Anna lausunto
Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston kulttuuripoliittiseksi selonteoksi
Vastausaika päättyy: 14.10.2024
Lausuntopyynnön taustatiedot
Johdanto
Selonteossa tunnistetaan kulttuuripolitiikan yhteys muihin politiikka-aloihin ja ehdotetaan yhteistä hallituskausien yli jatkuvaa poliittista linjaa kulttuurin asioiden edistämiseen. Ehdotettu kulttuuripolitiikan visio jakautuu neljään tavoitteeseen: 1) kulttuuri on muutosvoima, 2) kulttuurin tekijät ja sisällöt avainasemassa, 3) kulttuuri on jokaisenoikeus, 4) kansainvälinen vaikuttavuus syntyy kulttuurista.
Tavoitteet perustuvat arvioon todennäköisistä kehityskuluista, joilla on suurin merkitys kulttuuripolitiikan tulevaisuuteen. Tavoitteiden saavuttamiseksi on kuvattu tarvittavat yhteiset linjaukset ja toimenpiteet, joiden pohjana on laajaan tutkimus- ja tilastoaineistoon, asiantuntijalausuntoihin, yleisökeskusteluihin ja kuulemisiin perustuva tilannekuva. Selonteon liitteenä on laaja nykytilan kuvaus.
Tausta
Sidosryhmien osallistaminen toteutui selonteon valmistelun ajan marraskuusta 2023 kesäkuuhun 2024 seminaarien, tapahtumien, aluekierrosten, kyselyiden ja kampanjoiden kautta, jotka on tarkemmin kuvattu selonteon luonnoksessa.
Tavoitteet
Valtioneuvoston selonteossa linjataan toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Selonteossa esitettävän tulevaisuuskuvan ja tarvittavien toimenpiteiden perustana on taide- ja kulttuurialan tilannekuva sekä toimintaympäristöä muuttavat tekijät.
Linkit
https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=OKM044:00/2023 - Linkki valtioneuvoston Hankeikkunaan
https://valtioneuvosto.fi/sv/projektet?tunnus=OKM044:00/2023 - Länk till sidan för Statsrådets projektportal
https://okm.fi/kulttuuriselonteko - Linkki kulttuuripoliittisen selonteon kotisivulle
https://okm.fi/sv/kulturpolitiska-redogorelsen - Länk till hemsidan för den kulturpolitiska redogörelse
Liitteet:
Den kulturpolitiska redogörelse, presentationsblad.pdf - Presentationsblad på svenska
The Cultural Policy Report, Description sheet.pdf - Description sheed in English
Kulttuuripoliittinen selonteko, käsikirjoitus lausunnoille.pdf - Luonnos kulttuuripoliittiseksi selonteoksi
SVE Kulturpolitiska redogörelse, utkast.pdf - Utkast till kulturpolitisk redogörelse
Aikataulu
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivuilta Ohjeet, Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta [email protected].
Huom! Kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
Liisa Suvikumpu, johtava asiantuntija, opetus- ja kulttuuriministeriö, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto (KUPO), Strategisen ohjauksen vastuualue [email protected]
Johanna Vuolasto, kulttuuriasiainneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto (KUPO), Strategisen ohjauksen vastuualue [email protected]
Lisätietoja lausuntopalvelu.fi:n käytöstä voi pyytää palvelun ylläpidosta osoitteesta [email protected].
Jakelu:
Aalto-yliopisto | ||
Akaan kaupunki | ||
Alajärven kaupunki | ||
Alavieskan kunta | ||
Alavuden kaupunki | ||
Allianssi | ||
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry | ||
APFI ry | ||
Archinfo | ||
Arene | ||
Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo | ||
Asikkalan kunta | ||
Askolan kunta | ||
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK | ||
Auran kunta | ||
AV-arkki ry | ||
Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry Avate | ||
Business Finland | ||
Cultura | ||
Cupore | ||
Eduskuntaryhmä Timo Vornanen | ||
Enonkosken kunta | ||
Enontekiön kunta | ||
Espoon kaupunki | ||
Etelä-Karjalan liitto | ||
Etelä-Pohjanmaan ELY | ||
Etelä-Pohjanmaan liitto | ||
Etelä-Savon ELY | ||
Etelä-Savon liitto | ||
Etelä-Suomen aluehallintovirasto | ||
Eurajoen kunta | ||
Euran kunta | ||
Evijärven kunta | ||
FILI – Kirjallisuuden vientikeskus | ||
Finland Festivals ry | ||
Finlands svenska Biblioteksförening rf | ||
Finlands svenska författareförening r.f. | ||
Finlands svenska hembygdsförbund rf | ||
Finlands Svenska Skådespelarförbund r.f. | ||
Finnfoto - Suomen Valokuvajärjestöt ry | ||
Forssan kaupunki | ||
Forum Artis | ||
Frame Contemporary Art Finland | ||
Grafia ry | ||
Gramex ry | ||
Haapajärven kaupunki | ||
Haapaveden kaupunki | ||
Hailuodon kunta | ||
Halsuan kunta | ||
Haminan kaupunki | ||
Hangon kaupunki | ||
Hankasalmen kunta | ||
Harjavallan kaupunki | ||
Hartolan kunta | ||
Hattulan kunta | ||
Hausjärven kunta | ||
Heinolan kaupunki | ||
Heinäveden kunta | ||
Helsingin kaupunki | ||
Helsingin tapahtumasäätiö | ||
Hiekan taidemuseo | ||
Hirvensalmen kunta | ||
Hollolan kunta | ||
Honkajoen kunta | ||
Huittisten kaupunki | ||
Humppilan kunta | ||
Huoltovarmuuskeskus | ||
Hyrynsalmen kunta | ||
Hyvinkään kaupunki | ||
Hämeen ELY | ||
Hämeen liitto | ||
Hämeenkyrön kunta | ||
Hämeenlinnan kaupunki | ||
ICOMOS Suomen osasto ry | ||
Iin kunta | ||
Iisalmen kaupunki | ||
Iitin kunta | ||
Ikaalisten kaupunki | ||
Ilmajoen kunta | ||
Ilomantsin kunta | ||
Imatran kaupunki | ||
Inarin kunta | ||
Inkoon kunta | ||
Isojoen kunta | ||
Isonkyrön kunta | ||
Itä-Suomen aluehallintovirasto | ||
Janakkalan kunta | ||
Jane ja Aatos Erkon säätiö | ||
Jenny ja Antti Wihurin säätiö | ||
Joensuun kaupunki | ||
Jokioisten kunta | ||
Joroisten kunta | ||
Joutsan kunta | ||
Juuan kunta | ||
Juupajoen kunta | ||
Juvan kunta | ||
Jyväskylän kaupunki | ||
Jämijärven kunta | ||
Jämsän kaupunki | ||
Järvenpään kaupunki | ||
Kaakkois-Suomen ELY | ||
Kaarinan kaupunki | ||
Kaavin kunta | ||
Kainuun ELY | ||
Kainuun liitto | ||
Kajaanin kaupunki | ||
Kalajoen kaupunki | ||
Kangasalan Kaupunki | ||
Kangasniemen kunta | ||
Kankaanpään kaupunki | ||
Kannonkosken kunta | ||
Kannuksen kaupunki | ||
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | ||
Kansallisarkisto | ||
Kansallisgalleria | ||
Kansalliskirjasto | ||
Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskus | ||
Kansanmusiikki-instituutti ry | ||
Karijoen kunta | ||
Karkkilan kaupunki | ||
Karstulan kunta | ||
Karvian kunta | ||
Kaskisten kaupunki Kaskö stad | ||
Kauhajoen kaupunki | ||
Kauhavan kaupunki | ||
Kauniaisten kaupunki | ||
Kaustisen kunta | ||
Kehitysvammaliitto | ||
Keiteleen kunta | ||
Kemijärven kaupunki | ||
Kemin kaupunki | ||
Keminmaan kunta | ||
Kemiönsaaren kunta | ||
Kempeleen kunta | ||
Keravan kaupunki | ||
Keski-Suomen ELY | ||
Keski-Suomen liitto | ||
Keskustan eduskuntaryhmä | ||
Kestävyyspaneeli | ||
Keuruun kaupunki | ||
Kihniön kunta | ||
Kinnulan kunta | ||
Kirkkohallitus | ||
Kirkkonummen kunta | ||
Kiteen kaupunki | ||
Kittilän kunta | ||
Kiuruveden kaupunki | ||
Kivijärven kunta | ||
Kokemäen kaupunki | ||
Kokoomuksen eduskuntaryhmä | ||
Kokoomus | ||
Kolarin kunta | ||
Koneen säätiö | ||
Konneveden kunta | ||
Konserttikeskus ry | ||
Kontiolahden kunta | ||
Kopiosto ry | ||
Korsnäs kommun | ||
Kosken Tl kunta | ||
Kotimaisten kielten keskus | ||
Kotkan kaupunki | ||
Koulukino | ||
Kouvolan kaupunki | ||
Kristiinankaupunki | ||
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä | ||
Kruunupyyn kunta | ||
Kuhmoisten kunta | ||
Kuhmon kaupunki | ||
Kulta ry | ||
Kulttuuria kaikille palvelu/Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry | ||
Kuopion kaupunki | ||
Kuortaneen kunta | ||
Kurikan kaupunki | ||
Kustavin kunta | ||
Kuurojen Liitto ry | ||
Kuusamon kaupunki | ||
Kuvasto ry | ||
Kuvittajat ry | ||
Kymenlaakson liitto | ||
Kyyjärven kunta | ||
Kärkölän kunta | ||
Kärsämäen kunta | ||
Lahden kaupunki | ||
Laihian kunta | ||
Laitilan kaupunki | ||
Lapin aluehallintovirasto | ||
Lapin ELY | ||
Lapin liitto | ||
Lapinjärven kunta | ||
Lapinlahden kunta | ||
Lappajärven kunta | ||
Lappeenrannan kaupunki | ||
Lapuan kaupunki | ||
Laukaan kunta | ||
Lemin kunta | ||
Lempäälän kunta | ||
Leppävirran kunta | ||
Lestijärven kunta | ||
Liedon kunta | ||
Lieksan kaupunki | ||
Liike Nyt | ||
Liike Nyt -eduskuntaryhmä | ||
Liikenne- ja viestintäministeriö | ||
Limingan kunta | ||
Liperin kunta | ||
Livefin | ||
Lohjan kaupunki | ||
Loimaan kaupunki | ||
Lopen kunta | ||
Lounais-Suomen aluehallintovirasto | ||
Loviisan kaupunki | ||
Luhangan kunta | ||
Lukukeskus | ||
Lumijoen kunta | ||
Luodon kunta | ||
Luovat ry. | ||
Luumäen kunta | ||
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto | ||
Maa- ja metsätalousministeriö | ||
Maalahden kunta | ||
Maaseudun sivistysliitto | ||
Marttilan kunta | ||
Maskun kunta | ||
Medialiitto | ||
Merijärven kunta | ||
Merikarvian kunta | ||
Miehikkälän kunta | ||
Mikkelin kaupunki | ||
Muhoksen kunta | ||
Multian kunta | ||
Muonion kunta | ||
Museovirasto | ||
Music Finland ry | ||
Musiikkituottajat - IFPI | ||
Mustasaaren kunta | ||
Muuramen kunta | ||
Muusikkojen liitto | ||
Mynämäen kunta | ||
Myrskylän kunta | ||
Mäntsälän kunta | ||
Mänttä-Vilppulan kaupunki | ||
Mäntyharjun kunta | ||
Naantalin kaupunki | ||
Nakkilan kunta | ||
Neogames Finland ry | ||
Nivalan kaupunki | ||
Nokian kaupunki | ||
Nousiaisten kunta | ||
Nurmeksen kaupunki | ||
Nurmijärven kunta | ||
Näkövammaisten liitto ry | ||
Närpiön kaupunki | ||
Oikeusministeriö | ||
Open Knowledge Finland | ||
Opetus- ja kulttuuriministeriö KTPO, NUOLI, LAMOS, VAPOS, KAS | ||
Opetushallitus | ||
Orimattilan kaupunki | ||
Oripään kunta | ||
Oriveden kaupunki | ||
Ornamo ry | ||
Oulaisten kaupunki | ||
Oulun kaupunki | ||
Outokummun kaupunki | ||
Padasjoen kunta | ||
Paimion kaupunki | ||
Paltamon kunta | ||
Paraisten kaupunki | ||
Parikkalan kunta | ||
Parkanon kaupunki | ||
Pedersöre kommun | ||
Pelkosenniemen kunta | ||
Pellon kunta | ||
Perhon kunta | ||
Pertunmaan kunta | ||
Perussuomalaiset | ||
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä | ||
Petäjäveden kunta | ||
Pieksämäen kaupunki | ||
Pielaveden kunta | ||
Pietarsaaren kaupunki | ||
Pihtiputaan kunta | ||
Pirkanmaan ELY | ||
Pirkanmaan liitto | ||
Pirkkalan kunta | ||
Pohjanmaan ELY | ||
Pohjois-Karjalan ELY | ||
Pohjois-Karjalan liitto | ||
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus | ||
Pohjois-Pohjanmaan liitto | ||
Pohjois-Savon ELY | ||
Pohjois-Savon liitto | ||
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto | ||
Polvijärven kunta | ||
Pomarkun kunta | ||
Porin kaupunki | ||
Pornaisten kunta | ||
Porvoon kaupunki | ||
Posion kunta | ||
Pudasjärven kaupunki | ||
Pukkilan kunta | ||
Punkalaitumen kunta | ||
Puolangan kunta | ||
Puolustusministeriö | ||
Puumalan kunta | ||
Pyhtään kunta | ||
Pyhäjoen kunta | ||
Pyhäjärven kaupunki | ||
Pyhännän kunta | ||
Pyhärannan kunta | ||
Pälkäneen kunta | ||
Pöytyän kunta | ||
Raahen kaupunki | ||
Raaseporin kaupunki | ||
Raision kaupunki | ||
Rantasalmen kunta | ||
Ranuan kunta | ||
Rauman kaupunki | ||
Rautalammin kunta | ||
Rautavaaran kunta | ||
Rautjärven kunta | ||
Reisjärven kunta | ||
Riihimäen kaupunki | ||
Ristijärven kunta | ||
Rovaniemen kaupunki | ||
Ruokavirasto | ||
Ruokolahden kunta | ||
Ruotsalainen eduskuntaryhmä | ||
Ruoveden kunta | ||
Ruskon kunta | ||
Rääkkylän kunta | ||
Saamelaisalueen koulutuskeskus | ||
Saamelaiskäräjät | ||
Saamelaismuseo Siida | ||
Saarijärven kaupunki | ||
Saaristoasiain neuvottelukunta | ||
Saavutettavuuskirjasto Celia | ||
Sallan kunta | ||
Salon kaupunki | ||
Sami Duodji | ||
Sanasto ry | ||
Sastamalan kaupunki | ||
Satakunnan ELY | ||
Satakunnan liitto | ||
Sauvon kunta | ||
Savitaipaleen kunta | ||
Savonlinnan kaupunki | ||
Savukosken kunta | ||
SDP | ||
Seinäjoen kaupunki | ||
SFP-RKP | ||
Sievin kunta | ||
Siikaisten kunta | ||
Siikajoen kunta | ||
Siikalatvan kunta | ||
Siilinjärven kunta | ||
Simon kunta | ||
Sipoon kunta | ||
Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus ry | ||
Sisäministeriö | ||
Sitra | ||
Siuntion kunta | ||
Sodankylän kunta | ||
Soinin kunta | ||
Someron kaupunki | ||
Sonkajärven kunta | ||
Sosiaali- ja terveysministeriö | ||
Sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmä | ||
Sotkamon kunta | ||
Sulkavan kunta | ||
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry | ||
Suomen Akatemia | ||
Suomen Arkkitehdit SAFA | ||
Suomen arvostelijain liitto SARV ry | ||
Suomen Elokuvaohjaajaliitto, SELO ry | ||
Suomen elokuvasäätiö | ||
Suomen elokuvateatteriliitto SEOL ry / Suomen elokuvatoimistojen liitto SEL ry | ||
Suomen harrastajateatteriliitto | ||
Suomen Journalistiliitto ry | ||
Suomen kansallisooppera ja -baletti | ||
Suomen Kansallisteatteri | ||
Suomen kaupunkitutkimuksen seura ry | ||
Suomen Keskusta rp | ||
Suomen kirjailijaliitto | ||
Suomen kirjastoseura ry | ||
Suomen kotiseutuliitto | ||
Suomen Kristillisdemokraatit r.p. | ||
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit | ||
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry | ||
Suomen kulttuurirahasto | ||
Suomen Kuntaliitto | ||
Suomen kustannusyhdistys | ||
Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry (SKTL) | ||
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto | ||
Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry SULASOL | ||
Suomen maailmanperintökohteiden yhdistys | ||
Suomen museoliitto | ||
Suomen musiikintekijät ry | ||
Suomen Musiikkikustantajat ry | ||
Suomen musiikkineuvosto | ||
Suomen musiikkiterapiayhdistys ry | ||
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat - Finlands Dramatiker och Manusförfattare ry | ||
Suomen Näyttelijäliitto ry | ||
Suomen Sarjakuvaseura ry | ||
Suomen Sinfoniaorkesterit ry | ||
Suomen Säveltäjät ry | ||
Suomen Taiteilijaseura ry | ||
Suomen teatterit ry | ||
Suomen Tekstiili & Muoti | ||
Suomen tietokirjailijat ry | ||
Suomen valokuvataiteen museo | ||
Suomen ympäristökeskus | ||
Suomenlinnan hoitokunta | ||
Suomussalmen kunta | ||
Suonenjoen kaupunki | ||
Svenska kulturfonden | ||
Svenska Litteratursällskapet i Finland | ||
Sysmän kunta | ||
Säkylän kunta | ||
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry | ||
Säätiöt ja rahastot | ||
Taidemaalariliitto ry | ||
Taideneuvosto | ||
Taideyliopisto | ||
Taikusydän | ||
Taipalsaaren kunta | ||
Taiteen edistämiskeskus | ||
Taiteen perusopetusliitto TPO ry | ||
Taivalkosken kunta | ||
Taivassalon kunta | ||
Tammelan kunta | ||
Tampereen kaupunki | ||
Tanssin Tiedotuskeskus ry | ||
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto | ||
Teatterikeskus | ||
Teatterin tiedotuskeskus ry | ||
Tekstin talo ry | ||
Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry | ||
Tervolan kunta | ||
Tervon kunta | ||
Teuvan kunta | ||
Tohmajärven kunta | ||
Toholammin kunta | ||
Toivakan kunta | ||
Tornion kaupunki | ||
Turun kaupunki | ||
Turvallisuuskomitea | ||
Tuusniemen kunta | ||
Tuusulan kunta | ||
Tyrnävän kunta | ||
Työ- ja elinkeinoministeriö | ||
Ulkoministeriö | ||
Ulvilan kaupunki | ||
Unifi | ||
Urjalan kunta | ||
Utajärven kunta | ||
Utsjoen kunta | ||
Uudenkaupungin kaupunki | ||
Uudenmaan ELY-keskus | ||
Uudenmaan liitto | ||
Uuraisten kunta | ||
Uusikaarlepyyn kunta | ||
Vaalan kunta | ||
Vaasan kaupunki | ||
Valkeakosken kaupunki | ||
Valta kuuluu kansalle r.p. | ||
Valtioneuvoston kanslia | ||
Valtiovarainministeriö | ||
Vantaan kaupunki | ||
Varastokirjasto | ||
Varkauden kaupunki | ||
Varsinais-Suomen ELY | ||
Varsinais-Suomen liitto | ||
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä | ||
Vasemmistoliitto | ||
Vehmaan kunta | ||
Vesannon kunta | ||
Vesilahden kunta | ||
Vetelin kunta | ||
Vieremän kunta | ||
Vihdin kunta | ||
Vihreä eduskuntaryhmä | ||
Vihreä liitto rp | ||
Viitasaaren kaupunki | ||
Vimpelin kunta | ||
Virolahden kunta | ||
Virtain kaupunki | ||
Visuaalisen taiteen keskus Frame | ||
Vöyrin kunta | ||
Yle | ||
Ylitornion kunta | ||
Ylivieskan kaupunki | ||
Ylöjärven kaupunki | ||
Ympäristöministeriö | ||
Ypäjän kunta | ||
Ähtärin kaupunki | ||
Äänekosken kaupunki |
Asiasanat
kulttuuri, kulttuuripolitiikka, kulttuuripoliittinen selonteko
kultur, kulturpolitik, kulturpolitisk redogörelse