkisyhteisön vastuu muun kuin viranomaisen aiheuttamasta vahingosta Mietinnössä ehdotetaan, että valtiolle tai muulle julkisyhteisölle säädettäisiin toissijainen vahingonkorvausvastuu niitä tilanteita silmällä pitäen, joissa vahinko on aiheutunut yksityisen yhteisön käyttäessä lain perusteella julkista valtaa. Korvausvelvollisuus käsittäisi myös puhtaat varallisuusvahingot. Mietinnön mukaan (s. 91) vastuu ulottuisi julkisen vallan käyttöön, ei sen sijaan julkisten hallintotehtävien hoitamiseen tätä laajemmin. Edelleen viitataan siihen, että käsitteenä julkisen vallan käyttö olisi varsin vakiintunut ja että toissijaisen vastuun laajuus olisi siten ennakoitavissa. Korkein hallinto-oikeus viittaa julkisen vallan käytön käsitteen vakiintuneisuuden osalta siihen, mitä julkisen vallan käytön käsitteestä ja sen sukulaiskäsitteistä on edellä todettu. Luonnostellun kaltainen sääntely (VahKorvL 3:2) voisi aiheuttaa erityisen hankalia tulkintakysymyksiä, kun vahingonkorvauslakiin otettaisiin julkisen vallan käytön käsitteen rinnalle julkisen hallintotehtävän käsite, ehkä ymmärtäen julkisen vallan käyttö tässä toisin kuin se on vahingonkorvauslain soveltamiskäytännössä aiemmin ymmärretty. Luonnosteltu sääntely ei vaikuta pulmattomalta myöskään siltä osin, ettei siitä selvästi ilmene tarkoitettu julkisyhteisön vastuun toissijaisuus. Mietinnön mukaan toissijaisen vastuun laajuus, kun se rajoitettaisiin vain julkisen vallan käyttöön, olisi ennakoitavissa (s. 91). Ennakointi näyttäisi mietinnössä kuitenkin jääneen hyvin ylimalkaiseksi (s. 122). Voidaan myös kysyä, voiko ehdotuksen tarkoituksena olla se, että valtiolle säädettäisiin viimekätinen, myös puhtaan taloudellisen vastuun kattava vahingonkorvausvastuu kaikesta sellaisesta julkisen vallan käytöksi eri yhteyksissä luonnehditusta toiminnasta, jota lainsäädännön perusteella tästä luonnehdinnasta huolimatta yksityisetkin toimijat voivat harjoittaa. Jos toissijaista vastuuta koskeva ehdotus etenee jatkovalmisteluun, perustellulta vaikuttaisi tarkastella vastuun laajuutta myös tältä kannalta: miten sääntely suhteutuisi esimerkiksi yksityisten yritysten toimintaan lakisääteisen vakuutusturvan, teknisen tarkastustoiminnan tai pysäköinninvalvonnan yhteydessä. 4.4 Vapaudenmenetysten ja -rajoitusten korvaaminen Mietinnössä on tarkasteltu rikosperusteisten vapaudenmenetysten ja -rajoitusten ohella myös sitä, onko ankara vastuu perusteltua ulottaa myös muuhun lainsäädäntöön perustuviin vapaudenmenetyksiin. Mietinnössä päädytään johtopäätökseen, että monet syyt puoltavat sitä, että valtion velvollisuudesta suorittaa korvausta erilaisista vapaudenmenetyksistä ja muista valtion pakkovaltaan kuuluvista pakkotoimista säädettäisiin yksi yhtenäinen, ankaran vastuun periaatteiden mukainen laki. Mietinnön mukaan tämä mahdollistaisi korvausperusteiden johdonmukaisen ja selkeän sääntelyn (s. 113 ja 114). Ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan mukaan henkilöltä voidaan riistää hänen henkilökohtainen vapautensa vain lain nojalla ja lain määräämässä järjestyksessä artiklan 1 kappaleen kohdissa a–f tyhjentävästi määritellyissä tilanteissa. Lisäksi vapaudenriistolla tulee olla 5.1 artiklassa mainittu tarkoitus. Hallintotuomioistuimissa sovellettavat keskeiset vapaudenmenetystä tai -rajoitusta koskevat säännökset sisältyvät mielenterveyslakiin (1116/1990), kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin (519/1977), päihdehuoltolakiin (41/1986) ja tartuntatautilakiin (1227/2016). Lastensuojelulakiin (417/2007) sisältyvät säännökset huostaanotosta eivät itsessään merkitse vapaudenmenetystä. Laitoshuoltona toteuttavassa sijaishuollossa eräät rajoitukset, kuten lapsen eristäminen ja poistumiskielto, voivat sinänsä tarkoittaa vapaudenmenetystä. Mietinnössä ehdotetun uuden lain (laki vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista) mukaan sillä, joka on menettänyt muussa kuin rikosoikeudellisessa menettelyssä vapautensa tai jonka vapautta on muuten rajoitettu, olisi oikeus saada siitä valtiolta korvaus, jos vapaudenmenetykseen tai -rajoitukseen ei ole ollut laillisia edellytyksiä tai ilmenee muu seikka, joka selvästi osoittaa, että vapauden menettäminen tai rajoituksen aiheuttaneeseen päätökseen tai toimenpiteeseen ei ole ollut aihetta (s. 222). Korvauksesta päättäisi hallintomenettelyssä Valtiokonttori ja päätökseen tyytymätön voisi nostaa kanteen valtiota vastaan käräjäoikeudessa riita-asioista säädetyssä järjestyksessä (s. 224). Korkein hallinto-oikeus katsoo, että hallinto-oikeudellisten vapaudenmenetysten ja rajoitusten erityislaatuisuus suhteessa rikosoikeudellisiin vapaudenmenetyksiin ja rajoituksiin ei sinänsä ole este tarkastella näiden menetysten ja rajoitusten lainvastaisuudesta johtuvia mahdollisia korvaustarpeita ja sitä, miten nämä korvaustarpeet ovat ratkaistavissa lainsäädännöllisesti tehokkaalla tavalla, joka ei kuormita aiheettomasti korvauksen hakijoita eikä myöskään viranomaiskoneistoa. Kuten mietinnössä (s. 62) on sinänsä aivan oikein todettu, yksinomaan se seikka, että esimerkiksi tahdonvastaista hoitoa koskeva päätös kumotaan, ei merkitse, että vapaudenmenetykselle ei olisi alun perin voinut olla lainmukaista perustetta. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että kysymys niin sanottujen hallinto-oikeudellisten vapaudenriistojen korvaamisesta tulee selvittää osana edellä tarkoitettua laajempaa julkisen vallan käytön kokonaisuutta. Edellytyksiä ehdotetun kaltaisen, rikosoikeudellisten vapaudenriistojen kanssa yhtenäisen korvauslain säätämiselle ei tässä vaiheessa ole. Lausunnon ovat valmistelleet oikeusneuvokset Eija Siitari, Outi Suviranta ja Toni Kaarresalo, ja sitä on käsitelty korkeimman hallinto-oikeuden kansliaistunnossa. Presidentti Kari Kuusiniemi Kansliapäällikkö Emil Waris
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Työryhmän tavoite siitä, että selkeytetään julkisen vallan käyttäjän vahingonkorvausvastuuta, on kannatettava. Valmistelu on kuitenkin puutteellista ja valmistelua tulee jatkaa ja asiantuntijoita kuulla lisää. Esimerkiksi pakkokeinoja koskevia ehdotuksia on jouduttu valmistelemaan siten, ettei ole riittävästi kuultu asiantuntijoita ja perehdytty ongelmiin. Tällainen menettely on omiaan aiheuttamaan ennakoimattomia ongelmia.
      • Liikenne- ja viestintäministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Liikenne- ja viestintäministeriö pitää uudistusta lähtökohtaisesti tarpeellisena ja kannatettavana, koska julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevaa lainsäädäntöä ei ole päivitetty hyvin pitkään aikaan. Ministeriö kuitenkin katsoo, että osa muutosehdotuksista voitaisiin perustella yksityiskohtaisemmin. Ministeriö perustelee näkemystään tarkemmin lausuntopyynnössä ilmoitettujen väliotsikoiden mukaisella jaottelulla.
      • Helsingin hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Julkisyhteisöjä koskevat vahingonkorvaussäännökset vaativat uudistusta, jotta ne vastaisivat paremmmin ja kattavammin nykyisiä oikeusturvaodotuksia sekä oikeuskäytännössä julkisyhteisön vahingonkorvausvelvollisuudesta syntyneitä linjanvetoja. Ehdotus on tähän nähden perusteltu. Hallintolainkäytön näkökulmasta nousee kuitenkin esille erityisesti muutoksenhaun ja vahingonkorvausvaatimuksen välinen suhde, kun korvausvaatimuksen perusteena on hallintopäätöksen väitetty virheellisyys. Viranomaiset toimivat perustuslain hallinnon lainalaisuusperiaatteen nojalla. Hallintotuomioistuinten tehtävänä on muutoksenhakueliminä arvioida, ovatko hallinnon päätökset lainmukaisia. Tuomioistuimeen pääsyä edeltää valtaosassa asioita hallinnon sisäinen maksuton oikaisuvaatimusmenettely. Hallinnon samoin kuin hallintotuomioistuinten ratkaisumenettelyn osalta on haastavaa määritellä, milloin on toimittu virheellisesti. Ensinnäkin lainsäädäntö on usein tulkinnanvaraista ja vasta mahdollinen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu lopulta osoittaa, mikä on oikea tulkinta. Lisäksi hallintolainkäyttöprosessissa voidaan esittää prosessin aikana uutta selvitystä aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka, jolloin asia ei ole välttämättä faktoiltaan samanlainen, mitä se oli hallinnossa. Usein asian arviointi niin hallinnossa kuin tuomioistuimessa edellytää tulkintaa, jossa voi perustellusti olla useitakin ratkaisuvaihtoehtoja. Lieneekin harvinaista, että päätöksen asiasisällön osalta voitaisiin osoittaa, että päätöstä tehdessä on hallinnossa tai hallintotuomioistuimessa toimittu lainvastaisesti, esimerkiksi soveltamalla väärää lainsäädäntöä, vaikka päätöstä muutettaisiin ylemmässä asteessa . Menettelyvirheet sen sijaan ovat selkeämmin osoitettavissa. Erityisen haastavaksi tilanne muodostuu, mikäli hallintopäätöksen virheellisyyttä arvioidaan vahingonkorvausmenettelyssä, ilman, että pohjana olisi hallintotuomioistuimen päätöstä asiassa. Järjestelmää, jossa hallinnon päätöksistä on käytössä laaja ja varsin edullinen muutoksenhakumenettely, tulisi aina pitää ensi sijaisena korjaavana menettelynä. Tätäkin tärkeämpää on kaikin tavoin edistää selkeällä ja huolella valmistellulla lainsäädännöllä sekä hyvällä ja asiantuntevalla hallinnolla sitä, että hallinnon päätökset ovat lainmukaisia eikä vahingonkorvausvaatimusten tarvetta näiltä osin syntyisi. Sellainen asetelma, jossa vahingonkorvauskanteiden nostaminen ilman, että asia olisi käsitelty muutoksenhakumenettelyssä, tulisi olla hyvin poikkeuksellista. Muutoin on vaarana, että ajaudumme yhteiskuntaan, jossa hallinto ei enää toimi, koska jokainen mahdollinen tulkintaerimielisyys voisi johtaa vahingonkorvauskanteisiin. Tällaista tilannetta ei myöskään voida pitää perusteltuna tuomioistuinten osalta niiden perustuslaillinen tehtävä ja asema huomioon ottaen. Vaikka muutoksenhaun laiminlyönti ilman pätevää syytä ehdotuksen mukaan edelleenkin voisi johtaa korvauksen epäämiseen, näyttäisi lain henki kuitenkin ehdotuksen perusteella kääntyvän siihen suuntaan, että se houkuttelee nostamaan vahingonkorvauskanteita tulkintakysymyksistä. Tätä pitäisi välttää ja asiaa tulisi tältä osin vielä arvioida tarkemmin.
      • Henkilövahinkoasiain neuvottelukunta
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan näkemyksen mukaan työryhmämietinnössä lainsäädännön uudistamistarvetta on seikkaperäisesti ja huolellisesti selvitetty. Työryhmämietintö toimii hyvänä pohjana jatkovalmistelulle. Neuvottelukunnalla on mietinnöstä ainoastaan muutamia yleisluonteisia kommentteja. Vahingonkorvauslakiin ehdotetaan otettavaksi säännös ihmis- ja perusoikeuksien loukkauksella aiheutetun vahingon korvaamisesta (3:7§). Vaikka kysymyksessä oleva velvollisuus perustuukin jo Suomea velvoittaviin ihmisoikeussopimuksiin, ja vaikka korvausvelvollisuus on kansallisessa oikeuskäytännössä myös vahvistettu, pitää neuvottelukunta perusteltuna säätää tästä ehdotetusti myös laissa. Mietinnössä viitataan korvauslajien osalta Vahingonkorvauslain 5 lukuun ja todetaan korvausperusteiden osalta, että korvaus määrättäisiin soveltamalla kansallista korvaustasoa vastaavalla tavalla kuin muissakin vahingonkorvauslain nojalla ratkaistavissa asioissa. Kärsimyskorvausta määrättäessä huomioon voidaan ottaa myös henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset. Ehdotus ei ole ristiriidassa sen kanssa, mistä ja millä perusteilla henkilövahingon korvauksia tai kärsimyskorvauksia tällä hetkellä maksetaan. Vastaavasti mietinnössä laajennetaan vapaudenmenetyksestä ja muista pakkotoimista koskevien korvattavien vahinkojen piiriä vastaamaan pitkälti vahingonkorvauslakia. Henkilö- ja esinevahinkojen osalta todetaankin korvattavuuden vastaavan vahingonkorvauslaissa säädettyä. Oikeus kärsimyskorvaukseen erotettaisiin vahingonkorvauslaissa säädetyistä edellytyksistä, mutta mietinnön mukaan korvauksen suuruutta harkittaessa voitaisiin kuitenkin huomioida jo olemassa oleva kärsimyskorvauksia koskeva oikeuskäytäntö ja neuvottelukunnan suositukset. Myös tältä osin kärsimyskorvauksen tuomitseminen perustuisi objektiivisesti arvioitaviin seikkoihin, mikä vastaa tämänhetkistä käytäntöä. Edellä mainitut ehdotukset yhdenmukaistavat aineettoman vahingon korvaamista, mitä neuvottelukunta pitää kannatettavana. Oikeuskäytännössä tuomittavat korvaukset tulevat huomioiduksi myös aikanaan henkilövahinkoasian neuvottelukunnan suosituksissa. Huomioiden kuitenkin korvausten toissijaisuus, kestänee korvauskäytännön muodostumisessa ainakin joitakin vuosia. Yleisenä huomiona neuvottelukunta kiinnittää huomiota lisäksi mietinnössä (s. 14) viitattavaan vuoden 2020 työryhmän mietintöön (Mietintöjä ja lausuntoja 2020:3), johon sisältyi luonnos hallituksen esitykseksi kuluttajan- ja asiakkaansuojaa henkilöön kohdistuvissa palveluissa koskevaksi lainsäädännöksi. Niin sanotun asiakkaansuojalakiehdotuksen korvaussäännöt koskivat niitä palveluja, joita järjestämisvastuussa olevat julkisyhteisöt tuottavat itse tai hankkivat muualta ostopalvelusopimusta käyttäen ja jotka koskevat ennen kaikkea mm. terveys- ja sosiaalipalveluja. Työryhmä ei ehdota muutoksia vahingonkorvauslakiin tältä osin, mistä neuvottelukunta on samaa mieltä. Mikäli muussa yhteydessä asiakkaansuojalakia kuitenkin ehdotettaisiin säädettäväksi, tulisi sen suhde potilasvakuutuslakiin selvittää. Terveydenhuollossa sattuvat henkilövahingot tulevat laajasti korvattavaksi jo potilasvakuutuslain perusteella.
      • STTK ry.
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • STTK ry kannattaa mietinnössä esitettyjä tavoitteita poistaa vahingonkorvauslaista ne julkisyhteisön vahingonkorvausvelvollisuutta rajoittavat säännökset, jotka eivät ole välttämättömiä, edistää ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista ottamalla vahingonkorvauslakiin nimenomaiset säännökset ihmis- ja perusoikeuden loukkauksella aiheutetun vahingon korvaamisesta ja parantaa julkishallinnon asiakkaan asemaa laajentamalla julkisyhteisön korvausvelvollisuutta siitä vahingosta, joka aiheutetaan virheellisellä viranomaisinformaatiolla.
      • Itä-Suomen poliisilaitos, Poliisilakimies Ilkka Jukarainen
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Pääsääntöisesti työryhmämietinnössä ehdotetut säännökset ovat kannatettavia.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Petteri Plosila, Inkinen Jaana
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Käräjäoikeus toteaa, että esityksen valmistelu on työryhmän mietinnön jälkeenkin siinä määrin puutteellista, että hallituksen esitystä ei tule antaa eduskunnalle ilman, että siitä asian huolellisesti tehdyn jatkovalmistelun jälkeen pyydetään uudelleen lausuntoja. Lisäksi käräjäoikeus toteaa, että ehdotetut pykälämuotoilut ovat monelta osin erittäin tulkinnanvaraisia ja epäselviä sekä lakiteknisesti ongelmallisia. Näistä osa on nostettu jäljempänä esiin. Näiden kaikkien läpikäyminen lausunnossa ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole järkevää, koska esityksen periaatteelliset lähtökohdat on ensin täsmennettävä jatkovalmistelussa. Esitys edellyttää merkittävää jatkovalmistelua ja erityisesti tuomioistuinten asiantuntemuksen käyttämistä jatkovalmistelussa. Käräjäoikeus varaa mahdollisuuden lausua uudella lausuntokierroksella tarkemmin esityksen lakiehdotuksista.
      • Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, Ylituomari Mikko Pikkujämsä
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kiinnittää huomiota siihen, että viranomaisen tai muutoksenhakuelimen toimintaa on mahdollista luonnehtia jälkikäteisessä tarkastelussa virheelliseksi myös silloin, kun tämä on tulkinnallisessa tilanteessa omaksunut tietynlaisen kannan, mutta esimerkiksi korkein hallinto-oikeus, Euroopan unionin tuomioistuin tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuin myöhemmin vahvistaa toisenlaisen tulkinnan oikeellisuuden. Käsillä oleva esitys herättää kysymyksen siitä, tuleeko kansalaisille ja yrityksille avata mahdollisuus vahingonkorvaukseen tällaisen virheellisyyden perusteella siitä riippumatta kuinka tulkinnallinen ratkaisutilanne on ollut. Työryhmä ei ole pohtinut esitystä mainitusta näkökulmasta. Esityksen keskeisenä tavoitteena on poistaa vahingonkorvauslaista ne julkisyhteisön korvausvelvollisuutta rajoittavat säännökset, joita ei voida pitää välttämättöminä. Nykyisessä laissa on useita pidäkkeitä, jotka estävät korvauksen tuomitsemisen silloin, kun jollekulle aiheutuu vahinkoa virheelliseksi myöhemmin osoittautuvasta laintulkinnasta. Tällaiset pidäkkeet ovat osaltaan varmistamassa esimerkiksi alueellisen hallinto-oikeudelle sellaista toimintavapautta, jota riippumattoman ja itsenäisen tuomioistuimen rooli vaatii. Työryhmä ehdottaa mietinnössään näiden pidäkkeiden kumoamista ja uusienkin korvausperusteiden luomista (väärien tietojen antaminen sekä ihmis- ja perusoikeusloukkaus). Mikäli ehdotus sellaisenaan toteutuisi, vaikutukset saattaisivat olla ennalta-arvaamattomat.
      • Verohallinto
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Verohallinto käsittelee sellaiset verotukseen perustuvat vahingonkorvausvaatimukset, jotka koskevat esine- ja varallisuusvahinkoa (laki valtion vahingonkorvaustoiminnasta 1 § 2 momentti 5 kohta). Verohallinnon käsittelemiä vahingonkorvausasioita on vuositasolla ollut noin 20-40 kappaletta. Työryhmän mietinnössä on tarkasteltu osuvasti julkisyhteisön korvausvastuuta koskevan sääntelyn nykytilaa ja sovellettavuutta nykyisessä julkishallinnon toimintaympäristössä. Hallinto digitalisoituu, automatisoituu ja tarjoaa paljon eri tasoista informaatiota monilla eri kanavilla helpottaakseen asiakkaiden asiointia. Verohallinto pitää lainsäädännön uudistamista kannatettavampana ja ennakoitavampana vaihtoehtona kuin pitkään voimassa olleen lainsäädännön "modernisointia" oikeuskäytäntöä kehittämällä. Työryhmämietinnössä esitetään muutoksia, joiden perusteella korvausvastuun lainsäädäntöperusteet tulisivat muuttumaan. Ansionmenetyksestä ja siihen rinnastettavista vahingoista maksettavista korvauksista tulee tehdä ilmoitus tulorekisteriin. Tulorekisterin näkökulmasta voidaan pitää erittäin tärkeänä, että mahdollisen lainsäädännön toimeenpanolle jätetään riittävästi aikaa, jotta ilmoituslajit, ilmoitusmenettelyt ja tiedon käyttäjien menettelyt voidaan rakentaa mahdollisten uusien korvausmuotojen mukaisiksi. Työryhmän mietinnössä ei ole arvioitu kaikkia säädöksiä, joiden mukaan julkisyhteisö voi joutua vahingonkorvausvelvolliseksi. Työryhmän mietinnössä on esitetty muutamia julkisyhteisön korvausvastuuta koskevia säädöksiä, joiden muutostarpeita työryhmä ehdottaa arvioitavaksi myöhemmin. Verohallinto ehdottaa, että myös verotakavarikkosääntelyn ja aiheettomasta verotakavarikosta aiheutuneen vahingon korvaamista koskevan sääntelyn muutostarpeet arvioitaisiin. Verohallinnolla on oikeus hakea tuomioistuimelta turvaamistoimenpiteen määräämistä eli verotakavarikkoa sellaisen veron maksamisen turvaamiseksi, josta ei ole vielä tehty verotuspäätöstä (laki verojen ja maksujen perimisen turvaamisesta 395/1973). Laki on ollut voimassa lähes yhtä pitkän ajan kuin vahingonkorvauslaki ja siihen on tehty vain oikeudenkäymiskaaren ja ulosottokaaren muutoksista johtuvia muutoksia. Tarpeettomasta takavarikosta aiheutuneen vahingon korvaamisesta säädetään oikeudenkäymiskaaren 7 luvussa ja kyse on tuottamuksesta riippumattomasta ankarasta vastuusta. Verohallinnon käsityksen mukaan oikeuskäytäntö on osoittanut, että sääntelyn ajanmukaistamiselle on tarvetta. Laissa tulisi määritellä, milloin turvaamistoimi on ollut tarpeeton tai aiheeton ja mistä kanteen nostamiselle asetettu vuoden pituinen määräaika alkaa, jos Verohallinto ei ole itse peruuttanut verotakavarikkoa ennen veron määräämistä ja verotuspäätös kumotaan vasta myöhemmin muutoksenhaun vuoksi. Oikeuskäytännössä näitä lainsäädännössä epäselviksi jääviä kysymyksiä on ratkaistu perusoikeusmyönteisellä tulkinnalla. Nykyistä tilannetta ei voida kuitenkaan pitää edes mahdollisen vahingonkärsijän kannalta riittävän selvänä ja ennakoitavana.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 1. EHDOTUSTA KOSKEVAT YLEISET HUOMIOT Työryhmä on tehnyt huolellista ja perusteellista työtä, ja sen ehdotukset ovat pääosin tarpeellisia ja kannatettavia. Yleisenä huomiona tarkastelen aluksi käsitteiden ”julkinen tehtävä” ja ”julkinen hallintotehtävä” eroja ja mainittujen käsitteiden käyttökelpoisuutta vahingonkorvausoikeudellisen vastuun rajanvetokriteereinä. Lisäksi arvioin julkisen vallankäytön sisältöä ja tämänkin käsitteen tulkinnanvaraisuutta korvattavan vahingon määräytymisen edellytyksenä. Perustuslaissa käytetään sekä julkisen tehtävän (108, 109 ja 111 § sekä 118:n 3 momentti) että julkisen hallintotehtävän (124 §) käsitteitä. Perustuslain 108 ja 109 §:ssä säädetyn mukaisesti eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin toimivalta määräytyy osin julkisen tehtävän käsitteen kautta. Perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaan oikeudenloukkauksen tai vahingon kärsineellä on oikeus vaatia rangaistusta ja vahingonkorvausta paitsi virkamiehen myös julkista tehtävää hoitavan lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi. Voimassa olevassa vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä julkisyhteisöön rinnastetaan sellainen muu yhteisö, joka hoitaa julkista tehtävää. Työryhmä ehdottaa vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n sanamuodon muuttamista muun ohella niin, että ”julkisen tehtävän” sijasta pykälässä käytettäisiin ilmaisua ”julkinen hallintotehtävä”. Mietinnön perusteluista ilmenee, että muutoksen taustalla on ajatus siitä, että korvausvastuu koskisi niitä tilanteita, joissa julkinen hallintotehtävä on annettu perustuslain 124 §:n mukaisesti muun kuin viranomaisen hoidettavaksi. Ehdotettu muutos nähdäkseni supistaisi vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n soveltamisalaa nykyiseen verrattuna, koska julkinen hallintotehtävä on käsitteenä suppeampi kuin julkinen tehtävä. Muutos ei näyttäisi olevan myöskään sopusoinnussa perustuslain 118 §:n 3 momentin sanamuodon kanssa. Työryhmä on pitänyt edellä mainittua terminologian muuttamista lähinnä lakiteknisenä seikkana (s. 158). Muutoksen aineellisia vaikutuksia tai suhdetta perustuslain 118 §:n 3 momentin sanamuotoon ei ilmeisesti sen vuoksi ole tarkemmin käsitelty. Vaikuttaisi siltä, että työryhmä ei ole nähnyt julkisen tehtävän ja julkisen hallintotehtävän välillä juurikaan sisällöllistä eroa. Käsitteisiin liittyy kuitenkin toisistaan poikkeavia oikeudellisia ulottuvuuksia (ks. Mikko Sarjan kirjoitus 2010, s. 23–26, ”Laillisuusvalvonnan yleisiä kysymyksiä” oikeusasiamiehen kotisivuilla). Oikeuskirjallisuudessa käsitteiden välistä eroa on Sarjan toteamin tavoin pyritty löytämään sen pohjalta, että julkinen tehtävä on eräänlainen yläkäsite, joka kattaa myös sitä suppeamman julkisen hallintotehtävän käsitteen. Käsitteiden osittainen päällekkäisyys ja niiden välisen eron vaikea hahmotettavuus on toisaalta kuitenkin tunnustettu (esimerkiksi Marietta Keravuori-Rusanen: Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä, 2008, s. 139–159). Julkisen tehtävän ja julkisen hallintotehtävän käsitteiden käytön valitettavaa epätäsmällisyyttä esiintyy myös tuoreessa lainsäädännössä, mikä voi johtaa tulkinnallisiin epäselvyyksiin esimerkiksi eräissä tiedustelutoiminnan valvonnasta annetun lain (121/2019) soveltamistilanteissa. Lain 3 §:ssä säädetään tiedusteluvalvontavaliokunnan tiedonsaantioikeuksista ja 8 §:ssä tiedusteluvalvontavaltuutetun tiedonsaantioikeuksista. Tiedonsaantioikeudet eroavat toisistaan siinä, että viranomaisten lisäksi valiokunnalla on oikeus saada valvontatehtäviensä hoitamiseksi maksutta tarvitsemansa tiedot julkista tehtävää hoitavilta, kun taas valtuutettu saisi nämä tiedot vain julkista hallintotehtävää hoitavilta. Käsitykseni mukaan myös tiedusteluvalvontavaltuutetun tiedonsaantioikeudet, samoin kuin oikeus saada selvitys (9 §) ja tarkastusoikeus (10 §) olisi mainitussa laissa tullut ulottaa kaikkiin julkisiin tehtäviin. Kun näin ei tehty, voi käydä esimerkiksi niin, että tiedusteluvalvontavaltuutettu ei voi toimittaa tiedusteluvalvontavaliokunnan pyytämää tarkastusta tai tietoja taikka selvitystä, jos niiden kohteena on julkista tehtävää (mutta ei julkista hallintotehtävää) hoitava yksityinen taho. Käytännössä ongelmallinen tilanne saattaa aktualisoitua esimerkiksi teleoperaattoreiden kohdalla. Erimielisyyttä käsitteiden sisällöstä on ilmennyt myös käytännön tilanteissa laillisuusvalvonnan yhteydessä. Esimerkiksi valtiovarainministeriö ja Senaatti-kiinteistöt ovat apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen selvityspyyntöihin vastatessaan eri yhteyksissä katsoneet, että Senaatti-kiinteistöillä on julkinen tehtävä, muttei julkista hallintotehtävää. Perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 34/2020 vp, s. 5) mukaan ”Senaatti-kiinteistöjen tehtäviin valiokunnan mielestä sisältyy joiltain osin julkisen hallintotehtävän piirteitä.” Vasta valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle Senaatti-konsernista ja valtion toimitilahallinnosta (VNS 9/2022 vp, s. 81) on lähdetty siitä, että tilapalveluiden tarjoamista virastoille voidaan pitää Senaatti-konsernin liikelaitoksille kuuluvana julkisena hallintotehtävänä. Esimerkki osoittaa, ettei puheena olevien käsitteiden ero ole selvä, muttei myöskään yhdentekevä, kuten työryhmä on saattanut ajatella. Yksityishenkilön kanteluun 23.2.2022 annetussa vastauksessa EOAK/1389/2023 on puheena oleviin käsitteisiin liittyvistä hankalista tulkintatilanteista todettu seuraavaa: ”Järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen liittyvät vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tehtävät, joista säädetään yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa, ovat perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuja julkisia hallintotehtäviä ja samalla perustuslain 109 §:ssä säädettyjä julkisia tehtäviä, joita oikeusasiamies on sinänsä toimivaltainen valvomaan. Sen sijaan oikeusasiamies piti alustavassa tarkastelussa ainakin jossain määrin tulkinnanvaraisena, onko vartiointiliikkeen toimitusjohtajan käytös sosiaalisessa mediassa sellaista julkisen tehtävän tai julkisen hallintotehtävän hoitamista, jota oikeusasiamies voisi valvoa.” Lisäksi on syytä huomata, että muualla kuin julkisen vallankäytön ydinalueella on usein tulkinnanvaraista, milloin viranomainen tai muu taho käyttää julkista valtaa (ks. mietinnössä useasti mainittu KKO 2022:21). Sen vuoksi en voi täysin yhtyä siihen työryhmän näkemykseen (s. 17, 90 ja 135), että ”julkisen vallan käyttöä on edellä jaksoissa 2.4.4 ja 2.4.6 todetuin tavoin pidettävä vakiintuneena ja selkeänä kokonaisuutena”. Edellä mainitusta korkeimman oikeuden tuoreesta ratkaisusta esimerkiksi ilmenee, että apulaisoikeuskansleri ja korkein oikeus ovat olleet käsitteen sisällöstä eri linjoilla. Huomion arvoista on, että julkisen vallan käsite sisällytettiin Suomen lainsäädäntöön ensimmäisen kerran 1974 juuri vahingonkorvauslakia säädettäessä. Vasta myöhemmin siitä säädettiin myös perustuslaissa, rikoslaissa ja monissa muissa laeissa. Työryhmä on mielestäni tarpeettoman ”itsestään selvänä” ratkaisuna päätynyt ankkuroimaan uudistettavat julkisyhteisön korvausvastuuta koskevat säännökset edellä mainittuihin valitettavan tulkinnanvaraisiin käsitteisiin. Asian jatkovalmistelussa olisi syytä syventyä tarkemmin julkisen tehtävän ja julkisen hallintotehtävän eroihin ja yhtäläisyyksiin. Kiinnitän huomiota lisäksi vielä siihen, että työryhmä on käyttänyt ehdotuksessaan ilmaisua ”yhteisö” silloinkin, kun kysymys perustelujen (s. 36) mukaan voisi olla myös säätiöstä. Esimerkiksi osa yliopistoista on nykyisin säätiöitä. Säätiöt hoitavat käytännössä monia muitakin julkisia hallintotehtäviä (esim. Suomen elokuvasäätiö ja monet eläkesäätiöt) kuten työryhmä on todennutkin. Säätiöt eivät kuitenkaan ole yhteisöjä (ks. TyVM 17/2022 vp, s. 8) eikä niitä tulisi sellaisiksi laissa kutsua.
      • Puolustusministeriö, Herrala Jenni
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Mietinnössä ehdotetaan muutettavaksi vahingonkorvauslakia (412/1974) sekä säädettäväksi uusi laki vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista. Lisäksi ehdotetaan tehtäväksi muutoksia eräisiin muihin lakeihin. Esityksen tavoitteena on poistaa vahingonkorvauslaista julkisyhteisön korvausvelvollisuutta rajoittavat säännökset, joita ei voida pitää enää välttämättöminä sekä edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ottamalla lakiin nimenomaiset säännökset perus- ja ihmisoikeuden loukkauksella aiheutetun vahingon korvaamisesta. Julkishallinnon asiakkaan asemaa pyritään parantamaan laajentamalla julkisyhteisön korvausvelvollisuutta siitä vahingosta, joka aiheutetaan virheellisellä viranomaisinformaatiolla. Muihin lakeihin kuin vahingonkorvauslakiin liittyvien uudistusten tavoitteena on laajentaa valtion ankaraa vastuuta niistä vahingoista, jotka aiheutuvat syyttömille tai muille aiheettomista rangaistuksista tai pakkokeinoista taikka viranomaisen muista pakkotoimista. Puolustusministeriön lausunto on laadittu yhteistyössä pääesikunnan kanssa. Puolustushallinnon näkemyksen mukaan uudistuksen tavoitteet ovat perusteltuja ja uudistus poistanee joihinkin käytännön soveltamistilanteisiin liittyviä ongelmia (esim. VahL 3:1.2 ja 3:2 §:n soveltamisen välillä). Ehdotettu 3 § selkeyttäisi vahingonkorvausvelvollisuutta kyseisissä tilanteissa. Puolustushallinnolla ei ole muuta lausuttavaa mietinnöstä.
      • Vehmaskangas Juhani
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Olen samaa mieltä kuin STM, etenkin: "STM katsoo, että kysymystä asiakkaansuojaan liittyvästä vahingonkorvausvelvollisuudesta ei tulisi käsitellä erityislainsäädännössä, sillä tämä saattaisi johtaa siihen, että asiakkaan oikeus saada korvausta saman tyyppisen virheen johdosta olisi erilainen eri toimialoilla. Tällaista seurausta ei voida pitää yhdenvertaisena eikä muutoinkaan perusteltuna. Siksi STM katsoo, että asiakkaansuojaan liit- tyvää vahingonkorvausvelvollisuutta tulisi vielä pohtia vahingonkorvauslain uudistamisen jatkovalmistelussa." Lisäksi näkisin tarpeellisena säätää viranomaiselle velvollisuus maksaa viivästyskorkoa (+hyvitystä) tapauksissa joissa viranomaisen virheellinen päätös tai toiminta on todennäköisesti aiheuttanut asiakkaalle kuluja, tai muita kärsimyksiä.
      • Suomen Poliisijärjestöjen Liitto r.y.
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL ry pitää vastuusuhteiden selkeyttä ja tunnistettavuutta erittäin tärkeänä osana vahingonkorvausoikeudellista järjestelmää. Työryhmämietinnössä onkin tuotu esille hyviä perusteluja korvauskokonaisuuden selkeydestä ja johdonmukaisuudesta, joiden perusteella lainsäädännön tulkinnanvaraisuutta voitaisiin minimoida. Tällä hetkellä esimerkiksi oikeustila standardisäännöksen vaikutuksesta virkamiehen korvausvastuuseen on oikeuskäytännön varassa, mikä muodostaa ison osan nykyisen järjestelmän tulkinnanvaraisuudesta ja sen luomasta epävarmuudesta. Muutosehdotukset ovat pääosin hyvin perusteltuja ja siten kannatettavia. Muutosehdotuksia on arvioitu laajasti myös suhteessa perustuslakiin, mikä on tärkeää erityisesti pakkokeinojen osalta, koska pakkokeinojen käytöllä puututaan perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeusvelvoitteissa suojattuihin oikeushyviin. Mietinnössä esitetään muutoksia, joiden tavoitteena on muun muassa vahingonkärsijän korvausturvan parantaminen. Nämä ehdotukset ovat yleisellä tasolla kannatettavia ja tarpeellisia, varsinkin perus- ja ihmisoikeuksien loukkausten korvaamiseksi aiempaa tehokkaammin. Viranomaistoiminnassa aiheutuneiden vahinkojen selvittämisellä ja korvaamisella on laaja, koko yhteiskuntaa ja sen perusrakenteita koskeva keskeinen merkitys. Viranomaistoimintaan liittyvien korvausjärjestelmien kohdalla kysymys ei ole ainoastaan vahinkojen rahallisesta kompensoinnista yksittäisissä tapauksissa vaan laajemmin viranomaistoiminnan luotettavuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Virkamieslain mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä sekä noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Tämä velvollisuus kuuluu henkilökohtaisesti jokaiselle virkamiehelle. Laissa säädetty virkamiestehtävän asianmukainen suorittaminen edellyttää muun muassa lainsäädännön ja hallinnon yleisten oikeusperiaatteiden noudattamista. Viranomaisten ja virkamiesjärjestelmään liittyvän säännöstöön perustuen viranomaisilla on ratkaisupakko eli virkamiesten on annettava päätös myös kaikkein vaikeimmissa asioissa. Virkamies vastaa oman päätöksensä ja muun toimintansa lainmukaisuudesta, eikä hän voi kieltäytyä käsittelemästä asioita vain siksi, että hän pelkäisi tekevänsä virheen. Julkisen vallan vastuuta täsmentää perustuslain 118 §:n säännös vastuusta virkatoimista. Vahingonkorvauslaki turvaa perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaisesti lainvastaisen virkatoimen vuoksi vahinkoa kärsineen oikeuden saada vahingonkorvausta julkisyhteisöltä. Korvausta voidaan vaatia myös virkamieheltä. Vaikka perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan käsitellyt virkavastuuta, se ei ole erikseen tarkastellut vahingonkorvausoikeudellista virkavastuuta. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin lausunnoissaan pitänyt välttämättömänä, että vastuu virkatoimista kohdentuu asianmukaisesti. Mietinnön mukaisten, vahingonkärsijöiden nykyisen korvausturvan parantamiseen tähtäävien muutosten lisäksi tuleekin huolehtia myös siitä, ettei julkisyhteisöjen virkamiesten ja työntekijöiden henkilökohtaista korvausvastuuta laajenneta tarpeettomasti. Julkisyhteisö päättää toimintojensa järjestämisestä sekä niille osoitettujen resurssien jakautumisesta ja käyttämisestä, jolloin yksittäisen virkamiehen tai työntekijän on käytännössä mahdotonta vaikuttaa virka- tai työtehtäviensä määrään ja niihin käytettävissä olevaan työaikaan. Korvausvastuun kohdentaminen siten yksittäiseen virkamieheen ei ole tarkoituksenmukaista eikä kohtuullista tilanteissa, joissa viranomaistoiminnan mahdolliset puutteet ja virheet ovat johtuneet seikoista, johon virkamies ei ole voinut vaikuttaa. Mietinnössä esitettyjen korvausjärjestelyjen vaikutukset käytännöntason korvaustilanteisiin jäävät melko ohuiksi. Esimerkiksi ehdotettu aineettomien vahinkojen korvausvelvollisuuden laajentamista koskeva sääntely voisi käytännössä mahdollisesti johtaa korvausvaateiden kasvuun ennalta-arvaamattomalla tavalla. Mikäli viranomaisen korvausvastuu käytännössä muodostuisi jatkossa hyvin ankaraksi, saattaisi tämä johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin yksittäisen virkamiehen ja työntekijän osalta ja mataloittaa kynnystä velvoittaa yksittäinen virkamies osallistumaan korvausten maksamiseen henkilökohtaisesti. Edellä mainittu standardisäännöksen poistaminen voisi esimerkiksi julkisyhteisön takautumisoikeuden kautta käytännössä korottaa virkamiehen korvausvastuuta. Näitä vaikutuksia ei ole otettu mietinnössä riittävästi huomioon. Mietinnössä korostetaan yksityisen vahinkoa kärsineen oikeusturvaa suhteessa julkisen vallan käyttäjään sekä korvauskäytännön ennakoitavuutta ja yhdenmukaisuutta. Tätä taustaa vasten SPJL on samaa mieltä mietinnössä kannatetusta, nykyisen oikeustilan pysyttämisestä, jonka mukaan julkisyhteisö olisi edelleen korvausvelvollinen, jos vahinko on aiheutettu julkista valtaa käytettäessä, mutta ei tätä laajemmin ainoastaan sillä perusteella, että vahinko olisi aiheutettu julkisessa toiminnassa. Jokaiseen hallinnonalaan liittyy omat sääntelyt, periaatteet ja tavoitteet, joille on myös annettava merkitystä viranomaisen toiminnan huolellisuuden arvioinnissa. Jokaiseen hallinnonalaan liittyy myös omat hallinto-oikeussuhteet sekä yksityistä velvoittavaa julkisen vallan käyttöä. Näin ollen kunkin hallinnon sektorin ominaisluonne vaikuttaa siihen, miten korkeaksi korvausvastuun perustavan tuottamuksen kynnys nousee. Näitäkin taustoja vasten on siis erittäin tärkeää, että seuraukset vahinkoriskien realisoitumisesta eivät kanavoituisi edes toissijaisesti liian suuressa määrin yksittäisten virkamiesten ja työntekijöiden vastattaviksi. Korvausvelvollisuuden toteaminen ei myöskään saisi liiaksi estää kyseisten henkilöiden tavanomaisten virka- ja työtehtävien hoitamista.
      • Invalidiliitto ry, Yhteiskuntasuhteet, Gustafsson Henrik
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Invalidiliitto pitää erittäin tervetulleina ja tarpeellisina esitettyjä säännöksiä. On oletettavaa, että ne lisäävät julkishallinnon palveluista ja erityisesti vammaispalveluista riippuvaisten vammaisten kansalaisten luottamusta viranomaistoimintaan. Vammaisjärjestöt ovat vuosikymmeniä nostaneet vammaisten kansalaisten oikeusturva-aseman parantamiseksi kehittämisehdotuksia oikeudesta saada vahingonkorvausta erityisesti viranomaisen antaman virheellisen neuvonnan tai laiminlyönnin takia. Yleisesti on tiedossa, että nimenomaan erityislainsäädäntöön liittyvissä kysymyksissä, kuten vammaispalveluissa esiintyy puutteellista neuvontaa ja ohjausta, joka joskus on jopa virheellistä ja johtaa näin haavoittuvassa asemassa olevan vammaisen kansalaisen kohdalla oikeudenmenetyksiin. Vammaisjärjestöt kohtaavat näitä tilanteita päivittäin neuvontapalveluidensa kautta. Myös useissa selvityksissä on tullut esille viranomaistoiminnan puutteellisuudesta johtuvat sosiaalihuollon asiakkaan kohtuuttomat tilanteet hallintoprosessissa. Näistä keskeisin liittyy nimenomaan neuvonta- ja ohjaustilanteisiin, joissa on kyse erityistilanteisiin liittyvistä neuvonta- ja ohjauskysymyksistä. Tällöin asiakkaan ensisijainen oikeusturva ei toteudu ja asiakas joutuu satunnaisesti turvautumaan jälkikäteisiin oikeusturvakeinoihin, joiden saatavuus ja menestyminen on riippuvainen asiakkaan omista kyvyistä ja mahdollisuudesta saada prosessin tueksi riittävää asiantuntija-apua. Tämä asettaa vammaispalveluita käyttävät kansalaiset usein hyvin epäyhdenvertaiseen asemaan, jossa oikeusturvan toteutuminen ei ole ennakoitavissa ja usko viranomaistoiminnan objektiivisuuteen ja yhdenvertaisuuteen ei toteudu. Oikeusministeriön työryhmässä viitataan kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja kuvataan teeman kannalta tarkemmin Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimusta. Invalidiliitto huomauttaa, että YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen Suomi ratifioi 10.6.2016 osaksi oikeusjärjestelmäämme. Erityisesti yleissopimuksen 13 artiklan (Oikeussuojan saavutettavuus) 1. alakohta määrittelee, että ”sopimuspuolet varmistavat vammaisille henkilöille oikeussuojan tehokkaan saavutettavuuden yhdenvertaisesti muiden kanssa, mm. järjestämällä menettelyllisiä ja ikään perustuvia mukautuksia, helpottaakseen heidän tehokasta suoraa ja välillistä osallistumistaan, myös todistajina, kaikkiin oikeudellisiin menettelyihin, tutkintavaihe ja muut valmisteluvaiheet mukaan lukien.”
      • Suomen Yrittäjät ry
        Päivitetty:
        12.3.2023
        • Oikeusministeriö on pyytänyt Suomen Yrittäjien lausuntoa julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä (VN/18255/2021). Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vahingonkorvauslain säännöksiä julkisyhteisön korvausvastuusta sekä säädettäväksi kokonaan uusi laki vapaudenmenetyksistä ja muista pakko-toimista suoritettavista korvauksista. Esityksen tavoitteena on saattaa vahingonkorvauslain julkisyhteisön korvausvastuuta koskeva sääntely ajan tasalle, edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista, parantaa vahinkoa kärsineen oikeusturvaa sekä varmistaa mahdollisimman yhtenäinen oikeus- ja korvauskäytännön toteutuminen. Tavoitteena on myös parantaa vahinkoa kärsineen oikeutta korvaukseen vapaudenmenetyksistä valtion muista pakkotoimista. Suomen Yrittäjät kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa ja lausuu mietinnöstä tarpeelliseksi katsomiltaan osin. Suhtaudumme myönteisesti mietinnössä ehdotettuihin julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskeviin säännösmuutoksiin. Elinkeinoelämän ja yritystoiminnan kannalta ennakoiva sääntely on avainasemassa perusoikeutena turvatun elinkeinovapauden näkökulmasta. Yritysten oikeusturvan takaamiseksi selkeä ja johdonmukainen julkisyhteisön vahingonkorvausvastuu turvaa yritysten oikeusvarmuuden. Pidämme kannatettavana, että Suomea sitovien kansainvälisten sopimusvelvoitteiden asettamat edellytykset sekä oikeuskäytännössämme omaksutut vahingonkorvausoikeudelliset ratkaisukäytännöt tuodaan selkeinä säännöksinä kansallisiin säädöksiin.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Valtioneuvoston oikeuskansleri
        Päivitetty:
        10.3.2023
        • Ehdotus vaikuttaa perustellulta ja huolellisesti valmistellulta. Julkisyhteisöjen vahingonkorvausta koskevan sääntelyn tarkistaminen on perusteltua ja ajankohtainen osa yhteiskunnan peruslainsäädännön ylläpitämistä. Lainsäädännön tulee olla selkeää ja ymmärrettävää, ja käytännössä vakiintuneiden tulkintojen kodifiointi on perusteltua, mitkä seikat perustelevat vahingonkorvauslain sääntelyn osittaista uudistamista. Julkisyhteisön menettelyn virheellisyydestä vahinkoa kärsivien oikeusturvaa pyritään parantamaan mikä myös on perusteltu tavoite. Vahingonkorvausoikeuden kehittämisessä olisi perusteltua oikeuspoliittisena tavoitteena pyrkiä vahvistamaan julkisyhteisöjen systeemistä vastuuta lain ja hyvän hallinnon noudattamisesta toiminnassaan ja tähän liittyvää vahingonkorvausvastuuta sen puutteista ja viranomaisten virheistä aiheutuvista vahingoista. Ihmisoikeuden ja perusoikeuden loukkauksesta sekä väärästä viranomaisinformaatiosta aiheutuneen vahingon korvaamista koskevat nimenomaiset säännökset olisivat uusia. Oikeussuoja yksityisen käyttäessä julkista valtaa tai hoitaessa julkisia tehtäviä myös tosiasiallisena hallintotoimintana tai julkiseksi hallintotehtäväksi luettavana palvelutehtävänä ei saisi jäädä huonommaksi kuin viranomaisen hoitaessa tehtäviä. Tältä osin olisi perusteltua saada asiakassuojaa koskevat säännökset riittäviksi. Valtioon kohdistuvien vahingonkorvausvaatimusten käsittelyyn liittyvän menettelyn selkeyttäminen on perusteltua. Valtiokonttori on jo vuonna 2008 katsonut, että valtion hoitamaa vahingonkorvaustoimintaa tulisi selkiinnyttää, ja jatkotyöskentelyn lähtökohdaksi tulisi ottaa korvausasioiden keskittäminen Valtiokonttoriin. Kannanotto liittyi apulaisoikeuskanslerin päätökseen 5.9.2008 (OKV/24/1/2006), jossa hän kiinnitti Valtiokonttorin, Rikosseuraamusviraston, Oikeusrekisterikeskuksen ja oikeusministeriön huomiota hallintolain edellyttämään palveluperiaatteeseen ja yhteistyövelvoitteeseen valtioon kohdistettujen vahingonkorvausvaatimusten käsittelyssä ja pyysi ministeriöitä selvittämään vuoden 2008 loppuun mennessä mahdollista tarvetta tarkentaa asiaan liittyvää viranomaisohjeistusta ja selkeyttää sekä keskittää valtioon kohdistettavien, lainkäyttöä koskevien vahingonkorvausvaatimusten käsittelyyn liittyvää menettelyä. Suhdetta eri erityislakien mukaisiin menettelyihin ja erityisesti myös unionioikeudellisen sääntelyn johdosta laajenevaan hyvitysinstituutioon pitäisi tarkastella periaatteellisesti ja riittävän laajasti. Työryhmämietinnössä on tarkasteltu hyvitystä yhtäältä perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksien korjaamisen keinona ja toisaalta esimerkiksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädännön mukaisina oikeussuojakeinoina. Varsinkin Euroopan unionin oikeuden vaikutuksesta mutta osaksi kansallisin ratkaisuin hyvitys on laajentunut muihinkin tilanteisiin. Esimerkiksi Euroopan unionin ilmoittajansuojeludirektiivissä (EU) 2019/1937 edellytetään direktiivin johdannon 95 kohdan ja 21 sekä 23 artiklan perusteella todellista ja tehokasta korvausta tai hyvitystä, joka on oikeassa suhteessa aiheutuneeseen haittaan ja varoittava, ilmoittajansuojeludirektiivin kieltämistä vastatoimista ilmoittajaa kohtaan. Suomessa tässä käytettäväksi on ilmoittajansuojelulain (1171/2022) 34 §:ssä säädetty vahingonkorvauksen lisäksi hyvitys. Esityksen jatkovalmistelussa olisi vielä tarpeen työryhmämietintöä laajemmin pohtia hyvityksen ja vahingonkorvauksen välisiä suhteita korvausoikeuden yleisten oppien sekä myös tehokkaiden oikeussuojakeinojen näkökulmista siten, että osaksi unionin oikeuteen palautuvat hyvitysjärjestelmät olisivat riittävän laajasti tarkastelussa. Unionin oikeus myös tuottaa osaksi uudenlaista vahingonkorvausoikeudellista sääntelyä tai unionissa on käsittelyssä lainsäädäntöehdotuksia, joiden sijoittaminen osaksi nykyistä vahingonkorvauslain mukaista järjestelmää on osaksi vaikeaa ja kokonaisuutena vahingonkorvaussääntely ei muodostu tällöin edellä kuvatulla tavalla kansalaisten tai yritysten ja muiden yhteisöjen näkökulmasta selkeäksi ja helposti ymmärrettäväksi. Unionin sääntelyssä usein on kysymys tehokkaan ja varoittavan korvausjärjestelmän ja tehokkaan oikeussuojan yhteisvaatimuksista ja näihin säännöksiin liittyy usein myös todistustaakkaan ja syy-yhteyden arviointiin liittyviä vaatimuksia. Esimerkkinä komission lainsäädäntöehdotuksesta, joka muuttunee Euroopan parlamentin ja neuvoston käsittelyssä, on ehdotus uudelleen laadituksi ilmanlaatudirektiiviksi (COM (2022) 542 final). Direktiiviehdotuksen 28 artiklan mukaan direktiivin mukaisten toimintavelvoitteiden ja riittävien suunnitelmien laatimisen ja toimeenpanon aiheuttaessa vahinkoa ihmisen terveydelle on tästä vahingonkärsijällä oltava oikeus korvaukseen. Artiklassa ehdotetaan myös syy-yhteyden arviointiin ja todisteluun liittyvää säännöstä. Sen mukaan, jos korvausvaatimuksen tueksi esitetään todisteita, jotka osoittavat, että direktiivin tiettyjen säännösten mukaisten velvoitteiden rikkominen on uskottavin selitys vahingon syntymiselle, rikkomisen ja vahingon syntymisen välillä oletetaan olevan syy-seuraussuhde. Ehdotus mainitaan tässä vain esimerkkinä unionin sääntelypyrkimyksistä. Olennaista on, että unionissa on muodostumassa aikaisempaa vastuuta unionin oikeuden rikkomisesta ja puutteellisesta toimeenpanosta täydentävät periaatteet tehokkaasta korvausjärjestelmästä unionin oikeudessa säädettyjen velvoitteiden rikkomisesta. Jatkovalmistelussa olisi perusteltua vielä tarkemmin selvittää ja arvioida unionin vahingonkorvaussääntelyn vaikutuksia julkisyhteisön vastuulle.
      • Lapsiasiavaltuutetun toimisto
        Päivitetty:
        10.3.2023
        • Lapsiasivaltuutettu kiittää lausuntopyynnöstä. Lapsiasiavaltuutetulla ei ole tässä vaiheessa huomautettavaa.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Hovioikeus kannattaa ehdotusta ja ehdotuksen sivulle 23 kirjattuja tavoitteita pidetään yleisesti ottaen kannatettavina. Ehdotus parantaa oikeusturvan toteutumista. Hovioikeus pitää tarkoituksenmukaisena, että tavoitteiden toteuttamisen kannalta tarpeelliset säännökset tulevat kootuksi.
      • Sosiaali- ja terveysministeriö
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Sosiaali- ja terveysministeriö (jäljempänä STM) katsoo, että mietintö on valmisteltu hyvin ja ehdotettu sääntely on pääosin kannatettavaa. STM:llä on ollut edustus työryhmän työtä seuraamaan asetetussa seurantaryhmässä. STM kiinnittää kuitenkin huomiota ns. asiakkaansuojaa koskeviin mietinnön kirjauksiin. Mietinnössä ei ehdoteta vahingonkorvauslakiin asiakkaansuojan korvaustilanteisiin liittyvää sääntelyä vaan todetaan, että asia tulisi ratkaista erityislainsäädännössä (s. 18). Ratkaisua on perusteltu muun muassa sillä, että ei olisi perusteltua muuttaa vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä säädettyjä puhtaan varallisuusvahingon korvausedellytyksiä vain asiakkaansuojan kehittämistarpeista käsin (s. 15). STM on tästä sinänsä samaa mieltä mutta toteaa käsityksenään, että vahingonkorvauslaissa olisi sinänsä mahdollista esimerkiksi säätää, että julkisyhteisön järjestämissä henkilöön kohdistuvissa palveluissa 5 luvun 1 §:ssä säädetyt edellytykset eivät rajoita velvollisuutta korvata puhdas varallisuusvahinko. Tällainen säännös sopisi esimerkiksi 5 luvun 1 §:n uudeksi 2 momentiksi. STM katsoo, että kysymystä asiakkaansuojaan liittyvästä vahingonkorvausvelvollisuudesta ei tulisi käsitellä erityislainsäädännössä, sillä tämä saattaisi johtaa siihen, että asiakkaan oikeus saada korvausta saman tyyppisen virheen johdosta olisi erilainen eri toimialoilla. Tällaista seurausta ei voida pitää yhdenvertaisena eikä muutoinkaan perusteltuna. Siksi STM katsoo, että asiakkaansuojaan liittyvää vahingonkorvausvelvollisuutta tulisi vielä pohtia vahingonkorvauslain uudistamisen jatkovalmistelussa. Lisäksi STM toteaa, että jos asiakkaansuojan laajentamista julkisissa palveluissa tarkastellaan toimialakohtaisessa lainsäädännössä, on samalla väistämättä arvioitava varsinaisen vahingonkorvaussääntelyn ensisijaisuus ja ulottaminen kyseisiin virhetilanteisiin.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Lakiehdotus sisältää pääosin kannatettavia ja oikeustilaa selventäviä muutoksia.
      • Kirkkohallitus, Virastokollegio, Pihlaja Pirjo
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Kirkkohallitus kiittää mahdollisuudesta lausua työryhmän mietinnöstä. Kirkkohallituksen hallinnonalasta johtuen lausunnossa otetaan kantaa ainoastaan vahingonkorvauslain muutosehdotuksiin.
      • Sosiaali- ja terveysministeriö, Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE, Heikkonen Merja
        Päivitetty:
        7.3.2023
        • Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE on YK:n vammaisten henki-löiden oikeuksien yleissopimuksen (SopS 27/2016; vammaisyleissopimus) kansallinen koordinaatiomekanismi. Sen tehtävänä on edistää yleissopimuksen kansallista täytän-töönpanoa ja vammaisten henkilöiden oikeuksien huomioon ottamista kaikkien hallin-nonalojen toiminnassa. Tässä lausunnossa asiaan otetaan kantaa vammaisyleissopimuk-sen velvoitteiden näkökulmasta, ensisijassa ehdotuksen perus- ja ihmisoikeuksia koske-viin ehdotuksiin. Vammaisyleissopimuksen tarkoituksena on taata vammaisille henkilöille täysimääräises-ti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet, edistää ja suojella näitä oi-keuksia ja vapauksia edistää vammaisten henkilöiden ihmisarvon kunnioittamista. Sopi-muksen 13 artikla keskittyy tehokkaan oikeussuojan saavutettavuuteen. Artikla edellyttää osapuolia varmistamaan vammaisten ihmisten tehokkaan oikeussuojan saavutettavuu-den yhdenvertaisesti muiden kanssa. VANE pitääkin kannatettavana ja erittäin tärkeänä ehdotuksen perus- ja ihmisoikeuslouk kauksia koskevaa pykäläehdotusta. Samoin VANE kannattaa väärää informaatiota koske-vaa hyvitysehdotusta. Lisäksi VANElle tulevan palautteen perusteella sosiaalihuollon asiakkaan suojaa tulisi pa-rantaa nykyisestä. Tämä tulisi hoitaa sektorikohtaisella lainsäädännöllä tulevissa uudis-tuksissa. Esimerkiksi vammaispalveluissa palvelut eivät aina toteudu käytännössä toivo-tulla tavalla, joskus palvelu jää kokonaan myös saamatta (esim. kuljetuspalvelu), jolloin asiakas voi jäädä ilman toista palvelua tai esimerkiksi myöhästyä joukkoliikennevälinees-tä tai jostain muusta aikaan sidotusta tilaisuudesta. Näistä korvauksen saaminen on nykyi-sellään käytännössä hankalaa. Vammaispalvelulain toimeenpanon virhe- ja viivästystilan-teiden lisäksi henkilökohtaisen avun työnantajamallissa on voinut jäädä viranomaisen oh-jaus- ja neuvontavelvollisuus toteutumatta tai sisältänyt virheellistä informaatiota.
      • Ulosottolaitos / valtakunnanvoudin kanslia, Valtakunnanvoudin kanslia, oikeudellinen yksikkö
        Päivitetty:
        6.3.2023
        • Ulosottolaitoksen keskushallinnon (valtakunnanvoudin kanslia) laissa säädettynä tehtävänä on ratkaista sille kuuluvat ulosottoviranomaisen toimintaa koskevat korvausvaatimukset. Lisäksi valtakunnanvoudin kanslia käyttää valtion puhevaltaa ulosottomenettelyyn liittyvissä vahingonkorvausoikeu-denkäynneissä silloin, kun kyse on ulosottomenettelyyn liittyvästä esine- tai varallisuusvahingosta. Valtakunnanvoudin kanslia antaa lausunnon mietinnössä esitetyistä vahingonkorvauslain uudistuksista. Mietinnössä on yleisellä tasolla esitetty tulevaisuudessa harkittavaksi Valtiokonttorin roolin kehittämistä valtion vahingonkorvaustoiminnassa siltä osin, kuin valtion vahingonkorvaustoiminnasta annetussa laissa tiettyjen viranomaisten toimintaan liittyvät esine- ja varallisuusvahinkovaatimukset on säädetty Valtiokonttorin toimivallan ulkopuolelle . Valtakunnanvoudin kanslia pitää tulevaisuudessakin tärkeänä, että ulosottomenettelyä koskevat vahingonkorvausvaatimukset ratkaisee Ulosottolaitoksen keskushallinto. Ulosottomenettely on laajasti ja yksityiskohtaisesti säädelty menettelykokonaisuus mihin liittyvien vahingonkorvausvaatimusten käsittely edellyttää syvällistä asiantuntemusta ulosottokaaren säännöksistä sekä ulosotto- ja oikeuskäytännöstä. Se, että ulosottomenettelyä koskevat kantelut ja vahingonkorvausasiat on säädetty Ulosottolaitoksen keskushallinnon ratkaistaviksi, on osoittautunut myös toiminnan kehittämisen kannalta tärkeäksi. Koulutuksen, kehittämisen ja viestinnän keinoin kantelu- ja vahingonkorvausasioissa esiin nouseviin ongelmiin ja virheellisiin menettelyihin on pystytty reagoimaan nopeasti.
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Valtakunnansyyttäjäntoimisto kiittää mahdollisuudesta lausua työryhmänmietinnöstä. Mietinnössä esitetyt muutokset ja uudet säännökset selkeyttävät julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta sekä parantavat aiheettomista rangaistuksista tai pakkokeinosta tai viranomaisten pakkotoimista vahinkoa kärsineiden syyttömien ja muiden oikeudellista asemaa.
      • Voitte tähän lausua yleisesti ehdotettujen säännösten vaikutuksista, niiden merkittävyydestä ja mahdollisista haitallisten vaikutusten lieventämismahdollisuuksista. Erityisesti teitä pyydetään lausumaan niistä mahdollisista vaikutuksista, joita ei ole esityksessä otettu huomioon.
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vahingonkorvauslakiin esitettyjen muutosten sekä ehdotetun lain vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista aiheutuvia vaikutuksia valtion korvausmenoon on muistiossa esitetyllä tavalla vaikea ennakoida täsmällisesti. Standardisäännöksen poistamisesta ei Valtiokonttorin arvion mukaan aiheudu merkittäviä lisäkustannuksia. Kannekiellon kumoaminen puolestaan tulee todennäköisesti merkitsemään huomattavaa työmäärän lisääntymistä tuomioistuimissa ja Valtiokonttorissa. Uudet säännökset perus- ja ihmisoikeusloukkausten ja väärien tietojen antamisesta aiheutuvien vahinkojen korvattavuudesta tulevat Valtiokonttorin näkemyksen mukaan lisäämään selvästi valtiolle esitettävien korvausvaatimusten ja maksettavien korvausten määrää. Valtiokonttorin arvion mukaan vahingonkorvauslakiin ja valtion vahingonkorvaustoiminnasta annettuun lakiin esitetyt muutokset merkitsisivät sille yhteensä noin kolmen henkilötyövuoden lisäystä. Vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista ehdotetusta laista aiheutuva resurssitarve Valtiokonttorissa on merkittävä. Nykyisin Valtiokonttori on toimivaltainen viranomainen käsittelemään vapaudenmenetyksiä koskevat korvausvaatimukset. Muilta osin pakkotoimista suoritettavien korvausten käsittely tulisi Valtiokonttorille uutena tehtävänä. Valtiokonttorin näkemyksen mukaan muistiossa arvioidut kappalemäärät ja korvausmenon lisäys ovat varsin varovaisia arvioita. Ehdotuksen mukaan Valtiokonttori vastaisi valtion puolesta ehdotetun lain nojalla nostettuihin kanteisiin. Vapaudenmenetyksistä aiheutuvia oikeudenkäyntejä on nykyisellään noin 20 vuodessa. 24 tunnin määräajan alentamisesta aiheutuva lisäys nostettavien kanteiden määrään voidaan arvioida olevan noin 10 kannetta vuodessa, jolloin vapaudenmenetyksestä aiheutuvia oikeudenkäyntejä olisi vuosittain noin 30. Ehdotettujen säännösten perusteella nostettavia muita kanteita arvioidaan muistiossa nostettavan vuodessa keskimäärin 20, jolloin kanteiden yhteismäärä olisi 50 vuodessa. Tämän ja hakemusasioiden käsittelyn arvioidaan edellyttävän Valtiokonttorissa noin 9 henkilötyövuoden lisäystä. Ehdotetut säännökset edellyttävät myös uutta tietojärjestelmää rajapintoineen. Tästä voidaan arvioida aiheutuvan 550 000 euron kertaluonteinen kustannus.
      • Museovirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Museovirasto kiinnittää virheellisen viranomaisinformaation korvattavuuteen liittyen oikeusministeriön huomiota ehdotettujen säännösmuutosten käytännön vaikutuksiin. Esimerkiksi Museoviraston lakisääteisiin tehtäviin kuuluvaan muinaisjäännösten tunnistamiseen ja suojeluun liittyy aina epävarmuuksia. On periaatteessa varsin yleistä, että jokin muinaisjäännös mielletään rauhoitetuksi, mutta myöhemmin käy ilmi, ettei näin ole ollutkaan. Museovirastossa on käsitetty, että standardisäännös suojaa viranomaista juuri tällaisissa tilanteissa, joissa on pyritty tekemään parhaan käytettävissä olevan tiedon nojalla ratkaisuja, mutta tiedot ovat myöhemmin osoittautuneet vääriksi. Museovirastolla on edellä mainittujen tulkintavaikeuksien johdosta muun muassa lakisääteisesti ylläpitämässään muinaisjäännösrekisterissä osittain epätarkkoja tietoja esimerkiksi muinaisjäännösten rauhoituksesta ja muinaisjäännösten alueellisesta ulottuvuudesta. Käytännössä kyse voi olla vaikkapa liian suureksi merkitystä muinaisjäännöksestä. Standardisäännöksen poisto ja julkisyhteisöjen vahingonkorvausvastuun laajentaminen ovat Museovirastossa herättäneet huolestunutta pohdintaa siitä, miten esimerkiksi edellä mainittuja muinaisjäännösten määrittelytilanteita ajateltaisiin mietinnössä esitetyn väärän tiedon antamisen korvattavuuden näkökulmasta.
      • Helsingin kaupunki, Pormestari 15.3.2023 § 26
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Esityksen tavoitteena on sellaisten julkisyhteisön korvausvastuuta rajoittavien säännösten poistaminen, joita ei voida pitää enää välttämättöminä sekä eräiden uusien korvausperusteiden säätäminen koskien ihmis- ja perusoikeuksia. Tavoitteena on myös laajentaa julkisyhteisön korvausvastuuta viranomaisinformaation suhteen. Helsingin kaupunki katsoo, että ehdotetuilla muutoksilla on taloudellisia vaikutuksia, joita on vaikea arvioida ja merkittäviäkin julkisyhteisöille, kuten kunnille, kohdistuvia kumulatiivisia vaikutuksia, joita ei ole juurikaan työryhmämietinnössä arvioitu. Toteutuessaan ehdotetut muutokset tulevat varmuudella lisäämään kuntien hallinnollista taakkaa. Kunnille ei tule jatkuvasti kohdistaa uusia lisätehtäviä ja kustannuksia. Erityisen haitallista se on vallitsevassa julkisen talouden tilanteessa. Julkisyhteisön korvausvastuun laajentaminen viranomaisinformaation suhteen on erittäin haasteellinen julkisyhteisöjen näkökulmasta johtuen säännöksen ulottuvuudesta ja tiedon laajasta määritelmästä. Lakiehdotuksen 3 luvun 2 §:n 2 momentti merkitsee roolin muutosta kuntatoimijalla. Julkisyhteisön toissijainen vastuu tilanteessa, jossa yksityinen taho ei kykene huolehtimaan vahingosta ja siihen liittyvä takautumisoikeus alistaa julkisyhteisön kantamaan yritystoiminnan taloudellista riskiä. Mikäli takautumisoikeutta ei voida toteuttaa, uudistus myös asettaa kuntatoimijan maksajaksi vahingossa, johon se ei ole voinut vaikuttaa. Lähtökohtaisesti tilanteet, joissa yksityinen taho ei kykene huolehtimaan vahingon korvaamisesta, johtuvat yksityisen toiminnan yritystoiminnan epäonnistumisesta, mikä ei ole suorassa syy-yhteydessä kunnan toimintaan. Lainsäätäjän ajatus toissijaisesta vastuusta ei näiltä osin perustu lakiin eikä ole hyväksyttävää, että tämän tyyppiset lisäkustannukset koituisivat kunnille. Ehdotettu säännös vahingonkorvauslain 3 luvun 7 § tulee lisäämään huomattavasti vahingonkorvaushakemusten määrää erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa.
      • Oksiala-Mäki-Petäjä Kirsi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ks. alla olevat Uusi Suomi Puheenvuoro-blogini (joista olen ottanut lainauksia ja käyttänyt lähteenä lausunnossani: 14.3.2023 US-blogi ”Muutoksenhaussa olevien tapaturma-, potilas- ja lääkevahinkopäätöksistä valittavat tulee rinnastaa vammaisiin (HE 19/2014 vp)” 13.3.2023 US-blogi ”Ilmoittajansuojelulla suojaa väärinkäytösten ilmoittajille, jotka työssään havaitsevat EU:n tai kansallisen oikeuden rikkomista” 10.3.2023 US-blogi ”Onko Suomi noudattanut ajantasaista Yhdenvertaisuuslakia ja lain esitöiden tavoitteita (HE 19/2014 vp), esim. saamelaiskysymyksissä?” 9.3.2023 US-blogi ”Valtion virkamieslain (750/1994) 14 §; virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä” 8.3.2023 US-blogi ”Elyt ja avit rikkovat YVA-, Ympäristötieto- ym. direktiivejä (LSL 57 §) ja syyllistyvät ”epävarsinaisiin laiminlyöntirikoksiin” 3.3.2023 US-blogi ”Voisivatko saamelaiset, joille Suomi on antanut perus- ja ihmisoikeuksia loukkaavia päätöksiä, hakea YVV:lta korvauksia ja hyvityksiä?” 2.3.2023 US-blogi ”O. Mäenpää 15.2.2023, HE 274/2022 vp, saamelaiskäräjistä annetun lain ja rikoslain 40 luvun 11 §:n muuttamisesta” 28.2.2023 US-blogi ”Tulisiko KHO:2021:45 ”saamelaispäätös” purkaa perus- ja ihmisoikeusnäkökulma huomioiden HL 31 § ja 32 § vastaisena?”
      • Poliisihallitus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Poliisihallitus katsoo olevan merkityksellistä ja tarkoituksenmukaista, että Suomen valtiota koskevat vahingonkorvausvaatimukset käsiteltäisiin esityksen mukaisesti jatkossa enenevässä määrin Valtiokonttorissa, kuten ehdotuksessa muun ohella esitetään. Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin todeta, että vahingonkorvausvastuuseen esitettyjen lukuisten muutosten taloudellisten vaikutusten arviointiin liittyy varsin monia epävarmuustekijöitä.
      • Kansaneläkelaitos
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Nimenomainen sääntely virheellisestä viranomaisinformaatiosta aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta sekä perus- ja ihmisoikeusloukkauksien hyvittämisestä lisäisi sekä aiheellisten että aiheettomien korvaushakemusten ja –kanteiden määrää. Taloudellisia vaikutuksia arvioidaan mietinnössä melko pitkälti sen mukaan, kuinka paljon korvauksia voisi tulla tai on aiemmin tullut maksettavaksi. Talousvaikutusten osalta vaikutustenarvioinnissa voitaisiin vielä huomioida paitsi mahdollisten korvaussummien, myös mahdollisesti lisääntyneiden korvausvaatimusten käsittelyn kustannus. Erityisesti tämä koskettanee Kelaa sekä muita julkisen puolen kokonaisuuksia, joissa asiamäärät ovat jo lähtökohtaisesti muutenkin suuret.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä ehdotetaan merkittäviä muutoksia valtion korvausvastuuta koskeviin säännöksiin. Muutosten vaikutusten arviointi on mietinnössä melko suppeaa, mutta johtopäätöksenä on, että vaikutukset todennäköisesti eivät ole kovin suuria. Tuomioistuinvirasto toteaa, että ennen lainsäädäntötoimiin ryhtymistä on syytä tehdä vaikutuksista olennaisesti mietintöä perusteellisempi arviointi. Tuomioistuinviraston käsityksen mukaan korvausperusteiden laajentaminen ja kannekiellon kumoaminen voivat johtaa korvauskanteiden määrän merkittävään kasvuun ja silloin myös muutosten työmäärävaikutukset tuomioistuinlaitoksessa ovat olennaisesti mietinnössä ennakoitua suuremmat. Tavoitteena ei voine olla, että uudistuksella ruuhkautettaisiin lisää jo valmiiksi varsin kuormittuneita tuomioistuimia. Tämän välttämiseksi tarvitaan vielä jatkovalmistelua, jossa huomioidaan riittävästi myös uudistuksen työmäärävaikutukset.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon valmistelivat hovioikeudenneuvos Samuli Nyblom ja hovioikeuden esittelijä Juho Rankinen.
        Päivitetty:
        15.3.2023
      • Suomen tuomariliitto - Finlands domareförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • 2. Ehdotuksen vaikutukset Kannekiellon kumoamisen taloudelliset vaikutukset on arvioitu verrattain vähäisiksi (s. 123). Mietinnössä ei ole kuitenkaan arvioitu käräjäoikeuksissa ehdotetun muutoksen vuoksi tutkittavaksi tulevien kanteiden määrää ja asioiden käsittelyn edellyttämää tuomioistuinten resurssitarvetta. Muutosta ei voi toteuttaa ilman realistista arviota ja tuomioistuinten lisäresursointia. Pelkästään ihmis- ja perusoikeuksien väitettyihin loukkauksiin perustuvat vaatimukset eivät tälläkään hetkellä ole mitätön määrä käräjäoikeuksissa vireillä olevissa asioissa. Esimerkiksi Helsingin käräjäoikeudessa korvauskanteita tai niin sanottuja koppikorvausasioita tuli vuonna 2022 vireille yli 60 kappaletta. Jo tästä on pääteltävissä, että kannekiellon kumoaminen johtanee vähintään kymmenien, mutta mahdollisesti jopa satojen uusien kanteiden vireillepanoon. Jäljempänä todetusti nämä kanteet täytyisi lähtökohtaisesti käsitellä täysimittaisessa oikeudenkäynnissä, mikä edellyttäisi merkittäviä lisäresursseja. Vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista maksettavia korvauksia ehdotetaan yhtenäistettäväksi ja laajennettavaksi. Korvauksia jo nyt maksetaan vuosittain 1,5–3,5 miljoonaa euroa (s. 125). Muutosten on tältä osin arvioitu merkitsevän useamman sadan tuhannen euron vuosittaista lisäystä korvauksiin (s. 129). Ehdotusten taloudelliset vaikutukset ovat tältäkin osin selvästi aliarvioitu.
      • Suomen Kuntaliitto ry, Lakiyksikkö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä on todettu, että vahingonkorvauslakiin esitettyjen ehdotusten taloudellisia vaikutuksia julkisyhteisöille on vaikea ennakoida kovin täsmällisesti. Mietinnön mukaan julkisyhteisön toissijainen korvausvastuu tulee todennäköisesti kysymykseen harvoin, sillä julkista valtaa käyttävän yksityisen yhteisön maksukyvyttömyys lienee verrattain poikkeuksellista. Standardisäännöksen kumoamisen vaikutukset on esityksessä arvioitu vähäiseksi, sillä kumoamisella ei olisi tarkoitus muuttaa julkisen vallan käyttäjän tuottamusvastuun perusteita. Muutoksenhakuvaatimuksen lieventämisen taloudelliset vaikutukset jäävät myös vähäisiksi, sillä pääsääntönä olisi edelleen vaatimus oikaisun ja muutoksen hakemiselle. Virheellisestä viranomaisinformaatiosta aiheutuneiden vahinkojen korvaamisella laajennettaisiin puhtaan varallisuusvahingon korvattavuutta. Sääntely johtaa todennäköisesti korvausvaatimusten lisääntymiseen. Nimenomainen sääntely ihmis- ja perusoikeuden loukkausten hyvittämisestä voi lisätä korvaushakemusten -ja kanteiden määrää. Kuntaliitto yhtyy mietinnössä todettuun, että vahingonkorvauslakiin esitettyjen ehdotusten taloudellisia vaikutuksia julkisyhteisölle on vaikea ennakoida kovin täsmällisesti. Kuntaliitolla ei ole käytettävissä riittävän kattavaa tilastotietoa kuntien käsittelemistä korvausasioista, joten liitolla ei ole tässä vaiheessa mahdollisuutta yksityiskohtaisemmin ottaa kantaa esityksen taloudellisiin vaikutuksiin. Kuntaliitto kuitenkin luonnollisesti pitää tärkeänä, että lausuntokierroksella saatu palaute esityksen taloudellisista vaikutuksista otetaan asian jatkovalmistelussa asiamukaisesti huomioon.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotukseen liittyy uusia vastuuperusteita valtion vahingonkorvausvastuulle. Tästä vääjäämättä seuraa valtioon kohdistettavien vahingonkorvausvaatimusten lukumääräistä kasvua, varsinkin mitä tulee tulee virheelliseen informaatioon perustuvaan korvausvastuuseen. Vastaavaan suuntaan vaikuttaa myös tiettyjen korvausvastuuta koskevien rajoitusten poistaminen tai niiden lieventäminen. Tällöin on olennaista arvioida näiden muutosten henkilöstövaikutuksia tuomioistuinten työhön. Samalla tulee pitää huolta siitä, että viranomaisilla on käytettävissä riittävä rahoituspohja vahingonkorvausten suorittamista varten.
      • Akava ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä ei esitetä muutoksia yksittäisen virkamiehen ja työntekijän korvausvelvollisuuteen. Akava pitää tätä linjausta hyvin tärkeänä.
      • Kuluttajaliitto ry, Konsumentförbundet rf
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Muutosten vaikutukset voivat jäädä osin periaatteellisiksi ja käytännön kannalta siten vähäisiksi, mutta nähdäksemme jo olemassa olevan korvauskäytännön nimenomainen toteaminen suoraan lainsäädännössä on tärkeää ja voi lisätä vahingonkärsijöiden mahdollisuuksia korvausten saamiseen.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä todetaan, että vahingonkorvauslain muutosehdotukset voivat vaikuttaa Valtiokonttorin sekä yleisten tuomioistuinten käsittelemiin asiamääriin ja kannekiellon kumoaminen lisätä niiden työmäärää (s. 129 ja 130). Vahingonkorvauslain muutosten vaikutusta tuomioistuinlaitoksen resurssitarpeeseen ei ole mietinnössä ilmaistu henkilötyövuosissa tai euroissa. Vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista ehdotetun lain vaikutuksista mietinnössä todetaan oletettavaa olevan oikeudenkäyntien lisääntyminen alkuvaiheessa, joskin menovaikutus on arvioitu ainoastaan 0,2 henkilötyövuodeksi (s. 132). Mietinnön arvioita juttumäärien lisääntymisestä ja tuomioistuinten resurssitarpeesta on pidettävä tarpeettoman varovaisina. Resurssitarve olisi tarpeen jatkovalmistelussa selvittää. Oletettavaa on, että mietinnön ehdotukset omalta osaltaan lisäisivät julkisyhteisöjä kohtaan nostettujen kanteiden määrää ja monimutkaistaisivat niiden käsittelyä, mikä tarkoittaa tarvetta yleisten tuomioistuinten rahoituksen lisäämiseen. Osaltaan kielteistä vaikutusta olisi myös pääkaupungin ja muun Uudenmaan alueen yleisten tuomioistuinten jutturuuhkaan. Muutoin ehdotuksen vaikutuksista mietinnössä lausuttuun ei ole huomautettavaa.
      • Työ- ja elinkeinoministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotettujen säännösten vaikutukset, niiden merkittävyys ja mahdolliset haitallisten vaikutusten lieventämismahdollisuudet Työryhmämietinnön sisältämien perustelujen mukaan joillain mietinnön sisältämillä säännösmuutosehdotuksilla ei niinkään tähdätä muuttamaan oikeustilaa vaan enemmänkin selkeyttämään sitä. Tämä koskee esimerkiksi ehdotusta nk. standardisäännöksen poistamisesta sekä ehdotusta, jonka mukaan perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta aiheutuvan vahingon korvaamisesta otettaisiin lakiin nimenomaiset säännökset. Työ- ja elinkeinoministeriö pitää tätä selkeyttämistavoitetta kannatettavana. Työ- ja elinkeinoministeriön toimialalla työ- ja elinkeinotoimistot ja työllisyyden edistämisen kuntakokeilussa mukana olevat kunnat antavat työnhakijan työttömyysturvaoikeutta koskevia työvoimapoliittisia lausuntoja työttömyyskassoille ja Kansaneläkelaitokselle. Työvoimapoliittisessa lausunnossa työ- ja elinkeinotoimisto tai kunta ilmoittaa kassalle tai Kansaneläkelaitokselle, täyttääkö työnhakija ne etuuden saamisen edellytykset, joiden ratkaiseminen kuuluu työ- ja elinkeinotoimiston tai kunnan toimivaltaan. Työ- ja elinkeinotoimistoilla, kunnilla ja työ- ja elinkeinohallinnon valtakunnallisilla puhelinpalveluilla on myös velvollisuus neuvoa työttömyysetuuden työvoimapoliittisia edellytyksiä koskevissa asioissa. Nykyiset TE-toimistot lakkaavat vuoden 2024 lopussa ja vuoden 2025 alusta lukien julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kuntien työvoimaviranomaisille. TE-palvelu-uudistuksen jälkeen työvoimaviranomaiset antavat työvoimapoliittisen lausunnon toimival-taansa kuuluvista seikoista. Vaativaa harkintaa edellyttävien työvoimapoliittisten lausuntojen antaminen säilyy edelleenkin valtiolla siirtyen Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimistolta KEHA-keskukselle. KEHA-keskuksen tehtäviin kuuluu jatkossa myös valtakunnallinen työttömyysturvaneuvonta. Työttömyysturvaoikeutta koskeva neuvonta koskee laajaa ihmisjoukkoa ja etuusoikeutta koskeva lainsäädäntö sisältää pääsääntöjen lisäksi paljon poikkeuksia. Nämä seikat yhdessä joh-tavat siihen, että neuvonnassa tapahtuu myös virheitä. Työ- ja elinkeinoministeriöllä ei kuiten-kaan ole tiedossa, kuinka paljon virheellisestä neuvonnasta aiheutuneita vahinkoja korvataan vuosittain. TE-palveluiden järjestämisvastuun siirtymävaiheessa riski virheelliseen neuvontaan kasvaa sekä työttömyysturvaneuvonnassa että muussa julkisiin työvoimapalveluihin kuuluvassa neuvonnassa. Nimenomainen säännös virheelliseen neuvontaan liittyvästä vahingonkorvausvastuusta voi siten lisätä korvausvaatimusten määrää. Siltä osin kuin tehtävät siirtyvät työvoima-viranomaisille myös vahingonkorvausvastuu siirtyy edellä mainituille (kunta tai kuntayhtymä). Huomattavaa on myös se, että valtiokonttori ei ole toimivaltainen käsittelemään työvoimaviranomaisiin kohdistuvia vahingonkorvausvaatimuksia. Asiakkaiden näkökulmasta tämä voi olla haasteellista. Työryhmämietinnössä viitataan korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 1989:50, joka koski työvoimaneuvojan antamaa neuvontaa. Neuvonnan katsottiin olevan julkisen vallan käyttämistä. Mietinnön perusteella neuvonnan suhde julkisen vallan käyttämiseen olisi kuitenkin ainakin jossain määrin tapauskohtaisesti ratkaistava seikka. Koska julkisen vallan käyttämisenä pidetystä virheelliseksi osoittautuneesta neuvonnasta aiheutuvia vahinkoja voidaan korvata jo nykyisin, tämä vähentää mietinnön mukaisen 1. lakiehdotuksen 3 luvun uuden 3 §:n vaikutuksia. Toisaalta uuden pykälän säätäminen voi lisätä tietämystä oikeudesta saada vahingonkorvausta, ja tämä voinee lisätä myös niiden tilanteiden määrää, joissa korvausta vaaditaan, vaikka samalla oikeus korvaukseen olisi ollut jo nykyisten säännöstenkin perusteella, mutta henkilö ei kuitenkaan olisi korvausta syystä tai toisesta vaatinut. Työ- ja elinkeinoministeriöllä ei ole käytettävissä sellaisia tietoja, että näitä vaikutuksia olisi mahdollista arvioida tapausten määränä tai euromääräisesti.
      • Keskusrikospoliisi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Keskusrikospoliisi katsoo, että korvausvaatimusten käsittelyn keskittäminen Valtiokonttorille on kannatettava asia erityisesti valtion vahingonkorvauskäytännön tasapuolisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Korvausvaatimusten käsittelyn keskittäminen Valtiokonttorille helpottaa Keskusrikospoliisin kuormitusta tältä osin. Valtiokonttorille laissa ehdotettu viranomaisen kuulemisvelvollisuus korvausprosessissa sen sijaan lisää Keskus-rikospoliisin ja erityisesti tutkinnanjohtajien työtä korvaushakemuksia koskevien lausuntojen antamisessa.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Katsomme, että ehdotetuilla säännöksillä on monia positiivisia vaikutuksia. Vammaisten henkilöiden kannalta erityisen merkittäviä ovat säännökset perus- ja ihmisoikeusloukkauksella aiheutetun vahingon sekä väärän informaation vuoksi aiheutuneen taloudellisen vahingon korvaamisesta. Laissa säädetty oikeus korvaukseen on omiaan kasvattamaan perus- ja ihmisoikeuksien vaikuttavuutta ja velvoittavuutta viranomaisten toiminnassa. Samalla myös vammaissopimuksen merkitys vammaisten henkilöiden oikeuksien turvaajana vahvistuu. Muutoksenhakua koskevan vaatimuksen lieventäminen parantaisi varsinkin sellaisten kansalaisten oikeussuojaa, joilla on vamman tai sairauden vuoksi ongelmia kognitiivisessa suoriutumisessa, muistissa tms. Vaikka säännöksen soveltaminen edellyttäisi kokonaisharkintaa, sillä voisi olla laajemminkin tulkintavaikutusta esim. hallintoprosesseissa muutoksenhaun laiminlyönnin tai myöhästymisen syitä ja seurauksien kohtuullisuutta arvioitaessa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Juristiliitto korostaa erityisesti sitä, ettei esityksen taloudellisia vaikutuksia ole riittävällä tavalla selvitetty. Esityksessä ehdotetaan merkittäviä muutoksia valtion velvollisuuteen korvata vahinkoja, jolloin esityksestä seuraisi vahingonkorvausta koskevien vaatimusten ja kanteiden merkittävä kasvu. Vaikka on ymmärrettävää, että kustannusten arvioiminen on vaikeaa, on esityksen taloudelliset vaikutukset selvitettävä yksityiskohtaisesti ennen hallituksen esityksen antamista eduskunnalle. Esityksen taloudellisissa vaikutuksissa on mainittu muun muassa, että ”kannekiellon poistaminen ei kuitenkaan merkitsisi valtion korvausvastuun välitöntä toteutumista. Kanteen tutkiminen ei tarkoita kanteen hyväksymistä.” Kanteiden tutkimiseen käytettävä viranomaisten aika ja näin ollen myös tämän ajan vaatima resurssi on pystyttävä arvioimaan tarkasti. Esityksestä aiheutuvat kustannukset esimerkiksi tuomioistumille tulee korvata täysimääräisenä, jotta esitys voidaan hyväksyä. Muutokset eivät saa aiheuttaa kuormitusta jo nyt resurssipulasta kärsivälle oikeudenhoidolle. Juristiliitto myös huomauttaa, että julkisen vallan käyttäjän korvausvastuun on oltava tehokas oikeusturvakeino myös menettelyllisestä näkökulmasta. Oikeusturvan toteutuminen yksityisen ja julkisen vallan käyttäjän välisessä suhteessa edellyttää, että julkisen vallan käytön seurauksena vahinkoa kärsineellä on käytettävissään asianmukaiset menettelyt. Jos julkisen vallan käyttäjää nostetut korvauskanteet käsitellään jatkossakin yleisissä tuomioistuimissa, olisi pohdittava keinoja alentaa prosessikynnystä, jotta muutkin kuin kantokykyiset yritykset tai maksuttomaan oikeudenkäyntiin oikeutetut yksityishenkilöt voisivat vaatia korvausta kärsimästään vahingosta. Juristiliitto on lausunnossaan 22.11.2010 katsonut, että julkisen vallan käyttäjää vastaan esitetyn vahingonkorvausvaatimuksen käsittelyä voisi kehittää esimerkiksi siten, että hallinto-oikeudella olisi mahdollisuus tutkia muutoksenhaun yhteydessä myös samassa asiassa esitetty vahingonkorvausvaatimus. Työryhmän tehtävänä ei ole kuitenkaan ollut korvausvaatimusten forumia koskeva arviointi. Tämän kysymyksen selvittäminen on kuitenkin tärkeää jatkossa vahinkoa kärsineiden oikeusturvan näkökulmasta. Juristiliitto esitti lausunnossaan 22.11.2010 harkittavaksi mahdollisuutta siihen, että julkisen vallan käyttöä koskevat vahingonkorvausvaatimukset käsiteltäisiin keskitetysti. Sittemmin on säädetty valtioon kohdistettuja korvausvaatimuksia koskeva laki valtion vahingonkorvaustoiminnasta. Juristiliitto pitää tärkeänä, että jatkossa selvitetään, miten esimerkiksi kunnissa ja hyvinvointialueilla voitaisiin kehittää käytäntöä vahinkojen keskitetystä korvaamisesta. Laki valtion vahingonkorvaustoiminnasta on parantanut ainoastaan valtion toiminnasta vahinkoa kärsineiden oikeusturvaa, vaikka vahinkoa kärsineen näkökulmasta ei ole eroa sillä, mikä julkisen vallan käyttäjä vahingon on aiheuttanut.
      • THL
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä on arvioitu esityksen vaikutuksia viranomaisten toimintaan ja katsottu lisäresurssitarvetta tulevan lähinnä korvausasioita käsittelevälle Valtiokonttorille. THL:n käsityksen mukaan esitys voi kuitenkin toteutuessaan lisätä merkittävästi myös muiden viranomaisten, esimerkiksi Valtion mielisairaaloiden ja Vankiterveydenhuollon, työmäärää näiden tahojen joutuessa selvittämään korvausvaatimusten taustalla olevia tilanteita.
      • Yhdenvertaisuusvaltuutettu
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Yhdenvertaisuusvaltuutettu yhtyy työryhmän näkemykseen, että ehdotukset parantaisivat julkisyhteisöjen toiminnasta vahinkoa kärsineiden asemaa. Samoin valtuutettu työryhmän tavoin katsoo, että ihmis- ja perusoikeudet kuuluvat kaikille, mutta niillä on usein erityistä merkitystä esimerkiksi lasten, iäkkäiden, vammaisten henkilöiden sekä vähemmistöjen kannalta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu pitää tärkeänä, että jatkotyössä mietinnössä ehdotettujen muutosten vaikutuksista tehdään kattava yhdenvertaisuusvaikutusten arviointi. Valtuutettu katsoo, että yhdenvertaisuusvaikutusarviointi on tehtävä osana perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointia aina, kun on kysymys olennaisista vaikutuksista eri väestöryhmien yhdenvertaisuudelle. Lainvalmistelussa on tunnistettava esimerkiksi yhdessä relevanttien sidosryhmien kanssa ne ihmisryhmät, joihin valmisteltavan lainsäädännön voidaan olettaa vaikuttavan olennaisella tavalla. Näiden ryhmien osalta on tehtävä perusteelliset vaikutusarvioinnit yhtä lailla välittömien kuin välillistenkin vaikutusten osalta. Olennaisuuden vaatimus on hahmotettava suhteessa kyseisten ihmisten elämään, eikä esimerkiksi suhteessa kyseisen ryhmän kokoon, sillä yhdenvertaisuusvaikutukset ovat usein merkityksellisiä juuri vähemmistöryhmien – pientenkin – kannalta.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Julkiset hallintotehtävät voivat käsittää lakisääteisen julkisen palvelun toteuttamista ja tosiasiallista hallintoimintaa. Julkisyhteisö voi tulla korvausvelvolliseksi myös tosiasiallista hallintotoimintaa harjoitettaessa. Valtion vahingonkorvausvastuuseen liittyvät kysymykset jäävät mietinnössä vähäiselle huomiolle, kuten esimerkiksi korvausvastuun perustuminen anonyymin tuottamukseen. Jatkovalmistelussa tämä on syytä ottaa huomioon.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdoton luopuminen standardisäännöksestä saattaisi varsinkin hyvin tulkinnallisissa ratkaisutilanteissa johtaa kasvavaan varovaisuuteen ratkaisutoiminnassa johtuen mahdollisen korvausvastuun uhasta.
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Niitä olisi tullut arvioida enemmän. Kun ehdotetaan merkittäviä muutoksia, tulee arvioida niiden kustannukset korvausten määrien ja asioiden käsittelijöiden lisätöiden osalta. Voisi olla tehokasta esimerkiksi mahdollistaa hallintoasian valituksen yhteydessä tutkia myös vahingonkorvausvelvollisuus. Toisaalta, kun on säädetty laki valtion vahingonkorvaustoiminnasta, tulisi selvittää, tulisiko sama asia säätää myös kuntien ja hyvinvointialueiden toimintojen osalta.
      • Helsingin hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Ehdotus laajentaa korvausvastuuta, mikä todennäköisesti lisää vahingonkorvauskanteiden määrää ja yleisten tuomioistuinten työmäärää. Todennäköisesti ehdotetut muutokset voimaan tullessaan myös tuottaisivat koko joukon tulkinnanvaraisiakin ratkaisutilanteita, joten asiat saattaisivat olla vaativia ja työläitä. Toisaalta on otettava huomioon, että vahingonkorvauskanteen kuluriski luonnollisesti karsii kanteiden määrää. Näin ollen asiamäärän kasvua on haastavaa ennakoida. Joka tapauksessa asiamäärien kasvuun tulisi varautua resurssoitessa tuomioistuinlaitosta. Näin ollen resurssitarvetta tulisi selvittää. Sinänsä vahingonkorvauskanteesta aiheutuva kuluriski johtaa eriarvoiseen mahdollisuuteen hakea asiassaan oikeusturvaa. Hallintolainkäytön asioissa on joissakin yhteyksissä nostettu esille sekin mahdollisuus, että vahingonkorvausvaatimuksen koskien hallintopäätöksellä tehtyä virhettä voisi tehdä hallinto-oikeuteen samassa yhteydessä, kun valitetaan päätöksestä. Tämä vaihtoehto olisi asiakkaan kannalta edullinen, mutta voisi toisaalta johtaa merkittävään työn lisääntymiseen hallinto-oikeuksissa, kun kynnys vaatimuksen tekemiselle olisi hyvin matala ja vaatimuksia todennäköisesti esitettäisiin lähestulkoon kaikissa asioissa. Lienee perusteltua pysyttää vahingonkorvausasioiden käsittely kaikin osin yleisissä tuomioistuimissa, mistä tässäkin ehdotuksessa on lähdetty. Toisaalta esimerkiksi viivästyshyvityksen kaltainen helppokäyttöinen korvausmuoto on selkeissä tapauksissa ollut toimiva keino antaa oikeussuojaa. Selvät tapaukset voidaan toki korvata valtiokonttorin päätöksellä nykyisenkin lain mukaan.
      • STTK ry.
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • STTK pitää erittäin tärkeänä, ettei muutoksella laajenneta yksittäisen virkamiehen tai työntekijän vahingonkorvausvastuuta. Virkamiehille ja työntekijöille tulee tarjota mahdollisuus koulutukseen neuvonta- ja vahingonkorvausvastuusta. Myös työmäärän lisääntyminen mahdollisten kasvavien vahingonkorvausvaatimusten vuoksi tulee ottaa huomioon resurssoinnissa.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Petteri Plosila, Inkinen Jaana
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Käräjäoikeus nostaa esiin erityisesti sen, että esityksen taloudellisia vaikutuksia ei ole riittävällä tavalla selvitetty. Esityksessä ehdotetaan merkittäviä muutoksia valtion velvollisuuteen vahinkojen korvaamiseen ja siitä seuraisi vahingonkorvausta koskevien vaatimusten ja kanteiden merkittävä kasvu. Kannekiellon kumoamisen taloudelliset vaikutukset on arvioitu verrattain vähäisiksi (s. 123). Esityksen taloudellisissa vaikutuksissa on mainittu muun muassa, että ”kannekiellon poistaminen ei kuitenkaan merkitsisi valtion korvausvastuun välitöntä toteutumista. Kanteen tutkiminen ei tarkoita kanteen hyväksymistä.” Vaikka on ymmärrettävää, että kustannusten arvioiminen on vaikeaa, on esityksen taloudelliset vaikutukset selvitettävä yksityiskohtaisesti ennen hallituksen esityksen antamista eduskunnalle. Mietinnössä tulee arvioida mahdollisimman tarkasti käräjäoikeuksissa ehdotetun muutoksen vuoksi tutkittavaksi tulevien kanteiden määrää ja asioiden käsittelyn edellyttämää tuomioistuinten resurssitarvetta. Esityksestä aiheutuvat kustannukset tuomioistumille tulee korvata täysimääräisenä, jotta esitys voidaan hyväksyä. Muutokset eivät saa aiheuttaa kuormitusta jo nyt resurssipulasta kärsivälle oikeudenhoidolle.
      • Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, Ylituomari Mikko Pikkujämsä
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Ehdotuksen vaikutuksia voidaan pohtia esimerkiksi sitä taustaa vasten, kuinka Suomessa koronaepidemiaan sen ensivaiheessa varauduttiin. Valtioneuvosto totesi 16.3.2020 yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että Suomessa vallitsivat poikkeusolot. Samalla hallitus tiedotti linjanneensa eri toimenpiteistä. Ne saatettiin monin osin ymmärtää sitoviksi kielloiksi, vaikkei niiltä puuttui oikeudellinen perusta eikä yksin poikkeusolojen julistaminen luonut valtioneuvostolle toimivaltaa antaa sitovia määräyksiä. Samalla linjaukset olivat kuitenkin tuossa poikkeuksellisessa ja yllättävässä tilanteessa ymmärrettäviä. Valtioneuvostolla voitiin katsoa olevan jopa velvollisuus ryhtyä kansalaisten hengen ja terveyden suojaamiseksi tarpeellisiin toimiin lainsäädännön. Ei ole oikeuspoliittisesti lainkaan selvää, että henkilön, joka taipui noudattamaan linjauksia, tulisi olla oikeutettu vahingonkorvaukseen, jos hänelle jälkikäteen selvisikin, että valtioneuvoston toiminta tilanteessa oli oikeudellisesti ongelmallista. Kannekiellon kumoaminen tekisi mahdolliseksi vahingonkorvauskanteen nostamisen siitä huolimatta, että kysymys on valtioneuvoston päätöksestä, jota ei ole muutoksenhaun johdosta kumottu. Standardisäännöksestä luopuminen merkitsisi sitä, että korvausvastuun syntymiseen ei vaikuttaisi se seikka, onko valtioneuvoston tuossa tilanteessa katsottava noudattaneen kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Väärien tietojen antamisen muodostaminen omaksi vastuuperusteekseen vahvistaisi korvausvastuuta siitä, että valtioneuvosto oli ehkä antanut perusteettomasti ymmärtää sen linjaukset sitoviksi. Uudistus tarkoittaisi sitäkin, että vahingonkorvaus ei rajoittuisi vain taloudelliseen vahinkoon, vaan myös mielipaha ja muu kärsimys saattaisi tulla korvattavaksi, koska valtioneuvoston menettely voisi tulla arvioiduksi ihmis- ja perusoikeusloukkauksena. Valittu esimerkki on poikkeuksellinen ja raflaava. Samankaltainen asetelma voi kuitenkin tulla esiin huomattavasti arkisemmissakin tilanteissa, joita käydään jäljempänä erikseen läpi ehdotettuihin säännöksiin peilaten. Yleisesti voidaan kuitenkin jo tässä yhteydessä todeta, että hallintoviranomaisilla on toimivalta antaa erilaisia lupia, kieltoja ja rajoituksia. Hallinto-oikeudella on puolestaan valta kumota ja muuttaa niitä, ja hallinto-oikeuden päätös voi puolestaan tulla muutetuksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Luvan antaminen asianosaiselle voi aiheuttaa haittaa kolmannelle. Osa viranomaismääräyksistä ulottuu määräämättömään henkilöjoukkoon, jolloin yhden asianosaisen muutoksenhaku voi johtaa viranomaismääräyksen muuttumiseen tai kumoamiseen myös oikeudenkäyntiin sivullisten eduksi tai vahingoksi. Tulkinnanvaraisia tilanteita esiintyy usein esimerkiksi uutta lainsäädäntöä sovellettaessa. Esimerkiksi hallinto-oikeuden sittemmin virheelliseksi osoittautuvasta tulkinnasta saattaa tällaisessa kentässä aiheutua haittaa monille eri tahoille. Haittaa voi ehtiä aiheutua jutun osapuolelle silloinkin, kun korkein hallinto-oikeus säännönmukaisen muutoksenhaun johdosta muuttaa hallinto-oikeuden päätöstä. Laajaa ja pitkäaikaista haittaa eri tahoille voi aiheutua erityisesti silloin, kun kansallisesti omaksutun tulkinnan virheellisyys käy ilmi vasta jostain muusta maasta peräisin olevassa jutussa annettavasta unionin tuomioistuimen tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiosta. Tällainenkaan tilanne ei ole aivan harvinainen. Mikäli ehdotus sellaisenaan toteutettaisiin, siihen liittyy riski viranomaisten ja tuomioistuinten korvausvastuun ennakoimattomasta laajenemisesta. Tämä voisi johtaa niiden varovaisuuden lisääntymiseen tavalla, jota ei käsityksemme mukaan voida pitää yhteiskunnan toiminnan kannalta toivottavana.
      • Verohallinto
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Voimassa olevaa vahingonkorvauslakia on tulkittu oikeus- ja ratkaisukäytännössä siinä määrin työryhmän ehdotuksia vastaavalla tavalla, että ehdotetut lakimuutokset eivät Verohallinnon käsityksen mukaan käytännössä merkittävästi laajentaisi julkisyhteisön korvausvastuuta. Muutokset saattavat kuitenkin lisätä saapuvien korvausvaatimusten määriä koskien erityisesti korvausvastuuta virheellisestä informaatiosta, mutta johtuen myös muista korvausvastuun rajoitusten poistamisesta tai lieventämisestä, joten viranomaisten ja tuomioistuinten riittävistä resursseista ja viranomaisten riittävistä määrärahoista korvausten maksamiseen tulee huolehtia. Esityksessä muutosten vaikutuksia on arvioitu sillä perusteella, ettei oikeuskäytännössä ole juurikaan tapauksia, joissa olisi sovellettu nyt poistettavaksi ehdotettuja rajoituksia. Verohallinnon käsityksen mukaan asiassa tulisi arvioida sitä, onko oikeuskäytännön vähyyteen perustuva arvio riittävä tapa arvioida muutosten vaikutuksia vai voitaisiinko niitä arvioida lisäksi joillakin muilla perusteilla, kuten viranomaisten ratkaisukäytäntöjä selvittämällä. Verohallinnon kokemusten mukaan tuomioistuimen ratkaistavaksi menee vain hyvin pieni osa niistä korvausvaatimuksista, jotka on viranomaiselle esitetty.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 1.1 EHDOTUKSEN VAIKUTUKSET Valtiolla ja muulla julkisyhteisöllä on erityisasema vahingonkorvauslaissa ennen muuta juuri julkisen vallan käyttäjinä. Erityisasemaan liittyy eräitä korvausvastuuta rajoittavia säännöksiä (3 luvun 2 § 2 mom. ja 4–6 §), mutta toisaalta myös tavanomaista vahingonkorvausvastuuta laajentavia säännöksiä (5 luku 1 §). Julkisyhteisö vastaa 5 luvun 1 §:n mukaan julkista valtaa käytettäessä aiheutuneesta sellaisestakin taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon (puhdas varallisuusvahinko). Tältä osin julkisyhteisön korvausvastuu on merkittävästi tavanomaista vahingonkorvausvastuuta laajempi. Työryhmä ehdottaa eräiden julkisyhteisön korvausvastuuta rajoittavien säännösten poistamista ja uusien korvausperusteiden säätämistä. Ihmisoikeusloukkausten hyvittämisen osalta ehdotukset perustuvat pääosin jo nykyiseen oikeuskäytäntöön eivätkä merkitse kovin suurta tosiasiallista oikeustilan muutosta. Poistettavaksi ehdotetun standardisäännöksen (3 luku 2 § 2 mom.) merkitys on niin ikään käytännössä ollut vähäinen. Ehdotuksen mukaan rikoksesta epäillyllä olisi oikeus korvaukseen myös muusta kuin vapautta koskevasta aiheettomaksi osoittautuneesta pakkokeinosta. Ehdotuksen merkittävimmät käytännön vaikutukset liittyisivät todennäköisesti ennen muuta juuri erilaisista pakkokeinoista maksettaviin korvauksiin ja korvausprosessin järjestämiseen hakemusmäärien kasvaessa. Yksittäiset korvaussummat eivät välttämättä olisi suuria, mutta korvausprosessi itsessään saattaisi osoittautua työlääksi, erityisesti jos korvauksia ei taksoitettaisi kaavamaisiksi vakiokorvauksiksi. Korvausmenettelyä helpottaisi kuitenkin se, että ehdotettu laki vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista perustuisi lähtökohtaisesti tuottamuksesta riippumattomalle ankaralle vastuulle, jolloin hakemusmenettelyssä voitaisiin sivuuttaa tuottamuksen arviointiin liittyvät erityistä harkintaa ja perusteluja vaativat kysymykset.
      • Invalidiliitto ry, Yhteiskuntasuhteet, Gustafsson Henrik
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Työryhmän oli tarkasteltava myös tarvetta säätää julkisyhteisön toiminnassa aiheutuneen aineettoman vahingon korvaamisesta. Tämä edellytti toimeksiannon mukaan julkisyhteisön toiminnassa perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksesta aiheutuneen vahingon sekä vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä tarkoitetusta kärsimyksestä aiheutuneen vahingon lähempää tarkastelua. Työryhmän tuli lisäksi selvittää, onko vahingonkorvauslakiin aihetta ottaa nimenomainen säännös viranomaisen virheellisestä neuvonnasta aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Tavoitteena on myös edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ottamalla vahingonkorvauslakiin nimenomaiset säännökset perus- ja ihmisoikeuden loukkauksella aiheutetun vahingon korvaamisesta. Julkishallinnon asiakkaan asemaa pyritään parantamaan laajentamalla julkisyhteisön korvausvelvollisuutta siitä vahingosta, joka aiheutetaan virheellisellä viranomaisinformaatiolla. Työryhmän tehtävänä oli arvioida myös palvelun järjestäjänä toimivan julkisyhteisön isännänvastuuta koskevien säännösten lisäämistä vahingonkorvauslakiin, kun julkisia palveluita järjestetään ostopalvelusopimuksella. Toimeksiannon taustalla oli tarve parantaa kuluttajan- ja asiakkaansuojaa henkilöön kohdistuvissa palveluissa. Oikeusministeriön työryhmämietinnöstä käy ilmi kohdassa ”4.2.3 Muut ihmisiin kohdistuvat ja yhteiskunnalliset vaikutukset”, että ”ihmis- ja perusoikeuden loukkauksen hyvittäminen on olennaista oikeuksien tosiasiallisen toteutumisen kannalta”. Samalla mainitaan vammaiset ihmiset, joille on erityistä merkitystä perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Invalidiliitto on aiemmin esittänyt, että vammaisia henkilöitä koskevan lainsäädännön valmistelun yhteydessä on tehtävä erillinen vammaisvaikutusten arviointi (VAVA), joka luo parasta ennakollista oikeussuojaa vammaisille henkilöille. Oikeusministeriön hallinnonalan ohjeistukset lainsäädännön valmistelun vaikutusarvioinneista kiinnittävät huomiota nyt ensikertaa myös vammaisiin ihmisiin ja heidän sekä vammaisjärjestöjen osallistamisen merkitykseen lainsäädännön valmistelussa. Vaikka työryhmä hyvin suppeasti mainitsee eri ryhmät, kuten mm. lapset ja iäkkäät, niin tästä huolimatta vahingonkorvauslain valmistelu edellyttäisi vammaisvaikutusten arviointia. Myös vammaiset lapset ja iäkkäät vammaiset on syytä nostaa esiin eritellymmin. Invalidiliitto pitää tärkeänä, että eritellymmin myös arvioitaisiin, mitä vaikutuksia perus- ja ihmisoikeusloukkauksen hyvittämisellä olisi vammaisten henkilöiden kannalta esim. juuri vammaispalvelulain soveltamiseen ja toimeenpanoon liittyen. Tässä voi toteutua myös uusi sääntelyehdotus vahingosta, joka on aiheutettu yhteisön toiminnassa virheen tai laiminlyönnin vuoksi vääriä tietoja antamalla. Invalidiliitolla on tiedossa, että esim. vammaispalvelulain henkilökohtaisen työnantajamallin toteutukseen vammaiset työnantajat eivät ole saaneet riittävästi neuvontaa tai ohjausta palvelun järjestämisvastuussa olleilta kunnilta, mikä on voinut aiheuttaa mittavia taloudellisia seuraamuksia työnantajan vastuun toteuduttua vammaisille käytännössä.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Valtioneuvoston oikeuskansleri
        Päivitetty:
        10.3.2023
        • Mietinnössä (s. 123) todetaan, että virheellisestä viranomaisinformaatiosta aiheutuneiden vahinkojen korvaamisella laajennettaisiin puhtaan varallisuusvahingon korvattavuutta, ja että nimenomainen sääntely johtaa todennäköisesti korvausvaatimusten lisääntymiseen. Nimenomainen sääntely ihmis- ja perusoikeuden loukkauksen hyvittämisestä voi myös lisätä korvaushakemusten ja –kanteiden määrää. Mietinnössä esitetyn arvion mukaan vahingonkorvauslain nojalla annettaisiin tällä perusteella enintään joitakin kymmeniä vahingon kärsineelle myönteisiä korvausratkaisuja vuodessa (s. 124). Mietinnössä on tunnistettu todennäköinen mahdollisuus korvausvaatimusten lisääntymiseen. Määrien kasvun suuruutta on luonnollisesti haastavaa etukäteen luotettavasti arvioida. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että myös korvauksen vaatijalle kielteiseen lopputulokseen päättyvät asiat sitovat tuomioistuimen tai muun korvausvaatimusta käsittelevän viranomaisen (Valtiokonttorin tai esim. Kelan, tuomioistuinten) voimavaroja. Perus- ja ihmisoikeuden loukkauksen syntymisen ja korvauksen määrän arvioiminen edellyttävät lisäksi varsin kattavaa perehtymistä niin kotimaiseen kuin kansainväliseenkin oikeuskäytäntöön, mikä voi aiheuttaa lisääntyviä henkilöstön koulutustarpeita. Kun virheellistä viranomaisinformaatiota koskevien korvausvaatimusten odotetaan lisääntyvän nimenomaisen sääntelyn myötä, olisi perusteltua pohtia myös laajentuvan korvausvastuun vaikutusta annetun neuvonnan sisältöön ja laajuuteen sekä neuvontaa antavan viranhaltijan oikeusturvaan. Vaikka tämä ei olisikaan henkilökohtaisesti vahingonkorvausvastuussa väärän tiedon antamisesta, voi asian selvittäminen ja läpikäyminen olla siinä määrin kuormittavaa, että virheitä ja väärinymmärryksiä vältellään kattavan neuvonnan kustannuksella. Onko odotettavissa, että viranomaiset ryhtyvät korvausvastuun välttääkseen entistä varovaisemmiksi antamansa neuvonnan suhteen, kun virheellisestä neuvonnasta voidaan vaatia korvausta nimenomaisen sääntelyn perusteella? Hallintolain 8 §:n mukaisen neuvontavelvollisuuden kantelijan näkemyksen mukaan puutteellinen toteuttaminen on eräs laillisuusvalvonnassa säännönmukaisesti ja usein toistuvia tyyppitapauksia, ja arvioinnissa joudutaan käymään rajanvetoa siitä, olisiko hallinnon asiakkaan tiedusteluun, neuvontapyyntöön ja tarkennuspyyntöihin tullut vastata, missä laajuudessa ja miten yksityiskohtaisesti. Hyvityksen ja vahingonkorvauksen välistä suhdetta sekä laillisuusvalvontaratkaisussa esitetyn hyvityksen merkitystä ja tarvetta tulisi jatkovalmistelussa avoimesti pohtia ja arvioida nyt tehtyä perusteellisemmin. Kanteluratkaisut ovat kantelijalle maksuttomia, kun taas vahingonkorvauskanteeseen voi liittyä merkittävä kuluriski, vaikkakin mietinnön mukaan periaatteena on, ettei riski valtion tai muun vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta häviötilanteessa saisi muodostua tosiasialliseksi esteeksi hyvityksen saamiselle (s. 174). Laillisuusvalvojien hyvitysesityksissä vahingon suuruutta ei ole ryhdytty euromääräisesti arvioimaan, vaan kysymys on ollut menettelyvirheen toteavasta ratkaisusta ja viranomaiselle tehdystä esityksestä ryhtyä toimenpiteisiin virheen hyvittämiseksi. Laillisuusvalvojille tehdyt kantelut sisältävät usein viittauksia jonkin perusoikeuden tai ihmisoikeuden loukkaamiseen, ja virheellisen menettelyn toteavissa ns. seuraamusratkaisuissa varsin useasti havaitaan esimerkiksi hyvän hallinnon vastainen menettely. Lieneekin odotettavissa, että näitä tapauksia tuodaan enenevässä määrin korvausvaatimuksina myös tuomioistuimiin ja muihin viranomaisiin. Oikeuskanslerin laillisuusvalvontatoiminnassa on viime vuosina entistä selvemmin näkynyt erityisesti ympäristöperusoikeuden sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamisvaatimuksen nouseminen kanteluperusteina (esim. apulaisoikeuskanslerin päätös 15.6.2022, OKV/391/10/2021). Pitkäkestoiset ja usein tehottomiksi koetut valvontatoimenpiteet lähtien neuvonnasta ja kehotuksista päättyen hallintopakkotoimenpiteisiin sisältävät viranomaismenettelyitä, joiden riittävyyttä ja tehokkuutta joudutaan jälkikäteen laillisuusvalvonnallisesti arvioimaan. Vuosia tai jopa vuosikymmeniä jatkuneet rakennus- tai ympäristövalvontaan liittyvät ongelmat ovat voineet johtaa menettelyn virheellisyyden toteavaan seuraamusratkaisuun, mutta ainakaan toistaiseksi hyvitysesityksiä ei näissä asioissa ole tehty. Haitankärsijöitä näissä tapauksissa ovat useimmiten naapurit tai lähiseudun muut asukkaat. Mietinnössä viitataan myös siihen, että tehokkaan kansallisen oikeussuojakeinon käytettävissä oleminen vähentää osaltaan kansainvälisten valvontaelinten Suomea koskevia asiamääriä, kun asiaa ei ole enää tarpeen ottaa kansainvälisen valituselimen käsiteltäväksi (s. 124). Tämä voi merkitä käytännössä vastaavan työtaakan siirtymistä kansalliselle tasolle, mikä tulisi huomioida resursoinnissa.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ehdotus sisältää useita uusia korvausperusteita valtion korvausvastuulle. Tämän johdosta on odotettavissa, että korvauskanteiden määrä saattaa nousta huomattavastikin. Näin ollen mietinnössä arvioitu henkilöstövaikutus tuomioistuinten työn näkökulmasta vaikuttaa alimitoitetulta.
      • Kirkkohallitus, Virastokollegio, Pihlaja Pirjo
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Työryhmämietinnössä esitetään vahingonkorvauslain osalta eräiden julkisyhteisön korvausvastuuta rajoittavien säännösten poistamista sekä eräiden uusien korvausperusteiden säätämistä. Kirkkohallitus yhtyy mietinnössä esitettyyn huomioon siitä, että esityksen taloudellisia vaikutuksia on vaikea ennakoida. Kirkon ja seurakuntien hallinnossa on harvoin esitetty korvausvaatimuksia, eikä kirkkohallituksella ole tietoa seurakuntien tai hiippakuntien käsittelemistä korvausasioista. Standardisäännöksen kumoamisen sekä uusien korvausvastuiden voidaan kuitenkin arvioida jonkin verran aiheuttavan uusia taloudellisia vastuita.
      • Sosiaali- ja terveysministeriö, Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE, Heikkonen Merja
        Päivitetty:
        7.3.2023
        • VANE pitää vaikutustenarviointia kattavasti kirjoitettuna. Esimerkiksi perus- ja ihmisoi-keusloukkauksen asianmukaisella hyvityksellä voi olla myös tärkeä yhteiskunnallinen merkitys, ja sen vaikutukset voivat heijastua yhteiskuntaan monipuolisesti. Korvauksen maksaminen on eräs osoitus siitä, että ihmis- ja perusoikeuksista huolehditaan. Pelkkä anteeksipyyntö ei ole riittävä kompensaatio perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta. Laissa säädetty oi¬keus korvaukseen voi entisestään lisätä ihmis- ja perusoikeuksien merkittä-vyyttä vi¬ranomaisten toiminnassa sekä myös kansalaisten yleistä tietoisuutta omista pe-rustavanlaatuisista oikeuksistaan. YK:n vammaisyleissopimus edellyttää sopijavaltioilta myös tietoisuuden lisäämistä vammaisten oikeuksista (8 art.).
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Voitte tähän kirjoittaa yleiset huomionne vahingonkorvauslakiin ehdotetuista muutoksista.
      • Itä-Suomen hallinto-oikeus, Itä-Suomen hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausunnon pääkohdat Hallinto-oikeus kiinnittää lausunnossaan huomiota seuraaviin mietinnössä ehdotettuihin säännösmuutoksiin: - Julkisyhteisön julkisen vallan käytöllä aiheuttaman vahingon korvaaminen - Muutoksenhakua koskevan vaatimuksen lieventäminen - Kannekiellon kumoaminen - Oikeus korvaukseen muusta vapaudenmenetyksestä Lisäksi hallinto-oikeus lausuu yleisiä huomioita vahingonkorvauslain uudistuksesta.
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Valtiokonttori pitää vahingonkorvauslakiin ehdotettuja muutoksia pääosin perusteltuina ja julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta selkeyttävinä. Lisäksi ehdotetut muutokset lisäävät läpinäkyvyyttä korvausturvan saatavuuteen vahinkoa kärsineen näkökulmasta.
      • Museovirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Museovirasto katsoo, että työryhmämietinnössä ehdotetut muutokset vahingonkorvauslakiin liittyen ovat pääosin hyviä ja tarkoituksenmukaisia, joskin erityisesti julkisyhteisöjen vahingonkorvausvastuuta laajentavat ehdotukset herättävät joitakin kysymyksiä.
      • Helsingin kaupunki, Pormestari 15.3.2023 § 26
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kuten edellä on todettu, kunnille ei pidä kohdistaa lisätehtäviä eikä lisäkustannuksia ja erityisesti lakiehdotuksen 3 luvun 2 §:n 2 momentin osalta todetaan, ettei ole hyväksyttävää, että tämän tyyppiset kustannukset koituvat kunnille. Kannatettavaa mietinnössä on se, että on päädytty siihen, ettei julkisyhteisöjen vahingonkorvausvastuuta puhtaista varallisuusvahingoista laajenneta koskemaan kaikkea julkisyhteisöjen toimintaa. Mietinnössä esiin tuodun julkisyhteisöjen vahingonkorvausvastuun ennakoitavuuden lisäksi on syytä huomata, että julkisyhteisöt toimivat monissa asioissa yksityisen sektorin kanssa samalla kentällä esimerkiksi maanomistajana. Mikäli julkisyhteisöjen vahingonkorvausvastuu tällaisissa tilanteissa olisi merkittävästi laajempi kuin muiden toimijoiden, heikentäisi se kohtuuttomasti julkisyhteisöjen asemaa. Julkisen vallan käyttämisen tulee perustua lakiin ja sitä on tarkoin noudatettava. Lakiuudistuksessa näkyy vahvasti asiakkaan näkökulma ja oikeudet. Kuitenkin tulisi ottaa huomioon myös se, että julkista valtaa käyttävän tulee käyttää sitä myös erittäin haasteellisissakin tapauksissa eli se ei ole vapaavalintaista. Ehdotetut muutokset vahvistavat vahinkoa kärsineen yksityishenkilön oikeudellista asemaa.
      • Finanssiala ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
      • Oksiala-Mäki-Petäjä Kirsi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten lainkäyttötoimintaa (mm. niiden omat työjärjestykset) ei voida rajata Vahingonkorvauslain ja Yhdenvertaisuuslain ulkopuolelle. Ks. alla olevat Uusi Suomi Puheenvuoro-blogini (joista olen ottanut lainauksia ja käyttänyt lähteenä lausunnossani: 14.3.2023 US-blogi ”Muutoksenhaussa olevien tapaturma-, potilas- ja lääkevahinkopäätöksistä valittavat tulee rinnastaa vammaisiin (HE 19/2014 vp)” 13.3.2023 US-blogi ”Ilmoittajansuojelulla suojaa väärinkäytösten ilmoittajille, jotka työssään havaitsevat EU:n tai kansallisen oikeuden rikkomista” 10.3.2023 US-blogi ”Onko Suomi noudattanut ajantasaista Yhdenvertaisuuslakia ja lain esitöiden tavoitteita (HE 19/2014 vp), esim. saamelaiskysymyksissä?” 9.3.2023 US-blogi ”Valtion virkamieslain (750/1994) 14 §; virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä” 8.3.2023 US-blogi ”Elyt ja avit rikkovat YVA-, Ympäristötieto- ym. direktiivejä (LSL 57 §) ja syyllistyvät ”epävarsinaisiin laiminlyöntirikoksiin” 3.3.2023 US-blogi ”Voisivatko saamelaiset, joille Suomi on antanut perus- ja ihmisoikeuksia loukkaavia päätöksiä, hakea YVV:lta korvauksia ja hyvityksiä?” 2.3.2023 US-blogi ”O. Mäenpää 15.2.2023, HE 274/2022 vp, saamelaiskäräjistä annetun lain ja rikoslain 40 luvun 11 §:n muuttamisesta” 28.2.2023 US-blogi ”Tulisiko KHO:2021:45 ”saamelaispäätös” purkaa perus- ja ihmisoikeusnäkökulma huomioiden HL 31 § ja 32 § vastaisena?”
      • Poliisihallitus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Esityksen mukaan tarkoituksena on poistaa vahingonkorvauslaista muut kuin välttämättöminä pidettävät julkisyhteisön korvausvelvollisuutta rajoittavat säännökset. Poliisihallitus pitää vahingonkorvauslakiin ehdotettavia muutosesityksiä kannatettavina. Alla erikseen mainittujen lakiehdotuksen pykälien osalta Poliisihallituksella ei ole lausuttavaa.
      • Kansaneläkelaitos
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotuksessa vahingonkorvauslaissa on jäljempänä kerrotulla tavalla kohtia, joita tulisi täsmentää, jotta sääntely myös tosiasiallisesti edistäisi vahingonkärsijän asemaa tarkoituksenmukaisella tavalla. Nyt esitetyssä muodossaan työryhmämietintöön sisältyy useita kohtia, jotka sellaisenaan aiheuttaisivat soveltamista ja tulkintaa koskevia epäselvyyksiä.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon valmistelivat hovioikeudenneuvos Samuli Nyblom ja hovioikeuden esittelijä Juho Rankinen.
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vahingonkorvauslain osalta mietinnössä näyttäisi olevan kyse lähinnä vallitsevan oikeustilan kodifioinnista ja julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevien säännösten saattamisesta ajan tasalle ilman, että esimerkiksi perustuslaki, ihmisoikeusvelvoitteet tai EU-oikeus tätä välttämättä edellyttäisivät. Tältä osin mietinnön keskeisimmät uudistukset liittyvät ehdotettuun uuteen lakiin vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista, joka laajentaisi nimenomaan ankaraa korvausvastuuta vapaudenmenetysten ohella moniin muihinkin pakkotoimiin. Samalla on kuitenkin syytä huomata, etteivät esimerkiksi kysymykset perus- ja ihmisoikeuksien loukkaamisista taikka niiden korvaamisesta ole kovin yleinen ja tavanomainen asiaryhmä yleisissä tuomioistuimissa. Perus- ja ihmisoikeudet tulevat yleisten tuomioistuinten lainkäytössä usein esiin välillisten esimerkiksi oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden arviointiin liittyvien tulkinnallisten vaikutusten kautta. Yleinen tuomioistuin ei usein joudu ottamaan nimenomaisesti kantaa siihen, onko perus- tai ihmisoikeuksia loukattu tai paljonko tällaisesta tulisi maksaa vahingonkorvausta. Suoranaiset perus- ja ihmisoikeuksien loukkaamista koskevat vahingonkorvauskanteet ovat hovioikeuden käsityksen mukaan nykyisin harvinaisia yleisissä tuomioistuimissa. Yleisten tuomioistuinten näkökulmasta keskeisin uudistus liittyy esitettyyn uuteen VahL 3:7 §:n säännökseen perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksen hyvittämisestä. Monet sen yhteydessä esitetyt näkökohdat pätevät sinällään myös ehdotettuun uuteen VahL 3:3 §:n säännökseen viranomaisen virheellisestä informaatiosta aiheutuneen puhtaan varallisuusvahingon korvaamisesta. Koska jälkimmäinen säännös on hyvin tarkkarajainen ja koska se on rajoitettu pelkästään taloudellisten vahinkojen korvaamiseen, seuraavassa keskitytään VahL:n 3:7 §:än. Lisäksi esitetään kahteen muuhun pykäläehdotukseen vähäisiä muutoksia, jotka johtaisivat nyt ehdotettua selkeämmän korvauskynnyksen asettamiseen. Hovioikeuden ehdottamilla täsmennyksellä olisi mahdollista puuttua etenkin korvauskanteiden väärinkäyttötilanteisiin. Ehdotuksen taustalla on se syy, että jo nykyisin tuomioistuimissa ajetaan jonkin verran kanteita, joilla ei käytännössä ole menestymisen mahdollisuuksia, mutta jotka työllistävät tarpeettomasti tuomioistuimia ja valtion puhevaltaa käyttäviä virkamiehiä. Englantilaisessa oikeudenkäytössä voidaan joissakin tällaisissa tapauksissa nimetä henkilön asemaksi ”vexatious litigant”, jolloin hän tarvitsee luvan kanteensa nostamiseen.
      • Suomen Kuntaliitto ry, Lakiyksikkö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vahingonkorvauslaki on keskeinen velvoiteoikeudellinen laki, johon on kirjattu rikkomusvastuuta koskevat yleiset korvaussäännökset. Vahingonkorvauslain luonne edellyttää, että lain yleisluonteisuus säilyy ja vältetään yksityiskohtaista ja erityisalan sääntelyä. Tarkoitus on myös ollut vahingonkorvauslakia alun perin säädettäessä, että lain soveltamisperiaatteet täydentyvät käytännön tarpeen mukaan oikeuskäytännön ja tieteen vuorovaikutuksen tuloksena. Vahingonkorvauslain yleisluonteisuuteen soveltuu ilmeisen huonosti julkisen sektorin palvelutuotantoon liittyvien korvauskysymysten yksityiskohtainen ja eriytynyt sääntely. Mietinnössä on käsitelty julkisyhteisön korvausvastuuta ostopalvelusopimuksella järjestetyistä julkisista palveluista. Mietinnöstä tarkemmin ilmenevien perusteiden vuoksi vahingonkorvauslakiin ei esitetä erityissääntelyä, joka koskisi vain asiakassuojan korvaustilanteita ja sen mukaista isännänvastuuta. Mietinnön mukaan julkisyhteisön asiakkaan asemaan mahdollisesti liittyviä epäkohtia on tarkoituksenmukaisinta arvioida ja tarvittaessa sopivin lainsäädännöllisin keinoin korjata asiaa koskevassa erityislainsäädännössä, jossa asiaan liittyvät sääntelyn tarpeet voidaan ottaa huomioon kaikilta osin asian vaatimalla tavalla. Kuntaliitto yhtyy mietinnössä esitettyyn kantaan ja katsoo, ettei vahingonkorvauslakiin ole perusteita sisällyttää säännöstä julkisyhteisön korvausvastuusta ostopalvelulla järjestetyistä julkisista palveluista. Kuntaliiton käsityksen mukaan vahingonkorvauslaki rikkomusvastuuta koskevana yleislakina on varsin hyvin toteuttanut tarkoitustaan, vaikka vahingonkorvauslain säätämisen jälkeen sen soveltamisympäristössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia, jotka liittyvät paitsi yleiseen vahingonkorvausoikeudelliseen kehitykseen myös perus- ja ihmisoikeuksien sekä EU-oikeuden asettamiin vaatimuksiin. Tämän vuoksi vahingonkorvauslakia on uudistettava varsin harkiten ainoastaan, jos on havaittavissa sellaisia oikeusturvapuutteita, joiden korjaamiseen nimenomaan vahingonkorvauslakiin tehtävät muutokset vastaisivat parhaiten tavoiteltavaa päämäärää. Kuntaliiton mukaan tämä lähtökohta mietinnössä on hyvin otettu huomioon. Kuntaliiton mukaan mahdollisia muutoksia vahingonkorvauslakiin tehtäessä olisi kiinnitettävä huomiota siihen, onko kysymys vallitsevan oikeustilan kirjaamisesta lainsäädäntöön vai vallitsevan oikeustilan muuttamisesta ja jos oikeustilan muuttamista tavoitellaan, niin selvästi ilmaistaisiin, millaisia muutoksia tavoitellaan. Kyseisellä seikalla on erityistä merkitystä arvioitaessa mahdollisen standardisäännöksen kumoamisen mahdollisia vaikutuksia vallitsevaan oikeustilaan. Esitetyn viranomaisen virheellisestä informaatiosta aiheutuneen puhtaan varallisuusvahingon korvaamisen osalta on kiinnitettävä erityisesti huomiota siihen, ettei mahdollinen sääntely johda perusteettomasti julkisyhteisön osalta ennalta-arvaamattoman laajaan korvausvastuuseen. Kyseisessä säännöksessä julkisyhteisö on korvausvelvollinen vain, jos korvausvelvollisuutta on pidettävä kohtuullisena ottaen huomioon tietojen antamisen tarkoitus ja merkitys sekä tietojen antamiseen liittyvät ja muut olosuhteet. Julkisyhteisön kannalta perusteettoman laajan korvausvastuun estämiseksi säännöksen mahdollisessa jatkovalmistelussa olisi hyvä vielä laajemmin ja yksityiskohtaisemmin arvioida säännöksessä mainittuja julkisyhteisön korvausvelvollisuuden rajoituksia ja niiden merkitystä eri tilanteissa.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotetut säädösmuutokset ovat tietyin jäljempänä esitettävin varauksin pääasiallisesti kannatettavia.
      • Akava ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Akava ry kannattaa ehdotettuja muutoksia vahingonkorvauslakiin.
      • Kuluttajaliitto ry, Konsumentförbundet rf
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kuluttajaliitto pitää vahingonkorvauslakiin esitettyjä muutoksia kannatettavina ja vahingonkärsijän asemaa parantavina. Julkisyhteisöjen korvausvelvollisuutta rajoittavien, nykymaailmassa tarpeettomien säännösten poistaminen on perusteltua. Erityisen tärkeänä Kuluttajaliitto pitää pyrkimystä parantaa asiakkaan asemaa laajentamalla julkisyhteisön korvausvelvollisuutta siitä vahingosta, joka aiheutetaan virheellisellä viranomaisinformaatiolla.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vahingonkorvauslain ehdotetut muutokset liittyvät kiinteästi mietinnössä ilmaistuihin tavoitteisiin (s. 117). Osaltaan ehdotetut muutokset päivittäisivät vahingonkorvauslakia nykyisen oikeuskäytännön tasalle erityisesti liittyen perus- ja ihmisoikeuksiin. Yleisesti ottaen muutokset ovat kannatettavia, mutta niitä tulee harkita erityisesti tuomioistuinten ratkaisuihin liittyvän kannekiellon ja muutoksenhakuvaatimuksen lieventämisen osalta vielä tarkasti.
      • Työ- ja elinkeinoministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnön sisältämän ehdotuksen mukaan julkisyhteisön korvausvelvollisuutta laajennettaisiin säännöksellä korvausvastuusta sellaisesta vahingosta, joka aiheutetaan virheellisellä viranomaisinformaatiolla. Kyseisen ehdotetun sääntelyn seurauksena voi olla jonkin verran laajeneva korvausvaateiden vireille tulo työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla ja myös ministeriön omissa hallinnollisissa prosesseissa. Työ- ja elinkeinoministeriön käsityksen mukaan virheellisestä informaatiosta voi sosiaalietuutta koskevassa asiassa aiheutua vahinkoa lähinnä silloin, kun henkilöltä jää saamatta jokin etuus virheellisen neuvonnan takia. Näissä tilanteissa henkilö esimerkiksi toimii saamiensa neuvojen perusteella tavalla, jonka vuoksi hänellä ei olekaan oikeutta ko. etuuteen. Näissä tilanteissa kyse olisi korvattavasta vahingosta. Tilanne lienee toinen esimerkiksi silloin, kun henkilö on olettanut neuvonnan perusteella olevansa oikeutettu etuuteen, mutta myöhemmin osoittautuu, ettei hän olekaan tähän oikeutettu, mutta neuvonta sinänsä ei ole vaikuttanut henkilön valintoihin. Tällöin korvattavana vahinkona tullee kyseeseen pelkästään esimerkiksi etuuden hakemisesta aiheutuneet yleensä hyvin vähäiset turhiksi osoittautuneet kustannukset. Työ- ja elinkeinoministeriö esittää edellä selostettuun viitaten säännöskohtaisen perustelun täydentämistä maininnalla siitä, ettei pelkkä virheellinen informaatio sinänsä ja ko. etuuslain säännösten perusteella saamatta jäänyt sosiaalietuus ole säännöksessä tarkoitettua taloudellista vahinkoa eikä se voine luoda kenellekään oikeutta saada vahingonkorvausta. Lisäksi jatkovalmistelussa voisi säännöksen perusteluiden osalta olla hyvä käydä tarkemmin läpi mm. hallintolain neuvonnan ja julkisuuslain säännösten merkitystä korvausvastuun toteutumiselle. Työ- ja elinkeinoministeriö pitää hyvänä, että 1. lakiehdotuksen 3 luvun 3 §:n säännöskohtai-sessa perustelussa on muutoin kuvattu laajasti korvausvelvollisuutta arvioitaessa huomioon otettavia seikkoja.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Asianajajaliitto näkee erityisen hyvänä niin sanotun standardisäännöksen, joka rajoittaa julkisyhteisön korvausvelvollisuutta julkista valtaa käytettäessä aiheutetusta vahingosta, poistamisen vahingonkorvauslaista (nykyisen lain 3 luvun 2 §:n 2 momentti). Vastaava säännös poistettiin Ruotsin vahingonkorvausoikeudellisesta lainsäädännöstä yli 30 vuotta sitten, eikä sen säilyttämiseen Suomen lainsäädännössä ole nähdäksemme perusteita.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vammaisfoorumi pitää valitettavana, että työryhmän toimeksianto on rajoittunut yksinomaan vahingonkorvauslain säännösten uudistamistarpeeseen. Mietinnössä ei arvioida julkisyhteisön korvausvastuuta sääntelevän erityislainsäädännön uudistustarpeita. Näin ollen aiemmissa selvityksissä ja ehdotuksissa tarpeelliseksi katsottu asiakkaiden aseman parantaminen julkisyhteisön järjestämissä henkilöön kohdistuvissa palveluissa jää edelleen toteuttamatta. Vammaisfoorumi haluaa kiinnittää huomiota vammaisten asiakkaiden heikkoon asemaan henkilöön kohdistuvissa palveluissa. Esimerkiksi hyvinvointialueet tuottavat sosiaalihuollon palveluja itse tai hankkivat niitä ostopalvelusopimuksia käyttäen. Erityisesti vammaispalveluiden asiakkaiden oikeussuojaa tulisi parantaa nykyisestä. Tätä voitaneen pitää erityisen tärkeänä, kun Suomessa on lyhyen ajan sisällä toteutettu sekä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän uudistus että mittava vammaislainsäädännön uudistus. Vuoden 2020 työryhmän mietinnössä 2020:3 esitetyn mukaisesti (kohta 3, sivu 13) tulisi säätää julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta koskeva erityislaki (asiakkaansuojalaki). Asiakkaansuojalaissa tulisi olla säännökset asiakkaan oikeudesta saada korvaus palvelussa olleesta virheestä ja viivästyksestä aiheutuneesta vahingosta. Lakiin tulisi kirjata myös julkisyhteisön isännänvastuu ostopalveluna järjestetystä palvelusta. Katsomme, että edellä sanottua julkisyhteisön korvausvastuuta sääntelevää erityislainsäädäntöä koskevaa uudistusta tulisi ryhtyä valmistelemaan mahdollisimman nopeasti.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Rahoitusvakausvirasto, Reima Letto, ylijohtajan sijaisena; Fanni Teinilä, juristi; Mari Rantamaula, hallinnollinen juristi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Rahoitusvakausvirasto (RVV) on luottolaitosten ja sijoituspalveluyhtiöiden kriisinratkaisusta vastaava viranomainen Suomessa. RVV vastaa talletussuojasta ja ylläpitää huoltovarmuustilijärjestelmää. RVV kiittää mahdollisuudesta lausua työryhmän mietinnöstä. RVV pyytää kiinnittämään huomiota IMF:n Suomea koskeviin tammi-helmikuussa 2023 julkaistuihin arvioihin (Finland: Financial System Stability Assessment, Finland: Financial Sector Assessment Program – Technical Note on Crisis Management and Resolution, ns. FSAP-arvio). IMF on arvioinut valtion vahingonkorvaussäännöksiä ja virkamiesten asemaa. Arviossaan IMF suosittelee, että suomalaisten pankkikriisien ratkaisuun osallistuvien virkamiesten suojaa oikeudenkäyntitilanteisiin parannettaisiin kansainvälisten standardien tasolle. IMF:n viittaamilla standardeilla tarkoitetaan muun muassa International Association of Deposit Insurers -järjestön (IADI) Core Principles -standardien periaatetta 11. IMF suosittelee, että lainsäädäntöä selkeytettäisiin tältä osin. Suosituksen mukaan virkamiestä vastaan nostettujen kanteiden ei tulisi menestyä tilanteissa, joissa ei ole kyse rikollisesta toiminnasta tai vilpillisessä mielessä tehdystä laiminlyönnistä. Lisäksi suosituksen mukaan oikeudenkäyntikulujen lopullisen vastuun ei tulisi olla virkamiehellä. IMF on arvioinut oikeudellista suojaa koskevan suosituksensa aikataulutarpeeksi lähitulevaisuuden ja keskipitkän aikavälin (1-3 v, 3-5 v). FSAP-arvio toistetaan viiden vuoden välein ja IMF tulee arvioimaan antamiensa suositusten edistymistä seuraavassa FSAP-arviossa. Pankkikriisitilanteissa viranomaisilta vaaditaan julkisen vallan käyttöä tavalla, joka on julkiselle vallalle jossain määrin poikkeuksellista. Kriisitilanteessa puututtaisiin mahdollisesti laajasti sijoittajien omaisuuteen. IMF toteaa, että viranomaisten on voitava hoitaa pankkikriiseihin liittyvät tehtävänsä ilman kanteiden uhkaa. Kriisintilanteen päätöksenteko tapahtuu paineessa, jossa päätöksentekoon saatetaan yrittää vaikuttaa voimakkaastikin. EU:ssa on havaittu, että pankkikriisitilanteissa kanteita on nostettu hyvin paljon.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitos katsoo muutosehdotusten olevan esityksen tavoitteiden kannalta perusteltuja. Maanmittauslaitos haluaa korostaa, että erityisesti julkisen vallan käytössä korvausvastuun sääntelyn olisi oltava ymmärrettävää, mahdollisimman ennakoitavaa ja yhdenmukaista oikeuskäytännössä sovellettuna. Maanmittauslaitos haluaa kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että koko vahingonkorvauslain systematiikka lähtee tuottamusperusteisesta vahingonkorvausvastuusta (1 luvun 2 §), mitä nyt oltaisiin rikkomassa. Komiteamietinnössä korvattavuudelle ei aseteta tuottamusedellytystä, vaan pelkästään perus- ja ihmisoikeusloukkauksen toteaminen riittää (sivulla 172 mm. kirjoitetaan, että ”[p]ykälän mukainen korvausvelvollisuus ei edellytä virhettä tai laiminlyöntiä vaan todettua perus- tai ihmisoikeusloukkausta”.) Tuottamuksen lisäksi myös suoritettava korvaus ei olisi välttämättä rahallinen korvaus tuottamuksella aiheutetusta vahingosta, mikä on ollut vuoden 1974 vahingonkorvauslain keskeinen tarkoitus. Mietinnön sivulla 172 viimeisessä kappaleessa on ehdotettu, että ”[m]yös pelkkä loukkauksen toteaminen voisi lievimmissä tapauksissa olla tapauskohtaisen harkinnan perusteella riittävää, jolloin rahallinen korvaus ei tulisi kysymykseen”.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Standardisäännöksestä luopuminen merkitsisi toteutuessaan sellaisenaan merkittävää muutosta vallitsevaan oikeustilaan. Esitetyn korvausvastuun laajenemisen muitakin kuin taloudellisia vaikutuksia on sen vuoksi vaikea ennakolta arvioida. Pyrkimys julkisyhteisön korvausvastuun selkiyttämiseen on kyllä sinänsä perusteltua.
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Helsingin hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Jäljempänä on otettu kantaa erityisesti niihin lakiehdotuksen kohtiin, jotka kytkeytyvät hallinto-oikeuden ja hallinnon toimintaan.
      • STTK ry.
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • STTK kannattaa esitettyä vahingonkorvauslain uudistamista. STTK pitää tärkeänä, että muutosten yhteydessä huolehditaan virkamiesten ja työntekijöiden riittävästä kouluttamisesta ja riittävistä resursseista.
      • Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, Ylituomari Mikko Pikkujämsä
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Yleisenä huomiona toteamme tässäkin yhteydessä, että esimerkiksi tuomioistuimen korvausvastuu voi muodostua ennakoimattoman laajaksi, mikäli ehdotus sellaisenaan toteutettaisiin.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 2.1 YLEISET HUOMIOT VAHINGONKORVAUSLAKIIN EHDOTETUISTA MUUTOKSISTA Olen useissa laillisuusvalvontaratkaisuissani todennut vahingonkorvauslainsäädäntömme puutteeksi sen, ettei se sisällä yleistä velvoitetta julkiselle vallalle korvata vahinkoja perus- ja ihmisoikeusloukkauksista. Oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten tekemät hyvitysesitykset, joita työryhmän mietinnössä on kattavasti käsitelty (s. 54, 63, 70, 85, 96, 124 ja 172), ovat seurausta tältä osin puutteellisesta lainsäädännöstä. Pidän tärkeänä, että vahingonkorvausoikeudellinen järjestelmä sisältäisi myös kirjoitettuun lakiin perustuen sekä perusoikeuksien että ihmisoikeuksien loukkausten hyvittämisen. Tosin perus- ja ihmisoikeuksien loukkausta ei käytännössä yleensä voida erottaa toisistaan vaan ne kytkeytyvät toisiinsa säännösten päällekkäisyyden ja samankaltaisuuden johdosta. Työryhmän ehdotukset ovat joka tapauksessa tältä osin tervetulleita. Palaan niihin tarkemmin jäljempänä kohdassa 2.7.
      • Invalidiliitto ry, Yhteiskuntasuhteet, Gustafsson Henrik
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Ehdotukset parantaisivat ennen muuta julkisyhteisön toiminnasta vahinkoa kärsineiden asemaa. Ihmis- ja perusoikeuden loukkauksen hyvittäminen on olennaista oikeuksien tosiasiallisen toteutumisen kannalta. Ihmis- ja perusoikeudet kuuluvat kaikille mutta niillä on usein erityistä merkitystä esimerkiksi lasten, iäkkäiden, vammaisten henkilöiden sekä vähemmistöjen kannalta. Ihmisoikeuden loukkauksen hyvittämisessä on kysymys myös kansainvälisten velvoitteiden täyttämisestä. Ehdotetut muutokset kohdistuisivat kaikkiin niihin, jotka kärsivät vahinkoa julkisen vallan käytön tai ihmis- ja perusoikeuden loukkauksen taikka virheellisen viranomaisinformaation seurauksena. Julkisyhteisöjen keskeisen valta-aseman takia niiden toiminnasta johtuvien vahinkotapahtumien hyvittäminen voi osaltaan lisätä yleistä oikeudenmukaisuuden tunnetta ja luottamusta viranomaistoimintaa kohtaan sekä parantaa yksittäisen vahinkoa kärsineen asemaa.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Esitetyt säännökset ovat yleisesti ottaen kannatettavia jäljempänä ilmenevin varauksin.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
      • Kirkkohallitus, Virastokollegio, Pihlaja Pirjo
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Kirkkohallitus pitää perusteltuna julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun selkeyttämistä.
      • Sosiaali- ja terveysministeriö, Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE, Heikkonen Merja
        Päivitetty:
        7.3.2023
        • -
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Julkisyhteisön julkisen vallan käytöllä aiheuttaman vahingon korvaaminen (1. lakiehdotuksen 3 luvun 2 §:n 1 momentti)
      • Itä-Suomen hallinto-oikeus, Itä-Suomen hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Näkemykset kokoavasti Julkisyhteisön julkisen vallan käytöllä aiheuttaman vahingon korvaaminen. Nykyistä vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momenttia ei tulisi poistaa, mutta se olisi perusteltua muuttaa sisällöltään. Tällöin olisi tarpeen säätää julkisen vallan käyttäjän tuottamusarviointia tai korvausvastuun edellytyksiä laajemmin erittelevä informatiivisempi säännös. Säännöksen olisi perusteltua sisältää mahdollisimman selkeästi ja yleisellä tasolla ne seikat, joihin olisi kiinnitettävä huomiota julkisen vallan käyttäjän tuottamusta tai korvausvastuun edellytyksiä laajemmin arvioitaessa. Mikäli yksityiskohtaisempi sääntely olisi vain omiaan synnyttämään liikaa uusia tulkintatilanteita ja arvioitaisiin, että oikeuskäytännön vakiintumisen kesto olisi ongelmallista, nykyinen sääntely olisi perusteltua säilyttää. Yksityiskohtaiset perustelut Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan julkisyhteisöllä on vastuu julkista valtaa käytettäessä aiheutetusta vahingosta vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Korvausvastuun perusteeksi ei riitä pelkästään virhe tai laiminlyönti vaan lisäksi vaaditaan, että toiminta ei ole vastannut sille asetettavaa kohtuullista tasoa. Mietinnön mukaan edellä mainittu niin sanottu standardisäännös tulisi poistaa. Poistaminen ei mietinnön mukaan suinkaan tarkoittaisi sitä, että sen perustana olevat seikat jäisivät vaille merkitystä. Ne olisivat mietinnön mukaan edelleen osa sitä tuottamusarviointia, jossa viranomaistoiminnan väitettyä virheellisyyttä tarkasteltaisiin. Huomioon voitaisiin edelleen ottaa muun muassa viranomaistehtävien luonne, merkitys ja kiireellisyys. Koska muutettavan sääntelyn perusteet olisivat mietinnön mukaan edelleen olemassa ja kun vielä otetaan huomioon mietinnössä esiin tuotu oikeuskäytännön kehittyminen, herää kysymys, onko sääntelyä kuitenkaan perusteltua muuttaa? Mietinnössä on muutamien oikeuskäytännössä esiintyneiden esimerkkien ohella perusteeksi muutokselle mainittu muun muassa standardisäännöksen vähäiseksi jäänyt oikeus- ja korvauskäytäntöä ohjaava vaikutus. Näin varmaankin oikeus- ja korvauskäytännön osalta, mutta se jäänee epäselväksi, miten on tilanne näitä menettelyjä edeltävien oikeudellisten arviointien osalta. Koska edellä mainitut muutettavan säännöksen perustana olevat seikat joka tapauksessa säilyisivät, nykyisen standardisäännöksen poistamiselle ei vaikuttaisi olevan välittömiä perusteita sellaisenaan. Selvyyden vuoksi vaikuttaisi pikemminkin olevan syitä säilyttää nykyinen ainakin osiltaan standardisäännökseen uloskirjoitettu tulkintaa ohjaava taustaperuste, ellei säännöksen sanamuotoa haluttaisi muuttaa selkeämmäksi. Mikäli nykyinen standardisäännös päätettäisiin poistaa, olisi perusteltua säätää julkisen vallan käyttäjän tuottamusarviointia tai korvausvastuun edellytyksiä laajemmin erittelevä informatiivisempi säännös. Säännöksen olisi perusteltua sisältää selkeästi ne seikat, joihin olisi kiinnitettävä huomiota julkisen vallan käyttäjän tuottamusta tai korvausvastuun edellytyksiä laajemmin arvioitaessa. Lisäksi on todettava, että oikeusturva ja sen kehittäminen on oltava keskiössä, joskin perusteettomien korvaushakemusten merkittävän lisääntymisen uhka tulisi ottaa vakavasti. Tuomioistuinten ruuhkautuminen perusteettomilla oikeudenkäynneillä heikentää oikeusturvan asianmukaista takaamista oikeissa ja tarpeellisissa oikeudenkäynneissä. Käsittelyaika on osa oikeusturvaa.
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Valtiokonttori pitää ehdotusta standardisäännöksen kumoamisesta kannatettavana. Standardisäännöksen merkitys Valtiokonttorin korvaustoiminnassa on ollut vähäinen, eikä säännöksen poistamisesta Valtiokonttorin arvion mukaan aiheudu valtiolle esitettävien vahingonkorvausvaatimusten merkittävää lisääntymistä. Koska standardisäännöksen kumoamisella ei muuteta julkisen vallan käyttäjän tuottamusvastuun perusteita, ei kumoamisesta myöskään aiheutune kuin enintään vähäistä kasvua maksettavien vahingonkorvausten määrässä.
      • Helsingin kaupunki, Pormestari 15.3.2023 § 26
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Helsingin kaupunkiin ei nykytilanteessa kohdistu vuositasolla määrillisesti montaa julkisen vallan käyttöön liittyvää vahingonkorvausvaatimusta. Viime vuosina tehtyjen julkisen vallan käyttöön liittyvien vaatimusten yhteydessä esitettyjen perusteiden näkökulmasta standardisäännöksen olemassaololla ei näytä olleen ratkaisevaa merkitystä vahingonkorvausvaatimuksen tekemisessä. Standardisäännöksen poistaminen vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:stä on siten kannatettava uudistus, sillä voimassa olevan lain säännös saattaa virheellisesti antaa sen mielikuvan, että julkista valtaa käytettäessä sallittaisiin suurempi huolimattomuus kuin muussa toiminnassa. Tavanomainen tuottamusarviointi on tälläkin hetkellä lähtökohta ja riittää jatkossakin julkisen vallan käytöstä aiheutuvien vahinkojen korvattavuuden arvioinnissa. On kuitenkin mahdollista, että standardisäännöksen olemassaolo on vaikuttanut julkisen vallan käyttöön liittyvien vahingonkorvausasioiden määriin rajoittavasti. Mikäli standardisäännös poistetaan, on syytä edelleen lähteä siitä, että mikä tahansa poikkeama moitteettomasta menettelystä ei saa kuitenkaan perustaa oikeutta korvaukseen. Lisäksi virheen tai laiminlyönnin vähäisyyden ollessa käsillä, tulee olla mahdollista päättää asian käsittely vähäisyysperusteella.
      • Lapin poliisilaitos, Lapin poliisilaitoksen oikeusyksikkö poliisilakimies Jan Fordell ja rikosylitarkastaja Sanna Luoma, Luoma Sanna
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Julkisyhteisön korvausvastuuta koskeva standardisäännös ehdotetaan poistettavaksi (vahingonkorvauslaki 3 luku 2 § 2 mom.). Nykyinen lain sanamuoto tarkoittaa, että korvausvastuun edellytyksenä on se, ettei tehtävän suorittamiselle kohtuudella asetettavaa vaatimustasoa (standardia) ole noudatettu. Lapin poliisilaitoksen näkemyksen mukaan standardisäännöksen poistamista tulisi harkita uudelleen ja tarkoin. Kyseisen kohdan poistaminen antaa väistämättä signaalin siitä, että lainsäätäjä on halunnut muuttaa aiempaa käytäntöä ja jatkossa vastaavaa kohtuullisuustasoa ei enää ole. On ilmeistä, että standardisäännöksen poistaminen kokonaan madaltaa vahingonkorvausvaatimusten esittämiskynnystä ja uutta tulkintaa tullaan testaamaan myös tuomioistuimissa enenevissä määrin. Vaikka standardisäännöksen soveltamista koskevia oikeustapauksia ei juuriakan ole, yksi syy sille lienee vakiintunut lain tulkinta. Tuomioistuimiin ei juurikaan tuoda riita-asioita, joissa on selvästi kysymys hyvin lievästä virheestä tai laiminlyönnistä, joten rajanvetoa ei ole tarvinnut oikeuslaitoksissa tehdä. Yksi vaihtoehto on, että standardisäännöksen sanamuotoa selkeytetään tai hallituksen esityksessä siihen viitataan tarkentaen, että korvausvelvollisuus voisi olla käsillä, kun voimassa olevaa lakia, asetusta tai selkeää ohjeistusta on rikottu tai jätetty noudattamatta. Poliisin operatiivisessa toiminnassa aiheutuneiden, vaikkakin määrältään vähäisten, vahinkojen korvauskäytännössä standardisäännöksellä on ollut tärkeä merkitys. Vastaavasti olisi syytä varmistaa riittävät resurssit siihen, että virkamiehellä on mahdollisuus perehtyä riittävästi käsiteltävänä olevaan asiaan ja suorittaa virkatehtävänsä huolella, mutta pahenevan resurssivajeen ja kasvavan työmäärän sekä lisääntyvän säännöstelyn vuoksi tämä ei tule poliisihallinnossa onnistumaan. Standardisäännös on sen vuoksi perusteltua säilyttää.
      • Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Työryhmän mietinnössä on ehdotettu julkisyhteisön korvausvastuuta koskevan standardisäännöksen poistamista. Standardisäännöksen poistaminen voi osaltaan johtaa julkisyhteisöille esitettävien korvausvaatimusten määrälliseen kasvuun. Standardisäännöksen merkitystä ja mahdollista säilyttämistä esimerkiksi täsmennetyssä muodossa tulisi kuitenkin vielä arvioida jatkovalmistelussa esimerkiksi tilanteissa, joissa arvioidaan julkisyhteisöjen sisällöltään virheelliseen viestintään liittyvää vastuuta. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenevällä tavalla myös viestinnässä saattaa olla kysymys julkisen vallan käytöstä (esim. KKO 1989:50 ja KKO 2022:21) Standardiäännöksellä voisi olla selventävä merkitys sen suhteen, ettei säännöksen tarkoituksesta poikkeava vähäinen tai merkityksetön poikkeama julkisyhteisön toiminnassa ole sellainen virhe tai laiminlyönti, joka aiheuttaa vahingonkorvausvastuun.
      • Kansaneläkelaitos
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä ehdotetaan ns. standardisäännöksen kumoamista. Tältä osin todetaan mm., että Ruotsin vahingonkorvauslaista standardisäännös poistettiin vuonna 1990, ja että standardisäännöksen merkitys olisi vain vähäinen. Standardisäännöstä on aikanaan lain esitöissä perusteltu sillä, ettei mikä tahansa poikkeama vaadittavasta täysin moitteettomasta menettelystä saisi perustaa loukatulle oikeutta saada korvausta, vaikka kyseessä olisikin virhe (HE 187/1973). Standardisäännöksen kumoamisen ei tulisi muuttaa vallitsevaa oikeustilaa. Säännöksen osalta olisi hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten sääntely ja viranomaistoiminnalle asetetut vaatimukset ovat muuttuneet verrattuna siihen, mitä ne ehkä ovat olleet 1990-luvulla Ruotsin standardisäännöstä kumottaessa. Esimerkiksi sääntelyn määrä on kasvanut ja monimutkaistunut. Onko tarkoituksenmukaista, että periaatteessa mikä tahansa poikkeama vaadittavasta täysin moitteettomasta menettelystä riittää jatkossa perustamaan loukatulle oikeuden saada korvausta? Miten huomioidaan esimerkiksi asianosaisen oma selonottovelvollisuus (viitaten HE 187/1973 perusteluihin, jossa todetaan, että standardisäännös korottaa vahingonkärsijän sietokynnystä ja merkitsee poikkeusta vahingonkorvausoikeuden yleisiin tavoitteisiin vahingon korvaamisesta virheen tai laiminlyönnin tapahtuessa).
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Kuntaliitto ry, Lakiyksikkö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Voimassa olevan lain 3 luvun 2 §:n 1 momentissa on säädetty, että julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Voimassa olevan lain 3 luvun 2 §:n 2 momentissa on asetettu lisäedellytys julkisyhteisön 2 §:n 1 momenttiin perustuvalle korvausvastuulle. Tämän niin sanotun standardisäännöksen mukaan julkisyhteisöllä on korvausvastuu vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Standardisäännöksen tarkoituksena on ollut estää se, että valtion, kunnan, muun julkisyhteisön tai muun yhteisön korvausvastuu julkista valtaa käytettäessä ei muodostuisi ennakoimattoman laajaksi. Vahingonkorvauslain esitöiden (HE 187/1973 vp. 17 ja 18) mukaan mikä tahansa poikkeama vaadittavasta täysin moitteettomasta menettelystä ei saisi perustaa loukatulle oikeutta saada korvausta, vaikka kysymyksessä olisikin virhe. Viranomaiset harjoittavat toimintaansa yleisen edun vuoksi eivätkä voi kieltäytyä hoitamasta niille kuuluvia asioita virhevaaran vuoksi. Erityisen tärkeänä korvausvelvollisuuden rajoitusta pidettiin julkisen vallan harjoittamassa tarkastus- ja neuvontatoiminnassa. Lain esitöissä ei ole käsitelty sitä, mitä kohtuudella asetettavat vaatimukset voisivat tarkoittaa erilaisissa virhetilanteissa. Mietinnössä on kattavasti esitetty asiaa koskeva korkeimman oikeuden oikeuskäytäntö. Mietinnön mukaan oikeuskäytännön perusteella on vaikea tarkkaan arvioida, mikä tosiasiallinen merkitys standardisäännöksellä lopulta on ollut. Korkein oikeus ei ole ennakkoratkaisuissaan juurikaan erikseen tarkastellut, mitä kohtuudella asetettavien vaatimusten noudattamisen voidaan katsoa kulloinkin edellyttävän, vaan tämä on enemmänkin ollut osa yleistä tuottamusarviointia. Mietinnön mukaan tiettävästi ei ole yhtään ennakkoratkaisua, jossa korkein oikeus olisi todennut virheen tai laiminlyönnin, mutta katsonut, että toiminnalle asetettavia kohtuullisia vaatimuksia on kuitenkin noudatettu. Mietinnön mukaan oikeuskäytännön ja korvauskäytännöstä saatujen tietojen perusteella näyttää siltä, että standardisäännöksellä ei ole ollut ainakaan merkittävää ohjaavaa vaikutusta siinä, mitkä vahingot tulevat lain 3 luvun 2 §:n perusteella korvattavaksi ja mitkä eivät. Työryhmän mietinnössä esitetään, että lain 3 luvun 2 §:n 2 momentti eli ns. standardisäännös kumottaisiin. Mietinnön mukaan vahingonkorvauslain esitöissä (HE 187/1973 vp.18) mainitut perusteet, joille standardisäännöksen soveltamisessa voitaisiin antaa merkitystä, eivät enää kaikilta osin vastaa nykykäsitystä julkisyhteisön vastuusta. Mietinnön mukaan yleisesti ottaen tänä päivänä on vaikea antaa vastuuta vapauttavaa merkitystä sille,” ovatko virheen syntymiseen vaikuttaneet viranomaisten toimintatapojen tai organisaation epätarkoituksenmukaisuus vai henkilökunnan vähyys tai puutteelliset toimintamahdollisuudet”. Julkisen vallan tehtävänä on huolehtia siitä, että lakisääteisten tehtävien hoitaminen on tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja riittävästi resursoitu. Hyväksyttävänä tuskin voidaan pitää esimerkiksi sitä, että valtio, otettuaan pakolla haltuun esimerkiksi ulosmitatun tai takavarikoidun ajoneuvon, voisi vapautua korvaamasta ajoneuvon vahingoittumista säilytyksen aikana viittaamalla viranomaisen puutteellisiin säilytystiloihin tai henkilöstövajaukseen (KKO 1994:121 ja KKO 2011:37). Toisaalta oikeuskäytäntö siitä, mikä on kunnan vastuu rakennustarkastuksen perusteella rakentamisessa aiheutuneista virheistä näyttää vakiintuneen ja vastaavan tarkastustoiminnasta johtuvalle korvausvastuulle asetettuja perusteita (KKO 1985 II 39, KKO 1986 II 6, KKO 1998:9, KKO 2001:2 KKO 2008:62). Mietinnön mukaan standardisäännöksen sanamuodon mukaista julkisyhteisön suppeampaa korvausvastuuta voi jo itsessään olla vaikea yleisesti perustella ottaen huomioon perustuslaissa ja hallintotoimintaa ohjaavassa lainsäädännössä viranomaistoiminnalle asetetut vaatimukset. Mietinnössä on todettu, että standardisäännöksellä ei ole ollut oikeus- ja korvauskäytännössä ilmeisesti mainittavaa tosiasiallista merkitystä. Säännöksestä voi kuitenkin saada käsityksen, että julkisyhteisön vastuu julkisen vallan käytöstä olisi tavallista korvausvastuuta lievempää, mikä voi heikentää luottamusta viranomaisten toimintaa kohtaan. Julkisen vallan käytön piiriin kuuluvalta toiminnalta voidaan yleisesti edellyttää erityistä huolellisuutta. Mietinnössä esitetyistä syistä standardisäännöksen poistamista pidetään tarpeellisena, vaikka sillä ei juurikaan ole korvauskäytäntöä ohjaavaa vaikutusta. Mietinnössä todetaan, että jos standardisäännös kumottaisiin, tämä ei suinkaan tarkoittaisi sitä, että sen perusteena olevat seikat jäisivät edelleen vaille merkitystä. Ne olisivat edelleen osa sitä tuottamusarviointia, jossa viranomaistoiminnan väitettyä virheellisyyttä tarkasteltaisiin. Huomioon voitaisiin edelleenkin ottaa muun muassa viranomaistehtävien luonne, merkitys ja kiireellisyys. Esimerkiksi täysin ennakoimattomista syistä johtuvien viranomaistehtävien ruuhkautumisen takia joidenkin vähemmän kiireellisten tehtävien suorittamista saatetaan joutua lykkäämään. Kokonaan uutta lainsäädäntöä taikka viranomaistoimintaa tai menettelyä toimeenpantaessa saattaa esiintyä alkuvaiheessa puutteita, joihin voi olla syytä suhtautua ymmärtäväisesti. Kuntaliiton mukaan arvioitaessa sitä, onko standardisäännös perusteltua kumota, on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, mitä säännöksen kumoamisella erityisesti tavoitellaan. Standardisäännöksen kumoaminen lisäisi lainsoveltajien harkintavaltaa. Tämän vuoksi on olennaista, että asian jatkovalmistelussa ilmaistaan, ettei standardisäännöksen kumoamisella nimenomaisesti tavoitella vallitsevaan oikeuskäytäntöön perustuvan oikeustilan muuttamista tai jos sitä tavoitellaan, niin selvästi ilmaistaan, millaisia muutoksia tavoitellaan. Kuntaliitto pitää tärkeänä, ettei standardisäännöksen mahdollinen kumoaminen johda julkisen vallan käytön yhteydessä aiheutetun korvausvastuun tosiasialliseen kiristymiseen ja että standardisäännöksen säätämisen taustalla olevat näkökohdat säännöksen mahdollisesta kumoamisesta huolimatta olisivat edelleen merkityksellisiä tuottamuksen arvioinnissa. Näiden edellytysten pääasiallisesti täyttyessä Kuntaliitto kannattaa standardisäännöksen kumoamista. Kuntaliiton mukaan tämä on erityisen tärkeää julkisen vallan harjoittamassa tarkastus- ja valvontatoiminnassa. Kuntien suorittamassa valvonnassa on yleensä kyse niin sanotusta suhteutetusta valvonnasta. Vastuutilanteita arvioitaessa tulee erityisesti kiinnittää huomiota siihen, minkä takia tarkastus - ja valvontatoimia suoritetaan. Tarkastus- ja valvontatoiminnan luonteen tulisi selkeästi ilmetä sitä koskevasta erityislainsäädännöstä, esimerkiksi onko kysymys yleisen edun turvaamisesta tai suorituksen oikeellisuuden valvonnasta tietyssä kohteessa. Kysymys on siitä, onko loukattu säännös tarkoitettu suojaamaan vahingon kärsinyttä korvausoikeudellisessa suhteessa vai onko sillä joku muu tarkoitus, jolloin sen loukkauksella ei olisi merkitystä vahingonkorvausvastuuta arvioitaessa. Tarkastus- ja valvontatoimintaan liittyvät vahingonkorvausvaatimukset erityisesti rakennusvalvonnan osalta muodostavat käytännössä merkittävän osan sekä määrällisesti että etenkin taloudellisesti kuntiin kohdistuvista vaatimuksista. Mahdollisen standardisäännöksen kumoamisen ei tulisi johtaa korvausvaatimusten hallitsemattomaan lisääntymiseen eikä myöskään aiheuttaa turhaa epäselvyyttä vallitsevaan oikeustilaan. Mietinnössä on erikseen arvioitu standardisäännöksen kumoamisen vaikutusta rakennusvalvonnan korvausvastuuseen. Mietinnössä todetaan, että kunnan vastuu rakennustarkastuksen perusteella rakentamisessa aiheutuneista virheistä näyttää oikeuskäytännössä vakiintuneelta ja vastaavan tarkastustoiminnasta johtuvalle korvausvastuulle asetettuja perusteita.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Standardisäännöksestä luopumista voidaan pitää hyvänä asiana, koska säännöksen merkitys on ollut oikeuskäytännössä epäselvä. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä standardisäännöksellä ei ole ollut itsenäistä korvausvelvollisuuden poistavaa oikeusvaikutusta, vaan huomiota on kiinnitetty tuottamuksen asteeseen eikä vahingonkorvausvaatimuksia ole standardisäännöksen perusteella yleensä hylätty. On kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että standardisäännöksen kumoamisella ei samalla ankaroiteta julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuta vallitsevaan oikeustilaan verrattuna. Julkisyhteisön tuottamusvastuuta arvioitaessa tulee kiinnittää huomiota kulloinkin tarkasteltavan viranomaistehtävän erityispiirteisiin ja niistä kumpuaviin huolellisuusvaatimuksiin.
      • Akava ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Akava kannattaa esitystä.
      • Kuluttajaliitto ry, Konsumentförbundet rf
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kuluttajaliitto kannattaa ns. standardisäännöksen kumoamista. Julkisyhteisön vahingonkorvausvastuu on kuitenkin edelleen huomattavan rajattu, kun pykälän perusperiaate pysyy ennallaan ja korvausvastuu rajataan vain julkista valtaa käytettäessä tapahtuneiden vahinkojen korvaamiseen. Julkisten palveluiden osalta kyse on usein julkisen hallintotehtävän toteuttamisesta eikä julkisen vallan käytöstä. Asiakkaan näkökulmasta tätä eroa voi olla vaikea hahmottaa ja yleinen oikeustaju edellyttäisi vahingonkorvausvastuuta myös hallintotehtävän toteuttamisessa aiheutuneista vahingoista. Tältä osin viittaamme edellä asiakkaansuojasääntelyn tarpeesta lausumaamme.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin ehdotettuun muutokseen ei ole huomautettavaa. Työryhmä ehdottaa myös 3 luvun 1 §:n 2 momentin muuttamista, mistä lausuntopyynnössä ei ole omaa osiotaan. Selvyyden vuoksi todetaan, ettei siihen ole huomautettavaa.
      • Työ- ja elinkeinoministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnön sisältämällä sääntelyllä muun julkista hallintotehtävää hoitavan yhteisön maksukyvyttömyydestä ja julkisyhteisön toissijaisesta vastuusta arvioidaan olevan konkreettisia ulottuvuuksia työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla. Työ- ja elinkeinoministeriö kiinnittää huomiota 1. lakiehdotuksen 3 luvun 2 §:n 2 momentin sanamuotoon ja sen mahdolliseen tarkennustarpeeseen. Jos vahingon kärsinyt on jo saanut korvausta muulta yhteisöltä tai korvausvelvolliselta, hänellä ei tältä osin enää liene oikeutta vaatia korvausta, jolloin oikeus vaatia tältä osin korvausta ei voine myöskään siirtyä julkisyhteisölle.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vammaisfoorumi kannattaa ehdotusta ns. standardisäännöksen poistamisesta. Mietinnössä on esitetty kattavat perustelut säännöksen poistamiselle.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Juristiliitto kannattaa niin sanotun standardisäännöksen kumoamista. Julkisen vallan käyttäjän toimintaa koskeva sääntely on muuttunut vahingonkorvauslain säätämisen jälkeen merkittävästi. Standardisäännöksessä mainitut, toiminnalle kohtuudella asetettavat vaatimukset ovat nykyisin tiukemmat kuin 1970-luvulla, sillä sovellettavaksi tulevat mm. hyvää hallintoa koskevat velvoitteet sekä eri hallinnonaloille säädetyt toimintavelvoitteet. Juristiliitto pitää tärkeänä, että vahingonkorvauslain uudistamista koskevan hallituksen esityksen perusteluihin kirjataan selkeästi, ettei standardisäännöksen poistamisella ei ole tarkoitus kiristää julkisen vallan käyttäjän korvausvastuuta tavanomaista tuottamusvastuuta tiukemmaksi. Säännöksen kumoaminen selkeyttää kuitenkin sitä, ettei julkisen vallan käyttäjä ole erityisasemassa toimintansa luonteen perusteella. Julkisen tehtävän hoitamiselta voidaan edellyttää sellaista huolellisuutta, kuin mitä toimintaa sääntelevä normisto edellyttää. Niin julkisen vallan käytön yhteydessä, kuin missä tahansa muussakin toiminnassa arvioidaan toiminnan tuottamuksellisuutta samojen vahingonkorvausoikeudessa kehittyneiden lähtökohtien mukaan.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Julkisen vallan käytössä on kysymys monessa tapauksessa verovaroilla rahoitettavasta toiminnasta, jolloin on otettava huomioon riskinjako korvauksen saajan ja korvauksen maksajan kesken. Jälkimmäinen on useissa tapauksissa verovaroin toimiva julkisviranomainen. Kustannusten vaikutus olisi arvioitava kokonaisvaltaisesti ja esimerkiksi regressioikeuden merkitys riskinjaossa olisi mietittävä. Ns. standardisäännöksellä voidaan edistää viranomaistoiminnan sujuvuutta, mihin liittyy valtionhallinnon tuottavuuden lisäämisen pyrkimys, joka on jatkuvaa nykyisissä taloudellisissa suhdanteissa. Perusoikeuspunninta, yhdenvertaisuus ja ihmisoikeusnäkökulman korostuminen lisääntyvän sääntelyn kanssa merkitsevät sääntely-ympäristön monimutkaistumista, mihin lisäksi liittyy eurooppaoikeudellinen sääntely sitovana oikeutena, joka jokaisen virkamiehen on omalta toimialaltaan hallittava. Potentiaaliset vahingonkorvaustilanteet lisääntyvät ja yleistyvät, vaikka osaamisen kasvamisen kautta yksittäinen virkamies kykenee tilanteista selviämään aikaisempaa paremmin. Kuitenkin jutturuuhkat, tuottavuuden kasvuvaatimus, tapausten kirjavuus ja sääntely-ympäristön monimutkaistuminen merkitsevät jo nykyisen vahingonkorvaussääntelyn raameissa, että valtion korvattavaksi tulevat vahingonkorvaustapaukset lisääntyvät ja sitä kautta lisäksi regressivaatimusten käsittely. Maanmittauslaitos katsoo, että ns. standardisäännöksen poistaminen ei ole välttämätöntä, vaan olemassa ollut ja oikeuskirjallisuudessa huomiota saanut säännöksen tulkintaepäselvyys on poistettavissa sääntelyä täsmentämällä. Säännöstä ei ole tosiasiallisesti sovellettu siten, että tuottamusta olisi arvioitu lievemmin julkisyhteisön korvausvastuun ollessa kysymyksessä. Komiteamietinnössä esiin tuodulle näkökohdalle (esim. s. 134), että säännös voisi heikentää luottamusta viranomaisen toimintaa kohtaan, ei vaikuta olevan reaalisia perusteluja. Standardisäännöksen säilyttämiselle on kuitenkin tarve. Oikeuskirjallisuudessa (Ståhlberg P., Karhu J.: Suomen vahingonkorvausoikeus, Helsinki 2020, s. 279) on lainattu vahingonkorvauslain säätämiseen tähdänneen komitean puheenjohtajan Auran selvitystä, jossa lausutaan, että säännöksen tarkoitus on ollut rajoittaa vastuuta kulloinkin loukatun säännöksen tarkoituksen piiriin. Tämä ei siten tarkoita lievempää tuottamusarviointia. Sanotussa lähteessä on nimenomaisesti vielä korostettu, että kysymys on säännöksestä, jolla vain täsmennetään nykyisen vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momenttia. Säännöksellä on siten selventävä tarkoitus, jota voidaan erityisesti julkisyhteisen toiminnassa pitää tarkoituksenmukaisena, kun osoitetaan se, että mikä tahansa (säännöksen tarkoituksesta irrelevantti) poikkeama viranomaisen toiminnassa ei tuota vahingonkorvausvastuusta (ks. esim. KKO 1997:49). Vahingonkorvausvaatimuksen ratkaiseminen yksiomaan vaikeilla ja tulkinnanvaraisilla syy-yhteyksillä on puolestaan omiaan aiheuttamaan turhia oikeudenkäyntejä. Lausuttu huomioon ottaen Maanmittauslaitoksessa nähdään, että ns. standardisäännöksen poistamista vahingonkorvauslaista on harkittava tarkkaan. Säännöksen pysyttämiseen laissa on olemassa perusteluja.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Nähdäksemme uudessakin tilanteessa olisi perusteltua jollakin tavalla varmistua siitä, että tuottamuksellisuus säilyisi mahdollisen korvausvastuun syntymisen minimiedellytyksenä.
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kannatettavaa on ns. standardisäännöksen kumoaminen, mutta perusteluissa on tuotava selkeästi esille, ettei poistamisella ole tarkoitusta kiristää julkisen vallan korvausvastuuta tavanomaista tuottamusvastuuta kireämmäksi. Standardisäännöksen poistaminen selkeyttäisi sen, että julkisen tehtävän hoitamisessa on noudatettava samanlaista huolellisuutta kuin missä tahansa toiminnassa, jossa arvioidaan tuottamuksellisuutta vahingonkorvausperusteena.
      • Liikenne- ja viestintäministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ministeriö katsoo työryhmämietinnössä selostetun mukaisesti standardisäännöksen oikeus- ja korvauskäytäntöä ohjaavan vaikutuksen jääneen vähäiseksi. Standardisäännöksen kumoamisen vaikutukset on esityksessä arvioitu vähäisiksi, sillä kumoamisella ei olisi tarkoitus muuttaa julkisen vallan käyttäjän tuottamusvastuun perusteita. Nykytilan arviointia koskevassa osiossa todetaan, että tuottamusarvioinnissa, jossa viranomaistoiminnan väitettyä virheellisyyttä tarkasteltaisiin, voitaisiin edelleenkin ottaa huomioon muun muassa viranomaistehtävien luonne, merkitys ja kiireellisyys. Vaikka kaikkia vaikutuksia voi olla vaikea ennakoida, vaikuttaa ehdotus edellä mainittu huomioon ottaen perustellulta. Vaikuttaa myös siltä, ettei kumoamisella ole tarkoitus muuttaa vallitsevaa oikeustilaa. Tämä olisi hyvä todeta hallituksen esityksen perusteluissa selkeästi. Säännöksen poistaminen voinee lisätä korvausvaatimuksia, kun sen olemassa olo itsessään mahdollisesti on voinut hillitä vaatimusten esittämistä, vaikkei oikeuskäytännössä merkitystä säännökselle juuri olisi annettu.
      • Helsingin hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Nykyisessä laissa oleva standardisäännös, jonka mukaan julkisyhteisöllä on korvausvelvollisuus vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohduudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu, on siihen nähden perusteltu, että se ottaa huomioon myös ne olosuhteet, joissa viranomaiset joutuvat ratkaisujaan tekemään. Erityisesti poikkeusoloissa joudutaan tilanteisiin, joissa uusi lainsäädäntö on luotava nopealla aikataululla tyhjästä ja sen soveltaminen aloitetaan ilman ohjaavaa oikeuskäytäntöä nopeassa tahdissa suurilla volyymeilla. Standardisäännös on erityisesti näissä tilanteissa ollut tarpeellinen luomaan raameja korvausvelvollisuuden rajoille. Standardisäännöksen poistamisehdotuksen vaikutuksia tulisi vielä tarkoin arvioida.
      • STTK ry.
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • STTK kannattaa standardisäännöksen kumoamista. Muutoksen yhteydessä tulee kuitenkin huolehtia siitä, ettei yksittäisen virkamiehen työmäärä lisäänny kohtuuttomasti, jos säännöksen kumoaminen lisää vahingonkorvausvaatimusten määrää.
      • Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, Ylituomari Mikko Pikkujämsä
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Työryhmä on tarkastellut standardisäännöksen poistamista etenkin siitä näkökulmasta, että esimerkiksi resurssipula tai puutteelliset toimintamahdollisuudet eivät saa poistaa korvausvastuuta. Tästä Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on samaa mieltä. Standardisäännöksen tarpeellisuutta on kuitenkin arvioitava myös yhteydessä tulkinnanvaraisiin ratkaisutilanteisiin. Esimerkiksi voidaan viitata asetelmaan, joka oli esillä tapauksessa KHO 2021:116. Poliisilaitos oli peruuttanut erään henkilön ampuma-aseen hallussapitoluvan sen johdosta, että hänet oli tuomittu petoksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen, ja korkein hallinto-oikeus äänestyksen jälkeen (3-2) pysytti hallinto-oikeuden päätöksen. Poliisilaitoksen ja KHO:n päätösten välillä kului aikaa hiukan yli kaksi vuotta. Henkilölle aiheutui vääjäämättä haittaa ja mahdollisesti myös taloudellista vahinkoa, kun hänen hallussapitolupansa oli todennäköisesti koko prosessin ajan peruutettuna lopulta virheelliseksi osoittautuneen viranomaispäätöksen perusteella. Osaan sellaisista lupa-asioista, jotka tulevat muutoksenhaun johdosta hallinto-oikeudessa käsiteltäviksi, liittyy voimakkaita taloudellisia intressejä. Esimerkkinä voidaan mainita kaivostoiminta. Luvan hakijalle voi aiheutua taloudellista tappiota tilanteessa, jossa hallinto-oikeus kumoaa annetun luvan, mutta korkein hallinto-oikeus jatkomuutoksenhaun johdosta puolestaan kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen ja saattaa alkuperäisen luvan voimaan, ja hanke tämän vuoksi viivästyy. Sellaisissa tilanteissa, joissa lupapäätös voidaan panna täytäntöön vailla lainvoimaa olevana, vahinkoa voi puolestaan aiheutua sivullisille, jos lupapäätös pysyy voimassa hallinto-oikeudessa mutta tulee sittemmin kumotuksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Nykyisen lain kannalta on varsin selvää, ettei kenellekään – suoranaisille asianosaisille tai sivullisille – synny mainituissa tulkinnanvaraisissa esimerkkitapauksissa oikeutta vahingonkorvaukseen. Hallinto-oikeuden oikeuspoliittinen mielipide on, että oikeustilan tulisi säilyä samanlaisena. Tämä on tärkeää hallinto-oikeudellisen ratkaisutoiminnan vapauden ja riippumattomuuden takaamiseksi. Sen varmistaminen, ettei lainmuutos vaikuta tähän, vaatii kuitenkin ehdotettujen säännösten lisätarkastelua. Sanamuotonsa mukaan vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentti ei edellytä tahallisuutta tai tuottamusta, vaan riittää, että vahinko aiheutuu virheen tai laiminlyönnin johdosta. Lainkohtaa on toki sovellettu niin, että korvausvastuun syntyminen on edellyttänyt huolimattomuutta, mutta tulkinnan säilymisestä tällaisena ei ole takeita, mikäli pykälän 2 momentti poistetaan. Nk. standardisäännös on nimittäin tehokkaasti varmistanut sen, että pelkkä objektiivisesti todettavissa oleva virhe viranomaistoiminnassa ei muodosta korvausperustetta. Lisäksi vahingonkorvauksen edellytysten sitominen viranomaistoiminnan yhteydessä suoraan sellaiseen tuottamuksellisuuteen, jota vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:ssä tarkoitetaan, olisi ongelmallista. Jos tuomioistuin tai viranomainen tulkitsee lakia tietyllä tavalla ja tähän tulkintaan perustuen antaa luvan johonkin taikka kieltää tai rajoittaa jotakin, tästä luvanhakijalle tai kolmannelle aiheutuvaa haittaa voidaan usein pitää suorastaan tahallaan aiheutettuna eikä erehdystä oikeussäännösten sisällöstä yleensä hyväksytä vastuuvapausperusteeksi. Vahingonkorvauksen perusteeksi ei kuitenkaan pidä riittää sen, että viranomaisen tai tuomioistuimen päätös osoittautuu virheelliseksi. Lakiin on syytä jättää jokin tavallisesta tuottamusarvioinnista erillinen mittapuu, jonka mukaan arvioidaan ratkaisupakon alaisen päätöksentekijän harkinnan huolellisuutta ja virheen vakavuutta. Työryhmä on tehnyt oikeusvertailua Ruotsiin, mutta on syytä ensinnäkin huomata, että Suomen ja Ruotsin lakitekstien välillä on vähintään aste-ero. Suomen vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin suomenkielisen version mukaan riittää, että vahinko ”aiheutuu” virheen tai laiminlyönnin johdosta julkista valtaa käytettäessä. Ruotsin lain vastaava säännös edellyttää, että vahinko ”aiheutetaan” virheellä tai laiminlyönnillä, ja käytetty verbi (vålla) jo itsessään sisältää viittauksen seurauksen negatiivisuuteen. Suomen lain ruotsinkielisessä versiossa käytetty verbi (förorsaka) on neutraalimpi. Lisäksi Suomen ja Ruotsin vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n soveltamisympäristö on erilainen. Esimerkiksi Suomesta poistettavaksi ehdotettu kannekielto on Ruotsissa edelleen voimassa. Työryhmän mukaan ei ole tiettävästi yhtään ennakkoratkaisua, jossa korkein oikeus olisi todennut virheen tai laiminlyönnin, mutta katsonut, että toiminnalle asetettavia kohtuullisia vaatimuksia on kuitenkin noudatettu. Käytännössä standardisäännös on siis toiminut hyvin, eikä se ole estänyt lain järkevää soveltamista. Mitään suoranaista oikeuspoliittista tarvetta standardisäännöksen poistamiseen ei näyttäisi olevan. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus esittää standardisäännöksen säilyttämistä.
      • Verohallinto
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Standardisäännöksen merkitystä oikeuskäytännössä on vaikea hahmottaa, kuten työryhmän mietinnössäkin on todettu. Ainakin hovioikeuksien ratkaisukäytännöstä on löydettävissä ratkaisuja, joissa on ratkaisua perusteltu standardisäännöksellä (esim. Helsingin hovioikeuden julkaistu ratkaisu 2021:4). Verohallinnon käsityksen mukaan standardisäännöksellä voi olla merkitystä, vaikka ratkaisuissa olisi jäänyt nimenomaisesti perustelematta, millaisia kohtuudella asetetut vaatimukset tapauksessa ovat olleet ja miten tuomioistuin on arvioinut näitä vaatimuksia. Tapausten tapahtumainkuvauksista - miten julkisyhteisössä on toimittu ja miksi vahinkotapahtumana pidetty tilanne on syntynyt - on kuitenkin yleensä löydettävissä kriteerit, joiden perusteella kokonaisuutena harkiten tuomioistuin on tosiasiassa arvioinut, onko kohtuudella asetettuja vaatimuksia noudatettu vai ei. Työryhmän esittämät perustelut standardisäännöksen poistamiselle ovat ymmärrettävät: voi näyttää siltä, että julkisyhteisön korvausvastuulle ei aseteta samanlaista - huolellisuusvaatimusta kuin yksityiselle yhteisölle. Ehdotetun säännöksen perustelujen mukaan hallinnon asiakkailla olisi edelleenkin tietty sietämisvelvollisuus eivätkä kaikki viranomaistoiminnassa syntyneet vähäpätöiset vahingot tulisi korvattavaksi. Tuottamusarvioinnissa tulisi edelleenkin ottaa huomioon samat seikat, jotka ovat olleet standardisäännöksen taustalla. Verohallinnon käsityksen mukaan voi kuitenkin perustellusti esittää kritiikin siitä, parantaako standardisäännöksen kumoaminen julkisyhteisön korvausvastuun perusteiden läpinäkyvyyttä, jos sama arviointi kuitenkin on voimassa, mutta se esitetään lain perusteluissa. Verohallinnon käsityksen mukaan vaihtoehtona voisi olla standardisäännöksen muuttaminen siten, että sen sanamuoto vastaisi työryhmän esittämiä perusteluja (s. 80). Väärän informaation aiheuttaman vahingon korvaamista koskevan ehdotuksen mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaisiin "ottaen huomioon tietojen antamisen tarkoitus ja merkitys sekä tietojen antamiseen liittyvät ja muut olosuhteet". Ehdotetun säännöksen kohtuullisuusedellytyksellä näyttää olevan sama tavoite ja merkitys kuin voimassa olevan lain standardisäännöksellä. Vastaavalla tavalla voitaisiin yleisen vastuusäännöksen sanamuotoa muuttaa siten, että korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon esimerkiksi julkisyhteisön lakiin perustuva toimintavelvollisuus ja tosiasialliset mahdollisuudet vaikuttaa virheen tai laiminlyönnin estämiseen.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 2.2 JULKISYHTEISÖN JULKISEN VALLAN KÄYTÖLLÄ AIHEUTTAMAN VAHINGON KORVAAMINEN Työryhmä ehdottaa julkisyhteisön korvausvastuuta koskevan standardisäännöksen (vahingonkorvauslaki 3 luku 2 § 2 mom.) poistamista. Poistettavaksi ehdotetun säännöksen mukaan pelkkä virhe tai laiminlyönti ei julkisen vallan käytössä vielä laukaise julkisyhteisön korvausvastuuta vaan lisäksi kysymyksen pitää olla siitä, ettei tehtävän suorittamiselle kohtuudella asetettavaa vaatimustasoa (standardia) ole noudatettu. Standardisäännöksen tarkoituksena lienee ollut estää valtion korvausvastuun toteutuminen nopeaa reagointia ja päätöksentekoa edellyttävissä tilanteissa, joissa jälkikäteen havaitusta jonkinasteisesta virheestä huolimatta on kohtuudella täytetty ne vaatimukset, joita vaikean ja yleistä hyvää palvelevan tehtävän suorittamiselle on voitu asettaa. Vahingonkorvauslain säätämiseen johtanut hallituksen esitys (HE 187/1973 vp) on standardisäännöksenkin kohdalla nykymittapuun mukaan varsin suppea. Kantava ajatus näyttää kuitenkin olleen se, että toisin kuin yksityisellä toimijalla julkisella vallalla on velvollisuus toimia vaikeissa ja epätietoisissakin tilanteissa eikä se silloin voi olla ottamatta riskejä. Hallituksen esityksessä (s. 18) tämä lähtökohta, ja myös yhteys viestintään, on osuvasti todettu: ”On näet huomattava, että viranomaiset harjoittavat toimintaansa yleisen edun vuoksi ja että ne eivät voi kieltäytyä käsittelemästä niille kuuluvia asioita virheenvaaran vuoksi. Erityisen tärkeä on puheena oleva korvausvelvollisuuden rajoitus julkisen vallan harjoittaman tarkastus- ja neuvontatoiminnan kohdalla.” Olipa standardisäännöksen tausta-ajatus mikä tahansa, aika lienee joka tapauksessa ainakin pääosin ajanut sen ohi. Ajatus viranomaisille sallitusta virhemarginaalista standardina julkisen vallan käytössä ei enää vastaa nykyistä ajattelutapaa. Toisaalta standardisäännöksellä saattaisi edelleen olla merkitystä tilanteissa, joissa pohditaan julkisyhteisön sisällöltään virheelliseen viestintään liittyviä vastuutilanteita. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenevällä tavalla myös viestinnässä saattaa olla kysymys julkisen vallan käytöstä (esim. KKO 1989:50 ja KKO 2022:21). Pandemiaan liittyvät tilanteet ovat nostaneet esiin viranomaisviestintään liittyvät haasteet tilanteissa, joissa aikaisempiin kokemuksiin perustuvaa tai tieteellisesti tutkittua tietoa ei ole ollut riittävästi saatavilla. Vaikka viestintä tiedon lisääntyessä myöhemmin voi osoittautua sisällöltään vääräksi, saattaa tietyissä tilanteissa edelleen olla perusteltua katsoa, että toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettuja vaatimuksia oli kuitenkin noudatettu eikä korvauksia sen vuoksi maksettaisi. Viestintään liittyvissä tilanteissa standardisäännös saattaisikin edelleen puoltaa paikkaansa. Voimassa oleva vahingonkorvauslain 3 luku rakentuu käsiteparin ”virhe tai laiminlyönti” varaan. Virheelle on lain soveltamiskäytännössä annettu sisältö, jonka ymmärtäminen vahingonkorvausoikeuteen perehtymättömälle henkilölle, esimerkiksi kantelijalle, saattaa sanan yleiskielisen merkityksen perusteella olla vaikeaa. Kun korvausvaatimus perustuu ratkaisuun, joka edellyttää oikeudellista harkintaa, julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun ei ole katsottu syntyvän yksinomaan sillä perusteella, että valitusviranomainen on sittemmin päätynyt erilaiseen lopputulokseen kuin alemman asteen ratkaisun tehnyt taho (KKO 1983 II 48, 2000:14, 2002:78 ja 2006:75). Alemman asteen ei siis välttämättä katsota tehneen virhettä, vaikka ratkaisu kumottaisiin tai sitä muutettaisiin ylemmässä asteessa. Työryhmä ei ole käsitellyt korvattavan virheen käsitettä sallitun harkintavallan rajojen näkökulmasta. Nyt ehdotettujen lainmuutosten perusteluissa saattaisi olla syytä tuoda selvyyden vuoksi esiin, että vahingonkorvauslain 3 luvussa tarkoitetusta virheestä voi ylipäätänsä olla kysymys vain tapauksissa, joissa harkintavallan rajat on ylitetty. Jos esimerkiksi tuomari mittaa rangaistuksen tiettyä rikosta koskevan rangaistusasteikon puitteissa, hän ei ylitä harkintavaltansa rajoja eikä tee virhettä, vaikka hovioikeus olisikin mittaamisesta toista mieltä. Jos tuomari kuitenkin ylittää rangaistusmaksimin, hän saattaa tehdä vahingonkorvauslaissa tarkoitetun virheen. Vasta virheen toteamisen jälkeen on syytä pohtia, onko virhe tehty tahallisesti tai tuottamuksesta, ja täyttyvätkö muut vahingonkorvausvelvollisuuden edellytykset. Virheen tunnusmerkistö ei siis suoraan kytkeydy tuottamukseen kuten työryhmä näyttää katsoneen. Mietinnön sivulla 161 oleva virheen luonnehdinta ei sen vuoksi ole onnistunut: ”Menettelyn tulisi siten olla tuottamuksellista objektiivisessa merkityksessä eli poiketa siitä, mitä julkisyhteisön toiminnassa voidaan pitää oikeana ja asianmukaisena menettelynä.” Mielestäni myös muutoksenhakua koskevan vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:n ehdotettu uusi sanamuoto, jossa käytetään ilmaisua ”virheellinen päätös” saattaa edellä todetuista syistä aiheuttaa väärinkäsityksiä esimerkiksi riita-asiassa, jossa hovioikeus kumoaa käräjäoikeuden ratkaisun. Asianosaisten saattaa olla vaikea ymmärtää, että vain harvoin käräjäoikeuden ratkaisua voidaan pitää vahingonkorvauslaissa tarkoitetuin tavoin virheellisenä siitä huolimatta, että ratkaisu hovioikeudessa kumotaan tai sitä muutetaan. Vastaavasti hallintotuomioistuin saattaa todeta viranomaisen ratkaisun ”lainvastaiseksi”, vaikka kysymys on saattanut olla eri ratkaisuasteiden hiuksenhienosta näkemyserosta jonkin lopputuloksen kannalta ratkaisevan seikan suhteen.
      • Invalidiliitto ry, Yhteiskuntasuhteet, Gustafsson Henrik
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Invalidiliitto kannattaa esitystä. Esitys selkeyttää pykälää ja sen soveltamista.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Standardisäännöksen poistamisen osalta huomioitava, ettei 3 luvun 2 §:n 1 momentissa ole mainittu julkisyhteisön korvausvastuun perusteena tahallisuutta tai tuottamusta, vaan ainoastaan virhe tai laiminlyönti. Oletettavaa on kuitenkin, että 1 luvun 2 §:ssä mainittu tuottamus tai tahallisuus ulottuisi myös tähän lainkohtaan. Standardisäännöksen poistaminen sisältää pienen riskin siitä, että korvattavaksi tulisi mitkä tahansa väitetyt vahingot. Etenkin poliisin toiminnassa törmää mitä moninaisimpiin tapahtumiin, joissa voidaan jälkikäteen todeta, että virhe on sattunut, mutta täysin ennalta arvaamattomasta ja yllättävästä syystä ja usein myös poliisille tahallisesti annettujen väärien tietojen johdosta. 1 momentti saattaa sanamuotonsa perusteella näyttä siltä, että kyse olisi ankarasta vastuusta. Jos standardisäännös poistetaan olisiko kuitenkin syytä tuoda esiin, että tahallisuus taikka tuottamus on myös tämän lainkohdan mukaisen korvausvastuun peruste.
      • Kirkkohallitus, Virastokollegio, Pihlaja Pirjo
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Esityksessä ehdotetaan nykyisen vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin (ns. standardisäännöksen) kumoamista. Säännöksen mukaan julkisyhteisöllä on vahingonkorvausvastuu vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Säännöksen kumoamisen voidaan arvioida kasvattavan vahingonkorvausvaatimusten lukumäärää. Kirkkohallituksen mielestä korvausvaatimuksia arvioitaessa tulee jatkossakin ottaa huomioon myös virheen tai laiminlyönnin merkittävyys.
      • Ulosottolaitos / valtakunnanvoudin kanslia, Valtakunnanvoudin kanslia, oikeudellinen yksikkö
        Päivitetty:
        6.3.2023
        • Mietinnössä esitetyt perustelut puoltavat standardisäännöksen poistamista. Säännöksellä ei ole ollut itsenäistä julkisyhteisön korvausvelvollisuuden poistavaa vaikutusta korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön perusteella eikä mietinnön mukaisesti korvauskäytännössä merkittävästi muutoinkaan silloin, kun virhe tai laiminlyönti julkisyhteisön toiminnassa on tapahtunut. Toisaalta korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön perusteella säännöksen merkitystä / merkityksettömyyttä tuottamusarvioinnin kokonaisuudessa ei voida todeta. Ulosottomenettelyyn liittyvissä alempien oikeusasteiden vahingonkorvausratkaisujen perusteluissa standardisäännös näyttää saaneen ainakin jollain tasolla merkitystä. Standardisäännöksen poistamisella ei ole tarkoitus ankaroittaa julkisyhteisön korvausvelvollisuutta nykyisestä tai muuttaa vallitsevaa oikeustilaa. Valtakunnanvoudin kanslia pitää tärkeänä, että vahingonkorvauslain uudistamista koskevan hallituksen esityksen perusteluissa tämä tuodaan selkeästi esiin. Julkisyhteisön korvausvelvollisuuden osalta kyse on tuottamuksen kokonaisarvioinnista, missä menettelyn huolimattomuutta arvioitaessa merkitystä saa edelleen kunkin viranomaisen tehtävän luonne ja se, mitä huolellisuusvaatimuksia siinä tehtävässä voidaan (kohtuudella) edellyttää.
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Mietinnön s. 20-22 ehdotetaan voimassa olevan lain 2 momentin niin sanotun standardisäännöksen poistamista. Standardisäännöksen mukaan julkisyhteisöllä on korvausvastuu vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Säännöksen poistaminen voi merkitä vahingonkorvausvaatimusten lukumääräistä ja euromääräistä kasvua sekä korvausasioita käsittelevien virkamiesten työmäärän lisääntymistä sekä korvausasioiden nykyiselläänkin pitkien käsittelyaikojen pitenemistä eri viranomaisissa. Voimassa olevan lain esitöissä on todettu (HE 187/1973 vp s. 17 ja 18), että mikä tahansa poikkeama vaadittavasta täysin moitteettomasta menettelystä ei saisi perustaa loukatulle oikeutta saada korvausta, vaikka kyseessä olisikin virhe. Mietinnön sivulla 22 todetaan, ettei sellaisia korkeimman oikeuden julkaistuja ratkaisuja ole löydettävissä, joissa vahinko julkista valtaa käytettäessä olisi katsottu aiheutetun virheellä tai laiminlyönnillä, mutta joissa korvausvastuu olisi siitä huolimatta jäänyt nimenomaan standardisäännöksen takia syntymättä. Standardisäännöksen olemassaolo on saattanut osaltaan toimia niin, ettei vähäisemmistä virheistä ja laiminlyönneistä ole edes yritetty vaatia korvauksia. Säännöksen poistaminen voi muuttaa tilannetta niin, että vähäisemmistäkin virheistä ja laiminlyönneistä tullaan esittämään korvausvaatimuksia.
      • Muun yhteisön julkisen vallan käytöllä aiheuttaman vahingon korvaaminen (1. lakiehdotuksen 3 luvun 2 §:n 2 momentti)
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Valtiokonttori kannattaa ehdotusta julkisyhteisön toissijaisesta vastuusta julkisia hallintotehtäviä hoidettaessa aiheutetuista vahingoista. Valtiokonttori pitää kuitenkin tärkeänä, että vahingon kärsineen oikeus vaatia korvausta ensisijaiselta korvausvelvolliselta siirtyy julkisyhteisölle siltä osin kuin se on suorittanut korvausta. Valtiokonttori tosin yhtyy mietinnössä esitettyyn näkemykseen, jonka mukaan takautumisoikeuteen perustuva kertymä jäänee vähäiseksi.
      • Museovirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Työryhmämietinnön sivulla 38 on todettu ns. standardisäännöksestä (VahL 3 luku 2 § 2 mom.), että kun mietintöä on valmisteltu, on kuultu eri korvausviranomaisia ja havaittu, että standardisäännöksellä ei näyttäisi olevan korvauskäytännössä kovin itsenäistä merkitystä. Museovirasto katsoo, että mietinnön perusteella ei kuitenkaan riittävän selkeästi käy ilmi, voiko standardisäännöksen poistaminen toisaalta madaltaa kynnystä arvioida korvausvastuun syntymistä julkisyhteisöissä. Mietinnön perusteella varsinaista tosiasiallista näyttöä standardisäännöksen puolesta tai sitä vastaan ei vaikuttaisi olevan. Pelkästään siitä syystä, että tietoa säännöksen tehokkuudesta ei ole, ei siis Museoviraston näkemyksen mukaan ole tarkoituksenmukaista luopua siitä. Tällaisella epävarmuuteen perustuvalla sääntelyn muuttamisella saattaisi olla ennalta-arvaamattomia seurauksia ja vaikutuksia.
      • Helsingin kaupunki, Pormestari 15.3.2023 § 26
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Esityksen mukaan momentin toinen virke olisi uusi ja siinä säädettäisiin julkisyhteisön toissijaisesta korvausvastuusta siltä osin kuin korvausvelvollinen muu yhteisö ei ilmeisesti kykene korvausta maksamaan. Julkisyhteisön toissijainen korvausvastuu tulisi kysymykseen silloin, kun julkista valtaa sisältäviä julkisia hallintotehtäviä on annettu muulle kuin viranomaiselle. Korvausvastuu aiheutuneesta vahingosta olisi kuitenkin ensisijaisesti aina, sillä julkista hallintotehtävää hoitavalla yksityisellä, jonka toiminnassa vahinko on aiheutunut. Helsingin kaupunki katsoo, että uuden toissijaisen korvausvastuun säätäminen on kuntatoimijan kannalta tarpeettoman raskas ratkaisu, sillä siitä koituu todennäköisesti merkittäviä lisäkustannuksia tilanteissa, joihin kunta ei ole voinut mahdollisesti itse vaikuttaa. Kannatettavaa säännöksessä on se, että se koskee vain julkista valtaa käytettäessä aiheutettua vahinkoa. Julkisen vallan käytön käsite on vakiintunut ja se muodostaa suhteellisen selkeän ja rajatun kokonaisuuden. Vaikka julkisen vallan käyttöä voidaan pitää vakiintuneena ja selkeänä kokonaisuutena, sen tiedostaminen milloin kyse on julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneesta vahingosta voi olla haastavaa vahinkoa kärsineelle taholle. Tämä on omiaan aiheuttamaan turhia vaatimuksia sekä riitaisuuksia. Viime kädessä tulkintaa tekee tuomioistuinlaitos. Lisäksi on valitettavaa, että lakiehdotus ei laajenna julkisyhteisön mahdollisuutta valvoa tai ohjata yksityisen toimijan julkisen vallan käyttämistä, joten julkisyhteisöllä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa tai esimerkiksi rajoittaa vahinkoa toisen oikeushenkilön toiminnassa. Käytännössä tämä tulee muuttamaan sopimuskäytäntöjä ja mahdollisesti vaikuttaa siten, että kunta tuottaa itse tulevaisuudessa sellaisia palveluita, joihin liittyy korkeat riskit toissijaisen vastuun toteutumisesta. Tällä on mahdollisesti negatiivisia vaikutuksia elinkeinoelämään. Helsingin kaupungin näkemyksen mukaan uudella säännöksellä on todennäköisesti merkittäviä negatiivisia taloudellisia vaikutuksia ja, kuten aiemmin todettu, se alistaa julkisen toimijan kantamaan yritystoiminnan riskiä, mitä ei voida pitää hyväksyttävänä. Korvausvastuu voi yksittäistapauksessa olla merkittävä. Julkisyhteisön toissijaiseen korvausvastuuseen liittyisi takautumisoikeus julkisyhteisön vahinkoa kärsineelle maksamasta korvauksesta, mutta koska julkisyhteisön toissijaisen vastuun aiheuttaa ensisijaisen korvausvelvollisen ilmeinen kyvyttömyys huolehtia maksuvelvoitteesta, takautumisoikeuden toteutuminen julkisyhteisön hyväksi olisi käytännössä vain teoreettinen mahdollisuus. Kun takautumisoikeutta ei pystytä toteuttamaan, julkisesta toimijasta tulee maksaja vahingoille, jotka eivät ole suorassa syy-yhteydessä sen omaan toimintaan, vaan perustuvat yritystoiminnan epäonnistumiseen ja toisen oikeushenkilön virheisiin. Ehdotetun säännöksen ei voida katsoa olevan julkisyhteisöjen kannalta millään tavalla oikeudenmukainen, eikä sellaista tule sisällyttää vahingonkorvauslakiin. Julkisyhteisön tarve pystyä valvomaan ja vaikuttamaan korostuu entisestään.
      • Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Muun yhteisön korvausvastuun kirjaamista lakiin voidaan pitää tilannetta selkeyttävänä Ehdotettu julkisyhteisön toissijainen korvausvastuu parantaa vahingonkärsijän asemaa ja oikeusturvaa siltä osin kuin vahinkoa ei voida korvata esimerkiksi sen yhteisön, jolle julkinen hallintotehtävä on annettu, vakuutuksesta. Työryhmän mietinnössä jää kuitenkin epäselväksi, mitä julkisella hallintotehtävällä tarkoitetaan kuntien ja hyvinvointialueiden toiminnan näkökulmasta. Kuntien ostopalveluissa vahinkoja on korvattu kuntien toimesta vahingonkärsijöille tähänkin asti isännänvastuun perusteella ja peritty vahingonaiheuttajalta regressioikeuden nojalla.
      • Kansaneläkelaitos
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Lain soveltamisen kannalta on välttämätöntä tarkentaa, mitä lainkohdassa tarkoitetaan julkisella hallintotehtävällä, julkisen vallan käytöllä sekä korvausvelvollisella muulla yhteisöllä. Julkisen vallan siirroista, joista voisi seurata toissijainen korvausvastuu, on välttämätöntä saada esimerkkejä. Selvitetäänkö mahdollisissa kannetilanteissa ensin, onko kyse julkisen vallan käytöstä? Jos laki tulee esitetyn mukaisena voimaan, on epäselvää, aiheuttaako se Kelalle toissijaisen korvausvastuun esimerkiksi kuntoutuspalvelujen järjestäjänä. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) 53 §:ssä säädetään seuraavasti: Kansaneläkelaitos voi järjestää tässä laissa tarkoitetun kuntoutuksen joko tuottamalla kuntoutuspalvelut itse tai hankkimalla niitä muilta palveluntuottajilta. Julkisen tai julkiseen rinnastettavan tahon antamia kuntoutuspalveluja Kansaneläkelaitos voi hankkia vain, jos tämän lain mukaista kuntoutuksen järjestämisvelvollisuutta ei voida muuten täyttää. Kuntoutuslain esitöissä ei ole otettu kantaa siihen, onko kyseessä julkinen hallintotehtävä ja sen siirto. Kuntoutuksessa on perinteisesti katsottu, että kuntoutuspalvelun tuottamisessa ei ole kyse julkisesta hallintotehtävästä. Onko tätä tulkintaa kuitenkin syytä tarkastella uudelleen ottaen huomioon työryhmämietinnön sivuilla 89- 90 esitetty näkemys, jonka mukaan hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvissa sosiaali- ja terveyspalveluissa on kyse julkisesta hallintotehtävästä? Epäselvää on myös, katsotaanko Kela-taksin tilausvälityskeskusten tai muiden suorakorvausmenettelyä toteuttavien palveluntuottajien (esim. yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajat ja sairaankuljetuksen palveluntuottajat) hoitavan julkista hallintotehtävää toteuttaessaan suorakorvausmenettelyä ja siihen liittyviä palveluita. Kelalla ei kuitenkaan ole nykyisen kaltaisen kokonaistaksipalvelun järjestämisvelvollisuutta, vaan Kelan lakisääteinen velvollisuus on korvata sairaanhoito- ja matkakustannuksia sairausvakuutuslain perusteella. Asiakas (vakuutettu) saa sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen matkastaan jo taksissa tai hoidostaan yksityisessä terveydenhuollossa. Tilausvälityskeskukset myös arvioivat, onko asiakkaalla ylipäätään sairausvakuutuslain mukainen oikeus taksinkäyttöön sairausvakuutuslain perusteella vai tulisiko asiakasta ohjata käyttämään sen sijaan esimerkiksi julkista liikennettä. Kelassa asia ratkaistaan palveluntuottajan tilityshakemuksen perusteella. Kela maksaa palveluntuottajille sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen sekä palkkion maksukerrasta. Myönteisistä ratkaisuista ei anneta kirjallista päätöstä. Kielteisistä ratkaisuista annetaan päätös sekä palveluntuottajalle että asiakkaalle. Varsinainen suorakorvattujen matkojen ja sairaanhoidon korvausten lainmukaisuuden varmistaminen ja päätöksenteko tapahtuvat siten Kelassa. Jos suorakorvausmenettelyä toteuttavat palveluntuottajat katsottaisiin julkista valtaa käyttäviksi, rajoittuisi julkisen vallan käyttäminen mahdollisesti nimenomaan suorakorvausmenettelyyn kiinteästi liittyviin tehtäviin, jolloin myös Kelan toissijainen vahingonkorvausvastuu rajoittuisi kyseisen tehtävän virheellisestä hoitamisesta aiheutuneisiin vahinkoihin eikä esimerkiksi taksipalveluun kokonaisuudessaan. Mitä tällaiset suorakorvausmenettelystä aiheutuvat konkreettiset virheet ja vahingot olisivat, joista Kela voisi olla toissijaisesti vahingonkorvausvelvollinen esitetyn lainsäädännön perusteella, on kuitenkin epäselvää. Kelan näkökulmasta ei myöskään ole selvää, miten säännökset suhtautuisivat Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) toimintaan, jota Kela rahoittaa sairausvakuutusrahastosta. Kela vastaa korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä valtakunnallisesti ja palvelut tuottaa YTHS. Toissijaista vastuuta koskeva sääntely voisi luoda vahingonkorvausvastuun tilanteissa, joihin Kela ei kuitenkaan välittömästi pysty vaikuttamaan. Kysymys olisi myös varsin ankarasta vastuusta tilanteissa, joissa Kela ostaa esimerkiksi kuntoutuspalveluja tai taksimatkoja. Vastuu syntyisi, vaikka varsinainen ostopalvelu olisi asianmukaisesti toteutettu eikä Kelan menettelyssä ole moitittavaa. Käytännössä valtion rahoittaman viranomaistoiminnan yhteydessä syntyviin vahinkoihin luodaan tällä tukimekanismi, jollaista ei ole olemassa vastaavaa palvelua yksityiseltä hankittaessa. Asiaa perustellaan mietinnössä sillä, että vahinkoa kärsineen aseman ei tulisi olla tosiasiallisesti heikompi sillä perusteella, että julkiselle vallalle kuuluva tehtävä on annettu yksityisen hoidettavaksi. Asia ei myöskään saisi olla päinvastainen sellaiseen tilanteeseen verrattuna, jossa vastaava palvelu ostetaan suoraan yksityiseltä palveluntuottajalta. Onko myöskään tavoiteltavaa, että tällainen korvausmekanismi toteutetaan verovaroin toiminnassa, joka on asiakkaalle yleensä maksutonta tai hyvin edullista. Mietinnön perusteella toissijainen korvausvastuu tulisi kysymykseen tilanteessa, jossa riidaton korvaus on jäänyt useista maksuvaatimuksista huolimatta maksamatta. Julkisyhteisön olisi oltava selvillä palveluntuottajan kyvystä suoriutua velvoitteistaan. Perusteluissa annetaan käytännön ohjeena olla yhteydessä julkisyhteisöön, mikä voi johtaa siihen, että julkisyhteisöön otetaan yhteys heti, jos korvausta ei saada ensisijaiselta korvausvelvolliselta. Mitä, jos ensisijaisesti ja toissijaisesti korvausvelvollinen ovat erimielisiä korvausperusteen olemassaolosta? Yleisesti ottaen vahingonkorvausvaatimukset eivät luonteeltaan ole riidattomia perusteeltaan ja/tai määrältään. Mietinnön mukaan julkisyhteisön toissijainen korvausvelvollisuus koskee vain julkista valtaa käytettäessä aiheutettua vahinkoa. Pykälän 2 momentin sanamuodosta ei kuitenkaan ilmene täysin yksiselitteisesti, koskeeko toissijainen korvausvastuu vain julkista valtaa käytettäessä aiheutuneita vahinkoja vai ylipäätään julkisen hallintotehtävän yhteydessä aiheutuneita vahinkoja.
      • Espoon kaupunki
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Standardisäännöksen osalta voidaan yhtyä siihen selvityksestäkin ilmenevään johtopäätökseen, ettei standardisäännös ole explisiittisesti toiminut viranomaisen vastuuta rajoittavana säännöksenä. Säännöksellä on kuitenkin voinut olla merkitystä vahingonkorvauskanteiden nostamista harkittaessa. Tarkastus- ja valvontatoimintaan liittyvät vahingonkorvausvaatimukset erityisesti rakennusvalvonnan osalta muodostavat merkittävän osan sekä määrällisesti että etenkin taloudellisesti kuntiin kohdistetuista vaatimuksista. Standardisäännöksen poistaminen voidaan tulkita viranomaisen vastuuta ankaroittavana muutoksena, ja siten se voi aiheuttaa nykyistä enemmän eri viranomaisia työllistäviä korvausvaatimuksia. Yksityiskohtaisempi sääntely viranomaisen vastuusta tarkastus- ja valvontatoiminnan osalta saattaisi olla aiheellista. Asiaa ei ole hyvä jättää pelkästään VahL 3:6 §:n yleissäännöksen varaan.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Kuntaliitto ry, Lakiyksikkö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä esitetään uutta säännöstä julkisyhteisön toissijaisesta korvausvastuusta muun yhteisön julkisen vallan käytöllä aiheuttamasta vahingosta. Julkisyhteisön toissijainen korvausvastuu tulisi kysymykseen silloin, kun julkista valtaa sisältäviä julkisia hallintotehtäviä on annettu muulle kuin viranomaiselle, vahinko on aiheutunut julkista valtaa käytettäessä eikä korvausvelvollinen muu yhteisö ilmeisesti kykene korvausta maksamaan vahingonkärsineelle. Säännöksen mukaan korvausvastuu aiheutuneesta vahingosta olisi ensisijaisesti aina sillä julkista hallintotehtävää hoitavalla yksityisellä, jonka toiminnasta vahinko on aiheutunut. Julkisyhteisön toissijainen korvausvastuu tulisi kysymykseen, kun korvausvelvollinen muu yhteisö on maksukyvytön tai kun maksukyvyttömyyttä voidaan pitää ilmeisenä. Julkisyhteisöllä olisi takautumisoikeus julkista valtaa käyttäneeseen muuhun yhteisöön nähden, kun julkisyhteisö on joutunut toissijaisen vastuun perusteella suorittamaan korvauksen. Kyseisen säännöksen tarkoituksena on parantaa vahingonkärsineen asemaa säännöksen tarkoittamissa tilanteissa korvausvastuussa olevan muun yhteisön maksukyvyttömyystilanteissa. Kuntaliitto pitää perusteltuna, että voimassa olevan lain 3 luvun 2 §:n mukaisesti muu yhteisö vastaa julkista valtaa käyttäessään aiheuttamastaan vahingosta. Kuntaliitto suhtautuu lähtökohtaisesti varauksellisesti siihen, että julkisyhteisölle asetettaisiin sen omasta tuottamuksesta riippumaton vastuu muun yhteisön aiheuttamasta vahingosta. Mikäli julkisyhteisön omasta tuottamuksesta riippumatonta vastuuta muun yhteisön aiheuttamasta vahingosta laajennetaan mietinnössä esitetyistä syistä, niin Kuntaliitto pitää mietinnössä esitettyjen perusteiden vuoksi välttämättömänä, että julkisyhteisön toissijainen korvausvastuu tulisi kysymykseen ainoastaan silloin, kun korvausvelvollinen muu yhteisö on maksukyvytön tai maksukyvyttömyyttä voidaan pitää ilmeisenä ja korvausvastuu rajoitetaan koskemaan vahinkoja, jotka on aiheutuneet julkista valtaa käytettäessä.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Akava ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Akava kannattaa esitystä.
      • Kuluttajaliitto ry, Konsumentförbundet rf
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kuluttajaliitto kannattaa julkisyhteisön toissijaisen vahingonkorvausvastuun säätämistä. Kuluttajaliitto yhtyy mietinnön arvioon, että muutos parantaisi vahinkoa kärsineen asemaa turvaamalla oikeus vaatia korvausta myös julkisyhteisöltä. Vahinkoa kärsineen aseman ei tulisi olla tosiasiallisesti heikompi sillä perusteella, että julkiselle vallalle kuuluva tehtävä on annettu yksityisen hoidettavaksi. Toissijainen korvausvastuu on kuitenkin varsin rajattu, kun se voi realisoitua ainoastaan julkista valtaa käytettäessä tapahtuneiden vahinkojen korvaamiseen ja vain niihin tapauksiin, joissa ensisijainen vastuullinen on ilmeisen kykenemätön korvauksen suorittamiseen.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotus sisältää niin kutsutun standardisäännöksen (vahingonkorvauslaki 3 luku 2 § 2 mom.) kumoamisen, mikä on kannatettava muutos. Mietinnöstä ilmenevät perusteet standardisäännöksen kumoamiselle ovat vakuuttavat. Ehdotetun uuden 3 luvun 2 §:n 2 momentin osalta kiinnitetään huomiota sanan ”ilmeisesti” yleiskielen kaksoismerkitykseen (”ilmiselvästi” tai ”luultavasti”). Säännöksen kielellistä ilmaisua tulisi tarkentaa sen tarkoitusta kuvaavaksi poistaen kielellinen tulkinnanvaraisuus.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Päivitetty:
        15.3.2023
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Juristiliitto katsoo, että julkisyhteisön toissijaisesta korvausvastuusta säätäminen niitä tilanteita varten, joissa korvausvelvollinen muu yhteisö ei ilmeisesti kykene korvausta maksamaan, on kannatettava. Yksityisen oikeusturvaa ei voi heikentää yksityisen tahon, jolle julkisen tehtävän hoitaminen on annettu, maksukyvyttömyyden vuoksi. Juristiliitto kuitenkin katsoo, että esitetyllä säännöksellä kavennetaan nykyisessä säännöksessä olevaa määritelmää. Lisäksi esitetty säännös voisi koskea myös selvemmin niitä tahoja, jotka panevat täytäntöön julkista valtaa käyttäen tehtyjä päätöksiä. Näin ollen 2 momentin tulisi olla seuraavanlainen: ”Sama korvausvelvollisuus on muulla yhteisöllä, jolle on lailla tai lain nojalla annettu julkinen tehtävä tai joka toteuttaa julkisyhteisön kanssa tehdyn sopimuksen nojalla julkista valtaa käyttäen tehtyä hallintopäätöstä.” Tämä olisi erittäin tärkeä niissä tilanteissa, jossa järjestetty palvelu ei toteudu jopa toistuvasti tarkoitetulla tavalla, esimerkiksi vammaispalvelujen osalta.
      • Rahoitusvakausvirasto, Reima Letto, ylijohtajan sijaisena; Fanni Teinilä, juristi; Mari Rantamaula, hallinnollinen juristi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • RVV:n huomiot kohdistuvat nykyisen VahL 3 luvun 2 §:n 2 momentin standardisäännökseen. RVV pyytää kiinnittämään huomiota IMF:n Suomea koskevaan FSAP-arvioon (Finland: Financial System Stability Assessment, Finland: Financial Sector Assessment Program – Technical Note on Crisis Management and Resolution). Arviossaan IMF suosittelee, että suomalaisten pankkikriisien ratkaisuun osallistuvien virkamiesten suojaa oikeudenkäyntitilanteissa parannettaisiin. Suosituksen mukaan virkamiestä vastaan nostettujen kanteiden ei tulisi menestyä tilanteissa, joissa ei ole kyse rikollisesta toiminnasta tai vilpillisessä mielessä tehtyyn laiminlyöntiin. Lisäksi suosituksen mukaan oikeudenkäyntikulujen lopullisen vastuun ei tulisi olla virkamiehellä. IMF:n suosituksella voidaan tunnistaa yhtymäkohtia kumottavaksi ehdotetun standardisäännöksen kanssa.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitoksella ei ole tältä osin lausuttavaa.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Liikenne- ja viestintäministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vaikutusten arvioinnin mukaan julkisyhteisön toissijainen korvausvastuu tulee todennäköisesti kysymykseen harvoin, sillä julkista valtaa käyttävän yksityisen yhteisön maksukyvyttömyys lienee verrattain poikkeuksellista. Tällainen korvausvastuu olisi kuitenkin omiaan lisäämään julkisyhteisön seurantaa ja valvontaa siitä julkisesta toiminnasta, joka on annettu yksityisen hoidettavaksi. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla on siirretty paljon julkisia hallintotehtäviä muun kuin viranomaisen hoidettavaksi. Merkittävästi julkisia hallintotehtäviä on esimerkiksi valtion liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:llä. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan tehtävissä takautumisvastuu tulisi todennäköisesti harvoin kyseeseen.
      • Helsingin hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Lakiehdotuksen toissijaisen korvausvelvollisuuden osalta voi olla vaikeaa jäljittää, mitä tarkoitetaan asianomaisella jukisyhteisöllä. Ilmeisesti sitä julkisyhteisöä, jonka käyttämää julkista valtaa on aikanaan lailla annettu muun kuin julkisyhteisön käytettäväksi.
      • STTK ry.
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • STTK kannattaa esitystä.
      • Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, Ylituomari Mikko Pikkujämsä
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Ehdotettuun lakitekstiin sisältyy maininta siitä, että korvausta voidaan toissijaisesti vaatia ”asianomaiselta” julkisyhteisöltä. Perusteluista ilmenee, että tarkoitetaan sitä julkisyhteisöä, jolta julkinen tehtävä on annettu viranomaisorganisaation ulkopuolelle tai jolle tehtävän hoitamisen voitaisiin muuten katsoa kuuluvan. Ehdotamme lakitekstin selventämistä niin, että tarkoitettu tulkinta ilmenee suoraan siitä.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 2.3 MUUN YHTEISÖN JULKISEN VALLAN KÄYTÖLLÄ AIHEUTTAMAN VAHINGON KORVAAMINEN Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momenttiin ehdotetun muutoksen mukaan ”asianomainen julkisyhteisö” olisi toissijaisesti vastuussa siitä vahingosta, jonka muu yhteisö aiheuttaisi julkista hallintotehtävää hoitaessaan. Julkisyhteisön toissijainen korvausvelvollisuus koskisi kuitenkin vain julkista valtaa käytettäessä aiheutettua vahinkoa. Toissijaisesti korvausvelvollinen olisi ehdotuksen perustelujen mukaan se julkisyhteisö, jolta julkinen tehtävä on annettu viranomaisorganisaation ulkopuolelle tai jolle tehtävän hoitamisen voitaisiin muu-ten katsoa kuuluvan. Tältä osin ehdotuksella saattaa olla ulottuvuuksia, joita työryhmä ei ehkä ole ottanut kaikilta osin huomioon. Ehdotettu lainmuutos, kuten itse asiassa nykyinen lakikin, saattaisi nimittäin soveltua esimerkiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa tarkoitettuun vartijaan ja järjestyksenvalvojaan. Rikoslain 17 luvun 6 §:ssä tarkoitettu järjestystä ylläpitävä henkilö käyttää tehtävässään julkista valtaa (HE 77/2001 vp, s. 55). Lainkohdan määritelmän mukaan vartijat ja järjestyksenvalvojat ovat järjestystä ylläpitäviä henkilöitä. Timo Kerttula on väitöskirjassaan (Vartijat ja järjestyksenvalvojat julkisen vallan käyttäjinä, 2010, s. 445) todennut johtopäätöksissään seuraavaa: ”Yksityisten turvallisuuspalveluiden työntekijöiden toimintaa toimivaltuuksiensa käyttäjinä pidetään varsin hyvin perustein julkisen vallan käyttönä. Kyse on ennen kaikkea tosiasiallisesta julkisen vallan käytöstä… Toiminnasta julkisena hallintotehtävänä saattaa seurata myös sellaisia elementtejä, jotka eivät alalle luontevasti sovellu. Esimerkiksi julkisen vallan käyttämiseen perustuva vahingonkorvausvastuu saattaa tulla yllätyksenä yksityisille turvallisuuspalveluille.” Perustuslakivaliokunta on arvioinut useaan otteeseen yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntöä suhteessa perustuslain perusoikeussäännöksiin ja hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle koskevaan perustuslain 124 §:ään (ks. esim. PeVL 22/2014 vp, PeVL 13/2010 vp, PeVL 10/2006 vp, PeVL 20/2002 vp ja PeVL 28/2001 vp). Valiokunta on pitänyt selvänä, että järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen liittyvät vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tehtävät sekä vartioimisliiketoiminta ovat perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuja julkisia hallintotehtäviä. Vartioimisliiketoimintaa harjoittavat yhtiöt eivät kaikki välttämättä ole suuria ja vakavaraisia. Niiden työntekijöitä toimii monenlaisissa tehtävissä erilaisissa julkisissa paikoissa eikä aina ole selvää, mikä taho olisi ”asianomainen julkisyhteisö”, joka viime kädessä vastaisi niiden aiheuttamista vahingoista - ja käytännössä siis toimisi yhtiöiden takaajina vahingonkorvausvaatimusten suhteen. Järjestyksenvalvojat saattavat käytännön voimakäyttötilanteissa syyllistyä jopa pahoinpitelyihin tai muihin tahallisiin rikoksiin, joista voi aiheutua tekojen uhreille pysyviä vammoja ja esimerkiksi työkyvyttömyyttä, joka johtaa suuriin korvausvastuisiin. Järjestyksenvalvojien toiminta voi ainakin teoriassa kuitenkin aiheuttaa myös välillisempiä vahinkoja. Mikäli esimerkiksi kauppakeskuksessa, metroissa tai asemilla toimivat vartijat taikka järjestyksenvalvojat syyllistyisivät julkista valtaa käyttäessään useisiin niin vakaviin virheisiin, että kulkuvälineiden tai liikkeiden asiakasmäärät laskisivat ja liiketilat tyhjenisivät vuokralaisista, ilmeisesti viime kädessä valtio saattaisi joutua korvaamaan liikeyrityksille ja vuokranantajille aiheutuneet taloudelliset menetykset puhtaana varallisuusvahinkona, mikäli tällaisen vahingon voitaisiin katsoa olleen ennakoitavissa. Puhdas varallisuusvahinko voi olla esimerkiksi saamatta jäänyttä tuloa ja tuotannon tai myynnin keskeyttämisestä aiheutuneita tappioita. Tältä osin sääntelymallin perusteita olisi nähdäkseni syytä tarkastella asian jatkovalmistelussa tarkemmin kuin työryhmä on tehnyt, vaikka edellä esitetty esimerkki tuntuisikin vielä toistaiseksi teoreettiselta. Vahingonkorvauslain esitöissä mainitaan lyhyesti, että kolmannelle aiheutunutta vahinkoa ei yleensä korvata (HE 187/1973 vp, s. 23). Tämän ei kuitenkaan välttämättä ole katsottu sulkevan pois lain 5 luvun 1 §:n mukaista puhtaan varallisuusvahingon laajaa käsitetulkintaa, joka sisältää mahdollisuuden korvata myös muulle kuin ensisijaiselle vahingonkärsijälle aiheutuneita vahinkoja adekvaattisuusvaatimuksen asettamin rajoituksin (Ks. Sandvik, Björn: Puhdas varallisuusvahinko – Mikä se on? Puhtaan varallisuusvahingon kahdesta käsitetulkinnasta, Defensor Legis 1/2010, s. 25–36). Työryhmän ehdotuksen mukaan julkisyhteisön toissijainen korvausvastuu kytkettäisiin julkista hallintotehtävää hoitavan yksityisen yhteisön ilmeiseen maksukyvyttömyyteen. Mikäli esimerkiksi vartiointiliikkeeltä vaadittaisiin korvauksia varallisuusvahingoista, vaatimukset todennäköisesti kiistettäisiin ja asiasta saatettaisiin joutua riitelemään vuosia eri oikeusasteissa. Kysymys ei kuitenkaan olisi maksukyvyttömyydestä vaan maksuhaluttomuudesta, jolle voisi olla tilanteesta riippuen enemmän tai vähemmän hyviä perusteita. Asian jatkovalmistelussa saattaisi olla aiheellista tarkemmin pohtia ja määritellä niitä kriteerejä, joiden perusteella julkisyhteisön ”takausvastuu” eri tilanteissa laukeaisi. Jatkovalmistelussa tulisi ottaa huomioon myös se, että julkista hallintotehtävää hoitava maksukyvyltään heikko yksityinen taho saattaisi mahdollisessa vahingonkorvausoikeudenkäynnissä jättää vastaamatta haasteeseen tai myöntää tuomioistuinta sitovalla tavalla oikeiksi ylimitoitettuja ja jopa perusteettomia korvausvaatimuksia kummankin asianosaisen tietäessä, että korvauksista vastaa tosiasiallisesti valtio eikä pian konkurssiin päätyvä vastaaja. Julkisen tehtävän ja julkisen hallintotehtävän eroja olen käsitellyt edellä kohdassa 1.
      • Invalidiliitto ry, Yhteiskuntasuhteet, Gustafsson Henrik
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Invalidiliitto kannattaa julkisen vallan käyttäjän tuottamusvastuuta määrittävän standardisäännöksen julkisyhteisön toiminnalle kohtuudella asetettavan vaatimuksen kumoamista. Yhdymme luonnoksessa esitettyyn perusteluun siitä, ettei ole rationaalisia perusteita rajoittaa julkisyhteisön korvausvastuuta enempää kuin vahingonkorvausoikeuden yleisistä perusteista voidaan johtaa. Perusteltua on myös esityksen mukaisesti, että tilanteissa, joissa julkista hallintotehtävää hoitava yksityinen yhteisö ei kykenisi maksuvaikeuksiensa vuoksi korvaamaan tällaista tehtävää hoitaessaan aiheuttamaansa vahinkoa, voitaisiin tällöin korvausta vaatia asianomaiselta julkisyhteisöltä. Muussa tapauksessa vahingon kärsineen oikeus vaatia korvausta muulta voisi jäädä kokonaan korvaamatta. Tällöin vahingon kärsinyt olisi huonommassa asemassa kuin jos viranomainen olisi itse huolehtinut tehtävästä. Vaikka vastaava vahinko voisikin tapahtua julkisyhteisön toiminnassa, julkisyhteisö kykenee aina maksamaan velkansa. Erityisen tärkeänä voidaan pitää sitä, että julkista valtaa käytettäessä aiheutunut vahinko ei voi jäädä korvaamatta sen vuoksi, että tehtävä on annettu lailla tai sen nojalla muulle kuin viranomaiselle. Julkisen vallan käyttö on julkisten tehtävien ydinaluetta ja siinä julkisen vallan vastuu on korostettua. Se vaatimus, että valtio ja mahdollisesti muut julkisyhteisöt vastaavat ainakin toissijaisesti tällaisesta vahingosta, voidaan johtaa myös kansainvälisoikeudellisista velvoitteista.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
      • Kirkkohallitus, Virastokollegio, Pihlaja Pirjo
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Ulosottolaitos / valtakunnanvoudin kanslia, Valtakunnanvoudin kanslia, oikeudellinen yksikkö
        Päivitetty:
        6.3.2023
        • Esitetty uudistus on kannatettava
      • Muutoksenhakua koskevan vaatimuksen lieventäminen (1. lakiehdotuksen 3 luvun 4 §)
      • Itä-Suomen hallinto-oikeus, Itä-Suomen hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Näkemykset kokoavasti Kohtuusseikkojen huomiointi suoraan vahingonkorvauslain sanamuodossa on perusteltua. Hallinto-oikeus kuitenkin toteaa, että muutoksenhaun ensisijaisuus ei ole pelkästään hyväksyttävä lähtökohta, kuten mietinnössä todetaan, vaan oikeusturvan tuottamisen, vahinkojen minimoimisen periaatteen ja erillisten prosessilajien selkeyden näkökulmasta välttämätön lähtökohta. Viranomaispäätösten lainmukaisuuden arviointi kuuluu ensisijaisesti hallintotuomioistuimille ja tämä tulee huomioida myös nyt vahingonkorvauslakia muutettaessa. Yksityiskohtaiset perustelut Vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:n muutoksenhakuvaatimus edellyttää, että tuomioistuimen tai viranomaisen päätöksen vuoksi vahinkoa kärsinyt pyrkii ensin muutoksenhaun avulla saamaan virheen korjatuksi ja vahingon estetyksi. Jos muutoksenhaku laiminlyödään ilman pätevää syytä, vahingon kärsinyt menettää nykyisen lain mukaan oikeutensa vahingonkorvaukseen. Mietinnön mukaan muutoksenhaun ensisijaisuus on edelleen hyväksyttävä lähtökohta. Se ilmentää yleistä vahingon minimoimisen periaatetta, jonka mukaan vahingon kärsineen on ryhdyttävä kaikkiin kohtuullisiksi katsottaviin toimiin vahingon estämiseksi tai sen vahingollisten vaikutusten rajoittamiseksi. Viranomaisen päätöksessä oleva virhe olisikin korjattava ja vahinko estettävä ensisijaisesti muutoksenhaun avulla. Mietinnössä todetaan asianmukaista olevan, että suoraan lain sanamuodosta ilmenisi se, että kohtuusseikkojen sitä vaatiessa oikeutta korvaukseen ei menetettäisi muutoksenhaun laiminlyönnistä huolimatta. Hallinto-oikeus katsoo, että kohtuusseikkojen huomiointi suoraan vahingonkorvauslain sanamuodossa on perusteltua. Hallinto-oikeus kuitenkin toteaa, että muutoksenhaun ensisijaisuus ei ole pelkästään hyväksyttävä lähtökohta, vaan oikeusturvan tuottamisen, vahingon minimoimisen periaatteen ja erillisten prosessilajien selkeyden näkökulmasta välttämätön lähtökohta. Viranomaispäätösten lainmukaisuuden arviointi kuuluu ensisijaisesti hallintotuomioistuimille ja tämä tulee huomioida myös nyt vahingonkorvauslakia muutettaessa. Julkisoikeudellista toimintaa säätelevät runsaat eritasoiset säädökset, ja ne raamittavat viranomaisen harkintavaltaa vaihtelevasti. Hallintotuomioistuinten tehtävänä on valitusten kautta antaa oikeusturvaa ja nimenomaisesti arvioida, onko tehty päätös lainsäädännön mukainen ja onko harkintavaltaa käytetty lainsäädännön kussakin tapauksessa sallimissa rajoissa. Oikeuskäytännöllä on tässä asiaryhmittäin ja asioittain vaihtelevassa tulkinnallisessa julkisoikeudellisessa kokonaisuudessa oma tärkeä roolinsa. Huomionarvoista lisäksi on, että hallintoprosessissa käsiteltävän pääasian ratkaisu voi jo itsessään korvata tai korjata vahingon, lieventää sitä tai vahvistaa perustellusti viranomaisen päätöksen lainmukaisuuden ja korvausvaatimuksen perusteettomuuden.
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Valtiokonttori pitää tärkeänä, että muutoksenhakua koskeva säännös säilyte-tään edellytyksenä vahingonkorvauksen saamiselle. Säännökseen ehdotettuja lievennyksiä voidaan Valtiokonttorin näkemyksen mukaan pitää perusteltuina.
      • Helsingin kaupunki, Pormestari 15.3.2023 § 26
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotuksessa pyritään muutoksenhakuvaatimuksen säilyttämiseen eräin lievennyksin ja tarkistuksin. Oikaisumenettely on osa nykyaikaista muutoksenhakujärjestelmää ja sen käyttäminen nähdään suotavana. Vahingon kärsineen aseman parantamiseksi ehdotetaan, että kohtuusyiden vaatiessa vahingon kärsinyt ei menetä oikeutta korvaukseen, vaikka olisi pätevättä syyttä laiminlyönyt muutoksenhaun. Esitetty ehdotus on hyvä ja kannatettava oikaisuvaatimusta koskevin osin, sillä se tuo riittävää joustavuutta ja oikeusturvaa. Korvauksen hakijan näkökulmastakin ehdotettu muutos on hyvä parannus, sillä tietyissä tilanteissa muutoksen tai oikaisun hakeminen on syystä tai toisesta voinut jäädä tekemättä, jolloin kohtuusharkinta mahdollistaa sen, että otetaan huomioon vahingonkärsineen olosuhteet ja kyky muutoksenhakuun. On kuitenkin huomattava, että ehdotettu muutos tulee kuormittamaan julkisyhteisöjä. Arvioitavaksi tulee, onko muutoksenhaku laiminlyöty pätevättä syyttä ja onko ja millaisia kohtuusyitä, joiden seurauksena oikeus korvaukseen säilyy, olemassa. Kun lakiehdotus ei tarkemmin määrittele kohtuusyitä vaan kyse on tapauskohtaisesta harkinnasta, vallitsevan normin kohtuullisuuden osalta määrittelee myöhemmin oikeuskäytäntö.
      • Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Asiakkaita tulisi kannustaa käyttämään ensisijaisia muutoksenhakukeinoja virheellisiin päätöksiin jo oikeuskäytännön muodostumisenkin kannalta erityisesti silloin, kun kysymys on harkinnanvaraisesta päätöksenteosta. Vaikka ehdotetun säännöksen sanamuotoa on lievennetty muutoksenhakuvelvollisuuden osalta, ehdotusta voi pitää sinänsä hyvänä, koska vahingonkärsijää ohjataan käyttämään laillista muutoksenhakuoikeuttaan virheelliseen päätökseen uhalla, että vahingonkorvaus voidaan muutoin evätä. Ehdotettu säännös jättää myös korvausvelvollisuutta arvioiville viranomaisille harkintavaltaa yksittäisissä tapauksissa.
      • Finanssiala ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Esityksessä vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:n mukaan korvausta ei voitaisi enää evätä, jos vahingon kärsinyt on laiminlyönyt pätevättä syyttä hakea oikaisua tai muutosta vahinkoa aiheuttaneeseen viranomaispäätökseen siltä osin kuin epäämistä voitaisiin olosuhteet huomioon ottaen pitää kohtuuttomana. FA haluaa tuoda esiin, että vastuuvakuutuksen riskin arvioinnin kannalta kohtuusharkinta on ongelmallista. Pykäläehdotus jättää tulkinnanvaraa mm. sen suhteen mitä pidetään virheellisenä päätöksenä ja miten arvioidaan pätevä syy. FA toivookin, että perusteluissa otettaisiin tarkemmin kantaa siihen, miten käytännössä kohtuusharkintaa tehdään esimerkiksi tilanteessa, jossa vahingonkärsijä ei ole jostain syystä hakenut muutosta päätökseen.
      • Oksiala-Mäki-Petäjä Kirsi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Erityisesti heikossa tai haavoittuvassa asemassa olevien asianomistajien kohdalla - em. vahingonkorvaus- ja syrjintätilanteissa - tulee yleistä muutoksenhakua koskevaa lainsäädäntöä, sääntelyä ja viranomaismääräyksiä kohtuullistaa ja yhdenvertaistaa (esim. muutoksenhakuja koskevien määräaikojen, juristin käytön ehdottoman vaatimuksen ja muiden ehdottoman tiukkojen määrämuotoja ja menettelyvaatimuksia koskevien vaatimusten ja oikeusavun saatavuuden kohdalla; myös sähköisen asioinnin mukauttamiseksi ja kohtuullistamiseksi. Em. heikossa asemassa olevien muutoksenhakijoiden tarpeita ja toiveita tulee lainkäyttötoiminnassa paremmin kuulla, kuunnella aidosti ja pyrkiä toteuttamaan, jos sillä saavutetaan muutoksenhakijoiden yhdenvertainen perus- ja ihmisoikeusasema heitä koskevissa oikeudenkäynneissä ja hallinto-oikeuskäsittelyissä ja muiden hallinnollisten tehtävien hoidossa. - ja varsinkin, jos se ei ole "keneltäkään pois" eikä maksa yhteiskunnalle (tai asiaan liittyville viranomaisille ym.) juurikaan enempää.
      • Espoon kaupunki
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Muutoksenhakuvaatimuksen mahdolliseen poistamiseen on suhtauduttava suurella varauksella. Vaatimuksen poistaminen sekoittaisi käytännössä entisestään hallintotuomioistuinten ja yleisten tuomioistuimen rooleja ja toimivaltaa.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon valmistelivat hovioikeudenneuvos Samuli Nyblom ja hovioikeuden esittelijä Juho Rankinen.
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotettua ja sinällään perusteltua muutoksenhakuun velvoittavan säännöksen lievennystä olisi syytä kompensoida edellyttämällä kohtuuttomuudelta ilmeisyyden tai selvyyden kaltaisen kynnyksen ylittymistä. Tätä kautta olisi mahdollista jättää selvästi perusteettomat vaatimukset käsittelemättä esimerkiksi haastetta antamatta tai ainakin niiden käsittelyn voisi päättää jo prosessin varhaisessa vaiheessa. Ehdotetun säännöksen viimeinen virke voisi siis olla muodossa: Korvausta ei kuitenkaan voida evätä siltä osin kuin epäämistä voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää ilmeisen/selvästi kohtuuttomana.
      • Suomen tuomariliitto - Finlands domareförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • 3.1. Muutoksenhakua koskevan vaatimuksen lieventäminen (3:4) Mietinnössä on päädytty täsmentämään vahingonkorvauslain 3:4:ää seuraavasti: Jos vahinko julkista valtaa käytettäessä on aiheutettu virheellisellä päätöksellä ja vahinkoa kärsinyt on laiminlyönyt hakea päätökseen muutosta tai oikaisua ilman pätevää syytä, korvaus voidaan evätä siltä osin kuin vahinko olisi voitu tällä tavoin välttää. Korvausta ei kuitenkaan voida evätä siltä osin kuin epäämistä voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää kohtuuttomana. Pykälän sanamuodon mukaan näyttäisi siltä, että lähtökohtana olisi täysi korvaus, jota harkinnanvaraisesti voitaisiin alentaa tai kokonaan evätä, jos korvauksen vaatija olisi pätevättä syyttä jättänyt hakematta oikaisua tai muutosta. Perusteluissa kuitenkin todetaan, että lähtökohta edelleen olisi, että muutoksenhaun laiminlyönti ilman hyväksyttävää syytä johtaisi korvauksen epäämiseen, jos kohtuusyyt eivät muuta vaadi (s. 160). Perustelujen ja säännöstekstin ristiriita tulee poistaa. Muutoksenhakuvaatimus sisältää myös ylimääräisten muutoksenhakukeinojen käytön, jolla on etenkin rikosasioissa myös olennaista merkitystä (s. 125). Sen sijaan muista asiaryhmistä ei ole esitetty selvitystä; esimerkiksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa purkuhakemukset menestyvät äärimmäisen harvoin. Oletettavasti siviiliprosessuaalisissa asioissa korkeimmassa oikeudessa ylimääräinen muutoksenhaku menestyy vain harvoin. Näin ollen ainakin muissa kuin rikosasioissa lähtökohtainen edellytys ylimääräisestä muutoksenhausta vaikuttaa tarpeettomalta ja kuormittaa ylimpiä tuomioistuimia ja asianosaisia. Lisäksi valituslupajärjestelmissä alemmanasteisten tuomioistuinten päätökset voivat jäädä virheellisiksi myös säännönmukaisessa muutoksenhaussa. Korvausvaatimuksen käsittelylle ei kannattane asettaa kovin kuormittavia muodollisia vaatimuksia, jos vaatimusta ei joka tapauksessa voida jättää tutkimatta ja suuri osa vaatimuksista ei joka tapauksessa menestyisi. Harkittavissa olisi myös se, että lähtökohtaisesti edellytettäisiin oikaisua ja muutoksenhakua viranomaisen päätökseen, mutta ei valitusluvanvaraista jatkomuutoksenhakua ylimpiin tuomioistuimiin. Tuomariliiton näkemyksen mukaan ainakin jonkinlainen muutoksenhakuvaatimus on edelleen perusteltu. Edellä todettuun viitaten jatkovalmistelussa olisi vielä aiheellista arvioida erityisesti sitä, olisiko löydettävissä jonkinlaista ”välimallia”, jolla saavutettaisiin muutoksenhakuvaatimuksen keskeiset hyödyt ilman olennaisia haittavaikutuksia.
      • Suomen Kuntaliitto ry, Lakiyksikkö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Voimassa olevan lain 3 luvun 4 §:n mukaan, jos valtion tai kunnan viranomaisen virheellisen ratkaisun johdosta vahinkoa kärsinyt on pätevättä syyttä jättänyt hakematta muutosta siihen, ei hänellä ole oikeutta saada valtiolta tai kunnalta korvausta vahingosta, jolta hän hakemalla muutosta olisi voinut välttyä. Mietinnön mukaan voimassa olevan lain 3 luvun 4 §:n muutoksenhakuvaatimusta on pidettävä varsin tiukkana. Jos muutoksenhaku laiminlyödään ilman pätevää syytä, oikeus korvaukseen menetetään kokonaan. Voimassa olevan lain esitöiden mukaan pykälää sovellettaessa lähtökohtana on, että viranomaisen tekemä virhe tulee aina muutoksenhaun johdosta oikaistuksi eikä asiaan vaikuta, millaiset tosiasialliset edellytykset asianomaisella olisi ollut muutoksenhaun menestykselliseen hoitamiseen. Mietinnössä tätä kantaa on pidetty turhan ankarana. Mietinnössä esitetään muutoksenhakuvaatimus säilytettäväksi eräin lievennyksin ja tarkistuksin. Nykyisestä laista poiketen säännös kirjoitettaisiin harkinnanvaraiseen muotoon, niin että edellytysten täyttyessä korvaus voidaan evätä sen sijaan, että korvaus olisi ehdottomasti evättävä. Esitetty lisäys mahdollistaisi nykyistä joustavammin tapauskohtaisten olosuhteiden huomioon ottamisen. Mietinnön mukaan lähtökohtana kuitenkin olisi, että muutoksenhaun laiminlyönti ilman hyväksyttävää syytä johtaisi korvauksen epäämiseen, jos kohtuusyyt eivät muuta vaadi. Mietinnössä on todettu, että muutoksenhaun ensisijaisuus on edelleen hyväksyttävä lähtökohta. Se ilmentää yleistä vahingon minimimoisen periaatetta, jonka mukaan vahingon kärsineen on ryhdyttävä kaikkiin kohtuullisiksi katsottaviin toimiin vahingon estämiseksi tai sen vahingollisten vaikutusten rajoittamiseksi. Etenkin hallinto-oikeudellista muutoksenhakujärjestelmää on kehitetty siten, että viranomaisen virhe voidaan korjata nopeasti ja joustavasti erityisesti oikaisumenetelmää käyttämällä. Viranomaisen päätöksessä oleva virhe olisikin korjattava ja vahinko estettävä ensisijaisesti muutoksenhaun avulla. Tätä tavoitetta tukee se, että muutoksenhakuvaatimus ilmaistaan vahingonkorvauslaissa nimenomaisesti ja selkeästi. Muutoksenhakuvaatimuksen merkitys kasvaa, jos esityksessä ehdotetuin tavoin kannekielto kumotaan. Kuntaliitto pitää perusteltuna, että vahingonkorvauslakiin sisällytetään muutoksenhakuvaatimusta koskeva säännös. Säännös edelleen ohjaisi esim. hallinnon asiakkaat käyttämään ensisijaisesti hallinnollisia oikeuskeinoja. Tätä voidaan pitää perusteltuna, koska virheellisestä päätöksestä aiheutuva vahingonkorvausvelvollisuus on joka tapauksessa jälkikäteinen oikeussuojakeino, jolla ei ole mitään vaikutusta varsinaiseen, ensisijaisesti hallinnollisen oikeussuhteen korjautumiseen. Muutos virheelliseen päätökseen on saatavissa vain muutoksenhaun kautta. Virheellisen päätöksen muuttuminen oikeaksi tulisi olla myös hallinnon asiakkaan pääasiallinen tavoite, vahingonkorvauksen toimiessa lähinnä keinona hyvittää virheellisen päätöksen voimassaoloaikana mahdollisesti tapahtuneita peruuttamattomia menetyksiä. Kuntaliiton mukaan 4 §:ssä säädettävällä muutoksenhakuvaatimuksella on perusteltua pyrkiä siihen, että esim. hallintoviranomaisten ratkaisujen oikeellisuus tutkittaisiin ja siihen mahdollisesti liittyvät virheellisyydet korjattaisiin hallintolainkäytön järjestyksessä ja siten vältettäisiin virheellisistä päätöksistä mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen syntyminen. Kuntaliiton mukaan muutoksenhakuvaatimusta koskeva säännös on perusteltua laatia siten, että se mahdollistaa nykyistä joustavammin tapauskohtaisten olosuhteiden huomioon ottamisen kuitenkin siten, että lähtökohtana tulee edelleen olla se, että muutoksenhaun laiminlyöminen ilman hyväksyttävää syytä johtaisi korvauksen epäämiseen, jos kohtuusyyt eivät muuta vaadi.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Tulli pitää hyvänä ratkaisuna, että muutoksenhakuvaatimus, vaikkakin lievennetyssä muodossa, ehdotetaan edelleen pidettäväksi voimassa. Tällöin ensisijainen oikeussuojakeino on oikaisuvaatimus ja valitus, joita käyttämällä vahingonkärsijän tulee pyrkiä rajoittamaan vahinkoa.
      • Akava ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Akava kannattaa esitystä.
      • Kuluttajaliitto ry, Konsumentförbundet rf
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kuluttajaliitto kannattaa muutoksenhakua koskevan vaatimuksen lieventämistä.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotettu säännös sisältää lievennyksen vaatimukseen, että vahingonkärsijän on haettava muutosta tai oikaisua vahingon aiheuttaneeseen päätökseen, jollei laiminlyöntiin ole pätevää syytä. Ehdotuksen mukaisesti tilanteessa, vaikkei pätevää syytä olisi, korvaus voitaisiin tapauskohtaisen kohtuusharkinnan perusteella suorittaa kokonaan tai osaksi. Muutoksenhakuvaatimuksen säilyttäminen on kannatettavaa ja perusteltua. Vahingonkorvauskanteen nostaminen tuomioistuimen ratkaisun johdosta ei saa muodostua luonteeltaan tosiasiallisesti ylimääräiseksi muutoksenhakukeinoksi. Kuten mietinnössä todetaan, muutoksenhakuvaatimuksen merkitys kasvaa, jos kannekielto kumotaan (s. 92). Oikeusastejärjestyksen ja oikeusvarmuuden periaatteet ohjaavat siihen, että tuomioistuimen ratkaisujen oikeellisuus tutkitaan nimenomaisesti säädetyillä varsinaisilla ja ylimääräisillä muutoksenhakukeinoilla. Kohtuusperusteita voidaan jo nykyisin sisällyttää arvioon pätevästä syystä. Edellä mainitun perusteella muutoksenhakuvaatimuksen lieventäminen ehdotetuin tavoin ei vaikuta tarpeelliselta. On aiheellista rajata tuomioistuinratkaisut ehdotetun lievennyksen ulkopuolelle. Joka tapauksessa ehdotettu lievennys on omiaan monimutkaistamaan korvauskanteiden käsittelyä ja mahdollisesti lisäämään niiden määrää yleisissä tuomioistuimissa.
      • Työ- ja elinkeinoministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Työ- ja elinkeinoministeriö esittää vielä harkittavaksi, onko säännöksen soveltamisala perus-teltua liittää ainoastaan julkista valtaa käytettäessä aiheutuneeseen vahinkoon. Työryhmä-mietinnön mukaan ja jopa 1. lakiehdotuksen 3 luvun 3 §:n 2 momentin perusteella virheellisten tietojen antamiseen liittyvä vahinko voi tulla korvattavaksi 3 luvun 3 §:n tai voimassa olevan 5 luvun 1 §:n perusteella. Työ- ja elinkeinoministeriö ei pidä perusteltuna, että muutoksenhakua koskeva vaatimus koskisi vain jälkimmäistä tilannetta. Työ- ja elinkeinoministeriön toimialalla on säännöksiä, jotka mahdollistavat soveltajalle harkin-tavaltaa sen osalta, voidaanko virheellinen neuvonta ottaa huomioon säännöstä sovellettaes-sa. Tällaisia säännöksiä on ainakin työttömyysturvalain (1290/2002) 2 a luvussa. Tämäkin puoltaisi 1. lakiehdotuksen 3 luvun 4 §:n soveltamisalan säilyttämistä säännösluonnosta laa-jempana.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Asianajajaliitto kannattaa muutoksenhakua koskevan vaatimuksen lieventämistä. Lainsäätäjän harkittavaksi jää, tulisiko muutoksenhakua lieventää jopa nyt esitettyä enemmän. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi siten, että vahingon aiheuttanut viranomainen velvoitettaisiin käynnistämään vahingonkorvausoikeudellinen prosessi tai muuten myötävaikuttamaan tällaisen prosessin käynnistämiseen.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotus on kannatettava. Vaikka korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2022:18 mukaan voimassa oleva laki mahdollistaa pätevän syyn tapauskohtaisen kokonaisharkinnan ja kohtuusseikkojen huomioonottamisen, on perusteltua, että tämä ilmenisi suoraan lain sanamuodosta.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Juristiliitto katsoo, että muutoksenhakuvaatimuksen osalta mietinnössä ehdotettu muotoilu vastaa paremmin nyky-yhteiskunnan oikeusturvakäsitystä verrattuna sen nykyiseen sisältöön.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitos katsoo, että tältä osin lieventäminen ei niissä asioissa, joita käsitellään kiinteistötoimitusasioina, ole välttämättä perusteltua. Jo kerran ratkaistujen asioiden käsittely korvausasioina, jolloin joudutaan arvioimaan uudelleen pääasiain ratkaisujen oikeellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta korvauskäsittelyä varten, ei vaikuta perustellulta. Muutoinkin jo ruuhkautuneissa tuomioistuimissa ei tarvita prosesseja, joiden vireille tulo liittyy siihen, että joku osapuoli ei ole tyytyväinen jonkin aikaisemman prosessin pääasiaratkaisun jo lainvoiman saaneeseen lopputulokseen. Maanmittauslaitoksessa nähdään, että positiivista ehdotuksessa on se, että lisäksi vaatimus ylimääräisestä muutoksenhausta on nostettu esiin. Nyt vahingonkärsijän asemaa lievennetään siten, että oikeus korvaukseen ei välttämättä kokonaan estyisi, mikäli muutoksenhaku laiminlyödään. Lähtökohtana on edelleenkin oltava, (mikä sinällään mietinnön perusteluissa tuodaan esiin), että muutoksenhaun laiminlyönti on oikeusturvakeinona niin merkittävää myötävaikuttavaa tuottamusta, ettei korvausta ole maksettava, jos tämä oikeusturvakeino pätevättä syyttä jätetään käyttämättä. Maanmittauslaitos katsoo, että ehdotettu kohta on muutoin kannatettava, mutta perusteluissa viitatulle virheen laadulle (s. 166–167) ei olisi annettava merkitystä, sillä mitä merkittävämmästä virheestä on kysymys, sitä korostuneemmin hallinnon asiakkaan olisi haettava muutosta ratkaisuun vahingon välttämiseksi. Täten aiheutuvaa vahinkoa lievennetään eikä voida tehdä väitteitä myötävaikuttamisesta vahingon suuruuteen.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Liikenne- ja viestintäministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ministeriö pitää vaatimusta muutoksenhausta edelleen kannatettavana pääsääntönä erityisesti, koska jo nykyisen lainkohdan muotoilun on katsottu antavan tuomioistuimelle harkintavaltaa. Tapauskohtaisen kohtuusharkinnan lisääminen kuitenkin on perusteltua, vaikkakin mietinnössä ehdotettu uusi muotoilu lisää ennakoimattomuutta yksittäisten tapausten olosuhteiden saadessa korostuneemman aseman. Ministeriö toteaa, että muotoilun muuttamisen tarpeellisuus kaipaisi lisäperusteluja.
      • Helsingin hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Uuden säännöksen sanamuoto on epäselvä ja vaatisi uudelleen arviointia. Voisiko olla riittävää, jos nykyisen lain 4 §:ään lisättäisiin nyt puheena olevan ehdotuksen toinen virke 2 momentiksi, jolloin kohtuuttomuustilanne voitaisiin ottaa erikseen huomioon.
      • STTK ry.
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • STTK kannattaa esitystä.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Petteri Plosila, Inkinen Jaana
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:n muotoilu on ristiriidassa esityksen perustelujen kanssa. Pykäläesityksessä todetaan: ”Jos vahinko julkista valtaa käytettäessä on aiheutettu virheellisellä päätöksellä ja vahinkoa kärsinyt on laiminlyönyt hakea päätökseen muutosta tai oikaisua ilman pätevää syytä, korvaus voidaan evätä siltä osin kuin vahinko olisi voitu tällä tavoin välttää. Korvausta ei kuitenkaan voida evätä siltä osin kuin epäämistä voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää kohtuuttomana.” Pykälän sanamuodon mukaan näyttäisi siltä, että lähtökohtana olisi täysi korvaus, jota harkinnanvaraisesti voitaisiin alentaa tai kokonaan evätä, jos korvauksen vaatija olisi pätevättä syyttä jättänyt hakematta oikaisua tai muutosta. Perusteluissa kuitenkin todetaan, että lähtökohta edelleen olisi, että muutoksenhaun laiminlyönti ilman hyväksyttävää syytä johtaisi korvauksen epäämiseen, jos kohtuusyyt eivät muuta vaadi (s. 160). Lainkohdan selkeämpi muotoilu voisi olla esimerkiksi: ”Jos vahinko julkista valtaa käytettäessä on aiheutettu virheellisellä ratkaisulla, vahinkoa kärsineellä ei ole oikeutta saada korvausta vahingostaan, jos hän on ilman pätevää syytä laiminlyönyt hakea ratkaisuun muutosta tai oikaisua. Korvausta ei kuitenkaan voida evätä siltä osin kuin epäämistä voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää kohtuuttomana.” Lainkohdan epäselvä sanamuoto saattaa aiheuttaa tulkintaongelmia ja sitä kautta työmäärän lisääntymistä tuomioistuimissa.
      • Verohallinto
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Muutoksenhakuvaatimuksen lieventämisellä ja tarkistamisella ei todennäköisesti ole suurta vaikutusta verotusta koskeviin vahingonkorvausvaatimuksiin. Verohallinto pitää hyvänä sitä, että muutoksenhakuvaatimus ehdotetaan edelleenkin säilytettäväksi ja muutoksenhaun periaatteellinen ensisijaisuus ilmenee julkisyhteisön vahingonkorvausvelvollisuutta koskevassa pykälässä. Päätöksen virheeseen on tehokkainta reagoida vaatimalla oikaisua aina, kun se on mahdollista. Oikaisuvaatimuksen tekeminen on suhteellisen helppoa, mikä ehkä selittää verotukseen liittyvien vahingonkorvausvaatimusten maltillisen määrän suhteessa verotustoiminnan laajuuteen. Verotusmenettelyjen muutoksenhaun määräaikaa lyhennettiin verotusmenettelyjä koskevalla lakiuudistuksella, joka tuli voimaan 1.1.2017 (verotusmenettelyjä koskevat lait 768/2016 ja 772/2016). Muutoksenhakuvaatimuksen lieventäminen saattaisi madaltaa kynnystä vahingonkorvausvaatimusten esittämiseen tapauksissa, joissa oikaisuvaatimusta ei ole tehty ajoissa. Lisääntyneet korvausvaatimukset aiheuttavat aina lisätyötä hallinnolle. Vaatimuksen hyväksyminen julkisyhteisössä tai tuomioistuimessa edellyttäisi edelleenkin sen selvittämistä, onko muutoksenhaun laiminlyöminen myötävaikuttanut vahingon syntymiseen.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 2.4 MUUTOKSENHAKUA KOSKEVAN VAATIMUKSEN LIEVENTÄMINEN Työryhmä ei ehdota varsinaista asiallista muutosta vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:ään, jonka mukaan vahinkoa kärsineen on haettava vahingon välttämiseksi oikaisua ja muutosta vahinkoa aiheuttaneeseen päätökseen. Muutoksenhaun laiminlyönnin vaikutuksia ehdotetaan kuitenkin lievennettäväksi niin, että kohtuusseikat voitaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon. Minulla ei ole tältä osin muuta huomautettavaa työryhmän ehdotukseen kuin se, mitä olen edellä kohdassa 2.2 todennut ilmaisusta ”virheellisellä päätöksellä”.
      • Invalidiliitto ry, Yhteiskuntasuhteet, Gustafsson Henrik
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Invalidiliitto kannattaa esitystä. Pykäläesitys mahdollistaa tarvittaessa yksilöllisen tarvearvioinnin tilanteissa, joissa muutoksenhaun epääminen vahingon kärsineen olosuhteet huomioon ottaen katsottaisiin kohtuuttomaksi. Esimerkiksi useissa sosiaalipalveluihin liittyvissä tilanteissa, mukaan lukien vammaispalveluiden asiakkaat, eivät muutoksenhakuun liittyvät ehdottomat määräajat ole yleisesti tiedossa. Sama koskee muutoksenhaun määräaikojen ylittymisestä johtuvia oikeudenmenetysten vaikutuksia. Tästä syystä esitettyä kohtuullisuuden arviointiin liittyvää muutosta voidaan pitää nimenomaan näiden asiakkaiden oikeusturvaa vahventavana esityksenä ja siten kannatettavana.
      • Suomen Yrittäjät ry
        Päivitetty:
        12.3.2023
        • Suomen Yrittäjät kannattaa lainsäädännön päivittämistä mietinnössä esitetyn mukaisesti oikeuskäytäntöä vastaavaksi ja tukee tapauskohtaista harkintaa. Mietinnössä esitetyn mukaisesti muutoksenhaun tulisi olla ensisijaista vahingon minimoimisen periaatteen mukaisesti, mutta tapauskohtainen harkinta mahdollistaisi oikeuden vaatia korvausta muutoksenhaun laiminlyönnistä huolimatta. Katsomme, että suurempi tapauskohtainen harkinta parantaa yritysten oikeutta ja mahdollisuuksia saada korvausta julkisyhteisön aiheuttamasta vahingosta.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Valtioneuvoston oikeuskansleri
        Päivitetty:
        10.3.2023
        • Muutoksenhakuvaatimuksen säilyttämiselle voidaan edelleen osassa asioita esittää hyviä vahingonkorvausoikeudellisia perusteita ja ensisijainen keino tulisi olla oikaisuvaatimus ja muutoksenhaku silloin kun ne ovat käytettävissä. Osassa virheitä kuitenkin muutosta ei voi hakea, joten säännöksen uudistaminen on tarpeen. Olennaista on, että yleistä vahingonkorvausoikeudellista periaatetta siitä, että vahingonkärsijän tulee pyrkiä rajoittamaan vahinkoa ja tässä tarkoituksessa on esimerkiksi käytettävä muutoksenhakua sen ollessa käytettävissä, noudatetaan jatkossakin ja tämä periaate ja sen asettamat vaatimukset ilmenevät riittävän selkeästi laista.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Tämä muutos on vahingonkärsijän kannalta hyvä ja jättää myös korvausta arviovalle viranomaiselle riittävästi harkintavaltaa.
      • Kirkkohallitus, Virastokollegio, Pihlaja Pirjo
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Kirkkohallitus katsoo, että ehdotus on perusteltu esitetyin rajauksin.
      • Ulosottolaitos / valtakunnanvoudin kanslia, Valtakunnanvoudin kanslia, oikeudellinen yksikkö
        Päivitetty:
        6.3.2023
        • Valtakunnanvoudin kanslia pitää hyvänä, että muutoksenhakuvaatimus, vaikkakin lievennettynä, säilyy laissa pääsääntönä. Tapauskohtaista kohtuusharkintaa voidaan kuitenkin pitää perusteltuna. Valtakunnanvoudin kanslian omassa ratkaisutoiminnassa kohtuusharkintaa on esimerkiksi muutoksenhaku -tilanteissa voitu nykyisinkin käyttää, koska ulosottokaaren säännösten perusteella korvausta voidaan ilman oikeudenkäyntiä maksaa, jos valtion korvausvelvollisuutta voidaan pitää selvänä tai korvauksen maksamista kohtuullisena.
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ehdotus on kannatettava niine rajoituksineen, mitä mietinnössä on esitetty
      • Kannekiellon kumoaminen (voimassa olevan lain 3 luvun 5 §)
      • Itä-Suomen hallinto-oikeus, Itä-Suomen hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Näkemykset kokoavasti Kannekiellon kumoaminen. Vahingonkorvauslain 3 luvun 5 § tulisi päivittää ja muutosten yhteydessä olisi sisällöllisesti huomioitava tuomioistuinten erityis-asema. Säännöstä ei tulisi kumota. Tuomioistuinten osalta kannerajoituksesta ei ole perusteltua luopua. Hallintoviranomaisten ratkaisujen lainmukaisuus tulee tutkia ensisijaisesti hallintolainkäytön järjestyksessä ensiasteena hallinto-oikeuksissa. Vastaavasti hallinto-oikeuksien päätösten oikeellisuuden arviointi on mahdollista saattaa korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Mainittua säännöstä muutettaessa olisikin perusteltua ottaa huomioon myös lainkäyttölinjojen erillisyys. Perustuslaillisesti turvattu tuomioistuimen riippumattomuus ja lainkäyttölinjojen erillisyys voisivat hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan edellyttää perustellusti sitäkin, että mahdollinen korvausvaatimus hallinto-oikeutta kohtaan tulisi käsitellä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Toisen lainkäyttölinjan tuomioistuimen ei ole perusteltua arvioida toisen lainkäyttölinjan tuomioistuimen lainkäyttöpäätöstä ja sen yhteydessä tapahtunutta riippumatonta toimintaa. Yksityiskohtaiset perustelut Vahingonkorvauslain 3 luvun 5 §:n mukaan kannetta valtioneuvoston, ministeriön, valtioneuvoston kanslian, tuomioistuimen tai tuomarin päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamisesta ei saa nostaa, ellei päätöstä ole muutettu tai kumottu taikka ellei virheen tehnyttä ole todettu syylliseksi virkarikokseen tai velvoitettu korvaamaan vahinkoa. Milloin hallintoviranomaisen päätökseen on haettu muutosta valtioneuvostolta, korkeimmalta hallinto-oikeudelta tai virkaylioikeudelta, päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamisesta ei saa nostaa kannetta siltä osin kuin päätös on jäänyt pysyväksi. Mietinnön mukaan edellä mainittu pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Korvauskannetta ei siten voisi jättää enää tutkimatta sillä perusteella, että viranomaisen tai tuomioistuimen päätöstä ei ole kumottavaksi ehdotetussa pykälässä tarkoitetulla tavalla muutettu tai kumottu tai virheen tehnyttä ole todettu syylliseksi virkarikokseen tai tuomittu korvausvelvolliseksi. Mietinnön mukaan pykälän kumoamisesta huolimatta vahingon kärsineellä olisi vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:n mukaisesti velvollisuus hakea korjausta päätökseen, jolla virhe on aiheutettu. Hallinto-oikeus toteaa, että vahingonkorvauslain 3 luvun 5 § on osiltaan vanhentunut ja siinä mielessä sen muuttaminen on tarpeen. Virkaylioikeus on lakkautettu, valtioneuvosto ei ole muutoksenhakuaste ja säännöksessä ei ole mainittu hallinto-oikeuksia. Mietinnössä on todettu, että kannekiellon tarkoituksena on suojata oikeusastejärjestystä ja estää se, että alempi tuomioistuin joutuisi tutkimaan ylemmän tuomioistuimen päätöksen oikeellisuuden. Toiseksi kiellolla on voitu varmistaa se, että hallintoviranomaisten ratkaisujen oikeellisuus tutkitaan ensisijaisesti hallintolainkäytön järjestyksessä. Mietinnössä mainitaankin, että näiltä osin kannekiellolle on olemassa edelleen varteen otettavia perusteita. Mietinnön mukaan riittävän painavaa perustetta ei ole enää esitettävissä valtioneuvoston tai sen ministeriöiden päätöksiä koskevalle kannekiellolle. Nämä päätökset ovat yleensä valituskelpoisia, jolloin tuomioistuinkontrolli voidaan muutoksenhaulla joka tapauksessa kohdistaa rajoituksetta näihin päätöksiin. Hallinto-oikeus yhtyy tältä osin mietinnössä esitettyyn ja toteaa, että mainitut perusteet tukevat välillisesti juuri sitä, että muutoksenhakuja käsittelevien hallintotuomioistuinten osalta kannekielto tulisi säilyttää, kuten hallinto-oikeus jäljempänä perustelee näkemystään. Mietinnön mukaan myös tuomioistuinten päätöksiä koskevan kannekiellon tarpeellisuutta on tarkasteltava uudelleen. Mietinnössä on säännöksen kumoamisen perusteluina esitetty, että kannekielto voisi jo itsessään olla Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tai perustuslain 21 §:n vastainen rajoittaessaan oikeutta saada korvausasia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Vastaavasti on arvioitu, että kun osaksi kannevaatimuksen perustelut voisivat nojautua osin unionin oikeuden rikkomiseen tai ihmisoikeussopimuksen velvoitteisiin ja osin kansalliseen lakiin, olisi epätyydyttävää, jos osa perusteista olisi jätettävä käsittelemättä kannekiellon vuoksi. Hallinto-oikeus näkee asian toisella tavalla. Kannekielto ei estä kanteen tutkimista, vaan asettaa sille eräitä hyvin perusteltuja rajoituksia liittyen oikeusastejärjestykseen, tuomioistuinten riippumattomuuteen ja lainkäyttölinjojen tehtävien erillisyyteen. Kanteen rajoituksesta mahdollisesti juontuva edellä mainittu kanteen perusteiden jakautumisen käsittelyyn liittyvä epätyydyttävyys vaikuttaa oikeuskäytäntö huomioiden enemmänkin harvinaiselta ja jopa teoreettiselta ongelmalta (ks. esim. KKO 2013:58, kohta 33). Hallinto-oikeus katsoo, että vahingonkorvauslain 3 luvun 5 § tulisi päivittää ja muutosten yhteydessä olisi sisällöllisesti huomioitava tuomioistuinten erityisasema. Säännöstä ei tulisi kumota. Tuomioistuinten osalta kannerajoituksesta ei ole perusteltua luopua. Mainittua säännöstä muutettaessa olisikin perusteltua ottaa huomioon myös lainkäyttölinjojen erillisyys. Perustuslaillisesti turvattu tuomioistuimen riippumattomuus ja lainkäyttölinjojen erillisyys edellyttäisivät hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan perustellusti sitäkin, että mahdollinen korvausvaatimus hallinto-oikeutta kohtaan tulisi käsitellä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Toisen lainkäyttölinjan tuomioistuimen ei tule arvioida toisen lainkäyttölinjan tuomioistuimen lainkäyttöpäätöstä ja sen yhteydessä tapahtunutta riippumatonta toimintaa. Säännöksen kumoamista vastaan puhuu myös edellä mainitun vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin niin sanotun standardisäännöksen mahdollinen poistaminen nyt uudistuksen yhteydessä.
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Valtiokonttori kannattaa kannekiellon kumoamista siltä osin kuin se koskee valtioneuvoston tai sen ministeriön päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamista. Sen sijaan Valtiokonttori ei pidä kannekiellon poistamista tarkoituksenmukaisena tuomioistuinten osalta. Kannekieltoa on pidettävä perusteltuna siltä osin kuin se suojaa oikeusastejärjestystä. Valtiokonttorin näkemyksen mukaan kannekiellon poistaminen heikentää oikeusvarmuutta ja saattaa yksittäistapauksessa johtaa asian käsittelykierteeseen. Kannekiellosta luopuminen johtaisi myös merkittävään työmäärän lisääntymiseen tuomioistuimissa ja Valtiokonttorissa. Kannekiellon kumoamisesta ei kuitenkaan Valtiokonttorin arvion mukaan seuraisi mainittavaa kasvua maksettavien vahingonkorvausten määrässä.
      • Helsingin kaupunki, Pormestari 15.3.2023 § 26
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotus on kannatettava.
      • Oksiala-Mäki-Petäjä Kirsi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ks. Oikeusministeriön julkaisuja 2023:4 Julkisyhteisön vahingonkorvausvastuu Työryhmän mietintö – – ”Kannekielto ei voi koskea korvausvaatimusta, joka perustuu Euroopan unionin oikeuden noudattamatta jättämiseen, koska se tekee korvauksen saamisen mahdottomaksi ja asettaa unionin oikeutta ankaramman lisäedellytyksen (tuomio 30.9.2003, Gerhard Köbler v. Itävallan tasavalta, C-224-01, EU:C:2003:513, KKO 2013:58). Kannekielto ei voi myöskään estää Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden loukkaukseen perustuvan korvausvaatimuksen tutkimista. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2016:20 mukaan hallinto-oikeuden virheellisen menettelyn johdosta tehtyä vahingonkorvausvaatimusta ei voitu kannekiellon vuoksi sinänsä tutkia vahingonkorvauslakiin perustuvana, mutta korvausta tuomittiin hallinto-oikeuden ratkaisun perus- ja ihmisoikeuteen kohdistuneen loukkauksen perusteella. Kannekieltoa on oikeustieteellisessä kirjallisuudessa arvosteltu, kun sen on katsottu perustuslain 21 §:n sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan vastaisesti rajoittavan oikeutta saada oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva päätös tuomioistuimen tutkittavaksi.” – –
      • Kansaneläkelaitos
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kannekiellon osalta ehdotetaan, ettei korvauskannetta voi jättää tutkimatta sillä perusteella, että viranomaisen tai tuomioistuimen päätöstä ei ole kumottavassa pykälässä tarkoitetulla tavalla muutettu tai kumottu tai virheen tehnyttä ole todettu syylliseksi virkarikokseen tai tuomittu korvausvelvolliseksi. Siirtääkö tämä myös sosiaaliturvaa koskevien substanssikysymysten käsittelyä pois sille tarkoitetulta varsinaiselta muutoksenhakupolulta? Onko tarkoituksenmukaista, että yleisissä tuomioistuimissa voidaan käsitellä jo esimerkiksi KHO:ssa tai Vakuutusoikeudessa lainvoimaisesti ratkaistua asiaa?
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon valmistelivat hovioikeudenneuvos Samuli Nyblom ja hovioikeuden esittelijä Juho Rankinen.
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ottaen huomioon edellä esitettyjen lisäksi mietinnössä (s. 93) todetut perusteet kannekiellon säilyttämiselle katsoo hovioikeus, että tältä osin ehdotettua luontevampi ratkaisu olisi kumoamisen sijasta muuttaa nykyistä kannekieltoa esimerkiksi seuraavaan tapaan: Kannetta valtioneuvoston, ministeriön, valtioneuvoston kanslian tai tuomioistuimen päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamisesta ei saa ilman erityistä syytä nostaa, ellei päätöstä ole muutettu tai kumottu taikka ellei virheen tehnyttä ole todettu syylliseksi virkarikokseen tai velvoitettu korvaamaan vahinkoa. Milloin hallintoviranomaisen päätökseen on haettu muutosta valtioneuvostolta tai, korkeimmalta hallinto-oikeudelta, päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamisesta ei saa nostaa kannetta siltä osin kuin päätös on jätetty pysyväksi.
      • Suomen tuomariliitto - Finlands domareförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • 3.2. Kannekiellon kumoaminen (3:5) Kannekieltoa ei tule kumota ainakaan tuomioistuimia tai tuomioistuimen henkilökuntaa koskevilta osin. Kanteet, jotka voimassa olevan lainkohdan nojalla voidaan jättää tuomioistuimessa tutkimatta, ovat helposti tunnistettavia, eivätkä ne aiheuta kovin huomattavaa työmäärää tuomioistuimissa. Jo itse kannekiellon olemassaolo on omiaan torjumaan tällaisten kanteiden vireillepanoa. Kannekiellon kumoaminen antaa signaalin siitä, että jatkossa tällaisia kanteita voidaan rajoituksetta ajaa. Kannekiellon kumoaminen johtaa siihen, että kanteet täytyy asiallisesti tutkia. Kannetta ei kuitenkaan tyypillisesti voi ratkaista kirjallisesti eikä hylätä OK 5:6.2:n nojalla selvästi perusteettomana. Asioissa tulee siten usein järjestettäväksi myös pääkäsittely, jossa voidaan joutua ottamaan vastaan pitkälti samaa todistelua kuin aiemmassa, korvauskanteen perusteena olevassa oikeudenkäynnissä. Tällaista ”uusintaprosessia” ei voida pitää tarkoituksenmukaisena. Kannekiellon kumoaminen johtaa myös siihen, että alemmat tuomioistuimet joutuvat arvioimaan ylempien tuomioistuimen toimenpiteiden oikeellisuutta, mikä ei ole aivan ongelmatonta. Muutoksenhakuvaatimuksen lieventämisen kautta alemmat tuomioistuimet voisivat niin ikään joutua arvioimaan sitä, olisiko muutoksenhaku tai ylimääräinen muutoksenhaku menestynyt. Jatkovalmistelussa tulee selvittää, onko kannekiellon kumoamiselle painavia perusteita ottaen huomioon vaihtoehtoiset tavat saada korvausta muilla perusteilla. Tuomariliitto siten vastustaa ehdotusta tuomioistuimen tai tuomarin toimintaan liittyvän kannekiellon kumoamisesta. Muutos edellyttäisi ehdottomasti realistista vaikutusarviota ja tuomioistuinten lisäresursointia. Kannekiellon kumoamiseen liittyy myös ehdotus vastaavasta rajauksesta Valtiokonttorin toimivaltaan. Tällä on pyritty estämään se, että Valtiokonttori hallinnollisena viranomaisena tutkisi tuomiovaltaa käyttävän tuomioistuimen päätöksen oikeellisuutta. Päätösten oikeellisuuden tutkiminen on kuitenkin edellä todetusti hankalaa myös tuomioistuimissa, vaikkakin vaatimukset voinevat vain hyvin harvoin menestyä. Suurin piirtein voimassa olevan oikeustilan säilyttäminen vaikuttaisi siten tältä osin perustellulta.
      • Suomen Kuntaliitto ry, Lakiyksikkö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä esitetään lain 3 luvun 5 §:ään sisältyvän kannekiellon kumoamista. Mikäli kannekieltoa koskeva säännös kumottaisiin, korvauskannetta ei enää voisi jättää tutkimatta sillä perusteella, että viranomaisen tai tuomioistuimen päätöstä ei ole muutettu tai kumottu tai virheen tehnyttä ole todettu syylliseksi virkarikokseen tai tuomittu korvausvelvolliseksi. Kuntaliitto pitää kannekiellon kumoamista perusteltuna mietinnössä esitetyistä syistä. Mietinnössä on säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa aiheellisesti korostettu sitä, että säännöksen kumoamisesta huolimatta vahingonkärsineellä on 4 §:n mukaisesti edelleen velvollisuus ensisijaisesti muutoksenhaun avulla hakea korjausta päätökseen, jolla virhe on aiheutettu. Kannekiellon kumoaminen korostaa 4 §:ssä säädettävän muutoksenhakuvaatimuksen merkitystä käytännössä. Lain 4 §:ssä säädettävällä muutoksenhakuvaatimuksella on perusteltua pyrkiä siihen, että esim. hallintoviranomaisten ratkaisujen oikeellisuus tutkittaisiin ja siihen mahdollisesti liittyvät virheellisyydet korjattaisiin ensisijaisesti hallintolainkäytön järjestyksessä ja siten vältettäisiin virheellisistä päätöksistä mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen syntyminen.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Akava ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Akava kannattaa esitystä ja pitää sitä tärkeänä.
      • Kuluttajaliitto ry, Konsumentförbundet rf
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kuluttajaliitto kannattaa kannekiellon kumoamista.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotuksessa esitetään kumottavaksi kannekielto kokonaan – myös tuomioistuinten ratkaisujen osalta. Kannekielto kumottaisiin muissakin tilanteissa kuin jos tuomioistuimen ratkaisu on ollut ihmisoikeuksien tai Euroopan unionin oikeuden vastainen. Tältä osin kannekiellon poistamista on vielä tarpeen harkita. Vahingonkorvauskanteen nostamisen tuomioistuimen ratkaisun johdosta ei tule muodostua luonteeltaan tosiasiallisesti ylimääräiseksi muutoksenhakukeinoksi. Oikeusastejärjestyksen ja oikeusvarmuuden periaatteet ohjaavat siihen, että tuomioistuimen ratkaisujen oikeellisuus tutkitaan nimenomaisesti säädetyillä varsinaisilla ja ylimääräisillä muutoksenhakukeinoilla. Nämä näkemykset nostetaan esille mietinnössä kannekiellon säilyttämistä puoltavina. Mietinnössä esitetään tuomioistuinten ratkaisuja koskevan kannekiellon kumoamiselle perusteeksi, ettei korvausvaatimusta voida nykyisinkään jättää tutkimatta, jos vaatimus perustuu väitteeseen ihmisoikeuksien tai Euroopan unionin oikeuden loukkaamisesta. Mainittu johtaa nykyisessä tilanteessa oikeusastejärjestyksen sivuuttamiseen ja siihen, että tietyissä tilanteissa osa vaatimuksen perusteista tutkitaan osan jäädessä kannekiellon piiriin. Mietinnössä tuodaan esille myös nykyisen kannekiellon vaillinaisuus. Kannekielto ei koske ratkaisun tehnyttä tuomaria tai päätöksen tehnyttä virkamiestä vastaan nostetun vahingonkorvauskanteen tutkimista. Huomionarvoista on, että tällaisia kanteita voidaan nykyisin käyttää revanssi- tai haitantekotarkoituksessa. Nykyistä tilannetta voidaankin pitää epätyydyttävänä: kannekielto suojaa vain julkisyhteisöä muttei tuomareita ja virkamiehiä. Ratkaisuksi havaittuihin puutteisiin mietinnössä esitetään kannekiellon kumoamista kokonaan. Ratkaisu on teknisesti yksinkertainen, mutta sitä tulisi vielä tarkoin harkita. Aiheellista on pitää tuomioistuinratkaisut edelleen lähtökohtaisesti kannekiellon piirissä. Kannekieltoa voitaisiin samassa yhteydessä hieman laajentaa siten, että tuomareita suojattaisiin yhtä lailla kuin valtiota. Joka tapauksessa kannekiellon kumoaminen lisäisi yleisten tuomioistuinten resurssitarvetta, sillä se on omiaan lisäämään vahingonkorvauskanteita tuomioistuimiin ja monimutkaistamaan niiden käsittelyä. Kannekiellon kumoaminen aiheuttanee myös revanssiluonteisten kanteiden lisääntymisen yleisissä tuomioistuimissa.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Esityksessä ehdotetaan kannekiellosta luopumista. Kuten mietinnössä todetaan, kannekiellon tarkoituksena on ollut suojata oikeusastejärjestystä ja estää se, että alempi tuomioistuin joutuisi tutkimaan ylemmän tuomioistuimen päätöksen oikeellisuuden. Näiltä osin kannekiellolle on olemassa edelleen varteen otettavia perusteita. Juristiliitto kuitenkin kannattaa kannekiellon kumoamista. Juristiliitto on jo 22.11.2010 oikeusministeriölle antamassaan lausunnossa katsonut, että kannekiellon kumoamiselle on olemassa vahvat perusteet, sillä kielto on ristiriidassa sekä PL 21 §:n että EIS 6 artiklan kanssa siten, että sen poistaminen on välttämätöntä. Juristiliitto kuitenkin samalla toteaa, että erityisesti ehdotuksen taloudellisia vaikutuksia on arvioitava jatkovalmistelussa tarkemmin. Kannekiellon kumoaminen ehdotetulla tavalla tarkoittaa merkittävää kanteiden tutkimisvelvollisuutta ja lisää näin ollen olennaisesti tuomioistuinten työmäärää.
      • Rahoitusvakausvirasto, Reima Letto, ylijohtajan sijaisena; Fanni Teinilä, juristi; Mari Rantamaula, hallinnollinen juristi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • RVV pyytää kiinnittämään huomiota IMF:n Suomea koskeviin arvioihin (Finland: Financial System Stability Assessment, Finland: Financial Sector Assessment Program – Technical Note on Crisis Management and Resolution). IMF on arvioinut valtion vahingonkorvaussäännöksiä ja virkamiesten asemaa. IMF suosittelee nyt kumottavaksi ehdotetun kannekiellon tyyppisiä rajoitteita pankkikriisejä hoitavia virkamiehiä vastaan nostettuihin kanteisiin ja jossain määrin kumottavaksi ehdotettuun kannekieltoon nähden pidemmälle meneviä suojamekanismeja.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitoksella ei ole lausuttavaa.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Liikenne- ja viestintäministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ministeriö pitää ehdotusta perusteltuna. Vaikutusten arvioinnissa korostetaan, että kannekiellon poistaminen ei merkitsisi valtion korvausvastuun välitöntä toteutumista. Kannemahdollisuuden ja nostettavien kanteiden myötä viranomaistyön määrä vaatimusten käsittelyssä voi kuitenkin lisääntyä jonkun verran.
      • Helsingin hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Kannekiellon poistamiselle on perusteensa, mutta sen poistaminen voi johtaa ongelmiin siitä lähtökohdasta, mitä edellä ehdotusta koskevissa yleisissä huomioissa on todettu tulkinnanvaraisista ratkaisutilanteista suhteessa viranomaisten ja hallintotuomioistuinten toimintaan. Asiaa tulisi vielä tarkemmin arvioida.
      • STTK ry.
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • STTK kannattaa esitystä.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Petteri Plosila, Inkinen Jaana
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Toinen ongelmallinen kysymys on ehdotus VahKL:n 3:5:n kannekiellon kumoamisesta. Kanteet, jotka voimassa olevan lainkohdan nojalla voidaan jättää tuomioistuimessa tutkimatta, ovat helposti tunnistettavia, eivätkä ne aiheuta kovin huomattavaa työmäärää tuomioistuimissa. Jo itse kannekiellon olemassaolo on omiaan torjumaan tällaisten kanteiden vireillepanoa. Sen sijaan kannekiellon kumoaminen voi antaa signaalin siitä, että jatkossa tällaisia kanteita voidaan rajoituksetta ajaa. Kannekiellon kumoamisen seurauksena käräjäoikeuksiin voi tulla kanteita, joita hovioikeudessa hävinnyt asianosainen vaatii valtiolta korvausta sillä perusteella, että hovioikeus on esimerkiksi kiperän näytön tilanteessa arvioinut näytön väärin ja päätynyt väärään lopputulokseen. Tässä uudessa prosessissa asianosaisia olisivat tuo asiansa hävinnyt asianosainen ja valtio, joten hovioikeuden tuomion oikeusvoima ei koskisi tätä prosessia, eikä oikeusvoimavaikutus olisi esteenä kanteen ajamiselle. Jos tällaista kannetta olisi mahdollista ajaa, sitä ei voitaisi hylätä OK 5:6,2:n nojalla selvästi perusteettomana, jolloin se pahimmassa tapauksessa johtaisi koko aiemmassa oikeudenkäynnissä vastaanotetun näytön esittämiseen ja arvioimiseen uudelleen. Tällaisessa tilanteessa alempi oikeusaste joutuisi arvioimaan ylemmän asteen ratkaisun oikeellisuutta, mitä ei pidettäne suotavana. Lisäksi tällä voi olla merkittävä vaikutus tuomioistuinten työmäärään, joten mahdollisen muutoksen aiheuttama resurssitarve tulee arvioida realistisesti. Jatkovalmistelussa tulisikin pohtia, mikä tarve kannekiellon kumoamiselle olisi. Kannekieltohan ei estä vaatimasta korvausta niissä tapauksissa, joissa EUT tai EIT antaa ratkaisun, jolla on vaikutusta Suomen lainsäädäntöön tai sen vakiintuneeseen tulkintaan.
      • Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, Ylituomari Mikko Pikkujämsä
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Kannekielto on standardisäännöksen tavoin osaltaan omiaan turvaamaan esimerkiksi valtioneuvoston ja tuomioistuinten toimintavapautta, kun valtioneuvosto joutuu toimimaan vaikkapa koronaepidemian kaltaisessa sumeassa päätöksentekotilanteessa tai hallinto-oikeus ratkaisemaan viranomaisen lupa- tai kieltopäätöksestä tekemän valituksen tulkinnanvaraisessa asiassa. Kannekiellon kumoamista tulisi vielä tarkastella myös tästä näkökulmasta. Huomautettakoon, että Ruotsissa kannekielto on edelleen voimassa. Ainakaan sellaista ratkaisua, jossa standardisäännös ja kannekielto molemmat kumottaisiin, ei voida pitää perusteltuna. Hallinto-oikeuden näkökulmasta ensisijaisesti tulisi säilyttää standardisäännös. Jos kannekielto säilytetään, se on toki muotoiltava uudestaan. Tällöin on yhtäältä pohdittava sitä, minkä viranomaisten ja tuomioistuinten päätöksenteossa tehdyiksi väitetyt virheet jätetään sen piiriin, ja toisaalta myös sitä, onko sen oltava ehdoton vai voitaisiinko siitä joskus poiketa.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 2.5 KANNEKIELLON KUMOAMINEN Työryhmä ehdottaa vahingonkorvauslain 3 luvun 5 §:ssä säädetyn kannekiellon kumoamista. Kumottavaksi ehdotetulla säännöksellä rajoitetaan kanteen nostamista valtiota vastaan tilanteissa, jossa valtiolta vaaditaan korvausta valtioneuvoston tai sen ministeriön, tuomioistuimen taikka hallintoviranomaisen päätöksellä aiheutetusta vahingosta. Varsinkin tuomioistuinten osalta kannekielto liittyy 3 luvun 4 §:n muutoksenhakua koskevaan säännökseen ja siihen, että tie korvauksen vaatimiseen voi nykyisin avautua vain, jos alemman asteen tekemää päätöstä on muutoksenhakuasteessa muutettu tai se on kumottu. Kannekieltoa ei kuitenkaan voida soveltaa ihmisoikeuden loukkauksen eikä Euroopan unionin oikeuden rikkomisen yhteydessä (KKO 2016:20 ja KKO 2013:58). Vahingonkorvauslain säätämisen jälkeen Suomi on liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja Euroopan unioniin. Myös perustuslaki on uudistettu. Perus- ja ihmisoikeuksien vahvistumisen sekä unionin oikeuden tehokkaaseen täytäntöönpanoon liittyvien vaatimusten johdosta tuomioistuinten rooli on nykyisin monin tavoin toinen kuin vuonna 1974. Tuomioistuimet toimivat unionin oikeuden tehokkaan soveltamisen takaajina. Jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava EU:n perusoikeuskirjan 47 artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Valtioneuvoston ja ministeriöiden osalta säännöksen taustalla vaikuttaa erityisesti keskeinen vallanjakoon liittyvä periaate siitä, että tuomioistuimet eivät ratkaisuissaan saa puuttua poliittisen päätöksentekijän tekemään taloudelliseen tai poliittiseen tarkoituksenmukaisuusharkintaan edes välillisesti vahingonkorvauskanteen tutkimisen muodossa. Tuomioistuinten tulee tarvittaessa voida oikeudenkäynneissä arvioida myös sitä, ovatko poliitikot päätöksiä tehdessään pysyneet säännöksissä ja määräyksissä tai kansainvälisissä oikeudellisissa instrumenteissa asetettujen vallankäytön rajojen puitteissa. Oikeusvaltiolle on olennaista, että kaikki julkisen vallan toiminta on sidottu lakiin ja viime kädessä riippumattomat tuomioistuimet ratkaisevat, mikä asiassa on lainmukaista. Minulla ei kannekiellon kumoamisen osalta ole huomauttamista työryhmän ehdotukseen.
      • Suomen Yrittäjät ry
        Päivitetty:
        12.3.2023
        • Suhtaudumme myönteisesti ehdotukseen kannekiellon kumoamisesta. Yhdymme myös mietinnössä esitettyyn, jonka mukaan kannekielto on aukollinen sen tavoitteisiin nähden. Kannekiellon kumoaminen parantaa yritysten oikeusvarmuutta ja osaltaan edistää yritysten mahdollisuuksia saada korvauksia julkisyhteisön yritykselle aiheuttamista vahingoista.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Valtioneuvoston oikeuskansleri
        Päivitetty:
        10.3.2023
        • Kannekiellossa taustalla olevassa lain ratiossa edelleen ajantasaista ja pätevää on eri oikeudenkäyntilinjan suojaaminen. Ei nimittäin ole oikeudellisesti perusteltua, että hallinto-oikeudellisen muutoksenhaun rinnalla käytäisiin erikseen vahingonkorvausoikeudenkäyntiä. Oikeuskanslerin käytännön toiminnassa käytännössä näkyy myös ilmiö, että esim. tuomareita vastaan pyritään nostamaan rikos- ja vahingonkorvausjuttuja varsin kevyin perustein. Kannekiellon kategorinen poistaminen voi lisätä näitä ja aiheuttaa tarpeettomia kuluja sekä turhia pettymyksiä. Kannekiellossa nykyisellään on kuitenkin selvät uudistamistarpeet esim. unionin oikeuden noudattamatta jättämisen tilanteissa ja tilanteissa, joissa esim. unionin oikeuden rikkominen tai muu oikeudenloukkaus liittyy sellaiseen toimintaan, josta ei ole muutoksenhakumahdollisuutta. Olisi perusteltua, että hallintotuomioistuimessa voitaisiin käsitellä vahingonkorvaus, joka liittyy suoraan valitusasiaan tai hallintoriitaan liitännäisasiana, sillä saman asiakokonaisuuden hajautumista eri oikeusasteisiin ja oikeudenkäyntilinjoihin olisi pyrittävä välttämään. Kannekieltoa koskeva nykyinen säännös vahingonkorvauslain 3 luvun 5 §:ssä on kuitenkin selvästi vanhentunut eikä edes kuvaa tosiasiallista oikeustilaa.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Mikäli ehdotus hyväksytään, on vaara, että niin sanottujen toivottomien kanteiden määrä tulee lisääntymään ja siitä aiheutuu tuomioistuimille lisätyötä, jonka määrä voi tosiasiassa muodostua mietinnössä ennakoitua suuremmaksi muun ohessa siitä syystä, että tällaisia kanteita ei välttämättä voida suoraan hylätä selvästi perusteettomana. Lisäksi hovioikeus on kiinnittänyt huomiota siihen, onko säännöksen aukollisuus asianmukainen peruste sen poistamiseksi kokonaan.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
      • Kirkkohallitus, Virastokollegio, Pihlaja Pirjo
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Ulosottolaitos / valtakunnanvoudin kanslia, Valtakunnanvoudin kanslia, oikeudellinen yksikkö
        Päivitetty:
        6.3.2023
        • Ei lausuttavaa
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ehdotus on kannatettava
      • Viranomaisen virheellisestä informaatiosta aiheutuneen puhtaan varallisuusvahingon korvaaminen (1. lakiehdotuksen 3 luvun 3 §)
      • Itä-Suomen hallinto-oikeus, Itä-Suomen hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Valtiokonttori pitää perusteltuna, että väärästä viranomaisinformaatiosta aiheutuneen taloudellisen vahingon korvaamisesta säädetään nimenomaisella säännöksellä ja että korvausvelvollisuus rajoitetaan niihin tapauksiin, joissa väärien tietojen antamisesta aiheutuneen vahingon korvaamiselle on riittävät perusteet. Esitetyssä muodossaan säännös on kuitenkin Valtiokonttorin näkemyksen mukaan tulkinnanvarainen, ja sen sisältämät määritelmät kaipaavat tarkennusta.
      • Museovirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Museovirasto katsoo, että ehdotetun säännösmuutoksen vaikutukset sekä niiden laajuus ja merkittävyys käytännön viranomaistoiminnassa jäävät mietinnössä ehdotetun perusteella edelleen epäselviksi (ks. lausunto kohtaan "Ehdotuksen vaikutukset").
      • Helsingin kaupunki, Pormestari 15.3.2023 § 26
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Helsingin kaupunki katsoo, että virheellisesti informaatiosta aiheutuneen puhtaan varallisuusvahingon korvaamisessa julkisyhteisön korvausvastuuta ei tule laajentaa tarpeettomasti ja, että lainkohdan määrittelyjen tulee olla täsmällisiä eikä kunnalle tuleva velvoite varallisuusvahingon korvaamisessa voi olla muita julkista hallintotehtävää suorittavia laajempi. Pykälässä laajennetaan julkisyhteisön korvausvastuuta sen toiminnassa annettujen tietojen oikeellisuudesta. Ehdotettu muutos laajentaa merkittävästi julkisyhteisön korvausvastuuta. Vaikka korvauskäytännössä tällaisia vahinkoja on voitu korvata muutenkin ilman nimenomaista lainsäännöstä, johtaa sääntely todennäköisesti korvausvaatimusten määrien merkittävään lisääntymiseen. Yksittäistapauksessa korvausvelvollisuus väärästä informaatiosta voi olla merkittävä. Ehdotettu uusi normi koskisi vain varallisuusvahinkoa ja vain julkisyhteisön julkista toimintaa, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Väärää informaatiota antamalla aiheutetusta henkilö- ja esinevahingosta olisi edelleenkin voimassa, mitä sen korvaamisesta säädetään muualla vahingonkorvauslaissa tai mahdollisesti muussa laissa. Säännöksessä tarkoitetaan nimenomaan julkista toimintaa, eli julkisyhteisön lakisääteisten tehtävien hoitamista. Pykälän soveltamisalan ulkopuolelle jäisi julkisyhteisön puhtaasti yksityisluonteinen toiminta. Ehdotettu muutos laajentaisi toteutuessaan julkisyhteisöjen vahingonkorvausvastuuta erittäin merkittävästi, sillä voimassa olevan lain mukaan julkisyhteisö on korvausvelvollinen informaatiovirheestä aiheutuneesta vahingosta vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan, jos vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä tai jos korvaamiseen on muuten erittäin painavia syitä. Helsingin kaupunki katsoo, että lainkohdassa tulee myös tarkemmin määritellä mitä tarkoitetaan yhteisön toiminnalla. Esimerkiksi ehdotetun 3 luvun 3 §:n 3 momentissa todetaan, että muun yhteisön korvausvelvollisuus koskee julkista hallintotehtävää hoidettaessa aiheutettua vahinkoa. Epäselväksi jää 1 momentissa tarkoitetun julkisen toiminnan ja julkisen hallintotehtävän välinen suhde. Kunnan näkökulmasta se, että kunnalla on laajempi velvoite korvata virheiden tai laiminlyönnin vuoksi syntyneitä taloudellisia vahinkoja kuin muilla yhteisöillä, joille on annettu julkinen hallintotehtävä, ei ole perusteltua. Ehdotuksessa julkisyhteisön menettelyn tulisi olla tuottamuksellista objektiivisessa merkityksessä eli poiketa siitä mitä voitaisiin julkisyhteisön toiminnassa pitää oikeana ja asianmukaisena menettelynä. Tyypillisesti kysymys olisi huolimattomuudesta, anonyymistä tuottamuksesta tai kumulatiivisesta virheestä. Kaupungin kannalta pidetään ongelmallisena, että korvausperusteiden muutos vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n korvausperusteista siten, ettei vahingon tarvitse olla aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, julkista valtaa käytettäessä tai siihen ei ole muita painavia syitä, tarkoittaa että korvausvastuun perusteena olevan virheellisen neuvonnan näyttäminen vaikeutuu merkittävästi. Kun korvaamisen lähtökohta ei ole laissa yksiselitteinen ja helposti näytettävissä esimerkiksi lainvoimaisella tuomiolla, osoittamalla julkisen vallan tosiasiallinen käyttötilanne tai muu painava syy, vahingonkorvausprosessi muuttuu ongelmallisemmaksi ja lähtökohtaisesti jo korvausperusteet muodostuvat riitaisiksi. “Tieto” ymmärretään pykälässä laajasti eli kyseessä voi olla neuvonta, opastus tai tietojen antaminen. Tieto voi olla yleisesti kaikille tarkoitettua tai määrätylle henkilöpiirille suunnattua. Myös tilastot ja katsaukset ovat tietoa, kun taas arviot, suositukset ja näkemykset eivät ole. Tieto voidaan antaa missä muodossa tahansa suullisesti, sosiaalisessa mediassa tai kirjallisesti. Pykälän piiriin ei kuulu informaatio, joka annetaan muussa tarkoituksessa kuin vastaanottajan tiedon tarpeesta huolehtimiseksi, jotta hän voi arvioida mikä on hänen velvollisuutensa ja oikeutensa. Kun tieto ymmärretään erittäin laajasti, vastuun toteutumiseen tulee liittymään runsaasti tulkinnanvaraisuuksia. Tulkinnanvaraisuutta tulee liittymään mm. tiedon laadun, yksityiskohtaisuuden ja ohjausvaikutuksen arviointiin sekä vahingon laadun, informaation antamisen tarkoituksen sekä ymmärrettävyyden arviointiin. Kaupunki katsoo, että erityisesti tietoa koskeva määritelmä annettavassa laissa tulisi olla hyvin rajattu ja täsmällinen. Julkisyhteisöjen neuvontavastuulla olevien asioiden monimutkaisuus johtuu useimmiten sen lainsäädännön monimutkaistumisesta ja lisääntymisestä, jota muun muassa kunnat joutuvat palveluita ja neuvontaa antaessaan noudattamaan, tulkitsemaan ja ohjeistamaan kuntalaisille. Lainsäädäntövaltaa käyttää valtio. Kuntien ei pitäisi siten joutua vastuuseen lainsäädännön monimutkaistumisesta ja tulkinnanvaraisuudesta. Tällä perusteella kunnille ei tule säätää lisävastuita mahdollisista neuvontavirheistä. Puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavaksi tuleminen kaikessa virheellisessä viranomaisneuvonnassa kaikilla alustoilla saattaa johtaa siihen, että viranomaiset virheiden välttämiseksi ennakollisesti ryhtyvät rajaamaan käytössä olevaa asiakaspalvelua ja yhteydenottokanavia esimerkiksi vähentämällä puhelinasiakaspalvelua tai sitä kautta saatavaa neuvontaa, tai poistumalla sosiaalisen median alustoilta. Ehdotettu muutos todennäköisesti siis heikentää ja hidastaa viranomaisten tarjoamaa asiakaspalvelua. Puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden laajennus ehdotetulla tavalla aiheuttanee myös vaikeasti ennakoitavia ja korkeitakin kustannuksia julkisyhteisölle. Helsingin kaupunki katsoo, että näiltä osin annettavan säädöksen sisältöä ja vaikutuksia tulee vielä tarkastella. Laissa on syytä määritellä ne kanavat, joissa viranomaisneuvontaa tuotetaan. Ehdotetussa säännöksessä kannatettavana, joskin käytännön tilanteissa haastavasti arvioitavana, voidaan pitää viranomaisen vahingonkorvausvelvollisuuden syntymiselle asetettuja rajoituksia. Väärän tiedon määritelmän sitominen siihen, että tiedon on oltava nimenomaan objektiivisesti tarkastellen väärää, on hyvä ja pysyy toivottavasti myös mahdollisessa tulevassa säännöksen perusteluissa. Asiakasnäkökulmasta ehdotetut rajoitukset asettavat kuitenkin kohtuullisen korkeita vaatimuksia viranomaisen asiakkaalle, sillä hänen on kyettävä arvioimaan viranomaisilta saadun tiedon luotettavuutta riippuen sen antotavasta.
      • Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vahingonkärsijän oikeusturvan parantamisen näkökulmasta ehdotusta voidaan sinänsä pitää perusteltuna. Ehdotuksen mukaan julkisyhteisön korvausvastuu laajenee virheellisen informaation antamiseen tosiasiallisessa hallintotoiminnassa, mikä tulee johtamaan julkisyhteisöille ja muille yhteisöille esitettävien korvausvaateiden merkittävään lisääntymiseen. Työryhmän mietinnössä ehdotusta on arvioitu lähinnä tuomioistuinprosessien näkökulmasta. Myös kunnissa ja hyvinvointialueilla arvioidaan viranomaisten omaa korvausvastuuta vahingonkorvauslain säännösten nojalla osana viranomaisten omavalvontaa ja muistutuksen käsittelyä. Tosiasiassa kunnissa ja hyvinvointialueiden mainituissa prosesseissa joudutaan väistämättä suorittamaan näytön arviointia. Ehdotettu muutos voi johtaa siihen, että kunnilla ja hyvinvointialueilla ei ole monimutkaistuvan lainsäädännön ja vasta syntyvän oikeuskäytännön vuoksi enää edellytyksiä korvausvaatimusten käsittelyyn omissa prosesseissa. Työryhmän mietinnössä jää epäselväksi ja tulkinnanvaraiseksi, mitä yhteisön toiminnassa annettavalla virheellisellä informaatiolla tarkoitetaan tai milloin väärän tiedon antamiseen liittyy julkisyhteisön virhe tai laiminlyönti. Tähän tulisi kiinnittää huomiota jatkovalmistelussa ja selventää, minkälaisissa konkreettisissa tapauksissa säännös voisi tulla sovellettavaksi. Mikäli ehdotettu muutos toteutuu, neuvonnassa annetussa pienestäkin virheestä voi aiheutua yksittäisessä tapauksessa kohtuuttomat vahingonkorvausseuraamukset julkisyhteisöille. Virheellisen informaation antamisen välttämiseksi asiakkaalle annetun neuvonnan kirjaaminen korostuu ja vaikuttaa neuvontaa antavan henkilöstön koulutustarvetta lisäävästi. Seuraamuksena voi olla myös se, että neuvonnassa ja muun informaation antamisessa pyritään niukkojen tietojen antamiseen ja erilaisten hyvän hallinnon periaatteiden vastaisten varaumien käyttämiseen, mikä voi aiheuttaa epäselvyyttä asiakkaiden näkökulmasta. Työryhmän mietinnössä on ehdotettu julkisyhteisön korvausvastuuta koskevan standardisäännöksen poistamista. Standardisäännöksen poistaminen voi osaltaan johtaa julkisyhteisöille esitettävien korvausvaatimusten määrälliseen kasvuun. Standardisäännöksen merkitystä ja mahdollista säilyttämistä esimerkiksi täsmennetyssä muodossa tulisi kuitenkin vielä arvioida jatkovalmistelussa esimerkiksi tilanteissa, joissa arvioidaan julkisyhteisöjen sisällöltään virheelliseen viestintään liittyvää vastuuta. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenevällä tavalla myös viestinnässä saattaa olla kysymys julkisen vallan käytöstä (esim. KKO 1989:50 ja KKO 2022:21). Standardiäännöksellä voisi olla selventävä merkitys sen suhteen, ettei säännöksen tarkoituksesta poikkeava vähäinen tai merkityksetön poikkeama julkisyhteisön toiminnassa ole sellainen virhe tai laiminlyönti, joka aiheuttaa vahingonkorvausvastuun. Julkisyhteisöjen näkökulmasta epäkohtana voidaan pitää myös sitä, että ehdotetun muutoksen mukaan vahingonkorvausvaatimusta ei voida ehdotuksen mukaan kohdistaa suoraan myös virheellisen informaation antaneeseen työntekijään tai viranhaltijaan. Ehdotettu säännös on kirjoitettu väljästi, mikä voi aiheuttaa korvausvaatimuksia käsitteleville viranomaisille ongelmallisia tulkintatilanteita esimerkiksi sen suhteen, milloin vahingon kärsineellä on ollut ”perusteltu aihe” luottaa tietojen oikeellisuuteen. Työryhmän mietinnössä ei ole arvioitu ehdotuksen vaikutuksia riittävällä tavalla erityisesti vieraskielisten ja muiden heikommassa olevien asiakkaiden näkökulmasta.
      • Oksiala-Mäki-Petäjä Kirsi
        Päivitetty:
        15.3.2023
      • Kansaneläkelaitos
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kelassa asiakkaan oikeus vahingonkorvaukseen virheellisen neuvonnan vuoksi toteutuu jo nykyisin. Vaikka vahinkoja on korvattu tähänkin saakka, oletettavasti vaatimusten ja kanteiden määrät lisääntyvät, kun asiakkaiden tietoisuus sääntelystä lisääntyy. Tämä lisää vaadittavia resursseja ja työmäärää. Ehdotetun pykälän mukaan julkisyhteisö voisi olla korvausvelvollinen väärän informaation antamisesta, vaikka mikään 5 luvun 1 §:n kolmesta korvausperusteesta ei olisi käsillä (= eli 1. vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla 2. tai julkista valtaa käytettäessä 3. taikka jos korvaamiseen on muuten erittäin painavia syitä.) Julkisyhteisön korvausvelvollisuudelle säädettävillä edellytyksillä pykälän soveltaminen rajoitetaan niihin tapauksiin, joissa informaatiovirheen korvaamiselle on riittävät perusteet. Tämän ei kuitenkaan tulisi johtaa siihen, ettei julkisyhteisö vahingonkorvauksen langettamisen pelossa uskaltaisi toteuttaa riittävästi hallintolaissa tarkoitettua neuvontavelvollisuuttaan eikä myös siihen, että asiakkaiden selonottovelvollisuus poistuisi käytännössä kokonaan. Miten julkisyhteisön tulisi huomioida tämä verkkosivuillaan ja esimerkiksi erilaisissa chat-palveluissaan antamassaan neuvonnassa? Mikä on tällaisissa palveluissa annettavan riittävän neuvonnan ja ohjauksen taso huomioiden sekin, että viranomaisen tulkinnat saattavat muuttua lainsäädännön muuttuessa ja esimerkiksi muutoksenhakuasteiden päätösten johdosta? Esimerkiksi Kelassa neuvontaa annetaan pääosin suullisesti eli puhelimessa tai asiointipisteissä. Näissä palvelutilanteissa tehtyjen kirjausten perusteella on usein melko hankalaa todeta yksiselitteisesti, onko asiakasta tilanteessa neuvottu väärin tai puutteellisesti. Tämä aiheuttaa näyttökysymyksiin liittyviä ongelmia niin viranomaisen omassa vahingonkorvaustoiminnassa kuin tuomioistuimissakin.
      • Espoon kaupunki
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Viranomaisen antamaan neuvontaan liittyvä korvausvastuun laajentaminen ei ole perusteltua. Nykyinen tilanne, jossa korvausvastuu on rajattu julkisen vallan käyttöön, on riittävänä. Ehdotettu säännös, jonka mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan taloudellisen vahingon, joka on aiheutettu yhteisön toiminnassa virheen tai laiminlyönnin vuoksi vääriä tietoja antamalla, on liian lavea. Vahingonkorvausvaatimusten määrä voisi ruuhkauttaa eri viranomaiset. Korvausvaatimusten käsittely voisi tulla huomattavan kalliiksi ja epätarkoituksenmukaiseksi. Uudistus johtaisi muun muassa tarpeeseen tallentaa kaikki puhelut näytön arvioinnin vuoksi. Neuvonnan luonne muuttuisi suppeammaksi ja byrokraattisemmaksi. Mahdolliset korvausvaatimusten käsittelyt vaatisivat resursseja, jotka olisivat pois palvelusta.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Kuntaliitto ry, Lakiyksikkö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä esitetään uutta säännöstä viranomaisen virheellisestä informaatiosta aiheutuneen puhtaan varallisuusvahingon korvaamisesta. Säännös laajentaisi julkisyhteisön korvausvastuuta sen toiminnassa annettujen tietojen oikeellisuudesta. Voimassa olevan lain mukaan julkisyhteisö on korvausvelvollinen tällaisesta informaatiovirheestä aiheutuneesta puhtaasta varallisuusvahingosta lain 5 luvun 1 §:n mukaan, jos vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka, jos korvaamiseen on muuten erittäin painavia syitä. Rajanveto siitä, milloin tietojen antamisen on katsottu olevan yhteydessä julkisen vallan käyttöön, ei aina ole yksiselitteistä. Korkein oikeus on muutamassa ennakkopäätöksessä ottanut kantaa siihen, onko vääriä tietoja annettu julkista valtaa käytettäessä. Nyt ehdotetun säännöksen mukaan julkisyhteisö voisi olla korvausvelvollinen väärän informaation antamisesta, vaikka mikään 5 luvun 1 §:n kolmesta korvausperusteesta ei olisi käsillä. Uusi säännös koskisi vain puhdasta varallisuusvahinkoa, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Väärän informaation antamisesta aiheutunut varallisuusvahinko voi olla esimerkiksi saamatta jäänyt etuus tai tulo taikka ylimääräinen kustannus. Väärän tiedon antamisen tulee tapahtua julkisyhteisön lakisääteisten tehtävien hoitamisen yhteydessä. Säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle jää julkisyhteisön puhtaasti yksityisluonteinen toiminta. Korvausvastuun edellytyksenä on, että julkisyhteisön menettely on ollut objektiivisessa merkityksessä tuottamuksellista ja tuottamuksellisen menettely on syy-yhteydessä aiheutuneeseen vahinkoon. Väärän tiedon antamisen on täytynyt keskeisesti vaikuttaa vahingonkärsijän toimintaan ja vahingon syntymiseen. Korvausvastuun voi aiheuttaa nimenomaan väärän tiedon antaminen. Säännös ei koske lähtökohtaisesti tapauksia, joissa julkisyhteisö on jättänyt kokonaan tiedon antamatta. Kun tietoa ei ole annettu, sen mukaisesti ei voida myöskään toimia. Säännöksessä tarkoittama tieto on tarkoitettu ymmärrettävän laajasti. Annettu tieto voi olla neuvontaa ja opastusta esimerkiksi siitä, miten hallintoasian hoitamisessa tulisi menetellä. Tieto voisi olla myös yleisesti kaikille tarkoitettua tai jollekin määrätylle henkilöpiirille suunnattua tiedottamista esimerkiksi lainsäädännön sisällöstä tai yksittäiselle henkilölle yksittäisessä asiassa annettua neuvontaa tai opastusta. Sen sijaan julkisyhteisön erilaiset arviot, suositukset tai näkemykset, joissa ei esitetä mitään ehdotonta kannanottoa viranomaisen toimivaltaan kuuluvasta asiasta, ei olisi säännöksen tarkoittama tieto. Tieto voidaan antaa missä muodossa tahansa, kirjallisesti tai suullisesti ja myös sosiaalisen median välityksellä. Tiedon esittämistavalla voi olla merkitystä arvioitaessa julkisyhteisön korvausvastuun edellytyksiä. Säännöksen mukaan julkisyhteisön korvausvelvollisuus edellyttäisi, että vahingon kärsineellä on ollut perusteltu aihe luottaa saadun tiedon oikeellisuuteen. Mietinnön mukaan tällä tarkoitetaan ensinnäkin sitä, että tieto on tullut sellaiselta taholta tai henkilöltä, jolla voidaan olettaa olevan asiasta tarpeellinen asiantuntemus ja jonka antamia tietoja ja neuvoja asiakas voi siksi pitää oikeina. Myös se miten informaation antaminen tai neuvonta on kussakin tilanteessa järjestetty, esimerkiksi saadaanko tiedot suoraan asiantuntijalta vai viraston palvelupisteestä, jossa vastataan keskitetysti kaikkiin virastolle esitettyihin kysymyksiin, voi vaikuttaa siihen, onko asiakkaalla ollut perusteltu aihe luottaa saadun tiedon oikeellisuuteen. Mietinnön mukaan niihin tietoihin, joita saadaan erilaisista automatisoiduista neuvontajärjestelmistä, on jo lähtökohtaisesti syytä suhtauta varovaisuudella. Vahinkoa kärsineen passiivisuus ottaa selkoa asiaan liittyvistä seikoista muuta kautta olisi tapauskohtaisesti mahdollista ottaa huomioon esimerkiksi silloin, kun hänellä olisi ollut vaihtoehtoisia ja mahdollisesti luotettavampia keinoja oikean tiedon saamiseen. Perustelu luottamus edellyttää myös, että annettu informaatio on tiedon saajan tarpeisiin nähden riittävän yksiselitteistä ja sen on oltava niin tyhjentävää, että vastaanottaja voi sen perusteella luotettavasti arvioida erilaisia toimintavaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia. Jos annettu informaatio sisältää vain esimerkiksi uuden lainsäädännön, viranomaismääräysten tai ohjeistuksen pääkohtia, tarpeellisen yksityiskohtaisen lisätiedon hankkiminen voi olla vastaanottajan vastuulla. Samoin on silloin, kun informaatioon tai asiakasneuvontaan on liitetty sisältöä koskevia varauksia. Säännöksessä edellytetään lisäksi, että julkisyhteisön korvausvelvollisuutta on pidettävä kohtuullisena ottaen huomioon tietojen antamisen tarkoitus ja merkitys sekä tietojen antamiseen liittyvät ja muut olosuhteet. Tietojen antamisen tarkoituksen tulee olla nimenomaan vastaanottajan tiedon tarpeesta huolehtiminen, jotta hän voi arvioida oikein, mikä hänen velvollisuutensa tai oikeutensa on toimia tietyssä konkreettisessa asiassa tai tilanteessa. Säännöksen piirin ei kuulu informaatio, joka annetaan muussa tarkoituksessa, kuten koulutustarkoituksessa tai erilaisissa luento- tai keskustelutilaisuuksissa. Tietojen antamiseen liittyvät olosuhteet koskevat lähinnä sitä tapaa, jolla väärät tiedot annetaan. Viranomainen voi antaa tietoja esimerkiksi sen palvelupisteessä, puhelimitse, sähköpostilla tai muutoin kirjallisesti, internet-sivuilla, erilaisissa esitteissä tai chatissä. Tiedonantamistapa voi jo osin liittyä siihen, onko asiakkaalla perusteltua aihetta luottaa tiedon oikeellisuuteen. Arvio tehdään kokonaisharkinnan perusteella. Jos vahinko informaatiovirheestä on aiheutunut muun yhteisön hoitaessa julkista hallintotehtävää, tämän yhteisö on vastaavasti korvausvelvollinen vahingosta. Säännös on kirjoitettu niin, että sen perusteella korvausvelvollinen voi olla vain julkisyhteisö tai muu julkista tehtävää hoitava yhteisö, muttei yhteisön työntekijä, jonka virheestä tai laiminlyönnistä väärän tiedon antaminen on johtunut. Olennaisena on pidetty sitä, että julkissektorin toimintaan liittyy entistä enemmän tiedottamista ja neuvontaa ja erilaisiin tiedusteluihin joudutaan vastaamaan usein kiireellisesti. On selvää, että asiakasmäärien ollessa suuret ja asioiden ollessa monimutkaisia mahdollisuus virheellisen informaation antamiseen kasvaa. Korvaussäännös on nimenomaan tarkoitettu laajentamaan asiakkaan oikeuksia saada korvausta virheellisen informaation heille aiheuttamasta vahingosta. Tapausten moninaisuuden vuoksi uusi säännös on jouduttu kirjoittamaan osittain varsin avoimeksi. Tämän voi aiheuttaa epätietoisuutta siitä, mistä kaikesta työn tekijä voi yksittäistapauksessa joutua korvausvastuuseen. Vaarana voi tällöin olla, että ehdotettu säännös johtaa käytännössä asiakaspalvelun heikkenemiseen, jos tiedottamisessa ja neuvonnassa ollaan mahdollisen korvausvastuun vuoksi aikaisempaa passiivisempia. Tämän vuoksi mietinnössä on pidetty riittävänä, että kyseiseen säännökseen perustuva korvausvelvollisuus on vain työnantajalla. Kuntaliitto suhtautuu lähtökohtaisesti varauksellisesti viranomaisen virheellisestä informaatiosta aiheutuneen vahingonkorvausvastuun laajentamiseen. Kuntaliitto pitää kuitenkin aiheellisena, että viranomaisen virheellisestä informaatiosta aiheutuneen puhtaan varallisuusvahingon korvaamisen edellytyksiä edelleen arvioidaan lain valmistelun edetessä, koska viranomaisen virheellisestä informaatiosta aiheutuneet vahingot ovat tyypillisesti puhtaita varallisuusvahinkoja, jotka voimassa olevan lain 5 luvun 1 §:n mukaan tulevat korvattavaksi vain, jos vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka jos korvaamiseen on muuten erittäin painavat syyt. Mietinnössä on todettu, että korkeimman oikeuden muutamien tapauskohtaisten ennakkopäätösten perusteella on vaikea yleispätevästi todeta, milloin viranomaisneuvontaa voidaan oikeuskäytännön perusteella pitää julkisen vallan käyttämisenä. Vahingon-korvauslain 5 luvun 1 §:n mukaisia erittäin painavia syitä ei myöskään ole oikeuskäytännön perusteella näissä tilanteissa sovellettu korvausvastuun täydentävänä perusteena. Tällä hetkellä on siis jossain määrin oikeudellista epäselvyyttä siitä, milloin väärästä tiedosta voi seurata julkisyhteisön korvausvastuu. Tämän vuoksi on ollut perusteltua arvioida, tulisiko viranomaisen virheellisestä informaatiosta aiheutuneen puhtaan varallisuusvahingon korvaamisesta säätää erikseen ja mitä eri seikkoja tässä yhteydessä tulisi ottaa huomioon. Kuntaliiton mukaan nyt ehdotetussa säännöksessä on lähtökohdaksi perustellusti otettu, että säännöksen tarkoittama korvausvastuu koskee julkisyhteisön lakisääteisten tehtävien hoitamisen yhteydessä annettua virheellistä informaatiota ja korvausvastuu perustuu tuottamusvastuun periaatteelle. Kuntaliitto pitää myös perusteltuna, että julkisyhteisön korvausvelvollisuus säännöksen perusteella voisi tulla kysymykseen vain, jos vahingon kärsineellä on ollut perusteltu aihe luottaa tiedon oikeellisuuteen ja korvausvelvollisuutta on pidettävä kohtuullisena ottaen huomioon tietojen antamisen tarkoitus ja merkitys sekä tietojen antamiseen liittyvät ja muut olosuhteet. Mietinnössä on edellä mainittuja seikkoja käsitelty monipuolisesti ja tasapainoisesti julkisyhteisön ja vahingonkärsineen kannalta. Säännöksen jatkovalmistelussa on edelleen pyrittävä varmistamaan, ettei uusi sääntely johda julkissektorin kannalta toiminnan sellaisiin toimintatapoihin, jotka johtaisivat viranomaisten ylivarovaisuuteen ja byrokraattisuuteen. Todennäköisesti sääntely tulee johtamaan siihen, että nykyistä useammin puhelut ja keskustelut nauhoitetaan ja neuvot annettaan kirjallisesti, jotta viranomainen pystyy tarvittaessa todistamaan, mitä asiassa on neuvottu tai mitä tietoja on annettu ja mitä varaumia niihin tehty.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Esityksessä vahingonkorvauslakiin (412/1974) ehdotetaan lisättäväksi julkisyhteisön korvausvastuuta koskevat säännökset ihmisoikeuden ja perusoikeuden loukkauksesta sekä väärästä viranomaisinformaatiosta aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Tarkasteltaessa virheellisestä viranomaisinformaatiosta johtuvan vahingon korvattavuuden edellytyksiä (erityisesti mietinnön sivut 82–86, 160–164 ja 218) Tulli lausuu esityksestä tältä osin kunnioittavasti seuraavaa. Tiedon virheellisyyden arviointi Työryhmän mietinnön mukaan vahingonkorvauslakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella julkisyhteisö olisi korvausvelvollinen antamastaan virheellisestä informaatiosta aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta (3 luku 3 §). Tämä erityinen korvausperuste olisi vahingonkorvauslaissa uusi. Säännöksellä olisi merkitystä erityisesti silloin, kun virheellinen informaatio on annettu toiminnassa, jota ei voida pitää julkisen vallan käyttämisenä, eikä vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n säännöstä puhtaasta varallisuusvahingosta voitaisi soveltaa. Mietinnön mukaan korvausvastuun voisi aiheuttaa virheen tai laiminlyönnin vuoksi väärän tiedon antaminen. Tiedon tulisi olla objektiivisesti tarkastellen väärä eli totuudenvastainen. Hallintolain (434/2003) 8 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen velvollisuutena on antaa toimivaltansa rajoissa asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Työryhmämietinnön mukaan hallintolain tarkoittamassa neuvonnassa tietoja annetaan yleensä tiettyä tapausta varten, mutta neuvonta voi olla myös yleisluontoisempaa tiedon antamista, ja toisaalta yksityiskohtaisestakaan neuvonnasta ei voida johtaa viranomaisen velvollisuutta asiakkaan avustamiseen. Tulli tarjoaa henkilö- ja yritysasiakkailleen tulliasioihin liittyvää neuvontaa puhelimitse, chat-palvelussa, chatbot-palvelussa, sähköpostitse, videoneuvotteluin, nettisivuillaan, sosiaalisen median palveluissa sekä kasvotusten ja asiakaspäätteillä tullitoimipisteissä. Mainituissa asiointikanavissa annetut neuvot eivät ole asiakasta sitovia. Viranomaisinformaatiolla on asiakkaiden oikeuksiin, etuihin ja velvollisuuksiin kohdistuvia vaikutuksia, joten neuvojen on joka tapauksessa oltava oikeita ja virheettömiä. Annetun neuvonnan oikeellisuus on suhteellisen helppo todentaa objektiivisessa arviossa silloin, kun neuvonta on esimerkiksi voimassa olevan lainsäädännön selostamista. Usein tullineuvonta on kuitenkin yksilökohtaisempaa, asiakkaan tapauksen olosuhteet ja erityispiirteet huomioivaa ohjausta. Tällöin annettavan informaation sisältöön vaikuttaa olennaisesti se viitekehys, jossa tai jota varten tiedot annetaan. Annettu neuvo pätee niihin olosuhteisiin, joihin se on annettu. Tällöin asiakas itse vastaa antamiensa pohjatietojen oikeellisuudesta. Neuvontatilanteiden monimuotoisuuden vuoksi neuvojen sisällöllinen oikeellisuus on erilaista eri tilanteissa. Vasta tapauksen erityispiirteet määrittelevät sen, milloin tietoa voidaan pitää oikeana. Kun tullineuvonnan asiakkaalle antaman viranomaisinformaation oikeellisuutta tai virheellisyyttä arvioidaan, arvioinnin tulee tapahtua asiakkaan antamien tapauskohtaisten tietojen perusteella. Erityisesti Tullin yritysneuvonnassa vastattavaksi tulee usein monimutkaisia ja erityisasiantuntemusta edellyttäviä neuvontatilanteita. Joskus rajanveto neuvonnan ja asianhoitamisen välillä on vaikeaa. Haastavia ovat erityisesti tilanteet, joissa asiakas odottaa yritysneuvonnasta sellaista ohjausta, jossa lähestytään asiamiehen roolia. Yritysneuvonnan sisällöllinen oikeellisuus ei tarkoita sitä, että neuvojien tulisi tarjota yrityksille verosuunnittelua. Tullineuvonta antaa tietoa tullilainsäädännön perusteella käytettävissä olevista tullimenettelyistä neuvovassa, ohjaavassa ja informaatiota välittävässä viranomaisen roolissaan. Tullin tehtävä on neuvominen ja tietojen antaminen. Oman erityislaatuisen kokonaisuutensa muodostaa oikean nimiketiedon valintaan liittyvä neuvonta sekä sitovan nimiketiedon antaminen. Tulli voi neuvoa asiakasta oikean nimiketiedon määrittelyssä esimerkiksi puhelimitse, sähköpostitse tai chat-palvelussa. Tällöinkin neuvo pätee niihin olosuhteisiin, jotka asiakas on tiedontarpeensa tueksi kuvannut asiakaspalvelijalle. Tiedon on oltava oikein niiden tapauksen erityispiirteiden perustella arvioituna, jotka asiakas on neuvontatilanteessa ilmoittanut. Neuvo ei sido asiakasta eikä se myöskään sido Tullia saman asiakkaan sittemmin vireille tulleessa tullausasiassa, joskin tällöinkin neuvonnan virheettömyysvaatimus suhteessa tapauksen pohjatietoihin on olemassa. Sitova tariffitieto (BTI) puolestaan on kirjallinen päätös siitä, mitä nimikettä tavaraan sovelletaan EU:n alueella. Sen oikeusperusta on EU-lainsäädännössä. Sitovassa tariffitiedossa kysymyksessä ei ole asiakkaan neuvominen vaan viranomaisen päätös, jota molempien osapuolten tulee noudattaa. Päätös sitoo sekä tulliviranomaisia että asiakasta. Sitovaa nimikettä ei voida vahingonkorvausvelvollisuuden aiheuttavasti antaa neuvonnassa. Asian oikeudellinen arviointi tapahtuu tällöin toisinlaisin säännöin. Tullissa keskustelua herättänyt kysymys on erityisesti neuvonnan sitovuusasia. Tällöin on pohdittu, mikä merkitys ehdotetun lainsäädännön soveltamisen kannalta on sillä, jos annettavan neuvonnan yhteydessä, neuvontavälineeseen katsomatta, asiakkaalle ilmoitetaan, ettei neuvonta ole viranomaista sitovaa. Kysymys neuvonnan sitomattomuudesta on ongelmallinen. Sitomattomuusklausuulin turvin neuvovaa viranomaista koskee joka tapauksessa vaatimus oikeanlaisesta ja virheettömästä informaatiosta. Sitomattomuus ei voi tarkoittaa sitä, että viranomainen voisi antaa tapauksen erityispiireet huomioiden väärää tietoa, josta viranomainen ei olisi virkavastuussa. Sitomattomuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että asiakaspalvelijavirkailijan neuvovassa roolissa antaman vastauksen sisältöä ei voida, tai sitä ei ole pakko voida, laittaa sellaisenaan ratkaisun perustaksi sittemmin vireille tulleessa saman asiakkaan tullausasiassa. Tulli esittää, että lain mahdollisessa jatkovalmistelussa huomioitaisiin ja käsiteltäisiin kysymys viranomaisneuvonnan sitovuudesta/sitomattomuudesta. Tullissa on myös noussut esiin kysymys, olisiko neuvonnassa jatkossa painotettava tiettyjen ilmaisujen käyttämistä sen varmistamiseksi, ettei viranomaista johdeta kysyttäessä harhaan. Harhaanjohtaminen voisi olla esimerkiksi sitä, että viranomaiselle ei tarkoituksella kerrota jotakin olennaista asiaa, joka julkislausuttuna johtaisi toisen sisältöiseen neuvoon. Tullissa on keskusteltu, tulisiko neuvontatapahtuman aikana asiakkaalle ilmoittaa, että annettu neuvo pätee asiakkaan antamien tietojen mukaiseen tilanteeseen, ja ettei se päde, jos asiakas ei ole antanut kaikkia tapaukseen vaikuttavia pohjatietoja. Mahdollisista varaumista riippumatta tiedon oikeellisuuden arviointi tapahtuisi esitetyn sääntelyn mukaan aina asiakkaan antamia pohjatietoja vasten. Perusteltu aihe, kohtuullisuusarviointi Työryhmän mietinnön mukaan korvausvastuun edellytyksenä virheellisen viranomaisinformaation tilanteessa olisi, että vahingon kärsineellä on ollut perusteltu aihe luottaa annettujen tietojen oikeellisuuteen. Tällä tarkoitettaisiin ensinnäkin sitä, että tieto on tullut sellaiselta taholta tai henkilöltä, jolla voidaan olettaa olevan asiasta tarpeellinen asiantuntemus, ja jonka antamia tietoja ja neuvoja asiakas voi siksi pitää oikeina. Vaikka kansalaisten on lähtökohtaisesti aina voitava luottaa viranomaiselta tai vastaavalta taholta saamaansa tietoon, voi tilanne kuitenkin olla erilainen sen mukaan, miten informaation antaminen tai neuvonta on kussakin tilanteessa järjestetty; esimerkiksi saadaanko tiedot suoraan asiantuntijalta vai viraston palvelupisteestä, jossa vastataan keskitetysti kaikkiin virastolle esitettyihin kysymyksiin. Niihin tietoihin, joita saadaan erilaisista automatisoiduista neuvontajärjestelmistä, olisi jo lähtökohtaisesti syytä suhtautua varovaisuudella. Edelleen esityksen mukaan saatu informaatio voi olla yleisluonteista ja sisältää varauksia myös sen vuoksi, että asiakkaan antamat pohjatiedot ovat puutteellisia. Tällöin asiakkaan olisi itsekin suhtauduttava varovaisuudella saamaansa viranomaisinformaatioon. Korvausvastuun edellytyksenä olisi mietinnön mukaan myös se, että korvausvelvollisuutta olisi pidettävä kohtuullisena ottaen huomioon tietojen antamisen tarkoitus ja merkitys sekä tietojen antamiseen liittyvät ja muut olosuhteet. Tietojen antamiseen liittyvät olosuhteet koskisivat lähinnä sitä tapaa, jolla väärät tiedot annettaisiin. Viranomainen voi antaa tietoja esimerkiksi palvelupisteessä, puhelimitse, sähköpostilla tai muutoin kirjallisesti, internet-sivuilla, erilaisissa esitteissä tai chatissä. Tiedon antamistapa voi jo osin liittyä siihen, onko asiakkaalla perusteltu aihe luottaa tiedon oikeellisuuteen. Työryhmän mietinnön mukaan korvausvastuun edellytyksenä siis olisi, että vahingon kärsineellä on ollut perusteltu aihe luottaa tiedon oikeellisuuteen. Perustellun aiheen olemassaolon arvioinnissa tiedon esittämistavalla on merkitystä. Paitsi perustellun aiheen olemassaolon arvioinnissa, esittämistavalla on merkitystä myös niiden olosuhteiden tarkastelussa, joiden perusteella arvioidaan korvausvelvollisuuden kolmatta edellytystä eli kohtuullisuutta. Esimerkiksi Tullin chatbot-palvelu tarjoaa yleispätevää informaatiota henkilöasiakkaiden paketteihin, tullaukseen ja lahjoihin liittyvissä kysymyksissä. Chatbot-palvelussa ei voida samalla tavoin, kuin vaikkapa kasvokkain tapahtuvassa neuvonnassa, varmistua annetun informaation ymmärrettävyydestä ja riittävyydestä. Chatbot-palveluautomaatio ei myöskään pysty täydellisesti huomioimaan asiakkaan tilanteen mahdollisia tavallisuudesta poikkeavia erityispiirteitä. Näissä tapauksissa asiakkaalle tarjotaan mahdollisuutta kääntyä elävän asiakaspalvelijan puoleen esimerkiksi chat-palvelussa, puhelimitse tai sähköpostitse. Tullin asiakkaalla on perusteltu aihe luottaa siihen, että chatbotista annetut tiedot ovat yleisellä tasolla arvioituna oikein, mutta samalla asiakkaan tilanteen erityislaatuisuus voi johtaa siihen, etteivät chatbotin antamat tiedot yksistään riitä asian oikeanlaiseksi tai täydelliseksi hoitamiseksi. Asiakkaan perusteltu luottamuksensuoja ei tällöin ylety sellaisiin erityisiin olosuhteisiin, joita chatbottia ei ole opetettu huomioimaan. Sen sijaan esimerkiksi puhelimella, sähköpostilla, kirjeitse tai suullisesti annettuun, asian erityispiirteet huomioivaan ohjaukseen asiakkaalla on yleensä perusteltu aihe luottaa. Tapauksissa, joissa neuvo tai ohje on annettu vieläpä kirjallisessa muodossa, asianosaiset pystyvät myös jälkikäteen vaivattomammin ja varmemmin osoittamaan, minkälaista ohjausta on annettu. Viranomaisen vahingonkorvausvelvollisuuden arvioinnissa neuvon kirjallisella muodolla on kiistämättömiä etuja. Tämänkaltaisissa olosuhteissa saatetaan tulevaisuudessa arvioida kysymystä, onko asiakkaalla ollut perusteltu aihe luottaa Tullin antaman tiedon oikeellisuuteen, mikäli mietinnön mukainen sääntely saatetaan voimaan. Haasteet näytön arvioinnissa Tulli nostaa vielä lähempään tarkasteluun kysymyksen virheellisen viranomaisinformaation näytön arvioimisesta oikeudenkäynnissä. Tullin käsityksen mukaan näytön arvioinnin ongelmakohdiksi saattaa muodostua sen todentaminen, mitä asiakas on kysynyt, ja toisaalta, miten asiakkaan kysymys on viranomaisessa ymmärretty, sekä vielä, miten asiakas on ymmärtänyt viranomaisen vastauksen. Näytön arvioinnin onnistuminen riippuu tällöin siitä, ovatko edellä mainitut kysymykset todennettavissa jollakin luotettavuustasolla ylipäätään taikka vielä siinä vaiheessa, kun asia on tuomioistuimen käsiteltävänä. Kirjallisesti annetusta neuvonnasta mainitut kysymykset ovat varmimmin tarkistettavissa. Toisaalta kirjallinen muotokaan ei ole tae siitä, että tiedon vastaanottanut asiakas on ymmärtänyt vastaanottamansa informaation oikein ja viranomaisen tarkoittamalla tavalla. Tietojen virheellisyyttä pitäisi tällöin arvioida objektiivisesti, kuten työryhmä on esittänytkin. Sääntelyehdotuksesta lopuksi Voimassa olevan vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Kuten työryhmämuistiostakin ilmenee, oikeuskäytännön perusteella ei ole aivan selvää, milloin viranomaisen antama neuvonta on julkisen vallan käyttöä. Mietinnössä on esitetty, että mitä yksityiskohtaisempaa ja ohjaavampaa informaatio on sisällöltään, sitä todennäköisemmin siihen yleensä liittyy julkisen vallan käyttöä yksilön tai yhteisön etujen, oikeuksien tai velvollisuuksien toteuttamiseksi. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentissa asetetaan lisäedellytys julkisyhteisön 2 §:n 1 momenttiin perustuvalle korvausvastuulle. Kyseisen standardisäännöksen mukaan julkisyhteisöllä on korvausvastuu vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Korvausvastuun perusteeksi ei siis riitä pelkkä virhe tai laiminlyönti, vaan lisäksi vaaditaan, että toiminta ei ole vastannut sille asetettavaa kohtuullista tasoa. Voimassa olevan vahingonkorvauslain perusteella korvausvastuu virheellisen viranomaisinformaation aiheuttamasta vahingosta siis lankeaa, jos virheellisen tiedon antaminen katsotaan julkisen vallan käyttämiseksi eikä toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ole noudatettu. Mikäli työryhmän esittämä säännösmuutos astuisi voimaan, virheellisen viranomaisinformaation tilanteessa ei enää tarvitsisi tehdä arviota julkisen vallan käyttämiskysymyksestä, jos korvausta haettaisiin ehdotetun uuden säännöksen eli 3 luvun 3 §:n 1 momentin perusteella, eikä toisaalta puntaroitavaksi tulisi myöskään kohtuudella asetettavien vaatimusten noudattamiskysymyskään. Ensiksi mainitusta arvioinnista (julkisen vallan käyttäminen) voitaisiin luopua, koska virheellisellä viranomaisinformaatiolla aiheutetun vahingon korvattavuus ei ehdotetussa uudessa säännöksessä olisi riippuvainen siitä, katsottaisiinko viranomaisen menettely julkisen vallan käyttämiseksi. Toiseksi mainitun arvioinnin tekeminen (kohtuudella asetettavien vaatimusten noudattaminen) ei jatkossa olisi tarpeen siinäkään tapauksessa, jos korvausta puhtaasta varallisuusvahingosta haettaisiin julkisen vallan käyttämisen perusteluin voimassa olevan 5 luvun 1 §:n nojalla, koska 3 luvun 2 §:n 2 momentissa oleva standardisäännös kumottaisiin. Asiakkaan oikeusaseman kannalta Tulli katsoo erityisesti olevan merkitystä sillä, että uudessa sääntelyssä informaatiovirhe tulisi korvausvastuun piiriin huolimatta siitä, onko vahinko aiheutettu julkista valtaa käytettäessä. Näin ollen korvattaviksi voisivat tulla myös sellaisessa tosiasiallisessa hallintotoiminnassa aiheutetut vahingot, joilla ei olisi yhteyttä julkisen vallan käyttämiseen. Tullin käsityksen mukaan erityisesti ehdotettu 3 luvun uusi 3 §:n 1 momentti madaltaisi vahingonkärsijän kynnystä saada virheellisestä viranomaisinformaatiosta johtuvasta vahingosta vahingonkorvausta. Näin ollen voidaan todeta, että esitetyllä sääntelyllä on julkishallinnon asiakkaan asemaa parantavia ja oikeusturvaa tehostavia vaikutuksia. Tulli lausuu lopuksi viranomaista koskevasta laillisuusperiaatteesta. Työryhmän muistiossakin on tuotu esille viranomaisissa tapahtuva vahingonkorvauslakiin perustumaton korvauskäytäntö. Eduskunnan oikeusasiamiehen esittämissä hyvityksissä ei yleensä ole arvioitu vahingonkorvauslain mukaisten edellytysten täyttymistä, ja muutenkin viranomaiskäytännössä korvausta virheellisestä neuvonnasta on saatettu maksaa asiakasmyönteisesti tarkastelematta tarkemmin oikeusperustaa. Tulli on kiinnittänyt huomioita siihen, ettei lainsäädännössä tiettävästi ole oikeuttamisperustetta sille, että viranomainen voisi maksaa valtion varoista korvausta tai hyvitystä oman harkintansa perusteella. Koska kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia, viranomainen ei voi maksaa asiakkaalle hyvitystä tai vahingonkorvausta, jollei tälle ole asetettu laillista perustaa säädännäisessä oikeudessa. Tulli katsoo, että asian mahdollisessa jatkovalmistelussa olisi syytä kiinnittää huomiota siihen, että lainsäädäntö mahdollistaa virkavastuulla toimivalle viranomaiselle korvausten suorittamisen silloin, kun se on perusteltua asiakkaan kärsimän vahingon vuoksi.
      • Akava ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Muutosesityksen piirissä on julkisyhteisön korvausvelvollisuus silloin, kun yhteisö on antanut virheellistä informaatiota, josta on aiheutunut vahinkoa. Tämä on tärkeä muutos ja Akava kannattaa esitystä.
      • Kuluttajaliitto ry, Konsumentförbundet rf
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kuluttajaliitto pitää ehdotusta erittäin kannatettavana. Informaatiovirheestä aiheutuneen puhtaan varallisuusvahingon korvaaminen parantaa vahingonkärsijän asemaa nykyisestä. Kuluttajaliitto pitää tärkeänä, että "tieto" ymmärretään laajasti ja tulkinta kattaa monet erilaiset tiedonannon kanavat. Tiedon tulee mietinnön mukaan olla objektiivisesti tarkasteltuna totuudenvastainen, pelkkä harhaanjohtavuus ei riitä ylittämään korvausvelvollisuuden syntymisen kynnystä. Kuluttajaliitto katsoo, että myös ilmeisen harhaanjohtavuuden osalta saattaisi olla perusteltua katsoa korvausvelvollisuuden syntyvän. Esityksen mukaan tiedon antamisen laiminlyönti ei sekään saa aikaan pykälän mukaista korvausvelvollisuutta, mutta voi johtaa muihin seurauksiin. Kuluttajaliitto katsoo, että tältä osin jää epäselväksi, mihin seurauksiin tiedonannon laiminlyönti voi johtaa. Lisäksi korvausvelvollisuuden syntyminen edellyttäisi sitä, että vahinkoa kärsineellä on ollut perusteltu syy luottaa saadun tiedon oikeellisuuteen. Erityisesti todetaan, että erilaisista automatisoiduista neuvontakanavista saatuun tietoon on syytä suhtautua varauksella. Kuluttajaliitto katsoo, että perustellun syyn arvioinnissa kynnystä ei saa asettaa korkealle vaan kansalaisten on lähtökohtaisesti voitava luottaa viranomaislähteistä saamaansa tietoon. Yhteiskunnassa ohjataan monin paikoin käyttämään aina vain enemmän ja enemmän automatisoituja kanavia ja kansalaisten on jopa vaikea saada asiakaspalvelua ja tietoa aidossa kontaktissa viranomaisten ja viranhaltijoiden kanssa. Tämäkin korostaa tarvetta sille, että myös automatisoituun tietoon on voitava luottaa.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Työryhmä ehdottaa myös uuden 3 luvun 3 §:n säätämistä vahingonkorvauslakiin, mistä lausuntopyynnössä ei ole omaa osiotaan. Säännöksessä ehdotetaan julkisyhteisön korvausvelvollisuuden laajentamista virheellisen tiedon antamisesta. Säännös lisännee jossain määrin julkisyhteisöihin kohdistettuja korvauskanteita, sillä sen soveltamiseen sisältynee väistämättä tulkinnanvaraisuutta. Esimerkiksi yksittäistapauksissa määritettäväksi jää, onko virheellisen tiedon antamisen ja aiheutuneen vahingon välillä oikeudellisesti merkityksellistä syy-yhteyttä. Näin ollen säännös osaltaan lisännee hieman juttumäärää tuomioistuimissa. Ehdotetussa säännöksessä ei ole rajattu tuomioistuintoimintaa sen soveltamisalan ulkopuolelle. Säännöksessä olisi aiheellista todeta, ettei korvausvastuuta voi syntyä tuomioistuimen ratkaisuun merkityistä tiedoista tai ylipäätään tuomioistuinten toiminnassa annetuista tiedoista. Tuomioistuimen ratkaisut sisältävät näytön arvioinnin yhteydessä tosiseikkatietoja, mutta kysymys ei ole viranomaistiedottamisesta. Tuomioistuinratkaisujen poistaminen korvauskelpoisuuden piiristä korostaisi tuomioistuinten riippumatonta lainkäyttötehtävää. Muussa kuin tuomioistuinten ratkaisutoiminnassa kysymys lienee lähinnä tuomioistuimen diaariin ja asiakirjoihin merkittyjen tietojen välittämisen oikeellisuudesta. Tuomioistuinten ei tule antaa yhteydenottajille oikeudellista neuvontaa tai opastusta.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Näemme, että vahingonkorvauksen määrän tarkkaan selvittämiseen voi liittyä tietyissä tapauksissa haasteita. Näin voi olla esimerkiksi, kun kyseeseen tulee viranomaisen virheellisestä informaatiosta aiheutuneen puhtaan varallisuusvahingon korvaaminen. Ehdotamme, että epäselviin tapauksiiin liittyen viitataan OK 17 luvun 2 §:ään tai lakiin muutoin kirjataan lauseke, jonka mukaan epäselvissä tapauksissa tuomioistuin arvioi vahingon määrän.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vammaisfoorumi pitää tehtyä ehdotusta kannatettavana. On tärkeätä, että säädetään erikseen julkisyhteisöjen vastuusta niiden toiminnassa annettujen tietojen, ohjeiden ja neuvonnan oikeellisuudesta. Säännös parantaa yksittäisen vahinkoa kärsineen asemaa, mutta se on omiaan myös lisäämään yleistä oikeudenmukaisuuden tunnetta ja luottamusta viranomaistoimintaa kohtaan. Säännös on merkityksellinen vammaisten henkilöiden kannalta sekä periaatteellisesti että myös käytännössä oikeuksien vahvistamiseksi. Vammaiset henkilöt ovat usein riippuvaisia sosiaalihuollon palveluista, jolloin myös sosiaalihuollon viranomaisten antama informaatio on vammaisen asiakkaan kannalta olennaisen tärkeätä ja siihen tulee voida perustellusti luottaa. Tällaisissa tilanteissa tulisi yleensä katsoa täyttyvän sen säännöksessä asetetun edellytyksen, että julkisyhteisö on korvausvelvollinen vain, jos vahingon kärsineellä on ollut perusteltu aihe luottaa tietojen oikeellisuuteen ja korvausvelvollisuutta on pidettävä kohtuullisena ottaen huomioon tietojen antamisen tarkoitus ja merkitys sekä tietojen antamiseen liittyvät ja muut olosuhteet. Viranomaisilla on hallintolain 8 §:n nojalla yleinen neuvontavelvoite. Lisäksi sosiaalihuoltoa koskevassa erityislainsäädännössä on säännelty erikseen asiakkaalle annettavasta informaatiosta. Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun 5 §:ssä on säädetty asiakkaan oikeudesta saada selvitys toimenpidevaihtoehdoista. Säännöksellä asetetaan käytännössä sosiaalihuollon henkilöstölle aktiivinen neuvontavelvoite. Aktiiviseen neuvontavelvollisuuteen on katsottu sisältyvän viranomaisen oma-aloitteinen tiedonantovelvollisuus ja huolehtimisvastuu siitä, että hallinnon asiakkaalle syntyy oikea käsitys annetuista (menettelyllisistä) tiedoista. Huolehtimisvastuuseen kuuluu myös asiakkaalle soveltuvan tiedonantotavan (esimerkiksi kommunikointikeinon tai tulkkauksen tarpeen) huomioiminen. Vammaispalvelulain 8 d 3 momentin nojalla vaikeavammaista henkilöä on ohjattava ja autettava henkilökohtaisen avustajan palkkaukseen liittyvissä asioissa. Vammaisfoorumin tietoon on tullut puutteita ja laiminlyöntejä viranomaisen ohjausvastuussa tähän henkilökohtaisen avustajan työnantajamallin käyttöön liittyen. Vammainen henkilö toimii tässä mallissa työnantajan vastuulla työlainsäädännön mukaisesti, mutta työlainsäädäntö ei huomioi vammaisuuteen liittyviä erityispiirteitä. Ehdotettu säännös ei koske lähtökohtaisesti tapauksia, joissa julkisyhteisö on jättänyt kokonaan tiedon antamatta. Kun otetaan huomioon edellä sanottu sosiaalihuollon informointi- ja neuvontavelvoitteesta ja sen merkityksestä, on todettava, että ehdotetusta säännöksestä huolimatta varsinkin vammaispalveluiden asiakkaiden oikeussuoja jää puutteelliseksi. Vammaisfoorumi pitää tärkeänä, että tähän asiaan kiinnitetään huomiota tulevissa (erityis)lainsäädännön uudistuksissa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Juristiliitto pitää kannatettavana esitettyä säännöstä virheellisestä informaatiosta aiheutuneen taloudellisen vahingon korvaamisesta. Hallinto-oikeussuhteessa keskeinen luottamuksensuojaperiaate edellyttää, että yksityinen voi lähtökohtaisesti luottaa julkista tehtävää hoitavalta saamiinsa neuvoihin.
      • THL
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnön mainittua lainkohtaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että ”toisaalta esimerkiksi erilaiset arviot, suositukset tai näkemykset, joissa ei esitetä mitään ehdotonta kannanottoa viranomaisen toimivaltaan kuuluvasta asiasta, ei olisi lainkohdassa tarkoitettu ”tieto”.” Ehdotuksen perusteella jää kuitenkin jossain määrin tulkinnanvaraiseksi se, minkälaisissa tilanteissa korvausvastuu voi realisoitua. Esimerkiksi koronapandemian aikaan annetuilla suosituksilla ja ohjeilla, vaikka ne eivät sinänsä olisi olleet sitovia, on voinut olla taloudellisia vaikutuksia esimerkiksi yritysten toimintaan. Ehdotuksen perustelujen mukaan ”Vahingonkärsijälle annetun tiedon tulisi olla objektiivisesti tarkastellen väärä eli totuudenvastainen.” Kantaa ei kuitenkaan oteta siihen, millä hetkellä tiedon oikeellisuutta arvioidaan. Ehdotuksen perusteella on jossain määrin epäselvää, voisiko korvausvastuu tulla kyseeseen, jos viranomaisen antamat suositukset ja ohjeet esimerkiksi myöhemmän tutkimustiedon, oikeuskäytännön tai muun vastaavan perusteella osoittautuisivat perusteettomiksi.
      • Rahoitusvakausvirasto, Reima Letto, ylijohtajan sijaisena; Fanni Teinilä, juristi; Mari Rantamaula, hallinnollinen juristi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • RVV:n arvion mukaan ehdotettu pykälä voi lisätä merkittävästi RVV:n toimivaltuuksien käytön yhteydessä vahingonkorvauskanteiden ja virhe- tai laiminlyöntitilanteessa vahingonkorvausvastuiden määrää. RVV:n toimialalla virheellisen tiedon antaminen taikka tiedon vanhentuminen tai väärinymmärtäminen voi johtaa mittaviin taloudellisiin vahinkoihin. RVV:n antamilla tiedoilla voi olla esimerkiksi vaikutusta markkinoilla toimivien sijoittajien toimintaan ja mahdollisessa kriisitilanteessa sijoittajille voi aiheutua merkittäviä tappioita RVV:n toimien seurauksena. RVV:n tulkinnan mukaan ehdotetussa pykälässä tarkoitetulla tavalla virheellistä tietoa ei olisi tieto siitä, miten viranomainen on arvioinut tulevansa käyttämään toimivaltuuksiaan, vaikka viranomainen toimivaltansa puitteissa toimiikin aiemmasta arviostaan poikkeavalla tavalla. Tästä huolimatta on mahdollista, että ehdotettu pykälä kasvattaisi RVV:n antamaan tietoon liittyvien kanteiden määrää tällaisen tiedon osalta. RVV:n toimintaan kohdistuu entistä enemmän vaatimuksia avoimuuden lisäämisestä. Käytännössä usein tämä tarkoittaa sitä, että tietoja tulisi antaa siitä, miten RVV arvioi käyttävänsä julkista valtaa kriisitilanteessa. IMF esimerkiksi suosittelee, että RVV julkaisisi tiedot siitä, miten se tulisi kriisitilanteessa toteuttamaan sijoittajanvastuuta ja käyttämään kriisinratkaisuvälineitä. Tiedon antaminen näistä voivat vaikuttaa siihen, millaisia sijoituspäätöksiä markkinoilla tehdään. Siitä huolimatta, että RVV tulee tällaisia tietoja antaessaan korostamaan sitä, että mahdollisessa kriisitilanteessa RVV voisi käyttää kaikkia sen lakisääteisiä toimivaltuuksiaan, on riski siitä, että RVV:n antamaa tietoa tulkitaan sitoumuksena toimia kriisitilanteessa tietyllä tavalla.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Pykälässä laajennettaisiin julkisyhteisön korvausvastuuta sen toiminnassa annettujen tietojen oikeellisuudesta. Nyt ehdotetussa uudessa pykälässä julkisyhteisö voisi olla korvausvelvollinen väärän informaation antamisesta, vaikka yksikään 5 luvun 1 §:n kolmesta korvausperusteesta ei olisi käsillä. Julkisyhteisön korvausvelvollisuudelle säädettävillä edellytyksillä pykälän soveltaminen rajoitettaisiin niihin tapauksiin, joissa informaatiovirheen korvaamiselle on riittävät perusteet. Väärän informaation antamisesta aiheutunut varallisuusvahinko voisi olla esimerkiksi saamatta jäänyt etuus tai tulo taikka ylimääräinen kustannus. Korvausvelvollinen olisi se julkisyhteisö, jonka toiminnassa väärä tieto on annettu. Säännöksessä tarkoitetaan nimenomaan julkista toimintaa, eli julkisyhteisön lakisääteisten tehtävien hoitamista. Pykälän soveltamisalan ulkopuolelle jäisi julkisyhteisön puhtaasti yksityisluonteinen toiminta. Maanmittauslaitos kiinnittää huomiota siihen, että joissain tilanteissa voi olla ongelmallista, että esimerkiksi puutteellisen tai virheellisen neuvonnan osalta voi aiheutua vahingonkorvausvelvollisuus varallisuusvahingosta. Neuvonta rajoittuu viranomaisissa usein vain yleisiin ohjeisiin kuten esimeriksi asian hoitamiseen liittyviin seikkoihin. Säännöksessä olisi tarpeen tuoda selkeästi esille, ettei tämän ole tarkoitus laajentaa viranomaisen neuvontavelvollisuutta tai luoda uusia odotuksia neuvonnan sisällöstä, laajuudesta ja laadusta. Korvausvastuun syntymiseen neuvonnassa annettujen tietojen oikeellisuuden puuttumisesta olisi myös tulevaisuudessa suhtautua pidättyvästi. Ehdotettu muutos voisi vaikuttaa myös Maanmittauslaitoksen toiminnassa tapahtuneiden vahinkojen korvaamiseen. Kaiken kaikkiaan olisi tarkoin määriteltävä korvausvastuun edellytykset. Mietinnössä kirjoitetaan, että ”vahinkoa kärsineen passiivisuus ottaa selkoa asiaansa liittyvistä seikoista muuta kautta olisi tapauskohtaisesti mahdollista ottaa huomioon silloin, kun hänellä olisi ollut vaihtoehtoisia ja mahdollisesti luotettavimpia keinoja oikean tiedon saamiseksi. Maanmittauslaitoksessa nähdään, että tietopalvelutilanteissa olisi hyvä tukeutua viranomaisen sisäisiin kirjallisiin ohjeistuksiin, joskaan tämä ei välttämättä aina riitä. Ohjeistusten sisällöstä on annettava asiakkaalle tieto. Jos tietopalveluissa annetaan tämän yli menevää ohjeistusta, niin kysymys ei välttämättä ole enää viranomaisneuvonnasta.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Esitys on lähtökohdaltaan kannatettava. Esimerkiksi eläkeuudistusten yhteydessä on aiheutunut suuria oikeudenmenetyksiä erheellisillä neuvoilla. Huomioon on tietenkin otettava se, että informaation antajalle annetaan oikeat ja riittävät tiedot ja neuvon antaa henkilö, jolla asiaan on toimivalta.
      • Liikenne- ja viestintäministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä ehdotetaan vahingonkorvauslakiin uutta säännöstä, jonka perusteella julkisyhteisö olisi korvausvelvollinen sen antamasta virheellisestä informaatiosta aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta. Ehdotusta voi pitää hallinnon asiakkaiden oikeusturvan kannalta perusteltuna, vaikkakin virheellisestä viranomaisinformaatiosta aiheutuneita vahinkoja on korvattu jo nykyisin. Ehdotetulla uudella säännöksellä kuitenkin laajennetaan julkisyhteisön korvausvastuuta sen toiminnassa annettujen tietojen oikeellisuudesta. Nimenomainen sääntely voi lisätä julkisyhteisön korvausvelvollisuutta ennakoimattomasti. Yksittäistapauksessa korvausvelvollisuus väärästä informaatiosta voi olla merkittäväkin. Kuitenkin jo nykyisin on eräissä tapauksissa maksettu merkittäviä korvauksia. Lisäksi sääntelyllä saattaa olla byrokratiaa lisäävä vaikutus virheiden välttämiseksi erityisesti, jos säännös jättää paljon tulkinnanvaraa. Uusi säännös selkeyttänee oikeustilaa, mutta säännös jättää paljon liikkuma- ja tulkintavaraa lainsoveltajalle, vaikka säännöksen soveltamisalaa on avattu hyvin säännöskohtaisissa perusteluissa. Ministeriö kaipaisi vielä lisää perusteluja, miksi julkisen vallan käyttämisestä sekä 5 luvun 1 §:n vaatimuksista poikkeaminen on perusteltua tässä tilanteessa sekä esimerkkejä ja linjauksia uuden säännöksen soveltamisalasta. Lisäksi sääntelyn perusteluissa voisi huomioida tietomassan jatkuvan lisääntymisen, tietopyynnöllä saadun tiedon tulkitsemisen julkisyhteisön ohjeistuksena, missä määrin väärän tiedon antamisen voidaan katsoa olevan syy-yhteydessä aiheutuneeseen vahinkoon nähden sekä julkisen hallintotehtävän siirtämisen muun kuin viranomaisen hoidettavaksi.
      • STTK ry.
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • STTK kannattaa esitystä. Virkamiehille ja työntekijöille pitää tarjota riittävää koulutusta käytännön neuvontatyöhön sekä palvelussuhteen alussa että sen kestäessä.
      • Itä-Suomen poliisilaitos, Poliisilakimies Ilkka Jukarainen
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Säännöskohtaisten perustelujen osalta tässä yhteydessä todetaan seuraavaa: Tässäkään tapauksessa ei edellytettäisi, että virkamiehen tai muun työntekijän voitaisiin osoittaa toimineen huolimattomasti vaan kysymykseen voisi tulla myös anonyymi tuottamus sekä useista toisiaan seuraavista tekijöistä johtuva kumulatiivinen virhe. Tässä yhteydessä olisi syytä määritellä se mitä kumulatiivisella virheellä tarkoitetaan ja millä tavoin se tosiasiassa voisi tulla kyseeseen korvattavana vahinkona.
      • Verohallinto
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Työryhmä ehdottaa uutta säännöstä, joka koskisi julkisyhteisön vastuuta virheellisen informaation aiheuttamasta vahingosta. Verohallinto - kuten muutkin viranomaiset, joissa asiakkaita ja asiointia on paljon - tarjoaa runsaasti informaatiota, jonka tuella asiakkaat hoitavat verotukseen, maksamiseen ja perintään liittyviä asioitaan yhä enemmän oma-aloitteisesti ilman virkailijakäsittelyä. Informaatio on paljon keskeisempi osa julkisyhteisön toimintaa kuin aikanaan vahingonkorvauslakia säädettäessä 1960 - 1970 lukujen vaihteessa. Vahingonkorvausvelvollisuus virheellisestä informaatiosta on voinut syntyä myös voimassa olevan lain perusteella, mutta erityinen säännös on informaation asema nykyaikaisessa hallinnossa huomioon ottaen perusteltu ratkaisu. Mietinnössä on käsitelty asiaa kiitettävän laajasti ja perusteellisesti. Ehdotetussa säännöksessä on asetettu korvausvelvollisuuden syntymiselle informaation antamiseen ja informaation vastaanottajaan liittyviä edellytyksiä, ja yksityiskohtaisissa perusteluissa edellytyksiä kuvataan vielä perusteellisemmin. Pykälän sanamuodon ja perustelujen kokonaisuudesta välittyy tavoite ottaa huomioon kohtuullistavana seikkana julkishallinnon antaman informaation merkitys ja tarkoitus (ehkä käytännössä myös laatu ja laajuus - korvausvelvollisuudelle asetetut lisäedellytykset tavallaan muistuttavat voimassa olevan lain mukaista ja kumottavaksi ehdotettua standardisäännöstä). Informaation, neuvonnan ja ohjeiden sisällön oikeellisuudesta huolehtiminen on tietenkin jo nykyisin julkisyhteisön velvollisuus ja hyvän hallinnon olennainen osa, mutta informaatiovastuuta koskevat kysymykset saattavat olla uusi asia julkisyhteisölle. Tosin jo nykyisin informaatiovastuu ilmenee hallintomenettelyssä luottamuksensuojasääntelystä (esim. laki verotusmenettelystä 26 §:n 2 momentti), jonka mukaan, jos verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeiden mukaisesti, on asia ratkaistava tältä osin verovelvollisen eduksi, jos ei erityisistä syistä muuta johdu. Ehdotettu säännös ei todennäköisesti merkitsisi korvausvelvollisuuden tosiasiallista laajenemista ainakaan huomattavasti, mutta on samalla hyvin todennäköistä, että korvausvaatimuksia tullaan esittämään paljon nykyistä useammin, joten korvausvaatimusten selvittämistyö tulee lisääntymään. Mietinnössä esitetyistä laajoista perusteluista saadaan hyvin tukea korvausratkaisujen tekemiseen. Ehdotettu vahingonkorvauslain 3 luvun 3 § ei noudata vahingonkorvauslain systematiikkaa: Lain 3 luvussa säädetään korvausvastuun perusteesta ja lain 5 luvussa säädetään korvattavasta vahingosta. Ehdotettu 3 luvun 3 § sisältää sekä korvauksen perusteen että korvattavan vahingon lajin (taloudellinen vahinko), mikä on vahingonkorvauslain rakenteessa poikkeuksellista. Systematiikan kannalta olisi selkeämpää, jos 3 luvun 3 §:ssä säädettäisiin virheelliseen informaatioon perustuvasta korvausvastuusta ja 5 luvun 1 §:ään lisättäisiin viittaus 3 luvun 3 §:ään; tai 5 luvun 1 §:n taloudellisen vahingon korvaamiseen johtavien syiden luetteloon ("rangaistavalla teolla, julkista valtaa käytettäessä") lisättäisiin "julkisyhteisön antamalla virheellisellä tiedolla". Myös ehdotetun 3 luvun 3 §:n 2 momentin tarpeellisuus jää epäselväksi, sillä siinä viitataan 5 luvun 1 §:ään, jossa ei kuitenkaan säädetä vastuun perusteista.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 2.6 VIRANOMAISEN VIRHEELLISESTÄ INFORMAATIOSTA AIHEUTUNEEN PUHTAAN VARALLISUUSVANHINGON KORVAAMINEN Vahingonkorvauslain mukaan korvattavia vahinkoja ovat henkilövahingot, esinevahingot sekä tietyin edellytyksin myös sellainen taloudellinen vahinko, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon (vahingonkorvauslaki 5 luku 1 §). Viimeksi mainittu varallisuusvahinko (puhdas varallisuusvahinko) korvataan nykyisen lain mukaan vain, jos vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, julkista valtaa käytettäessä tai jos siihen on muuten erittäin painavia syitä. Työryhmä ehdottaa, että vahingonkorvauslain 3 luvun 3 §:ään otetaan saman lain 5 luvun 1 §:ää täydentävä säännös, jonka mukaan julkisyhteisö tai julkista hallintotehtävää hoitava yhteisö olisi velvollinen korvaamaan puhtaan varallisuusvahingon, joka on aiheutettu julkisyhteisön toiminnassa tai julkista hallintotehtävää hoidettaessa virheen tai laiminlyönnin vuoksi vääriä tietoja antamalla. Ehdotettu säännös rakentuisi ilmaisun ”vääriä tietoja” varaan. Korvausvastuun voisi perustelujen (s. 161) mukaan aiheuttaa nimenomaan väärän tiedon antaminen. Vahingonkärsijälle annetun tiedon tulisi olla objektiivisesti tarkastellen väärää eli sisällöltään totuudenvastaista. Olen aikaisemminkin (ks. EOAK/5337/2022) kritisoinut oikeusministeriössä valmisteltua lainsäädäntöehdotusta siitä, että väärän ja oikean tiedon rajanvetoa pidetään ongelmattomana. Viranomaiset antavat jatkuvasti tärkeitä tietoja esimerkiksi suhdannekehityksestä, Turkissa tapahtuneesta maanjäristyksestä tai sotatilanteesta Ukrainassa. Tiedot eivät välttämättä ole täsmällisiä ja oikeita. Pandemian aikana annettiin tietoja ja tiedotteita, jotka jälkikäteen arvioituna esi-merkiksi maskien käytön hyödyttömyyden osalta saattoivat olla vääriä. Eräät tiedot saattoivat olla vääriä myös sen osalta, oliko kysymyksessä suositus vai määräys. Turkin tai Ukrainan tilanteesta saadut tiedot voivat tulla parhaista mahdollisista lähteistä ja tukea toisiaan, mutta osoittautua silti vääriksi. Tietojen luotettavuus on yleensä erityisen tilannesidonnaista, kun kysymys on sodista ja muista kriiseistä tai kun kysymys on vaikkapa poliittisesta keskustelusta taikka oikeudenkäynnistä. Voidaan aiheellisesti kummastella, annetaanko julkisessa oikeudenkäynnissä valtion asiantuntijavirkamiesten toimesta vääriä tietoja, kun syyttäjä kertoo syytetyn syyllistyneen rikokseen, mutta julkinen oikeusavustaja kiistää syytteen ja ilmoittaa syytetyn olevan syytön. Aina ei voida tietää, mikä tieto on oikeaa ja mikä väärää - tai milloin väärän tiedon antamiseen liittyy julkisyhteisön virhe tai laiminlyönti. Erityisesti julkisyhteisön laiminlyönnin (esim. ei ollut riittävästi selvitetty tiedon paikkansa pitävyyttä ennen tiedottamista) määrittely on vaikeaa, koska teoriassa lähes mitä tahansa asiaa voidaan selvittää lisää ennen siitä tiedottamista. Siitä huolimatta viranomaisten on kiireellisissä ja myös epäselvissä tilanteissa tiedotettava eikä viesteissä kriisitilanteissa käytännön syistä välttämättä saa olla liikaa annetun tiedon epävarmuutta alleviivaavia pohdintoja. Tiedon epävarmuuteen liittyvistä syistä saattaisi olla perusteltua, että nimenomaan väärien tietojen antamista koskevan säännöksen yhteyteen sisällytettäisiin vastaava standardisäännös, jollainen ehdotetaan poistettavaksi 3 luvun 2 §:n 2 momentista.
      • Invalidiliitto ry, Yhteiskuntasuhteet, Gustafsson Henrik
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Invalidiliitto kannattaa esitystä vahingonkorvauslakiin, jonka mukaan siihen lisättäisiin uusi säännös, jonka perusteella julkisyhteisö olisi korvausvelvollinen sen antamasta virheellisestä informaatiosta aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta. Näkemyksemme mukaan säännöksellä on erityistä merkitystä nimenomaan vammaisten oikeuksien toteutumisen kannalta. Vammaiset ihmiset jäävät usein ilman yksilöllistä ohjausta tai neuvonantoa omassa asiakasprosessissaan. Valvovat viranomaiset ovat lukuisissa ratkaisuissaan kiinnittäneet huomiota vammaispalveluiden hallintomenettelyyn, jossa viranomaiselle kuuluvia neuvontavelvoitteita ei toteuteta, ne toteutetaan puutteellisesti tai osittain virheellisesti. Vammaisjärjestöt ovat vuosikymmeniä vaatineet viranomaisvastuun vahvistamista virheellisestä informaatiosta aiheutuneen vahingon korvaamiseksi. Vammaispalvelut ovat perusoikeusherkkiä ja niillä on välitön kytkentä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tietojen antaminen julkishallinnon asiakkaalle on viranomaistoiminnan keskeisiä tehtäviä. Viranomaisella on tietojen antamiseen laissa säädetty velvollisuus. Tämä velvollisuus voidaan perustaa perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaiseen julkisuusperiaatteeseen, joka merkitsee oikeutta saada tietoja viranomaisen toiminnasta ja sen julkisista asiakirjoista sekä perustuslain 21 §:ssä säädettyyn oikeuteen oikeusturvasta ja sen toteuttamiseen liittyviin hyvän hallinnon periaatteisiin. Hallintolain ja julkisuuslain viranomaista velvoittavan sääntelyn lisäksi eri hallinnonaloja koskevissa laeissa on usein säädetty tietojen antamiseen liittyvistä velvoittavista täydentävistä säännöksistä. Näissä on joissain myös otettu huomioon kulloisenkin toiminnan erityispiirteet. Tällaista sääntelyä on esimerkiksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (821/2000), joka säätelee keskeisesti esimerkiksi vammaispalveluiden hallintomenettelyä ja siihen liittyvää neuvontaa ja asiakasosallisuutta, josta on säännökset myös itse laissa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987) sekä sosiaalihuoltolaissa (1301/2014). Oikeasisältöinen ja -aikainen viranomaisinformaatio on omiaan varmistamaan lainsäädännön asianmukaisen toimeenpanon ja oikeuksien tosiasiallisen toteutumisen, millä on erityinen merkitys perusoikeusherkissä vammaispalveluissa. Näissä tilanteissa viranomaisen antamat väärät tiedot aiheuttavat usein välitöntä vahinkoa esimerkiksi, jos etuus tai palvelu jää sen vuoksi saamatta tai asiakas voi joutua itse taloudelliseen vastuuseen, kuten esim. henkilökohtaisen avun työnantajamalli. Tämä aiheuttaa perusoikeuksien toteutumattomuuden arjessa ja estää esimerkiksi normaalien päivittäistoimintojen, vapaus-, työ-, osallisuus ja muiden perustuslain 2 luvussa säädettyjen perusoikeuksien toteutumisen. Tällöin oikeus perus- ja ihmisoikeusluokkauksen korvaamiseen on vähintäänkin perusteltua. Tämän lisäksi merkitystä on vammaisten ihmisten hallintolaissa säädetyn luottamuksensuojan toteuttamisesta viranomaistoimintaan ja siinä saatuihin neuvoihin ja ohjeisiin.
      • Suomen Yrittäjät ry
        Päivitetty:
        12.3.2023
        • Pidämme hyvänä ehdotusta laajentaa julkisyhteisön vahingonkorvausvelvollisuutta koskemaan myös virheellistä informaatiota ja pidämme kannattavana ”tiedon” laajaa ja teknologiariippumatonta soveltamisalaa Pidämme kuitenkin ongelmallisena sitä, että erilaiset viranomaisen antamat arviot, suositukset tai näkemykset eivät olisi lainkohdassa tarkoitettu ”tieto”. Käytännössä tämä voi aiheuttaa hankalia rajanvetotilanteita ja olla ongelmallinen sellaisen yrityksen oikeusturvan kannalta, joka on hyvässä uskossa toiminut viranomaisen antaman suosituksen tai näkemyksen perusteella. Suomen Yrittäjät katsoo, että yrityksen tulee voida luottaa myös viranomaisen antamiin suosituksiin. Uusi säännös ei myöskään saa johtaa tilanteeseen, jossa viranomainen pyrkii keinotekoisesti välttämään vahingonkorvausvelvoitteensa nimittäen tarpeettoman laajasti viestintäänsä ehdotuksiksi, arvioiksi tai näkemyksiksi.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Valtioneuvoston oikeuskansleri
        Päivitetty:
        10.3.2023
        • Viranomaisten antamalla informaatiolla on tärkeä merkitys oikeusturvan, oikeusvarmuuden ja hyvän hallinnon sekä siihen kuuluvan luottamuksen suojan kannalta. Nykyinen informaatiovastuun sääntely ja oikeuskäytäntö ei ole sillä tavoin selkeää, että tarkempi sääntely ja osin laajempi informaatiovastuu olisi perusteltua. Virheellistä viranomaisinformaatiota koskevien korvausvaatimusten odotetaan lisääntyvän nimenomaisen sääntelyn myötä. Viittaan tältä osin ehdotuksen vaikutuksia koskevassa jaksossa esittämääni. Ehdotuksen mahdollisesti asiakaslähtöiselle hallinnolle seuraavien kielteisistäkin vaikutuksista huolimatta perusteltu yleinen periaate on, että yksityisten on voitava luottaa viranomaisten antamaan informaatioon ja neuvontaan ja siksi selkeä vastuu virheellisestä viranomaisinformaatiosta aiheutuneesta puhtaasta varallisuusvahingosta on perusteltu.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Hovioikeus kannattaa ehdotusta seuraavin varauksin. Neuvontavelvollisuus on edelleen pystyttävä toteuttamaan ilman liiallista huolta mahdollisen virheen seuraamuksista. Automatisoidut neuvontajärjestelmät ovat yleistyneet ja osittain jo korvanneet puhelin- ja käyntiasiakaspalvelun. Tähän nähden hovioikeus ei pidä kestävänä sitä sivulle 162 kirjattua ajatusta, että automatisoidusta neuvontajärjestelmästä saadun tiedon oikeellisuuteen tulisi jo lähtökohtaisesti suhtautua varovaisuudella ja että valtion korvausvastuuta voitaisiin sillä perusteella rajoittaa.
      • Valvira
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Valvira toteaa, että usein viranomaisen esimerkiksi verkkosivuillaan antama ohjaus vastaa viranomaisen tulkintaa lain sisällöstä. On mahdollista, että tulkinta myöhemmin muuttuu esimerkiksi muutoksenhaussa annetun päätöksen johdosta. Valvira kiinnittää huomiota, että tällaiset tilanteet eivät saisi johtaa vahingonkorvausvelvollisuuteen, vaikka periaatteessa aiempi informaatio voitaisiin tulkita myöhemmän tuomioistuinratkaisun valossa virheelliseksi. Lait eivät ole aina niin yksiselitteisesti kirjoitettua, etteikö viranomaisen tulkinta siitä ja siten siitä lakisäätteisen velvoitteensa mukaisesti antamaa tulkintaa koskeva informaatio osoittautuisi jossain tapauksessa virheelliseksi.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Näitä tilanteita tulee aika ajoin vastaan. Aiemmin näitä on arvioitu virkamiehen tuottamuksellisen menettelyn kautta. Pidämme hyvänä, että asiasta tulee oma säännöksensä, joka jättää harkintavaltaa.
      • Kirkkohallitus, Virastokollegio, Pihlaja Pirjo
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Ehdotus on sinänsä tarkoituksenmukainen. Säännöksen soveltaminen jäänee kuitenkin pitkälti tulevan oikeuskäytännön varaan.
      • Sosiaali- ja terveysministeriö, Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE, Heikkonen Merja
        Päivitetty:
        7.3.2023
        • VANE pitää tehtyä ehdotusta kannatettavana. Julkisyhteisöjen keskeisen valta-aseman takia niiden toimin¬nasta johtuvien vahinkotapahtumien hyvittäminen voi osaltaan lisätä yleistä oikeuden¬mukaisuuden tunnetta ja luottamusta viranomaistoimintaa kohtaan se-kä parantaa yk¬sittäisen vahinkoa kärsineen asemaa.
      • Ulosottolaitos / valtakunnanvoudin kanslia, Valtakunnanvoudin kanslia, oikeudellinen yksikkö
        Päivitetty:
        6.3.2023
        • Ulosottomenettelyssä asianosaisten määrä on huomattavan suuri. Asianosaisten neuvonta on keskeinen osa ulosottotyötä ja ulosottokaaressa säädetään erikseen ulosottomiehen neuvontavelvollisuudesta. Vaikka uudistuksella ehkä ei ole juurikaan vaikutusta valtakunnanvoudin kanslian korvauskäytäntöön (ottaen huomioon mitä edellä on lausuttu mahdollisuudesta korvauksen maksamiseen kohtuusperusteella) on mahdollista, että lakiin tuotava uusi säännös lisää neuvontaan liittyviä korvausvaatimuksia. Kokemusperäisen tiedon valossa virheellinen neuvonta tapahtunee useimmiten suullisessa kanssakäymisessä virkamiehen ja asiakkaan välillä. Huolimatta yhteydenottojen sisällön kirjaamisesta tietojärjestelmiin tms., kirjaaminen harvoin on sillä tavoin yksityiskohtaista, että luotettavaa selvitystä virheellisestä neuvonnasta on saatavissa. Korvausvastuun perusteena olevan virheellisen neuvonnan (virheen) näyttäminen vahingonkorvausprosessissa voi olla ongelmallista. Lainsoveltajalle ehdotetussa lainkohdassa säädetyt korvausvastuun edellytykset jättävät laajaa harkintavaltaa, mitä voidaan pitää hyvänä, mutta oikeus- ja ratkaisukäytännön varaan jäänee se, miten säännöksen perusteltua aihetta, merkitystä, kohtuullisuutta sekä tietojen antamiseen liittyviä ja muita olosuhteita tulee tarkemmin arvioida. Toki näitä edellytyksiä on mietinnössä hyvin täsmennetty ja näin myös varmasti tulevassa hallituksen esityksessä.
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ehdotus on sinänsä kannatettava. Erilaisia rajanvetokysymyksiä ja tulkintalinjoja jouduttaneen säännöstä sovellettaessa tekemään esimerkiksi sen arvioinnissa, miten perusteltua kansalaisen on ollut luottaa virheelliseen informaatioon, kun otetaan huomioon esimerkiksi muu asiassa hänelle osoitettu informaatio, johon hänen olisi tullut oma-aloitteisesti tutustua (esimerkiksi kirjallinen ohje muutoksenhausta määräaikoineen, jos lisäksi on annettu sanallisesti virheellistä ohjetta valituksen tekemisen määräajoista).
      • Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien loukkauksen hyvittäminen (1. lakiehdotuksen 3 luvun 7 §)
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Valtiokonttori katsoo tarkoituksenmukaiseksi, että oikeudesta korvaukseen perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta säädetään lailla. Nimenomainen säännös selkeyttäisi oikeustilaa ja edistäisi perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista lisäämällä kansalaisten tietoisuutta mahdollisuudesta saada näistä korvausta. Säännöksen perustelujen terminologiaa tulisi kuitenkin Valtiokonttorin näkemyksen mukaan yhtenäistää säännösluonnoksessa käytetyn termistön kanssa.
      • Helsingin kaupunki, Pormestari 15.3.2023 § 26
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Nimenomainen sääntely ihmis- ja perusoikeuden loukkauksen hyvittämisestä tulee varmuudella lisäämään korvaushakemusten ja -kanteiden määrää, mikä tulee lisäämään hallinnollisen työn määrää myös kunnissa. Vaikka perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksesta määrättävä hyvitys olisi toissijainen muihin käytettävissä oleviin oikeussuojakeinoihin, se ei estä hallinnollisen työn lisääntymistä julkisyhteisöjen hallinnossa. Vahingonkorvauksen määräämiseen ihmisoikeuden ja perusoikeuden loukkauksesta sovellettaisiin vahingonkorvauslain 5 luvun mukaisia korvauslajeja henkilövahingosta, esinevahingosta, kärsimyksestä sekä puhtaasta varallisuusvahingosta kuitenkin sen estämättä mitä korvausvastuun edellytyksistä lain 5 luvun 1 ja 6 §:ssä säädetään. Kärsimyksenä korvattaisiin ihmisarvon loukkaus, ahdistus, suuttumus, nöyryytyksen tunne tai muu loukkauksen aiheuttama mielipaha. Helsingin kaupunki kiinnittää huomiota mainitun kaltaisten kärsimyskorvausten näyttökysymyksiin ja arvottamiseen. Pykälän perusteluissa on syytä erittäin huolellisesti tarkastella tilanteita, joissa kärsimyksenä korvattaisiin edellä mainittuja seurauksia. Ylipäänsä kärsimyskorvaukset tai kipuun ja särkyyn perustuvan henkisen kärsimyksen korvaukset ovat olleet oikeuskäytännössä todennettavissa esimerkiksi lääkärintodistuksin, mutta uudistuksen esittämässä muodossa kysymys olisi subjektiivisen kokemuksen arvottamisesta ja korvaamisesta. Ehdotetun säännöksen muotoilu ”siinä määrin kuin loukkauksen hyvittäminen sitä edellyttää” on erittäin tulkinnanvarainen ja epäselvä, joten sen kohdalla olisi hyvä vähintään perusteluissa esitellä tarkemmilla esimerkeillä, millaisissa tilanteissa pelkkä loukkauksen tunnustus nähtäisiin riittävänä korvauksena. Ehdotus jättää lisäksi tulevaisuudessa tuomioistuimelle laajaa harkintavaltaa loukkauksen ja sen laadun sekä muiden käytettyjen oikeussuojakeinojen merkityksellisyydestä. Säännöksen muotoilussa tulisi pyrkiä täsmällisyyteen, jolloin myös tulevaisuudessa asioiden ratkaiseminen tuomioistuinkäsittelyissä tehostuu, eikä ole tarpeen hakea ennakkotapausta lain sisällön hahmottamiseksi. Jotta hyvittäminen toteutuisi tasapuolisesti, tulisi olla käytettävissä vastaava ohjeistus kuin on henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan ohjeessa, erityisesti kun kysymykseen tulee sellaisen vahingon korvaaminen, joka ei ole selkeästi määriteltävissä loukkauksen perusteella. Esimerkiksi kärsimyksestä tai muusta loukkauksesta suoritettavan hyvityksen arvioiminen on todennäköisesti käytännössä erittäin haasteellista.
      • Lapin poliisilaitos, Lapin poliisilaitoksen oikeusyksikkö poliisilakimies Jan Fordell ja rikosylitarkastaja Sanna Luoma, Luoma Sanna
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mikäli lakiin lisätään mahdollisuus vaatia korvausta perus- ja ihmisoikeusloukkauksista, standardisäännöksen kaltainen linjaus olisi perusteltu.
      • Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotusta voidaan sinänsä pitää kannatettavana siltä osin, että perustuslaissa tai kv- ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden loukkaamisen korvaamisesta säädetään jatkossa laissa. Kuntien ja hyvinvointialueiden näkökulmasta ehdotettu muutos lisäisi asiakkaiden kuntiin ja hyvinvointialueisiin kohdistamia korvausvaatimuksia. Ehdotuksessa ei kuitenkaan ole kiinnitetty riittävästi huomiota siihen, että ihmisoikeuden tai perusoikeuden loukkaukseen liittyviä oikeussuojakeinoja on jo olemassa. Eduskunnan oikeusasiamies ja yhdenvertaisuusvaltuutettu voivat jo oikeuskäytäntöön perustuen suositella hyvitysten maksamista. Korvausvaatimuksia tultaisiin esittämään todennäköisesti tapauksissa, jotka ovat yhtä aikaa vireillä myös muissa viranomaisissa esimerkiksi kanteluna. Ehdotettuun muutokseen sisältyy kuntien ja hyvinvointialueiden prosessien näkökulmasta samanlaisia näytön arviointiin liittyviä ongelmia kuin edellä lakiehdotuksen 3 luvun 3 §:n osalta on esitetty. Työryhmän mietinnössä todetaan, että lainsäädäntövaltaa käyttää valtio. Pelkästään se seikka, että kansallinen laki on ristiriidassa ihmisoikeusvelvoitteen kanssa, ei ihmisoikeuskäytännössä vielä tarkoita ihmisoikeusloukkausta. Tämä voi olla käsillä vasta, kun lakia yksittäistapauksessa sovelletaan tavalla, joka johtaa ihmisoikeusloukkaukseen. Näin ollen, jos esimerkiksi kunnan vastuulla oleva ihmisoikeusloukkaus johtuu suoraan siitä, että kunnan viranomainen on joutunut soveltamaan ihmisoikeusvelvoitteen kanssa ristiriidassa olevaa kansallista lakia, korvausvelvollisena on pidettävä valtiota. Jos kunnan viranomainen olisi voinut ihmisoikeusmyönteisellä tulkinnalla kohtuudella välttää loukkauksen syntymisen, saattaa perusteltua olla katsoa myös kunta valtion ohella korvausvelvolliseksi, tietenkin tapauksen olosuhteista riippuen. ihmisoikeuden loukkaamisen hyvittämisessä on kysymys myös kansainvälisten velvoitteiden täyttämisestä eli kuntien ja hyvinvointialueiden näkökulmasta riskinä on, että mikäli prosesseja ei käydä valtiota vastaan, kunnat ja hyvinvointialueet voivat joutua korvausvastuuseen valtion sijaan. Työryhmän mietinnössä jää epäselväksi, mitä tarkoittaa ”ihmis- ja perusoikeuden loukkauksesta määrättävä hyvitys olisi toissijainen muihin käytettävissä oleviin oikeussuojakeinoihin. Eli edellytetäänkö tällä, että vahingonkärsijän tulee käyttää näitä ensisijaisia oikeussuojakeinoja ennen kuin hyvitys voitaisiin määrätä maksettavaksi ehdotetun säännöksen nojalla ja minkälainen merkitys ensisijaisten oikeussuojakeinojen käyttämisen laiminlyömisellä olisi. Jatkovalmistelussa tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, minkälaisiin konkreettisiin tapauksiin ehdotettu säännös olisi tarkoitettu sovellettavaksi.
      • Finanssiala ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vahingonkorvauslakiin ehdotetaan lisättäväksi yleinen säännös (3 luvun 7 §) julkisyhteisön velvollisuudesta korvata vahinko, joka on aiheutettu Suomea sitovassa ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden ja perustuslaissa turvatun perusoikeuden loukkauksesta. Säännös on uusi, joten yhtenäisen soveltamiskäytännön varmistamiseksi FA toivoisi perusteluissa tuotavan riittävän selvästi esiin, miten aineettomien vahinkojen korvausmäärät määritellään. Vakuutusalan kannalta pykälän yleisluontoinen kirjoitustapa on ongelmallinen. Riskinä on, että korvauksia arvioitaessa niistä muodostuisi rangaistusluonteisia seuraamuksia, jotka eivät ole vakuuttamiskelpoisia. FA kannattaa tämän säännöksen osalta muissa henkilövahingoissa käytettyjen taulukoiden, kuten henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten soveltamista, koska ne luovat ennustettavan ja vakuuttamiskelpoisen perustan riskin vakuuttamiselle.
      • Oksiala-Mäki-Petäjä Kirsi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ks. alla olevat Uusi Suomi Puheenvuoro-blogini, joita olen käyttänyt lähteenä tässä lausuntopyynnössä: 14.3.2023 US-blogi ”Muutoksenhaussa olevien tapaturma-, potilas- ja lääkevahinkopäätöksistä valittavat tulee rinnastaa vammaisiin (HE 19/2014 vp)” 13.3.2023 US-blogi ”Ilmoittajansuojelulla suojaa väärinkäytösten ilmoittajille, jotka työssään havaitsevat EU:n tai kansallisen oikeuden rikkomista” 10.3.2023 US-blogi ”Onko Suomi noudattanut ajantasaista Yhdenvertaisuuslakia ja lain esitöiden tavoitteita (HE 19/2014 vp), esim. saamelaiskysymyksissä?” 9.3.2023 US-blogi ”Valtion virkamieslain (750/1994) 14 §; virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä” 8.3.2023 US-blogi ”Elyt ja avit rikkovat YVA-, Ympäristötieto- ym. direktiivejä (LSL 57 §) ja syyllistyvät ”epävarsinaisiin laiminlyöntirikoksiin” 3.3.2023 US-blogi ”Voisivatko saamelaiset, joille Suomi on antanut perus- ja ihmisoikeuksia loukkaavia päätöksiä, hakea YVV:lta korvauksia ja hyvityksiä?” 2.3.2023 US-blogi ”O. Mäenpää 15.2.2023, HE 274/2022 vp, saamelaiskäräjistä annetun lain ja rikoslain 40 luvun 11 §:n muuttamisesta” 28.2.2023 US-blogi ”Tulisiko KHO:2021:45 ”saamelaispäätös” purkaa perus- ja ihmisoikeusnäkökulma huomioiden HL 31 § ja 32 § vastaisena?”
      • Kansaneläkelaitos
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Korvauksen perusteena olisi ihmisoikeuden tai perusoikeuden loukkaus eikä virhe tai laiminlyönti. Ehdotus on lähtökohtaisesti vahingonkärsijän asemaa parantavana sekä kansallista oikeustilaa selkeyttävänä myönteinen. Ehdotetussa sanamuodossaan se aiheuttaisi kuitenkin merkittäviä soveltamis- ja tulkintakysymyksiä niin julkisyhteisön omassa toiminnassa kuin viranomaisten välilläkin. Se, että vahingonkorvausvelvollisuus syntyisi pelkän loukkauksen perusteella ilman vahingonaiheuttajana virheellisitä menettelyä on suomalaiselle oikeusjärjestelmälle vierasta. Epämääräinen sääntely, johon liittyy ankara vastuu voi madaltaa kynnystä säännöksen hyödyntämiseen silloinkin, kuin todellista aihetta siihen ei ole tai kun tavoitellaan vain julkisuutta. Kelan ja muiden viranomaisten toiminnassa asiakkaiden oikeussuojaa turvataan jo nykyisillä vahingonkorvauslain säännöksillä. Suomalainen viranomaistoiminta perustuu tarkkarajaiseen sääntelyyn, jossa harkintavalta on varsin vähäistä ja toimintaa ohjaavat vakiintuneet rikos- ja vahingonkorvausoikeudelliset säädökset. Työryhmän muistiossa vahingonkorvauksen peruste haettaisiin laaja-alaisesta ja vaikeasti hallittavasta sopimusympäristöstä tilanteissa, joissa taloudelliset vahingot ovat vähäisiä tai niitä ei ole lainkaan. Sääntely avaa mahdollisuuden ja voi jopa rohkaista sitä, että hyvinkin vähäpätöisillä vaatimuksilla ja kanteilla voidaan ruuhkauttaa julkisyhteisöjen ja käräjäoikeuksien toimintaa. Mietinnön mukaan säännöstä sovellettaisiin Suomea sitovassa kansainvälisessä sopimuksessa vahvistetun ihmisoikeuden loukkaukseen. Mietinnössä todetaan, että Suomi on liittynyt lukuisiin kansainvälisiin sopimuksiin, joita voidaan luonnehtia ihmisoikeussopimuksiksi. Kuten mietinnössä todetaan, pykälä jättäisi soveltajalleen laajan harkintavallan sen suhteen, onko jonkin Suomea sitovan kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen ihmisoikeusvelvoite sellainen, että siihen on mahdollista vedota oikeuksien turvaamiseksi ja mikäli näin on, edellyttääkö loukkauksen toteaminen myös loukkauksen rahallista hyvittämistä. Kelan ratkaisujen ja asiakasmäärien volyymit huomioiden tämä saattaisi pahimmillaan johtaa hankaliin tulkintakysymyksiin siitä, milloin esimerkiksi käsittelyn viivästymisessä voisi olla kyse sellaisesta perus- tai ihmisoikeusloukkauksesta, joka tulisi hyvittää. Ihmisoikeusloukkausten hyvittäminen lisäisi Kelassa ja muissa julkisyhteisöissä tarvetta seurata myös kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Milloin edellytettäisiin rahallista hyvittämistä eikä ehdotuksessa mainittua loukkauksen toteamista voitaisi katsoa riittäväksi? Tämä jättäisi julkisyhteisölle sekä tuomioistuimellekin harkintavaltaa sen arvioidessa loukkausta ja sen laatua sekä myös mahdollisten muiden oikeussuojakeinojen merkitystä. Loukkauksen toteaminen on laillisuusvalvonnassakin käytössä. Epämääräinen sääntely voi johtaa päällekkäiseen työhön ja toisistaan eriäviin lopputuloksiin. Jos mahdollinen seuraus saattaisi olla vain loukkauksen toteaminen, voidaan myös kysyä, ollaanko vahingonkorvausten käyttöalaa laajentamassa rangaistusluonteiseksi. Väljän sääntelyn osalta herääkin kysymys, miten yhtenäiseksi kansallinen hyvityskäytäntö muodostuu. Olisiko lainvalmistelun yhteydessä pohdittava, tulisiko Suomessa olla taho, joka seuraisi hyvityskäytäntöä ja laatisi yleisiä suosituksia, kuten esimerkiksi henkilövahinkoasiain neuvottelukunta antaa nykyisin yleisiä suosituksia kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta, pysyvästä haitasta sekä kärsimyksestä suoritettavien korvausten määristä?
      • Espoon kaupunki
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Esitystä siitä, että vahingonkorvauslakiin lisättäisiin perus- ja ihmisoikeusloukkausten korvaamista koskevat säännökset on pidettävä asianmukaisena ja perusteltuna. Oikeustila tulee myös tältä osin saattaa vastaamaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopijavaltioille asettamia vaatimuksia.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Vaasan hovioikeus, Lausunnon valmistelivat hovioikeudenneuvos Samuli Nyblom ja hovioikeuden esittelijä Juho Rankinen.
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä todetuin tavoin perus- ja ihmisoikeuksien loukkaaminen on mahdollista jo nykyisen oikeuskäytännön valossa hyvittää rahallisesti. Siitä, voidaanko tätä pitää mietinnössä väitetyllä tavalla ”yleisenä ja keskeisenä keinona” perus- ja ihmisoikeuden loukkauksen hyvittämiseen (mietinnön s. 96), on hovioikeus edellä mainituin tavoin hieman eri mieltä. Hovioikeus katsoo, että ehdotettu uusi vahingonkorvaussäännös saattaa johtaa lainkäyttötoiminnassa sellaisiin merkittäviin muutoksiin, jotka eivät suoranaisesti ilmene mietinnöstä. Mietinnössä ei ensinnäkään nimenomaisesti juuri oteta kantaa julkisyhteisön korvausvastuun menettelylliseen puoleen (mietinnön s. 18-21). Lisäksi mietinnössä keskitytään ehdotettujen uudistusten vaikutuksia arvioitaessa lähinnä taloudellisiin seikkoihin, ja siinäkin yhteydessä valtiolle mahdollisesti lisääntyvien korvausvelvoitteiden määrään. Hovioikeus ei pidä poissuljettuna, että laissa säännelty mahdollisuus perus- ja ihmisoikeusloukkausten rahalliseen korvaamiseen julkista hallintotehtävää hoitavan yhteisön toimesta saattaisi johtaa selvästi tuntuvampaan työmäärän lisääntymiseen yleisissä tuomioistuimissa kuin mietinnössä (s. 124) arvioitu ”joidenkin kymmenien” myönteisten korvausratkaisujen vuositason nousu antaa ymmärtää. Tähän vaikuttanee ensinnäkin huomattavasti tapa, jolla asiaa mediassa tullaan käsittelemään: tiedotetaanko korvauksen hakemisen mahdollisuudesta yleisölle laajasti ja markkinoidaanko oikeudenkäyntiavustajille mahdollisuutta valvoa päämiehen etua tällaisilla kanteilla. Mikäli uutisointi asiasta jää vähäiseksi, eikä asiaa esimerkiksi oikeudenkäynneissä avustavien tahojen koulutustilaisuuksissa pidetä olennaisena muutoksena esillä, tällaisia vaatimuksia ei välttämättä yleisissä tuomioistuimissa juurikaan esitetä. Toiseksi on olennaista tunnistaa, etteivät mahdolliset vahingonkorvauskanteet välttämättä yleisissä tuomioistuimissa esiinny sillä tavoin itsenäisinä asioina kuin Valtiokonttorin näkökulmasta laaditussa mietinnössä tunnutaan ajattelevan. Etenkin rikosprosessin yhteydessä on ajateltavissa lukuisia perus- ja ihmisoikeusloukkauksia, joista rikosasian osapuolet ainakin periaatteessa voisivat esittää pääasian yhteydessä erinäisiä liitännäisvaatimuksia. Lisäksi erilaisissa julkista hallintotehtävää käyttäviä tahoja koskevissa muissakin prosessilajeissa on ajateltavissa perus- ja ihmisoikeusloukkaus esimerkiksi suorituskanteiden toissijaisena kanneperusteena. Vaikka edellä hahmotellut kehityskulut jäisivät määrällisesti melko vähäisiksi, väitettyjen perus- ja ihmisoikeusloukkausten vahingonkorvausoikeudellinen ratkaiseminen asettaa lainkäyttäjän joka tapauksessa uudenlaiseen ja epätavanomaiseen asemaan. Lainkäyttäjän tulee kyetä määrittämään, mitä perus- ja ihmisoikeuksien loukkaaminen tarkoittaa erilaisissa tilanteissa, miltä osin loukkaus on korvattava rahallisesti ja mikä on kunkin loukkauksen rahamääräinen arvo. Lisäksi lainkäyttäjän on otettava kantaa vahingonkorvauksen toissijaisuuden vuoksi mahdollisten ensisijaisten oikeussuojakeinojen merkitykseen asiassa. Mietinnön mukaan esimerkiksi kysymystä perus- ja ihmisoikeuden loukkauksen olemassaolosta tulee arvioida ottaen erityisesti huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ”mittava oikeuskäytäntö” sekä korkeimman oikeuden ennakkopäätökset. Lisäksi vahingonkorvauksen toissijaisuus jättää mietinnön mukaan huomattavasti harkintavaltaa tuomioistuimelle (s. 172). Kyse on asioista, joiden arviointi sinällään toki yleisissä tuomioistuimissa onnistuu. Etenkin alkuvaiheessa on kuitenkin huolehdittava esimerkiksi koulutuksilla myös siitä, että lainkäyttäjillä on tällaisten ratkaisujen tekemiseen riittävän syvällinen osaaminen. Lainkäyttäjille tulee järjestää perehtymiseen aikaa, ja tuomioistuimille tulee tarjota uudistuksen läpivientiä varten riittävät resurssit. Hovioikeuden käsityksen mukaan kyse on siis asioista, joiden arviointi ja asianmukainen prosessuaalinen läpivienti aiheuttaa etenkin alkuvaiheessa ponnistuksia niin lainkäyttäjiltä kuin myös oikeudenkäynnissä avustavilta tahoilta ja muilta sidosryhmiltä. Uudistus voi aiheuttaa lainkäytön näkökulmasta myös lisätyötä ja siis lisäresurssien tarvetta. Kyse on siitä, että uudenlaisten kannetyyppien ja -perusteiden vaikutuksesta itse oikeudenkäynti saattaa muodostua aiempaa työläämmäksi. Lainsäädäntöhankkeessa tulisi edellä mainituista syistä arvioida tarkemmin uudistuksen tosiasiallisia vaikutuksia yleisiin tuomioistuimiin ja niiden toimintaan. Valmistelussa on syytä selvittää konkreettisemmin VahL:n 3:7 §:n mukaisen vahingonkorvausvastuun käytännön toteuttamistapoja: millaisia kanteita tuomioistuimissa tullaan todennäköisesti ajamaan, minkälaisessa prosessissa vaatimuksia esitetään sekä minkälaiset työkalut ja osaaminen yleisissä tuomioistuimissa on käytössä näiden uusien asiatyyppien ratkaisemiseksi. Lisäksi on tarkemmin pohdittava, mikä taho edustaisi valtiota esimerkiksi sellaisessa prosessissa, jossa vahingonkorvauksesta esitetään liitännäisvaatimus. Valvoisiko esimerkiksi syyttäjä valtion etua rikosasiassa, jossa esitetään liitännäisvaatimus ihmisoikeuksien loukkaamisen hyvittämisestä. Hovioikeus katsoo lisäksi, että jatkovalmistelussa on tarpeen lausua nykyistä mietintöä huomattavasti selvemmin julki lainsäätäjän käsitys siitä, minkä tyyppisiin tilanteisiin liittyen rahallinen korvaus perus- ja ihmisoikeusloukkauksista on tarkoitettu, kuinka paljon lainkäyttäjälle on tarkoitettu jättää harkintavaltaa ja millaisten suuntaviivojen valossa muiden oikeussuojakeinojen ensisijaisuutta tulisi arvioida. Vielä hovioikeus katsoo, että ehdotetun säännöksen vaikutusten osalta olisi syytä tarkemmin selvittää esimerkiksi ilmeisesti vastaavan säännöksen vuosina 2018 ja 2022 omaksuneessa Ruotsissa saatuja kokemuksia. Itse ehdotetun säännöksen sanamuodon tulisi tuomioistuinten työmäärän ja perusteettomien korvauskanteiden rajoittamiseksi olla seuraava: Jos perustuslaissa (731/1999) turvattua perusoikeutta taikka Suomea sitovassa kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa turvattua ihmisoikeutta on selvästi loukattu, valtion tai muun loukkauksesta vastuussa olevan julkisyhteisön tai julkista hallintotehtävää hoitavan muun yhteisön on korvattava loukkauksella aiheutettu vahinko siinä määrin kuin loukkauksen hyvittäminen sitä edellyttää ja sen estämättä, mitä korvauksen edellytyksistä säädetään 5 luvun 1 ja 6 §:ssä. Korvausta määrättäessä ei sovelleta tämän luvun 6 §:ää. Mitä 2 §:ssä säädetään julkisyhteisön korvausvastuusta ja oikeuden siirtymisestä, koskee myös tämän pykälän mukaista korvausvelvollisuutta.
      • Suomen tuomariliitto - Finlands domareförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • 3.3. Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien loukkauksen hyvittäminen (3:7) Ehdotus on epätäsmällinen vähäisten oikeudenloukkausten hyvittämisen osalta. Ehdotus on myös epäselvä 3:7:n toissijaisuuden osalta. Ehdotusta tulee täsmentää. Säännöksen sanamuoto on jossain määrin epätarkka ja saattaa johtaa siihen, että loukkausta koskevia kanteita tultaisiin nostamaan oikeudenloukkauksista, joita yleisen oikeustajun mukaan pidettäisiin varsin vähäisinä. Lakiehdotuksen perusteluissa sanotaan, että pelkkä loukkauksen toteaminen voisi lievemmissä tapauksissa olla tapauskohtaisen harkinnan perusteella riittävää, jolloin rahallinen korvaus ei tulisi kysymykseen (s. 166). Tämä ei kuitenkaan selkeästi käy ilmi lain sanamuodosta. Pykäläehdotus on epätäsmällinen myös siltä osin kuin perusteluissa todetaan, että ehdotettu ihmis- ja perusoikeuden loukkauksen hyvittäminen olisi tarkoitettu toissijaiseksi oikeussuojakeinoksi muihin oikeussuojakeinoihin nähden (s. 164). Esimerkkinä mainitaan muun muassa ehdotetun vapaudenmenetyksiä ja muista pakkotoimista suoritettavia korvauksia koskevan lain nojalla vapaudenmenetyksestä suoritettava korvaus (s. 165). Toisaalta vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista ehdotetun lain perusteluissa todetaan, että laillisen rangaistuksen täytäntöönpanon puuttuminen saattaa oikeuttaa vaatimaan hyvitystä myös vapauteen kohdistuvan ihmisoikeusloukkauksen perusteella (s. 172).
      • Suomen Kuntaliitto ry, Lakiyksikkö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä esitetään uutta säännöstä perusoikeuden ja Suomea sitovassa kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden loukkauksen hyvittämisestä. Säännöksessä tarkoitetuista perusoikeuksista säädetään perustuslain 2 luvussa. Mietinnön mukaan perusoikeuksien merkitys voi olla esitetyn hyvityssääntelyn soveltamisessa erilainen sen mukaan, ketä perusoikeussäännökset velvoittavat sekä ovatko ne välittömästi sovellettavissa tuomioistuimessa ja viranomaisessa sekä miten niiden täsmällisyyden ja velvoittavuuden aste on perustuslaissa ilmaistu. Esimerkiksi taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet on kirjoitettu julkiseen valtaan tai lainsäätäjään kohdistuviksi turvaamis- ja edistämisvelvoitteiksi. Useassa perusoikeussäännöksessä taas edellytetään, että perusoikeuden turvaamisesta ja käytöstä annetaan lailla tarkempia säännöksiä. Säännöksen korvausperuste on tarkoitettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa tarkoitetuksi tehokkaaksi oikeussuojakeinoksi. Useissa korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä on vahvistettu oikeus korvaukseen Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden sekä perustuslaissa turvatun perusoikeuden loukkauksesta. Oikeus hyvitykseen ihmis- tai perusoikeuden loukkauksesta ei kuitenkaan ilmene laista. Mietinnön mukaan on perusteltua säätää oikeudesta korvaukseen ihmis- ja perusoikeuden loukkauksesta niin, että se ilmenee myös laista sekä ulottaa korvausperuste koskemaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen ohella myös muita Suomea sitovia kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Näin edistettäisiin ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista ja taattaisiin vahinkoa kärsineelle oikeussuojakeino, johon turvautumalla ihmisoikeusloukkaus voitaisiin hyvittää jo kansallisesti. Tämä vähentäisi tarvetta viedä asia kansainvälisen valituselimen käsiteltäväksi. Mietinnön mukaan säännöksen soveltamisen kannalta keskeisintä olisi se, että kysymys on Suomea sitovassa kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa tai sen pöytäkirjassa taatun oikeuden loukkauksesta ja että tämä oikeus on luonteeltaan sellainen, että siihen on oikeuksien toteuttamiseksi mahdollista yksilötasolla vedota. Säännös jättäisi soveltajalleen laajan harkintavallan sen suhteen, onko jonkin Suomea sitovan kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen ihmisoikeusvelvoite sellainen, että siihen on mahdollista vedota oikeuksien turvaamiseksi ja mikäli näin on, edellyttäkö loukkauksen toteaminen myös loukkauksen rahallista hyvittämistä. Mietinnön mukaan korvausvelvollinen perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta voi olla valtio tai muu vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitettu julkisyhteisö, kuten kunta tai kuntayhtymä, hyvinvointialue, hyvinvointiyhtymä, julkisoikeudellinen laitos tai evankelisluterilainen taikka ortodoksinen kirkko. Korvausvelvollinen perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta julkisen hallintotehtävän yhteydessä olisi myös se yksityinen yhteisö, jolle tällainen tehtävä on annettu. Jos tällainen yhteisö ei kykenisi suorittamaan loukkauksesta johtuvaa korvausvelvollisuutta, olisi siitä vastuussa viime kädessä se asianomainen julkisyhteisö, jonka vastuulla kyseinen toiminta on. Mietinnön mukaan perus- ja ihmisoikeusvelvoitteen loukkauksesta johtuva korvausvelvollisuus ei voi jäädä hoitamatta maksuvelvollisen yksityisen yhteisön taloudellisten vaikeuksien vuoksi, minkä vuoksi julkisyhteisön toissijainen korvausvastuu on välttämätön. Esitetty vahingonkorvauslain ihmis- ja perusoikeuden loukkauksen hyvittäminen olisi tarkoitettu toissijaiseksi oikeuskeinoksi muihin oikeussuojakeinoihin nähden. Säännös ei siten muodostaisi vaihtoehtoista oikeussuojakeinoa muiden oikeussuojakeinojen rinnalla vaan täydentäisi näitä. Säännöksen soveltamisen kannalta keskeistä olisi se, onko asiassa kysymys kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden tai perustuslaissa turvatun perusoikeuden loukkauksesta, mitä oikeussuojakeinoja tässä yksittäistapauksessa on ollut käytettävissä ja onko niitä käytetty, onko loukkaus tullut riittävällä tavalla jo hyvitetyksi muilla oikeussuojakeinoilla vai tulisiko se toissijaisesti hyvittää vahingonkorvauslain ihmis- ja perusoikeuden loukkausta koskevan säännöksen nojalla joko vain toteamalla loukkaus taikka maksamalla rahallinen korvaus. Säännöksen mukainen korvausvelvollisuus ei edellytä virhettä tai laiminlyöntiä, vaan todettua perus- tai ihmisoikeusloukkausta. Vahingonkorvauksen määräämiseen ihmisoikeuden ja perusoikeuden loukkauksesta sovellettaisiin vahingonkorvauslain 5 luvun mukaisia korvauslajeja henkilövahingosta, esinevahingosta, kärsimyksestä sekä puhtaasta varallisuusvahingosta kuitenkin sen estämättä, mitä korvausvastuun edellytyksistä lain 5 luvun 1 ja 6 §:ssä säädetään. Korvaus ihmisoikeuden ja perusoikeuden loukkauksesta määrättäisiin soveltamalla kansallista korvaustasoa vastaavalla tavalla kuin muissakin vahingonkorvauslain nojalla ratkaistavissa asioissa. Korvaustason ei ole syytä olla ihmisoikeustuomioistuimen korvauskäytäntöä ainakaan tuntuvasti alempi. Myös pelkkä loukkauksen toteaminen voisi lievemmissä tapauksissa olla tapauskohtaisen harkinnan perusteella riittävää, jolloin rahallinen korvaus ei tulisi kysymykseen. Kärsimyksenä korvataan ihmisarvon loukkaus, ahdistus, suuttumus, nöyryytyksen tunne tai muu loukkauksen aiheuttama mielipaha. Perus- ja ihmisoikeusloukkauksen yhteydessä puhdas varallisuusvahinko tulisi korvattavaksi ilman vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä säädettyjä erityisiä edellytyksiä. Kuntaliitto pitää perusteluna, että perus- ja ihmisoikeusloukkauksiin liittyvää oikeussuojajärjestelmää kehitetään kansallisesti. Vahingonkorvaus on yleinen ja keskeinen keino hyvittää perus- ja ihmisoikeusloukkaus, jos loukkausta ei ole korjattu ja riittävästi hyvitetty muiden oikeussuojakeinojen avulla. Korkeimman oikeuden muutamissa ennakkopäätöksissä on vahvistettu oikeus korvaukseen Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden sekä perustuslaissa turvatun perusoikeuden loukkauksesta ilman nimenomaista kansallisen säännöksen tukea, joten kysymys ei tältä osin ole voimassa olevan oikeuden muuttamisesta. Eduskunnan oikeusasiamies on useissa laillisuusvalvonnassa tekemissään ratkaisuissa todennut kansallisen vahingonkorvauslainsäädännön puutteeksi sen, että se ei sisällä yleistä velvoitetta julkiselle vallalle korvata vahinkoja perus- ja ihmisoikeusloukkausta koskevissa tilanteissa. Kuntaliitto yhtyy mietinnössä esitettyyn näkemykseen siitä, että on perusteltua säätää oikeudesta korvaukseen ihmis- ja perusoikeuden loukkauksesta niin, että se ilmenee myös suoraan laista. Kansallinen sääntely edistäisi ihmis- ja perusoikeuksien hyvitysjärjestelmän tuntemusta ja ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista sekä niiden loukkausten hyvittämistä kansallisesti. Esitetty säännös jättää soveltajalle varsin laajan harkintavallan sen suhteen, onko kysymys sellaisesta kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen ihmisoikeusvelvoitteesta, että siihen on mahdollista vedota oikeuksien turvaamiseksi, ja edellyttääkö loukkauksen toteaminen myös loukkauksen rahallista hyvittämistä. Kuntaliiton mukaan tämä laaja harkintavalta on kuitenkin ymmärrettävää, koska se on seurausta siitä, että velvoitteiden tosiasiallinen sisältö täsmentyy Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja muiden ihmisoikeussopimuksissa määriteltyjen valvontaelimien ratkaisukäytännössä. Kuntaliitto pitää tärkeänä, että esitetty ihmis- ja perusoikeuden loukkauksen hyvittäminen on tarkoitettu toissijaiseksi oikeussuojakeinoksi muihin oikeussuojakeinoihin nähden. Jos loukkaus olisi muita oikeussuojakeinoja käyttämällä jo hyvitetty riittävällä tavalla, tarvetta tälle toissijaiselle oikeussuojakeinolle ei yleensä enää olisi. Mietinnössä on aiheellisesti todettu, että ihmis- ja perusoikeuden loukkaus on mahdollista useissa tapauksissa oikaista hakemalla päätökseen muutosta, jolloin muutoksenhaku itsessään voi muodostaa jo riittävän oikeussuojakeinon ja että muutoksenhaun laiminlyömisen seuraukset arvioitaisiin lain 3 luvun 4 §:n mukaisesti.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Oikeudenloukkauksen hyvittämisestä on jo selkeyden vuoksi hyvä ottaa säännös lakiin. Näin esimerkiksi Eduskunnan oikeusasiamiehen tekemille hyvitysehdotuksille on perusta kansallisessa laissa. Tämä edistää samalla myös oikeudenloukkauksien yhtenäistä hyvitystä. Työryhmän mietinnön pohjalta jää jonkin verran epäselväksi, onko ehdotetun säännöksen perusteella ajateltu maksettavan hyvitystä myös muissa tilanteissa kuin perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksista. Työryhmän mietinnössä (s. 54) todetaan, että "Oikeusasiamiehen esittämä hyvitys on käsitteenä laajempi kuin vahingonkorvauslaissa tarkoitettu vahingonkorvaus. Se voi tarkoittaa vahingonkorvauslain mukaan korvattavan vahingon lisäksi myös oikeuden- tai vapauden loukkaamisesta tai lainvastaisesta menettelystä aiheutuneen haitan tai epäoikeudenmukaisuuden tunteen tai vääryyskokemuksen rahallista hyvittämistä". Säännösehdotus kattaa selvästi vain perus- ja ihmisoikeusloukkaukset, mutta kaikki lainvastaisesta menettelystä aiheutunut haitta ei välttämättä loukkaa perus- ja ihmisoikeuksia. Jos hyvitystä on tarkoitus maksaa myös muista kuin perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksista, asiasta olisi syytä ottaa lakiin selkeä säännös.
      • Akava ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Akava kannattaa esitystä.
      • Kuluttajaliitto ry, Konsumentförbundet rf
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Kuluttajaliitto kannattaa ehdotusta, mutta pitää säädöksen toissijaista luonnetta muihin oikeussuojakeinoihin nähden jossain määrin hankalana ja tulkinnanvaraisena. Arvioinnin tulisi näissä tilanteissa olla aina perusoikeus- ja ihmisoikeusmyönteistä. Pelkän loukkauksen toteamisen tulisi vain poikkeuksellisesti tulla arvioiduksi riittävänä hyvityksenä. Kuluttajaliitto pitää tärkeänä sitä, ettei korvausvelvollisuuden syntyminen edellytä virhettä tai laiminlyöntiä.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotuksessa esitetään säädettäväksi erityissäännös yksittäistapauksissa perus- ja ihmisoikeusloukkausten hyvittämisestä. Ehdotetulla säännöksellä on tarkoitus välttää tilanne, jossa tehokasta oikeussuojakeinoa perus- tai ihmisoikeusloukkauksen täysimääräiseksi hyvittämiseksi ei olisi muutoin saatavissa. Ehdotus on kannatettava.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vammaisfoorumi kannattaa ehdotusta, että vahingonkorvauslakiin lisätään säännös perus- ja ihmisoikeusloukkauksella aiheutetun vahingon korvaamisesta. On myös kannatettavaa, että korvauksen perusteena olisi suoraan ihmisoikeuden tai perusoikeuden loukkaus eikä se edellyttäisi virhettä tai laiminlyöntiä. Eduskunnan oikeusasiamies (EOA) on kiinnittänyt huomiota siihen, että nykyinen lainsäädäntömme on puutteellista nimenomaan YK:n yleissopimusten loukkausten hyvittämisen osalta. EOA on ratkaisukäytännössään esittänyt hyvityksen maksamista mm. ihmisoikeussopimusten turvaaman oikeuden tai vapauden loukkaamisesta. Oikeusasiamiehen esitykseen perustuva hyvitys on laaja-alaisempi kuin vahingonkorvauslain mukainen vahingonkorvaus, mutta sen sisältöä ja velvoittavuutta ei ole lain tasolla säännelty. EOA:n ratkaisu hyvityksestä on luonteeltaan kuitenkin vain suositus eikä sinänsä muutoksenhakukelpoinen päätös. Vammaisfoorumi huomauttaa, että YK:n vammaissopimukseen liittyvä valinnainen yksilövalituspöytäkirja edellyttää lähtökohtaisesti kotimaisten oikeussuojakeinojen läpikäymistä, jotta se ottaisi tutkittavakseen ihmisoikeusvalituksen. Vammaisfoorumi ei pidä sitä riittävänä, että taloudellisen hyvityksen sijaan esim. anteeksipyyntö oikeuttaisi kompensoimaan perus- tai ihmisoikeusloukkauksen, koska silloin kyse ei olisi vammaisen henkilön kannalta tehokkaasta oikeussuojan saavutettavuudesta YK:n vammaissopimuksen artiklan 13 valossa. Esityksessä ei ehdoteta muutoksia oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuteen tilanteissa, joissa oikeudenkäynti koskee perus- tai ihmisoikeusloukkauksesta vaadittavaa korvausta. Moni vammainen henkilö elää hyvin niukan toimeentulon varassa, joten matalakin kuluriski voi käytännössä muodostua esteeksi sille, että julkisyhteisön korvausvelvollisuus ko. tilanteissa olisi tosiasiassa tehokas oikeussuojakaino. Näin on siitä huolimatta, että tuomioistuimen harkintavaltaa oikeudenkäyntikulujen maksuvelvollisuuden kohtuullistamisessa ollaan lisäämässä. Jotta eri tavoin vammaiset henkilöt voisivat hyödyntää mahdollisuutta vaatia hyvitystä perus- tai ihmisoikeuden loukkauksesta yhdenvertaisesti, olisi varmistettava, että he saavat tähän mahdollisesti tarvitsemaansa tukea ja että asiassa tehdään tarvittavat menettelylliset mukautukset.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Juristiliitto kannattaa esitetty säännöstä perustuslaissa turvatun perusoikeuden ja Suomea sitovassa ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden loukkauksen korvaamisesta. Tällä hetkellä perusoikeuden tai ihmisoikeuden loukkauksen korvaaminen tuomioistuimissa perustuu muutamiin KKO:n ratkaisuihin, mikä ei ole yksityisen oikeusturvan kannalta riittävä järjestely. Juristiliitto huomauttaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan suurimmassa osassa tilanteita, joissa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattua oikeutta on loukattu, loukkauksen hyvittäminen edellyttää rahallista korvausta. Näin ollen Euroopan ihmisoikeussopimuksen loukkaamistilanteissa korvaus tulisi yleensä määrättäväksi. Tuomioistuinkäytännössä tulee muotoutumaan, milloin perustuslaissa turvatun tai muussa ihmisoikeussopimuksessa kuin EIS:ssa turvatun oikeuden loukkaus edellyttää vahingon rahamääräistä korvaamista.
      • Rahoitusvakausvirasto, Reima Letto, ylijohtajan sijaisena; Fanni Teinilä, juristi; Mari Rantamaula, hallinnollinen juristi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • RVV pyytää kiinnittämään huomiota siihen, että säännöksen suhde muihin hyvityksiin on selkeä. RVV pitää kannatettavana ehdotettua toissijaisuutta niin, että loukkaus hyvitettäisiin ensisijaisesti muilla oikeussuojakeinoilla. RVV:n toimialalla hyvitys, jonka kanssa ehdotetulla 7 §:llä on liittymäpintaa, on kriisinratkaisudirektiivin 2014/59/EU 73 artiklan ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain 1194/2014 13 luvun 1 §:n mukainen suojatoimi, jonka mukaisesti osakkeenomistaja tai velkoja ei saa joutua huonompaan asemaan viraston tekemien kriisinratkaisutoimenpiteiden johdosta kuin mitä hän joutuisi selvitystilan tai konkurssin seurauksena (niin sanottu no creditor worse off -periaate). Kyseisen luvun 2 §:n mukaan osakkeen tai osuuden omistaja tai velkoja on oikeutettu korvaukseen, mikäli kyseistä periaatetta on rikottu. Korvauksen suhdetta ehdotettuun pykälään arvioitaessa on huomioitava, että kriisinratkaisulaissa säädetty pykälä ei mahdollista hyvitystä koko julkisella vallankäytöllä aiheutetusta omaisuudensuojaan puuttumisesta, vaan korvaus on rajoitettu hypoteettisessa tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä menetettävissä olevaan omaisuuteen. Korvauksen saajalla ei ole mahdollista saada RVV:n päätöksen perusteella menetetystä omaisuudesta täysimääräistä hyvitystä. Lisäksi on hyvä huomata, että kriisinratkaisussa tapahtuneeseen no creditor worse off -loukkaukseen perustuva korvaus maksetaan yhteisen kriisinratkaisurahaston varoista.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Esityksessä ehdotetaan, että vahingonkorvauslakiin otetaan yleisluonteinen säännös, jolla mahdollistetaan vahingonkorvauksen tuomitsemisen yksilön perusoikeuden ja ihmisoikeuden loukkauksesta. Mietinnössä on kirjoitettu, että vahingonkorvauksen määräämiseen ihmisoikeuden ja perusoikeuden loukkauksesta sovellettaisiin vahingonkorvauslain 5 luvussa tarkoitettuja korvauslajeja henkilövahingosta, esinevahingosta, kärsimyksestä sekä puhtaasta varallisuusvahingosta kuitenkin sen estämättä, mitä korvausvastuun edellytyksistä lain 5 luvun 1 ja 6 §:ssä säädetään. Myös pelkkä loukkauksen toteaminen voisi lievemmissä tapauksissa olla tapauskohtaisen harkinnan jälkeen riittävää, jolloin rahallinen korvaus ei tulisi kysymykseen. Kärsimyksenä korvattaisiin ihmisarvon loukkaus, ahdistus, suuttumus, nöyryytyksen tunne tai muu loukkauksen aiheuttama mielipaha. Korvaus kärsimyksestä suoritettaisiin sen estämättä, mitä kärsimyskorvauksen edellytyksistä yleisesti säädetään lain 5 luvun 6 §:ssä. Kun ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien loukkaamisesta on kysymys myös esim. oikeudenkäynnin viivästymisestä ja josta on erikseen säädetty laissa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä, olisi muutkin perus- ja ihmisoikeusloukkaukset ja niiden hyvittämiset koottava samaan lakiin. Siten ehdotetut perus- ja ihmisoikeusloukkauksista suoritettavat korvaukset kuuluisivat oikeusjärjestelmän selvyyden vuoksi joko suoraan tuon oikeudenkäynnin viivästymisen lain alle sellaisenaan tai paremmin koko laki päivitettynä. Se, että perus- ja ihmisoikeusloukkausten korvaamisesta säädetään eri laeissa, ei paranna sääntelyn selvyyttä etenkään, kun yleiseen tuottamusperusteiseen vahingonkorvauslakiin tuodaan ikään kuin uutena asiana ankara, objektiivinen vahingonkorvausvastuu. Ankarasta vahingonkorvausvastuusta yleensä säädetään erityislaissa kuten kiinteistörekisterilaissa, 392/1985. Pykälän perusteluissa olisi erittäin tärkeä tarkastella konkreettisin esimerkein tilanteita, joissa pykälässä tarkoitettu korvaus voisi tulla kysymykseen esimerkiksi ihmisarvon loukkaus, ahdistus, suuttumus tai mielipaha tilanteissa. Lisäksi vastaisessa valmistelussa olisi arvioitava eri viranomaistoiminnan erityisluontoisuudesta johtuvia poikkeustilanteita ja niiden vaikutuksia korvausvelvollisuuteen. Tällainen sääntely lain tasolla on ilmeisesti osa modernia lainsäädäntöä, jolle on perusteensa. Maanmittauslaitos suhtautuu kuitenkin varauksellisesti perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksen hyvittämistä koskevan säännöksen ottamiseen juuri vahingonkorvauslakiin.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Vahingonkorvausvastuun syntymistä olisi tarkoituksenmukaista rajata jollakin tavoin, esimerkiksi nykyisen standardisäännöksen kaltaisella säännöksellä. Lisäksi tulee ottaa huomioon uskonnollisten yhteisöiden, kuten julkisyhteisönä toimivan Suomen ortodoksisen kirkon perustuslain 11 §:ään perustuva sisäinen autonomia. Sisäiseen autonomiaan perustuen kirkko voi mm. vaatia kirkon jäsenyyttä määrätyissä tehtävissä ilman, että tätä pidetään perus- tai ihmisoikeusloukkauksena.
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotus on lähtökohtaisesti kannatettava. Asiassa olisi kuitenkin selvitettävä ja pohdittava, tulisiko noudattaa esimerkiksi Ruotsin toimintatapaa keskittyä Euroopan ihmisoikeussopimuksen loukkaamistilanteisiin ja miten muiden ihmisoikeussopimusten kohdalla tulee menetellä.
      • Liikenne- ja viestintäministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ministeriö pitää kannatettavana ja asianmukaisena säännöstä, jonka mukaan perus- ja ihmisoikeusloukkauksen hyvittämisestä säädettäisiin laissa. Ehdotettu säännös vaikuttaa kuitenkin lähinnä kodifioivan yleisen oikeusperiaatteen. Säännöksen tarkempi soveltaminen jäisi siten korvaus- ja tuomioistuinkäytännön varaan. Kun otetaan huomioon sääntelyn kohde ja asiayhteys, sääntelyratkaisulle on perusteensa. Ministeriö kuitenkin kaipaisi selkeytystä eri korvausperusteluiden ensisijaisuuteen ja soveltuvuuteen toisiaan täydentävinä säännöksinä sekä tarkempia säännöskohtaisia perusteluita. Tosin työryhmä toteaakin, että se pitää ehdotustaan osin pohjatyönä jatkokeskustelulle ja –valmistelulle (s. 12). Liikenne- ja viestintäministeriö toteaa, että ehdotettu perus- ja ihmisoikeusloukkausten hyvittäminen voinee tulla kyseeseen monen tyyppisissä tapauksissa. Perinteisten vapausoikeuksien lisäksi esimerkiksi ihmisten tiedollinen itsemääräämisoikeus on ajan saatossa vahvistunut. Viranomaiset käsittelevät ja luovuttavat esimerkiksi henkilötietoja. Mietinnössä on viitattu valtion ankaraan vastuuseen rikosasioiden tietosuojalain perusteella, mutta vaille tarkempaa käsittelyä on ilmeisesti jäänyt sääntelyn suhde yleisen tietosuoja-asetuksen 82 artiklan mukaiseen korvaukseen. Lisäksi jatkovalmistelussa olisi syytä selventää korvaukseen oikeutettujen piirin laajuutta. LVM:n toimialaan kuuluvat sähköinen viestintä sekä viestintäpalvelujen tietoturvallisuus. Ministeriö toteaa, että sähköiseen viestintään kohdistettavat (salaiset) pakkokeinot, tiedustelutoimet ja mahdolliset perus- ja ihmisoikeusloukkaukset koskettavat helposti laajoja ihmisjoukkoja (ks. vastaavasti s. 64, 110 ja 189). Tältä osin on harvinaista – muttei poikkeuksellista – että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tai unionin tuomioistuin on katsonut, ettei kansallinen lainsäädäntö täytä ihmisoikeussopimuksen tai perusoikeuskirjan vaatimuksia (ks. esim. valitukset 58170/13, 62322/14 ja 24960/15 Big Brother Watch and Others v. the United Kingdom [GC]; asia C-511/18 La Quadrature du Net and Others). Tähän liittyen säännöskohtaisissa perusteluissa todetaan (s. 170.), että ”pelkästään se seikka, että kansallinen laki on ristiriidassa ihmisoikeusvelvoitteen kanssa, ei ihmisoikeuskäytännössä vielä tarkoita ihmisoikeusloukkausta. Tämä voi olla käsillä vasta, kun lakia yksittäistapauksessa sovelletaan tavalla, joka johtaa ihmisoikeusloukkaukseen.” Tätä kirjausta olisi syytä tarkastella muualla mietinnössä todettua (s. 49) vasten siitä, että yksilöllisen ulottuvuuden lisäksi tuomioistuimen ratkaisu voi johtaa myös siihen, että vastaavanlaisten loukkausten välttämiseksi sopimusvaltion on muutettava lainsäädäntöään. Lisätarkastelu olisi tarpeen varsinkin kun vahingonkorvauslain 3 luvun 5 §:n kannekieltoa koskeva säännös ehdotetaan poistettavaksi – vaikkakin perus- ja ihmisoikeusloukkausten yhteydessä kannekiellolla ei välttämättä ole ollut käytännön merkitystä (s. 41, 42, 93 ja 94) ja kun kärsimyksen korvaamisessa ei otettaisi huomioon vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä kärsimyskorvaukselle säädettyjä edellytyksiä. Epäselväksi esimerkiksi jää, olisiko loukkauksen toteaminen tässä tilanteessa yksinään sellainen hyvitys (ks. s. 118 ja 170), jonka lisäksi korvausta ei tulisi maksaa. Liikenne- ja viestintäministeriö pitäisi myös hyvänä tarkastella lisää ehdotetun pykälän suhdetta (salaisista) pakkokeinoista suoritettaviin korvauksiin, koska korvattavat vahingot ja korvauskynnys ovat eri asia (2. lakiehdotuksen 8 ja 9 §). Pakkokeinojen käytöstä mietinnössä todetusta (s. 110) avoimeksi kuitenkin jää, mikä on esimerkiksi 2. lakiehdotuksen 8 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa mainitun sietokynnyksen (s. 190) suhde perus- ja ihmisoikeusloukkauksen hyvittämiseen tai sen korvaamiseen. Ehdotetun 2. lakiehdotuksen 9 §:n säännöskohtaisten perusteluiden mukaan (s. 191) ”pykälän tarkoittamat tapaukset olisivat verrattavissa lakiehdotuksen 5 §:n 3 momentissa säädettyyn siitä, että epäillyllä on oikeus korvaukseen valtiolta muun pakkokeinon käytöstä aiheutuneesta vahingosta silloin, kun lainkohdassa mainittuihin oikeushyviin on puututtu olennaisella tavalla.” Olennaisuuden arvioinnista todettakoon, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jo pitkään katsonut, että telekuuntelun kaltaiset toimenpiteet ovat jo itsessään vakava puuttuminen ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaisiin oikeuksiin (ks. esim. Huvig v. Ranska, 24.4.1990, § 33, Series A nro 176-B).
      • Helsingin hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Säännös on uusi ja lähtökohtaisesti perusteltu, mutta voi aiheuttaa tulkintaongelmia siltä osin, millainen/minkä asteinen perus- ja ihmisoikeusloukkaus on vahingonkorvauksena hyvitettävä. Käytännössä esimerkiksi hallintopäätöksiä tehtäessä eri perusoikeudet voivat joutua ristiriitaan ja niitä joudutaan niin päätöstä tehtäessä kuin päätöksen lainmukaisuutta muutoksenhaussa arvioitaessa tarkastelemaan ja punnitsemaan useasta näkökulmasta. Vahingonkorvaus tulisi sitoa ilmeisiin perus- ja ihmisoikeusloukkauksiin.
      • STTK ry.
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • STTK kannattaa esitystä. Nimenomainen säännös kansallisessa vahingonkorvauslaissa lisäisi tietoisuutta ihmisoikeussopimuksen asemasta ja merkityksestä.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Petteri Plosila, Inkinen Jaana
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • VahKL 3:7:n sanamuoto on jossain määrin epätarkka ja saattaa johtaa siihen, että loukkausta koskevia kanteita tultaisiin nostamaan oikeudenloukkauksista, joita yleisen oikeustajun mukaan pidettäisiin varsin vähäisinä. Lakiehdotuksen perusteluissa sanotaan, että pelkkä loukkauksen toteaminen voisi lievemmissä tapauksissa olla tapauskohtaisen harkinnan perusteella riittävää, jolloin rahallinen korvaus ei tulisi kysymykseen (s.166). Tämä ei kuitenkaan selkeästi käy ilmi lain sanamuodosta. Pykäläehdotus on epätäsmällinen myös siltä osin kuin perusteluissa todetaan, että ehdotettu ihmis- ja perusoikeuden loukkauksen hyvittäminen olisi tarkoitettu toissijaiseksi oikeussuojakeinoksi muihin oikeussuojakeinoihin nähden (s. 164). Esimerkkinä mainitaan muun muassa ehdotetun uuden vapaudenmenetyksiä ja muista pakkotoimista suoritettavia korvauksia koskevan lain nojalla vapaudenmenetyksestä suoritettava korvaus (s.165.). Toisaalta vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista ehdotetun lain perusteluissa todetaan, että laillisen rangaistuksen täytäntöönpanon puuttuminen saattaa oikeuttaa vaatimaan hyvitystä myös vapauteen kohdistuvan ihmisoikeusloukkauksen perusteella (s. 172). Ihmis- ja perusoikeuksien väitettyjen loukkausten perusteella ajettavat kanteet eivät tälläkään hetkellä ole mikään mitätön määrä käräjäoikeuksissa vireillä olevissa asioissa. Esimerkiksi Helsingin käräjäoikeudessa eräs yksittäinen vanki nosti viime vuonna (2022) neljäkymmentäyhdeksän kannetta valtiota vastaan. Tämän lisäksi muita tähän ryhmään kuuluvia asioita oli pikaisella laskemisella kahdeksan ja niin sanottuja koppikorvauksia yhdeksän asiaa.
      • Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, Ylituomari Mikko Pikkujämsä
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksen korottaminen eräänlaiseen superasemaan vahingonkorvausperusteiden joukossa työryhmän esittämällä tavalla on ongelmallista. On syytä huomata, että julkista valtaa käytettäessä aiheutettu vahinko loukkaa hyvin usein – mutta ei aina – myös jotain perus- tai ihmisoikeutta. Lisäksi on syytä huomata, että perusoikeudet eivät ole luonteeltaan absoluuttisia, vaan niiden rajoittaminen on hyväksyttävää. Se, onko jotain perus- tai ihmisoikeutta lopulta loukattu, selviää usein vasta sellaisen tiukkasyisen punninnan perusteella, jossa mitataan eri suuntaan vaikuttavien perusoikeuksien painoarvoa juuri kyseisessä tulkintatilanteessa. Ehdotettu sääntely voisi käytännössä johtaa hyvin sattumanvaraisiin ja ennakoimattomiin lopputuloksiin. Esimerkiksi, jos katsotaan selvitetyksi, että valtioneuvosto koronapandemian alussa oikeudettomasti esti kansalaisia matkustamasta turistimatkalle maan rajojen ulkopuolelle, perustuslain 9 §:n 2 momentissa tarkoitettua perusoikeutta voidaan katsoa loukatun. Ehdotetun lainmuutoksen perusteella kansalaisilla olisi ilmeisesti oikeus hyvitykseen heille aiheutuneesta mielipahasta. Toisaalta esimerkiksi aseenkanto-oikeus ei ole Suomessa perusoikeus. Jos metsästyksen harrastajan aseen hallussapitolupa on vaikkapa oikeusprosessiin tarvitun kahden vuoden ajan perusteettomasti peruutettuna, hänelle varmasti aiheutuu mielipahaa, mutta tämä ei kuitenkaan edelleenkään tulisi korvatuksi – ellei sitten samalla olisi tullut loukatuksi esimerkiksi myös hänen oikeutensa omaan kulttuuriin (perustuslain 17 §:n 3 momentti) tai hyvään hallintoon (perustuslain 21 §:n 2 momentti). Nykyisen oikeustilan vallitessa ei ole tarvetta arvioida erikseen ihmis- tai perusoikeusloukkauksina sellaisia viranomaispäätöksiä, jotka tavanomaisen muutoksenhaun johdosta tulevat todetuiksi lainvastaisiksi. Jatkossa tien avaaminen kärsimyskorvaukseen kannustaisi kansalaisia pyrkimyksessä osoittaa, että viranomainen on rikkonut, paitsi lakia, myös ihmis- ja perusoikeuksia. Tällainen kehitys ei ole toivottava. Työryhmän mietinnöstä ilmenee, että oikeuskäytännössä on nimenomaisen säännöksen puuttuessakin vahvistettu henkilön oikeus korvaukseen Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden sekä perustuslaissa turvatun perusoikeuden loukkauksesta. Käsityksemme mukaan kysymys on tällöin kuitenkin ollut kansallisen lainsäädännön rakenteellisista epäkohdista, ei mistä tahansa perus- tai ihmisoikeusloukkauksesta. Siihen nähden, että tällaiset tilanteet on voitu tyydyttävästi käsitellä nykyisen lainsäädännön puitteissa, tätä koskevan uuden säännöksen lisääminen lakiin ei ole välttämätöntä. Mikäli lakiin kuitenkin päädytään ottamaan perus- ja ihmisoikeusloukkauksen korvattavuutta koskeva uusi säännös, on sen soveltamisalaa syytä jollakin tavalla rajata. Standardisäännös, jonka säilyttämistä olemme edellä puoltaneet, tulisi kytkeä myös perus- ja ihmisoikeusloukkausta koskevan korvausperusteen soveltamiseen. Minkä tahansa perus- tai ihmisoikeusloukkauksen ei pitäisi muodostaa korvausperustetta, jos viranomainen tai tuomioistuin on kuitenkin noudattanut tulkinnassaan ja päätöksenteossaan kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Toisin voitaisiin arvioida korvausvastuuta sellaisten rakenteellisten ongelmien yhteydessä, joissa ei ole mielekästä puhua enää yksittäisen viranomaisen virheestä vaan yleisemmin valtion vastuulle kuuluvasta järjestelmävirheestä.
      • Verohallinto
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Ehdotetussa vahingonkorvauslain 3 luvun 7 §:ssä säädettäisiin korvattavaksi perusoikeuden ja ihmisoikeuden loukkaamisesta aiheutuva vahinko. Kuten mietinnöstä käy ilmi, vaikka laillisuusvalvojien ratkaisukäytännössä on jo nykyisin annettu hyvityssuosituksia vastaavilla perusteilla, nimenomainen säännös tehokkaasta oikeussuojakeinosta on tarpeellinen. Verohallinnon käsityksen mukaan nämä nimenomaisesti säädettävät korvausperusteet tulisivat lisäämään korvausvaatimusten määriä ja myös laajentaisivat ainakin jossakin määrin korvausvelvollisuutta asiallisesti. Verohallinnon kannalta merkityksellistä on erityisesti perustuslain 21 §:ssä säädetyn perusoikeuden (oikeusturva) rikkominen esimerkiksi siten, että asiaa, kuten oikaisuvaatimusta, ei ole käsitelty ilman aiheetonta viivytystä. Verohallinnon käsityksen mukaan esityksestä ei käy riittävän selvästi ilmi se, kuuluisiko säännöksen mukaisten korvausvaatimusten käsittely valtiota ja sen viranomaisia koskevilta osin yksinomaan valtiokonttorin toimivaltaan. Valtion vahingonkorvaustoiminnasta annetussa laissa on säädetty toimivallan jaosta valtiokonttorin ja muiden viranomaisten välillä. Sen mukaan valtiokonttorin toimivaltaan ei kuulu esimerkiksi verotusta koskevien esine- tai varallisuusvahinkojen korvaaminen. Esityksen mukaan korvauslajeja olisivat mm. henkilövahingot, esinevahingot, kärsimys sekä puhtaat varallisuusvahingot, eli osa niistä kuuluisi valtiokonttorin ja osa Verohallinnon toimivaltaan. Verohallinnon käsityksen mukaan perusteluja tulisi tältä osin täydentää.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 2.7 PERUSOIKEUKSIEN JA IHMISOIKEUKSIEN LOUKKAUKSEN HYVITTÄMINEN Työryhmä ehdottaa, että vahingonkorvauslakiin otetaan yleisluonteinen säännös, joka mahdollistaa vahingonkorvauksen tuomitsemisen perusoikeuden ja ihmisoikeuden loukkauksesta. Ehdotetussa säännöksessä kodifioitaisiin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiin (KKO 2008:10, 2013:52 ja 2016:20) ja osaltaan myös oikeusasiamiehen antamiin hyvityssuosituksiin perustuva oikeuskäytäntö. Kuten työryhmän mietinnössä on todettu, hyvitysjärjestelmän nimenomaista sääntelyä kirjoitetussa laissa puoltaa yleinen valtiosääntöoikeudellinen vaatimus siitä, että yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista tulisi säätää laissa. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Säännös edellyttää, että tulkintatilanteissa lainsoveltaja tulkitsee lakia tavalla, joka edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka sopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksesta tuomittavan hyvityksen osalta ei ole katsottu olevan tarpeen arvioida, onko kärsimys aiheutunut vahingonkorvauslaissa tarkoitetusta henkilövahingosta tai onko se vahingonkorvauslaissa tarkoitettua loukkauksen aiheuttamaa kärsimyskorvausta. Työryhmän ehdotuksen mukaan hyvitys kuitenkin nyt kytkettäisiin vahingonkorvauslain korvauslajeihin ja lain muuhunkin systematiikkaan vain sillä rajoituksella, ettei kärsimyskorvauksen tuomitsemiseen liittyviä yleisiä edellytyksiä perus- ja ihmisoikeusloukkauksen kohdalla sovellettaisi. Eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomuksissa on ollut vuodesta 2011 lähtien jakso ”Oikeusasiamiehen hyvitysesitykset”. Jaksoon on kerätty kertomusvuoden aikana tehdyt hyvitysesitykset ja vuodesta 2012 lähtien myös sovinnolliseen ratkaisuun johtaneita toimenpiteitä. Hyvitysesitys voi tarkoittaa viranomaisen virheellisestä menettelystä aiheutuneen haitan, epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksen tai vääryyskokemuksen hyvittämistä. Hyvitysesitys voi tarkoittaa myös sellaisen vahingon hyvittämistä, joka voisi olla vahingonkorvauslain mukaan korvattava. Tällöin voi olla kysymys henkilö- tai esinevahingosta, mutta myös sellaisen aineettoman vahingon korvaamisesta, joka vahingonkorvauslain nojalla voi tulla vain hyvin rajoitetusti korvattavaksi. Työryhmän ehdotuksen perustelujen (s. 118, 124, 170 ja 215) mukaan oikeus saada hyvitystä perus- ja ihmisoikeuden loukkauksesta olisi toissijainen muihin oikeussuojakeinoihin nähden. Hyvitys tulisi kysymykseen, kun muita tehokkaita oikeussuojakeinoja ei olisi saatavissa. Ehdotetusta vahingonkorvauslain 3 luvun 7 §:n sanamuodosta ajatus toissijaisuudesta ei kuitenkaan ilmene. Ilmaisu ”siinä määrin kuin loukkauksen hyvittäminen sitä edellyttää" ei välttämättä tarkoita toissijaisuutta, vaikka ehdotuksen perusteluissa niin katsotaankin (s. 170). Toissijaisesti maksettava hyvitys perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta saattaisi tulla kysymykseen esimerkiksi erilaisissa omaisuuden jäädyttämistilanteissa. Jäädyttämismenettely voi merkitä tuntuvaakin puuttumista päätöksen kohteen ja hänen sopimuskumppaneidensa perusoikeuksiin, erityisesti omaisuudensuojaan, ja jäädyttämispäätöksestä voi aiheutua merkittävää taloudellista vahinkoa heille. Varojen jäädyttämisestä terrorismin torjumiseksi annetun lain nojalla terrorismista epäillyn henkilön kaikki varat voivat olla jäädytettyinä pitkäänkin (ks. esim. Virallinen lehti 21.12.2021/99). Mainitun lain 16 §:n mukaan valtion on korvattava päätöksen kohteelle jäädyttämisestä aiheutunut vahinko ja asiassa aiheutuneet kulut, jos varoja on jäädytetty perusteettomasti, mutta kolmannelle, esimerkiksi päätöksen kohteen asunnon vuokranantajalle tai asunto-osakeyhtiölle saamatta jääneestä vuokrasta tai vastikkeesta aiheutunutta vahinkoa ei korvattaisi. Perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksesta kolmannelle tuomittava hyvitys saattaisi paikata tätä jäädyttämislaissa olevaa aukkoa. Ehdotetussa vahingonkorvauslain 3 luvun 7 §:ssä hyvitystä kutsuttaisiin korvaukseksi, mutta samalla kuitenkin sanouduttaisiin irti kärsimyskorvauksen tuomitsemista rajoittavista vahingonkorvauslain säännöksistä. Nykyinen oikeusasiamiehen hyvityssuosituskäytäntö perustuu sitä vastoin siihen, että kysymyksessä on hyvitys eikä korvaus, jolloin on helpompi ymmärtää, ettei vahingonkorvauslain säännöksiä esimerkiksi korvausten lajeista välttämättä sovelleta hyvitykseen. Hyvityksen erityisluonteen säilyttäminen vahingonkorvauslaissa määriteltyihin korvauslajeihin nähden saattaisi jatkossakin olla sen vuoksi perusteltua. Työryhmän edotuksen mukaan vahingonkorvauslain 3 luvun 7 §:n soveltamisala kytkettäisiin perusoikeuden tai Suomea sitovassa kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden loukkaukseen ja maksuvelvollisia voisivat olla kaikki julkisia hallintotehtäviä hoitavat yhteisöt ja säätiöt. Ehdotetussa pykälässä tai sen esitöissä ei lueteltaisi sopimuksia, joiden rikkomisesta hyvitys voitaisiin määrätä. Työryhmän mukaan (s. 169) pykälän soveltamisen kannalta olisi keskeistä, että kysymys olisi Suomea sitovassa kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa tai sen pöytäkirjassa taatun oikeuden loukkauksesta ja että tämä oikeus olisi luonteeltaan sellainen, että siihen on oikeuksien toteutumiseksi mahdollista yksilötasolla vedota. Pykälä jättäisi soveltajalleen laajan harkintavallan sen suhteen, onko jonkin Suomea sitovan kansainvälisen sopimuksen ihmisoikeusvelvoite sellainen, että siihen on mahdollista vedota oikeuksien turvaamiseksi. Tärkeimmät ihmisoikeussopimukset on neuvoteltu Yhdistyneiden kansakuntien (YK) ja Euroopan neuvoston (EN) piirissä. Monilla muillakin kansainvälisillä ja alueellisilla järjestöillä on suppeammin hyväksyttyjä ihmisoikeussopimuksia. Myös monet muut kuin varsinaiset ihmisoikeussopimukset sisältävät ihmisoikeuselementtejä. Asian jatkovalmistelussa olisi syytä pohtia, olisiko pykälän soveltamisalaa mahdollista vielä täsmentää. Korkein oikeus on käsitellyt valtion korvausvastuuta perus- ja ihmis-oikeusloukkausasiana muun muassa, kun kysymys on ollut esitutkinnan kestosta (KKO 2011:38). Mainittu ratkaisu on nostanut esiin oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (hyvityslaki) nykyisen suppean soveltamisalan (ratkaisun kohdat 5 ja 14), joka rajoittuu vain tuomioistuimissa käsiteltäviin lainkäyttöasioihin eikä siis koske asioita, joissa syyttäjä tekee pitkään kestäneen ja asianosaisille esimerkiksi avustajan käytöstä johtuneita kuluja aiheuttaneen esitutkinnan jälkeen päätöksen olla nostamatta syytettä. Hyvityslain esitöistä ilmenee, että tilanteet, joissa esitutkinta viivästyy eikä syytettä nosteta, on jätetty hyvityslain korvausjärjestelmän ulkopuolelle siitä syystä, että tällaisten tilanteiden on arveltu olevan verraten harvinaisia (HE 233/2008 vp, s. 18 ja LavM 3/2009 vp, s. 3). Tämän perustelun kestävyyttä olisi syytä nyt kysymyksessä olevan lainsäädäntöhankkeen yhteydessä arvioida uudelleen (ks. 25.10.2022 antamani ratkaisu EOAK/1510/2021). Korkein oikeus on todennut hyvityslain ja perus- ja ihmisoikeusvaatimusten ristiriidan myös ratkaisussaan KKO 2020:2: ”20. Hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan säännös oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan alkamisesta asianomistajan osalta on edellä kohdissa 17–18 selostetuin tavoin ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Siten lain 5 §:n 1 momentin 3 kohta on ristiriidassa myös lain 4 §:n 2 momentin kanssa, jonka mukaan oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa otetaan huomioon ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö.” Edellä käsitelty työryhmän esittämä lähtökohta perus- ja ihmisoikeuksien hyvittämisen toissijaisuudesta ei voine tarkoittaa sitä, että hyvityslain kaltaiset korvausvastuita ensisijaisesti määrittävät säädökset voitaisiin jättää päivittämättä ja niiden puutteita jatkossakin paikata ihmisoikeusloukkauksista maksettavilla hyvityksillä. Vaikuttaisi johdonmukaisemmalta ottaa myös hyvityslain uudistamistarpeet asiakokonaisuuden jatkovalmistelussa mukaan tarkasteluun.
      • Invalidiliitto ry, Yhteiskuntasuhteet, Gustafsson Henrik
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Vahingonkorvauslakiin ehdotetaan lisättäväksi yleinen säännös julkisyhteisön velvollisuudesta korvata vahinko, joka on aiheutettu Suomea sitovassa ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden ja perustuslaissa turvatun perusoikeuden loukkauksesta. Vahingonkorvaus on yksi niistä tehokkaista valtion sisäisistä oikeussuojakeinoista, jolla ihmisoikeusloukkaus voidaan Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaisesti hyvittää. Oikeuskäytännössä korvausvelvollisuus loukkauksesta on voitu tuomita ilman nimenomaista lain säännöstäkin suoraan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan nojalla. Nyt vahingonkorvauksesta oikeussuojakeinona otettaisiin keskeiset säännökset kansalliseen vahingonkorvauslakiin eikä asia jäisi enää pelkästään oikeuskäytännön varaan. Invalidiliitto kannattaa tätä. Kansallisen vahingonkorvausoikeudellisen järjestelmän tulee yhtä lailla mahdollistaa sekä perusoikeuden että ihmisoikeuden loukkauksen hyvittäminen. Kansallinen sääntely edistää myös ihmis- ja perusoikeuksien hyvitysjärjestelmän tuntemusta sekä edistää samalla ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista. Tämän lisäksi varmistetaan, että vahinkoa kärsineellä on oikeussuojakeino, johon turvautumalla ihmisoikeusloukkaus voitaisiin hyvittää jo kansallisesti sekä vältettäisiin tilanne, jossa tehokasta oikeussuojakeinoa ihmisoikeuden tai perusoikeuden loukkauksen täysimääräiseksi hyvittämiseksi ei olisi muutoin saatavissa. Tämä vähentäisi osaltaan tarvetta viedä asia kansainvälisen valituselimen käsiteltäväksi. Eduskunnan oikeusasiamies on ratkaisukäytännössään suosittanut taloudellista hyvitystä suoraan kansainvälisten ihmisoikeussopimusten nojalla. Ihmisoikeusloukkaustilanteet ovat vaihdelleet hyvin paljon mutta vammaisten ihmisten kohdalla kyse on ollut esimerkiksi tahdonvastaisen hoidon yhteydessä terveydenhuollon ammattilaisten toimista, joilla on otettu vammaisen käyttämä apuväline pois tai rajattu henkilökohtaisen avun käyttöä tavalla, mikä on vaarantanut ja heikentänyt vammaisen ihmisen terveyttä koskevaa perus- ja ihmisoikeutta. Invalidiliitto katsoo, että nimenomainen pykälä vahingonkorvauslaissa perus- ja ihmisoikeuden loukkauksen hyvittämisestä on tarpeen juuri vammaispalvelulain soveltamiseen ja toimeenpanoon liittyen. Ylimmän laillisuusvalvojan ratkaisu tässä yhteydessä on vain suositus eikä se ole toimeenpantavissa minkään muutoksenhakukeinon kautta. Huomionarvoista on, että YK:n vammaiskomitean käsittelemä yksilövalitus YK:n vammaisoikeussopimuksen sisältämästä ihmisoikeusloukkauksesta edellyttää yksilövalituspöytäkirjan 2 artiklan mukaan “kaikkien käytettävissä olevien kotimaisten oikeussuojakeinojen” läpikäymistä. Pelkästään eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu kanteluun ei välttämättä täyttäisi tätä yleissopimuksen valinnaisen lisäpöytäkirjan sisältämää vaatimusta. Invalidiliitto katsoo, että uusi perus- ja ihmisoikeusloukkauksen hyvityssäännös vahingonkorvauslaissa luo aiempaa vahvemman oikeussuojamekanismin kansallisesti. Esityksessä todetaan, että rahallinen korvaus ei kuitenkaan olisi aina tarpeen, vaan loukkaus olisi tapauskohtaisesti mahdollista hyvittää myös pelkästään sillä, että loukkaus todetaan. Invalidiliitto ei pidä tätä riittävänä eikä tämä vastaa YK:n vammaisoikeussopimuksen artiklassa 13 turvattua tehokkaan oikeussuojan vaatimusta vammaiselle henkilölle. Ihmisoikeuden tai perusoikeuden loukkaus on viranomaisen virhe tai laiminlyönti ja näin ollen sen tulisi aina olla perusta vahingonkorvaukselle vammaispalvelujen toimeenpanon yhteydessä. Näin ollen korvaus määrättäisiin kaikissa tapauksissa vahingonkorvauslain perusteella. Korvattavia vahinkoja olisivat siten lähinnä henkilövahinko, esinevahinko, kärsimys ja puhdas varallisuusvahinko. Invalidiliitto huomauttaa, että yleisten tuomioistuinprosessien oikeudenkäyntikulut ovat tällä hetkellä aivan liian korkeat ja vammaisten henkilöiden tulotaso on usein muita matalampi, kun he ovat tyypillisesti työelämän ulkopuolella. Heillä ei ole ollut tästä syystä mahdollista varautua oikeudenkäynnin kuluihin. Yhdenvertaisuusvaltuutetuille tehtyjen syrjintäilmoitusten kärkipäässä ovat kuitenkin vammaiset ihmiset, joten heitä syrjitään muita enemmän henkilöön liittyvien ominaisuuksien perusteella. THL:n kouluterveyskyselyiden perusteella vammaisia nuoria kiusataan ja syrjitään muita nuoria enemmän. Näiden seikkojen vuoksi Invalidiliitto katsoo, että syrjintään pitää puuttua ennalta estävästi ja vaikuttaa tilanteeseen lainsäädännön keinoin. Rikoslain 11 luvun 11 §:n syrjintärikoksen yhteydessä vaadittu vahingonkorvaus henkisestä kärsimyksestä tai yhdenvertaisuuslain hyvityskanne aktualisoi samalla kuluriskin, jos samalla syyte tai tuomio hylätään oikeudessa jossakin oikeusasteessa. Siviilijutuissa vaikkakin rikosjutun yhteydessä häviäjä maksaa omat ja vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Sanotulla rikosperusteisella syrjinnällä on perus- ja ihmisoikeusulottuvuutensa, koska perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuuslausekkeeseen sisältyy syrjinnän kielto mm. vammaisuuden perusteella. YK:n vammaissopimuksen artikla 13 edellyttää tehokkaan oikeussuojan saavutettavuuden varmistamista vammaisille henkilöille mm. järjestämällä menettelyllisiä mukautuksia. Invalidiliitto esittää, että yleisten tuomioistuimien käsittelemissä syrjintäjutuissa vammaisten henkilöiden kohdalla joko alennetaan oikeudenkulukorvauksia tai ne jätetään perimättä sanottuna menettelyllisenä mukautuksena, jotta vammainen henkilö voi hakea oikeutta tehokkaasti YK:n vammaissopimuksen artiklan 13 mukaisesti.
      • Oikeuskanslerinvirasto, Valtioneuvoston oikeuskansleri
        Päivitetty:
        10.3.2023
        • Suhdetta eri erityislakien mukaisiin menettelyihin ja erityisesti myös unionioikeudellisen sääntelyn johdosta laajenevaan hyvitysinstituutioon pitäisi tarkastella periaatteellisesti ja riittävän laajasti. Hyvityksen ja vahingonkorvauksen välistä suhdetta sekä laillisuusvalvontaratkaisussa esitetyn hyvityksen merkitystä ja tarvetta tulisi valmistelussa pohtia ja arvioida nyt tehtyä perusteellisemmin. Tältä osin viittaan ehdotuksen vaikutuksia koskevassa jaksossa esittämiini näkökohtiin.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Pykälässä tarkoitettuja kanteita on jo nykyisellään käsiteltävänä tuomioistuimissa. Tästä syystä säännöksen lisääminen kansalliseen lainsäädäntöön selkeyttää oikeustilaa.
      • Sosiaali- ja terveysministeriö
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • STM pitää kannatettavana sitä, että ehdotetulla pykälällä nostettaisiin lain tasolle oikeus korvaukseen perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien loukkauksista, joka nykyisellään perustuu oikeuskäytäntöön. Mietinnön perusteella on kuitenkin hieman hankala hahmottaa, millaisissa tilanteissa pykälän mukainen korvaus voisi tulla kyseeseen, joten pykälän säännöskohtaisia perusteluja olisi hyvä täydentää konkreettisin esimerkein. Lisäksi luettavuuden ja ymmärrettävyyden kannalta olisi perusteltua, että säännöskohtaisissa perusteluissa ei puhuttaisi ”loukkauksen hyvittämisestä” tai ”oikeudesta hyvitykseen”, sillä sanana ”hyvitys” yhdistyy vahvasti eduskunnan oikeusasiamiehen tekemiin hyvitysesityksiin. Selkeämpää olisi, että perusteluissa puhuttaisiin johdonmukaisesti perus- tai ihmisoikeusloukkauksen aiheuttaman vahingon korvaamisesta. Säännöskohtaisten perustelujen mukaan pykälän mukainen korvausvelvollisuus ei edellytä virhettä tai laiminlyöntiä vaan todettua perus- tai ihmisoikeusloukkausta, ja tässä suhteessa pykälän sisältämä korvausperuste poikkeaisi mietinnön mukaan vahingonkorvauslaissa säädetystä muusta julkisyhteisön korvausvelvollisuudesta (s. 172). Kyse olisi siis ankarasta vastuusta. Tämä ei kuitenkaan käy ehdotetusta pykälästä ilmi, vaan siinä päinvastoin säädettäisiin, että mitä 2 §:ssä säädetään julkisyhteisön korvausvastuusta, koskisi myös ehdotetun pykälän mukaista korvausvelvollisuutta. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon, ja mietinnön mukaan virheellä ja laiminlyönnillä tarkoitetaan tuottamusta objektiivisessa merkityksessä kuvaamaan sitä, minkälainen menettely voi aiheuttaa korvausvastuun (s. 33). Vaikuttaa siltä, että ehdotetun pykälän sanamuoto ja perustelut ovat tältä osin ristiriidassa keskenään. Lisäksi STM tuo esille ehdotetun sääntelyn ja asiakkaansuojan kehittämistä koskevan harkinnan välisen mahdollisen yhteyden. Luonnoksen perusteella ei ole selvää, voitaisiinko asiakkaansuojalakia koskeneessa ehdotuksessa tarkoitettu julkisen palvelun epäonnistuminen tulkita perus- ja ihmisoikeusloukkaukseksi, josta olisi ehdotetun vahingonkorvauslain 3 luvun 7 §:n mukainen oikeus korvaukseen. STM:n käsityksen mukaan tämä saattaisi tulla kyseeseen ainakin joissakin sellaisissa tilanteissa, joissa henkilön oikeus perus- tai ihmisoikeuksien turvaamiin palveluihin ei ole toteutunut lainkaan tai joissa palvelussa on ollut olennainen virhe. Jos ehdotettua pykälää voitaisiin tulkita näin, asiakkaansuojasta ei välttämättä olisi tarpeen säätää erikseen.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Aiemmin hyvitysmenettely on ollut jokseenkin sääntelemätön, joten tätä muutosta voidaan pitää perusteltuna.
      • Kirkkohallitus, Virastokollegio, Pihlaja Pirjo
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Kirkkohallitus toteaa, että ehdotus on sinänsä tarkoituksenmukainen. Sen mielestä vahingonkorvausvastuun syntymisen tulisi kuitenkin rajoittaa tilanteisiin, joissa on käytetty julkista valtaa tai hoidettu julkista hallintotehtävää. Esimerkiksi uskonnollisella yhteisöllä kuten julkisyhteisönä toimivalla evankelis-luterilaisella kirkolla on perutuslain 11 §:n perusteella katsottu olevan tietynasteinen sisäinen autonomia, jonka perusteella se voi mm. vaatia kirkon jäsenyyttä sekä konfirmaatiota kirkollisen toimituksen edellytyksenä ilman, että tätä voidaan pitää perus- ja ihmisoikeuksien loukkaamisena.
      • Sosiaali- ja terveysministeriö, Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE, Heikkonen Merja
        Päivitetty:
        7.3.2023
        • VANE pitää tehtyä ehdotusta erittäin tärkeänä. Suomi on sitoutunut ratifioimiinsa YK:n yleissopimuksiin ja niissä määriteltyjen velvoitteiden täytäntöönpanoon ja on tunnusta-nut myös näiden ihmisoikeussopimusten sopimus¬valvontaelinten (komiteoiden) toimi-vallan käsitellä Suomea vastaan tehtyjä yksilövali¬tuksia. Lainsäädäntömme on kuitenkin nykyisellään puutteellista nimenomaan YK:n yleissopimusten loukkausten hyvittämisen osalta. Myös eduskunnan oikeusasiamies on tehnyt ratkaisuissaan suosituksia hyvityksen maksamisesta perus- ja ihmisoikeusloukkauksista suoraan kansainvälisten ihmisoikeus-sopimusten nojalla, mutta ne ovat olleet suosituksia. Tämä puoltaa säännöksen kirjoit-tamista vahingonkorvauslakiin, jota on muutettu varsin vähän säätämisen jälkeen.
      • Ulosottolaitos / valtakunnanvoudin kanslia, Valtakunnanvoudin kanslia, oikeudellinen yksikkö
        Päivitetty:
        6.3.2023
        • Ei lausuttavaa
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ehdotus on kannatettava.
      • Vahingonkorvauslain 4 luvun 2 §:ää ja 7 luvun 1 §:ää koskevat muutosehdotukset.
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Valtiokonttorilla ei ole lausuttavaa 4 luvun 2 §:ään ja 7 luvun 1 §:ään esitetyistä teknisluonteisista tarkennuksista. Valtiokonttori pitää ehdotettua 4 luvun 3 §:n 2 momenttia kannatettavana ja katsoo sen sujuvoittavan hallinnon sisäistä vahingonkorvausasioiden selvittelyä.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Kuntaliitto ry, Lakiyksikkö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä esitetään viranomaisen virheellisestä informaatiosta aiheutuneen puhtaan varallisuusvahingon korvaamista 3 luvun 3 §:n edellytysten täyttyessä ja perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien loukkauksen hyvittämisestä 3 luvun 7 §:n edellytysten täyttyessä. Kyseiset säännökset on kirjoitettu siten, että niiden perusteella korvausvelvollisuus voi olla vain julkisyhteisöllä tai muulla julkista hallintotehtävää hoitavalla yhteisöllä, mutta ei yhteisön työntekijällä tai viranhaltijalla, jonka virheestä tai laiminlyönnistä vahinko on aiheutunut. Oleellisena on pidetty sitä, että uusien säännöksien tarkoittamissa tilanteissa korvausvastuu on vain julkisyhteisöllä tai muulla julkista tehtävää hoitavalla yhteisöllä eikä vahingon kärsineellä ole oikeutta kyseisten säännösten perusteella esittää vahingonkorvausvaatimuksia julkisyhteisön tai muun julkista hallintotehtävää hoitavan yhteisön työntekijää tai viranhaltijaa kohtaan, jonka virheestä tai menettelystä vahinko on aiheutunut. Kyseisellä perusteella korvauksen suorittaneella työnantajalla ei ole myöskään ns. regressioikeutta virheen tai laiminlyönnin tehnyttä työntekijää tai viranhaltijaa kohtaan, koska he eivät ole kyseisen säännöksen perusteella lainkaan korvausvastuussa aiheutuneista vahingoista. Työntekijän ja viranhaltijan aseman selventämiseksi lain työntekijän ja virkamiehen korvausvastuuta koskevaan 4 luvun 3 §:ään esitetään lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan 1 momentissa säädettyä ei sovelleta, jos julkisyhteisö tai muu yhteisö on suorittanut korvausta lain 3 luvun 3 tai 7 §:n nojalla, jollei tässä luvussa tarkoitettu korvausvelvollinen ole muulla perusteella velvollinen suorittamaan korvausta vahingosta. Esitetty säännös, uusi 2 momentti, olisi poikkeus 4 luvun 3 §:n pääsäännöstä, jonka mukaan työtekijä tai muu luvussa tarkoitettu korvausvelvollinen voidaan velvoittaa suorittaman vahingosta 3 luvun mukaan vastuussa olevalle työnantajalle tai julkisyhteisölle, mitä tämä on sanotun luvun ja 6 luvun 2 §:n mukaan maksanut vahingon kärsineelle, kuitenkin vain tämän luvun 1 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti. Mietinnössä sääntelyratkaisua on lain 3 luvun 3 §:n osalta perusteltu sillä, että tapausten moninaisuuden vuoksi uusi säännös on jouduttu kirjoittamaan osittain varsin avoimeksi. Tämä voi aiheuttaa epätietoisuutta siitä, mistä kaikesta työntekijä voi yksittäistapauksissa joutua korvausvastuuseen. Vaarana voi tällöin olla, että ehdotettu säännös johtaa käytännössä asiakaspalvelun heikkenemiseen, jos tiedottamisessa ja neuvonnassa ollaan mahdollisen korvausvastuun vuoksi aikaisempaa passiivisempia. Tämän vuoksi on pidetty riittävänä, että korvausvelvollisuus on vain työnantajalla. Mietinnössä on myös arvioitu vaihtoehtoa, että kyseisessä tilanteessa työntekijän vahingonkorvausvastuu määräytyisi nyt voimassa olevien säännösten mukaisesti. Kuntaliitto pitää mietinnössä esitettyä sääntelyä mahdollisena, vaikka varteenotettavia perusteita on olemassa myös sille, että kyseisessä tilanteessa työntekijän vahingonkorvausvastuu määräytyisi nyt voimassa olevien säännösten mukaisesti.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Akava ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Akava kannattaa esityksiä.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Tältä osin ehdotukseen ei ole huomauttamista. Työryhmä ehdottaa lisäksi vahingonkorvauslain 4 luvun 3 §:n muuttamista, mistä lausuntopyynnössä ei ole omaa osiotaan. Selvyyden vuoksi todetaan, ettei myöskään tältä osin ole huomauttamista.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Juristiliitto toteaa, että ehdotus on pakkotoimia koskevilta osin vielä keskeneräinen ja sitä tulee täsmentää merkittävästi. Selvityksessä olevat ehdotukset saattavat johtaa jopa pakkokeinojen käyttämisen rajoittamiseen ja rikosten selvittämiskynnyksen kasvamiseen, mikäli korvausten maksamisen kynnystä lasketaan esitetyllä tavalla olennaisesti. Pakkokeinojen käytön laillinen perusta on huomattavasti alempana kuin syytekynnys tai erityisesti tuomitsemiskynnys on. Pakkotoimien osalta vahingonkorvausvelvollisuuden osalta tulee näin ollen lähtökohtana arvioida aina sitä, onko pakkotoimen käyttämiselle ollut laissa säädetyt edellytykset, eikä korvausvelvollisuus voi perustua siihen, että tuomitsemiskynnys ei mahdollisesti ole ylittynyt. Tämän tulee olla myös lainsäädännössä yksiselitteisen selvää, ja kanteiden nostaminen tai korvausten hakeminen muulla perusteella tulee mahdollisimman tehokkaasti estää. Asian jatkoselvityksessä tulee näin ollen ehdottomasti huomioida pakkotoimille asetettava sietokynnys, eikä sitä tule vahingonkorvauksen osalta asettaa alemmaksi kuin pakkokeinojen käytölle on laissa asetettu. Lisäksi Juristiliitto toteaa, että edellä mainittu huomioiden pakkotoimien lainmukaisuuden arviointia ei tule alistaa Valtiokonttorin tehtäväksi esitetyllä tavalla. Juristiliitto toteaa vielä, että laajoissa rikosasioissa, kuten esimerkiksi törkeissä huumausainerikoksissa, käytetään usein erilaisia pakkokeinoja, joilla olennaisesti puututaan henkilön henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, kotirauhaan, yksityiselämään taikka luottamuksellisen viestin suojaan. Osa näistä pakkokeinoista voi osoittautua sinällään tarpeettomiksi tai aiheettomiksi, vaikka henkilö myöhemmin tuomittaisiinkin tutkinnan kohteena olleesta törkeästä rikoksesta. Nyt muotoillusti korvausvastuu muodostuisi kuitenkin suoraan lain sanamuodon perusteella, koska olennainen puuttuminen on tapahtunut. Esityksessä ehdotetaan muun muassa kärsimyskorvauksen maksamisen mahdollisuutta monista niin sanotuista pakkotoimista, joiden osalta korvausvelvollisuus voisi syntyä esimerkiksi muutoksenhakutuomioistuimen muuttaessa tai hylätessä alemman tuomioistuimen ratkaisun. Juristiliitto toteaa, että nyt ehdotettu sääntely merkitsee erittäin merkittäviä taloudellisia vaikutuksia valtion korvausvelvollisuuteen sekä korvausvastuun että vahingonkorvaushakemusten tai -kanteiden käsittelyn muodossa. Jatkovalmistelussa on mietittävä tarkasti sitä, millä edellytyksillä ylemmän oikeusasteen muuttaessa tai hylätessä alemman tuomioistuimen ratkaisun, voidaan erityisesti kärsimyskorvauksia määrätä maksettavaksi. Esimerkiksi liiketoimintakiellon osalta ehdotetaan korvausvelvollisuuden syntymistä sillä perusteella, että hovioikeus muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua, koska liiketoimintakiellon määräämiselle ei katsota olevan perusteita. Liiketoimintakielto on kuitenkin jo määrätty ja tullut voimaan muutoksenhausta huolimatta. Juristiliitto toteaa, että liiketoimintakiellosta syntyvät vahingot voivat olla erittäin huomattavia, mistä syystä ennen tällaisen esityksen antamista on tarkasti harkittava, tulisiko liiketoimintakielto jatkossa voida määrätä vasta lainvoimaisesta tuomiosta, mikäli valtiolle tällainen korvausvelvollisuus muutoksenhaussa muuttuvien tuomioiden osalta asetetaan. Myös yksittäisiä kysymyksiä, kuten liiketoimintakiellon kumoamisen vaikutuksia korvausvelvollisuuden syntymisen perusteena, tulee jatkossa pohtia. Vastaavia jatkovalmistelussa selvitettäväksi tulevia kysymyksiä liittyy myös muihin niin sanottuihin pakkotoimiin, joiden osalta nyt ehdotetaan korvausvelvollisuutta. Yksittäisinä mietittävinä kysymyksinä pakkotoimiin liittyen Juristiliitto nostaa esiin esimerkiksi kysymyksen siitä, miten suhtaudutaan tilanteisiin, jossa syyteoikeus on vanhentunut vastaajan pakoillessa oikeudenkäyntiä? Tällöin rikosoikeudellinen vanhentuminen käytännössä johtuu vastaajan ns. onnistuneesta pakoilusta. Syyte tulee jätetyksi sillensä tai hylätyksi, jolloin nyt ehdotettujen säännösten valossa vastaajalla olisi oikeus mahdollisiin korvauksiin häneen kohdistuneista pakkokeinoista. Myös esimerkiksi ns. pystynoutotilanteissa, eli tilanteissa, joissa asianosainen noudetaan tuomioistuimeen poissaolon seurauksena, tulisi olla selvää, että on olemassa viranomaisesta johtuva virhe, jotta korvauksia tulisi maksaa. Tilanne ei voi johtaa säännösten tulkinnassa siihen, että asiassa joudutaan arvioimaan jälkikäteen toimitettujen lääkärinlausuntojen tai vastaavien selvitysten merkitystä korvausvelvollisuuden syntymisen perusteena. Valtion korvausvelvollisuus voi kaikissa edellä kuvatuissa tapauksissa muodostua tosiasiallisesti epätarkoituksenmukaiseksi ja kohtuuttomaksi. Esityksen mukaan ”ehdotettu laki laajentaa huomattavasti valtion ankaraan vastuuseen perustuvaa korvausvelvollisuutta pakkotoimien käytöstä aiheutuneista vahingoista. Näin on entistä enemmän mahdollista, että korvauskäytännössä tulee esiin tapauksia, joissa korvauksen suorittamista valtion varoista on tapaukseen liittyvien erityisten seikkojen vuoksi vaikea hyväksyä. Tätä varten pykälän 3 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan korvaus voidaan myös evätä, jos korvauksen maksamista ei olisi erityisten syiden vuoksi pidettävä hyväksyttävänä.” Juristiliitto toteaa, että kun otetaan huomioon nyt ehdotettujen säännösten tulkinnanvaraisuus ja esimerkiksi edellä esiintuodut esimerkit, ei voida pitää riittävänä, että vain tällaisella ”perälaudalla,” jonka käyttöön olisi muutenkin suhtauduttava pidättyvästi, rajoitettaisiin mahdollisuuksia rajata korvausvastuuta. Juristiliitto toteaa, että nyt esitetyillä ehdotuksilla korvausvastuun perusteet muodostuvat hankalasti tulkittavissa olevaksi kokonaisuudeksi, jossa olennainen merkitys tulee olemaan nimenomaisesti pakkotoimien jälkikäteisellä arvioinnilla. Esityksen myötä Valtiokonttorin tehtävät lainsoveltamistehtävissä laajenisivat olennaisesti. Juristiliitto pitää ongelmallisena tilannetta, jossa Valtiokonttorin tehtäväksi säädetään pakkotoimien olennaisuuden, tarpeellisuuden tai aiheellisuuden arviointi nyt ehdotetussa mittakaavassa. Juristiliitto esittää huolen siitä, että Valtiokonttorilla olisi mahdollisuus ja riittävät asiantuntemukselliset ja taloudelliset resurssit arvioida korvausvastuun perusteita, kun otetaan erityisesti huomioon säännösten sisältämät erittäin tulkinnanvaraisiksi jäävät sanamuodot. Juristiliiton näkemyksen mukaan laissa tulisi näin ollen tarkemmin säätää, milloin pakkotoimi on katsottava sillä tavalla virheelliseksi, että siitä voisi syntyä oikeus korvaukseen. Valtiokonttorin roolin tulisi olla pääsääntöisesti vain korvauksen suorittaja maksuvelvollisuuden ollessa lain nojalla selvä.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitoksella ei ole lausuttavaa.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • STTK ry.
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • STTK kannattaa ehdotettuja muutoksia.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 2.8 VAHINGONKORVAUSLAIN 4 LUVUN 2 §:ÄÄ JA 7 LUVUN 1 §:ÄÄ KOSKEVAT MUUTOSEHDOTUKSET Kysymys olisi teknisistä muutoksista. Minulla ei ole niiden johdosta lausuttavaa.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
      • Kirkkohallitus, Virastokollegio, Pihlaja Pirjo
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Sosiaali- ja terveysministeriö, Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE, Heikkonen Merja
        Päivitetty:
        7.3.2023
        • -
      • Ulosottolaitos / valtakunnanvoudin kanslia, Valtakunnanvoudin kanslia, oikeudellinen yksikkö
        Päivitetty:
        6.3.2023
        • Ei lausuttavaa
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ei lausuttavaa
      • Voitte tähän kirjoittaa yleiset huomionne ehdotetusta laista.
      • Itä-Suomen hallinto-oikeus, Itä-Suomen hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Näkemykset kokoavasti Mietinnössä ei ole riittävästi arvioitu muun muassa sitä, millä perusteella hallintopäätöksillä ratkaistavia muita kuin rikosperusteisia vapaudenriistoja koskevan vahingonkorvausvaatimuksen esittämiselle ei olisi muutoksenhakuvaatimusta tai kannekieltoa. Ehdotetun lain 11 §:n mukaan korvauksen voisi saada, jos vapauden menetykseen tai rajoitukseen ei ole ollut laillisia edellytyksiä. Laillisten edellytysten puute voi johtua useasta eri olosuhteesta, joista osaa on pidettävä moitittavampina kuin toisia. Esimerkiksi erilaiset menettelyvirheet eivät muutoksenhaussa aina johda sellaisenaan päätöksen kumoamiseen, vaikka tietty virhe sinänsä todettaisiin. Ehdotettu lakimuutos ei näyttäisi tekevän eroa siitä, millä perusteella lailliset edellytykset puuttuvat, vaikka eri perusteiden arviointia ja punnintaa olisi syytä tarkemmin tehdä. Yksityiskohtaiset perustelut Oikeus korvaukseen muusta vapaudenriistosta. Mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi laki vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista. Mietinnön mukaan laki perustuisi tuottamuksesta riippumattomalle ankaralle vastuulle ja laki koskisi korvausta myös muista kuin rikosperusteisista vapaudenmenetyksistä, muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon mukaisista toimista (lakiehdotuksen 11 §). Mietinnössä sinänsä todetaan, että ”muut vapauden menetystä ja rajoitusta koskevat tilanteet eivät ole täysin verrannollisia rikosperusteisiin vapauden menetyksiin ja rajoituksiin, joissa rikosprosessin lopputuloksen perusteella voidaan todeta, onko henkilö syytön ja oikeutettu korvaukseen.” Mietinnössä ei kuitenkaan ole riittävän perusteellisesti ja monipuolisesti pohdittu tällaisten muiden vapaudenriistojen eri tilanteita ja muun muassa muutoksenhakujärjestelmää ennen päätymistä siihen lopputulokseen, että muut kuin rikosperusteiset vapaudenriistot voisivat tulla korvattavaksi ankaran vastuun perusteella ja samassa menettelyssä kuin rikosperusteiset vapaudenriistot. Mietinnössä ei ole lainkaan arvioitu muun muassa sitä, millä perusteella hallintopäätöksillä ratkaistavia muita kuin rikosperusteisia vapaudenriistoja koskevan vahingonkorvausvaatimuksen esittämiselle ei olisi muutoksenhakuvaatimusta tai kannekieltoa. Ehdotetun lain 11 §:n mukaan korvauksen voisi saada, jos vapauden menetykseen tai rajoitukseen ei ole ollut laillisia edellytyksiä. Laillisten edellytysten puute voi johtua useasta eri olosuhteesta, joista osaa on pidettävä moitittavampina kuin toisia. Esimerkiksi erilaiset menettelyvirheet eivät muutoksenhaussa aina johda sellaisenaan päätöksen kumoamiseen, vaikka tietty virhe sinänsä todettaisiin. Ehdotettu lakimuutos ei näyttäisi tekevän eroa siitä, millä perusteella lailliset edellytykset puuttuvat, vaikka eri perusteiden arviointia ja punnintaa olisi syytä tarkemmin tehdä.
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotettu laki vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista keskittäisi valtion vastuulle kuuluvien vahingonkorvausasioiden käsittelyä aiempaa kattavammin Valtiokonttorin tehtäväksi. Tämä selkeyttäisi korvausmenettelyä myös korvauksen hakijan näkökulmasta ja mahdollistaisi yhdenmukaisen tason suoritettaville korvauksille. Valtiokonttori toteaa, että mikäli ankaran vastuun laajentamista koskemaan syyttömästi vangittujen tai tuomittujen ohella myös muiden pakkokeinojen kohteeksi joutuneisiin pidetään perusteltuna, valtion tulee varautua maksettavien korvausten huomattavaan lisäykseen.
      • Lapin poliisilaitos, Lapin poliisilaitoksen oikeusyksikkö poliisilakimies Jan Fordell ja rikosylitarkastaja Sanna Luoma, Luoma Sanna
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Lapin poliisilaitos haluaa nostaa esille, että ankaran vastuun mukainen korvausvastuu pakkokeinoasioissa voi johtaa pakkokeinojen käytön vähenemiseen tai nostaa kynnystä käyttää niitä. Vaikka pakkokeinoa käyttänyt/hakenut tutkinnanjohtaja ei joudu henkilökohtaiseen korvausvastuuseen asiassa, on ankaralla korvausvastuulla väistämättä vaikutusta päätöksen tekemiseen. Mikäli tutkinnanjohtajien kynnys käyttää vakuustakavarikkoa nousee, se voi vaarantaa asianomistajien mahdollisuuden saada osaksikaan korvausta kärsimästään vahingosta. Ehdotukset voivat johtaa pakkokeinojen käyttämisen rajoittamiseen, millä olisi suoria vaikutuksia asianomistajan oikeusturvan heikentymisen lisäksi myös näytön saamiseen ja rikosten selvittämiseen.
      • Poliisihallitus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Poliisihallitus katsoo, että mahdollisessa jatkovalmistelussa on aiheellista kiinnittää huomiota erilaisten salaisten tiedonhankinta- ja pakkokeinojen arviointiin erikseen mahdollisten korvattavien vahinkojen ja niiden syntymekanismien kannalta. Lisäksi lienee aiheellista kiinnittää huomiota poliisiyksiköiden mahdollisuuksiin käsitellä pakkokeinon käytön kohteen tekemä vahingonkorvausvaatimus, jos pakkokeinon käytöstä ei ole ilmoitettu sen kohteelle.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen tuomariliitto - Finlands domareförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • 4. Laki vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista 4.1. Yleiset huomiot Ehdotus laajentaa merkittävästi valtion ankaraa vastuuta valtion pakkotoimilla aiheutuneista vahingoista, ja ehdotus on periaatteellisesti merkittävä. Esitetyillä ehdotuksilla korvausvastuun perusteet muodostuvat hankalasti tulkittavissa olevaksi kokonaisuudeksi, jossa olennainen merkitys tulee olemaan nimenomaisesti pakkotoimien jälkikäteisellä arvioinnilla. Tämä ei voi olla tarkoituksenmukaista. Korvausasioiden ratkaisemisen työläyttä voi lisätä joidenkin uusien korvattavien tai hyvitettävien vahinkojen määrän selvittäminen ja arviointi. Myös kytkös perus- ja ihmisoikeuksien loukkaamisen hyvittämiseen (3:7) jää jossakin määrin epäselväksi.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotettu säännöstö sinänsä yhtenäistää käytäntöjä, jotka koskevat vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista valtion varoista maksettavia korvauksia. Tulli hakee esitutkintaviranomaisena vakuustakavarikkoja, minkä lisäksi monissa rikoksissa, joissa Tulli esiintyy asianomistajana, määrätään liiketoimintakieltoja. Näistä toimista seuraava entistä laajempi korvausvastuu ei saa kuitenkaan toimia pakkokeinojen käyttöä rajoittavana tekijänä.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Työryhmän ehdotus laajentaisi merkittävästi valtion ankaraa vastuuta valtion pakkotoimilla aiheutuneista vahingoista. Periaatteellisesti muutosta voidaan pitää merkittävänä ja yleisesti ottaen kannatettavana. Ehdotus vahvistaisi oikeusvaltioon kuuluvia yksilön oikeuksia. Pakkotointen osalta työryhmän toimeksiantoa laajennettiin sen työn aikana. Työryhmä on todennut, että lakiehdotukseen sisältyy vaikeita oikeudellisia ja periaatteellisia kysymyksiä ja ettei aihepiiristä ole laadittu lainvalmistelua palvelevaa kattavaa selvitystä. Mietinnön alustuksesta ilmenee, että työryhmä pitää ehdotustaan laiksi vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista pohjatyönä jatkokeskustelulle ja -valmistelulle. (Ks. s. 12.) Näin ollen ehdotetun lain valmistelua jatkettaneen edelleen tältä osin lainvalmistelua palvelevan selvityksen hankkimisella.
      • Keskusrikospoliisi
        Päivitetty:
        15.3.2023
      • Suomen Asianajajaliitto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Asianajajaliitto kannattaa lämpimästi lain uudistamista. Nykyisessä laissa on useita vanhentuneita, oikeuskäytännön kanssa ristiriitaisia sekä oikeusturvan kannalta epäedullisia kohtia. Nykyinen oikeustila perustuu huomattavalta osin korkeimman oikeuden luomaan käytäntöön ja ehdotuksella saadaan korjattua ilmeisimmät puutteet lainsäädännössä. Jatkovalmistelussa pyydetään kiinnittämään huomiota erityisesti konfiskaatioon ja kolmannelle maksettavien vahingonkorvausten merkitykseen. Nämä seikat vaikuttavat jääneet muutoin erinomaisesti valmistellussa mietinnössä avoimiksi.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Juristiliitto toteaa, että ehdotus on pakkotoimia koskevilta osin vielä keskeneräinen ja sitä tulee täsmentää merkittävästi. Selvityksessä olevat ehdotukset saattavat johtaa jopa pakkokeinojen käyttämisen rajoittamiseen ja rikosten selvittämiskynnyksen kasvamiseen, mikäli korvausten maksamisen kynnystä lasketaan esitetyllä tavalla olennaisesti. Pakkokeinojen käytön laillinen perusta on huomattavasti alempana kuin syytekynnys tai erityisesti tuomitsemiskynnys on. Pakkotoimien osalta vahingonkorvausvelvollisuuden osalta tulee näin ollen lähtökohtana arvioida aina sitä, onko pakkotoimen käyttämiselle ollut laissa säädetyt edellytykset, eikä korvausvelvollisuus voi perustua siihen, että tuomitsemiskynnys ei mahdollisesti ole ylittynyt. Tämän tulee olla myös lainsäädännössä yksiselitteisen selvää, ja kanteiden nostaminen tai korvausten hakeminen muulla perusteella tulee mahdollisimman tehokkaasti estää. Asian jatkoselvityksessä tulee näin ollen ehdottomasti huomioida pakkotoimille asetettava sietokynnys, eikä sitä tule vahingonkorvauksen osalta asettaa alemmaksi kuin pakkokeinojen käytölle on laissa asetettu. Lisäksi Juristiliitto toteaa, että edellä mainittu huomioiden pakkotoimien lainmukaisuuden arviointia ei tule alistaa Valtiokonttorin tehtäväksi esitetyllä tavalla. Juristiliitto toteaa vielä, että laajoissa rikosasioissa, kuten esimerkiksi törkeissä huumausainerikoksissa, käytetään usein erilaisia pakkokeinoja, joilla olennaisesti puututaan henkilön henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, kotirauhaan, yksityiselämään taikka luottamuksellisen viestin suojaan. Osa näistä pakkokeinoista voi osoittautua sinällään tarpeettomiksi tai aiheettomiksi, vaikka henkilö myöhemmin tuomittaisiinkin tutkinnan kohteena olleesta törkeästä rikoksesta. Nyt muotoillusti korvausvastuu muodostuisi kuitenkin suoraan lain sanamuodon perusteella, koska olennainen puuttuminen on tapahtunut. Esityksessä ehdotetaan muun muassa kärsimyskorvauksen maksamisen mahdollisuutta monista niin sanotuista pakkotoimista, joiden osalta korvausvelvollisuus voisi syntyä esimerkiksi muutoksenhakutuomioistuimen muuttaessa tai hylätessä alemman tuomioistuimen ratkaisun. Juristiliitto toteaa, että nyt ehdotettu sääntely merkitsee erittäin merkittäviä taloudellisia vaikutuksia valtion korvausvelvollisuuteen sekä korvausvastuun että vahingonkorvaushakemusten tai -kanteiden käsittelyn muodossa. Jatkovalmistelussa on mietittävä tarkasti sitä, millä edellytyksillä ylemmän oikeusasteen muuttaessa tai hylätessä alemman tuomioistuimen ratkaisun, voidaan erityisesti kärsimyskorvauksia määrätä maksettavaksi. Esimerkiksi liiketoimintakiellon osalta ehdotetaan korvausvelvollisuuden syntymistä sillä perusteella, että hovioikeus muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua, koska liiketoimintakiellon määräämiselle ei katsota olevan perusteita. Liiketoimintakielto on kuitenkin jo määrätty ja tullut voimaan muutoksenhausta huolimatta. Juristiliitto toteaa, että liiketoimintakiellosta syntyvät vahingot voivat olla erittäin huomattavia, mistä syystä ennen tällaisen esityksen antamista on tarkasti harkittava, tulisiko liiketoimintakielto jatkossa voida määrätä vasta lainvoimaisesta tuomiosta, mikäli valtiolle tällainen korvausvelvollisuus muutoksenhaussa muuttuvien tuomioiden osalta asetetaan. Myös yksittäisiä kysymyksiä, kuten liiketoimintakiellon kumoamisen vaikutuksia korvausvelvollisuuden syntymisen perusteena, tulee jatkossa pohtia. Vastaavia jatkovalmistelussa selvitettäväksi tulevia kysymyksiä liittyy myös muihin niin sanottuihin pakkotoimiin, joiden osalta nyt ehdotetaan korvausvelvollisuutta. Yksittäisinä mietittävinä kysymyksinä pakkotoimiin liittyen Juristiliitto nostaa esiin esimerkiksi kysymyksen siitä, miten suhtaudutaan tilanteisiin, jossa syyteoikeus on vanhentunut vastaajan pakoillessa oikeudenkäyntiä? Tällöin rikosoikeudellinen vanhentuminen käytännössä johtuu vastaajan ns. onnistuneesta pakoilusta. Syyte tulee jätetyksi sillensä tai hylätyksi, jolloin nyt ehdotettujen säännösten valossa vastaajalla olisi oikeus mahdollisiin korvauksiin häneen kohdistuneista pakkokeinoista. Myös esimerkiksi ns. pystynoutotilanteissa, eli tilanteissa, joissa asianosainen noudetaan tuomioistuimeen poissaolon seurauksena, tulisi olla selvää, että on olemassa viranomaisesta johtuva virhe, jotta korvauksia tulisi maksaa. Tilanne ei voi johtaa säännösten tulkinnassa siihen, että asiassa joudutaan arvioimaan jälkikäteen toimitettujen lääkärinlausuntojen tai vastaavien selvitysten merkitystä korvausvelvollisuuden syntymisen perusteena. Valtion korvausvelvollisuus voi kaikissa edellä kuvatuissa tapauksissa muodostua tosiasiallisesti epätarkoituksenmukaiseksi ja kohtuuttomaksi. Esityksen mukaan ”ehdotettu laki laajentaa huomattavasti valtion ankaraan vastuuseen perustuvaa korvausvelvollisuutta pakkotoimien käytöstä aiheutuneista vahingoista. Näin on entistä enemmän mahdollista, että korvauskäytännössä tulee esiin tapauksia, joissa korvauksen suorittamista valtion varoista on tapaukseen liittyvien erityisten seikkojen vuoksi vaikea hyväksyä. Tätä varten pykälän 3 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan korvaus voidaan myös evätä, jos korvauksen maksamista ei olisi erityisten syiden vuoksi pidettävä hyväksyttävänä.” Juristiliitto toteaa, että kun otetaan huomioon nyt ehdotettujen säännösten tulkinnanvaraisuus ja esimerkiksi edellä esiintuodut esimerkit, ei voida pitää riittävänä, että vain tällaisella ”perälaudalla,” jonka käyttöön olisi muutenkin suhtauduttava pidättyvästi, rajoitettaisiin mahdollisuuksia rajata korvausvastuuta. Juristiliitto toteaa, että nyt esitetyillä ehdotuksilla korvausvastuun perusteet muodostuvat hankalasti tulkittavissa olevaksi kokonaisuudeksi, jossa olennainen merkitys tulee olemaan nimenomaisesti pakkotoimien jälkikäteisellä arvioinnilla. Esityksen myötä Valtiokonttorin tehtävät lainsoveltamistehtävissä laajenisivat olennaisesti. Juristiliitto pitää ongelmallisena tilannetta, jossa Valtiokonttorin tehtäväksi säädetään pakkotoimien olennaisuuden, tarpeellisuuden tai aiheellisuuden arviointi nyt ehdotetussa mittakaavassa. Juristiliitto esittää huolen siitä, että Valtiokonttorilla olisi mahdollisuus ja riittävät asiantuntemukselliset ja taloudelliset resurssit arvioida korvausvastuun perusteita, kun otetaan erityisesti huomioon säännösten sisältämät erittäin tulkinnanvaraisiksi jäävät sanamuodot. Juristiliiton näkemyksen mukaan laissa tulisi näin ollen tarkemmin säätää, milloin pakkotoimi on katsottava sillä tavalla virheelliseksi, että siitä voisi syntyä oikeus korvaukseen. Valtiokonttorin roolin tulisi olla pääsääntöisesti vain korvauksen suorittaja maksuvelvollisuuden ollessa lain nojalla selvä.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitoksella ei ole lausuttavaa.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotus on selkeästi keskeneräinen ja sitä tulee merkittävästi täsmentää. Ehdotukset voivat johtaa jopa pakkokeinojen käyttämisen rajoittamiseen ja rikosten selvittämiskynnyksen kohoamista, jos vahingonkorvausvelvollisuuden kynnystä merkittävästi alennetaan. Korvausvelvollisuutta arvioitaessa tulisi lähteä siitä, onko kyseisen pakkokeinon lainmukaiset edellytykset täyttyneet eikä lähteä arvioimaan asiaa myöhemmän esimerkiksi oikeudenkäynnin ratkaisun perusteella. Pakkokeino-, esitutkinta-, syyttämis- ja tuomitsemiskynnykset ovat lainsäädännössä erilaiset ja se tulisi ehdotuksessa huomioida. Vahingonkorvausvelvollisuus ei saa olla kyseisen toimenpiteen laillista edellytystä alempi. Tulee myös miettiä, onko Valtiokonttori oikea taho arvioimaan pakkokeinojen lainmukaisuuden kynnystä. Kärsimyskorvauksen osalta mm ehdotetaan sitä, että ylemmän tuomioistuimen muuttaessa alemman tuomioistuimen ratkaisua voisi kärsimyskorvaus tulla korvattavaksi. Tällainen aiheuttaa todennäköisesti huomattavia taloudellisia vaikutuksia sekä itse korvausten mutta myös korvauskanteiden käsittelyiden osalta. Tällainen aiheuttaa myös sen, että on mietittävä, tulisiko määrättyjen turvaamistoimenpiteiden voimaantuloajankohtia uudistaa. Tulisiko liiketoimintakiellon tulla voimaan vasta lainvoimaisesta tuomiosta? Toisaalta tällainen aiheuttaisi helposti vain sen vuoksi tehtyjä muutoksenhakuja, että vesitettäisiin mahdollisuutta puuttua epäasianmukaiseen liiketoimintaan ajoissa. Kysymyksinä on auki mm. jos syyteoikeus vanhenee vastaajan pakoilun vuoksi, miten se vaikuttaa korvausoikeuteen? Edelleen miten korvausoikeus oikeuteen tuotavaksi määrättyjen osalta, jos määräys on tehty sen vuoksi, ettei kyseinen henkilö ole itse asianmukaisesti kertonut perustetta, miksi on ollut poissa istunnosta. Usein tämä selviää vasta jälkikäteen, kun lääkärinlausunto toimitetaan kiinnioton jälkeen. Valtion korvausvelvollisuutta kyseisenlaisissa tilanteissa ei ole pidettävä asianmukaisena. Ehdotuksen 3 momentin säännös mahdollisuudesta evätä korvaus erityisestä syystä ei ole riittävän täsmällinen eikä muutenkaan riittävä edellä kuvattuihin tilanteisiin. Laissa tulee selkeästi säätää, milloin pakkotoimi on katsottava virheelliseksi, jotta korvausvelvollisuus voi täyttyä. Tämä olisi tarpeellista sekä pakkokeinojen käyttäjille että sen osalta, että tällöin Valtionkonttorin vastuulla olisi korvauksen suorittaminen, ei edellytysten arvioiminen.
      • Helsingin käräjäoikeus, Käräjätuomari Petteri Plosila, Inkinen Jaana
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Työryhmä ehdottaa, että säädettäisiin laki vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista. Tämä laki korvaisi SyytKorvL:n. Laissa olisi kootusti säännökset valtion korvausvastuusta, kun jälkikäteen ilmenee, että syyttömästi tuomittu on suorittanut rangaistuksen tai pakkokeino on kohdistettu syyttömään. Laissa olisi säännökset myös pakkokeinojen tai lähinnä poliisilaissa ja rajavartiolaissa tarkoitettujen pakkotoimenpiteiden muille kuin epäillylle aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta. (Tämä vain taustoituksena tässä, ei lausuntoon) Lakiehdotus laajentaa merkittävästi valtion ankaraa vastuuta valtion pakkotoimilla aiheutuneista vahingoista ja ehdotus on periaatteellisesti tärkeä. Työryhmä on itse todennut (s. 12), että sen tämän lakiehdotuksen valmisteluun käytössä ollut aika on ollut lyhyt. Lakiehdotukseen sisältyy vaikeita oikeudellisia ja periaatteellisia kysymyksiä eikä tästä aihepiiristä ollut laadittu lainvalmistelua palvelevaa kattavaa selvitystä. Työryhmässä ei myöskään ollut edustettuna aiheeseen liittyvää käytännön asiantuntemusta. Ehdotuksesta jää se vaikutelma, että on yritetty keksiä, mistä kaikesta valtion pitää maksaa kärsimyskorvauksia (alkolukkoajokielto, metsästysharrastuksen estyminen, osallistuminen nuorisorangaistukseen kuuluvaan nuorille suunnattuun sosiaalista toimintakykyä edistäviin tehtäviin tai päihdekuntoutukseen). Ehdotetut korvausvastuun perusteet muodostavat hankalasti tulkittavissa olevan kokonaisuuden, jossa olennainen merkitys tulee olemaan nimenomaisesti pakkotoimien jälkikäteisellä arvioinnilla. Epäselväksi osin jää, mihin oikeus hakea korvausta perustuu. Käräjäoikeus edellyttää, että lakiehdotuksesta tulee tältä osin varata mahdollisuus lausua laajasti jatkovalmistelun jälkeen. Lisäksi käräjäoikeus haluaa nostaa seuraavia huomioita esiin. Uudessa vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista annetun lain ehdotuksessa esitetään voimassa olevan SyytKorvL 1 §:n 1 momentin aikarajan laskemista 12 tuntiin. Ehdotetun 5 §:n 2 momentin mukaan huomioon ei kuitenkaan oteta aikaa, jona epäiltyä ei ole kuulusteltu tai häneen kohdistettu muita tutkintatoimia päihtymyksen vuoksi. Rajaus on perusteltu, mutta saattaa aiheuttaa hankalia näytönarviointitilanteita, kun jälkeenpäin joudutaan arvioimaan sitä, milloin epäilty on ollut siinä kunnossa, että häntä olisi voitu kuulla. Työryhmä ei myöskään ole pohtinut kysymystä, miten 12 tunnin raja suhteutuu rikoslain 6 luvun 13 §:n vapaudenmenetysajan vähennykseen. Voimassa olevan SyytKorvL 2 ja 3 §:iä on vakiintuneesti tulkittu niin, että korvausta ei ilman erityistä perustetta makseta silloin, kun henkilö on saanut vastaavan hyvityksen tuomitusta rangaistuksesta, vaikka syyksiluettu teko olisi sellainen, että sen perusteella häntä ei olisi voitu vangita. Ehdotetun lain 12 §:n 2 momentin viimeisen virkkeen mukaan korvausta voidaan alentaa, jos vapaudenmenetysaika on vähennetty rangaistuksesta ja 3 momentin mukaan korvaus voidaan evätä, jos sen maksamista ei olisi erityisten syiden vuoksi pidettävä hyväksyttävänä. Ehdotetun lainkohdan perusteluissa todetaan, että tarkoitus on huomattavasti laajentaa valtion ankaraan vastuuseen perustuvaa korvausvelvollisuutta. Lisäksi todetaan, että tarkoitus on, että epäämisperustetta käytettäisiin pidättyvästi (s. 188). Pykälän sanamuodon ja esityksen perusteluiden mukaan tuomittu siis saisi pääsääntöisesti korvausta vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä, vaikka vapaudenmenetysaika vähennetään tuomitusta vankeusrangaistuksesta RL 6:13 nojalla. Käräjäoikeus toteaa, että esityksen myötä Valtiokonttorin tehtävät lainsoveltamistehtävissä laajenisivat olennaisesti. Nyt ehdotetussa mittakaavassa esitettävää Valtiokonttorin tehtäväksi säädettävää pakkotoimien olennaisuuden, tarpeellisuuden tai aiheellisuuden arviointia, on pidettävä ongelmallisena ja käräjäoikeus haluaa nostaa esiin kysymyksen siitä, onko Valtiokonttorilla riittävä asiantuntemus ja resurssit arvioida korvausvastuun perusteita, kun otetaan erityisesti huomioon säännösten sisältämät erittäin tulkinnanvaraisiksi jäävät sanamuodot. Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan Valtiokonttorin roolin tulisi olla pääsääntöisesti vain korvauksen suorittaja maksuvelvollisuuden ollessa lain nojalla selvä. Laissa tulisi näin ollen tarkemmin säätää, milloin pakkotoimi on katsottava niin virheelliseksi, että siitä voisi syntyä oikeus korvaukseen.
      • Verohallinto
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Mietinnön mukaan valtiokonttorille annettaisiin tiedonsaantioikeus muun muassa Verohallinnon tietoihin säädettävän vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista annetun lain 23 §:n mukaan. Valtiokonttorin tiedonsaantioikeuden osalta tulisi ottaa huomioon myös laki tulotietojärjestelmästä. Jos tulotietojärjestelmän tietoja katsotaan tarpeelliseksi hyödyntää, valtiokonttorille tulisi lisätä tiedonkäyttöoikeus tulorekisterin tietoihin, jotta valtiokonttori voisi tarvittaessa tehokkaasti käyttää tulorekisterin tietoja toiminnassaan. Työryhmän ehdotus laiksi vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista on todennäköisesti vaikutuksiltaan merkittävämpi kuin vahingonkorvauslakiin ehdotetut muutokset. Ehdotukset eivät vaikuta välittömästi Verohallinnon toimintaan, koska Verohallinnolla ei ole toimivaltaa pakkotoimien tekemiseen. Esitutkintaviranomaisen vakuustakavarikkotoimia ja tuomioistuinten määräämiä liiketoimintakieltoja määrätään usein mm. verorikoksia koskevien rikosprosessien yhteydessä, joissa Verohallinto on asianomistajana käyttämässä puhevaltaa. Vahingonkorvausvelvollisuuden laajentamisella voi olla vaikutusta viranomaisten toimintaan heikentävänä tekijänä. Ehdotettujen muutosten ei pitäisi kuitenkaan nostaa pakkokeinojen käytön ja liiketoimintakieltojen kynnystä, vaikka muutosten tulkittaisiin tarkoittavan aikaisempaa laajempaa ankaran vastuun syntymistä.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 3.1 YLEISET HUOMIOT EHDOTETUSTA LAISTA Uuden lain nimessä ja pykälissä otettaisiin käyttöön Ruotsista kopioitu termi ”pakkotoimi” (”tvångsåtgärd”), jonka sisältö poikkeaisi pakkokeinolaissa tarkoitetun pakkokeinon käsitteestä. Yleiskieliseltä sisällöltään pakkokeinolla ja pakkotoimella ei kuitenkaan liene eroa. Luonnostellun lain 1 §:n 1 momentin mukaan laki sisältäisi yhtenäiset säännökset vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta valtion varoista. Perustelujen mukaan pakkotoimilla tarkoitettaisiin kaikkia niitä julkisen vallan toimenpiteitä, joihin viranomaiset voivat tarvittaessa pakolla ryhtyä laissa olevien toimivaltuuksien nojalla ja joilla puututaan yksilön vapauspiiriin. Näihin pakkotoimiin kuuluisivat erityisesti rangaistuksen täytäntöönpano, pakkokeinolain mukaiset pakkokeinot, poliisilain mukaisten toimivaltuuksien käyttö sekä hallinnolliset vapaudenriistot. Myös siviilitiedustelu kuuluisi laissa tarkoitettuihin pakkotoimiin. Nykyisin ”pakkotoimi” esiintyy lainsäädännössä rikoslaissa joukkotuhonnan ja sotarikoksen tunnusmerkistössä. Ulkomaalaislaissa käytetään ilmaisua ”pakkotoimin tapahtuva palauttaminen”. Myös kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetussa laissa termi mainitaan. Havaitessaan elinkeinonharjoittajan ryhtyneen lainvastaiseen toimenpiteeseen kuluttaja-asiamiehen on nimittäin kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 9 §:n mukaan pyrittävä saamaan elinkeinonharjoittaja vapaaehtoisesti luopumaan siitä. Tarvittaessa kuluttaja-asiamiehen on ryhdyttävä ”asian edellyttämiin pakkotoimiin” tai saatettava asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Useissa laeissa käytetään voimakeinojen käsitettä kuvaamaan viranomaisen tai muun julkista valtaa käyttävän tahon yksilöön kohdistamia muita pakkotoimenpiteitä kuin pakkokeinolaissa tarkoitettuja pakkokeinoja. Poliisilaissa ja rajavartiolaissa käytetään erikseen myös pakkotoimenpiteen käsitettä. Mikäli nyt kysymyksessä olevassa asiayhteydessä olisi välttämätön ottaa lainsäädäntöön vielä yksi edellisiä muistuttava yläkäsite, ”pakkotoimi”, olisi selvyyden vuoksi paikallaan, että käsitteen sisältö määriteltäisiin laissa.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Säännösten kokoaminen yhteen lakiin on kannatettavaa. Ehdotuksen valmistelussa on syytä tarkastella, tulisiko pakkotoimen käsite määritellä lain tasolla, esimerkiksi siten kuin sivulla 176 ensimmäisen kappaleen toisessa virkkeessä on lausuttu.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • Tärkeää, että kaikki korvausperusteet saadaan yhden lain alle ja hyvä on myös se, että toimivalta siirtyy kaikilta osin Valtiokonttorille.
      • tiedusteluvalvontavaltuutettu
        Päivitetty:
        1.3.2023
        • Työryhmämietinnöstä ei ole pyydetty lausuntoa tiedusteluvalvontavaltuutetulta. Kun työryhmän lakiehdotus vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista kuitenkin sisältää tiedusteluvalvontavaltuutetun laillisuusvalvontatehtävän piiriin kuuluvaa siviilitiedustelua nimenomaisesti koskevia säännöksiä, totean lakiehdotukseen liittyen seuraavan: Työryhmän mukaan sen lakiehdotukseen vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista sisältyy vaikeita periaatteellisia ja oikeudellisia kysymyksiä eikä tästä aihepiiristä ollut laadittu lainvalmistelua palvelevaa kattavaa selvitystä. Työryhmä toteaa, että työryhmässä ei myöskään ollut edustettuna aiheeseen liittyvää käytännön asiantuntemusta. Työryhmä pitää siten ehdotustaan tältä osin pohjatyönä jatkokeskustelulle ja -valmistelulle. Näkemykseni mukaan jatkokeskustelua tarvittaisiin ainakin salaisten pakkokeinojen, salaisten tiedonhankintakeinojen ja erityisesti tiedustelumenetelmien käyttämiseen liittyvistä korvausvastuukysymyksistä. Tiedustelumenetelmien käyttöä koskevien säännösten soveltamisala Työryhmän lakiehdotuksen perustelujen mukaan lakiehdotuksen salaisten tiedonhankintakeinojen ja tiedustelumenetelmien käyttämistä koskevan pykälän perusteella korvaukseen olisi oikeutettu ainoastaan luonnollinen henkilö. Perustelujen mukaan korvaukseen oikeutettu ei siten voisi olla siviilitiedustelun kohteena ollut valtiollinen toimija tai siihen rinnastettava taho. Todettakoon, että tiedustelulaeissa valtiollisella toimijalla tarkoitetaan vieraan valtion tunnistetun viranomaisen tai sellaiseen rinnastuvan toimijan lisäksi tarkoitetun tahon palveluksessa olevaa tai sen määräyksessä ja ohjauksessa toimivaa tahoa. Vieraan valtion viranomaisen palveluksessa oleva tai sen määräyksessä ja ohjauksessa toimiva taho voi olla myös luonnollinen henkilö. Lakiehdotuksen salaisten tiedonhankintakeinojen ja tiedustelumenetelmien käyttämistä koskevaa pykälää ei sovellettaisi myöskään sotilastiedusteluun. Todettakoon, että sotilastiedustelussa tiedonhankinnan kohteena on yleensä valtiollinen toimija, mutta siviilitiedustelun tapaan sotilastiedustelussakin voi tiedonhankinnan kohteena olla myös muu kuin valtiollinen toimija. Siviilitiedustelun ja sotilastiedustelun kohteet ovat osittain rinnakkaisia. Sisällölliset kysymykset Työryhmän lakiehdotuksen mukaan korvausvastuu voisi syntyä tilanteissa, joissa rikostiedustelun salaisia pakkokeinoja tai salaisia tiedonhankintakeinoja taikka siviilitiedustelun tiedustelumenetelmiä käyttämällä on puututtu olennaisella tavalla henkilön kotirauhaan, yksityiselämään tai luottamuksellisen viestin suojaan. Pakkokeinojen käyttämisen osalta vaatimus perusoikeuksiin puuttumisen olennaisuudesta ei koskisi tilanteita, joissa pakkokeinon käyttämiselle ei ole ollut laillisia edellytyksiä. Lakiehdotuksen perusteluissa mainitaan esimerkkinä laillisten edellytysten puuttumisesta tilanne, jossa pakkokeinon käytölle säädettyjä edellytyksiä, kuten rangaistusasteikkoa, ei ole noudatettu. Pakkokeinojen käyttämisen osalta lakiehdotuksessa säädetään erikseen korvauksesta rikoksesta epäillylle ja korvauksesta muulle kuin rikoksesta epäillylle. Jos pakkokeinon käytöstä on aiheutunut vahinkoa muulle kuin epäillylle, olisi hänellä oikeus saada siitä korvaus. Lakiehdotuksen perusteluissa todetaan salaisten pakkokeinojen käyttämisen osalta, että esimerkiksi telekuuntelu, tekninen kuuntelu taikka asuntokuuntelu kohdistuvat yleensä väistämättä myös sellaisiin henkilöihin, joilla ei ole rikoksen selvittämisen kannalta merkitystä. Lakiehdotuksen mukaan muulla kuin epäillyllä ei kuitenkaan olisi oikeutta korvaukseen, jos vahingon kärsineellä on sellainen yhteys epäiltyyn tai tutkittavaan asiaan, että vahingon korvaamista ei voida pitää hyväksyttävänä. Lakiehdotuksen perustelujen mukaan tällä halutaan estää erityisesti se, että epäilty tai hänen lähipiiriinsä kuuluva pääsisi edes välillisesti hyötymään asiasta tavalla, jota voidaan pitää oikeustajun vastaisena. Rajoitusta ei olisi sen sijaan tarkoitettu sovellettavaksi, jos kysymys on aidosti ulkopuolisesta. Salaisten tiedonhankintakeinojen ja tiedustelumenetelmien käyttämisen osalta lakiehdotuksessa käytetään ilmaisua jonkin henkilön perusoikeuksiin puuttumisesta. Myös salaisia tiedonhankintakeinoja tai tiedustelumenetelmiä käytettäessä voidaan puuttua paitsi tiedonhankinnan varsinaisena kohteena olevan henkilön perusoikeuksiin myös tiedonhankinnan kohteeksi joutuvan muun rangaistavaan toimintaan osallistuvan tai tiedustelutehtävään liittyvän henkilön taikka täysin sivullisen henkilön perusoikeuksiin. Lakiehdotuksen perusteluissa todetaan sekä pakkokeinojen että salaisten tiedonhankintakeinojen ja tiedustelumenetelmien käyttämisen osalta, että perusoikeuksiin puuttumisen olennaisuutta arvioitaessa merkitystä olisi ennen muuta puuttumisen voimakkuudella ja kestolla, käytetyn keinon suorittamistavalla sekä tapauksen muilla olosuhteilla. Salaisten pakkokeinojen käyttämistä koskevien perustelujen mukaan esimerkiksi asuntokuuntelu tai pitkään jatkunut muu tarkkailu voi merkitä jo syvälle menevää yksityisyyteen puuttumista, ja se saatetaan kokea erityisen loukkaavaksi. Telekuuntelussa ja teknisessä kuuntelussa kysymys voisi perustelujen mukaan sitä vastoin olla esimerkiksi kuuntelun kohdistumisesta kuuntelukiellon alaiseen tietoon tai kuuntelun pitkäkestoisuudesta mutta tuloksettomuudesta. Viimeksi mainituissa esimerkeissä on kysymys perusoikeuksiin puuttumisen olennaisuuden lisäksi myös perusoikeuksiin puuttumisen lainvastaisuudesta tai tuloksettomuudesta. Lakiehdotuksen soveltamisalaan kuuluvan toiminnan yhteydessä korvausvastuun syntyminen ei vaatisi julkisyhteisön korvausvastuun edellytyksenä yleensä olevaa virkamiehen virhettä tai laiminlyöntiä. Salaisten pakkokeinojen käyttämisen osalta korvausvastuu perustuisi joko rikosprosessin lopputulokseen tai siihen, että salaisen pakkokeinon käyttämiselle ei ole ollut laillisia edellytyksiä. Salaisten tiedonhankintakeinojen ja tiedustelumenetelmien käyttämisen osalta korvausvastuu liittyisi tilanteisiin, joissa sittemmin ilmenee, että salaisen tiedonhankintakeinon tai tiedustelumenetelmän kohdistamisella johonkin henkilöön ei selvästikään ollut aihetta. Lakiehdotuksen perustelujen mukaan korvaus tulisi kysymykseen esimerkiksi silloin, kun salaisia tiedonhankintakeinoja tai tiedustelumenetelmiä olisi kohdistettu selvästi väärään kohteeseen tai toimenpide olisi muuten ollut jälkikäteen arvioituna selvästi aiheeton. Salaisten tiedonhankintakeinojen ja erityisesti tiedustelumenetelmien käyttämisen aiheellisuuden tai aiheettomuuden arviointiin liittyy monenlaista tulkinnanvaraisuutta. Aiheellisuus tai aiheettomuus voi olla kohdehenkilökohtaista tai yleisluonteisempaa. Selvästi aiheellisen ja selvästi aiheettoman salaisten tiedonhankintakeinojen tai tiedustelumenetelmien käyttämisen väliin jäävät tilanteet, joissa salaisten tiedonhankintakeinojen tai tiedustelumenetelmien käyttämisen aiheellisuus tai aiheettomuus jää ainakin toistaiseksi epäselväksi. Tiedonhankinnan aiheellisuudella voidaan tarkoittaa sen lainmukaisuutta ja/tai sen tuloksellisuutta. Lainmukaisuus voi liittyä salaisen tiedonhankintakeinon tai tiedustelumenetelmän käytön edellytysten täyttymiseen tiedonhankinnan aloittamista koskevan päätöksen tekohetkellä taikka laissa säädettyjen tai salaisen tiedonhankintakeinon tai tiedustelumenetelmän käyttämistä koskevassa päätöksessä määritettyjen rajoitusten ja ehtojen noudattamiseen tiedonhankintaa toteutettaessa. Rajoitukset ja ehdot voivat liittyä esimerkiksi tiedonhankintatoimenpiteiden tarkempaan kohdistamiseen tai tiedonhankintaa koskevan päätöksen voimassaoloaikaan. Tiedonhankinnan tuloksellisuuden arvioiminen on puolestaan pääosin jälkikäteistä, vaikka tiedonhankintatoimenpiteiden tosiasiallisia mahdollisuuksia saavuttaa niille asetetut tavoitteet on arvioitava tiedustelutoiminnan suhteellisuusperiaatteen mukaisesti myös ennakolta. Tiedonhankinnan tuloksettomuudessa voi olla kysymys muun muassa siitä, että tiedonhankinnan kohteena ollut henkilö osoittautuu asiaan liittymättömäksi tai hänen liittymisensä asiaan jää epäselväksi, taikka siitä, että tiedonhankinnalla ei muuten saada ainakaan sillä kertaa tiedustelutehtävän suorittamisessa tarvittavia tietoja. Samoin kuin vapaudenmenetysten myös rikosten selvittämiseen liittyvän salaisten pakkokeinojen käyttämisen ja osin rikosten paljastamiseen liittyvän salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämisen aiheellisuutta on mahdollista arvioida jälkikäteen suhteessa rikosprosessin lopputulokseen. Rikosten ja vaaratilanteiden estämiseen liittyvän salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämisen aiheellisuuden täsmällinen määrittäminen on vaikeampaa ja tiedustelumenetelmien käyttämisen aiheellisuuden yleinen tai kohdehenkilökohtainen arvioiminen on kaikkein vaikeinta. Siviili- ja sotilastiedustelun kohteena on rikostiedustelun kohteena olevaa rangaistavaa toimintaa väljemmin määritellysti kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaava toiminta. Rikostiedustelussa tiedonhankinta kohdennetaan rangaistavaan toimintaan osallisiin henkilöihin ja siviili- ja sotilastiedustelussa väljemmin määritellysti tiedustelutehtävään liittyvin henkilöihin. Siviili- ja sotilastiedustelu on perusluonteeltaan rikostiedusteluun verrattuna epävarmempien tietojen ja heikompien signaalien yhdistelemiseen perustuvaa sekä pitkäkestoisempaa. Työryhmämietinnössä viitataan myös esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan mietintöön aikoinaan sisältyneisiin ehdotuksiin pakkokeinolakiin ja poliisilakiin otettaviksi vahingonkorvausta koskeviksi säännöksiksi. Mainittujen säännösehdotusten perusteluissa kärsimyskorvauksen suorittaminen kytkettiin salaisten pakkokeinojen ja poliisin toimivaltuuksien käyttämisen osalta virkamiehen tavallisuudesta poikkeavaan menettelyyn. Perusteluissa mainittiin salaisten pakkokeinojen käyttämisen osalta esimerkkeinä kuuntelun tietoinen kohdistaminen muuhun kuin luvan kohteena olevaan rikoksesta epäiltyyn henkilöön, kuuntelulle asetetun määräajan ylittäminen ja kuuntelukiellon alaiseen keskusteluun kohdistuva kuuntelu. Mainitut esimerkit liittyvät perusoikeuksiin puuttumisen lainvastaisuuteen. Perustelujen mukaan merkitystä korvausvelvollisuuden ja etenkin korvauksen määrän kannalta olisi voinut olla myös sillä, kuinka laajalle kuuntelulla hankitun viestin sisältö on levinnyt. Työryhmän lakiehdotuksen perustelujen mukaan salaisten tiedonhankintakeinojen ja tiedustelumenetelmien käyttämisen yhteydessä kysymykseen voisi tulla lähinnä kärsimyskorvaus. Kärsimyksen määrän arvioiminen on yleensäkin haasteellista ja erityisen haasteellista se olisi pelkästä salaisten tiedonhankintakeinojen tai tiedustelumenetelmien käyttämisestä itsestään aiheutuneen kärsimyksen osalta. Salaisten tiedonhankintakeinojen tai tiedustelumenetelmien käyttäminen voi paljastua sen varsinaisena kohteena olleelle henkilölle tai sen kohteeksi joutuneelle muulle henkilölle taikka jäädä jäljempänä käsiteltävällä tavalla näille paljastumatta. Kärsimyksen määrään voi vaikuttaa myös se, kuinka laajalle salaisia tiedonhankintakeinoja tai tiedustelumenetelmiä käyttämällä hankitut tiedot leviävät. Varsinkaan silloin kun siviili- ja sotilastiedustelua harjoitetaan ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tukemisen tarkoituksessa, siviili- ja sotilastiedusteluun ei yleensä liity sellaisia välittömiä yksilöön kohdistuvia oikeusvaikutuksia, joita rikostiedusteluun voi liittyä. Muunkin siviili- ja sotilastiedustelun mahdolliset yksilöön kohdistuvat oikeusvaikutukset ovat rikostiedustelun oikeusvaikutuksia välillisempiä. Salaisten pakkokeinojen, salaisten tiedonhankintakeinojen tai tiedustelumenetelmien käyttämisen yhteydessä saadut sivullisia henkilöitä koskevat tiedot on puolestaan hävitettävä. Korvausvelvollisuuden ja korvauksen määrän arvioimiseen liittyvät osittain myös kysymykset siitä, milloin täyden korvauksen suorittaminen ei olisi lakiehdotuksessa tarkoitetulla tavalla olosuhteet huomioon ottaen kohtuullista, milloin korvauksen maksaminen ei olisi lakiehdotuksessa tarkoitetulla tavalla erityisten syiden vuoksi hyväksyttävää taikka milloin loukkaus olisi lakiehdotuksessa tarkoitetulla tavalla vähäinen tai vahingon kärsineen voitaisiin lakiehdotuksessa tarkoitetulla tavalla muuten kohtuudella edellyttää sen sietävän. Menettelylliset kysymykset Työryhmän lakiehdotuksen mukaan vahingonkorvausasiat ratkaisisi myös salaisten pakkokeinojen, salaisten tiedonhankintakeinojen ja tiedustelumenetelmien käyttämisen osalta Valtiokonttori ja Valtiokonttorin ratkaisuun tyytymätön voisi nostaa kanteen valtiota vastaan käräjäoikeudessa riita-asioista säädetyssä järjestyksessä. Salaisen pakkokeinon, salaisen tiedonhankintakeinon tai tiedustelumenetelmän käytön laillisten edellytysten täyttymisen ennakollisen arvioinnin tekee kyseessä olevasta salaisesta pakkokeinosta, salaisesta tiedonhankintakeinosta tai tiedustelumenetelmästä riippuen joko tuomioistuin päättäessään tiedonhankintaa koskevan luvan antamisesta tai tiedusteluviranomainen tehdessään tiedonhankintaa koskevan oman päätöksensä. Asetelma, jossa Valtiokonttori arvioisi jälkikäteen riippumattoman tuomioistuimen lupapäätöksen lainmukaisuutta salaisten pakkokeinojen, salaisten tiedonhankintakeinojen tai tiedustelumenetelmien käytön laillisten edellytysten täyttymisen osalta, olisi lähtökohtaisesti ongelmallinen. Työryhmä ehdottaa vahingonkorvaustoiminnasta annettuun lakiin lisättäväksi tuomioistuimen päätökseen perustuvan korvausvaatimuksen käsittelyä koskevan pykälän, mutta tämä ehdotus liittyy lähinnä työryhmän myöskin ehdottamaan vahingonkorvauslain kannekieltoa koskevan pykälän kumoamiseen. Työryhmämietinnössä ei käsitellä siviili- ja sotilastiedustelutoiminnan lainmukaisuutta valvovan tiedusteluvalvontavaltuutetun mahdollista roolia korvausvastuuseen vaikuttavan tiedustelumenetelmien käytön aiheellisuuden arvioimisessa. Kysymys tiedustelumenetelmän käyttämisen aiheellisuudesta voi ajankohtaistua muun muassa tiedusteluvalvontavaltuutetulle tehtyjen kanteluiden tai tutkimispyyntöjen käsittelyn taikka tiedusteluvalvontavaltuutetun oma-aloitteisten valvontatoimien yhteydessä. Salaisten pakkokeinojen, salaisten tiedonhankintakeinojen ja tiedustelumenetelmien käyttämiseen liittyy merkittäviä yleisö- ja asianosaisjulkisuutta koskevia rajoituksia. Rajoitukset ovat erityisen laaja-alaisia siviili- ja sotilastiedustelun osalta. Työryhmän lakiehdotuksen mukaan Valtiokonttorilla olisi salassapitosäännösten ja -määräysten estämättä oikeus saada tuomioistuimelta ja pakkotoimia käyttäneeltä viranomaiselta niiden hallussa olevat korvausasian selvittämiseksi välttämättömät asiakirjat ja tiedot. Viranomaisella ei olisi kuitenkaan velvollisuutta luovuttaa asiakirjoja ja tietoja salaisista tiedonhankintakeinoista ennen kuin niiden käyttämisestä on laissa säädetyn mukaisesti ilmoitettu kohteena olleelle henkilölle. Lakiehdotuksen mukaisen poikkeuksen asiakirjojen ja tietojen luovuttamisvelvollisuudesta on ilmeisesti tarkoitettu koskevan säännöksen sanamuodosta ja sen perustelujen epätarkkuudesta huolimatta salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämisen lisäksi myös salaisten pakkokeinojen ja tiedustelumenetelmien käyttämistä. Todettakoon, että lähtökohtainen velvollisuus ilmoittaa salaisen pakkokeinon, salaisen tiedonhankintakeinon tai tiedustelumenetelmän käyttämisestä koskee ainoastaan tiedonhankinnan varsinaisena kohteena olleelle henkilölle ilmoittamista, ei tiedonhankinnan kohteeksi joutuneelle muulle rangaistavaan toimintaan osalliselle tai tiedustelutehtävään liittyvälle henkilölle taikka täysin sivulliselle henkilölle ilmoittamista. Velvollisuus ilmoittaa salaisen pakkokeinon, salaisen tiedonhankintakeinon tai tiedustelumenetelmän käyttämisestä tiedonhankinnan varsinaisena kohteena olleelle henkilölle koskee ainoastaan osaa salaisista pakkokeinoista, salaisista tiedonhankintakeinoista ja tiedustelumenetelmistä. Tuomioistuimen päätöksen nojalla voidaan niidenkin käyttämisestä ilmoittamista lykätä tai jättää ilmoitus kokonaan tekemättä. Lakiehdotuksen perustelujen mukaan tällaisessa tapauksessa tiedon salaamisen tarve on merkittävämpi kuin tietojen saaminen korvaushakemuksen käsittelyä varten. Oma kysymyksensä on, kuinka laaja-alaisesti salaisen pakkokeinon, salaisen tiedonhankintakeinon tai tiedustelumenetelmän käyttämiseen liittyvät asiakirjat ja tiedot tulevat asianosais- tai yleisöjulkisiksi silloin, kun salaisen pakkokeinon, salaisen tiedonhankintakeinon tai tiedustelumenetelmän käyttämisestä ilmoitetaan tiedonhankinnan varsinaisena kohteena olleelle henkilölle. Työryhmän lakiehdotuksessa tai tiedustelutoiminnan valvonnasta annetussa laissa ei ole säädetty tiedusteluvalvontavaltuutetulle oikeutta luovuttaa hallussaan olevia salassa pidettäviä tietoja korvausasian käsittelyä varten. Tiedusteluvalvontavaltuutetun harjoittaman laillisuusvalvonnan yhteydessä kysymys tiedustelumenetelmän käyttämisen aiheellisuudesta voi ajankohtaistua myös sellaisessa asiassa, jossa tiedustelumenetelmän käyttämisestä ei ole ollut velvollisuutta ilmoittaa sen varsinaisena kohteena olleelle henkilölle.
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ehdotettu säännöstö on kannatettava ja tarkoituksen mukainen etenkin siksi, että se yhtenäistää säännökset vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista valtion varoista maksettavista korvauksista. Säännösten soveltamisala tulisi olemaan laajempi kuin nykyinen SyytKorvL. Tämä taas todennäköisesti aiheuttaisi korvausvaatimusten määrän kasvua ja niitä käsittelevien viranomaisten työmäärän lisääntymistä sekä käsittelyaikojen pitenemistä. Vahingonkorvausasioiden ratkaisemisen työläyttä voi lisätä joidenkin uusien korvattavien tai hyvitettävien vahinkojen määrän selvittäminen ja arviointi esimerkiksi aiheettomasti määrätystä liiketoimintakiellosta, eläintenpitokiellosta tai metsästyskiellosta aiheutunut vahinko.
      • Voitte tähän kirjoittaa pykäläkohtaiset huomionne.
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Työryhmän muistiossa esitetyin tavoin Valtiokonttori katsoo, että lakiehdotus toimii pohjatyönä jatkokeskustelulle ja -valmistelulle. Valtiokonttori esittää kuitenkin eräitä huomioita nyt ehdotettuihin säännöksiin. Valtiokonttori pitää perusteltuna, että vapauden menettämisen tai rajoittamisen korvattavuus sidotaan myös jatkossa selkeään tuntirajaan. Valtiokonttori ehdottaa harkittavaksi, tulisiko tuntirajan ilmetä nimenomaisesti myös ehdotetusta 7 §:stä ja tulisiko 4 §:ssä ehdotettua ajokiellon voimassaolon vähimmäisaikaa vastaava säännös sisältyä myös 3 §:ssä säädetyn kiellon korvattavuudelle. Valtiokonttori esittää harkittavaksi, voisiko Suomen korvausvelvollisuuden rajoittaa tilanteisiin, joissa luovutuspyyntö on esitetty Suomen valtion puolesta. Joka tapauksessa ehdotetun 7 §:n sisällössä tulisi huomioida neuvoston puitepäätös eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisestä luovuttamismenettelystä (2002/584/YOS) 30 artikla. Korvauksen hakemiselle ehdotettu kolmen vuoden määräaika (16 §) on Valtiokonttorin näkemyksen mukaan perusteltu. Määräaika tulisi kuitenkin sitoa asianomaisen päätöksen tiedoksisaantiin. Lisäksi kanteen nostamiselle (18 §) tulisi asettaa esimerkiksi kolmen tai kuuden kuukauden määräaika. Ehdotetussa 19 §:ssä säädetyn korvausoikeuden raukeamisen tuli Valtiokonttorin näkemyksen mukaan koskea kärsimyskorvauksen lisäksi myös korvausta tilapäisestä ja pysyvästä haitasta. Valtiokonttori pitää 23 §:ssä ehdotettua säännöstä korvausviranomaisen tiedonsaantioikeudesta välttämättömänä. Säännös tehostaisi ja nopeuttaisi asian käsittelyä ja lisäisi toiminnan asiakaslähtöisyyttä, kun Valtiokonttori voisi itse hankkia tarvitsemansa tiedot. Koska ehdotuksen mukaan korvattavia vahinkoja olisivat myös henkilövahingot, Valtiokonttorin tiedonsaantioikeuksia tulisi kuitenkin laajentaa koskemaan myös vahinkoa kärsineen terveydentilaa koskevat korvausasian ratkaisemiseksi välttämättömät tiedot.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen tuomariliitto - Finlands domareförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • 4.2. Pykäläkohtaiset huomiot Ehdotetussa 5 §:ssä aikaraja epäillyn oikeudesta korvaukseen perusteettoman pakkokeinon käytöstä laskettaisiin 12 tuntiin. Pykälän 2 momentin mukaan huomioon ei kuitenkaan oteta aikaa, jona epäiltyä ei ole kuulusteltu tai häneen kohdistettu muita tutkintatoimia päihtymyksen vuoksi. Rajaus on perusteltu, mutta saattaa aiheuttaa hankalia näytönarviointitilanteita, kun jälkeenpäin joudutaan arvioimaan sitä, milloin epäilty on ollut siinä kunnossa, että häntä olisi voitu kuulla. Ehdotetun 12 §:n 2 momentin viimeisen virkkeen mukaan korvausta voidaan alentaa, jos vapaudenmenetysaika on vähennetty rangaistuksesta ja 3 momentin mukaan korvaus voidaan evätä, jos sen maksamista ei olisi erityisten syiden vuoksi pidettävä hyväksyttävänä. Perustelujen mukaan tarkoitus on huomattavasti laajentaa valtion ankaraan vastuuseen perustuvaa korvausvelvollisuutta. Lisäksi todetaan, että tarkoitus on, että epäämisperustetta käytettäisiin pidättyvästi (s. 188). Pykälän sanamuodon ja esityksen perusteluiden mukaan tuomittu siis saisi pääsääntöisesti korvausta vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä, vaikka vapaudenmenetysaika vähennetään tuomitusta vankeusrangaistuksesta rikoslain 6:13:n nojalla. Voimassa olevaa lakia on vakiintuneesti tulkittu niin, että korvausta ei ilman erityistä perustetta makseta silloin, kun henkilö on saanut vastaavan hyvityksen tuomitusta rangaistuksesta, vaikka syyksiluettu teko olisi sellainen, että sen perusteella häntä ei olisi voitu vangita. Ehdotus tässä muodossa johtaisi luultavasti korvausmäärän kasvamiseen ja ”kaksinkertaiseen hyvittämiseen”. Jatkovalmistelussa voisi olla aiheellista pohtia vielä tarkemmin 12 tunnin rajan suhteutumista RL 6:13:n vapaudenmenetysajan vähennykseen. Ehdotetun 17 §:n mukaan Valtiokonttorin tulee ennen vahingonkorvausasian ratkaisua varata sille viranomaiselle, jonka toimialalla vahinko on aiheutettu, tilaisuus tulla kuulluksi, jollei kuuleminen ole ilmeisen tarpeetonta. Jos asia koskee tuomioistuinta, tilaisuus on varattava Tuomioistuinvirastolle. Perustelujen mukaan, jos asia koskee tuomioistuinta, tilaisuus tulla kuulluksi olisi varattava Tuomioistuinvirastolle, joka tarvittaessa voi hankkia selvitystä asianomaiselta tuomioistuimelta (s. 198). Säännöksen viimeisellä virkkeellä ei liene tarkoitettu ehdotonta kuulemisvelvollisuutta, vaan täsmentää sitä, mille taholle kuulemispyyntö lähetetään. Tuomioistuinviraston lienee ajateltu toimivan ”puskurina”, joka käsittelee ja lausuu lyhyesti korvausvaatimuksista. Muuta lisäarvoa Tuomioistuinvirastolla tässä ei liene, koska tulkinnanvaraisissa tilanteissa tarvittaneen lausuntoa asianomaiselta tuomioistuimelta. Suoraviivaisempaa olisi, että tarvittaessa lausuntoa pyydettäisiin suoraan tuomioistuimelta ja toisaalta että Valtiokonttori ei pyytäisi lausuntoa vaatimuksesta, jonka perusteista korvausta vaativa ei itse esittäisi vähintään varteenotettavaa selvitystä. Sikäli kuin Valtiokonttori voisi käsitellä ja hylätä myös melko selvästi perusteettomia korvausvaatimuksia, näissä tilanteissa kuuleminen olisi perusteltua katsoa ilmeisen tarpeettomaksi. Ehdotetun 23 §:n mukaan Valtiokonttorilla on salassapitosäännösten ja -määräysten estämättä oikeus pyynnöstä saada maksutta … tuomioistuimelta… niiden hallussa olevat korvausasian selvittämiseksi välttämättömät asiakirjat ja tiedot. Selvää lienee, että tiedonsaantioikeuden ei ole tarkoitettu ulottuvan tuomioistuimen neuvottelusalaisuuden piirissä oleviin asiakirjoihin, esimerkiksi muistioihin, vaikka niistä voisi olla saatavissa tietoja asian selvittämiseksi. Tulkinta seurannee jo sanasta ”välttämättömät”, mutta tämä olisi selvyyden vuoksi hyvä todeta vähintäänkin perusteluissa.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotetun säännöksen 5 § "Korvaus epäillylle pakkokeinon käytöstä" Rikostutkinnan pakkokeinojen käytön korvaamistilanteissa tulisi edelleen pitää johtoajatuksena korvausperusteiden rajoittaminen sellaisiin tilanteisiin, joissa aiheutetaan konkreettisesti vahinkoja jollekin suojattavalle oikeushyvälle, kuten esimerkiksi vapaudenmenetyksen kautta henkilökohtaiselle vapaudelle. Ei tulisi katsoa korvattavaksi jotakin yksittäistä pakkokeinoa sen nimikkeen perusteella, kuten esimerkiksi televalvonta salaisena pakkokeinona, joka teoriassa puuttuu yksityisyyteen, mutta ei tuota mitään tietoa, joten korvausta ei tulisi suorittaa puhtaasti abstraktisesta vahingosta. Korvattavan vapaudenmenetysajan lyhentäminen 24 tunnista 12 tuntiin tuottaa todennäköisesti Tullin toimintaympäristössä lisää korvaustapauksia, koska erityisesti valtakunnanrajalla maahan saapumisen yhteydessä tulee käytännössä eteen tilanteita, joissa rikosepäilyyn liittyy useita henkilöitä. Näissä tapauksissa epäiltyyn rikokseen liittyvien osallisuuksien selvittäminen ja toisaalta tutkinnan turvaaminen tuottavat varsin usein tarpeen ottaa kiinni koko seurue, joka on saapunut maahan samassa ajoneuvossa, josta laiton tavara tai esine on löytynyt. Tämän selvittäminen edellyttää usein vähintään yhden kuulustelukierroksen suorittamista, jolloin pelkästään esitutkintalain 7:5 §:n asettamat rajoitteet saattavat siirtää kuulustelujen aloittamista, puhumattakaan tulkkauksen tarpeesta tai jostakin muusta vastaavasta seikasta. Esityksessä olisi tullut selventää myös edellä mainitun seikan suhdetta esitutkintalain 6:5 §:ään, joka käsittelee läsnäoloa esitutkinnassa. Ehdotetun säännöksen 9 § "Korvaus salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämisestä" Ajatus korvata tiedonhankintakeinojen kohteeksi joutuneelle henkilölle tiedonhankintakeinojen käyttämisestä aiheutunut oikeudenloukkaus, kun sittemmin ilmenee, että näiden keinojen kohdistamisella mainittuun henkilöön ei selvästikään ole ollut aihetta, on erittäin ongelmallinen - kuinka käytännössä arvioidaan kyseinen aiheettomuus - monet tiedonhankintakeinot arvioidaan jo tuomioistuimessa normaalissa keinon lupamenettelyssä, jolloin on ilmeistä, että aiheeton keino ei voi tulla käyttöön. Ehdotuksen toteutuessa on olemassa suuri vaara, että korvauksia suoritetaan automaattisesti ainoastaan asiassa käytetyn tiedonhankintakeinon perusteella ilman aitoa arviota siitä, oliko kyseinen keino todellisuudessa aiheeton, jota ne äärimmäisen harvoin ovat. Aineellisten vahinkojen korvaamisen osalta tulisi selventää pakkokeinon kohteen oman toiminnan vaikutuksia vahingon syntymiseen ja edelleen viranomaisen korvausvastuuseen: jos esimerkiksi pakkokeinon käyttämisen yhteydessä joudutaan murtamaan ovi sen vuoksi, että toimenpiteen kohdehenkilö ei kehotuksesta huolimatta avaa viipymättä ovea.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotetun lain 1 §:n 3 momentissa mainitaan kurinpitorangaistuksen kumoaminen ja poistaminen. Tältä osin tulee huomata, että sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetun lain 68 §:n 1 momentin mukaan rangaistulle on annettava hyvitys siltä osin kuin kurinpitopäätöksessä määrätty kurinpitorangaistus on pantu täytäntöön ja kurinpitopäätös on lopullisesti kumottu tai poistettu tai kurinpitorangaistusta on lievennetty. Ehdotettuun säännökseen tulisi siten vaihtaa viittaussäännöksen mukaisesti tai-sana ja lisätä kurinpitorangaistuksen lieventäminen. Ehdotetun lain 2 §:n perustelujen mukaan pelkkä ehdollinen vankeus tai virkamiehelle tuomittu varoitus eivät oikeuttaisi korvaukseen, kun niissä ei ole täytäntöönpantavaa. Sen sijaan viraltapano oikeuttaisi korvaukseen, vaikkei se edellytä täytäntöönpanoviranomaisen toimia, vaikkakin mietintö mainitsee, että täytäntöönpano tulee ymmärtää laajasti. (Ks. s. 178.) Täytäntöönpanon määritelmä voinee aiheuttaa tulkinnanvaraisuutta oikeuskäytännössä. Laajasti ymmärrettynä täytäntöönpanotoimena ehdollisesta vankeudesta tehdään rikosrekisterimerkintä tai virkamiehelle annetusta varoituksesta merkintä nimikirjaan. Myöskään sotilaalle tuomittuna rangaistuksena muistutusta ei mainita, vaikka muistutus pannaan lain mukaan täytäntöön antamalla se henkilökohtaisesti (ks. laki sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimista 72 §). Ehdotetun lain 12 §:n 1 momentissa käytetään harkinnanvaraa ilmaisevasti muotoilua ”Korvaus voidaan jättää kokonaan tai osaksi maksamatta”. Tältä osin olisi selvempää merkitä ”voidaan” sanan sijaan ”tulee”. Harkinta kohdistuu siihen, onko vahingonkärsijä toiminut tahallisesti tai törkeän huolimattomasti. Tilannetta, jolloin vahingonkärsijä on tahallisesti tai törkeän huolimattomalla menettelyllään aiheuttanut pakkokeinon käyttämisen, mutta silti tuomittaisiin täysi korvaus, ei ole säännöksen perusteluissa esitetty. Ehdotetun lain 13 §:n 3 momentti koskee niin kutsuttua puhdasta varallisuusvahinkoa. Säännös sallisi sen korvaamisen ainoastaan rajoitetuin edellytyksin. Perustelujen mukaan kynnys niiden korvauskelpoisuudelle tulisi pitää korkealla. On huomattavissa, että säännöksen muotoilu on väistämättä lavea ja jättää paljon sijaa tuomioistuinkäytännölle. Tulkinnanvaraisuuden välttämiseksi olisi harkittava, tulisiko puhtaan varallisuusvahingon korvaaminen jättää kokonaan ehdotuksen ulkopuolelle. Lienee melko yleistä, että esimerkiksi vapaudenmenetyksen kohteena olleella epäillyllä on väitteitä ansionmenetyksestä tai hänen yritystoiminnalleen aiheutuneesta vahingosta. Aiheettoman pakkotoimen aiheuttaman vahingon sietokynnyksen ylittäminen on tulkinnanvaraista.
      • Keskusrikospoliisi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotettu 5 §: Korvaus epäillylle pakkokeinon käytöstä. Keskusrikospoliisin käsityksen mukaan ehdotettua pykälää sovellettaisiin myös salaisten pakkokeinojen käytöstä seuraaviin korvauksiin. Keskusrikospoliisi kiinnittää huomiota korvausvastuun sovellettavuuteen tapauksissa, joissa salaisten pakkokeinojen käyttämisestä ei lakiperusteisesti kohteelle ilmoiteta. On tärkeää varmistaa, ettei uudistus näissä tapauksissa mahdollista salaisten pakkokeinojen käyttötiedon paljastumista Valtiokonttorille osoitetun vahingonkorvausvaatimuksen käsittelyn yhteydessä. Ehdotettu 7 §: Korvaus luovutettavaksi pyydetylle vapauden menetyksestä. Keskusrikospoliisi esittää arvioitavaksi, olisiko pykälän 1 momentissa tarkoitettua korvausta johdonmukaisempaa hakea ensisijaisesti vieraalta valtiolta silloin, kun luovutettava on otettu säilöön Suomessa vieraan valtion luovutuspyynnön perusteella. Vastaava periaate on Keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan omaksuttu pykälän 2 momenttiin, jossa säädetään Suomen korvausvelvollisuudesta silloin, kun henkilö on ollut vapautensa menettäneenä vieraassa valtiossa Suomen tekemän luovuttamispyynnön johdosta. Säilöönotto tapahtuu usein esimerkiksi Schengen-kuulutuksen perusteella, joka puolestaan perustuu kuuluttavan maan toimivaltaisen viranomaisen antamaan eurooppalaiseen pidätysmääräykseen. Kuuluttava maa vastaa kuulutuksen oikeellisuudesta. EU-luovuttamislain mukaiset kieltäytymisperusteet ovat varsin rajoitetut. Mikäli pidätysmääräyksen antanut valtio myö-hemmin luopuu pyynnöstä tai häntä vastaan ei nosteta syytettä, korvausta tulisi ensisijaisesti hakea pidätysmääräyksen antaneelta valtiolta. Kansainvälinen yhteistyö perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja mikäli korvausvastuu jää täytäntöönpanevalle valtiolle, se saattaa lopulta vaikuttaa negatiivisesti valtioiden väliseen yhteistyöhön. Vapauden menetyksiä koskeva korvauskäytäntö poikkeaa muiden vieraan valtion pakkokeinoista aiheutuvien vahinkojen korvausvelvollisuudesta. Mietinnön mukaan tämä perustuu henkilökohtaisen vapauden erityiseen merkitykseen ja säilössä pidetyn oikeuksien varmistamiseen. Mikäli korvaus on mahdollista hakea vieraalta valtiolta, tulee se kuitenkin asianmukaisesti korvatuksi säilössä pidetylle. Oikeuskäytännössä (KKO 1991:155) käytäntönä on toki ollut, että korvausta on voinut tällöinkin hakea Suomen valtiolta. Ehdotettu 9 §: Korvaus salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämisestä. Keskusrikospoliisi kiinnittää huomiota korvausvastuun sovellettavuuteen tapauksissa, joissa salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämisestä ei lakiperusteisesti kohteelle ilmoiteta. On tärkeää varmistaa, ettei uudistus näissä tapauksissa mahdollista salaisten tiedonhankintakeinojen käytön paljastumista Valtiokonttorille osoitetun vahingonkorvausvaatimuksen käsittelyn yhteydessä. Ehdotettu 13 §: Korvattavat vahingot. Keskusrikospoliisi katsoo, ettei korvausvastuuta tulisi ulottaa muiden pakkokeinojen osalta kärsimykseen. Laissa tarkoitettujen muiden pakkokeinojen voidaan lähtökohtaisesti katsoa rajoittavan perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista huomattavasti vähemmän kuin varsinaisen vapaudenmenetyksen, jonka osalta myös kärsimyksen korvaaminen vahinkona voidaan katsoa olevan perusteltua.
      • Suomen Asianajajaliitto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Korvausten suuruudesta Esityksessä ei oteta suoranaisesti kantaa korvausten suuruuteen, eikä niitä ole syytä lakiin kirjata. Esityksessä kuitenkin mainitaan Valtionkonttorin peruskorvauksen olevan 120 euroa vuorokaudelta. Asianajajaliiton näkemyksen mukaan mitä pitkäaikaisemmasta vapaudenmenetyksestä on kyse sitä korkeamman myös päiväkohtaisen korvauksen tulisi olla. Vapaudenmenetyksestä aiheutuvan korvauksen suuruuden tulisi olla myös yhteneväinen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätösten kanssa, eikä esimerkiksi valtion rahanpuute voi olla peruste korvausten alhaiseen tasoon. Korvauksen tulisi olla näkemyksemme mukaan yhteneväinen henkilöasiainneuvottelukunnan suositusten kanssa. Olennaisen tavan määrittelystä Uudistuksen mukaan rikoksesta epäillyllä olisi oikeus saada valtiolta korvausta vahingosta, joka on aiheutettu hänelle muulla kuin vapaudenmenetyksen sisältävällä pakkokeinolla. Oikeus korvaukseen olisi kuitenkin vain, mikäli pakkokeinolla on olennaisella tavalla puututtu epäillyn henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, kotirauhaan, yksityiselämään taikka luottamuksellisen viestin suojaan. Asianajajaliitto näkee, että jatkovalmistelussa tulisi täsmentää, mitä olennaisella tavalla tarkoitetaan. Esimerkiksi teletietojen vaatimista ei välttämättä olisi katsottavissa lainkohdan tarkoittamaksi olennaiseksi loukkaukseksi. Sen sijaan puhelinkuuntelu sekä laite-etsintä ovat olennaisella tavalla henkilön kotirauhaan sekä yksityiselämään puuttuvia toimia. Katsommekin, että jatkovalmistelussa tulisi täsmentää termiä joko suoraan lakiin tai vähintään hallituksen esitykseen. Korvauksen hakemisesta Ehdotetun mukaan korvaus vapaudenmenetyksestä ja muista pakkotoimista haetaan Valtiokonttorilta. Selvissä tapauksissa, eli esimerkiksi jos henkilö on vangittu ja syyte hylätty lainvoimaisesti, voisi prosessi oikeudenloukkauksen kärsineen näkökulmasta tehostua, mikäli tuomion lainvoiman vahvistava viranomainen velvoitettaisiin hoitamaan myös korvaushakemus suoraan valtionkonttorille. Tällainen menettely työllistäisi jossain määrin viranomaista, mutta varmistaisi oikeudenloukkauksen kärsieen oikeusturvan toteutumisen. Asianajajaliitto kannattaa ehdottomasti myös korvausajan pidentämistä kolmeen vuoteen. Nykyinen kolme kuukautta on kohtuuttoman lyhyt aika. 2 § Korvaus aiheettomasta rangaistustuomiosta Ehdotetun lainmuutoksen mukaan pelkkä ehdollinen vankeus tai virkamiehelle tuomittu varoitus eivät oikeuttaisi korvaukseen, kun niissä ei ole täytäntöönpantavaa. Asianajajaliitto ehdottaa pykälään lisättäväksi, että tällaisissa tapauksissa vahingonkorvaus voidaan tuomita vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n perusteella. Vaikka ehdollisesta vankeudesta ei koidu vapaudenmenetystä, voi se johtaa esimerkiksi työpaikan menettämiseen, tai henkilöltä voidaan evätä lupa harjoittaa tiettyä valvonnan alaista liiketoimintaa. Esimerkiksi tällaisissa tapauksissa valtion tulisi korvata virheellisestä tuomiosta aiheutunut taloudellinen menetys. Tällaisissa tilanteissa näyttötaakka vahingon aiheutumisesta on sillä, joka vetoaa syntyneeseen vahinkoon. Myös rikosta koskevat merkinnät, kuten rikosrekisterimerkintä, tulee tällaisessa tapauksessa poistaa välittömästi henkilön tiedoista, sillä ne voivat vaikuttaa muun muassa henkilön työllistymiseen. Toisaalta jatkovalmistelussa olisi hyvä sisällyttää esimerkiksi hallituksen esitykseen myös kirjaus siitä, että virheellisesti tuomitun itse maksamat oikeudenkäyntikulut lukeutuvat korvattaviin vahinkoihin.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • ”Mielenterveyslain mukaisesti tehdyt päätökset tahdosta riippumattomasta hoidosta sekä kehitysvammalain nojalla tehdyt päätökset henkilön määräämisestä erityishuollon toimintayksikköön tahdostaan riippumatta tai muut vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnolliset vapaudenriistot voidaan usein kumota hallinto-oikeudessa, mutta jälkikäteisestä kumoamisesta ei välttämättä ole potilaan tai asiakkaan näkökulmasta enää hyötyä. Vaikka päätöksiä koskevat valitukset käsitelläänkin kiireellisinä, on niiden käsittelyaika esimerkiksi mielenterveyslain mukaisissa hoitoonmääräämispäätöksissä noin 2 kuukautta. Tässä ajassa hoitojakso on voinut jo päättyä. Kaikista vapauden riistämisistä tai muista rajoitustoimenpiteistä, kuten potilaan eristämisestä tai henkilöntarkastuksesta tahdosta riippumattoman hoidon aikana, ei myöskään tehdä valituskelpoista päätöstä. Valviran selvitysten mukaan kehitysvammalain 3 a luvussa säädettyjen rajoitustoimenpiteiden käytössä esiintyy muun muassa menettelyllisiä puutteita, minkä lisäksi yksiköissä käytetään toisinaan henkilön vapauteen kohdistuvia rajoitustoimenpiteitä niille säädetyt aikarajoitukset ylittäen (ks. esim. EOAK/1686/2022, EOAK/4119/2022), ja käytössä on jopa kokonaan lakiin perustumattomia rajoitustoimia. Näistä syistä Vammaisfoorumi pitää esitetyn lain 11 §:ää (”Korvaus muusta vapaudenmenetyksestä”) perusteltuna oikeusturvakeinona. ”Vapaudenmenetyksen” ja ”vapauden rajoittamisen” käsitteiden ohella sosiaali- ja terveydenhuollossa käytetyn käsitteen ”rajoitustoimenpide” käyttäminen joko säädöstasolla tai perusteluissa tekisi sääntelystä selkeämpää ja viestisi informatiivisessa mielessä sen laajasta sovellettavuudesta. Lisäksi vammaisten henkilöiden tulisi saada tarvittava tuki oikeuksiinsa pääsemiseksi säännöksen tarkoittamissa tilanteissa.”
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Juristiliitto katsoo, että ehdotetun lain 5 §:ssä säädetty vapaudenmenetysaika tulisi olla ehdotetun 12 tunnin sijasta nykyinen 24 tuntia. Ankarasta vastuusta huolimatta viranomaisille tulee antaa realistiset mahdollisuudet suorittaa riittävät toimenpiteet vapauden menetyksen perusteiden tutkimisen osalta. Esimerkiksi viikonloppuyönä puoliltaöin kiinniotetun epäillyn osalta on usein mahdotonta suorittaa kaikkia toimenpiteitä 12 tunnissa, koska käytännössä monet tutkintatoimenpiteet muun muassa kotietsintöjen ja kuulustelujen osalta on suurelta osin kiellettyä yöllä. Sääntelyn tulee olla linjassa rikoslain tuottamuksellisen vapaudenriiston “vähäisyyden” arvioinnin kanssa. Lähtökohtana on rikoslain säännöksen osalta se, että alle vuorokauden vapauden menetys paikassa, joka on tarkoitettu henkilöiden säilyttämiseen, on vähäistä. Lisäksi lain 10 §:ssä koskien muun pakkotoimen käytöstä sivulliselle aiheutuneen vahingon korvaamista tulisi perustelutekstissä määritellä se, käsitelläänkö sivullisena sellaista pakkotoimenpiteen kohteena ollutta, joka on pelastettu hengenvaarasta murtautumalla tämän asuntoon esimerkiksi sairauskohtauksen vuoksi, eikä näin ollen ole aiheuttanut toimenpiteitä omilla tahdonvaltaisilla toimenpiteillään. Nykyisin tämän osalta on erilaisia tulkintaa ja siten myös korvauskäytäntöä, jonka määrittely yhdenmukaistaisi. Lisäksi perusteluissa tulisi ottaa kantaa siihen, kattaako sivullisasema myös kohdehenkilön kuolinpesän, jos kohdehenkilö on kuollut ja tämän asuntoon on hätätilanteessa murtauduttu. Myös tästä on ollut tähän asti erilaisia tulkintoja ja siten korvauskäytäntöjä.
      • THL
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotuksen 11 §:ssä säädettäisiin oikeudesta saada korvausta muusta vapaudenmenetyksestä. Mietinnön sivulla 63 todetaan nykytilan arviointia koskevassa osiossa, että ”Korvausvelvollisuus esimerkiksi tahdonvastaisessa hoitoon määräämisessä voi tulla ajankohtaiseksi tyypillisesti, jos määräaika päätökselle hoidosta on ylitetty, vaikka hoitoon määräämiselle tai hoidon jatkamiselle olisikin ollut edellytykset.” Määräajan ylitykset ovat tyypillisesti seurausta joko potilaan karkaamisesta tai sairaalassa tapahtuneesta menettelyvirheestä, eli käytännössä usein inhimillisestä erehdyksestä. On myös mahdollista, että hallinto-oikeus jättää vahvistamatta tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen tapahtuneen menettelyvirheen vuoksi, esimerkiksi jos alistamista ei ole hallinto-oikeuden käsityksen mukaan tehty lain edellyttämällä tavalla ”heti”. On kuitenkin mahdollista, että määräajan ylitys on seurausta myös seikoista, joita ei ole luettavissa sen enempää potilaan kuin sairaalankaan vastuulle. Tällaisia voivat olla esimerkiksi potilaan somaattiseen terveydentilaan liittyvät seikat, jotka voivat estää hoidon jatkamisen edellytysten arvioinnin mielenterveyslain mukaisessa ajassa. Lisäksi on epäselvää, voitaisiinko joissain tilannetta mielentilatutkimusta pitää tällaisena muuna vapaudenmenetyksenä. Tutkimuksen itsessään määrää tuomioistuin, mutta mielenterveyslain 16 §:n 2 momentin nojalla ”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos voi perustellusta syystä pidentää tutkimusaikaa enintään kahdella kuukaudella.” Tulkinnanvaraiseksi jää, voisiko tällainen tutkimusajan pidennys jossain tilanteessa tulla tulkituksi ehdotetussa säännöksessä tarkoitetuksi vapaudenmenetykseksi. Vahingonkorvausvastuun selkeyttäminen tilanteessa, jossa vapaudenmenetys on ilmeisesti seurausta viranomaisen virheestä, on sinänsä kannatettavaa. Laki saattaisi kuitenkin aiheuttaa epäselviä tulkintatilanteita siinä, missä tilanteessa korvausvastuu tulee kyseeseen ja joka tapauksessa tulisi todennäköisesti ainakin alkuvaiheessa merkittävästi lisäämään esimerkiksi edellä mainituista määräajan ylityksistä johtuvien vaatimusten määrää ja siten lisäämään resurssitarvetta.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitoksella ei ole lausuttavaa.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Suomen syyttäjäyhdistys ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Lain 5 §:ssä säädetyn vapaudenmenetyksen aika tulee säilyttää 24 tunnissa. Viranomaisella tulee olla realistiset mahdollisuudet suorittaa riittävät toimenpiteet. Sääntelyn tulee olla linjassa rikoslain tuottamuksellisen vapaudenriiston säännöksen kanssa. Kyseisen säännöksen esitöissä on rikoksen toteutumiselle rajana 24 tuntia, kun henkilöä säilytetään tiloissa, jotka ovat tarkoitettu henkilöiden säilyttämiseen. Miksi vahingonkorvausvelvollisuuden tulisi poiketa tästä? Lain 10 §:ssä säädetystä sivulliselle aiheutetusta vahingosta on huomattavasti tarkemmin määriteltävä tilanteet, joita korvausvelvollisuus koskee. Onko kyse esimerkiksi tilanteesta, jossa sairaskohtauksen saanut henkilö pelastetaan asunnosta? Onko hän sivullinen? Nämä asiat osaltaan osoittavat sen, että työryhmän mietintö on selkeästi vielä keskeneräinen.
      • Liikenne- ja viestintäministeriö
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • 4 § Korvaus ajokiellosta Ministeriö toteaa, että ajokieltoja ja väliaikaisia ajokieltoja koskeva ehdotus, mukaan lukien vaatimus neljän kuukauden kestosta, vaikuttaa lähtökohtaisesti asialliselta ja perustellulta. Säännöksen soveltamista kuitenkin helpottaisi 4 §:n 1 momentin maininnan ”eikä teosta nosteta syytettä” tarkempi kuvaaminen ja perustelu. Lisäksi pykäläkohtaisissa perusteluissa voisi mainita, että myös rajavartiomies voi määrätä ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon (ajokorttilaki 70 §). Ministeriö pitää kannatettavana, että ajo-oikeuden menetys koskee myös alkolukolla valvottua ajo-oikeutta, mutta kohdan perustelut ovat hieman harhaanjohtavat: "Momentin viimeisen virkkeen mukaan ajo-oikeuden menetyksestä säädetty koskee myös alkolukolla valvottua ajo-oikeutta. Pykälä ei sitä vastoin koskisi aiheettomasti ehdolliseen ajokieltoon määrättyä, sillä ajo-oikeutta ei ole tällöin evätty vaan sille on asetettu koeaika." . Valvotun ajo-oikeuden alla on ehdollinen ajokielto (kts. esim. ajokorttilain 69 § "Poliisin on peruutettava alkolukolla valvottu ajo-oikeus ja määrättävä ehdollinen ajokielto kokonaisuudessaan pantavaksi täytäntöön"). Lisäksi perusteluita voisi selkeyttää täydentämällä, miksi pykälässä säädetyn ehdotetaan koskevan myös alkolukolla valvottua ajo-oikeutta. Työryhmämietinnön mukaan väliaikaisesta ajokiellosta saatava korvaus perustuisi siihen, että korvauksen hakijaa ei lopulta saatettu rikosvastuuseen epäillystä ajokieltorikoksesta. Ministeriö katsoo, että väliaikainen ajokielto on määrätty oikein esitutkinnan aikana, jos määräämisen edellytyksenä oleva epäilyksen kynnys on ylittynyt. Tällainen väliaikainen ajokielto ei siis voi olla aiheeton. Väliaikaisella ajokiellolla on samat oikeusvaikutukset kuin varsinaisella ajokiellolla, minkä takia on perusteltua, että säännös on haluttu ulottaa myös väliaikaiseen ajokieltoon. Jatkovalmistelussa olisi hyvä tarkentaa 4 §:n 2 mom. osalta, koskeeko momentti sekä väliaikaista ajokieltoa että ajokieltoa, koska pykälän 1 momentissa viitataan molempiin, mutta 2 momentissa vain ajokieltoihin.
      • Itä-Suomen poliisilaitos, Poliisilakimies Ilkka Jukarainen
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Lakiehdotuksen 2 §:n osalta perusteluissa lausutaan, että Suomeen täytäntöönpantavaksi siirretty rangaistustuomio on purettu siinä valtiossa, jossa tuomio on annettu, niin Suomen valtio voisi olla korvausvelvollinen siltä osin kuin rangaistus on pantu täytäntöön Suomessa. Tältä osin esitys Suomen valtion korvausvelvollisuuden laajentamisesta ei välttämättä ole perusteltu. Lakiehdotuksen 4 §:n mukaan rikokseen syyllistymistä koskevan epäilyn johdosta väliaikaiseen ajokieltoon määrätty voisi saada korvauksen ajo-oikeuden menettämisestä, jos teosta ei nosteta syytettä tai syyte hylätään ja hänen ajo-oikeutensa jatkuu. Ajokorttilain 64 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos hän on syyllistynyt sellaiseen rikoslain 23 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan. Edelleen ajokorttilain 70 §:n nojalla poliisimies voi määrätä epäillyn liikenneturvallisuuden vaarantamisen perusteella väliaikaisen ajokiellon ennen kuin poliisilaitos on tehnyt päätöksen ajokiellosta. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen voi tulla arvioitavaksi myös sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain (sakkomenettelylaki) mukaisessa menettelyssä. Tällöin voi olla mahdollista, että syyttäjä ei sakkomenettelylain 26 §:n nojalla anna rangaistusmääräystä eli siis ei vahvista syyllistymistä väliaikaisen ajokiellon perusteena olevaan epäiltyyn tekoon. Lakiehdotuksessa käytetään kuitenkin vain termiä syyte, joka viittaa tuomioistuinkäsittelyyn. Mutta onko tarkoitus, että pykälän soveltamisala koskisi myös sakkomenettelyssä käsiteltäviä tekoja ja niiden yhteydessä mahdollisesti määrättyä väliaikaista ajokieltoa. Lakiehdotuksen 5 §:n osalta perusteluissa lausutaan seuraavaa: Korvaukseen oikeutettu olisi myös rikoksesta epäiltynä kiinni otettu ja eräissä tapauksissa säilöönotettu. Tässä yhteydessä tulisi tarkentaa mitä tarkoittaa eräissä tapauksissa säilöönotettu. Lakiehdotuksen 15 §:n mukaan vahingonkorvausasioissa toimivaltainen viranomainen olisi Valtiokonttori. Esitys on perusteltu erityisesti yhdenmukaisen ratkaisukäytännön varmistamisen johdosta.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 3.2 PYKÄLÄKOHTAISET HUOMIOT EHDOTETUSTA LAISTA Luonnostellun lain 2 §:ssä tarkoitettu korvaus aiheettomasta rangaistustuomiosta tulisi 3 §:n mukaan maksettavaksi myös tilanteissa, joissa esimerkiksi liiketoimintakielto kumottaisiin hovioikeudessa tai korkeimmassa oikeudessa, vaikka syytettä ei muuten hylättäisi. Korvaus kattaisi 13 §:n 1 momentin mukaan myös puhtaan varallisuusvahingon eli esimerkiksi menetetyn liikevoiton. Kun kysymys on liiketoimintakiellosta, puhtaan varallisuusvahingon korvaaminen ja korvausmäärän arvioiminen saattaa käytännössä olla hyvinkin vaikeaa eikä kaavamaisia korvaustaulukoita näissä tapauksissa voitaisi käyttää. Asian jatkovalmistelussa olisi syytä pohtia suuntaviivoja ja sopivaa menettelyä kumotun, mutta osittain jo kärsityn liiketoimintakiellon vaikutusten arviointiin korvausta määrättäessä. Lain 4 §:ssä säädettäisiin ajokieltoon määrätyn oikeudesta hyvitykseen valtiolta. Pykälä koskisi kuitenkin oikeutta kohtuulliseen hyvitykseen vain rikoksen johdosta määrätystä ajo-oikeuden menetyksestä. Työryhmä ei ole perustellut sitä, mikseivät muilla perusteilla virheellisesti määrätyt ajokiellot oikeuttaisi hyvitykseen. Ajokieltohan voidaan muulla kuin rikosperusteella määrätä, jos henkilö ei ole toimittanut poliisin asettamassa määräajassa lääkärinlausuntoa, optikon lausuntoa tai todistusta uuden hyväksytyn kuljettajantutkinnon, ajokokeen tai ajonäytteen suorittamisesta. Työryhmän ehdotuksen mukaan hyvitys maksettaisiin vain, jos ajokielto olisi ollut aiheetta voimassa vähintään neljän kuukauden ajan. Oikeutta kohtuulliseen hyvitykseen ei siten olisi alle neljä kuukautta kestäneestä ajo-oikeuden menetyksestä, vaikka se todettaisiin sittemmin aiheettomaksi. Pidän neljän kuukauden kestoon kytkettyä korvauskynnystä varsin korkeana. Liikennerikosjutuissa tätä lyhyempääkin ajokieltoa pidetään usein varsinaista rangaistusta haitallisempana seuraamuksena. Luonnostellun lain 9 §:ssä säädettäisiin salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämisestä maksettavista korvauksista. Korvaus tulisi kyseeseen esimerkiksi silloin, kun näitä keinoja olisi kohdistettu väärään kohteeseen tai toimenpide olisi muuten ollut jälkikäteen arvioituna selvästi aiheeton. Säännöstä sovellettaisiin myös siviilitiedusteluun, jolla tarkoitetaan poliisilain 5 a luvun mukaista suojelupoliisin suorittamaa tiedonhankintaa ja tietojen hyödyntämistä muun muassa kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Pykälää ei kuitenkaan sovellettaisi sotilastiedusteluun (laki sotilastiedustelusta). Tätä rajavetoa ei ole perusteltu. Tiedustelun kohteena olleen ”väärän” henkilön yksityisyyden suojan kannalta lienee merkityksetöntä, oliko kysymys perusteettomasta siviili- vai sotilastiedustelusta. Salaisesta tiedonhankinnasta on ilmoitettava sen kohteelle, kun tiedonhankintakeinon tarkoitus on saavutettu tai viimeistään vuoden kuluttua sen käytön lopettamisesta. Ilmoittamista voidaan kuitenkin lykätä tuomioistuimen päätöksellä enintään kaksi vuotta kerrallaan. Tuomioistuin voi myös tietyin edellytyksin tehdä päätöksen, että tiedonhankinnasta ei ilmoiteta kohteelle lainkaan. Kuten tiedusteluvalvontavaltuutettu on lausuntopalveluun antamassaan lausunnossa todennut, tiedustelumenetelmien käyttämiseen liittyy merkittäviä yleisö- ja asianosaisjulkisuutta koskevia rajoituksia. Työryhmän ehdotuksen mukaan Valtiokonttorilla olisi kuitenkin luonnostellun lain 23 §:n mukaan salassapitosäännösten ja -määräysten estämättä oikeus saada tuomioistuimelta ja pakkotoimia käyttäneeltä viranomaiselta niiden hallussa olevat korvausasian selvittämiseksi välttämättömät asiakirjat ja tiedot. Viranomaisella ei kuitenkaan ole velvollisuutta luovuttaa asiakirjoja ja tietoja salaisista tiedonhankintakeinoista ennen kuin niiden käyttämisestä on laissa säädetyn mukaisesti ilmoitettu niiden kohteena olleelle henkilölle. Velvollisuus ilmoittaa tiedustelumenetelmän käyttämisestä koskee ainoastaan tiedonhankinnan varsinaisena kohteena ollutta henkilöä, ei tiedonhankinnan kohteeksi joutunutta muuta henkilöä. Tiedustelu saattaa edellä selostetuista ilmoitusvelvollisuuteen liittyvistä syistä käytännössä pysyä sen kohteeltakin pitkään tai jopa pysyvästi salaisena. Vaikka henkilöön kohdistettu tiedustelu paljastuisikin, paljastumisen todennäköinen viive ja toimintaan liittyvät yleiset salausperusteet saattaisivat joka tapauksessa vaikeuttaa sen toteen näyttämistä, että pakkotoimi jälkikäteisessä tarkastelussa oli selvästi aiheeton. Käytännössä aiheettomaan tiedusteluun perustuvien korvausvaatimusten esittäminen jäisi tiedustelun kohteillekin todennäköisesti näistä syistä vain teoreettiseksi mahdollisuudeksi.
      • Suomen Yrittäjät ry
        Päivitetty:
        12.3.2023
        • Suomen Yrittäjät pitää uutta lakiehdotusta ja erityisesti sen 3 §:ssä esitettyä korvausta kiellon määräämisestä kannatettavana. Painotamme, että määrätyllä liiketoimintakiellolla puututaan Suomen perustuslailla turvattuun elinkeinovapauteen. Myös väliaikaisella liiketoimintakiellolla voi olla yksin- ja pienyrittäjälle kauaskantoiset ja kohtalokkaat seuraukset. Suomen Yrittäjät pitää erittäin tärkeänä yrittäjän oikeusturvan kannalta oikeutta aiheettoman liike-toimintakiellon aiheuttaman vahingon korvaukseen.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • 5 § Hovioikeus asettaa harkittavaksi, onko vapaudenmenetyksen 12 tunnin keston aikaraja liian tiukka ja aiheuttaako se esitutkinnalle liiallisia rajoitteita. Aikarajan asettaminen valtion vahingonkorvausvelvollisuuden uhalla aiheuttanee käytännössä painetta noudattaa aikarajaa. Aikaraja saattaisi aiheuttaa käytännön ongelmia erityisesti rajat ylittävissä tapauksissa sekä sidosryhmäyhteistyötä edellyttävissä tilanteissa. Ehdotuksen vaikutukset esitutkintaviranomaisten henkilöstöresurssien riittävyyteen tulee selvittää ja tarvittaessa lisätä resursseja. 6 § Hovioikeus kiinnittää huomiota siihen, että viittaus 5 §:n 1 momentin 2 kohtaan on harhaanjohtava, koska mainittu 2 kohta koskee vapaudenmenetystä. Mikäli viittaus tarkoittaa tilannetta, jossa rikos on luettu epäillyn syyksi, mutta on ilmeistä, että syyksilukemisen perusteella omaisuutta ei olisi voinut asettaa vakuustakavarikkoon ollenkaan tai ainakaan määrättyyn määrään, tämä on ilmaistava toisella tavalla. 12 § Oikeudenkäyntien turvaamiseksi rikoksesta epäillyn noutaminen pääkäsittelyyn on ajoittain välttämätöntä myös tilanteissa, joissa rikoksesta epäilty ei varsinaisesti välttele oikeudenkäyntiä vaan suhtautuu siihen vain välinpitämättömästi. Ehdotuksen valmistelun yhteydessä onkin vielä syytä ottaa harkittavaksi, onko törkeän huolimattomuuden edellytys liian korkea arvioitaessa oikeudenkäyntiin noudetun vastaajan oikeutta korvaukseen. 13 § 3 ja 4 momentti Pykälän 3 momentin teksti asettaa sietokynnyksen matalammaksi kuin säännöskohtaisissa perusteluissa annetaan ymmärtää. Hovioikeuden mielestä lain sanamuoto ei ole yhdenmukainen sen perustelujen kanssa, koska perusteluissa korvauksen suorittaminen on korkean sietokynnyksen takana, kun taas ehdotetun lainkohdan mukaan riittävää on, että korvauksen suorittamista voidaan pitää kohtuullisena. Luettavuuden ja ymmärrettävyyden kannalta ehdotetaan harkittavaksi, tulisiko 3 ja 4 momentin järjestystä vaihtaa, koska 4 momentti on yleinen ja 3 momentti koskee viitatun 10 pykälän mukaisia erikoistilanteita. 16 § Ehdotettu sanamuoto jättää avoimeksi, milloin oikeus korvaukseen on syntynyt ja hakijan voidaan katsoa olevan tästä oikeudesta tietoinen.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
        • 4 §: Sinänsä on perusteltua, että aiheettomaksi osoittautuneesta ajokiellosta on mahdollista saada korvausta, mutta 6 kk tuntuisi kuitenkin loogisemmalta korvaukseen oikeuttavan ajokiellon pituudelta.
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ehdotetun säännöksen 5 § Korvaus epäillylle pakkokeinon käytöstä sisältää 2 momentissa korvausta rajoittavan säännöksen 1 momentissa kuvattujen kohtien 1 ja 2 osalta. Vapauden menetyksestä aiheutuneen vahingon korvattavuus on rajattu pois enintään 12 tuntia kestäneen vapaudenmenetyksen osalta. Mietinnössä todetaan, että SyytKorvL:n 1 § 2 momentin mukainen aikaraja on ehdotetussa säännöstössä alennettu yhdestä vuorokaudesta 12 tuntiin. Kiinnitän huomiota siihen, että ehdotettu 12 tunnin vapauden menetyskin voi aiheuttaa henkilölle todellista yksilöitävissä olevaa taloudellista vahinkoa esimerkiksi työpäivän mittaisen ansion menetyksen, joissakin tapauksissa ehkä jopa työpaikan menetyksen. Ehdotettu 14 § Esitutkinnan vireillä olon merkitys sisältää mahdollisuuden hakea korvausta vapauden menetyksestä tai rajoituksesta, kun kolme vuotta toimesta on kulunut, ja kun esitutkinta olisi edelleen epäillyn osalta kesken. Vaatimuksen käsittelyä voidaan lykätä enintään kahdella vuodella ja yhteensä enintään neljä vuotta. Kiinnitän huomiota siihen, että esitutkinnan kesto laajoissa vaativissa rikosasioissa voi kestää helposti enemmän kuin kolme vuotta, kun taas lyhytaikaiset vapauden menetykset ovat tavallisesti aktiivisen tutkinnan aloittamisen alussa. Korvausvaatimuksen käsittelyä siis voidaan joutua lykkäämään näissä tilanteissa useissa tapauksissa. Lisäksi vaatimuksen perusteiden arvioiminen onko vapauden menetys tai muu rajoitus ollut aiheeton, on erityisen ongelmallista ja luultavasti mahdotonta prosessin ollessa vasta esitutkintavaiheessa ja kesken epäillyn osalta.
      • Voitte tähän kirjoittaa huomionne ehdotetusta laista.
      • Poliisihallitus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Poliisihallituksella ei ole tältä osin lausuttavaa.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Tähän osioon ei ole huomautettavaa.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitoksella ei ole lausuttavaa pakkokeinolain muuttamisesta.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 4. LAKI PAKKOKEINOLAIN MUUTTAMISESTA Minulla ei ole lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta tältä osin.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Voitte tähän kirjoittaa huomionne ehdotetusta laista.
      • Valtiokonttori
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Valtiokonttori pitää valtion vahingonkorvaustoiminnasta annettuun lakiin ehdotettuja muutoksia tarkoituksenmukaisina ja kannatettavina. Erityisesti poliisin ja rajavartiolaitoksen toiminnassa aiheutuneiden esine- ja taloudellisten vahinkojen sisällyttäminen lain soveltamisalaan lisää merkittävällä tavalla korvaustoiminnan yhdenmukaisuutta ja siten parantaa kansalaisten oikeusturvaa. Valtiokonttori myös esittää, että samassa yhteydessä lakiin lisättäisiin Valtiokonttorille tarpeelliset tiedonsaantioikeudet.
      • Oksiala-Mäki-Petäjä Kirsi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • – – ”KP- sopimuksen 26 artiklan mukaan kaikki ihmiset ovat oikeudellisesti yhdenvertaisia ja oikeutettuja ilman minkäänlaista syrjintää yhtäläiseen lain suojaan. Sopimuksen kansallista noudattamista valvova YK:n ihmisoikeuskomitea on katsonut tämän sopimusmääräyksen edellyttävän, että suojan syrjintää vastaan tulee kattaa viranomaistoiminta kokonaisuudessaan sekä yksityisten väliset oikeussuhteet keskeisillä elämänaloilla kuten työ ja asuminen. Syrjityksi tulleella on sopimuksen 2 artiklan perusteella oltava käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot.” – – https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2014/20140019 — UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto) 6 päivänä lokakuuta 2015 ( * ) ”Ennakkoratkaisupyyntö — Henkilötiedot — Yksilöiden suojelu henkilötietojen käsittelyssä — Euroopan unionin perusoikeuskirja — 7, 8 ja 47 artikla — Direktiivi 95/46/EY — 25 ja 28 artikla — Henkilötietojen siirto kolmansiin maihin — Päätös 2000/520/EY — Henkilötietojen siirto Yhdysvaltoihin — Tietosuojan riittämätön taso — Pätevyys — Luonnollisen henkilön, jonka tiedot on siirretty Euroopan unionista Yhdysvaltoihin, tekemä kantelu — Kansallisten valvontaviranomaisten toimivalta” https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:62014CJ0362&from=en -- Esim. tapaturma-, potilas- ja lääkevahinkotilanteissa kun Yhdenvertaisuusvaltuutettu tai muu asiassa toimivaltainen viranomainen havaitsee ”EU:n oikeuden vastaista syrjintää ja kun ei ole toteutettu toimenpiteitä yhdenvertaisen kohtelun palauttamiseksi, kansallisen tuomioistuimen on jätettävä soveltamatta syrjivä kansallinen säännös. Sen ei tarvitse pyytää tai odottaa, että lainsäätäjä sitä ennen kumoaisi kyseisen säännöksen, ja sen on sovellettava epäedullisessa asemassa olevan ryhmän jäseniin samaa järjestelmää kuin muihin työntekijöihin57. [vrt. tulossa oleva 1.6.2023 voimaanastuva Yhdenvertaisuulaki 18 §; lainkäyttötoiminnan rajaus] Esimerkki: velvollisuus myöntää etuuksia epäedullisessa asemassa olevalle ryhmälle Asiassa Milkova oli kyse Bulgarian työlaista. Laissa säädettiin oikeudellisesta kehyksestä, jolla annetaan erityistä ennakkosuojelua, jos vammaisia työntekijöitä irtisanotaan, mutta kyseinen tae ei ulottunut virkamiehiin, joilla oli samat vammat. Euroopan unionin tuomioistuin katsoi, että jos asiaa käsittelevä tuomioistuin havaitsisi, että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ei ollut noudatettu, tuomioistuimen pitäisi palauttaa yhdenvertainen kohtelu myöntämällä vammaisille virkamiehille, jotka olivat nykyisessä järjestelmässä epäedullisessa asemassa, samat etuudet kuin järjestelmän etuuksia saaville vammaisille työntekijöille. Näin ollen velvollisuus noudattaa EU:n oikeutta edellyttäisi, että työntekijöitä, joilla on erityinen vamma, suojaavien kansallisten sääntöjen soveltamisalaa laajennettaisiin siten, että kyseiset suojaavat säännöt koskisivat myös virkamiehiä, joilla on sama vamma.” Lähde: ”Euroopan unionin perusoikeuskirjan soveltaminen kansallisessa lainsäädännössä ja päätöksenteossa” (2019) Ohjeet – – ”Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa taataan oikeus oikeudenkäyntiin ja oikeus puolustautua vain siviilikanteissa ja rikossyytteissä. Perusoikeuskirjan 47 artiklassa mennään pidemmälle: EU:n oikeuden puitteissa siinä taataan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen kaikilla aloilla, myös hallinnollisissa menettelyissä, kuten turvapaikka- ja muuttoliikeasioissa sekä verolainsäädännössä” – – https://fra.europa.eu/sites/default/files/fra_uploads/fra-2018-charter-guidance_fi.pdf — Oikeusministeriön julkaisuja Justitieministeriets publikationer 2023:4 Julkisyhteisön vahingonkorvausvastuu Työryhmän mietintö – – ”Kannekielto ei voi koskea korvausvaatimusta, joka perustuu Euroopan unionin oikeuden noudattamatta jättämiseen, koska se tekee korvauksen saamisen mahdottomaksi ja asettaa unionin oikeutta ankaramman lisäedellytyksen (tuomio 30.9.2003, Gerhard Köbler v. Itävallan tasavalta, C-224-01, EU:C:2003:513, KKO 2013:58). Kannekielto ei voi myöskään estää Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun ihmisoikeuden loukkaukseen perustuvan korvausvaatimuksen tutkimista. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2016:20 mukaan hallinto-oikeuden virheellisen menettelyn johdosta tehtyä vahingonkorvausvaatimusta ei voitu kannekiellon vuoksi sinänsä tutkia vahingonkorvauslakiin perustuvana, mutta korvausta tuomittiin hallinto-oikeuden ratkaisun perus- ja ihmisoikeuteen kohdistuneen loukkauksen perusteella. Kannekieltoa on oikeustieteellisessä kirjallisuudessa arvosteltu, kun sen on katsottu perustuslain 21 §:n sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan vastaisesti rajoittavan oikeutta saada oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva päätös tuomioistuimen tutkittavaksi.” – – https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164562/OM_2023_4_ML.pdf?sequence=1&isAllowed=y
      • Poliisihallitus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Poliisihallituksella ei ole tältä osin lausuttavaa.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen tuomariliitto - Finlands domareförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • 5. Laki valtion vahingonkorvaustoiminnasta annetun lain muuttamisesta Tuomioistuinten riippumattomuus ja laillisuusvalvontanäkökohdat huomioon ottaen Valtiokonttorin ei tule arvioida tuomioistuimiin tai henkilökohtaan kohdistuvia korvausvaatimuksia silloinkaan, kun kysymys ei ole tuomioistuimen päätöksestä aiheutuneesta vahingosta, vaan jostakin muusta virheestä tai laiminlyönnistä. Ehdotetun toimivaltarajauksen soveltamisalaa voisi siten laajentaa esimerkiksi säätämällä rajauksessa ”jos vaatimus koskee tuomioistuimen toimintaan liittyvän vahingon korvaamista”. Valtiokonttorin roolin tulisi olla pääsääntöisesti vain korvauksen suorittaja maksuvelvollisuuden ollessa lain nojalla selvä. Tuomariliitto vastustaa muutoinkin yksittäisen tuomarin vahingonkorvausvelvollisuuden laajentamista. Tässä yhteydessä vahingonkorvauslain 4 luvun 2 §:n 1 momenttia tulisi muuttaa siten, että jos tuomarin menettely ei ole ollut törkeän huolimatonta, ei vahingonkorvausta ole tuomittava. Lausunnon valmistelu Lausuntoa on valmisteltu Tuomariliiton hallituksessa ja oikeuspoliittisessa valiokunnassa. Lausunnon kirjoittamiseen ovat osallistuneet markkinaoikeustuomari Pekka Savola ja käräjätuomari Petteri Plosila. Helsingissä 14.3.2023 Suomen tuomariliitto – Finlands domareförbund ry Anna Pitkänen Minna Hällström puheenjohtaja varapuheenjohtaja Suomen tuomariliitto - Finlands domareförbund ry toimii tuomioistuinlaitoksen kehittämiseksi sekä sen merkityksen ja tuomarin riippumattoman aseman säilyttämiseksi yhteiskunnassa. Tuomarikunnan yhteisenä järjestönä Tuomariliitto valvoo ja edistää jäsentensä ammatillisia ja muita yhteisiä pyrkimyksiä.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ehdotetun 2 a §:n sisältö liittyy menettelyllisesti vahingonkorvauslain kannekiellon kumoamiseen. Kannekiellon poistamisen osalta viitataan huomioihin edellä. Edellä on katsottu, ettei kannekiellon poistaminen ole tuomioistuimen ratkaisujen osalta aiheellista. Pääsääntönä ehdotetussa 2 a §:ssä olisi, että tuomioistuimen ratkaisun johdosta aiheutuneen vahingon korvaamiseksi olisi nostettava kanne tuomioistuimessa. Poikkeukseksi pääsääntöön säädettäisiin tilanteet, jolloin valtion korvausvelvollisuutta voida pitää selvänä. Säännöksessä tai sen perusteluissa ei ole tarkennettu, mitkä olisivat tällaisia tilanteita. Oikeusvaltiossa on tärkeää, ettei hallitusvaltaa edustava hallintoviranomainen puutu riippumattomien tuomioistuinten ratkaisujen oikeellisuuden arviointiin. Taustalla on vallan kolmijaon periaate, jota ilmentää myös Suomen perustuslain 3 §. Ehdotetun 2 a §:n muotoilu pyrkisi antamaan Valtiokonttorille toimivallan arvioida, milloin tuomioistuimen ratkaisu on ollut selvästi virheellinen. Ehdotettu muotoilu on mainitusta näkökulmasta periaatteellisesti ongelmallinen. Toinen vaihtoehto olisi määrittää ennalta ja suppeasti laissa tilanteet, jolloin kannetta ei tuomioistuimen virheen nojalla vahingonkorvauksen suorittamiseksi tarvittaisi. Tämä vaihtoehto ei silti olisi vailla periaatteellista ongelmaa. Lisäksi tehdään kielellinen huomio. Ehdotetussa 2 a §:ssä käytetään sanaa tuomioistuimen päätös. Riita- ja rikosasioiden tuomioita ei liene tarkoitettu rajattavan pois säännöksen soveltamisalan piiristä. Yleisten tuomioistuinten prosessioikeudellisessa kielenkäytössä tuomioistuimen päätös on eri asia kuin tuomio (ks. oikeudenkäymiskaari 24 luku 1 § ja laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 11 luku 1 §). Näin ollen esitetään, että tuomioistuimen päätöksen sijaan lakitekstissä käytettäisiin yleissanaa tuomioistuimen ratkaisu. Tällöin ehdotetun sijaan uusi 2 a § olisi muodossa: Tuomioistuimen päätökseen perustuvan korvaushakemuksen käsittely Jos vaatimus koskee tuomioistuimen ratkaisusta aiheutuneen vahingon korvaamista eikä tuomioistuimen ratkaisua ole muutettu tai kumottu taikka virheen tehnyttä ole todettu syylliseksi tai velvoitettu korvaamaan vahinkoa, korvausvaatimus on käsiteltävä tuomioistuimessa.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Laissa Maanmittauslaitokselle osoitetut vahingonkorvausasiat voidaan pysyttää Maanmittauslaitoksella. Vahingonkorvaus voisi tulla määrättäväksi myös kärsimyksestä ottamatta kuitenkaan huomioon lain 5 luvun 6 §:ssä säädettyä rajoitusta siitä, mistä kärsimyskorvaus voisi nykyisin tulla korvattavaksi. Kun kärsimyksenä pidetään ihmisarvon loukkausta, ahdistusta, suuttumusta, nöyryytyksen tunnetta tai muuta loukkauksen aiheuttamaa mielipahaa, tästä aiheutuu de facto paljon tulkinnanvaraisuutta ja epäyhtenäistä korvauskäytäntöä. Asiassa käy helposti siten, että mielipahasta suoritettavan korvauksen määrässä tulee olemaan kirjavaa käytäntöä (jollei näitä sitten saada toimivalla, mutta toistaiseksi tarkemmin määrittämättä olevalla tavalla koordinoidusti koottua henkilövahinkojen neuvottelukunnan suosituksiin). Lisäksi hallinnollinen taakka ratkaisuissa kasvaa merkittävästi, sillä lähes jokaisessa asiassa on jonkinlaista mielipahan tuntemusta, jolloin asiaa tulee peilata aina ihmisoikeuksiin ja perusoikeuksiin ja niiden toteutumiseen tapauksessa. Eli kun vahingonkorvausvaatimuksessa vedotaan mielipahan tuntemukseen asiassa ja siitä vaaditaan korvausta, joudutaan asiassa pohtimaan myös sitä, onko asiassa toimittu perusoikeuksien toteutumisen kohdalla oikein. Tämä on ongelma myös jaetun toimivallan kohdalla, sillä ehdotetun sääntelyn toteutuessa vastedes tulee olemaan useampia sellaisia asioita, joissa Maanmittauslaitos antaa ratkaisun toimivaltansa puitteissa esine- ja taloudelliseen vahinkoon ja kärsimyskorvauksen kohdalla sama asia sitten siirretään Valtiokonttorin käsiteltäväksi.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Helsingin hallinto-oikeus
        Päivitetty:
        14.3.2023
        • Ilmeisesti ehdotetun 2a § on tarkoitus sulkea valtiokonttorin toimivallan ulkopuolelle sekä ne tilanteet, joissa tuomioistuimen päätökseen ei ole haettu muutosta että tilanteet, joissa on haettu muutosta, mutta päätöstä ei ole ylemmässä tuomioistuimessa muutettu. Siltäkin osin, kun päätöstä mahdollisesti on kokonaan tai osittain ylemmässä tuomioistuimessa muutettu, ei voida tehdä sitä yksiselitteistä johtopäätöstä, että päätös on ollut sillä tavoin virheellinen, että korvausperuste olisi olemassa. Tältäkään osin ei siten ole selvää, että toimivalta asiassa sopii valtiokonttorille. Jos lähdettäisiin siitä, että, mikäli ylempi tuomioistuin muuttaa alemman tuomioistuimen ratkaisua, niin korvausperuste on lähtökohtaisesti selkeä, olipa ratkaisu miten tulkinnallinen tahansa, se johtaisi todennäköisesti suureen määrään vahingonkorvausvaatimuksia ja myös merkittäviin taloudellisiin vaikutuksiin. Tältä osin ehdotettu säännös vaaitisi vielä arviointia ja tarkennusta. Lisäksi tulisi tarkastella myös sitä kysymystä, sopiiko muutoksenhakuasteen päätöstä koskevan vahingonkorvausasian ratkaiseminen oikeusastehierarkiat huomioon ottaen käräjäoikeuden toimivaltaan vai pitäisikö tästä säätää erikseen.
      • Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, Ylituomari Mikko Pikkujämsä
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • Kommentoimme tilannetta, jossa vaaditaan tuomioistuimen päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamista. Lakiin lisättäväksi ehdotettu säännös valtiokonttorin toimivallan rajoittamisesta tällaisissa tilanteissa on perusteltu. Käsityksemme mukaan valtiokonttorin toimivaltaa on kuitenkin syytä rajoittaa ehdotettua laajemmin. Edellä olemme kiinnittäneet huomiota tarpeeseen säilyttää standardisäännös laissa. Erityisesti silloin, jos tuo säännös kuitenkin poistetaan, vahingonkorvauksen perusteeksi kelpaavan tuomioistuimen virheen toteaminen voi olla tulkinnanvaraista siitä huolimatta, että tuomioistuimen päätöstä on muutettu tai se on kumottu. Nyt tarkasteltava säännös ehdotetussa muodossaan ei kuitenkaan poistaisi valtiokonttorin toimivaltaa tällaisissa tilanteissa. Parempi muotoilu saavutetaan lyhentämällä ehdotettua säännöstä (2 a §) seuraavaan muotoon: ”Jos vaatimus koskee tuomioistuimen päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamista, korvausvaatimus on käsiteltävä tuomioistuimessa, jollei valtion korvausvelvollisuutta voida pitää selvänä.” Tässä yhteydessä on syytä tarkastella myös sitä, missä tuomioistuimessa korvausvaatimus olisi käsiteltävä. Oikeuskäytännössä on katsottu, että esimerkiksi käräjäoikeuden laamannin väitettyyn virkarikokseen perustuvaa siviilikannetta valtiota vastaan voidaan ajaa asianomaisessa käräjäoikeudessa, mutta tuomariin henkilökohtaisesti kohdistettuna vahingonkorvausvaade kuuluu hovioikeudessa käsiteltäväksi (KKO 2005:142). Lopputulos ei ole välttämättä oikeuspoliittisesti paras mahdollinen. Esimerkiksi Ruotsissa oikeustila on toisenlainen. Oikeuskäytännön mukaan silloin, kun oikeudenkäynnissä voi tulla arvioitavaksi korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten virhe tai laiminlyönti, valtiota vastaan nostettu kanne kuuluu siellä korkeimmassa oikeudessa ensiasteena käsiteltäväksi (NJA 2003 s. 263) Aiheen merkitys voi kasvaa, kun julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun pidäkkeitä puretaan ja valtiolta saatetaan vaatia korvausta sellaisissakin tilanteissa, joissa ei ole kysymys virkavirheen tyyppisistä selvistä virheistä. Ongelmallista on jo se, että yleinen tuomioistuin voi joutua arvioimaan hallintotuomioistuimen tekemän virheen laatua. Tältä ei kuitenkaan voitane välttyä, vaan lienee hyväksyttävä se, että vahingonkorvausasiat kuuluvat yleisissä tuomioistuimissa käsiteltäviksi. Käräjäoikeus ei kuitenkaan ole erityisen sovelias forum niiden käsittelemiseen. Tuomarin virkasyyte ja häneen väitetyn rikoksen perusteella kohdistettu korvausvaade on jo nykyisin käsiteltävä hovioikeudessa (taikka korkeimmassa oikeudessa tai valtakunnanoikeudessa). Tuomioistuimen virheisiin perustuvien vahingonkorvausasioiden ei pidä jatkossakaan muodostua yleiseksi juttutyypiksi. Näihin seikkoihin nähden olisi luontevaa säätää, että tuomioistuimen päätöksestä aiheutuneen vahingon johdosta valtioon kohdistettu korvausvaatimus on silloinkin, kun sitä ei käsitellä virkarikosasian yhteydessä, käsiteltävä lähtökohtaisesti samassa tuomioistuimessa kuin joka olisi toimivaltainen virkasyytettä koskien. Hallinto-oikeuden osalta tätä tukee sekin, että hallinto-oikeus on kollegiaalinen muutoksenhakutuomioistuin ja sen toiminnassa tehdyn virheen arvioiminen soveltuu luontevammin hovi- kuin käräjäoikeudelle. Niissä tapauksissa, joissa korvausvaatimus perustuu korkeimman oikeuden, korkeimman hallinto-oikeuden tai hovioikeuden väitettyyn virheeseen, olisi aiheellista pohtia myös sitä, tulisiko asia käsitellä ainoana oikeusasteena korkeimmassa oikeudessa. KKO:n tai KHO:n ratkaisu voi osoittautua käytännössä virheelliseksi ainakin silloin, kun tuomioistuin itse purkaa oman aiemman ratkaisunsa tai kun tällainen tuomioistuin on ratkaissut käsiteltävän asian ennakkoratkaisupyyntöä unionin tuomioistuimelle esittämättä mutta sen omaksuma tulkinta myöhemmin osoittautuu EU-oikeuden vastaiseksi. Ainakaan käräjäoikeus ei vaikuta soveliaimmalta mahdolliselta tuomioistuimelta arvioimaan sitä, onko KKO:n tai KHO:n toiminta ollut siten virheellistä, että vahingonkorvausta on tuomittava. Toisaalta myöskään valtakunnanoikeuden koolle kutsuminen tällaisen asian käsittelyä varten ei liene tarpeen. Hovioikeudenkaan tekemän virheen arvioimisen ei pitäisi kuulua ensiasteena ainakaan käräjäoikeudelle.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 5. LAKI VALTION VAHINGONKORVAUSTOIMINNASTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA Ehdotetussa 2 a §:ssä säädettäisiin poikkeuksesta Valtiokonttorin yleiseen toimivaltaan käsitellä valtiota kohtaan esitettyjä korvausvaatimuksia. Jos korvausvaatimus koskisi tuomioistuimen päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamista eikä tuomioistuimen päätöstä olisi muutettu tai kumottu taikka virheen tehnyttä olisi todettu syylliseksi tai velvoitettu korvaamaan vahinkoa, korvausvaatimus olisi käsiteltävä tuomioistuimessa, jollei valtion korvausvelvollisuutta voitaisi pitää selvänä. Pidän säännöstä perusteltuna, koska sillä estettäisiin se, että Valtiokonttori hallinnollisena viranomaisena tosiasiallisesti tutkisi tuomiovaltaa käyttävän tuomioistuimen päätöksen perusteita. Vain täysin selvissä ja riidattomissa virhetapauksissa tästä lähtökohdasta voitaisiin nähdäkseni poiketa.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Voitte tähän kirjoittaa yleiset huomionne ehdotetusta laista.
      • Poliisihallitus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Poliisihallituksella ei ole tältä osin muuta lausuttavaa kuin mitä on todettu edellä vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavia korvauksia koskevassa kohdassa.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Tähän osioon ei ole huomautettavaa.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Poliisilain muuttamisen osalta Juristiliitto pitää kannatettavana korvausasioiden hoidon keskittämistä Valtiokonttorille. Jo nyt poliisin ja rajavartiolaitoksen toiminnasta aiheutuneet varallisuus- ja esinevahingot käsitellään kyseisissä viranomaisissa, jotka myös suorittavat korvaukset. Puolestaan muut vahinkolajit käsitellään Valtiokonttorissa, joka myös huolehtii korvausten maksamisesta. Jos korvausvaatimus sisältää poliisin osalta sekä varallisuusvahinkoa koskevan vaatimuksen ja kärsimyskorvauksen, jälkimmäinen siirretään Valtiokonttorille muun osan käsittelyn tapahtuessa poliisiyksikössä. Tätä voidaan pitää epätarkoituksenmukaisena resurssien käyttönä. Kun kaikki korvaukset keskitetään Valtiokonttoriin, lisää se päätösten yhdenmukaisuutta ja on järkevää prosessiekonomisesti. Lisäksi kaiken keskittäminen Valtiokonttoriin on budjettiteknisesti suoraviivaisempaa., kun valtion talousarviossa määritellään korvausten maksamiseen varat. Nykyisellään tätä joudutaan tekemään eri momenteille moniin eri viranomaisiin.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitoksella ei ole lausuttavaa poliisilain muuttamisesta.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 6.1 YLEISET HUOMIOT EHDOTETUSTA LAISTA Minulla ei ole lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta tältä osin.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Oikeusyksikkö, Nyyssönen Marko
        Päivitetty:
        8.3.2023
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Voitte tähän kirjoittaa pykäläkohtaiset huomionne.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
      • Keskusrikospoliisi
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • 5 §: Korvaus pakkotoimista ja salaisista tiedonhankintakeinoista. Keskusrikospoliisi viittaa tämän pykälän osalta edellä vapaudenmenetyksistä ja muista pakkotoimista suoritettavista korvauksista annetun lain 5 ja 9 §:ien huomioihin.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Mietinnössä esitetään, että poliisilain 8 luvun 1 §:n nojalla poliisia esimerkiksi kadonneiden etsinnässä avustaneelle vapaaehtoiselle suoritetaan poliisiyksikön toimesta korvaus tehtävässä turmeltuneista tai hävinneistä työvälineistä, vaatteista ja varusteista tai vahingoittuneesta kulku- tai kuljetusvälineestä. Juristiliitto katsoo, että myös tämä korvauslaji tulisi kuitenkin siirtää Valtiokonttorille, koska valtion virantoimituksesta tai työtehtävästä aiheutuneiden eräiden vahinkojen korvaamisesta annetun lain mukaan valtion virkamiehen tai työntekijän osalta samanlaiset vahingot korvataan Valtiokonttorin toimesta. Näin samankaltaiset asiat olisivat kaikki Valtiokonttorissa muiden valtion vahingonkorvausvastuiden kanssa.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitoksella ei ole lausuttavaa poliisilain muuttamisesta.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 6.2 PYKÄLÄKOHTAISET HUOMIOT EHDOTETUSTA LAISTA Minulla ei ole lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta tältä osin.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Voitte tähän kirjoittaa huomionne ehdotetusta laista.
      • Poliisihallitus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Poliisihallituksella ei ole tältä osin lausuttavaa.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Tähän osioon ei ole huomautettavaa.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitoksella ei ole lausuttavaa muutettavista lainkohdista. Rajavartiolain 50 §:ssä tarkoitetut korvausasiat, joista nyt tosin ei ole kysymys, olisi tarkoituksenmukaisinta osoittaa Maanmittauslaitoksen lakisääteisiin tehtäviin korvaustoimituksessa käsiteltäväksi.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 7. LAKI RAJAVARTIOLAIN MUUTTAMISESTA Minulla ei ole lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta tältä osin.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Voitte tähän kirjoittaa huomionne ehdotetusta laista.
      • Poliisihallitus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Poliisihallituksella ei ole tältä osin lausuttavaa.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Tähän osioon ei ole huomautettavaa.
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitoksella ei ole lausuttavaa.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 8. LAKI POLIISIN SÄILYTTÄMIEN HENKILÖIDEN KOHTELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA Minulla ei ole lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta tältä osin.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ei ausuttavaa.
      • Voitte tähän kirjoittaa huomionne ehdotetusta laista.
      • Poliisihallitus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Poliisihallituksella ei ole tältä osin lausuttavaa.
      • Tuomioistuinvirasto
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Tulli, Nieminen Jarmo
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Helsingin hovioikeus
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Tähän osioon ei ole huomautettavaa. Työryhmä ehdottaa lisäksi ulosottokaaren muuttamista, mistä lausuntopyynnössä ei ole omaa osiotaan. Selvyyden vuoksi todetaan, ettei ulosottokaaren muutosehdotukseen ole huomautettavaa. Lausunnon valmistelu Lausunnon on valmistellut asessori Anssi Rantala. Hovioikeuden presidentti Asko Välimaa
      • Vammaisfoorumi ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Suomen Lakimiesliitto - Finlands Juristförbund ry
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtaja Pasi Patrikainen ja Maanmittausneuvos Markku Markkula
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • Maanmittauslaitoksella ei ole lausuttavaa poliisille annetun lain 16 §:stä.
      • Suomen ortodoksinen kirkko
        Päivitetty:
        15.3.2023
        • -
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (esittelijänä EsN Jarmo Hirvonen)
        Päivitetty:
        13.3.2023
        • 9. LAKI PUOLUSTUSVOIMIEN VIRKA-AVUSTA POLIISILLE ANNETUN LAIN 16 §:N MUUTTAMISESTA Minulla ei ole lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta tältä osin.
      • Itä-Suomen hovioikeus, Lausunnon ovat laatineet hovioikeudenneuvokset Tuulikki Räsänen ja Harri Tuhkanen, asessori Tyyni Laiho sekä hovioikeuden esittelijä Elina Laukkanen.
        Päivitetty:
        9.3.2023
        • Ei lausuttavaa.
      • Syyttäjälaitos, Tamminiemi Tuire
        Päivitetty:
        21.2.2023
        • Ei lausuttavaa.