Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Julkisen hallinnon ICT-linjauksia

Julkisen hallinnon ICT-linjauksia

Lausuntopyynnön diaarinumero: VM/711/00.01.00.01/2015

Vastausaika on päättynyt: 18.7.2017

Lausuntopyynnön taustatiedot
Johdanto
Valtiovarainministeriön rooli julkisen hallinnon ICT:n osalta on määritelty laissa julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta, jossa keskeisinä asioina ovat 4 §  Yhteentoimivuus ja kokonaisarkkitehtuurin mukaisuus. Tässä asiakirjassa esitetään valtiovarainministeriön periaatteita, joita sovelletaan ohjauksessa JulkICT-osaston vastuualueella.
Tausta

ICT-ympäristö on voimakkaassa muutostilassa ja tekniikka kehittyy suurin harppauksin. Viestintään liittyvät menetelmät uusiutuvat ja sitä myötä ihmisten tavat hyödyntää ja käyttää viestintäpalveluja muuttuvat. Samalla tarpeet ja odotukset hallinnon palvelujen käyttämisessä sekä muuttuvat että laajenevat. Kaikki tämä aiheuttaa julkisen hallinnon ICT:n kehittämiselle merkittäviä uusia vaatimuksia.

Edellä kuvatun kehityksen aiheuttamien vaatimusten ohella on otettava huomioon julkisen hallinnon haasteena olevat niukkenevat taloudelliset resurssit sekä lisääntyvä tarve turvallisempiin ja suojattuihin järjestelmiin sekä yhteiskunnan toimivuuden varmistamistarpeet myös häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa ovat vaatimuksena.
Tavoitteet
Linjausten tavoitteena on antaa yhtenäisiä perusteita julkisen hallinnon yhteentoimivuuden ja kokonaisarkkitehtuurin edistämiseksi.
Linjaukset on laadittu siten, että ne tukevat osa-alueillaan Digitalisoinnin yhdeksän periaatteen saavuttamiseksi:
  • Kehitämme palvelut asiakaslähtöisesti
  • Poistamme turhan asioinnin
  • Rakennamme helppokäyttöisiä ja turvallisia palveluita
  • Tuotamme asiakkaalle hyötyä nopeasti
  • Palvelemme myös häiriötilanteissa
  • Pyydämme uutta tietoa vain kerran
  • Hyödynnämme jo olemassa olevia julkisia ja yksityisiä sähköisiä palveluita
  • Avaamme tiedon ja rajapinnat yrityksille ja kansalaisille
  • Nimeämme palvelulle ja sen toteutukselle omistajan
Liitteet:
Aikataulu
Lausunto pyydetään antamaan vastausohjeiden mukaisesti viimeistään tiistaina 4.7.2017. Lausuntojen perusteella valtiovarainministeriö päivittää linjausten lopullisen version, joka julkaistaan syksyn 2017 aikana.
Vastausohjeet vastaanottajille
Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoanne oheisista linjauksesta. Lausuntoa pyydetään PDF-tiedostona olevaan asiakirjaan, joka löytyy kohdassa "Asiasanat, linkit, liitteet".

Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.

Lausuntopyynnön jakelu näkyy lausuntopalvelussa. Lausuntopalvelun kautta myös muut kuin pyynnön saaneet voivat antaa lausuntonsa. 

Asiasta järjestetään yleinen keskustelutilaisuus Säätytalolla keskiviikkona 14.6 klo 9:30 - 11:00
Lisätiedot ja ilmoittautuminen:

http://vm.fi/tapahtumat/2017-06-14/keskustelutilaisuus-lausunnoilla-olevista-ict-linjauksista
 
Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseen löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivuilta Ohjeet > Käyttöohjeet.
 
HUOM! Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
 
Lisätietoa palvelun käytöstä saa palvelun ylläpidosta lausuntopalvelu.om@om.fi (mailto:lausuntopalvelu.om@om.fi).                            

Lausunto annetaan tämän sivun alareunan välilehden "Lausuntoni" kunkin vihreän väliotsikon alle. Vastauskentät aukeavat klikkaamalla otsikon perässä olevaa kolmiota. Muita annettuja lausuntoja voi selailla välilehdellä "Lausunnonantajien lausunnot".            
Valmistelijat
Neuvotteleva virkamies Pauli Kartano, pauli.kartano@vm.fi, puh 02955 30486
Jakelu:
Kuntaliitto    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Oikeusministeriö    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Puolustusministeriö    
Sisäministeriö    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Ulkoasiainministeriö    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtiovarainministeriö    
Ympäristöministeriö    
Asiasanat

ICT

Linjaus

Tietoliikennepalvelu

Päätelaitteet

Viestintäratkaisut

Pilvipalvelut

Julkinen hallinto