Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - HE laiksi osatyökykyisten työllistymistä tukevan erityistehtäväyhtiön perustamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE laiksi osatyökykyisten työllistymistä tukevan erityistehtäväyhtiön perustamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/15285/2021

Vastausaika on päättynyt: 17.8.2021

Lausuntopyynnön taustatiedot
Lausuntopyynnön kieli:
Tavoitteet
Suomeen perustettaisiin valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, jonka toimialana olisi työllistää haastavassa työmarkkinatilanteessa olevia osatyökykyisiä.

Yhtiö voisi työllistää työhön halukkaita työttömiä työnhakijoita, joiden mahdollisuudet sopivan työn saamiseen ovat olennaisesti vähentyneet asianmukaisesti todetun sairauden, vian tai vamman vuoksi ja joiden osalta on ilmeistä, ettei työllistyminen muulle työnantajalle ole mahdollista. Edellytyksenä olisi tämän ohella, että henkilö on halukas työllistymään, mutta työllistyminen ei ole työllistymisedellytyksiä parantavista palveluista huolimatta onnistunut tai muuten on ilmeistä, ettei näillä toimilla voi merkittävästi arviointihetkellä lisätä henkilön mahdollisuuksia tehdä työtä.

Toiminta perustuisi olemassa olevien palveluiden ja rakenteiden hyödyntämiseen siten, että työ- ja elinkeinotoimisto päättäisi yhtiön palvelukseen ehdolle asetettavista osatyökykyisistä henkilöistä. Yhtiön omistajaohjauksesta vastaisi työ- ja elinkeinoministeriö.
Liitteet:
Aikataulu
Lausunto pyydetään antamaan viimeistään ti 17.8.2021.
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla Lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön viimeistään 17.8.2021. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.
 
Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua Lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät Lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.
 
Jos lausunnon toimittaminen lausuntopalvelu.fi- sivuston kautta ei onnistu, lausunnon voi toimittaa myös työ- ja elinkeinoministeriön kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo@tem.fi. Lausunnoissa pyydetään käyttämään viitteenä diaarinumeroa VN/15285/2021.
 
Kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä ja/tai hankeikkunassa.
Valmistelijat
Lisätietoja antavat:
 
Erityisasiantuntija Patrik Tötterman 
 
Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth

Neuvotteleva virkamies Päivi Haavisto-Vuori (heinäkuussa paikalla)

Hallitusneuvos Elise Pekkala - tavoitettavissa 4.8.2021 alkaen

sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@tem.fi
Jakelu:
Ahvenanmaan maakuntahallitus    
Akava ry    
Ammattiliitto Pro    
Eduskunnan oikeusasiamies    
Elinkeinoelämän keskusliitto EK    
Espoon kaupunki - Esbo stad    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus    
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto    
Etelä-Savon ELY-keskus    
Etelä-Savon TE-toimisto    
Forssan kaupunki    
Hangon kaupunki - Hangö stad    
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad    
Hyvinkään kaupunki    
Hämeen ELY-keskus    
Hämeen TE-toimisto    
Hämeenlinnan kaupunki    
Iisalmen kaupunki    
Imatran kaupunki    
Invalidiliitto ry    
Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki    
Joensuun kaupunki    
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry    
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry    
Jyväskylän kaupunki    
Järvenpään kaupunki    
Kaakkois-Suomen TE-toimisto    
Kaakkois-Suomi ELY-keskus    
Kainuun ELY-keskus    
Kainuun TE-toimisto    
Kajaanin kaupunki    
Kansaneläkelaitos    
Kauniaisten kaupunki - Grankulla stad    
KEHA-keskus    
Kehitysvammaliitto    
Kemin kaupunki    
Keravan kaupunki    
Keski-Suomen ELY-keskus    
Keski-Suomen TE-toimisto    
Kirkkonummen kunta    
Kittilän kunta    
Kokkolan kaupunki - Karleby stad    
Kotkan kaupunki    
Kouvolan kaupunki    
Kuntatyönantajat KT    
Kuopion kaupunki    
Kuurojen Liitto ry    
Kuusamon kaupunki    
Lahden kaupunki    
Lapin ELY-keskus    
Lapin TE-toimisto    
Lappeenrannan kaupunki    
Lohjan kaupunki    
Mielenterveyden keskusliitto ry    
Mikkelin kaupunki    
Nurmijärven kunta    
Näkövammaliitto    
Oikeuskanslerinvirasto    
Oikeusministeriö    
Omistajaohjausosasto VNK    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Opetushallitus    
Oulun kaupunki    
Pieksämäen kaupunki    
Pirkanmaan ELY-keskus    
Pirkanmaan TE-toimisto    
Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjanmaan TE-toimisto    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus    
Pohjois-Karjalan TE-toimisto    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto    
Pohjois-Savon ELY-keskus    
Pohjois-Savon TE-toimisto    
Porin kaupunki    
Porvoon kaupunki - Borgå stad    
Raahen kaupunki    
Rauman kaupunki    
Riihimäen kaupunki    
Rovaniemen kaupunki    
Salon kaupunki    
Sastamalan kaupunki    
Satakunnan ELY-keskus    
Satakunnan TE-toimisto    
Savonlinnan kaupunki    
Seinäjoen kaupunki    
Sodankylän kunta    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta    
SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry    
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry    
Suomen Kasvupalveluiden tuottajat Kaspa ry.    
Suomen Kuntaliitto    
Suomen Yrittäjät ry    
Tampereen kaupunki    
Tietosuojavaltuutetun toimisto    
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry    
Tornion kaupunki    
Turun kaupunki - Åbo stad    
Tuusulan kunta    
Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus    
Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliitto THHL ry    
Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliitto THHL ry    
Työllisyysrahasto    
Työllisyysrahasto    
Työttömien keskusjärjestö ry    
Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö TVY ry    
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry    
Utsjoen kunta    
Uudenmaan ELY-keskus    
Uudenmaan TE-toimisto    
Vaasan kaupunki - Vasa stad    
Vakuutusoikeus    
Valkeakosken kaupunki    
Valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen yhdistys Oktetti ry    
Valtion työmarkkinalaitos    
Valtioneuvoston oikeuskansleri    
Valtiovarainministeriö    
Vammaisfoorumi    
Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE    
Vantaan kaupunki - Vanda stad    
Varkauden kaupunki    
Varsinais-Suomen ELY-keskus    
Varsinais-Suomen TE-toimisto    
Vates-säätiö sr    
Ylöjärven kaupunki