Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta

Lausuntopyynnön diaarinumero: LVM/1770/03/2016

Vastausaika on päättynyt: 4.9.2017

Lausuntopyynnön taustatiedot
Johdanto
Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja liitteenä olevasta hallituksen esitysluonnoksesta maantielain (503/2005) muuttamiseksi.  Nyt lausuttavan oleva esitysluonnos on virkamiesesitys.

Esityksellä toteutettaisiin maakuntalain 6 §:n 1 momentin 14 kohdassa tarkoitettujen liikennettä ja tienpitoa koskevien tehtävien siirto valtiolta maakunnille. Esityksellä siirrettäisiin lisäksi eräitä tehtäviä maakuntauudistuksen yhteydessä lakkaavista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista Liikennevirastoon. Valtio toimisi edelleen maanteiden omistajana, ja tienpidon rahoitus toteutettaisiin erillisrahoituksena.

Esityksessä maantielain nimikettä ehdotetaan muutettavaksi laiksi liikennejärjestelmästä ja maanteistä sekä soveltamisalaa vastaavasti laajennettavaksi. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi valtakunnallista ja maakunnissa tapahtuvaa liikennejärjestelmäsuunnittelua koskevat uudet säännökset ja maanteiden luokitteluun pohjautuvat palvelutasoa koskevat nykyistä täsmällisemmät säännökset. Esitykseen sisältyvät myös ehdotukset maakuntauudistuksen edellyttämäksi uudeksi sääntelyksi koskien maanteiden tiepidon järjestämistä maakuntien ja valtion yhteistyönä sekä tähän liittyvistä ohjaus-, sopimus- ja muista järjestelyistä.
Tausta
Hallituksen esitys liittyy eduskunnalle 2. maaliskuuta 2017 annettuun hallituksen esitykseen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjaa koskevaan ilmoitukseen (HE 15/2017 vp).

Liikenne- ja viestintäministeriö järjestää maantielain muuttamisesta avoimen kuulemistilaisuuden torstaina 24.8.2017.
Tavoitteet
Esityksen tavoitteena on maakuntauudistuksen täytäntöön paneminen maakuntalain 6 §:n 1 momentin 14 kohtaan sisältyvien liikennettä ja tienpitoa koskevien tehtävänalojen osalta. Esityksen keskeisenä tavoitteena on lisäksi varmistaa maantieverkon valtakunnallinen yhtenäisyys sekä maanteiden riittävä palvelutaso joka puolella maata. Esityksellä selkeytettäisiin valtion ja maakunnan välistä toimivaltajakoa liikenne- ja tienpitotehtävissä.
Linkit

http://alueuudistus.fi/etusivu - Tietoa maakuntauudistuksesta

https://www.lvm.fi/lvm-site62-mahti-portlet/download?did=243743 - Kuulemistilaisuus maantielain muutoksista 24.8.2017; PowerPoint-esitys

https://www.youtube.com/watch?v=OiAsqWFlJsI - Kuulemistilaisuus maantielain muutoksista 24.8.2017

Liitteet:
Aikataulu
Lausunto pyydetään toimittamaan liikenne- ja viestintäministeriölle viimeistään 4.9.2017.
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunnonantajia pyydetään erityisesti
  • kiinnittämään huomiota tienpidon järjestämisen ja ohjauksen toteutustapaan,
  • arvioimaan esitettyä valtakunnallista ja maakunnallista liikennejärjestelmäsuunnittelukokonaisuutta,
  • arvioimaan maakuntien ja valtion välistä yhteistyötä, sekä
  • tarkastelemaan eri toimijoiden roolia näissä edellä mainituissa kokonaisuuksissa.
Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse. Lausunnot pyydetään jaottelemaan mahdollisuuksien mukaan lausuntopyynnössä annettujen otsikoiden mukaisesti.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivuilta
Ohjeet > Käyttöohjeet. Palveun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta [email protected].

Huom! Kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
Lisätietoja:
Yksikön johtaja, liikenneneuvos Ari-Pekka Manninen, p. 0295 34 2626, [email protected]
Ylitarkastaja Eeva Ovaska, p. 0295 34 2354, [email protected]
Liikenneneuvos Mervi Karhula, p. 0295342976, [email protected]
Jakelu:
Ahvenanmaan valvontavirasto    
Akava ry    
Autoliitto ry    
Destia Oy    
Destia Oy    
Eduskunnan oikeusasiamies    
Elinkeinoelämän keskusliitto ry    
Energiateollisuus ry    
Energiavirasto    
Espoon kaupunki    
Etelä-Karjalan kauppakamari    
Etelä-Karjalan liitto    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus    
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari    
Etelä-Pohjanmaan liitto    
Etelä-Savon ELY-keskus    
Etelä-Savon kauppakamari    
Etelä-Savon maakuntaliitto    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto    
Ficom ry    
Ficom ry    
Finavia Oy    
Fingrid Oy    
Finnet-liitto    
Hansel Oy    
Hansel Oy    
Helsingin kaupunki    
Helsingin seudun kauppakamari    
Helsingin seudun liikenne    
Huoltovarmuuskeskus    
Hämeen ELY-keskus    
Hämeen kauppakamari    
Hämeen liitto    
Hämeenlinnan kaupunki    
Infra ry    
Infra ry    
Innovaatiorahoituskeskus Tekes    
ITS Finland    
ITS Finland    
Itä-Suomen aluehallintovirasto    
Joensuun kaupunki    
Johtotieto Oy    
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö    
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL    
Jyväskylän kaupunki    
Kaakkois-Suomi ELY-keskus    
Kainuun ELY-keskus    
Kainuun liitto    
Kajaanin kaupunki    
Kaupan keskusliitto    
KEHA-keskus    
Kemianteollisuus ry    
Keski-Pohjanmaan liitto    
Keski-Suomen ELY-keskus    
Keski-Suomen kauppakamari    
Keski-Suomen liitto    
Keskuskauppakamari    
Kokkolan kaupunki    
Kouvolan kaupunki    
Kuopion alueen kauppakamari    
Kuopion kaupunki    
Kuumakunnat    
Kymenlaakson kauppakamari    
Kymenlaakson Liitto    
Lahden kaupunki    
Lapin aluehallintovirasto    
Lapin ELY-keskus    
Lapin kauppakamari    
Lapin liitto    
Lappeenrannan kaupunki    
Lemminkäinen Oyj    
Liikenneturva    
Liikennevirasto    
Liikenneympäristöyhdistys ry    
Liikenteen turvallisuusvirasto    
Linja-Autoliitto ry    
Lounais-Suomen aluehallintovirasto    
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto    
Länsi-Uudenmaan kauppakamari    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maanmittauslaitos    
Maarianhaminan kaupunki    
Maaseutuvirasto    
Mainostajien liitto    
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry    
Metsäteollisuus ry    
Mikkelin kaupunki    
NCC Suomi Oy    
NCC Suomi Oy    
Nynas Oy    
Oikeuskanslerin virasto    
Oikeusministeriö    
Onnibus    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Oulun kauppakamari    
Oulun kaupunki    
Outdoor Finland- Suomen Ulkomainosliitto    
Paikallisliikenneliitto    
Paliskuntain yhdistys    
Palkansaajajärjestö Pardia    
Pirkanmaan ELY-keskus    
Pirkanmaan liitto    
Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjanmaan kauppakamari    
Pohjanmaan liitto    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus    
Pohjois-Karjalan kauppakamari    
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Pohjanmaan liitto    
Pohjois-Savon ELY-keskus    
Pohjois-Savon liitto    
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto    
Porin kaupunki    
Posti    
Posti    
Puolustusministeriö    
Pyöräilykuntien verkosto ry    
Pyöräilyliitto    
Päijät-Hämeen liitto    
Rakennusliitto ry    
RAKLI ry    
Rauman kauppakamari    
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari    
Roadscanners Oy    
Rovaniemen kaupunki    
Saamelaiskäräjät    
Saaristoasiain neuvottelukunta    
Saaristoasiain neuvottelukunta    
SAK ry    
Satakunnan ELY-keskus    
Satakunnan kauppakamari    
Satakuntaliitto    
Satamaoperaattorit ry    
Seinäjoen kaupunki    
Senaatti-kiinteistöt    
Sisäministeriö    
Skanska Oy    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
STTK    
Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL ry    
Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL ry    
Suomen Kuntaliitto    
Suomen Liikenneliitto    
Suomen Satamaliitto    
Suomen tieyhdistys    
Suomen Varustamot ry    
Suomen Yrittäjät    
Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry    
Tampereen kauppakamari    
Tampereen kaupunki    
Tampereen seutu    
Teknologiateollisuus ry    
Turun kauppakamari    
Turun kaupunki    
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Ulkoasiainministeriö    
Uudenmaan ELY-keskus    
Uudenmaan liitto    
Vaasan kaupunki    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtiovarainministeriö    
Vantaan kaupunki    
Varsinais-Suomen ELY-keskus    
Varsinais-Suomen liitto    
Vesilaitosyhdistys ry    
Viasys VDC Ltd.    
Viestintävirasto    
VR-Yhtymä Oy    
YIT Oyj    
YIT Oyj    
Ympäristöministeriö    
Ålands handelskammare    
Öljy- ja biopolttoaineala ry    
Asiasanat

liikenne

maakuntauudistus

valtionhallinto

maakunta

maantiet