Keski-Suomen tulevan maakunnan järjestämissuunnitelman kolmas versio

Vastausaika päättyy: 15.2.2019

Lausuntopyynnön taustatiedot
Johdanto
Keski-Suomen tulevan maakunnan vastuita ja palveluita kuvaavan järjestämissuunnitelman 3. versio julkaistiin 4.12.2018 yhteiseen ideointiin.

Suunnitelma kuvaa alustavasti sitä, miten Keski-Suomen asukkaat, yritykset tai vaikkapa maatilat saavat tulevaisuudessa tarvitsemiaan palveluita. Suunnitelma on laadittu nykyisten lakiluonnosten pohjalta. Julkaistu luonnos on edelleen keskeneräinen, mutta se halutaan laittaa rohkeasti yhteiseen ideointiin maakunnan asukkaiden ja yhteistyökumppaneiden keskuuteen. Palautetta toivotaan kaikilta aiheesta kiinnostuneilta. Päättäjiä, yrittäjiä ja järjestöjä haastetaan myös kertomaan ajatuksistaan. Myös vanhus- ja vammaisneuvostoja sekä nuorisovaltuustoja kannustetaan kertomaan huomioistaan omista näkökulmistaan.

Suunnitelmaa on tarkennettu alkuvuoden aikana saadun palautteen pohjalta. Saatua palautetta ja annettuja ideoita on käyty läpi lukuisissa asiantuntijatyöryhmissä, jotka ovat tarkentaneet suunnitelmia yhä yksityiskohtaisemmalle tasolle. Kaikkia annettuja ideoita ei ole vielä voitu hyödyntää, sillä suunnittelu ei vielä välttämättä ole niin yksityiskohtaisella tasolla. Suunnitelma on edelleen hyvin keskeneräinen, mutta sen työstämistä halutaan jatkaa laajana yhteistyönä. Joten kerro uusia huomioitasi, niin jatketaan yhteiskehittämistä Keski-Suomen asukkaiden parhaaksi!

Suunnitelmasta voi kertoa huomioitaan otakantaa.fi -palvelussa tai tämän lausuntopalvelun kautta. Otakantaa-keskustelussa palautetta voi antaa anonyymisti. Lausunnon antaminen tässä palvelussa edellyttää kirjautumista.
 
Tausta

Keski-Suomen tulevan maakunnan järjestämissuunnitelmaan on koottu mukaan kaikki maakuntaan siirtyvät palvelut alueellisesta tienpidosta vesi- ja kalatalouteen, kasvupalveluihin ja edelleen pelastuslaitoksen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden laajoihin kokonaisuuksiin. Suunnitelmassa pohditaan palveluiden rinnalla valvontatehtäviä tai esimerkiksi erilaisten maakunnan vastuulle siirtyvien avustusten tai rahoitusten myöntämistä.

Iso muutos tässä versiossa on asukkaiden hyvinvoinnin edistämistehtävät. Erityisesti niihin liittyen toivomme näkemyksiänne. Miten voimme tukea ja edistää meidän jokaisen hyvinvointia? Mitä nostaisimme vielä suunnitelmaan mukaan?

Saatujen ideoiden ja kommenttien pohjalta suunnitelman työstäminen jatkuu erilaisissa asiantuntijatyöryhmissä. Suunnitelman hyväksyy lopulta uusi vaaleilla valittava maakuntavaltuusto vuonna 2020.

Suunnitelma on luettavissa osoitteessa http://www.ks2021.fi/jarjestaminen/

Tavoitteet
Suunnitelmalla tähdätään asiakaslähtöisten palveluketjujen ja -mallien suunnitteluun. Yhteisideoinnilla halutaan saada rohkeita ideoita uuden ajattelun tueksi!
 
Jakelu:
Emmi    
Vastausohjeet vastaanottajille

Lausunnon saa jättää vapaamuotoisena tai vastaamalla alla oleviin kysymyksiin. Toivomme kuitenkin, että vapaamuotoisissa huomioissannekin otatte kantaa siihen, miten voisimme vielä paremmin tukea ja edistää asukkaidemme hyvinvointia?

Aikataulu
Lausuntoja ja ideoita kerätään ajalla 4.12.2018-15.2.2019.
Valmistelijat

Sisältö: Keski-Suomi 2020 -projektin järjestämistehtävien vastuuvalmistelija Mikael Palola, mikael.palola@keskisuomi.fi

Tekniset asiat: osallisuuden ja viestinnän vastuullinen Emmi Hyvönen, emmi.hyvonen@keskisuomi.fi

Asiasanat

maakunta, sote, aluehallinto, järjestäminen, järjestämissuunnitelma, Keski-Suomi



    • Minkä seuraavista näet tärkeimpänä toimintaa ohjaavana periaatteena tulevan maakunnan toiminnassa?
    • Puuttuuko palvelulupauksista jotain, jota meidän tulisi jatkotyöstössä huomioida?
    • Suunnitelman yksi painopistealue on hyvinvoinnin edistäminen. Miten voimme mielestäsi edistää asukkaidemme hyvinvointia?
    • Auttoiko suunnitelma ymmärtämään tulevan maakunnan vastuita?
    • Olemme kuvanneet suunnitelmassa osan palveluista hyvin yksityiskohtaiselle tasolle ja osan enemmän ylätasolle. Mielenterveyspalvelut ja hoito- ja hoivapalvelut on kuvattu jo myös suunnitelman liitteeksi tulleessa palvelukuvauksessa. Mikä on mielestäsi hyvä taso, jolle asioita kuvataan? Pystytkö antamaan esimerkin hyvästä kuvauksesta suunnitelmassamme?
    • Vapaamuotoiset huomionne ja ideanne?
    • Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään