Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Lausuntopyyntö luonnoksesta perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta annetun asetuksen sekä perusopetusasetuksen muuttamisesta

Lausuntopyyntö luonnoksesta perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta annetun asetuksen sekä perusopetusasetuksen muuttamisesta

Lausuntopyynnön diaarinumero: 27/010/2018

Vastausaika on päättynyt: 10.8.2018

Lausuntopyynnön taustatiedot
Lausuntopyynnön kieli:
Johdanto
Pääministeri Juha Sipilän hallitus hyväksyi vuosien 2019–2022 julkisen talouden suunnitelman valtioneuvoston yleisistunnossa 13. huhtikuuta 2018. Päätöksen myötä ensimmäisen vieraan kielen (A1-kielen) opiskelu päätettiin varhaistaa alkamaan viimeistään perusopetuksen ensimmäisen vuoden keväällä.
A1-kielen opiskelu alkaa nykyisin pääasiassa perusopetuksen 3. vuosiluokalta. A1-kielen opetus esitetään alkamaan viimeistään 1. vuosiluokan kevätlukukautena.  Uudistus kasvattaa 1-2 vuosiluokilla annettavaa A1-kielen opetusta yhteensä 2 vuosiviikkotunnilla. Varhaisempi kieltenopetus koskee kaikkia ensimmäisen vuosiluokan oppilaita 1.1.2020 alkaen.

Tähän luonnokseen sisältyy ehdotus perusopetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta annetun valtioneuvoston asetuksen (1435/2001) 6 §:n 1 momentin muuttamisesta sekä ehdotus perusopetusasetuksen (852/1998) vuosittaista ja viikoittaista tuntimäärää koskevan 3 §:n 1 momentin muuttamisesta Tuntijakoasetukseen esitetään myös määräaikaista siirtymäsäännöstä, jotta jokaisen oppilaan oikeus saada A1-kielen opetusta turvataan myös siirtymäkauden aikana. Asetusmuutokset esitetään tulevaksi voimaan 1.1.2020.
 
Liitteet:
Aikataulu
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää toimittamaan lausunnon sähköisesti viimeistään 10.8.2018.
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse. Jos lausuntopalvelu.fi:tä ei ole mahdollista käyttää, lausunnon voi toimittaa opetus- ja kulttuuriministeriön kirjaamoon sähköpostitse (kirjaamo@minedu.fi).

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.
 
Huom! Kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä
 
Valmistelijat
Lisätietoja asiasta antavat opetusneuvos Minna Polvinen (minna.polvinen@minedu.fi) ja hallitussihteeri Kirsi Lamberg (kirsi.lamberg@minedu.fi).

Lisätietoja lausuntopalvelun.fi:n käytöstä voit pyytää palvelun ylläpidosta osoitteestalausuntopalvelu.om@om.fi
Jakelu:
Enontekiön kunta    
Erilaisten oppijoiden liitto    
Espoon kaupunki    
Etno – Oikeusministeriö    
Finlands Svenska Lärarförbund FSL    
Förbundet Hem och Skola    
Helsingin kaupunki    
Iisalmen kaupunki    
Imatran kaupunki    
Inarin kunta    
Juuan kunta    
Jyväskylän kaupunki    
Kaarinan kaupunki    
Kajaanin kaupunki    
Karvi - Kansallinen koulutuksen arviointikeskus    
Kauniaisten kaupunki    
Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto - OKM    
Kotus – Kotimaisten kielten keskus    
KT - Kuntatyönantajat    
Kuhmon kaupunki    
Kuurojen liitto ry.    
Lapsiasiavaltuutetun toimisto    
Mäntyharjun kunta    
OAJ – Opetusalan ammattijärjestö    
Oikeusministeriö    
Opetushallitus    
Opsia ry.    
Pietarsaaren kaupunki    
Romaniasiain neuvottelukunta    
Rovaniemen kaupunki    
Saamelaiskäräjät    
Savonlinnan kaupunki    
Seinäjoen kaupunki    
Sodankylän kunta    
SUKOL ry. - Suomen kielenopettajien liitto    
Suomen Kuntaliitto    
Suomen luokanopettajat ry.    
SURE ry.    
Svenska Finlands folkting    
Tampereen kaupunki    
Utsjoen kunta    
Valtiovarainministeriö    
Vammaisfoorumi ry.    
Vanhempainliitto    
Vantaan kaupunki    
Yhdenvertaisuusvaltuutettu